Vuokranantajan markkinat

Luxemburgin vuokramarkkinat ovat totisesti vuokranantajan juhlaa: hinnat ovat kaupungin pienuuden huomioiden käsittämättömät. Hyvistä ja edes jotenkin järkevän hintaisista vuokra-asunnoista käydään veristä taistoa, jossa minä täysin tuurilla pärjäsin suhteellisen hyvin: maksan isohkosta ja valoisasta yksiöstäni 850 euroa kuussa, kun tänään kahvipöytäkeskustelussa eräs kollega kertoi maksaneensa saman verran pelkästä soluhuoneesta. Lisäksi vuokraan asuntoa suomalaistyylisellä vuokrasopimuksella – ensin vuosi, sitten kuukausi kerrallaan – kun moni on joutunut tekemään sopimuksen ensin kahdeksi vuodeksi ja sen jälkeen uusimaan vuoden pätkissä.

Empty Home

Vuokra-asuntoni juuri avainten luovutuksen jälkeen. Edelliset vuokralaiset jättivät minulle ikkunaan kevyet verhot ja pari lamppua kattoon sekä myivät minulle käytetyn pesukoneen riistohinnalla kun tajusivat, että olisin joutunut pulittamaan vielä pidemmän pennin uuden kotiinkuljetuksesta.

Suomessa moni vuokranantaja tekee seulontaa vuokralaisten kesken tulotason, ammatin, sukupuolen ja kansallisuuden perusteella – jälkimmäisiä laittoman luonteensa takia aika diskreetisti – kun taas täällä tongitaan ihan avoimesti paljon syvempää. Slovakkikollegallani Igorilla kesti töiden aloittamisen jälkeen puoli vuotta löytää asunto vaimolleen ja kahdelle pienelle lapselleen, jotka koko ajan odottivat kotimaassa muuttoa, koska vuokranantajat eivät halunneet vuokrata heille kaupunkikolmiota, syynä että eihän nelihenkinen perhe voi mahtua niin pieneen asuntoon. How is it any of their business? Igor puuskahti kolmannen hylkäyksen jälkeen ja kertoi, että haluaisi asua lähellä töitä, kävelymatkan päässä koulusta ja tarhasta sekä palveluiden ulottuvilla, mutta lopulta taipui ja muutti perheensä kanssa saman hintaiseen paritalon puolikkaaseen pikkukylään kaupungin ulkopuolelle huonojen yhteyksien päähän ja osti siinä samassa auton.

Moments before a Party

Sama nurkka kodissani kalustettuna juuri ennen pikkujouluvieraiden saapumista

Vielä pidemmälle menevästä yksityiselämien tonginnasta kertoi ranskankurssilla tapaamani vanhempi brittiherrasmies Eugen. Hän muutti tänne vaimonsa ja pienen lapsensa kanssa 25 vuotta sitten, koska hänen vaimonsa sai hyvän työpaikan. Aiemmin varastomiehenä toimineen Eugenin oli tarkoitus jäädä kotiin lapsen kanssa, mutta tämä oli monelle luxemburgilaiselle vuokranantajalle noina päivinä liian epäilyttävää: peräti kuusi potentiaalista vuokranantajaa ilmoitti suoraan, ettei halua vuokrata asuntoaan perheelle, jossa naisen sijaan kotona onkin mies, koska se on liian epäilyttävää. Onneksi seitsemänneltä vuokranantajalta löytyi avarakatseisuutta, ja Eugen pääsi koti-isäksi.

Christmas calendar and candles

Tämä kuva ei liity postaukseen mitenkään muuten kuin muistuttamalla, että nyt on sitten viimeiset hetket poltella talven kynttilät loppuun, koska täällä kasvaa jo krookukset, päivät pitenevät ja viikonlopuksi on luvattu +15 astetta.

Ja Oscar-voittaja on.. luxemburgilainen!

Eilen oli valtameren takana jokavuotinen Oscar-gaala, missä suomalaiset lyhytelokuvan tekijät kokivat parin sekunnin pettymyksen ja luxemburgilaiset lyhytanimaation väsääjät kierivät onnesta voitettuaan parhaan lyhytanimaation Oscar-palkinnon. Viime vuoden mielihyväleffa Mr Hublot koko 11 minuutin komeudessaan on tässä:

Täällä Luxemburgissa pyörii tällä hetkellä elokuvafestarit, joiden lyhytelokuvaillassa kävimme parin kaverin kanssa. Aluksi näytettiin bonuksena Mr Hublot, jonka jälkeen siirryttiin tämän vuoden tuotantoon. Seitsemästä elokuvasta kaksi oli englanniksi, yksi saksan ja ranskan sekoituksella ja tekstitetty englanniksi, yksi mykkä, kaksi letzeksi ranskalaisilla tekstityksillä ja yksi letzeksi ilman mitään tekstitystä. Yllättäen tajuamisprosenttini ei ollut kovinkaan riippuvainen kielestä, sillä hiffasin täysin letzenkielisen elokuvan perusajatuksen ja mielikuvitus täytti loput – ja uskon, että olisin leffasta tykännyt teksitysten kanssakin – kun taas illan omituisimman leffan palkinnon vei englanniksi tekstitetty lyhäri, jossa mies ja nainen vuorotellen nukahtelivat, ja hereillä oleva osapuoli jutteli nukkuvan kanssa telkkarin välityksellä, samalla kun nukkuva esimerkiksi tiskasi. Just niin.

Salissa kävi ilmi luxemburgilaisen elokuvatuotantoyhteisön pienuus. Virallisesti ilta oli ranskaksi, mutta elokuvansa sisään juontavat vieraat puhuivat enimmäkseen letzeä, koska ”kaikkihan me tunnetaan toisemme ja osataan äidinkieltämme”, ja kun jokaisen elokuvan lopuksi sen tekemiseen osallistuneet henkilöt nousivat seisomaan, huomasin osan ihmisistä seisovan useamman elokuvan kohdalla – ja pari näyttelijää näytteli useammassa kuin yhdessä illan elokuvassa. Oletan, että letzenkielisissä juonnoissa oli jotain inside-läppää, koska muu elokuvayleisö nauroi niille, ja kaverini sanoin: Nää kaikki muut taitaa tuntea toisensa…

Vaikka tykkäsin Mr Hublotista, omaksi henkilökohtaiseksi suosikikseni nousi lopulta letzenkielinen Serena iltaa viettävästä teinipoikaporukasta, jossa porukan sisäinen uhittelu eskaloituu ulkopuolisiin kohdistuvaksi väkivallaksi. Juoni oli hyvä, nuoret pojat olivat loistavia näyttelijöitä, mutta parasta oli seurata kohtausten liikettä tutuilla kotikulmilla.

Spontaani ulkomaanreissu seitsemän minuutin varoitusajalla

Viime viikonloppuna olimme sopineet kavereiden kanssa sunnuntaiksi patikointia, mutta viime hetkellä säätiedotus vaihtui puolipilvisestä tihkusateiseksi. Tiesin, että ystäväni Maria oli käymässä Brysselissä, mutta olin aiemmin todennut, että pysyn viikonlopun Luxemburgissa. No, saihan tässä lauantaipäivällä jo ihan tarpeeksi rötvättyä kotona, totesin, ja pakkasin varmuuden vuoksi laukkuun vaihtoalusvaatteet ja kameran, kun lähdin baariin katsomaan Leijonien pronssipeliä.

Baarissa totesimme kaveriporukalla, että patikointi saa jäädä väliin, joten laitoin Marialle heti WhatsApp-viestiä, että miten olisi tällainen viime hetken suunnitelmien muutos. Jonka jälkeen laitoin viestiä Facebookissa. Jonka jälkeen laitoin tekstiviestiä. Jonka jälkeen soitin saamatta vastausta. Jonka jälkeen laitoin viestiä kahdelle tutulle, joiden tiesin olevan Marian kanssa, että käskisivät häntä tarkistamaan kännykkänsä. Ja jonka jälkeen Suomi teki viisi maalia (!), ja minä totesin, että sunnuntai sujunee kotona tiskaten ja pyykkiä pesten.

Noin viisi minuuttia ennen pelin loppua puhelin vihdoin soi ja Maria tokaisi, että totta kai tulet heti tänne Brysseliin! Kello oli 18:13. Totesin että selvä tulen heti, löin luurin koukkuun, repäisin takin päälle, juoksin pää kolmantena jalkana kohti asemaa, hyppäsin yhden pysäkinvälin sopivasti paikalle tulleeseen bussiin, juoksujalkaa kansainvälisten lähtöjen lipunmyyntiin, one ticket *lääh* to Brussels *puuh*, kyllä seuraavaan junaan, vauhtia!, missä päin se laituri on, ai kauimmaisessa päässä asemaa? okei merci bye!

Klo 18:19 hyppäsin junaan, ja puoli minuuttia myöhemmin juna nytkähti liikkelle. Että ihan runsaasti jäi aikaa.

The Egg, Brussels

Täällä on selvästi ollut kokkarit, mutta missä on itse pippalot?

Luxemburgista Brysseliin junalla kestää noin kolme tuntia, mikä on uskomatonta, kun kerran Brysselistä puolet pidemmälle Pariisiin pääsee alle puolessatoista tunnissa. Olen kuullut, että syy tähän olisi poliittinen ja nimenomaan Luxemburgin puolelta: jos tuolle välille rakennettaisiin nykyaikainen nopea junayhteys, matka lyhenisi päivittäisen työmatkan mittoihin, ja Luxemburg pelkää, että liian moni työntekijä muuttaisi Brysseliin. Parempi siis pitää yhteys hitaana ja työntekijät lähellä.

Minä joka tapauksessa ehdin kolmessa tunnissa lukea Jane Austinia, kuunnella hyvää musiikkia, torkkua sekä selvittää Marialta, missä päin Brysseliä hän oikeastaan olikaan ja minne pitäisi tulla. Löysin Marian kotibileistä, joista lähdimme jatkamaan iltaa pippaloihin, joissa poliitikonalut pohtivat tulevien vaalien tuloksia ja omia mahdollisuuksiaan niissä samalla, kun eräskin istuva suomalaismeppi jorasi tanssilattialla humpan ja ripaskan tahtiin. Minäkin pääsin tokaisemaan eräälle paikalla olleelle, että äänestin muuten sua kymmenen vuotta sitten, ja reaktio oli niin aidon ilahtunut ja liikuttunut, että suosittelen kaikille samaa, jos vain tilaisuus sattuu kohdalle. Kuulema siinäkin hommassa negatiivista palautetta tulee kymmenkertaisesti positiiviseen verrattuna.

Clear skies in Brussels

Sinistä taivasta ikisateisessa Brysselissä. Näköjään kaikki on mahdollista.

Sunnuntaina otimme Marian kanssa tavoitteeksi turisteilla ja syödä hyvin. Yöpaikkamme oli sattumoisin melkein kulman takana art nouveau -arkkitehti Victor Hortan talomuseosta, joten sinne siis! Museo on auki vain kolme tuntia päivässä, klo 14-17 iltapäivisin, ja netissä peloteltiin tuntien jonoilla, mutta en antanut tämän haitata – saisinhan museosta yhden natsan lisää ”Käydyt maailmanperintökohteet” -hattuuni. Onneksi helmikuu ei ole mitään kuuminta turistisesonkia, ja jouduimme jonottelemaan vain reilun vartin.

Queuing to Horta Museum

Siinä on jono…

Queuing to Horta Museum

…ja siellä jonon päässä Maria!

Hortan talo oli satumainen. Huonekaluista iso osa oli viety pois, mutta jäljelle jääneestä kaikki, aivan kaikki, oli koristeltua: seiniin upotetut kaapit (joihin oli upotettu takkoja), tapetit, ovenkahvat, portaikkojen kaiteet, lamput, vessat… Eniten ihastuin Hortien tyttären Simonen huoneeseen, jonka yhteydessä oli usean neliömetrin kokoinen kattoterassi sekä huumaavalta tuoksuva talvipuutarha. Mariaa taas kiinnosti talon monet rappuset: yhdet herrasväelle, yhdet palvelusväelle, ja yhdet ikiomat arkkitehdille, jotta hän voisi liikkua sujuvasti työhuoneestaan kipsistudioonsa. Talosta oli avoinna yleisölle vain herrasväen tilat, sillä museon henkilökunta ja Hortan säätiön työntekijät olivat evakossa palvelusväen tiloissa oman toimistotalonsa remppaa, jossa menee vielä pari vuotta. Silti joka huoneessa näkyi ovet, joista palvelusväki oli aikoinaan hipsinyt pois herrasväen silmistä.

IMG_3657

Me tottelimme valokuvauskieltoa, mutta kaikki näköjään eivät ole niin tehneet. Tässä siis maistiaisia talon herrasväen portaikon päädystä sekä sisäänkäynnistä vierashuoneeseen. [kuva: theearlofgrey]

038 Victor Horta Museum

Kuka enää tekee mosaiikkilattioita? puuskahti Maria ja avautui hetken nykyajan rakentamisen tasosta. [kuva: mksfca]

Red Scooter on the streets of Brussels

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja niin myös tämä museokäynti.

Église de la Sainte-Trinité

Pyhän kolminaisuuden kirkko

Mucha parfumes

Art nouveauta näkyi myös kadulla, tosin sitä tunnetumpaa tsekkiläisen Muchan tyyliä

Museon jälkeen vaelsimme Ixellesin suuntaan ja päädyimme ravintola Roxiin, jossa vähän pihalla oleva tarjoilija toi meille mahan täyteen maittavaa ruokaa, crêpejä päälle, ja palanpainikkeeksi teetä.

Steak Tartar, Italian style

Naminamitartarpihvi. Tilatessani sen tarjoilija kysyi, tartar en kit ou d’italienne? Öö, mikä niiden ero on? En kit est tsömtsömtsöm et italienne est avec möfmöfmöf. En ymmärtänyt mitään, joten vastasin itsevarmasti, että italialainen versio kiitos.

Cod with Spinach and Mashed Potatoes

Maria tilasi cabillaudia, epinardia ja cerfeul-pyreetä. Eli jotain valkoista kalaa, minkä lajimääritelmää en muistanut, jotain vihreitä juttuja, mitä en tarkalleen ottaen muistanut, ja jotain. On minustakin apua. Tuli siis turskaa (äh, niin!), pinaattia (no totta kai!) ja jotain, mistä en saanut tolkkua edes sanakirjan avulla, mutta minkä lopulta Google paljasti maustekirveliksi.

Frites

…ja totta kai Frittejä.

Hämärä laskeutui ravintolassa rupatellessamme, ja lopulta vaelsimme hitaasti läpi pimeän kaupungin kohti Centraalin juna-asemaa, josta nappasin illan viimeisen junan takaisin kohti kotia.

Jardin du Mont des Arts

Tässä kohtaa Maria alkoi hahmottaa, missä ollaan. Viidettä kertaa kaupungissa, mutta kun päivät ovat aina kuluneet töissä ja paikasta toiseen on menty lähinnä metrolla, eri alueet eivät ole yhdistyneet päässä.

Brussels Grand Place

Jos on puoli tuntia aikaa ennen junan lähtöä, niin totta kai käydään fiilistelemässä Grand-Placella.

Brussels Grand Place

Tintin graffiti

Talojen seiniin maalattua taidetta on Brysselissä kaikkialla. Tässä seikkailee belgialainen Tintti.

Mannekin Pis and Jenni

Kävimme tarkistamassa, että kyllä, Mannekin Pisin vieressä on yhä ne muistelemamme hyvät vohvelikojut. Vohveleita emme kuitenkaan enää crêppien jälkeen jaksaneet.

Kotimatkalla Austinini loppui jo Libramontin kohdalla. Sen kunniaksi tähän loppuun pari 200 vuotta vanhaa viisautta:

35-vuotiaiden naimaonnesta: ’He may live twenty years longer. But thirty-five has nothing to do with matrimony.’

27-vuotiaiden naimaonnesta: ’A woman of seven-and-twenty,’ said Marianne, after pausing a moment, ’can never hope to feel or inspire affection again; and if her home be uncomfortable, or her fortune small, I can suppose that she might bring herself to submit to the offices of a nurse, for the sake of the provision and security of a wife.’

Tiedät olevasi luxemburgilainen kun… (2/3)

Lue myös ensimmäinen osa tästä kirjoitussarjasta. Lista kopioitu netistä, kommentit omiani.

You hate the Germans for blocking your local petrol stations.

Tänäkin aamuna bensan hinta Luxemburgissa on 1,303 eur/l, kun Saksan puolella rajaa se on 1,577 eur/l. (Lähde: Fuel Prices in Europe) Jotkut vähän sniidummat saksalaiset ja belgialaiset oikeasti ajavat Luxemburgiin tankkaamaan autonsa. Selitys hintaerolle on, että Luxemburgissa bensaverot ovat merkittävästi rajanaapureita matalammat.

You know that the University of Luxembourg is merely a joke.

Luxemburgin yliopisto perustettiin vasta vuonna 2003, ja tätä ennen moni luxemburgilainen kävi hakemassa koulutuksensa ulkomailta. Käsittääkseni yliopisto ei ole vielä kerännyt kovinkaan paljon meriittejä, eikä se ainakaan ole päässyt yhdellekään ranking-listalle.

The university castle

Walferdangen kylässä sijaitsee Luxemburgin yliopiston päärakennus, jonka suurherttua ja Hollannin kuningas Vilhelm I rakennutti 1800-luvun alkupuolella kuninkaalliseksi residenssiksi. [kuva: Kristina D.C. Hoeppner]

You know at least 5 jokes involving stupid Belgians.

Mitä ruotsalaisvitsit ovat suomalaisille, sitä belgivitsit ovat luxemburgilaisille. Esimerkki: Helikopteri rysähtää belgialaiselle hautausmaalle. Paikallinen palokunta on löytänyt jo yli sata kuollutta.

Bouneschlupp

Höyryävää bouneschluppia kesäfestareilla

You know that there’s nothing better than a good ‘Bouneschlupp’, apart from a ‘Paschtéitschen mat Fritten an Zalot’.

Bouneschlupp on paikallinen perinteikäs ja yleinen keitto, johon tulee vihreitä papuja, makkaraa, perunaa, sipulia ja piparjuurta. Paschtéitschen taas on voitaikinasta leivottu pasteija, jonka sisälle tulee kermakastiketta, jossa on mukana esim jauhelihaa, kanasukaleita tai sieniä. Lisukkeena tarjoillaa ranskiksia (Fritten) ja salaattia (Zalot).

IMG_2253

Hieman gourmeempi versio Paschtéitschenista. [kuva: JL-Flo-Ju-Sev]

You despise any sparkling water other than ‘Rosport’.

Rosport on paikallinen pullovesi, joka on myös maan yleisin, koska sitä saa yleensä ravintolassa puolen litran pullon samalla hinnalla, kun Perrieriä saa 0,33l; täällähän ei ravintoloissa yleensä saa hanavettä. Kuplavesi on nimeltään Rosport Blue, kuplattomana vettä taas saa punaisessa pullossa, mikä hämää belgialaisia, koska sillä puolen rajaa sininen yleensä tarkoittaa kuplatonta vettä ja punainen kuplallista.

You know at least four languages, but can’t write in your mother tongue.

Luxemburgin kielestä on ruvettu tekemään kirjakieltä vasta viimeisen 20 vuoden aikana, kouluissa opetetaan kirjoittamaan saksaksi ja moni luxemburgilainen ei missään vaiheessa saa opetusta siitä, miten omaa äidinkieltä pitäisi kirjoittaa.

One of your childhood memories is having a ‘Jean la gaufre’ waffle at the ‘Schueberfouer’. Once you’re 16 all you care about are the ‘Dikkrecher Béierstuff’ and the ‘Schwarzwaldhaus’.

Schueberfouer on maailman vanhin tivoli, joka putkahtaa pariksi viikoksi eloon Luxemburgin keskustan pohjoispuolen parkkipaikalle joka elo-syyskuun vaihde. Tivolilaitteiden lisäksi aivan yhtä olennaista on ruokatarjoilu, jossa Jean la Gaufren liègeläiset vohvelit edustavat lasten suosikkeja. Schwarzwaldhaus taas on kaljateltta-alue ja Dikkrecher Stuff yökerho, joka pystytetään tivolialueelle kahdeksi viikoksi. Luxemburgissa anniskelu on sallittu 16-vuotiaille.

Schueberfouer - Circus

Menoa Schueberfouerilla

When you talk to your friends, strangers think you’re drunk.

No siltähän se vähän kuulostaa:

You think it’s quite normal to have your own car, even if you’re only 20 years old.

An “old” car means it’s over 5 years old.

Luxemburg on yksi maailman ”autorikkaimmista” maista väkilukuun verrattuna. Edelle kaartavat vain lilliputtivaltiotrio San Marino – Monaco – Liechtenstein, Islanti ja Yhdysvallat. Itse en ole kiinnostunut autoista, joten niihin ei tule paljon kiinnitettyä huomiotakaan, mutta Iiro täällä vieraillessaan teki huomion, että autokanta on uutta ja kallista. Kesäisin liikenteessä näkyy paljon avoautoja, Porschet eivät ole harvinaisia mihinkään aikaan vuodesta, ja autot ovat yleensä hyvässä maalissa.

You visit Paris, London and NY for Christmas Shopping.

Pariisiin pääsee TGV-junalla noin kahdessa tunnissa, Lontooseen lento kestää noin tunnin, ja kumpaankin edestakaiset liput maksavat noin satasen. New York taas lienee listalla, koska luxemburgilaisilla on varaa maksaa myös Atlantin ylittävistä lennoista.

You think that paying 500€ for your one room flat is a pretty good deal.

Moni kaverini vuokraa täällä pelkkää huonetta ja maksaa siitä noin 600 euroa kuussa. Huoneiden alivuokraaminen on täällä yleistä, ja jotkut saattavat vuokrata townhousestaan kokonaista kerrosta huoneiksi jaoteltuna, joten huoneiden vuokraajat joutuvat usein asumaan yhdessä vuokraemäntänsä kanssa. Minä onnistuin löytämään hyväkuntoisen yksiön keskusta-alueelta 850 eurolla kuussa kuluineen kaikkineen, ja olin todella onnekas; kakkosvaihtoehtoni olisi ollut yksiö keskustan ulkopuolella 1050 eurolla kuussa. Johonkin Lontooseen tai New Yorkiin verrattuna nämä hinnat eivät toki paljoa hetkauta, mutta Luxemburgin kaupungissa on yhä vain noin 100 000 asukasta.

Viikko kuvina (osa 3)

Seuraavat kuvat ovat osa Fat Mum Slimin Photo-A-Day-haastetta, jossa joka päivälle on annettu jokin teema, ja idea on ottaa päivittäin kuva tähän teemaan liittyen. Blogista löytyy myös viime ja toissa viikko.

15. Drink of Choice

Lauantaina vietimme iltaa kotona, Iiro läppärin ääressä, minä keittiössä rentoutumassa ruoanlaiton parissa. Hellalla porisi pari eri lientä sunnuntain borsch-keittoa varten, lauantai-illan kokonainen ankka taas kypsyi uunissa ja sille tuleva kermakastike valmistui kasarissa. Lisukkeena hashbrownieseja eli perunaraastetta paistettuna pannulla sekä kuivatuista luumusta, pähkinöistä ja sherrystä keitelty lisuke. Ruoan kanssa sopi hyvin viinikaupasta mukaan napattu kalifornialainen syrah.

16. Create

Yleensä saan käsityöt valmiiksi vuoden sisään, mutta tämä villapaita Iirolle on vetänyt pohjat: aloitin sen muistaakseni syksyllä 2007. Nyt yli kuusi vuotta myöhemmin, sain sen vihdoin valmiiksi. Välissä ehdin purkaa paidan takaosan kerran, kun käsialani oli muuttunut sen ja etuosan välillä liikaa. Tätä varten myös Novitan 7 veljestä -kerät ovat kulkeneet mukanani maailmalla.

17. Vegetables

Noloa, mutta 17. helmikuuta en tainnut syödä yhtäkään vihannesta. Tai ehkä laskettelukeskuksen lounasburgerin välissä oli tomaattisiipale, mene ja tiedä. Lopulta unohdin ottaa kuvan ja yritin seuraavana päivänä metsästää kasviksia lentokenttäloungesta, mutta kuten aiemmin valitin, eipä niitä sieltäkään löydy. Voiko pähkinöitä, rusinoita ja M&M:iä sisältävän trail mixin laskea vihannekseksi?

18. Magic

2000-luvun taikuutta on, että pystyn sompailemaan sujuvasti kahden kodin väliä kahdella eri mantereella.

19. Feet

Aamulla saapuminen Luxemburgiin, reilun tunnin torkut kotona, ja sitten pitkin märkiä asfalttikatuja töihin.

20. Peace

Kuvassa vasemmalla oleva Bockin linnoitus ja kasematit ovat nähneet vajaan tuhannen vuoden verran sotia, jotka ovat pyyhkineet Euroopan ja sen sydämessä sijaitsevan Luxemburgin linnakekaupungin ylitse. Nyt Luxemburgissa on rauha, ja tällaista 70 vuoden taistelutonta ajanjaksoa ei ole kovinkaan montaa kertaa Luxemburgin historiassa nähty.

21. Funny

Eihän se eilinen lätkäottelu kovinkaan hauska ollut muuten, etenkään tulostensa osalta, mutta jotenkin aina hymyilyttää, kun isot miehet kaatuilevat kasaan maalin eteen. Paikallinen ruotsalainen pubi Crossfire toimii lätkämatsien perinteisenä katselupaikkana, joten kysyin pomolta lupaa pitää vähän pidempi lounastauko jääkiekon kunniaksi. Hais öki, you say? kysyi pomo ja antoi sitten luvan sen jälkeen kun oli hetken puinut minulle ranskalaisen ja brittiläisen rugbyn eroja.

Kohtapuoliin lähden katsomaan samaiseen pubiin bronssipeliä. Taas jäi kulta saamatta, mutta jos nyt edes joku mitali sieltä irtoaisi. Periaatteessa tuntuu, että pitäisi boikotoida näitä kisoja, koska seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeudet, tuhottu ympäristö, tavallisten ihmisten jyrätyt kodit, valtavat korruptioon sijoitetut rahasummat ja nyt vielä tuo Ukraina, jonka hallitusta itänaapuri kovasti tukee kansan kustannuksella, mutta tyydyin sen sijaan lakkaamaan kynnet sateenkaaren värisiksi.

Viikko kuvina

Seuraavat kuvat ovat osa Fat Mum Slimin Photo-A-Day-haastetta, jossa joka päivälle on annettu jokin teema, ja idea on ottaa päivittäin kuva tähän teemaan liittyen.

1. helmikuuta: You

Lauantai-iltana palattuani Nancyn päiväreissulta möllötin kotona, kun huomasin Riian blogissa maininnan tästä haasteesta ja päätin kerrankin osallistua. Jos olisin keksinyt haasteen aiemmin päivällä, olisin voinut kenties poseerata Nancyn kauniissa keskustassa sateenvarjon alla, mutta enpä keksinyt. Kuva otettu juuri ennen nukkumaanmenoa makuualkovissani, koska siellä on jostain kumman syystä asuntoni kirkkain lamppu. Reissussa rähjääntyneet hiukset on kätevästi rajattu kuvasta ulos.

2. helmikuuta: Favorite

Sunnuntaina en tehnyt mitään muuta järkevää kuin käynyt kaupassa, ja hyvä niin. Lempiasiani täällä ruokakauppojen valikoimassa ovat juustotiskit. Ihan tuosta minun lähikaupastanikin löytyy montaa hyvää pehmeää ranskalaista juustoa, ja hinnat eivät tosiaan päätä huimaa kun vertaa Suomeen, Yhdysvalloista nyt puhumattakaan. Inhokkiasiani täällä kaupoissa taas on aukioloajat: sunnuntaisin klo 08-12. Huomaat siinä puolilta päivin, että nälkä olisi ja olet unohtanut käydä ostoksilla, mutta eipä auta kuin kärvistellä. Tätä varten minulla on aina kaapissa pastaa ja pestoa.

3. helmikuuta: Something Orange

Amerikkalaisen jalkapallon Super Bowl pelattiin viime sunnuntaina. Nukkumaan mennessäni toivoin, että aamu toisi tiedon ”kotijoukkueemme” Denver Broncosien voitosta, koska voittohuumaa olisi hauska katsella. Toisin kävi, tuli rökäletappio, ja Seattle Seahawks vei voiton. Broncosien joukkueväritys on oranssi ja maskotti valkoinen arabianhevoinen Thunder, joka ratsastaa kentän poikki joka pelin alussa.

4. helmikuuta: Childhood

Aamulla matkalla töihin kävelin konserttitalo Philharmonien ohitse. Joku paikallinen koululuokka oli näköjään lähtenyt retkelle, sillä iso ryhmä vaahtosammuttimen kokoisia topattuja pikkutäpinöitsijöitä oli saatu hiljennettyä ja rauhoitettua muodostelmaan rakennuksen portaille kuvaa varten. Tämä taisi olla ainoa päivä tällä viikolla, kun Luxemburgissa paistoi aurinko.

5. helmikuuta: Square

Niin, pyöreitähän niiden Runebergin torttujen pitäisi periaatteessa olla, mutta arvatkaa vaan, onko minulla täällä pyöreitä torttuvuokia. Keittiövarusteistani puuttuu myös sähkövatkain, ja munasokerivaahdon vatkaus kävi käsitreenistä. Juhlistimme kansallisrunoilijamme päivää pienellä suomalaisporukalla Aliasta pelaamalla, ja seuraavana päivänä vein loput tortut töihin, jossa ne saivat yllättävän positiivisen vastaanoton: jopa joka toinen torttua syövä ranskalainen kysyi suurella mielenkiinnolla, mitä nämä leivonnaiset oikein ovat, mihin ne liittyvät, ja kuka on Runeberg.

6. helmikuuta: C is for…

…Clausen. Yksi Luxemburgin kaupunginosista, jota hallitsee ravintola- ja yökerhokatu. Tämä ei ole mitään uutta kehitystä, sillä vanhin brasserie on ollut paikalla jo 1500-luvulta. Kesäisin Clausenissa järjestetään usein ulkoilmatapahtumia, sillä baarikatu on täydellinen sijainti esimerkiksi jazzfestivaaleille. Entä miten tämä näkyy kuvassa? Noh… olin tosiaan päättänyt jo etukäteen, että C on yhtä kuin Clausen, ja kun kävimme kaverin kanssa lounaalla Bockin kielekkeellä, ajattelin, että sieltä olisi saanut hyvän ilmakuvan Clausenista. Eipä ihan niin. Näköaloja blokkasivat korkeat muurit, joiden takana oli yksityisiä puutarhoita, mutta otin sitten kuvan muurin ylitse, ja tässä tulos. Baarikadun voi kuvitella tuohon etualalle, piipun ja isohkon rakennuksen, jonka ylimmät ikkunat näkyvät, väliin. Paremmalle ei ollut aikaa, kun piti lähteä takaisin töihin.

7. helmikuuta: Utensils

Istun tätä kirjoittaessa taas kerran KLM:n loungessa Schipholissa ja mussutan aamiaiseksi pannukakkuja vaahterasiirapilla. Tällä kertaa matka poikkeaa hieman tavallisesta, sillä Iiron kone Helsingistä laskeutui viisi minuuttia sitten, ja ihan näillä näppäimillä hänen pitäisi ilmaantua tänne loungeen seurakseni. Vaikka olemme kumpikin reissanneet Atlantin ylitse lukemattomia kertoja, tämä on uskomatonta kyllä ensimmäinen kerta, kun kuljemme samalla lentokoneella.

Seuraavaksi siis vuorossa vähän reilu viikko Coloradoa, siitä kuvia viikon päästä. Luxemburgin sateiden jälkeen odotan innolla Boulderin säitä: lunta, aurinkoa ja pikkupakkasia. Erinomaista viikonloppua kaikille blogin lukijoille!

Maailmanperintökohde Luxemburg

Mietin joskus, että olisi kiva asua Suomenlinnassa, sillä kaiken muun parhauden lisäksi voisi sanoa asuvansa maailmanperintökohteessa. No nyt voin. Luxemburgin kaupungin keskusta, linnoitukset ja muurit ovat nimittäin olleet UNESCO:n maailmanperintölistalla vuodesta 1994. Tässä postauksessa kuvia lähinnä niistä linnoituksista ja muureista.

Kalliossa näkyvät aukot ovat osa Bockin kasematteja, joissa sotilaat piileksivät tuhannen vuoden ajan.

Näkymä ylöspäin kaupunkia kiertävästä rotkosta.

Luxemburgin historiallinen osuus ei rajoitu pelkästään johonkin yhteen pieneen alueeseen, joka toimii ulkoilmamuseona, vaan kaupunki elää ja hengittää historiaansa päivittäin. Edelliset kaksi kuvaa otin aamulenkillä, kun juoksin vallihautana käytetyssä rotkossa, jatkoin Grundin entisen vankila-alueen, nykyisen hippikaupunginosan lävitse, ravasin vanhan luostarinpihan poikki ja ylitin joen linnanmuuria pitkin ennen kuin käännyin takaisinpäin. Aamulenkin jälkeen lähdin töihin bussilla, joka ajoi vanhan kaupungin lävitse, vaikka bussien käyttämältä valtaväylältä ei toki näykään hevoskärrynlevyisiä tuhatvuotiaita kujia.

Vanhat kaupunginportit Pfaffenthalin yllä

Jäänteitä Bockin kasemateista, kalliojyrkänteen sisään rakennetusta linnoituksesta, jonka ansiosta Luxemburg sai lempinimen ”Pohjoisen Gibraltar”

Loput tämän postauksen kuvat taas napsin, kun kävin lounaalla lähellä Bockin linnaketta. Kävelymatka työpaikalta oli vain kilometri, mutta aikaa piti varata yli vartti, koska matka kulki rotkon pohjan kautta.

Thungenin linnoitus Luxemburgin kaupungin laidalla on ainoa, joka on kunnolla säilytetty. Muut pitkälti purettiin 1800-luvulla kaupungin demilitarisoinnin yhteydessä.

Kaupungin linnanmuurit jättävät sisäänsä vanhan luostarin, josta lähimpänä katsojaa ovat sen vanhat hevostallit. Nykyään niihin on rakennettu auditorio, jossa olen käynyt katsomassa leffafestareita. Arkeologisten kaivausten mukaan tässä kohdin asuttiin jo 300-luvulla, yli puoli vuosituhatta ennen Luxemburgin kaupungin perustamista. Oikealla Stiertchenin silta, jossa asuu Stierchesgeescht.

Ensimmäiset Luxemburgin linnanmuurit rakennettiin noin tuhat vuotta sitten, kun kaupunkia lähdettiin laajentamaan pelkästä sotilaslinnakkeesta. Jo sata vuotta myöhemmin kävi kuitenkin selväksi, että kaikki eivät mahdu muurien sisään, joten rakennettiin toiset muurit vähän ulommas… ja vielä kolmannet 1400-luvulla. Tämän jälkeen Luxemburg olikin niin haluttu, että kaikki Hapsburgeista Burgundin herttuoihin, niin ranskalaiset kuin espanjalaisetkin kuninkaat ja kaiken lisäksi vielä Pyhä Rooman valtakunta halusi Luxemburgin itselleen. Sotaisalle vuosituhannelle pistettiin vihdoin Luxemburgin osalta päätepiste, kun linnoitukset erään rauhansopimusen jälkeen purettiin ja muutettiin puistoiksi. Aivan keskustan vieressä oleville alueille olisi toki voinut myös rakentaa taloja, mutta se olisi laskenut talomarkkinoiden arvoa, joten kaupunginisät ja nykyisten talojen omistajat päättivät jättää tilaisuuden hyödyntämättä.

Bockin vieressä menevä autotie

Pfaffenthalin linnantorni

Jos tulee Luxemburgiin ja haluaa tutustua lähemmin linnoituksiin, paras tapa on käydä hakemassa turisti-infosta kartta johonkin kaupungin useista kiertokävelyistä, joiden varrelta löytyy infotauluja (ranskaksi ja saksaksi, mutta kielitaidottomatkin voivat katsella kuvia).


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagrammista nimimerkillä @muorra.

Tiedät olevasi luxemburgilainen kun… (osa 1/3)

Englanninkielinen lista kiertää luxemburgilaisten blogeissa, joista sen häpeilemättä kopioin. Kommentit omiani, ja tämä on listan pituuden takia jaettu kolmeen osaan.

You absolutely hate the Germans, although you constantly watch German TV, read German newspapers, listen to German music and know more about what’s going on in Germany than in your home country.

Vaikka kaupoissa ja valtion viroissa puhutaan ranskaa, saksa on puhutumpi kieli luxemburgilaisten keskuudessa, koska se on kansakoulun opetuskieli. Luxemburgissa näkyy vain yksi luxemburginkielinen televisiokanava, joten viihde on melkeinpä pakko hakea ulkomailta.

Your national football team makes it to the front page of your newspapers after they’ve won a game. Once every twelve years.

Everyone’s proud of your national football team after they lost 1:0 against Lithuania.

Suomalaisethan ovat legendaarisen huonoja jalkapallossa, eikö niin? Olemmehan FIFAn rankingissa sijalla 64. No, Luxemburgin joukkue on onneksi sijalla 124, eikä luxemburgilaisilla ole jääkiekkoa joukkuepeli-itsetuntoa paikkaamaan. Sentään joskus joku luxemburgilainen pyöräilijä pärjää Tour de Francessa, ja kyseisen pyöräkilpailun voittaja on ollut luxemburgilainen jopa neljästi.

Koska Luxemburg painii kokonsa puolesta vähän eri sarjassa urheilurintamalla kuin isommat maat, se on mukana Euroopan pienten maiden ”olympialaisissa” ja toimi kisaisäntänä viime kesänä. Silloin keskusta täyttyi vapaalla olevista urheilijoista, joiden tuulipuvuissa vilkkuivat mm. Malta, Kypros, Islanti ja Andorra.

Andy Schleck

Edessä oikealla luxemburgilainen pyöräilijä Andy Schleck, vuoden 2010 Tour de Francen voittaja

You like it when Luxembourgish people become famous, but when they get too famous you don’t consider them Luxembourgish any more.

Jos jätetään pois laskuista poliitikot, mm. Luxemburgin entinen pääministeri, mahdollinen tuleva komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker, maailmalla tunnetuin luxemburgilainen lienee näyttelijä Désirée Nosbusch – joka minun piti kuitenkin googlata. Madame Nosbusch muutti ulkomaille jo 80-luvulla ja on näkynyt lähinnä Saksan elokuvaskenessä.

Désirée Nosbusch

Oikealla Désirée Nosbusch

You constantly joke about government employees, but eventually end up being one.

Luxemburgilaisista 45% on töissä julkisella sektorilla, kun suomalaisista julkisella on töissä vain 25%. Koko työvoimaa katsoessa kuitenkin Luxemburgin julkinen sektori on samaa tasoa Suomen kanssa: täällä vaan yksityistä sektoria hallitsevat ulkomaalaiset työntekijät.

You cannot order a croissant in your mother tongue (except if it happens to be French).

Leipomoiden pitäjät tuntuvat olevan täällä lähtökohtaisesti ranskalaisia. Leipomosanasto oli yksi ensimmäisiä, mitä täällä tuli opeteltua, ja nykyään nautin suuresti siitä tunteesta, kun kävelen kotiin höyryävän kuuma patonki kainalossa (hinta 0,67 euroa).

You never drink foreign beer. Yours is superior.

Bofferding, Battin ja Diekirch ovat luxemburgilaisten oluiden kolmen kopla. Kaikki ne ovat peruslagereita, eivät oikeastaan suomalaista Karhua tai Karjalaa ihmeellisempiä. Silti ne ovat suosituimpia juomia, vaikka belgioluet ovat täällä saman hintaisia ja yhtä hyvin saatavilla kuin Belgiassa.

Logo Bofferding

You go abroad and you have to tell people that your mother tongue is neither French nor German, but Luxembourgish.

You use the sentence ‘Yes, it’s a real country’ at least once a week.

You hear the sentence ‘You’re the first one I meet from that country’ once a week.

You hear the sentence ‘Tell me something in your mother tongue’ once a week.

Tämä on jossain määrin tuttua myös suomalaisille, jotka matkuvastavat ulkomailla, mutta ihmisten katseet ovat olleet vielä huomattavasti tyhjempiä kertoessani, että asun Luxemburgissa, kuin kertoessani, että olen suomalainen.

You don’t bend to pick up any amount of money which is inferior to 1€.

You think it’s normal that teachers and social workers can afford fancy cars and houses.

Luxemburgilaisten keskimääräinen ostovoima on maailman kolmanneksi korkein heti Yhdysvaltojen ja Irlannin jälkeen, mutta toisin kuin amerikkalaisten, luxemburgilaisten ei tarvitse maksaa koulutuksesta ja valtiolta saa runsaasti kaikenlaisia lisiä, esimerkiksi kaksinkertaisen lapsilisän Suomeen verrattuna. Keskimääräinen kuukausipalkka on 4274 euroa.

You participate at the dancing procession in Echternach, but not because you’re religious, but because you want to get drunk afterwards.

Uskonnolliset juhlat ovat täällä erittäin suosittuja, ja niihin tuntuu liittyvän aina juhliminen viinin ja oluen voimin. Esimerkiksi keväisin Octavia-pyhiinvaellusmarkkinat täyttävät kaupungin keskustan ruokakojujen lisäksi olutteltoilla.

Echternach (Luxembourg) - 1

Echternachin tanssikulkue aina helluntaitiistaisin

You know that it will take you 30 mins max to drive to either France, Belgium or Germany.

…tai sitten useampi tunti, jos ruuhkat ja sää temppuilevat.

You consider Trier a Luxembourgish city.

”Käyn shoppailemassa Trierissä”, on yleinen toteamus paikallisilta lauantaisin. Trier on saksalaiskaupunki, joka kuuluu Luxemburgin työssäkäyntialueeseen.

Liichtmëss eli kynttilänpäivä

Eilen oli kynttilänpäivä, joka myös Suomessa kristillisenä juhlana tunnetaan (tai jotkut tuntevat, itsellä ei ollut ihan tuoreessa muistissa…), ja sen kunniaksi tänään työpaikkaravintolassa oli jälkkäripöydän ääressä nainen paistamassa lettuja, joihin sai sisälle mansikkahilloa, kermavaahtoa, sokeria tai lempparitäytettäni nutellaa.

Wait, what?

Chandeleur crêpes

Nutellakreppi paras crêpe.

Kynttilänpäivä, luxemburgiksi liichtmëss ja ranskaksi chandeleur, on siis virallisesti juhla sen kunniaksi, että Jeesus vietiin temppeliin puhdistettavaksi ja siunattavaksi, mutta ainahan näillä juhlilla on joku pakanallinen alkuperä, jota kristinuskon saadessa jalansijaa Euroopassa on yritetty obfuskoida ja keksiä kansalle joku Oikeamielinen tapa juhlia. Tässä(kin) tapauksessa jo muinaiset roomalaiset juhlistivat Lupercaliaa, jossa ideana oli puhdistautua ja vähän siinä samalla juhlia ja uhrata vuohia. Selvempi yhteys kynttiläpäivään on kuitenkin kelttien Imbolc-juhlalla, joka päätti talven ja jota juhlittiin kynttiläkulkueella, ja jonka juhlimiselle paavi Gelasius I laittoi lopun ja siirsi kynttilät kirkkoihin.

Pakanallinen talven lopun juhlinta näkyy kuitenkin vielä yhdessä asiassa: crepeissä! Pyöreitä kuin aurinko, keltaisia kuin valo, niitä paistettiin eilen oikein urakalla pitkin ranskankielistä Länsi-Eurooppaa. Letunpaistoon liittyy myös uskomuksia onnesta, ja yksi niistä on, että lettuja paistaessa pitäisi pitää kolikkoa vasemmassa kädessä. Jos samalla onnistuu kääntämään letun heittämällä ympäri ilman, että se menee pilalle, on onni tulevalle vuodelle taattu.

Luxemburgissa päivä on toisellakin tavalla lasten lempijuhla, nimittäin eilen lapset kiersivät ”virpomassa” eli täällä päin kävelemässä lyhtyjen kanssa ovelta ovelle ja laulamalla kynttilälauluja karkkipalkalla. Keskustassa näitä ei näkynyt, mutta työkaverini kertoi kreppilounaalla, että pienessä kylässä, jossa hän asuu perheensä kanssa, kaikki lapset olivat osallistuneet perinteeseen. Laulukierroksen jälkeen lapset olivat kerääntyneet yhteen paikalliselle kyläkoululle, jossa lasten ”tienaamat” karkit oli laitettu isoon kasaan ja tämän jälkeen jaettu kristillisesti tasan kaikille osallistuneille. Kommunismiä parhaimmillaan.

Art Nouveau & École de Nancy

Kirjoitin viikko sitten, että tämän viikonlopun viettäisin ihan vaan kotona ilman mitään suunnitelmia. No, viikossahan ehtii keksiä jos jonkinmoisia suunnitelmia… Alkuviikosta päätimme lähteä lauantaina patikoimaan, mutta kun perjantaina säätiedotus lupasi kaatosadetta, vaihdoimme suunnitelmaa lennosta: lähdetäänkin Ranskaan, tarkalleen ottaen Nancyyn vajaan kahden tunnin junamatkan päähän, tutustumaan sadepäivän kunniaksi paikalliseen art nouveau -museoon. Junalippu maksoi 17 euroa per henki ja sisälsi rajattomasti matkustusta yhden päivän ajan Luxemburgissa, Ranskan Lorrainessa ja Saksan Saarlandissa, ja tässä kohtaa kaikki junattomissa maissa tai kalliiden junaverkkojen alueilla asuvat (köh-VR-köh) voivatkin itkeä verta.

Le musée de l'Ecole de Nancy

Minä en viitsinyt kuvata tuulisessa kaatosateessa, mutta jos olisin kuvannut, niin suunnilleen tällainen kuva olisi tarttunut kameraan. [kuva: Jean-Pierre Dalbéra]

Musée de l'Ecole de Nancy

École de Nancyn museon arkkitehtuuri oli jo näkemisen arvoista. [kuva: Jean-Pierre Dalbéra]

École de Nancyn museon talon rakensi alunperin 1800-luvun loppupuolella art nouveau -keräilijä Eugène Corbin. Hän oli hankkinut omaisuutensa perustamalla Pariisiin tavaratalo Magasins Réunisin, minkä turvin hän pystyi keskittymään taiteen ihailuun ja joskus myös taiteiluun. 1930-luvulla hän avasi talonsa ja kokoelmansa yleisölle, mutta museo ei ollut kovinkaan suuri vetonaula, vaikka pääsymaksu oli ilmainen ja Corbin rummutti museotaan paikallislehdissä. Toisen maailmansodan jälkeen hän sitten juuri ennen kuolemaansa lahjoitti talon kokoelmineen kaikkineen Nancyn kaupungille, mutta kaupunkia vaivasi aluksi kiinnostuksen puute, ja talo avattiin uudestaan museona vasta vuonna 1964.

Art Nouveau at Musée de l'École de Nancy

Art Nouveau at Musée de l'École de Nancy

Art Nouveau at Musée de l'École de Nancy

Perhe Corbinin ruokailuhuone, lattiasta kattoon art nouveauta. Seinät oli päällystetty nahalla, johon oli kohokuvioitu kukkia.

Art Nouveau at Musée de l'École de Nancy

Tämän lasimaalauksen sininen väri näytti portaiden alapäästä katsottuna keltaiselta.

Art Nouveau at Musée de l'École de Nancy

École de Nancy (suom. Nancyn koulu) oli Ranskan tunnetuin art nouveau -liike, joka yhdisti taiteilijoita ja taideteollisuutta, ja se ammensi inspiraatiotaan kasveista, kuten neidonhiuspuista, lumpeista ja putkikasveista. Suurin syy sen kasvuun viime vuosisadan vaihteessa oli, että Saksa oli valloittanut vuonna 1871 Ranskalta Alsacen ja Pohjois-Lorrainen alueet: ne ranskalaiset, jotka eivät halunneet siirtyä Saksan vallan alaisuuteen, pakenivat menetetyiltä alueilta, esimerkiksi Strasbourgista, Mulhousesta ja Metzistä, ja muuttivat usein Nancyyn, josta tuli uusi rajakaupunki. Lopputuloksena Nancyn asukasluku kaksinkertaistui, ja kansallismieliset ranskalaistaiteilijat lyöttäytyivät yhteen miettimään, miten Nancyn taideskeneä voisi parhaiten promota.

Art Nouveau at Musée de l'École de Nancy

Art Nouveau at Musée de l'École de Nancy

Herra Corbin eli art nouveauta: toki myös makuuhuoneen kalusteet olivat tyylille uskollisia.

Art Nouveau at Musée de l'École de Nancy

Makuuhuoneen kylpyhuonetta koristi tämä lasimaalaus

Ceramic Grotto at the Musee de l'Ecole de Nancy

…ja tällainen vesielementti/kylpyamme löytyi kanssa kylpyhuoneesta. [kuva: Steve Silverman]

Art Nouveau at Musée de l'École de Nancy

Art Nouveau at Musée de l'École de Nancy

Saisiko olla kurpitsakäytävävalaisin?

Nancyn art nouveaussa oli alusta asti tärkeää yhteistyö teollisuuden kanssa. Taiteilijat halusivat ensisijaisesti tehdä käyttöesineitä, joiden teollinen valmistus olisi kohtuuhintaista. Art nouveau haluttiin kaiken kansan saataville, ja teollisuuden edustajat hehkuttivat taiteilijoiden kustannustajua.

Art Nouveau at Musée de l'École de Nancy

Myös rouvan kirjailukehikko oli art nouveaun tyyliin

Art Nouveau at Musée de l'École de Nancy

Pöllöjä ja liskoja makuuhuoneen vaatekaapissa

Art Nouveau at Musée de l'École de Nancy

Art Nouveau at Musée de l'École de Nancy

Museon jälkeen suuntasimme jalat märkinä jatkuvassa vesisateessa kohti keskustaa ja ruokapaikkoja. Harmi vaan, että olimme myöhässä: Ranskassa ravintolat ovat auki lounaalle täsmällisesti klo 12-14.30, ja kello oli jo 14.45. Niinpä ravintolakatu rue des Maréchauxilla myytiin kaikista ravintoloista eioota, mutta yhdestä vinkattiin, että Place Stanislasilla olisi nonstop-ravintola, josta saisi pöperöä vatsaansa myös epäranskalaiseen aikaan.

Place Stanislas

Place Stanislas, jonka keskellä Lorrainen herttua Stanislasin patsas, ja takana ei-yhtään-pramea kaupungintalo

Place Stanislas

Place Stanislasin suunnitteli Emmanuel Héré 1750-luvulla, ja nykyään se on UNESCOn maailmanperintölistalla.

Place Stanislas

Turistiravintola löytyikin, ja sain tilattua etanoita ja tartarpihviä. Jälkimmäisen kohdalla tarjoilija huomautti: Vous savez que c’est un steak cru? Tiedäthän, että se on raakaa lihaa? Kyllä, tiesin, mutta varmaan liian moni turisti ei ole tiennyt ja on järkyttynyt saadessaan ruokalajin eteensä, joten tämä pitää erikseen varmistaa.

Place Stanislas

Place Stanislasin joka kulmassa on kultaiset portit

Place Stanislas

Matkakumppanini toppatakki ei ollut koleassa säässä liioittelua

Koska sade vain jatkui ja jatkui, kenkäni olivat litimärät ja sateenvarjo tuulesta puoliksi rikki, jatkoimme myöhäisen lounaan jälkeen suoraan rautatieaseman vierellä olevaan kahvilaan odottelemaan junan lähtöä. Kahvila Excelsior ei ollut siitä halvemmasta päästä, mutta sisus oli hyvää jatkumoa art nouveaun täytteiselle päivälle – ja matkakumppanini innostui, kun tarjoilija tarjoitui puhumaan hänelle saksaa. Minä yritin kovasti jatkaa kommunikointia ranskaksi, mutta tarjoilija oli jo saanut päähänsä, että olimme saksankielisiä, joten nyt oli minun vuoroni olla ulalla.

L'intérieur de la brasserie Excelsior (Nancy)

Excelsiorin sisusta [kuva: Jean-Pierre Dalbéra]

P.S. Tätä blogia voi vielä tiistaihin saakka ehdottaa Super Saver Travel Blog Awardseissa parhaaksi ulkomailla asumista käsitteleväksi blogiksi.