Kategoria: Ulkosuomalaisuus

Ulkomailla asuminen ja muutto Yhdysvaltoihin tai Eurooppaan.

Myöhästyneitä lentoja ja säteilyannoksia

Toivottavasti jokainen on tähän mennessä kuullut jo EU:n lentomatkustajien oikeuksista: jos kone myöhästyy tarpeeksi tai jos lento perutaan eikä täysin vastaavaa tarjota, lentoyhtiö on velvoitettu korvauksiin, oli syy sitten inhimillinen virhe tai tekninen vika. Koska korvausten hakeminen lentoyhtiöiltä on kuitenkin yleensä vaivalloista ja aikaavievää, tätä helpottamaan on pulpahtanut pinnalle monta yritystä, jotka hakevat korvauksia puolestasi ja vievät välistä siivun omaan taskuunsa. Lopputuloshan on silti parempi kuin se, että jättää korvaukset kokonaan hakematta. Tänään törmäsin uuteen yritykseen nimeltä AirHelp, joka vie palvelun uudelle tasolle.

AirHelpin idea on, että annat sille pääsyn omalle Gmail-tilillesi, josta sivusto kaivaa esille kaikki lentolippuvahvistukset. Tämän jälkeen se tarkistaa, onko joku lento ollut myöhässä tarpeeksi, jotta siitä saisi korvauksia. Tarkistamisen lisäksi sivusto piirtää hauskoja käppyröitä ja tilastoja matkustamisestasi.

Minun matkani viimeisen parin vuoden aikana, noin suunnilleen, ovat tässä.
Minun lentoni kesästä 2012 lähtien, noin suunnilleen, ovat tässä.

Lähtökohtaisesti sivuston idea on mielestäni loistava jo ihan senkin puolesta, että siitä saa ulos hauskoja tilastoja. Sivusto esimerkiksi kertoo, että minä olen viimeisen parin vuoden aikana lentänyt 202 841 kilometriä ja istunut koneessa 289 tuntia (melkein kaksi viikkoa!). Näiden lisäksi sain tietää, että olen saanut kosmista säteilyä noin 57 mikrosievertin edestä (noin 25 kertaa suositusten verran, kuinkahan paljon syöpäriskini on kohonnut…) ja lukiofysiikasta tutun ajan suhteellisuuden ansiosta olen matkustanut ajassa noin 180 nanosekuntia tulevaisuuteen. Olen siis reilun sekunnin tuhannesosan verran nuorempi kuin joku, joka on syntynyt täsmälleen samaan aikaan ja kykkinyt koko elämänsä maankamaralla!

Tilastojen kannalta ongelma on, että sivusto katsoo kaikki lentoliput sähköpostistasi, ei sen enempää eikä vähempää. Tarkkaa listausta ei ole, mitkä kaikki lennot se on löytänyt, mutta reittikartasta voin nähdä, että mukaan on eksynyt pari Iiron lentoa, joista Iiro on lähettänyt minulle lentoliput tiedoksi, ja toisaalta luulen, että ainakin yksi mannertenvälinen lento on jäänyt puuttumaan. Lonkalta arvioisin, että tilastoissa on minun kohdallani 10% ylimääräistä, mutta tarkemmin on paha sanoa.

Noin 10% liian korkeita lukuja.
Noin 10% liian korkeita lukuja.

AirHelp löysi minulta yhden lennon, josta sen mukaan voi hakea korvauksia: vuoden 2013 juhannuksen perutun lennon. You might be eligible to claim up to $400 from your 1 interrupted flight! sivusto hehkuttaa, mikä on jossain määrin mielenkiintoinen ”fakta”, sillä sain tuosta hyvästä kinuttua KLM:ltä 600 euroa korvauksia, noin tuplat sivuston arviosta. Jos siis olisin hakenut korvauksia tuota kautta, todennäköisesti sivusto vetäisi puolet välistä – mikä edelleenkin olisi parempi lopputulos minun kannaltani kuin se, että en olisi saanut korvauksia ollenkaan. Tässä tapauksessa korvausten hakeminen oli helppoa eikä vaatinut kuin yhden mailin lentoyhtiölle, joten suosittelen ainakin aluksi yrittämään omatoimisesti.

Sen sijaan AirHelp ei löytänyt niitä kahta myöhässä ollutta lentoa, joista molemmista olin myös oikeutettu korvauksiin, eli sivustoon ei kannata luottaa sokeasti, vaan itsekin kannattaa tuntea omat oikeutensa. Niistä toisista sain korvaukset, toisessa taas piti lähteä tappelemaan. Se tarina päättyi siihen, että valitin EU-kuluttajavirastoon, joka laittoi valitukseni eteenpäin Luxemburgin lentoliikenteestä vastaavalle viranomaistaholle, joka tulkitsi EU-säädöstä yksiselitteisesti väärin. (Miten ei aiheesta vastaava virkamies voi tuntea lakia!!) Valitus olisi kuitenkin pitänyt tehdä luxemburgilaiseen tuomioistuimeen, joten tässä vaiheessa minun jaksamiseni loppui. Peli lentoyhtiöiden kanssa on kahden vuoden aktiivisen lentämisen jälkeen 3-1 minun hyväkseni, mutta mieluummin olisin aina ollut ajoissa perillä.

Oletko koskaan rekrytoinut lapsisotilaita?

Yhdysvaltain viisumini meni vanhaksi pari kuukautta sitten, joten tarvitsen syksyä varten uuden. ESTAllahan saa olla maassa vain kolme kuukautta, ja minulla on tarkoitus olla siellä tällä haavaa neljä. Onneksi viisumin hakeminen oli tällä kertaa hyvin yksinkertainen prosessi, kun kokemusta jo oli.

Viisumiprosessiin kuuluu hakemuksen täyttäminen netissä, jonka jälkeen varataan aika paikallisesta lähetystöstä viisumihaastatteluun. Viisumia pitää hakea aina siinä maassa, johon on siteitä, eli koska minulla on täällä Luxemburgissa työ, johon voin vielä palata joulukuussa, hain viisumiani täältä. ESTAa hakeneet saavat jo vastailla jossain määrin huvittaviin kysymyksiin (”Oletko osallistunut juutalaisten kansanmurhaan vuosina 1939-45?” – kuinkahan monelle maailmassa tämä kysymys on enää millään tavalla relevantti), mutta viisumeissa näitä kysymyksiä tulee koko joukko lisää. Tässä jotain esimerkkejä:

Have you ever ordered, incited, committed, assisted, or otherwise participated in genocide?

Have you ever committed, ordered, incited, assisted, or otherwise participated in torture?

Have you committed, ordered, incited, assisted, or otherwise participated in extrajudicial killings, political killings, or other acts of violence?

Have you ever engaged in the recruitment or the use of child soldiers?

Have you, while serving as a government official, been responsible for or directly carried out, at any time, particularly severe violations of religious freedom?

Have you ever been directly involved in the establishment or enforcement of population controls forcing a woman to undergo an abortion against her free choice or a man or a woman to undergo sterilization against his or her free will?

Have you ever been directly involved in the coercive transplantation of human organs or bodily tissue?

Viisumia täyttäessä muistutetaan, että huomaathan, että näihin myöntäen vastaaminen ei välttämättä tarkoita, että sinulle ei myönnetä viisumia. Silti rohkenen epäillä, että kukaan näihin syyllistynyt tässä kohtaa tunnustaisi syyllisyyttään. Suurin syy näihin kysymyksiin taitaa olla, että jos käy ilmi, että joku näihin rikoksiin syyllistynyt oleilee USAssa, hänet voidaan karkottaa sillä perusteella, että hän on valehdellut viisumihakemuksessaan.

Viisumihaastattelu lähetystössä oli tänä aamuna, ja se oli helppo ja nopea. Suurlähetystö on tarkkaan vartioitu, ja kännykät pitää mieluiten jättää kotiin tai autoon, mutta viimeistään ne ja kaikki muutkin elektroniset laitteet kuten sähköiset autonavaimet pitää luovuttaa pois ulkoportilla turvatarkastuksen yhteydessä. Sisällä sai odotella vartin verran amerikkalaisia naistenlehtiä odotushuoneessa selaillessa, jonka jälkeen seurasi itse haastattelu. Kerroin lyhyesti ja ytimekkäästi mitä aioin tehdä ja miksi, näytin viisumianomustani tukevat dokumentit – tärkeimpänä virkavapaatodistus töistä – ja lasiseinän takana oleva konsuli kysyi pari lisäkysymystä. Noin minuutin kuluttua koko toimitus oli ohi.

Passin saan takaisin ensi tiistaina. Sitten olenkin tavaroiden pakkaamista ja asunnon siivoamista lukuunottamatta valmis lähtöön.

Lounasmietteitä

Kyselin tänään työkavereita lounastamaan laihalla menestyksellä. Yksi kertoi lähtevänsä lounastauolla rullaluistelemaan, toinen mutisi jotain jo sovitusta tapaamisesta, kolmas sanoi suunnitelleensa lounaaksi juoksulenkkiä ja neljäs oli suuntaamassa toisen työporukan kanssa terassille. Sää on siis taas vaihteeksi mitä mainioin, joten minäkin suuntasin toimistosta ulos hoitamaan asioita eli ostamaan sukkapuikkoja. Käsityökauppa on nimittäin auki klo 10-18 kuten lähestulkoon kaikki kaupat täällä, ja työpäiväni loppuu yleensä vasta kuuden maissa, joten lounasaika on kaikista paras aika käydä ostostelemassa.

Tällaisia aurinkoisia päiviä saisi olla Luxemburgissa enemmänkin - eikä sitä sadesäätä, mikä piinasi meitä viime viikolla.
Tällaisia aurinkoisia päiviä saisi olla Luxemburgissa enemmänkin – eikä sitä sadesäätä, mikä piinasi meitä viime viikolla.

Ennen lähtöä laitoin vielä yhdelle työkaverille mailitse kyselyn lounasseurasta, ja hän vastasi, että on itse menossa shoppailemaan ja toinen työkaveri Jamaal didn’t lunch. Pohdin siinä hetken, että mitähän tässä mahdetaan tällä kertaa tarkoittaa, sillä sanatarkka ”ei lounastanut” lieni ennen lounasajan alkamista ja tulevaisuudesta puhuttaessa poissuljettu vaihtoehto. Oliko Jamaal ottanut mukaan eväät, eikö hän aio syödä ollenkaan, vai jotain muuta?

Siinä sitten asiaa pohtiessani mietin, miksi ihmeessä Jamaal, joka yleensä käy aina kellontarkasti työkavereiden kanssa syömässä alakerran kanttiinissa tiettyyn aikaan päivästä, ei söisi tänään lounasta. Onko hän kipeä, vai onko hän jollain trendikkäällä terveyspaastolla? Mitä näitä nyt on, 5:2-dieetti ja kaikenlaiset nestekitkuttelut, mutta jotenkin minun oli vaikea kuvitella parrakkaan työkaverini hurahtavan näistä mihinkään. Ja sitten vihdoin välähti.

Hyvää Ramadania vaan kaikille. Nyt alan ymmärtää myös, miksi Jamaal on tullut viimeiset pari viikkoa töihin jo seitsemäksi.

Paljon juhannusta ja vähän politiikkaa

Juhannuspäivä meni Coloradossa samalla kaavalla kuin vappukin: jotenkin nämä kaikki suomalaiset kesäisemmät juhlapyhät on luontevaa muuntaa altaalla grillailuksi suomalaisseurassa. Vanha yliopistokaverimme Antti viettää täällä töiden takia tämän kesän, joten hän liittyi tällä kertaa seuraamme. Kyllä, olemme toisella puolella maailmaa, ja siitä huolimatta täällä tuntuu vähän väliä käyvän tuttuja Suomesta, usein ihan täysin meistä riippumattomista syistä.

Grilled spare ribs

Suuressa ribs-testissämme back ribs voitti spare ribsin.

Olimme juuri saaneet ribsit grillattua ja asettuneet syömään, kun grilleille tuli vanhempi mies ja kysäisi, voiko niitä käyttää. Toki! Mies laittoi omat kanansa ja vihanneksensa grilliin meidän unohtuneiden tomaattiemme seuraan ja vaihdoimme siinä pari kohteliaisuutta puolin ja toisin. Mies kertoi olevansa alunperin Chicagosta, ja kuullessaan minun asuvan Luxemburgissa hän kertoi, että hänen tyttärensä oli juuri palannut sieltä opintomatkalta. Tytär paikalle tullessaan oikaisi, että oli itseasiassa käynyt Göteborgissa. Ota niistä borgeista ja burgeista sitten selvää.

Eaten ribs

Ruokabloggaajaurallani suurin este olisi, etten koskaan muistaisi ottaa ruoista kuvaa ennen syömistä.

Jossain vaiheessa Antti tuli kehaisseeksi San Franciscoa: lempikaupunkini Yhdysvalloissa Boulderin lisäksi. Chicagolainen vastasi siihen, että It’s gone down in the last twenty years, sillä liberaalit and other bums ovat tuhonneet kaupungin.

Imperial Java Stout

Colorado on todellinen olutosavaltio, jossa valikoima kaupoissa on uskomattoman laaja ja pienpanimotuotantoa löytyy omastakin takaa enemmän kuin tarpeeksi

Liberaali ja konservatiivi tuntuvat olevan sanoja, joiden merkitys vaihtelee maasta toiseen. Luxemburgissa liberaalit ovat oikeistolainen puolue, joka puolustaa sekä maanviljelijöitä (eli viininviljelijöitä) että homoavioliittoja, ja konservatiivit toinen oikeistolainen puolue, joka puolustaa eurooppalaista yhdentymistä, luxemburgilaista pankkisalaisuutta ja myöskin homoavioliittoja, jotka muuten laillistettiin Luxemburgissa viime viikolla äänin 56-4, murskavoitto tasa-arvolle jos mikä. Yhdysvalloissa taas liberaalit ovat lähtökohtaisesti vasemmistolaisia, pahimmillaan sosialisteja tai kommunisteja, kun taas konservatiivit ovat oikeistolaisia keskiluokan puolustajia, jotka suojelevat pientä ihmistä verotusta ja keskushallinnon mielivaltaa vastaan. Yhdysvaltain mittapuulla melkein kaikki suomalaiset puolueet olisivat liberaaleja, Luxemburgin mittapuulla taas osa puolueista olisi puoliksi konservatiiveja ja puoliksi liberaaleja, loput täysin skaalan ulkopuolella.

Pool with a view to Flatirons on Summer Solstice

Olen tainnut laittaa tästä maisemasta aiemminkin kuvia blogiin, mutta vuoriin ja uima-altaaseen ei hevin kyllästy. Ainakaan minä en.

Juttelin viimeksi Brysselissä käydessäni paikallisen politiikassa mukana olevan kaverin kanssa ja vaihdoimme aika laajasti mielipiteitä eri puolueista ja aatesuunnista. Silloin keskustelu toimi hyvin, sillä vaikka olimme joistain asioista eri mieltä, ykköstavoite kummallakin oli ymmärtää toisen perusteluita, ja päädyimme myös määrittelemään eri termejä sekä selventämään, miksi jokin termi kuulosti hänen korvaansa positiiviselta, minun korvaani negatiiviselta – tai toiste päin. You always have to consider the national landscape in these conversations, kaverini huokaisi ja keitti toisen kupin teetä.

Chicagolaismiehen kohdalla tyydyimme hymisemään jotain semipositiivista ja vaihtamaan sen jälkeen aihetta juuri grillistä ulos tulleisiin tomaatteihin. Moni paikallinen tuntuu olevan vahvasti polarisoituneen politiikan ansiosta niin jyrkkiä omissa mielipiteissään, että laajaa politiikkakeskustelua mieluummin pidimme naapurisopua yllä ja keskityimme juhlimaan juhannusta.

2 vuotta ulkomailla -arvonta!

Tasan kaksi vuotta sitten ilmoitin maistraattiin ulkomaisen osoitteen ja astuin lentokoneeseen kohti Yhdysvaltoja, ja sen kunniaksi tiedossa on ensimmäistä kertaa tässä blogissa arvonta! Ennen kun päästän teidät osallistumaan, pikainen katsaus, miten tähän tilanteeseen päädyttiin:

Mahdollisesta ulkomaille muutosta oltiin puhuttu meidän taloudessamme jo toista vuotta, ennen kuin muutto viimein koitti. Olen rehellisesti sitä mieltä, että kuka vaan suomalainen voi muuttaa ulkomaille, jos oikeasti haluaa eli priorisoi sen tarpeeksi korkealle elämässään ja on valmis näkemään sen eteen vaivaa, mutta ellei satu harvinaisen hyvä onnenpotku esim. kaiken puolestasi hoitavan työnantajan kautta, vaivaa todellakin joutuu näkemään. Meille kummallekaan ei kukaan tullut tarjoamaan mahdollisuutta hopealautasella, vaan käytimme kumpikin paljon energiaa tulevan työpaikan järjestämiseen. Moneen maahan voi muuttaa ilmankin valmiiksi hommattua työpaikkaa, jos on tarpeeksi rahaa säästössä, usko omiin kykyihinsä ja tarpeellisuuteensa uusilla työmarkkinoilla, ja EU:n ulkopuolelle lähdettäessä sopiva viisumi (esim. Work & Travel -tyylinen järjestelmä). Meillä tarve lähteä ei ollut ihan niin kova, joten odotimme, että saimme hoidettua elannon kuntoon Suomesta käsin.

Suomi ei ole huono paikka asua. Läksiäisissämme parikin kaveria tuli sanomaan, että heidänkin on tehnyt pitkään mieli ”karistaa Suomen pölyt jaloista” ja päästä ”pois tästä ikävästä maasta”, mutta meillä motivaatio ei kummunnut mistään suuresta inhosta kotimaatamme kohtaan. Kunhan kumpikin halusimme uusia kokemuksia ja nähdä, miten asuminen onnistuu meiltä vieraassa maassa; tiedostimme, että se olisi vaikeampaa kuin kotimaassa. Alun perin lähtiessämme ei ollut ollenkaan varmaa, että asuisimme ulkomailla näinkään pitkään, mutta vielä ei ole tuntunut, että pitäisi palata. Jossain vaiheessa niin kuitenkin varmasti teemme: takaisin Suomeen vetää tutun ja helpon ympäristön lisäksi ystävät ja sukulaiset, joita olisi aina kiva nähdä useammin.

Käytännön asiat vievät todella paljon aikaa ja energiaa, sekä ennen muuttoa että sen jälkeen. Yhdysvalloissa viisumihärdelli on välillä ihan uskomaton, ja kaikki kestää pidempään kuin olettaisi. EU-alueella tätä ei ole, mutta asunnon etsiminen etänä ei ole helppoa, emmekä ole siinä kertaakaan onnistuneet: Georgiassa Iiro asui ensimmäisen viikon hotellissa etsien meille asuntoa, Luxemburgissa minulla meni samaan kaksi viikkoa, ja Coloradossa kävimme kuukautta ennen muuttoa lomalla paikanpäällä etsimässä tulevaa kotia. Georgiasta Coloradoon muutettaessa muutto ei tosiaan ollut siitä helpoimmasta päästä muuttoyhtiön myöhästellessä ja jättäessä meidät ilman huonekaluja jouluksi, ja kahdessa muussa paikassa muutimme pelkkien matkalaukkujen kanssa kalustamattomiin asuntoihin, joten ensimmäiset viikot ja kuukaudet menivät huonekalukauppoja kierrellessä. Sitten vielä ajokortit, autorekisteröinnit, sähkösopimukset, rekisteröityminen kunnan asukkaaksi, ja muu paperityö, joka on eksponentiaalisesti vaikeampaa kuin Suomessa, koska Suomessa sentään yleensä oikeat toimintatavat ovat tiedossa. Luxemburgissa taas rekisteröin itseni kahteen otteeseen eri tavoin kunnan asukkaaksi, kun en tiennyt, että tavat ovat toisensa korvaavia, enkä vieläkään tiedä mikä niiden ero oli tai kumpi olisi ollut parempi.

Lopulta, kun muuttosäätö on suurimmaksi osaksi ohitse, elämä on oikeastaan aika mahtavaa. Normaalissakin arjessa sattuu ja tapahtuu koko ajan, ja jos lähtee pois totutuilta poluilta kohtaa vielä huomattavasti enemmän nähtävää, koettavaa ja elettävää. Melkein joka päivä tapahtuu jotain jännää, ja vaikka hampaita saa välillä kiristellä vierauteen liittyvien vastoinkäymisten edessä, monesti voi kokea myös onnistumisen tunteita. Kaukomaille matkailusta ei tule haaveiltua, kun lähialueetkin ovat täynnä outoa ja kiehtovaa. Kaikille tämä ei sovi, mutta minä nautin tästä täysin siemauksin.

Sitten itse arvontaan, ja ensimmäiseksi palkintojen esittely! Kahdella mantereella asuvana vietän paljon aikaa lentokoneessa, ja mielestäni parasta ajanvietettä mannertenvälisellä lennolla on käsitöiden teko elokuvaa katsellen. Atlantin yllä on syntynyt jos jonkinmoista neuletta, ja ensimmäisenä arvonnan palkintona on itse tehdyt käsineet vapaasti valittavassa värissä. Tyylivaihtoehtoja on kolme, joista voittaja voi valita itselleen mieluisen:
IMG_0972

1. Kevyet kynsikkäät lämpimiin oloihin [kuva: BrownBagKnits]

Grand Manan NB

2. Palmikoidut sormikkaat Keski-Euroopan talviin [kuva: Dick Drost]

STH70750

3. Vuorelliset tumput arktisiin olosuhteisiin [kuva: hannahcondry]

Toinen palkinto on luxemburgilaisen Oberweisin suklaata. Arvonnan voittaja saa valita, haluaako mieluummin hanskat vai suklaata, kakkossijalle tullut saa sitten jäljelle jääneen palkinnon.

Osallistua voi kommentoimalla tähän kirjoitukseen ja vastaamalla seuraaviin kysymyksiin:
1. Kuinka pitkään olet lukenut tätä blogia?
2. Minkälaisista postauksista pidät? Mistä aiheesta haluaisit kuulla enemmän?
Muista täyttää sähköpostiosoitekenttä. Tätä ei julkaista blogissa ja osoite tulee vain minun tietooni, jotta voin ottaa yhteyttä voittajiin.

Tiedostan, että tämä arvonta osuu päällekäin juhannuspyhien kanssa, joten arvonta-aikaa on kaksi viikkoa, jotta kaikki halukkaat ehtivät osallistua. Arvonta päättyy keskiviikkona 2. heinäkuuta klo 12:00 Suomen aikaa.

suurherttuaarvonta

Bloggaajilla on mahdollisuus osallistua yhden arvan sijaan kahdella arvalla linkkaamalla omasta blogistaan tähän arvontaan. Jos teet näin, ilmoita siitä kommentissasi.

Loppuun kuva pari vuotta sitten tekemistäni kynsikkäistä todistamaan, että osaan neuloa.
Loppuun kuva pari vuotta sitten tekemistäni kynsikkäistä todistamaan, että osaan neuloa.

Äänestäminen ulkomailla

Rousegärtchenin puisto, jonka kulmassa Suomen suurlähetystö Luxemburgissa sijaitsee
Rousegärtchenin puisto, jonka kulmassa Suomen suurlähetystö Luxemburgissa sijaitsee

Kaikki Suomessa asuvat ovat varmaan jo ehtineet huomata eurovaalit, joiden ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona, mutta EU:n ulkopuolella tämä tapahtuma on saattanut mennä ohitse joten kertauksena: nyt äänestetään Europarlamentista seuraavaksi viideksi vuodeksi, ja kaikilla EU-kansalaisilla on äänioikeus riippumatta asuinpaikasta. Itse kävin äänestämässä tänään suurlähetystössä, mutta ulkomailla asuminen ei ole vaatimus ulkomailla äänestämiseen, vaan maailmalla voi äänestää jokainen, joka sattuu maailmalla olemaan vaikkapa matkoilla. Suosittelen lämpimästi tätä, sillä samalla pääsee tutustumaan paikkoihin, joihin ei muuten olisi asiaa. Usein äänestyspaikka on suurlähetystössä, mutta esim. Coloradossa äänestys olisi ollut paikallisen kunniakonsulin kotona omakotitaloalueella, ja Kaliforniassa taas käydään äänestämässä Suomi-talolla. Toissavuonna annoin ääneni kuntavaaleissa Washington DC:n suurlähetystössä, ja silloin valtio tarjosi vaalikahvit; tänä vuonna täällä Luxemburgissa taas oli tarjolla Marianne-karkkeja.

Ennakkoäänestyksen aikataulu Luxemburgin suurlähetystön ovessa
Ennakkoäänestyksen aikataulu Luxemburgin suurlähetystön ovessa

Ulkomailla ei ole mahdollista äänestää varsinaisena vaalipäivänä, joten liikkeellä pitää olla jo tällä viikolla. Listaus ulkomaan ennakkoäänestyspaikoista löytyy oikeusministeriön sivuilta, ja vaihtoehtoja on kaikkien EU-maiden lisäksi mm. Yhdysvalloissa, Australiassa, Saudi-Arabiassa, Intiassa, Thaimaassa ja Indonesiassa. (Maita, joissa blogilla vaikuttaa olevan lukijoita…) Mukaan tarvitsee pelkästään passin tai henkilöllisyystodistuksen. Lisäksi on hyvä ottaa postissa tullut ennakkoäänestyslappu, jos sellainen löytyy, sillä se nopeuttaa äänestystilannetta. Minulla se oli kadonnut postissa, joten jouduin kirjoittamaan käsin osoitteeni paikalta saatavaan lappuun sekä selvittämään listasta oikean vaalilautakunnan osoitteen, johon ääneni lähetetään laskettavaksi. Vaalilautakunta määräytyy sen mukaan, mikä on nykyinen asuinkunta tai ulkomailla asuvien tapauksessa viimeisin kunta, jossa olet Suomessa asunut, ja sen pystyy tarkistamaan tuosta ennakkoäänestyslapusta. Jos ei ole lappua eikä muistikuvaa, äänestyspaikalla pystytään asia selvittämään, kunhan on ne henkkarit mukana.

Tervetuloa äänestämään Suomen suurlähetystöön! Ovesta heijastuu entinen teräsyhtiö ArcelorMittalin päämaja.
Tervetuloa äänestämään Suomen suurlähetystöön! Ovesta heijastuu entinen teräsyhtiö ArcelorMittalin päämaja.

Ketä sitten äänestää? Minulle valinta oli suhteellisen helppo, sillä vaaleissa on ehdolla parikin kaveria, jotka tiedän kaikki aidosti asioista välittäviksi ja sydämellään politiikkaa tekeviksi järkeviksi yhteistyökykyisiksi ihmisiksi, jotka vielä bonuksena ovat kanssani aika samoilla linjoilla. Jos tämä ei riitä suositukseksi tai linjat eivät ole sinulle oikeita, niin kaverini postasi Facebookkiin hyvän ohjeistuksen, jonka tähän hieman muokattuna kopioin:

  1. Mene Ylen ryhmävaalikoneeseen, jossa vastaat ensin vain niihin kysymyksiin, jotka ovat itsellesi tärkeitä ja katsot tuloksen. (Valitse muihin ”Ohita kysymys” päästäksesi tulokseen.) Vähitellen voit vastailla muihinkin, seuraten tuloksen muuttumista.
  2. Saatuasi puolueen selville, mene tavalliseen vaalikoneeseen. Vastattuasi valitset Tarkastele ehdokkaita ja rajaat ne vain siihen puolueeseen, jonka sait tulokseksi ryhmäkoneesta.
  3. Ehdokkaiden joukosta valitse itsellesi sopiva ehdokas ja lue vielä hänen vastaukset ja perustelut läpi. Jos ei miellytä, valitse seuraava listasta ja toista, kunnes sopiva ehdokas löytyy.

Ryhmän ja puolueen pitäminen ykköskriteerinä kannattaa, sillä vaikka EU:ssa ei ole yhtä tiukkaa ryhmäkuria kuin Eduskunnassa, niin yleensä mepit äänestävät ryhmän kantojen mukaan, ja mepille, joka poikkeaa liikaa ryhmän kannoista, ei anneta ryhmän toimesta vaikutusvaltaa asioiden valmisteluun – mikä on se tehokkain tapa vaikuttaa. Muut Suomen puolueet sijoittuvat ryhmiin aika odotetulla tavalla, mutta itselleni tuli taannoin yllätyksenä, että Keskusta kuuluu maataloustukia vastustavaan liberaaliryhmään, kun taas Kokoomus kuuluu konservatiiviryhmään, joka taannoin kannatti ACTAa (monimutkainen sopimus, joka toteutuessaan olisi rajoittanut sananvapautta ja kirjesalaisuutta ”tekijänoikeusrikkomusten” varjolla ja esim. rajoittanut rinnakkaislääkkeiden myyntiä kehitysmaihin) sekä vastusti mm. peruskoululaisten euroopanlaajuista oikeutta seksuaalivalistukseen ja suositusta, että abortti sallittaisiin kaikissa EU-maissa. Niin tai näin, oli mielipide mikä tahansa, niin kaikkien tulisi äänestää omien mielipiteittensä ja vakaumuksen mukaisesti, ja juuri siksi kannattaa selvittää, mitä äänestämäsi ehdokkaan ryhmä ajaa, jotta äänesi menee varmasti oikeaan osoitteeseen.

Ylpeä äänestäjä leimattu äänestyslappu tassussa
Ylpeä äänestäjä leimattu äänestyslappu tassussa

Äänestysiloa kaikille, niin ulkomailla kuin kotimaassakin! Ensi viikon sunnuntaina selviää lopputulos, joka mahdollisimman monen äänestettyä toivottavasti edustaa kunnialla eurooppalaisia seuraavat viisi vuotta.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

Kun kotiavaimet jäävät matkalle

image
Detroitin lentokentän suihkulähde

Kuten edellisessä postauksessa selostin, onnistuin jättämään läppärilaukkuni Denverin lentokentälle. Detroitiin laskeuduttuani selvisi, että laukku oli löytynyt, joten Amsterdamin kohdalla rupesin miettimään, miten pääsisin Luxemburgiin saavuttua kotiini. Kotiavaimet nimittäin jäivät kyseisen läppärilaukun taskuun.

Minulla on toki vara-avaimet, joita normaalisti säilytän työpaikalla, mutta nyt ne olivat jääneet edellisen käyttökerran jälkeen kotiin. Raahasin lentikentältä huonosti koneessa pilkityn yön jälkeen ja verskat jalassa itseni ja matkalaukkuni töihin, josta käsin soitin isännöitsijälle. Hänellä ei ollut vara-avainta, joten pyysin työkaveria soittamaan vuokranantajalleni, joka puhuu kolmea kieltä, joista yksikään ei ole englanti. (Ranska sen sijaan löytyy repertuaarista.)

Kuuntelin vierestä puhelua ja ymmärsin, ettei vuokranantajallanikaan ole avainta asuntooni. Puhelun jälkeen opin uuden sanan: pompier – palomies. Kuulema heillä olisi keinot avata ovi. Päätin kuitenkin turvautua perinteiseen lukkoseppään.

Lukkoseppä tuli paikalle nopeasti ja totesi, että lukkoni ovat sen verran hyviä ettei niitä saa rikkomatta auki. Uudet lukot maksaisivat jopa tonnin. Kiitin kohteliaasti ja kieltäydyin tällä kertaa palveluksista. Sen sijaan soitin kaverilleni, voisinko tulla yöksi hänen sohvalleen, ja lähdin ostamaan kaupasta vaihtovaatteita ja sampoota.

image
Kaverini ikkunalaudalla on venetsialaisia naamioita

Minun selvitellessä yösijaa Iiro heräsi valtameren toisella puolen, kaivoi avaimet laukustani ja lähti selvittämään niiden postittamista. UPS ei suostunut toimittamaan Luxemburgiin pikana, enkä minä suostunut odottamaan 3-5 päivää, mutta Fedex lupasi kahden päivän toimituksen huokeaan $58 hintaan. Huomattavasti huokeampi siis kuin vaihtoehdot, totesin.

image
Fedexin toimituksen seuraaminen onnistuu netissä

Sitten vain jännittämään, miten lähetyksen käy. Avainten reitti vei ensin Indianapolikseen, josta ne lähetettiin kohti Pariisia. Keskiviikkoaamuna kerrottiin jo, että avaimet oli ladattu toimituspakuun Luxemburgin rajalla, ja tasan klo 12 työpaikan respasta tuli soitto. Mitään en respaäijän ranskasta ymmärtänyt, mutta Fedex???-kysymys tuotti myöntävän vastauksen, ja riensin alakertaan.

image
Jeee!!!!

Ikinä en ole ollut näin tyytyväinen päästessäni kotiin. Ihan kiva ehtiä olla kotona yksi ilta, sillä huomenna lähden pitkäksi viikonlopuksi Suomeen, ja pitäisi tässä pyykkiäkin pestä.

Tämä postaus on muuten kirjoitettu kännykällä, kun se läppäri on yhä toisella puolen maailmaa. Ansaitsen mielestäni tästä hyvästä jonkinlaisen papukaijamerkin.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

Katastrofin ainekset

Paluu Yhdysvalloista takaisin Eurooppaan koitti eilen, ja Iiro kävi saattamassa minut Denverin lentokentälle. Kentällä jäi sen verran luppoaikaa, että joimme kahvilassa kupit lämmintä ja rupattelimme vielä viitisen minuuttia turvatarkastuksen edessä ennen viimeisiä halauksia ja vilkutuksia. Turvatarkastuksessa ei ollut paljoa jonoa, joten noin viidessä minuutissa olin hihnan luona, josta nappasin kolme lootaa, jotta olisi kunnolla tilaa niin takeille, kengille kuin läppärillekin… ööh, niin missäs se minun läppärilaukkuni oikein onkaan? Ei ainakaan mukana.

Käännyin vapaana palloilevan turvatarkastajan puoleen ja selitin, että olin unohtanut läppärin kahvilaan. Olisiko mahdollista käydä hakemassa se ilman uutta jonotusta? Turvatarkastaja totesi, että täysin ilman jonotusta en selviä, mutta kirjoitti minulle kortin, jolla pääsisin priority-jonon kautta ja päästi ulos portista. Nopea spurtti kahvilaan, ja vesiperä. Hetkinen, olin tainnut laskea läppärilaukun maahan turvatarkastuksen edessä, takaisin siis sinne… ja vaikka aikaa oli kulunut alle kymmenen minuuttia, ei sitä enää sielläkään ollut.

Kumpi maksaa vähemmän, uusi läppäri vai uudet mannertenväliset lennot? Minun ikivanhan läppärini kohdalla vastaus oli selvä, joten takaisin turvatarkastukseen, kohteliasta excuse me, may I, my flight leaves in…-etuilua peliin ja jalat alle kohti lentokenttäjunaa. Terminaaliin päästyä juoksin kieli vyön alla portille ja ehdin viimeisten joukossa sisään koneeseen. Siinä jossain välissä ehdin soittaa Iirolle, että kääntyisi takaisin ja kävisi etsimässä läppärilaukkuni lentokentän Lost & Foundista. Ja sitten stressaava lento Detroitiin ilman mahdollisuutta seurata tilannetta.

Läppärin katoaminen sinänsä ei olisi ollut maailmanloppu, sillä olen jo jonkin aikaa miettinyt uuden ostamista. Enemmän harmitti läppärin sisältö: reilun vuoden verran valokuvia, joista vain murto-osasta minulla on kopio muualla. Vuosi reissuja, kokemuksia, tärkeitä hetkiä, vaarassa kadota noin vain. Tuijotin puolet lentomatkasta eteeni hermostuneena jonka jälkeen totesin, että on pakko keksiä jotain muuta tekemistä. Lukemiseni oli kanssa läppärilaukussa, mutta lentoyhtiön ilmaislehdestä löytyi sudokuja rauhoittamaan.

Detroitissa soitin Iirolle pelonsekaisin tuntein. Joo kävin siellä paikalla, enkä löytänyt laukkua… Aargh voi ei, voi ei voi ei voi ei!! …hei kuuntele nyt loppuun, mutta jätin katoamisilmoituksen ja sieltä soitettiin vähän aikaa sitten, että laukku on löytynyt. JESSS!!!! Kuulema löytötavaratoimistosta oli kerrottu, että laukun löytymisessä saattaa kestää parikin vuorokautta, sillä lentokentällä katoaa päivittäin joitain satoja kappaleita tavaraa, ja lisäksi epäilyttävämmän näköiset esineet käytetään poliisin kautta, missä varmistetaan, etteivät ne sisällä pommeja. Minun läppärini ei ollut tarpeeksi epäilyttävä, ja kun seuraava lentoni laskeutui Amsterdamiin, Iirolta tuli jo kuva läppärilaukusta onnellisesti Coloradon kotimme eteisessä. Tästä eteenpäin backuppaan loputkin kuvat nettiin.

Pari viikkoa ilman läppäriä ei haittaa: tulee blogattua ilman valokuvia ja varmaan ylipäätään vähemmän, mutta luen sillä ajalla vaikka kirjoja. Vähän ongelmallisempaa on, että laukussa oli läppärin lisäksi myös kotiavaimeni. Pidän yleensä vara-avaimia töissä, mutta olin tarvinnut niitä juuri ennen reissua, ja kotiinhan ne olivat jääneet… Treffit lukkosepän kanssa on sovittu puolen tunnin päähän.

Parlez-vous français?

Ei tuota otsikon lausetta täällä kovinkaan usein kuule, koska oletus on, että totta kai kaikki puhuvat ranskaa. Niinpä minäkin olen takonut kieltä päähäni jo vuoden päivät.

”Miksi kävin suihkussa?” taivutettuna kaikille persoonapronomineille

Koulussa en pitänyt itseäni kieli-ihmisenä. Kun ala-asteella aloitin englanninlukemisen, ensimmäisestä kokeesta tuli numeroksi 5. Siis 5! Miten lapsille edes voidaan antaa noin huonoja numeroita? (Varmaan koska en tehnyt kotitehtäviä enkä osannut mitään, siksi.) Minun kansainvälistymiseni pelasti vain ja ainoastaan muutto pian tuon tapahtuman jälkeen Yhdysvaltoihin, missä parin vuoden aikana englanti taianomaisesti valui päähäni. Siis taikaa ja aika paljon hampaidenkiristelyä ja itkunvääntämistä, kun en tajunnut mitä muut lapset puhuivat – tai tajusin, että puhuivat kuin päässäni olisi muutakin vajavaista kuin kielitaito – sekä sisua ja erinomainen yksityisenglanninopettaja. Kiitos, vanhemmat, että veitte minut sen rääkin läpi! Pienempi rääkki se kuitenkin oli kuin yrittää räpiköidä läpi elämästä ilman kunnollista kielitaitoa.

Ei tainnut edes pitää paikkansa, etten olisi kieli-ihminen, sillä kielioppi on ollut aina helppoa. Olen vain tajuttoman laiska opettelemaan itsekseni sanastoa. Tämä takia Suomesta käsin en ole oppinut yhtäkään vierasta kieltä. Olen käyttänyt ihan kohtuuttoman paljon tunteja ruotsinopiskeluun jotta osaisin ostaa sillä junalipun Tukholmaan ja sittenkin vaihtaa englanniksi heti, kun myyjä esittää jatkokysymyksen. Sen sijaan puolen vuoden Tsekeissä asumisen jäljiltä olisin kyennyt käymään saman keskustelun tsekiksi ilman englantiin vaihtamista, missä varmaan auttoi, ettei Tsekeissä yleensä englantiin vaihtamisesta ollut mitään hyötyä.

Aivovuoto – la fuite des cerveaux. Vesivuoto – une fuite d’eau. Käytän näitä sanoja varmaan hetkenä minä hyvänsä.

Tästä tullaankin tämän postauksen pointtiin, joka minulla on sama kuin taannoin Hesarin kolumnissa: Kielten opiskelu on ajanhukkaa. On poikkeuksia, jotka pystyvät omaksumaan uuden kielen pelkästään tunneilla istuen ja imevät muutenkin sanoja itseensä kuin mikäkin sieni, mutta meihin muihin pätee kolumnin lause: Koulussa kelpaa oppia kielen teoriaa, mutta lopulta on pyrittävä kielialueelle vaikka työntekijäksi tai vaihto-oppilaaksi.

En minä nytkään opettele ranskaa istumalla kotona nenä kiinni kirjassa. (Paitsi kurssin kotitehtävien verran tai kokeita edellisenä iltana, mutta onko mitään tylsempää!) Minun ranskan oppimiseni pähkinänkuoressa:

  • Ilmaisjakelulehti L’Essentialin nappaaminen aamulla bussiin mukaan. Joka sivulta luen ainakin yhden artikkelin. Kännykkäsanakirjan käyttö on vähentynyt huomattavasti vuoden aikana ja nykyään ymmärrän jopa sarjakuvia! Myös uudesta kotimaastaan nauttii ihan eri tavalla, kun pystyy lukemaan paikallisuutisia. (Ilmaisjakelulehden kieli on muuten huomattavasti yksinkertaisempaa kuin Le Mondessa, se tuli huomattua lentokoneessa.)
  • Ensimmäisen kerran käytin ranskaa arjessa eräänä kesäiltana kysyessäni terassilla tarjoilijalta, mitä eroa oli listan kahdella kirillä. En ihan ymmärtänyt vastausta, mutta se, että kykenin muodostamaan kysymyksen, jonka tarjoilija selvästi ymmärsi, oli suorastaan euforinen kokemus. Tämän jälkeen en enää pelännyt avata suutani ranskaksi.
  • Minulle saa lähettää töissä sähköpostia ranskaksi. Alussa tuskastelin ja saatoin huijata Google Translatella, nykyään katson yksittäisiä sanoja nettisanakirjasta, jos katson. Tekninen dokumentaatio on vielä helpompaa ymmärtää, koska moni ”monimutkaisempi” sana on käytännössä englantia.
  • Italialaiset turistit kysyivät minulta tietä Pariisin metrossa. Eivät puhuneet englantia. Neuvoin siis ranskaksi. Nous sommes ici et nous prenons une metro…
  • Kun työkaverini lipsuvat höpöttämään ympärilläni ranskaa, pidän korvat auki. Ensimmäisenä aloin ymmärtää muita ulkomaalaisia, sen jälkeen belgikollegoita. Nykyään osa ranskalaisista on ymmärrettäviä, mutta esimerkiksi rokkarigraafikkomme käyttää liikaa slangia, eteläranskalainen projektipäällikkö mumisee liikaa ja menen aina ihan lukkoon, jos pomoni esittää minulle suoria kysymyksiä ranskaksi. Mutta kyllä tämä tästä.
  • Nykyään ravintoloissa keskustelut sujuvat lähtökohtaisesti ranskaksi. Viime sunnuntaina Metzissä eräässä fonduepaikassa sain selittää smalltalkkaavalle tarjoilijalle, että Suomessa fondue ei ole yleistä mutta kuitenkin ihan tunnettua, vanhemmillani on fonduepata ja ei, me emme tee fondueta poronmaitojuustosta.
  • Yhdessä kaveriporukassani oleva espanjalainen Gema ei puhu englantia. Minulla kesti hetki tajuta tämä: olin tavannut Geman ranskantunnilla, ja luulin aluksi, että hän vain halusi harjoitella ranskaa, kun ei suostunut puhumaan kanssani englanniksi. Nykyään vaihdamme aina tavatessamme kuulumiset ranskaksi, ja tarvittaessa espanjaa ja englantia (muttei ranskaa) puhuva slovenialaiskaverimme tulkkaa.
  • …ja toki käyn kerran viikossa ranskantunneilla, neljä tuntia kerrallaan. Kieliopin kannalta tunnit ovat tarpeellisia, ja kun toissa viikolla opettelimme vihdoin futuurin, taas pari palaa loksahti paikoilleen: siis tätä se serait tarkoittaa, mikä lehtiuutisissa jatkuvasti toistuu.

Kannustan siis kaikkia jos ei nyt muuttamaan niin ainakin matkustamaan alueelle, jonka kieltä on opiskellut, ja unohtamaan samalla, että osaa jotain vahvempaa kieltä (esim. englantia). Ehkäpä minäkin vielä joskus sinne Ruotsiin…

Ranskantunnit ovat olleet alusta asti täysin ranskaksi ilman sanaakaan muuta kieltä. Raapustan papereihin suomeksi, miten olen opettajan selitykset ymmärtänyt.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

Luotijunilla Ranskassa

Suuntana Paris!

Viime viikonloppu oli ihana, rento, mahtava, sydämellinen ja monta muuta adjektiivia, ja mitäpä muutakaan se olisi voinut olla, sillä vietin sen Pariisissa parhaassa seurassa, kun kaksi vanhaa ystävää lennähti paikalle Suomesta. Viikonlopusta lisää ensi postauksessa, sillä tässä keskityn kertomaan, miten sinne täältä Luxemburgista pääsee: luotijunalla. TGV eli Train à Grande Vitesse, suomeksi vapaasti käännettynä ”tosi nopea juna”, taittaa matkan noin kahdessa tunnissa, ja samoilla junilla pääsee kiitämään muuallekin Ranskaan.

TGV:n kakkosluokkaa sisältä päin. Ykkösessä penkit ovat vähän leveämmät ja ne saa enemmän takakenoon, joten kun kerran viikonlopun aikaisessa aamujunassa hintaero luokkien välillä oli kymmenen euroa, maksoin summan saadakseni nukuttua paremmin.

TGV-verkko Pohjois-Ranskassa on Pariisi-keskeinen, joten monesti pienemmästä kaupungista toiseen pienempään kaupunkiin joutuu kulkemaan sen kautta. Esimerkiksi Luxemburgista Champagneen olisi kannattanut mennä Pariisin kautta, vaikka Champagnen TGV-asema on Pariisin ja Luxemburgin puolivälissä. Käytin sen sijaan yhdistelmää bussi Ranskaan oikean linjan varrella olevalle TGV-asemalle ja sieltä eteenpäin. Pariisissa vaihtaessa kannattaa huomioida, miltä juna-asemalta junat lähtevät, sillä TGV-junat käyttävät Pariisissa neljää eri juna-asemaa ilmansuunnasta riippuen, eikä mikään näistä ole Gare du Nord, jolle Lontoon EuroStar ja Brysselin-Amsterdamin Thalys saapuvat.

TGV-lippujen hinnat vaihtelevat ostohetkestä riippuen todella paljon. Halvimmillaan Luxemburg-Pariisi-lipun saa 25 eurolla suunta, mutta itse en ole onnistunut vielä kertaakaan löytämään lippua alle 35 eurolla, ja viimeksi maksoin 49 euroa per suunta. Tämä on kuitenkin vielä halpaa verrattuna saman päivän lippuhintoihin, jotka voivat huidella yli sadassa eurossa. Hinnat eivät harvoja poikkeuksia lukuunottamatta laske, joten kannattaa varata lippu mahdollisimman ajoissa. Lipunmyynti aukeaa noin kolme kuukautta ennen, ja esimerkiksi tällä hetkellä on käynnissä lomakauden alennusmyynnit, jotka heinä-elokuussa Ranskaan aikovien kannattaa tsekata. Esim Pariisi-Nizza alk. 25 euroa, Pariisi-Bordeaux alk. 20 euroa, Pariisi-Reims (eli shamppanjapääkaupunki päiväretken päässä Pariisista) alk. 15 euroa.

Luxemburgin junat lähtevät Gare de L’Estiltä, itäiseltä rautatieasemalta, jota vartioi Strasbourgin neito. Asema kun toimii Alsacen Strasbourgiin suuntaavan runkoreitin lähtöpisteenä.

Kaukojunia Luxemburgin lisäksi mm. Nancyyn, Troyesiin ja Strasbourgiin.

Edestakainen junalippu Pariisiin siis pyörii minulla noin satasen paikkeilla, mikä alkaa olla jo melkein lentolipun hinnoissa. Juna on silti täysin selvä valinta, sillä vaikka lento kestää vain 50 minuuttia ja juna noin kaksi tuntia, lentoasemalle pitäisi mennä noin puoli tuntia ennen (siis täällä Luxemburgissa, missä kenttä on minimaalinen; Pariisin päässä sitten se kaksi tuntia…) kun taas juna-asemalla riittää kymmenisen minuuttia jääteen, sämpylän ja matkalukemisen ostoon. Lisäksi juna-asemat sijaitsevat kummassakin päässä keskeisellä paikalla, lentoasemat taas tunnetusti hornantuutissa, ja pelkkä lippu Charles de Gaullen lentokentältä Pariisin keskustaan maksaa edestakaisin noin 25 euroa. Järkiperusteiden lisäksi junaa kohti vetävät tunteet: itse tykkään katsella maisemia enemmän junan kuin lentokoneen kyydistä, junassa ei tarvitse missään vaiheessa sulkea elektronisia laitteita, ja junassa voi tuoda takaisin kotiin sen verran shamppanjaa kuin jaksaa kantaa ilman nesterajoituksia.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.