Viinimaisemissa Alsacessa

Pieni roadtrippimme toukokuussa suuntautui Verdunin sotatantereiden jälkeen kohti Alsacen viinitiloja, jonne saavuimme kahdeksalta illalla. Hetken yksisuuntaisia täynnä olevassa Barrissa autolla pyörittyämme löysimme hotellimme, jossa tylyhkö hotellinomistaja murisi, että koska emme olleet ilmoittaneet etukäteen saapuvamme vasta kuuden jälkeen, varauksemme oli peruttu ja meille ei ollutkaan hotellissa tilaa. Jaahas. Hotellinomistaja oli onneksi sen verran palvelualtis, että soitteli läpi lähiseudun muut hotellit, ja hetken jänskäämisen jälkeen saimme huoneen läheisestä Itterswillerin pikkukylästä hotelli Albertista. Ainoa ravintola kylässä oli hotellin oma, ja sielläkin keittiö oli juuri menossa kiinni, mutta ehdimme kuitenkin tehdä tilaukset, syödä herkkulliset annokset kurnivaan vatsaan ja nauttia hotellin omaa rieslingiä, tehty pihalla kasvavista rypäleistä. Tarinan opetus: jos saavut Ranskassa hotellille vasta illalla, soita ja ilmoita tästä etukäteen.

Alsace ruokaa: choucroute garnie eli hapankaalia
Iiro tilasi listalta annoksen nimeltä Choucroûte garnie, ”hapankaali lisukkeilla”, ja jännitti, onko yhdessäkään lisukkeessa lihaa. No oli. Kaikissa.
Viinipeltoja, Itterswiller, Alsace, Ranska
Näkymä aamulla hotellihuoneemme ikkunasta
Viiniköynnös, Itterswiller, Alsace
Hotellin viinipellot levisivät hotellista kaikkiin suuntiin. Jos ei haittaa syödä joka ilta samassa hyvässä ravintolassa, voin lämpimästi suositella Albertia.

Alsacen pikkukylien läpi kulkee kapea kiemurteleva tie, Route du Vin, jota pitkin turistit ajavat kylästä kylään pysähtyen aina välillä maistelemaan viinejä ja ihastelemaan maisemia. Tämä oli meidänkin suunnitelmamme, ja seuraavana aamuna suuntasimme tietä etelään. Dambachissa, seuraavassa vähän isommassa kylässä, kävimme hakemassa turisti-infosta pari patikointikarttaa ja repäisimme reippaan aamukävelyn naapurikylään ja takaisin viinipeltojen läpi. Kävelyn jälkeen olikin aika palkita itsensä spätzlellä ja rieslingillä ravintolassa, jossa käyttäydyimme kunnon turistin tavoin: ”Oho, täältä saa ostaa viiniä mukaan. Ja se on Grand cruta, ja halpaa sellaista. Pitäiskö ostaa pari pulloa? Joo ostetaan vaan.” Vasta myöhemmin tuli mieleen, että sitä kotiin ostettua viiniä olisi voinut pyytää maistaa ennen ostamista.

Dambach, Alsace
Dambachin pikkukylässä, noin neliökilometrin läntissä perinteistä tönöä, on yli sata viinikellaria

Dieffenthalin hautausmaa, Alsace

Iltapäivällä kävimme pikavisiitillä Colmarissa, Alsacen viinialueen pääkaupungissa, jossa turisteilu keskittyi nettikahvilan löytämiseen, koska joltakulta oli jäänyt veroilmoituksen täyttäminen vähän viime tippaan. Samalla selvisi, että helatorstain jälkisenä perjantaina ei koko Alsacessa ole yhtäkään aukiolevaa nettikahvilaa, mutta onneksi vaihtoehtoiset keinot keksittiin ja suuntasimme takaisin kohti pohjoista Route de Viniä pitkin viinikellareita kiertämään. Colmarista jäi vaikutelma, että kylä on kyllä kaunis mutta täynnä turisteja eikä mitenkään erikoinen. Suosittelen keskittymään Route de Vinin pikkukyliin.

Colmar, Alsace, France Colmar, Alsace, France
Colmarin kivoin alue oli nimeltään La Petit Venice
La Petit Venice, Colmar, Alsace, France Colmar, Alsace, France
La Cathédrale, Colmar, Alsace, France
Ja totta kai jokaisessa itseään kunnioittavassa vanhassa ranskalaiskaupungissa on katedraali, niin myös Colmarissa.

Rajoittuneen kokemuksemme mukaan viinikellarietiketti menee niin, että marssitaan sisään ja ilmoitetaan, mitä viinejä halutaan maistella. Yleensä pari ensimmäistä maisteluannosta on ilmaisia ja lopuille on joku hinta ilmoitettu, joka unohdetaan, jos päätyy ostamaan pulloja mukaan. Jos maistattaja kysyy Vous allez acheter? niin kannattaa siis nyökkäillä ja sanoa Oui oui, kunhan viinit ovat hyviä ja järkevän hintaisia. Hinnoissa on paljonkin vaihtelua, eivätkä hintaerot välttämättä korreloi laadun vaan esimerkiksi sijainnin tai mainosten koon kanssa. Me ostimme parista paikasta pari pulloa ja yhdestä laatikollisen, mutta monet näyttivät olevan liikkeellä farmariautojen ja nokkakärryjen kanssa, ja ainakin Jean Geileriltä Ingersheimissä sai hyviä rieslingejä.

Alsace, Ranska
Rieslingien lisäksi Alsacessa kasvatetaan paljon gewürztramineria
Jenni & Iiro Alsacessa
Ehkä noin kymmenennellä yrittämällä kuvaan ei osunut autoa maisemaa tukkimaan

Maailmanympärimatka Floridassa

Epcot Center: Venetsia & USA
Vasemmalla Venetsian Pyhän Markuksen aukio, oikealla geneerinen amerikkalainen kaupungintalo tai jotain

Lempparipuistoni Disney Worldissa – siellähän on neljä eri puistoa – on ehdottomasti Epcot, tiedepuiston ja maailmankylän risteytys. Puiston sisäänkäynnin luokse on koottu Heureka-tyylistä tiedejuttua sekä vähän prameempaa menoa ja meininkiä, ja pidemmällä olevan järven ympärillä taas on koko maailma. Kanadassa myydään villapaitoja ja Briteissä vanhassa englantilaisessa pubissa tarjoillaan fish&chipsejä, tai oltaisiin varmaan tarjoiltu, mutta meidän piti kiirehtiä kohti Marokkoa, jossa meitä odotti pöytävaraus lounaalle. Matkalla ohitimme vielä kovasti Pariisia muistuttavan alueen, jossa myytiin crépejä, ja vitsailin Iirolle, mitenköhän kesätyöntekijät suhtautuisivat, jos yrittäisin tehdä tilauksen ranskaksi.

Marokko, Epcot Center
Marokon kujat olivat aivan yhtä ahtaan oloisia kuin esikuvassaankin
Ravintola Marrakech, Epcot Center
Ravintola Marrakech, koristeltu aidoin marokkolaisin tiilin

Siinä vaiheessa, kun marokkolaisessa ravintola Marrakechissa tarjoilija Mohammed Tangierista otti vastaan tarjouksemme ja tokaisi jotain arabiaksi tarjoilija Alille Rabatista totesin, että ihan hyvä, etten mennyt sönköttämään ranskaa crépejä myyvälle Pierreille tai Chloélle Pariisista, Lillestä tai Nancysta. Floridalaisten college-opiskelijoiden sijaan Epcotin maailmannnäyttelyn työntekijät oli haalittu uskollisesti kustakin maasta, mitä nyt Norjassa oli Åke Göteborgista (ei anneta sen häiritä), mutta siellä olikin työntekijöitä valitessa taidettu keskittyä pituuteen (paljon) ja blondiuteen (erittäin). Norjassa porukka oli myös selkeästi nuorempaa kuin Marokossa; norjalaisille Disney-keikka taitaa olla jännä välivuosi, kun taas marokkolaisille ravintolatyöntekijöille Disneyn palkat ja USA:n viisumi ovat kertaluokkaa arvokkaammat.

marrakech1
Lounaan aikana vatsatanssija veti kunnon shown lirutuksen säestämänä
marrakech3
Suussasulavaa lammasta ja meheviä kanavartaita couscouksella ja kikherneillä
casablancabeer
Uskokaa tai älkää, mutta Marokossa valmistetaan poikkeuksellisen hyvää lageria.

Maailmannäyttelyssä oli Norjassa, Ranskassa ja Kanadassa elokuvat, joita yhtäkään emme nähneet, ja Meksikossa ihan hauska Aku Ankka -teemainen ”ajetaan veneellä tunnelissa kun pienet nuket laulavat ja tanssivat”-laite, mutta muuten huvipuistolaitteet loistivat poissaolollaan. Joka maassa oli suuri kauppa, jossa pelkän rihkaman sijaan myytiin yllättävän aidon oloisia kyseisen maan tuotteita. Tai mitä nyt Norjassa myytiin Haltin takkeja ja Dumle-suklaata, mutta ei anneta senkään häiritä. Maailmannäyttelykierroksella olennaisinta tuntuikin olevan fiilistely, katukahviloissa istuskelu ja ihmisvilinän katselu, eli sama mitä kaikilla kaupunkilomilla. Tuli fiilis, että jos amerikkalaisista enemmistö ei koskaan käy ulkomailla, niin toivottavasti käyvät edes täällä tutustumassa. Vaikka Epcotin Japani ei tietenkään ole sama kuin Japanissa käyminen, se on muiden maiden ymmärtämisen kannalta parempi kuin ei mitään, sillä kaikki näyttelyt oli tehty lähtömaalle uskollisesti ja sitä kunnioittaen. Tai mitä nyt Norja kattoi oikeasti koko Pohjoismaat, mutta ei anneta sen häiritä.

japan1
Japanista ostimme karkkia Miyakolta Tokiosta, joka vahvalla japanilaisella korostuksella kysyi meiltä kohteliaasti: ”Did you find everything alright?” Japani tai ei, USA:ssa ei voi päästä läpi kassalta ilman tuota kysymystä.
japan2
Koska meillä ei todellakaan ole astioita tarpeeksi, piti tietenkin ostaa vielä pari soijakippoa ja niihin yhteensopivat lautaset. Niin ja minä ostin ”kasvata oma bonsaipuusi”-setin, mikä on verrattavissa siihen, että neliraajahalvaantunut ostaisi juoksukengät.
japan3
Fisuja Japanissa

Japanin kohdalla taivas aukesi kuten joka ainut päivä kesällä Floridassa, ja pidimme sadetta kaupassa, jossa teki jatkuvasti mieli ostaa kauppa tyhjäksi ja jossa japanilainen myyjä piti helmisimpukka-altaan luona valtavaa metakkaa, jota Iiro luuli ensin japaniksi, mutta minä voisin vannoa, että englantia se oli, sillä naismyyjän mukaan joku mies oli ”vely lucky, vely lucky” ja sitten kaikki japanilaiset sanoivat ”ooh” ja taputtivat ihastuneina.

japan4
Japanin portin taustalla vasemmalla Englanti, oikealla Pallo
moottorituoleja
Taustalla venetsialainen silta, etualalla erittäin yleinen näky Disney Worldissa. Tuntui, että ihan kaikki moottoroitujen pyörätuolien käyttäjät eivät oikeasti olleet sellaisen tarpeessa.

Mainitsinkin jo, että maailmannäyttelyn ainoa varsinainen huvipuistolaite oli Meksikossa, ja mehän tietenkin kävimme siellä katsomassa nukkeja ja Aku Ankkaa. Ehdottomasti siisteintä Meksikossa kuitenkin oli, että se oli rakennettu azteekkitemppelin sisälle, ja sisälle astuessa tuntui, kuin olisi astunut keskelle öistä markkinatoria. Taustalle oli rakennettu vielä toinen temppeli ja takaseinään maalattu tulivuori ja yötaivas niin aidon näköisesti, että hetkeen oli vaikeaa hahmottaa rakennuksen sisäkattoa.

Plaza De Los Amigos
Meksikolainen tori ja taustalla ihka aito tulivuori! [kuva: Scott Smith]
saksa
Hiiohei terve Saksa. Saksa oli muuten rikki, sillä siellä ei ollut terassia, johon olisi voinut istahtaa oluelle.
Mission: Space
Huvipuistopuolella laitteet vievät oman rakennuksensa. [kuva: sanctumsolitude]

Niin se tiedepuisto, oli siellä Epcotissa sellainenkin. Kävelimme hieman läpi yhtä suurta tiedehallia, joka vastasi varmaan yhtä tai kahta Heurekaa, mutta keskittymiskyky ja aika eivät riittäneet niiden katseluun. Sen sijaan suuntasimme ensiksi Mission SPACE -laitteeseen, joka oli ilmeisesti vähän vanhempi, sillä sinne oli aivan naurettavan lyhyet jonot. Iästään huolimatta oma mielipiteeni on, että tämä oli kaikista Floridassa koetuista vempaimista ehdottomasti huipuin, sillä kyseessä oli avaruusrakettilaukaisusimulaattori, eikä mikään pelkkä tärisevä koppi vaan ihka aito G-voimasimulaattori. Hieman hirvitti etukäteen, kun tajusin, että kohtapuoliin minua kieputetaan ympäri huonetta pienessä kopissa, mutta itse laitteessa kieputtaminen tuntui pelkkänä kiihdyttämisenä kohti avaruutta. Oli niin siisti, että piti käydä tässä kahdesti. Iiron lempilaite sen sijaan taisi olla maanpäälliseen tekniikkaan keskittyvä kieputus, johon onneksi pitkällisen sadettelun ja sateen kyttäilyn jälkeen lopulta pääsimme sisään.

chevrolet1
Tämä laite oli vahvasti sponssattu, ja jonottaessa sai katsella erään autofirman uusimpia konseptiautoja

Kyseessä oli Test Track, jossa ensin tietokonesimulaattorin kanssa suunniteltiin oma auto – tai siis minä ja Iiro suunnittelimme yhdessä, joten autosta tuli mahdollisimman ekologinen urheiluauto, siis jokseenkin epäfunktionaalinen viritys, johon onnistuin neuvottelemaan hybridimoottorin, mutta johon Iiro sai laitettua kaikkein suurikulutuksisimmat renkaat ja muut sälät. Sen jälkeen malli talletettiin RFID-kortille, jonka kanssa jonotettiin itse testiautoon. Samaan autoon tuli neljän eri auton suunnitelmat, ja sitten lähdettiin ajelulle, jossa testattiin auton turvallisuutta (turvanukke hajosi, me emme), ekologisuutta (”supersensorit” piipittivät ympärillä), käsiteltävyyttä (liukasajolla ei pysytty tiellä mutta väistettiin silti hirvi) sekä kiihtyvyyttä ulkoradalla, jossa ajettiin nollasta vajaa kahteensataan. Jokaisen vaiheen jälkeen tietokonenäyttö näytti, kenen autossa olleen suunnitelma oli pärjännyt parhaiten, ja me olimme aika vahvasti kolmossijalla kaikessa paitsi käsiteltävyydessä, jossa ihme kumma olimme parhaita.

chevrolet2
Etupenkin pikkupoikaa taisi vähän jännittää vauhti, takapenkki oli enemmän innoissaan
chevrolet3
Ajelun jälkeen päästiin vielä kyseisen automerkin showroomille, jossa Iiro liimaantui ensi vuonna ulostulevan Corveten kylkeen

Untitled

Jossain välissä kävimme katsomassa 3D-leffan, ohjannut Francis Coppola, tuottanut George Lucas ja pääosassa Michael Jackson. Fiilis oli ehkä *köhöm* hieman eri kuin mihin nykyään on tottunut, mutta 80-lukulaiseksi 3D-leffaksi erittäin hyvä. Ja Michael tanssi hyvin ja pelasti maailman. [kuva: Isaac Hsieh]

…ja tässä se koko leffa, valitettavasti ei 3D:nä, mutta Michaelin tanssi sujuu 2D:näkin, ja sitä löytyy esim kymmenen minuutin kohdalta.

Lopulta kävimme vielä lentämässä Soaring!-elämyksessä, jossa ihmiset nostettiin riippuliitimen oloisessa häkkyrässä puolipallonmuotoisen IMAX-kankaan keskelle, ja sitten näytettiin kuvaa, jonka joku riippuliitäjä oli kuvannut lennellessään hanhien kanssa Kalifornian yllä. Tämän jälkeen olisi vielä voinut käydä energiaseikkailussa, kalapiirroselokuvan perusteella tehdyssä teatteriesityksessä, ”näin puutarha kasvaa”-esittelyssä ja ties missä, mutta me soitimme kyydin kotiin. Kymmenen tunnin maailmanympärimatka avaruuslisällä käy työstä.

epcotpallonluona
Pakollinen poseeraus Epcotin pallon kanssa, jossa lopulta jotenkin unohdimme käydä sisällä. Joku Space Ship Earth siellä olisi ollut, mutta jää nyt toiseen kertaan.

Espanjalainen munakas Marían tyyliin

María in Luxembourg

María ja Luxemburgin vanha luostari, jossa nykyään kulttuurikeskus

Sohvasurffauskokemukset saivat alkukesästä jatkoa, kun madridilainen María tuli pikavisiitille työhaastatteluun Luxemburgiin ja yöpyi sohvallani. Työhaastattelun jälkeen Maríalle jäi vielä kunnolla aikaa turisteiluun, joten kävimme luuhaamassa ympäri kaupungin vanhoja linnoitusrakennelmia poikkeuksellisen kauniissa säässä, jonka jälkeen pistäydyimme hakemassa torilta ainekset lounaaseen, espanjalaiseen munakkaaseen.

Making a Spanish omelette

Ensin kuori perunat ja sipulit, silppua sipulit ja leikkaa perunat neljään osaan ja sen jälkeen parin millin paksuisiksi viipaleiksi.

María valmisti munakasta neljälle, joten munia ja reilun kokoisia perunoita tuli neljä, sipuleita kaksi. Sipuleita silputessaan hän kertoi minulle sydäntäsärkevää tarinaa moniosaisesta etunimestään, joka suomeksi on vapaasti käännettynä ”Tasaisen maan María”. Nimi oli hänen isänsä kylässä hyvin perinteinen, mutta madridilaisella yläasteella se liitettiin hieman liian nopeasti teinitytön etumuksen ulkoisiin ominaisuuksiin, tai niiden silloiseen puutteeseen. Hyvin nopeasti María muuttui ”se on María vaan”:iksi.

Making a Spanish omelette

Öljyä menee kokkaukseen paljon, noin puolen sentin kerros pannun pohjasta. Alkuperäinen resepti on oliiviöljyyn, mutta myös rypsiöljyä saa käyttää.

María oli pari vuotta sitten valmistunut yliopistosta ja päättänyt, että alan työt saavat odottaa hetken, nyt on aika kiertää maailmaa. Work&travel-viisumi Uuteen-Seelantiin auttoi eteenpäin, ja seuraava vuosi kului baarimikkona, appelsiinien poimijana, siivoajana, milloin minäkin. Baarimikkona ollessa María meni sitten iskemään silmänsä toiseen work&travel-matkaajaan, ja seuraavaksi tie veikin Brasiliaan tapaamaan miehen vanhempia ja oppimaan kieltä.

Making a Spanish omelette

Sipuleita kuullotetaan öljyssä hyvän aikaa…

Making a Spanish omelette

…ja seuraavaksi kypsytetään matalalla lämmöllä perunoita parikymmentä minuuttia. Sipuleista kannattaa yrittää puristaa öljyt takaisin pannuun, mutta silti öljyä tarvinnee lisätä.

Parin kuukauden kuluttua pariskunnalle kävi selväksi pari asiaa. Ensinnäkin, että suhde toimi ja sitä kannatti jatkaa, ja toisekseen että huonosta taloustilanteesta huolimatta Espanjasta löytyisi silti helpommin parempipalkkaisia töitä. Espanjaan muuton jälkeen María sai töitä alta aikayksikön, mutta siipan kanssa todettiin pian, että jos elämä laittomana maahanmuuttajana ei houkuta, niin naimisiinhan sitä pitää mennä. Häitä juhlittiin, koska mikä tahansa syy juhlalle on hyvä syy, mutta Maríaa silti häiritsi tilanne sen verran, että siippa on yhä puheessa boyfriend.

Making a Spanish omelette

Munat rikotaan kulhossa ja niihin laitetaan paljon suolaa ja pippuria. Siis paljon. Erityisesti suolaa. Oikeasti varmaan vajaa pari ruokalusikallista. Vähän hirvitti, mutta hyvää oli.

Naimisiin meno ei lopulta ollut mikään ihmekonsti, sillä tämä tapahtui viime marraskuussa, ja kesäkuuhun mennessä miehellä ei vieläkään ollut työlupaa. Papereita oli kiikutettu virastoon jos toiseenkin, mutta espanjalaisen virkamiehen kiinnostusaste oli huomattava, siis kiinnostus jotain aivan muuta kuin työluvan edistämistä kohtaan, ja María sadatteli, että ehkä joskus syyskuussa lupa lopulta saataisiin, kun virkamiehet ovat palanneet lomilta.

Making a Spanish omelette

Kuulema perinteisesti espanjalaisen munakkaan perunat ovat kuutioita, mutta Marían isoäiti ja äiti ovat aina muussanneet ne pannulla lastan avulla paistamisen loppupuolella, joten niin teimme nytkin.

Making a Spanish omelette

Lopulta kaikki ainekset sekotetaan yhteen. Tästä riitti kahteen pienehköön pannulliseen.

Työhaastattelu Luxemburgissa oli Maríalle oikeastaan aika hakuammuntaa. Palkka toki olisi reilusti parempi kuin Espanjassa, mutta siippa valitti jo nyt Espanjan huonosta säästä ja kylmistä talvista, joten Luxemburg ei vaikuttanut olosuhteiltaan kovinkaan optimilta. Lisäksi suku olisi kaukana, ja vaikka María puhuu ranskaa, siippa ei, mikä saattaa vaikeuttaa sopeutumista. Kaupungilla kävellessä tämä huoli hälveni Maríalta, kun joka viides vastaantulija pälätti portugalia – ranskalaisten ja belgialaisten jälkeen kun suurin maahanmuuttajaryhmä on portugalilaiset, jo 1900-luvun alkupuolelta saakka.

Making a Spanish omelette

Parin sentin paksuista massaa tökitään muotoon sivuilta, ja munakkaan jähmetyttyä se käännetään lautasen avulla…

Making a Spanish omelette

…kas tämän näköiseksi.

Kuulin uudestaan Maríasta pari viikkoa sitten. Päätöstä Luxemburgiin muuttamisesta ei lopulta tarvinnut tehdä, sillä firma oli päättänyt tarvitsevansa toisenlaista profiilia. Harmi, sillä olisin mielelläni ottanut Marían naapuriksi. Pitänee siis harkita viikonloppureissua Madridiin sitten joskus, kun täällä on kylmää ja märkää.

Spanish Omelette

Munakas!

María and a Spanish Omelette

Tarjoiluehdotus: maalaisleipää ja naurua

Je fais de la natation.

Reilu viikko on kulunut ranskan intensiivikesäkurssilla, ja edistystä on näkyvissä. Täysi päivä puheensorinaa ranskaksi saa aivot kääntymään sen verran vastaanottavaiselle tuulelle, että vaikka sanavarasto ei ole vielä kovinkaan laaja eikä kieliopissa ole tapahtunut jättimäisiä harppauksia, huomasin tänään lukevani sanomalehdestä erään eläintarhan eläintenhoitajan haastattelua ilman sen suurempia ongelmia. Muistaakseni tälle tasolle taannoin päästyäni englannin oppiminen muuttui tuskaisesta pänttäämisestä luonnolliseksi jatkumoksi, joten fiilis on korkealla. Jatkan vielä intensiivikurssilla kaksi viikkoa, ja sen jälkeen pitänee hankkia joku ranskankielinen lastenkirja luettavaksi, sillä viikkokurssit alkavat vasta lokakuussa. Hyviä ehdotuksia kirjoista otetaan vastaan.

Now I know why Place de Martyrs is also knowns as Rousegaertchen

Luxemburgiin heinäkuussa palattuani minua odotti yllätys: geometrisista puskista ja jalkakäytävistä koostuva lähipuisto oli puhjennut kukkaan, ja samalla selvisi, miksi puiston nimi on luxemburgiksi Rousegaertchen.

Tänään ensimmäisen ranskantentin jälkeen lähdin pystyvyyden puuskassani testaamaan Bonnevoien uimahallia. Ulkomailla uimahalleissa käynti tuntuu aina jokseenkin jänskättävältä – osaanko toimia oikein? missä kohtaa täällä saa tai pitää hillua alasti? miten kaapit toimivat ja mistä löytyvät suihkut? – mutta täällä kaikki sujui sulavasti, kunnes pääsin altaaseen. Tiedättekö ne uintiratoja jakavat pollariketjut? No niitä ei täällä käytetä. Allas oli 25 metriä pitkä, kahdeksan kaistaa leveä, ja minkäänlaista opastusta kiertosuuntien tai uimareittien suhteen ei ollut, ”nopeat uimarit tänne, hitaat tuonne”-jaottelusta puhumattakaan. Suurin osa sentään ui tai vesijuoksi suunnilleen samaan suuntaan, mutta harva ui täysin suoraan, joten törmäyksiä välttääkseen joutui vilkuilemaan vähän väliä ympärilleen.

Yritin ensin suomalaiseen meninkiin tottuneena uida niinkuin radat olisivat olemassa, aina uimahallin pohjaan merkatun rataviivan oikealla puolella, mutta totesin pian tämän vain hämäävän muita, sillä yleisesti muut olivat ottaneet uimarin levyisen kaistaleen altaasta, jota sahasivat visusti edestakaisin. Lounasruuhka oli jo vähän hellittynyt, mutta silti altaasta ei aluksi riittänyt jokaiselle omaa kaistaletta, ja uin hyvän aikaa ärsyyntyneen tuhinan ja puhkumisen siivittämänä – siis miten luxemburgilaiset voivat olla näin epätehokkaita ja epäjärjestelmällisiä? Onko tämä taas sitä ranskalaisten vaikutusta, eivät kai saksalaiset näin käyttäytyisi? Vai belgejäkö tästä saa syyttää, niiden organisointi- ja järjestelmällisyyskyvyn (eli sen puutteen) nyt haistaa Belgian rautateiden toiminnasta kuka vaan. Ja minähän en usko kansallisiin stereotypioihin ollenkaan, ehei…

Kansallisia stereotypioita luxemburgilaisin silmin, tekijänä Yanko Tsvetkov

Suomalaiseen tyyliin myös täällä oli kielletty shortseissa uiminen sekä ranskaksi että luxemburgiksi. Arvatkaa vaan, oliko noin kolmasosalla miehistä shortsit jalassa.

Kesäloma paras loma

On top of Stone Mountain, Atlanta, Georgia

Alla Stone Mountain, Atlantan oma Uluru. Takana Atlantan parin eri keskustan skylinet.

Pääsin kuin pääsinkin lopulta Iiron luokse Atlantaan kahden jälkeen juhannusaaton ja -päivän välisenä yönä, joten kaikki hyvin loppu hyvin. Seuraa kuvantäytteinen yhteenveto kolmesta lomaviikosta. Rentouttavan kahdenkeskeisen juhannusviikonlopun jälkeen lähdimme nimittäin ajamaan kohti etelää.

Magic Kingdom, Orlando, Florida

Tuhkimon linna!

At Epcot Center

Epcotin pallo vasemmalla, meksikolainen temppeli oikealla, ja rinnassa sadevesiläikkä, joka tuli, kun pingottelin kameraa märän kiviaidan päälle sopivaan kulmaan

Orlandossa vietimme neljä Disneyn täytteistä päivää: tulopäivänä reilu kaksi tuntia, seuraavana päivänä 14 tunnin huvipuistorepeämä, sitä seuraavana päivänä 11 tuntia ja vielä viimeisenä päivänä 7 tuntia ennen rannalle lähtöä. Puolustukseksemme voisin sanoa, että meillä oli lapsia mukana, mutta todellisuudessa me hengasimme puistoissa senkin ajan, kun sukulaislapset vanhempineen rentoutuivat hotellin uima-altaalla ja päiväunilla.

at Hollywood Studios

Kävimme myös New Yorkissa! Vai spottaatko, missä Hollywood Studiosin kulissit loppuvat ja maalattu korttelitausta alkaa?

At Cocoa Beach

Iiron siskonperhettä rentoutuu Cocoa Beachilla

Jotteivat Floridan puistonähtävyydet jäisi pelkkään Disneyyn, rantalomakohde oli valittu strategisesti Cape Canaveralin välittömästä läheisyydestä. Niille, jotka eivät koskaan ole tunnistaneet itsessään pientä insinööriä tai astronauttia: taikasanat ovat Kennedy Space Center.

Saturn V rocket engines

Saturn V -rakettimoottori, jonka toisessa päässä Apollo-astronautit singottiin avaruuteen

International Space Station

Avaruusapinat kansainvälisellä avaruusasemalla

Beach Baseball

Siniseen hetkeen kuuluu olennaisena osana pari erää rantapesistä, jossa New England Patriots hävisi Boston Bruinsille ja allekirjoittanut koki yläasteen pesistraumoista ylitsepääsemisen hetkiä

Palasimme Floridasta juuri ajoissa juhlimaan itsenäisyyspäivää kauniissa säässä altaalla grillaten… eli miettien, mitä tehdä, kun ukkosmyrskyt ja tulvavaroitukset vyöryivät Georgian yli ja ilotulituksia oli peruttu jo edellisenä päivänä. Meidän lisäksemme joku muukin oli keksinyt vaihtaa illan ulko-ohjelmanumerot sisätiloissa tapahtuvaksi energianpurkajaishetkeksi.

Roller Skating

Akuankkarullaluistimissa stopparipala on luistimen edessä. Pystyssä pysymisen taito löytyi nopeasti, mutta jarrutuksen kanssa oli vielä tunnin jälkeen niin ja näin.

Happy 4th of July!

Jotkut saattoivat ratketa Walmartin käytävillä tyrkyllä olleisiin krääsä- ja cupcake-rivistöihin

Playing with Glowsticks

Myös glowstickejä sai isänmaallisissa väreissä

Seuraavana päivänä porukka hajaantui ja jäimme kahdestaan Iiron kanssa pitämään sadetta. Ahkerasti kyttäämällä saimme ulkoiltua viikonlopun aikana peräti kerran, mutta loppuajan vietimme kotona ja siinä sivussa päädyimme vuokraamaan Apollo 13:n Amazon Video -palvelusta. Elokuva on yhä aivan huippu, ja vuokrauspalveluakin voimme suositella hieman kalliimman puoleisena mutta älyttömän kätevänä.

Tram Park at Log Cabin Drive

Nopealla ulkoilulla Viningsissa katsomassa, missä Atlanta-Marietta-lähiöratikan kiskot ja pysäkit joskus taannoin menivät. Ratikka lakkautettiin täällä 1950-luvulla turhana.

Sitten minun olikin jo aika lähteä jatkamaan lomaa Suomeen. Tällä kertaa lennot osuivat melkein nappiin: tuli spurtattua aika vauhdilla Schipholin lentokentän päästä päähän, kun alunperin näyttötaulut sanoivat, etten ehtisi jatkolennolle, mutta minä päätin että höpönlöpön, kyllä ehdin! Laukut sen sijaan eivät ehtineet, ja niistä katoamisilmoitusta tehdessä piti jonkin aikaa selittää, että Suomi-Atlanta-Suomi-lentolipuistani ja suomentaidoistani huolimatta asun ihan oikeasti Luxemburgissa ja olen ihan yhtä hammasharjaton ja vaihtovaatteeton kuin kuka tahansa laukkunsa hukannut turisti. Tai melkein, löysin minä lopulta vanhempien kellarista laatikon, joka sisälsi viime matkalta pesuun jääneitä vaatteita.

Aino the Cat

Vanhempien luota löytyi myös pari lutuista kissaa, joista tämä kehräsi koskettaessa.

Frontyard BBQ

Suomessa säät olivat Atlantaa paremmat ja pääsin kuin pääsinkin pihalle grillaamaan

Grilled mushrooms with bacon

Family Portrait

Vakava perhepotretti ei nyt onnistunut. Tarkoista kuvista tämä on ainuita, jossa jollakulla ei ole kieli ulkona tai silmät kierossa.

Hedgehog in our Yard

Grilli-iltaamme liittyi koko illan ajaksi pihaa ympäri rapisteleva vieras… tai voiko sitä vieraaksi kutsua, kun se asuu pihan nurkassa olevassa lehtikasassa?

Hedgehog

Pihasiili, jolle ei tarjottu sen kovasti nuuskimia pekoniin käärittyjä sieniä, koska sen toivottiin keskittyvän pihan etanoihin

Kaupungissa vietetyn tärkeiden-ihmisten-treffauspäivän jälkeen siirryin mökkimaisemiin. Viidestä Suomessa vietetystä yöstäni nukuin kolme mökillä, mikä oli ihan parasta.

Dinner at the Cottage

Anna at the Cottage

Anna oli saapunut maahan samana aamuna Australiasta. Kun minäkin olin vielä aamuherätyksistä ja jetlagista aika töttöröö, niin taisimme olla juuri sopivan raukeaa seuraa toisillemme.

Sunset at the Cottage

At the Cottage

Meri!

Lake Päijänne

Järvi!

Dinner outside

Kaverit!

Walking the Cat

Kissojakin olivat mukana nauttimassa Suomen kesästä

Sunnuntaina sitten paluu Suomeen.

Bus in Finland

Bussi jälkimmäistä mökkiä lähellä sijaitsevasta kyläkeskuksesta lähti klo 9.45 sunnuntaiaamuna

Train to Tampere

Sen jälkeen Lahdessa siirtyminen junaan, Riihimäellä junanvaihto…

Tampere Center

…Tampereella puolen tunnin tauko, jonka aikana tarjosin jätskit niille ystävällisille sieluille eli Tampereen reissunsa sopivasti ajoittaneille ystävilleni, jotka toivat minulle samalla tulosteen boarding passista. Vasta mökillä nimittäin selvisi, että Ryanair laskuttaa boardingpassin tulostamisesta 70 euroa.

Frankfurtissa ehdin bussiin, joka oli juuri lähdössä, ja olin kotona Luxemburgissa jo seitsemältä illalla. Huoahdus. Nyt en kyllä vähään aikaan poistu kotoolta!, totesin… ja jatkoin miettimällä, mitä seuraavana päivänä alkavalle työmatkalle pitäisi pakata mukaan.

Lomalentosäätöä

Enää puolikas työpäivä ennen kolmen viikon kesälomaa. Tästä pitäisi varmaan olla ihan innoissaan, mutta minä tässä yritän hengitellä syvään ja hallita vitutusta, sillä pahin mahdollinen kauhuskenaario ei sentään toteutunut, vaikka sellaisen mahdollisuus hetken eli ilmassa. Sain nimittäin viisi tuntia sitten mailin:

We regret to inform you that your flight KL0621 AMSTERDAM AMS – ATLANTA ATL on 06/21/2013 has been cancelled.

We sincerely apologize for the inconvenience.

Our staff is currently looking into alternatives and will advise you as soon as possible.

Joskus olen miettinyt, että eikö olisi hauskaa, jos lento peruttaisiin. Siis sillä lailla, että olen jossain aurinkoisessa lomakohteessa ja loma vielä jatkuu. Sitten voisi laittaa lentoyhtiön maksattamaan hotellin ja venailla vielä yhden yön paratiisissa, eikö olisi kivaa? No ehkä, mutta kivaa se ei ole kun palaa halusta päästä miehen luokse viettämään juhannusta, koska etäsuhteessa jokainen yhdessä vietetty tunti on kallis, ja samalla järkevät yhteydet, jotka lähtevät vielä puolikkaan työpäivän jälkeen, ovat todella vähissä.

Odotin KLM:ltä yhteydenottoa viisi tuntia, kunnes Iiro huomautti, että iso osa vaihtoehtoisista lennoista, joita vielä päivällä oli tarjolla, oli poistunut myynnistä – eli siis varattu täyteen. Hermostuin ja soitin. Mukava ja empaattinen mies luurin päässä kertoi, että I’m real sorry Madam, mutta ainoa vaihtoehto päästä perille vielä juhannusaaton puolella on lähteä kymmeneltä aamulla. Kuvittelin jo mielessäni mailaavani ”meillä ei ole käytössä flexitimea”-työpaikkani pomolle, että minäpä en tule tänään töihin kun lähdin Jenkkeihin, nähdään kolmen viikon päästä, ja päädyin anelemaan, että olisiko mitään muuta vaihtoehtoa samalle päivälle, ihan mitä vaan. No Madam, sorry. Mutta kun minä bongasin tällaisen lennon Minneapolikseen, jolle vielä ehtisi Amsterdamista… Sorry Madam, there are only business seats left… mutta kun pakko, pakko mennä töihin ja pakko päästä perille!

Kuulostin tässä vaiheessa jo aika epätoivoiselta (koska olin epätoivoinen), ja asiakaspalvelija pyysi minua odottamaan hetken. Ikuiselta tuntuvan ajan jälkeen sain kuulla, että we found you space in Economy, ja sain pyytämäni lennon, jolla olen perillä Atlantassa puoliltaöin ja kotona Iiron luona joskus puoli kahdelta aamuyöstä. Että sellainen juhannusaatto meillä. Tsekatessa sisään en pystynyt valitsemaan istumapaikkaa, joten epäilen vahvasti, että kone on ylibuukattu, ja tällä kertaa minä olen se, joka toivoo, että joku muu myöhästyy koneesta.

Takaraivossa on vahvana ajatus, että tämä ei jää tähän. EU:n lentomatkustajien oikeuksien mukaan olen oikeutettu korvauksiin, ja niitä korvauksiahan minä vingun vaikka viimeiseen asti… sitten joskus heinäkuussa lomalta palattuani, sillä tulevat viikot ovat täynnä rakkaita ihmisiä sekä Atlantassa että myöhemmin Suomessa.

Oikein hyvää juhannusta ja leppoisaa kesää kaikille lukijoille! Blogi elänee seuraavan kuukauden hiljaiseloa.

PS. Normaalisti olisin ehkä suostunut lähtemään aamulennolla ja luottanut työpaikalla hyvään karmaan, pomojen suopeuteen ja ”parempi pyytää anteeksi jälkeenpäin kuin pyytää lupaa”-logiikkaan, mutta nyt en kehdannut, koska olin viime viikolla vahingossa laittomasti lakossa. En aio avata tässä, miten on mahdollista mennä vahingossa laittomaan lakkoon, mutta sellainen nyt joka tapauksessa on mahdollista, ainakin minulle, ja luulen että käytin siihen kaiken tässä kuussa keräämäni hyvän karman.

Kaupunkipikavisiitti, osa kaksi

Taannoin Lontoon konferenssista jatkoin suoraan työmatkaa erääseen toiseen kaupunkiin.

Mikä kylä?

Joen varrella…

Ollaanko sitä Saksassa?

Vaiko sittenkin Ranskassa?

Lontoon Heathrowlta lento vei Pariisin Charles de Gaullelle, josta vaihdoin TGV-pikajunaan ja olin parissa tunnissa Strasbourgissa, Alsacen pääkaupungissa aivan Ranskan ja Saksan rajalla. Strasbourgissa näkyy vahvasti sekä ranskalaisen että saksalaisen kulttuurin kädenjälki, ja ranskalainen työkaverini väitti, että paikalliset puhuvat ranskan sijaan omaa alsacen kieltään, jossa kielioppi on ranskasta mutta sanasto vahvasti saksasta. Vertailun vuoksi Luxemburgissa puhuttavan letzen kielioppi on enemmän saksasta päin, mutta kieli vilisee ranskan sanastoa.

Crossing the Rhine between Strasbourg and Kehl

Reinin ylittävä kaksi maata yhdistävä kävelysilta on täynnä pariskuntien rakkauttaan juhlistamaan jättämiä lukkoja

Crossing the Rhine between Strasbourg and Kehl

Minulla oli Strasbourgissa yksi vapaapäivä, jolloin Luxemburgissa asuva kaveri liittyi seuraani. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, yksi toukokuun parhaimmista päivistä, ja hetken siinä ihmeteltyämme päätimme kävellä Saksaan. Strasbourgin keskusta ei ole suoraan Reinin varrella vaan pari kilometria siitä länteen, Ill-joen haarassa. Keskustan ja Reinin väliin jää paljon vanhaa epämääräistä teollisuusaluetta, jota ollaan pikku hiljaa raivaamassa asuinalueeksi nyt, kun tulleista ja rajavalvonnasta on päästy eroon. Kävelysilta vei meidät saksanpuoleiseen Kehliin, mutta teimme pian U-käännöksen kohti Ranskan puolella sijainnutta jäätelökiskaa. Päivä oli siis todella lämmin.

Ice hockey in a Strasbourgish bar

Löysimme Strasbourgista myös irkkubaarin, joka suostui näyttämään Suomi-Ruotsi-jääkiekko-ottelun. Euroviisufinaalin sen sijaan katsoimme hotellihuoneessa pizzojen ja alsacelaisen viinin siivittämänä.

Strasbourg Cathedral

Strasbourgin katedraali, maailman korkein rakennus 1647-1874. Mitä sitä turhaan kahta tornia rakentamaan jos yksikin riittää maailmanennätykseen.

Kävimme tsekkaamassa myös kaupungin toiseksi tunnetuimman maamerkin, katedraalin. Sen tunnistaa erityisesti julkisivusta, joka on vähän toispuoleinen… ilmeisesti osittain siksi, että rahat loppuivat, ja osittain siksi, että katedraalin rakentamisessa kesti niin pitkä aika, että kun päästiin viimein miettimään oikeanpuoleisen tornin toteutusta, katedraalin rakennustyyli oli mennyt jo pois muodista. Hyvä niin, sillä nykyaikaisen tietämyksen perusteella katedraali olisi toisen kellotornin painosta vajonnut suohon, jonka päälle se on rakennettu.

Detail at Strasbourg Cathedral

Strasbourg cathedral

Strasbourg cathedral organs

Bling-bling-urut

Kaupungin tunnetuimmasta maamerkistä, Europarlamentista, en hoksannut ottaa kuvia, vaikka sekin käytiin katsastamassa. Tänne siis mepit kerran kuussa raahaavat Brysselistä kamppeensa, avustajansa ja läjän virkamiehiä, koska joskus taannoin jossain EU-sopimuksessa Strasbourg säädettiin symboliseksi eurooppalaisen yhteistyön pääkaupungiksi. Nykyään kaikki jäsenmaat Ranskaa ja Luxemburgia lukuunottamatta olisivat valmiita lopettamaan logistiikkarumban ja siirtämään parlamentin täysipäiväisesti Brysseliin, mutta muutokseen tarvitaan yksimielinen päätös. Ranskalle ei sovi, koska Strasbourgin hotellit ja ravintolat kärsisivät, ja Luxemburgille ei sovi, koska Luxemburg halua tukea virastojen keskittymistä Brysseliin, sillä siellä on myös paljon EU-insituutioita. Rumba siis jatkukoon, ja kuuleman mukaan istuntoviikoilla Strasburgin baareissa ja yökerhoissa on joka ilta tosi hyvä meno.

European Parliament Strasbourg

Tällainen lasikolossi tämä parlamentti. Istuntosali sijaitsee rakennuksen keskellä näkyvässä pallossa. Kuva: Cédric Puisney

Strasbourg

Petite Francen alue Ill-joen haaraumassa, minulla tuolta kattohuoneisto kiitos

Jenni at Strasbourg's Petite France

Blogaaja vielä muikeana ennen kuin tajuaa kävelylenkin venähtäneen niin, että Suomen esitys Euroviisufinaalissa jäi näkemättä

Kysymyksiä ja vastauksia

Lissabonissa asuva Riia heitti minua taannoin haasteella, jonka ohjeet menevät näin:

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Tämä haaste on täällä jo käynyt, mutta koska haasteet ovat bloggaajalle aina hauskoja ja kysymyksiin on kiva vastata, otan haasteen mieluusti uudestaan vastaan. 11 asiaa itsestäni tulee …and that’s who I am-kuvien avittamana.

1. Mihin hyväntekeväisyyteen lahjoittaisit mieluiten?
Olen WWF:n kuukausilahjoittaja, tarkempana lahjoituskohteena Itämeri. Jos en tukisi tuota maailman rakkainta (ja melkeinpä myös saastuneinta) merta, saattaisin suunnata tukeni ilmastotyöhön.


2. Paras ulkomaanreissusi?
Tätä piti miettiä pitkään, mutta sanon, että reissu Gambiaan ja Senegaliin. Matkaohjelmassa oli hauskassa määrin spontaaniutta ja löhöilyä, ja matkaseura oli täydellinen. Jos joku lähtee sinne päin, niin suosittelen vähintään kahta yötä Keur Bamboungin ekokylässä kännykkäverkkojen ja kaupunginvalon saavuttamattomissa. Toubakoutan kylän puupatsaanmyyjä Baku voi opastaa paikalle, jos on vielä samoissa hommissa.


3. Mitä haluat ainakin tehdä ennen kuolemaasi?
Asioita, joista voin sitten juuri ennen kuolemaani olla ylpeä. Tarkka lista puuttuu.

...ja tykkään myös kävellä ympäri kirjakauppaa haaveillen kirjojen lukemisesta.

4. Säästätkö tällä hetkellä rahaa jotain tiettyä asiaa varten?
Ikuisuusprojektina minulla on säästäminen asuntoa varten, vaikka vielä ei ole havaintoa mistä tai milloin sellaisen ostaisin.


5. Miten vietät kaikkein mieluiten vapaapäiväsi?
Ystävien kanssa. Jos sää on hyvä, yritän raahata ihmisiä patikoimaan, missä auttaa ”71 luxemburgilaista patikointireittiä juna-asemalta juna-asemalle”-kirja.

...mutta sentään tässä olen kehittymässä siistimmäksi, sillä nykyään yksiöni näyttää vain hieman sekaiselta, kun teininä huoneeni oli pommin jäljiltä. Tiskaaminen erityisesti ilman kuivauskaappia on kompastuskiveni.

6. Mitä toivot tulevalta vuodelta?
Uusia kokemuksia, ja niitä onkin tullut jo aika runsaasti. Uusia ystäviä, ja niitäkin tuntuu kertyneen jo pari.


7. Lemppari tv-ohjelmasi tällä hetkellä?
Game of Thrones.


8. Mikä on mielestäsi kaunein paikka maailmassa?
Suomen saaristo aurinkoisena kesäpäivänä purjeveneestä nähtynä.


9. Mitä suunnitelet tekeväsi tulevana kesänä?
Käyn kahdesti pistäytymässä Atlantin toisella puolen, heinäkuun puolivälissä piipahdan lyhyesti Suomessa ja elokuun lopussa suuntaan viikonlopuksi Pariisiin. Heinä-elokuussa olen kuukauden intensiiviranskankurssilla.


10. Maa, joss olet käynyt, ja jota suosittelisit ystävillesi matkakohteeksi?
Kambodza. Angkor watin upeat temppelit sekä raaka ja totiseksi vetävä lähihistoria yhdistettynä kohteliaisiin paikallisiin, jotka eivät tunnu jatkuvasti haluavan viilata turistia linssiin. Erityisesti Battambang on hauska paikka junaratoineen, joita pitkin kuljetaan bambulavoilla, ja akseleita pyörittää autonmoottori.

...ja se onkin oikeastaan ainoa asia, josta lentämisessä tykkään

11. Mitä asioita kaipaat tällä hetkellä?
Iiroa.

...erityisesti siksi, koska julkisissa minulla on aikaa lukea kirjaa.

Minun 11 kysymystäni ovat:

  1. Onko sinulla juhannussuunnitelmia? (Tai jos vastaaminen venyy juhannuksen jälkeen, mitä teit?)
  2. Mikä on parasta kesässä?
  3. Entä odotatko jotain tulevalta syksyltä?
  4. Mikä on seuraava reissusi ja minne se suuntautuu?
  5. Mikä on paras kesäreissukohde asuinmaassasi?
  6. Entä paras talvireissukohde?
  7. Mikä on mieleenpanunein retki tai matka lapsuudestasi?
  8. Mikä on ensimmäinen lapsuusmuistosi?
  9. Mikä oli paras joulu- tai synttärilahja, ja kuinka vanha olit silloin?
  10. Mikä oli lapsuutesi toiveammatti, ja miksi et päätynyt sille alalle (vai päädyitkö)?
  11. Mikä haave tai tavoite elämässäsi on tällä hetkellä lähimpänä toteutumista?

Haaste lähtee Leidille, joka yrittää selvitä sveitsiläisestä työelämästä ja jonka kohtaamiin ongelmiin osittain samaistun; Karlikselle, joka taitaa vielä toipua umpisuolentulehduksesta kotonaan Hollannissa; niin ikään Hollantiin Sannalle, jonka arjen pohdintoja on kiva lukea; Kaliforniassa kotia pystyssä pitävälle Saralle, jonka mies seilaa jenkkilaivastossa jossain päin maailmaa; Chicagossa kotia pystyssä pitävälle Sannalle, jonka blogissa seikkailee myös söpö mäyräkoira; kirjoista ja teestä sekä elämästä Australiassa kirjoittavalle Sannalle (jo kolmas Sanna!); intialaisesta arjesta riemastuttavasti kirjoittavalle Satulle; kohtapuoliin Lähi-Itään sairaanhoitajaksi lähtevälle Soilelle; Mintulle, jonka sporttisuus inspiroi ja kisakertomukset naurattavat; Liinalle, joka bloginsa perusteella voisi helposti täyttää Anu Silfverbergin saappaat NYT-liitteen Mitä ajattelin tänään -kolumnistina; sekä ÄitiQ:lle, jonka blogia suosittelen lämpimästi kaikille vastalisääntyneille tai lisääntymistä vakavasti harkitseville (en tunnusta kuuluvani joukkoon, minä luen tutun vauvan takia). Moni muukin tullee haastetuksi nyt jo toista tai kolmatta kertaa samalla haasteella, joten en pane pahakseni, jos vastailu jää väliin.

Parin tunnin päästä minulla lähtee bussi+juna Champagneen. Hyvää viikonloppua kaikille!

Perjantaikävely Colmar-Bergissä

Luxemburgin rautatiet julkaisevat aivan mahtavaa opusta, joka löytyy nykyään minunkin kirjahyllystäni: 71 ”asemalta asemalle”-kävely- ja pyöräilyreittiä Luxemburgissa, pituudet vaihtelevasti väliltä 5-50km. Korkkasimme kirjan toukokuun alussa kymmenen kilometrin perjantailenkillä Colmar-Bergistä Ettelbruckiin.

Colmar-Berg Station, Luxembourg

Lähijuna puksutti Luxemburgin keskustasta Colmar-Bergin asemalle reilut parikymmentä minuuttia

Colmar-Berg on unelias pikkukylä, jossa ei ole oikeastaan mitään. Tai no, melkein mitään. Wikipedian mukaan siellä on Goodyearin rengastehdas sekä ajoharjoittelurata, joista kumpikaan ei kiinnosta meitä. Erästä geokätköä etsimme turhaan vartin verran ennen kuin luovutimme, mutta se varsinainen nähtävyys taitaa olla suurherttuan linna.

Berg Castle, belonging to Luxembourg's Grand Duke

Kalpene, Mäntyniemi

Suurherttuat ovat kopittaneet Bergin linnassa 1800-luvun puolivälistä alkaen, eli suunnilleen siitä lähtien kun Hollannin kuningas ja Luxemburgin suurherttua lakkasivat olemasta sama asia; Hollannin kruunu siirtyi tuolloin naisperilliselle, mutta suurherttuaksi eivät naiset päässeet, joten kyseinen titteli siirtyi perimysjärjestyksessä seuraavalle. Nykyinen Bergin linna on kuitenkin vasta vuodelta 1911, sillä tuolloin silloinen suurherttua päätti vähän ”remontoida” eli repiä vanhan linnan maan tasalle ja rakennuttaa täysin uuden.

Berg Castle, belonging to Luxembourg's Grand Duke

Toisen maailmansodan aikana linnan kalleimmat taideaarteet hävisivät ryöstettiin, kun Luxemburgin miehittäneet natsit päättivät muuttaa linnan tyttöjen uudelleenkoulutuskeskukseksi. Natsien jäljiltä linnaa jouduttiin restauroimaan vielä pitkään, joten suurherttua pääsi muuttamaan sinne vasta 60-luvulla.

Cows in Luxembourg

Täällä maa on kallista, joten sitä on hyvä käyttää lehmien laiduntamiseen

Linnan jälkeen reitti keplotteli läpi parin minimaalisen omakotitaloalueen sekä parin vähän isomman lehmäpellon, kunnes saavuimme seuraavalle kätköpaikalle Birtrangen linnan luokse, jonka vanhimmat osat ovat 1200-luvulta. Talo on historiallisesti ja arkitehtonisesti tärkeä, joten mitä luulet, pääseekö sinne käymään?

Birtrange Castle

Linnan erotti pikkutiestä upea ruohokenttä

No ei tieteenkään pääse. Siellä asuu yhä joku aatelisperhe kaikessa rauhassa. Siis pikainen kätkön etsintä naapuritalon koiran jatkuvan haukunnan säestämänä ja eteenpäin.

Chapel in Grentzingen, Luxembourg

Grentzingenin kylän kappeli

Birtrangen linnan vieressä oli Grentzingenin kylä, yhteensä ehkäpä viisi taloa, ja kylässä kappeli. Olisimme muuten kävelleet onnellisesti ohi, mutta opaskarttani tiesi kertoa, että kappeli oli vuodelta 1773 ja toimi aiemmin suurherttuoiden kappelina, sillä Grentzingenissä sijaitsivat heidän päätiluksensa.

Chapel in Grentzingen, Luxembourg

Ovi oli visusti lukossa ja ikkunatkin liian korkeilla sisään kurkittavaksi

Grentzingenissä poikkesimme ensimmäistä kertaa asfaltoidulta tieltä pienelle metsäpolulle, kun lähdimme kiipeämään ylös Ousterbaachin laaksoon – kyllä, ylös laaksoon, ympäröivät mäet olivat vieläkin korkeammalla. Parinsadan metrin kiipeämistämme siivitti kiihtynyt valitus kaikista opiskeluaikana kokemistamme vääryyksistä, kun yrityksien järjestämissä kilpailuissa voittajajoukkueeksi ei selvinnytkään paras ja huolellisimmin työnsä tehnyt joukkue vaan se, jolla oli pöhköin ja hulluin idea ja idean esittelyssä vetävä show. Valitin innolla mukana, kunnes muistin sen kerran, kun olin eräässä kilpailussa voittajajoukkueessa… mutta se oli kyllä hulluudessaan ihan paras idea ja täysin palkinnon arvoinen, säännön vahvistava poikkeus.

Ground

Laaksossa siirryimme peltomaisemista metsään, jossa aluskasvillisuus peitti maan

Nostalgisen valituksen keskeytti uusi kätköpaikka Mederhaffin maatilan raunioilla. Yhden kaverin yli tuhannen kätkön track-recordilla tämäkin löytyi jo siinä vaiheessa, kun me kaksi muuta vielä keskityimme ottamaan valokuvia.

Geocaching in Mederhaff

Superkätköilijä vauhdissa, TFTC.

Geocaching in Mederhaff

Vähemmän superkätköilijä yrittää keskittyä pysymään pystyssä

Mederhaff

Osta hyvä maatila…

Mederhaff

…kaipaa pientä laittoa. Mahdollisuus tehdä tästä unelmiesi mukainen!

Pian Mederhaffin jälkeen taivas aukeni, silleen pikkiriikkisen, ja sää oli ah niin periluxemburgilaisesti juuri siinä rajoilla, viitsiikö vetää sateenpitävää takkia päälle vai ei. Onneksi olimme jo loppupuolella reittiä, ja pian Ettelbruck siinsi horisontissa.

Ettelbruck with horses

Poikkeuksellisesti lehmien sijaan hevosia

Ettelbruckin kylä sai nimensä jo 400-luvulla, kun Hunni Attila riehui alueella armeijoineen. Näille main Attila rakennutti sillan, jota pitkin hänen armeijansa ylitti Alzette-joen. Attila – Ettel, silta – bruck. Nykyään verisestä historiasta ei ole tietoakaan ja sen sijaan kuudentuhannen asukkaan kylässä vaikuttaa olevan vallalla yleiskaava, jonka mukaan talon saa maalata minkä väriseksi vain, kunhan väri on iloinen.

Houses in Ettelbruck, Luxembourg

Houses in Ettelbruck, Luxembourg

Houses in Ettelbruck, Luxembourg

Sininen talo olisi ollut myytävänä. Melkein ostin, koska kuka nyt ei haluaisi asua sinisessä talossa?

Ettelbruckissa kävimme hakemassa vielä yhden kätkön juutalaiselta hautausmaalta ennen kuin suuntasimme takaisin kohti Luxemburgia ja naapurustoni ruotsalaisbaaria, jossa Suomi hakkasi Saksan täpärästi jatkoajalla MM-kisojen avausottelussa, joka näytettiin luonnollisesti äänettömänä, koska Ruotsin häviäminen Sveitsille oli niin paljon tärkeämpää.

Flowers

Nämä puut kukkivat valtoimenaan toukokuussa. Kutsuin näitä aluksi kirsikkapuiksi, mutta rupesi jossain vaiheessa epäilyttämään, että voiko Luxemburg oikeasti olla ihan tupaten täynnä kirsikkapuita?

Grafiikkaa ja yksi Kuutti

Konschthaus beim Engel

Konschthaus beim Engel Luxemburgin vanhassa kaupunginosassa

Viime viikolla harrastimme kaverin kanssa after-workina vähän korkeakulttuuria ja kävimme Suomen suurlähetystön suojeleman taidenäyttelyn avajaisissa. En ole koskaan oikein tajunnut, miksi taidenäyttelyitä pitää erityisesti suojella, eikä paikalla näkynytkään turvahenkilökuntaa. Sen sijaan bändi soitti musiikkia, tarjoilijat kaatoivat kuohuviiniä ja itse taiteilija pyöri ympäriinsä nahkatakissa ja aurinkolaseissa puhumassa välillä suomea, välillä ranskaa niin vahvalla suomalaisella korostuksella, että minäkin sen erotin.

art by Kuutti Lavonen

Vasemmanpuoleinen on kuin ilmetty Vincent van Gogh!

Kyseinen näyttely oli graafikko Kuutti Lavosen väitöskirjanäyttely, johon oli koottu hänen teoksiaan viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Teemana oli esitteen mukaan siirtymä renessanssista barokkiin, ja suurella taidehistorian tuntemuksellani (joka kattaa vuodet 50000eaa – 1400jaa; kakkoskurssi ei mahtunut opintoihini) totesin, että jotain tällaista tässä saattaakin olla meneillään. Pari päivää myöhemmin kuulin eräältä toiselta suomalaiselta, että hän oli käynyt oikein jututtamassa taiteilijaa ja esittänyt tulkintoja teoksista. Kuutti oli kuulema nyökkäillyt, että mielenkiintoisia tulkintoja sulla, suattaapi olla noin, mikä ettei.

art by Kuutti Lavonen

art by Kuutti Lavonen

Vasemmalla toinen näyttelyn tauluista, jota olisin voinut omalle seinälleni harkita. Toisen edessä oli sen verran ryysistä, etten kehdannut kuvata.

Grafiikassa on se kiva puoli, että toisin kuin usein maalaustaiteessa, tunnettujenkin graafikoiden työt saattavat olla hintansa puolesta saavutettavissa. Näiden teosten hinta oli 500-1800 euroa, mikä minusta kuulostaa varsin kohtuulliselta, sillä työt olivat keskimäärin valtavia ja taiteilija sen verran nimekäs, että minäkin olen hänestä kuullut – ellen nyt sekoita pahan kerran saimaannorppiin. Tällä kertaa kuitenkin jäi taulu hankkimatta, ja skumppalasit juotuamme iskuryhmämme hipsi jatkamaan iltaa helteiselle terassille.

Jenni taidenäyttelyssä