Kolme kasinoa vasemmalta oikealle: Ballys, Paris Las Vegas, Planet Hollywood.
Koska Iiro on täällä Las Vegasissa konferenssimatkalla, saan perjantaihin saakka hengailla lähinnä itsekseni. Olen käynyt kiertelemässä ostoskeskuksia, ihastellut suihkulähdenäytöksiä ja ihmetellyt kasinohalleja. Olen käyttänyt hyväkseni sekä hotellin kuntosalia, joka vetänee vertoja mille tahansa suomalaiselle jäsenyyskuntosalille, että allasaluetta, jonka kolmelle uima-altaalle paistaa aurinko harmillisesti vain pari tuntia päivässä korkeiden talojen välitse.
Olen myös bongaillut Iiron konferenssikollegoita, jotka tunnistaa yhtenevistä huppareista ja badgeista. Konferenssiin osallistuu vajaa 10 000 ihmistä, mikä omaan korvaani kuulosti jo aika mittavalta määrältä, kunnes Iiro huomautti, että se on Vegasin mittakaavassa korkeintaan keskiluokkaa; viime viikolla täällä järjestettiin Amerikan autonosavalmistajien konferenssi, johon osallistui 135 000 ihmistä. Siis sata kolmekymmentäviisi TUHATTA, yhtä paljon kuin Jyväskylässä asukkaita! Minkälainen stadioni pitää olla, että sellainen määrä mahtuu kuuntelemaan keynotea?
Mutta asiaan. Eilen illalla pohtissani itsekseni sopivaa illallispaikkaa huomasin Planet Hollywoodissa Gordon Ramsayn burgeripaikan, BURGRin. Olen katsonut ohimennen pari jaksoa Hell’s Kitcheniä, mutta tutumpi tämä julkkiskokki ja mediapersoona on minulle Kurjat kuppilat-sarjasta, jossa Ramsay jakelee mielestäni aika hyviä vinkkejä ravintolanomistajille. Kävin siis mielelläni tsekkaamassa, miten Ramsay itse hoitaa ravintolansa.
Koska olin syömässä yksin, minut istutettiin baaritiskille, jonka toisella puolella oli keittiö. Mikäs siinä, tarkkailen ruoanvalmistusprosessia ihan mielelläni, ja pääsipä varmistumaan siitä, ettei keittiön puolella ole mitään salattavaa. Nenäni edessä oli ranskispiste, jossa ranskiksia kasattiin tötteröihin, ja siitä vähän vasemmalle hampurilaisia ”pleitattiin” lautasille. Tämän takana oli grillit, joista välillä lieskat löivät tulta.
Ranskalaiset piti ravintolassa tilata erikseen $9:n hintaan, mikä oli tavallaan ihan hyvä, sillä yleensä aina hampurilaisravintolassa syön liikaa ranskalaisia. Nyt ne pystyi hyvillä mielin jättämään tilaamatta.
Sen sijaan pystyin keskittymään ravintolan pääjuttuun, niihin purilaisiin.
Mukavan oloinen tarjoilija aloitti esittelemällä minulle hymyillen tabletilta löytyvää juomalistaa. Cocktail- ja olut-valikoimat olivat laajoja, mutta olin enemmän kiinnostunut ruoasta, mitä ei löytynytkään tabletilta. Hetken asiaa ihmeteltyäni tajusin, että ruoat löytyivät paperilapulta, joka oli taiteltu servettini päälle eteeni, ja pääsin itse asiaan.
Burgerivalikoima oli laaja, ja harkitsin hetken portobellosienistä Earth Burgeria taikka kanttarellilla höystettyä Chanterelle Burgeria. Päädyin kuitenkin sienien sijaan juustoihin ja Über Cheeseburgeriin, jossa oli fontinaa, raclettea sekä vuohenjuustoa. Juomaksi valitsin jääteetä, jonka hinta ($4) tuntui hetken kalliilta, kunnes muistin, että nyt ollaan Amerikassa, ja jääteetä totta kai saa santsata tuolla hinnalla ihan niin paljon kuin haluaa.
Sanotaan vaikka näin, että burgeri oli yksi parhaimmista, mitä olen ikinä syönyt, kalliihkosta hinnasta ($15) huolimatta täysin sen väärti. Parasta burgerissa oli, että kun tilasin sen medium-rarena, se kerrankin tuli sellaisena myös pöytään eikä ollut läpikypsä, niin kuin usein käy. Juustoa olisi voinut olla hitusen enemmänkin, mutta toisaalta silloin niiden maku olisi saattanut olla liian dominoiva, joten hyvä näin.
Siinä burgeria mussuttaessani luin toisella silmällä Liza Marklundin Studio sexiä, toisella vilkuilin ympärilleni, ja yksi asia pisti silmään: tarjoilijat. Tytöt (ja kaikki tosiaan olivat tyttöjä sekä ikänsä että sukupuolensa puolesta) eivät olleet läheskään kaikki langanlaihoja, mutta selvästi ylipainoiset loistivat poissaolollaan, eikä painojakauma vastannut ollenkaan normaalia amerikkalaisen ravintolan painojakaumaa. Olikohan tämä ravintolan linjauksesta johtuvaa, vai olivatko työvaatteet karkoittaneet lihavammat tarjoilijat?
En minäkään välttämättä haluaisi käyttää päivittäin tuollaista hametta. Onkohan siinä joku hakaneulaviritys, joka estää hameen kohoamista strategisten paikkojen yläpuolelle?
Hampparin nautittuani totesin, että ranskisten jäädessä pois tilaa jäi jälkiruoalle, ja sillä saralla BURGRilla oli tarjottavana valikoima pirtelöitä. Valitin banaanipirtelön toffeevanukkaalla ja Snickers-keksillä, ja tajusin vasta annoksen tullessa pöytään, mitä tämä oikeastaan tarkoitti.
Lasissa oli 3/4 banaanipirtelöä, jonka päälle oli ladottu vanukasta. Pirtelöön pääsi kiinni pillillä, vanukkaan nauttimiseen annettiin lusikka. Pirtelö upposi kaikki, mutta vanukkaasta sain syötyä ehkä alle puolet, sen verran raskasta ja makeaa se oli. Hyvää oli silti. Muita makuvaihtoehtoja olisi ollut mm. Oreo-pirtelö crème brûlée -vanukkaalla ja mansikkapirtelö kookosvanukkaalla.
Laskua maksaessa pyydettiin jättämään palautetta ruoasta, tarjoilijasta ja yleisfiiliksestä.
Tässä yhteydessä pieni muistisääntö Amerikan-matkailuun: ravintoloissa ruokalistassa näkyvää hintaa voi hyvin ajatella euroina, koska yleensä veroton ja tipitön hinta (tässä tapauksessa $28) on niiden verojen ja tippien lisäämisen jälkeen sama numero euroissa (tässä tapauksessa $35 eli kyllä, 28 euroa). Itse olen oppinut siihen, että sopiva määrä tippiä täällä on yleensä 15-20% loppulaskusta, mutta paikallistenkin välillä on epäselvyyttä, onko tämä verollisesta vai verottomasta hinnasta, ja kuuluuko alkoholijuomista tipata saman verran. Olen ratkaissut tämän tippaamalla yleensä vähän yli 15% verollisesta hinnasta, joka on vähän vajaa 20% verottomasta, ja jos alkoholi on merkittävä osa loppulaskusta, tippaan siitä osasta noin taalan per juoma. Luottokortilla maksettaessa tippi pyöristetään aina lähimpään taalaan tai korkeintaan puoleen taalaan, jotta yhteenlasku on mahdollisimman helppo; loppusummassa pidetään siis laskun sentit.
Kokonaisuudessaan positiivinen kokemus, jota voin suositella gourmet-burgerilaisten ystäville. Näköjään brittikokki pärjää hyvin amerikkalaisten kansallisruoan parissa.
