Matkamessujen hyväntekeväisyyskirppis – auta sinäkin Nepalia!

Alle viikko Matkamessuihin! Tammikuu on hyvä aika vuodesta haaveilla tulevista matkoista, kutkuttavista seikkailuista ja pitkistä reissuista näkemään ja kokemaan uutta. Matkailu avartaa – eikä aina pelkästään mukavilla asioilla, sillä välillä matkalla iholle tunkee myös köyhyys ja kurjuus, jota monesta paikkaa löytyy rutkasti enemmän kuin täältä länsimaista. Yleensä matkailijalla herää halu auttaa, mutta miten?

Samaa pohtivat kaksi kundia, jotka päättivät lähteä autolla Nepaliin. Pitkä reitti Helsingistä Kathmanduun ei sujunut ilman vastoinkäymisiä, mutta lopputuloksena on elokuva, jolla on onnistuttu keräämään rahaa Nepalin kastittomille ja esimerkiksi rakennettu jo yhdeksän uutta koulua sekä saatu yli neljätuhatta lasta lääkärintarkastukseen.

Esimerkistä innostuneena joukko matkabloggaajia on päättänyt puhaltaa yhteen hiileen ja järjestää Matkamessuille hyväntekeväisyyskirppiksen, jonka kaikki myyntitulot lahjoitetaan Autolla Nepaliin -projektin kautta, minnekäs muualle kuin sinne Nepaliin. Tässä kolme tapaa auttaa:

TBGB_logo_final

1. Lahjoita tavaraa kirpparille

Vaikka kirppari onkin nimeltään ”matkabloggaajien kirppis”, niin käytännössä matkailuaiheista tavaraa myytäväksi voi lahjoittaa kuka vaan. Onko sinulla nurkissa ylimääräisiä matkaoppaita tai matkakirjallisuutta? Entä reppuja, rinkkoja, matkalaukkuja? Karttoja, makuupussia, vaelluskenkiä? Lahjoita tarpeeton tavara kirpparille ja myyntitulot hyödyttävät kokonaisuudessaan Nepalin köyhiä.

Lahjoittaaksesi tavaraa myyntiin ota yhteys Pingviinimatkat-blogin Millaan osoitteeseen pingviinimatkat(at)gmail.com ja sovi, miten tavara kulkeutuu lauantaiksi Messukeskukseen.

2. Tee ostoksia kirpparilla

Jos olet suuntaamassa Matkamessuille, niin ajoita itsesi paikalle lauantaina 23.1. klo 13-16, jotta voit tehdä ostoksia kirpputorilta. Tarpeellisten ja hauskojen hankintojen lisäksi saa hyvää mieltä, ja myynnissä on käytetyn tavaran lisäksi myös lahjoituksia yhteistyökumppaneilta (esim. hyvinkääläisen Flow-kosmetiikan tuotteita). Kirpputori on pistetty pystyyn täysin vapaaehtoisvoimin, joten myyntitulot menevät sataprosenttisesti Nepaliin.

Jos tavaraa jää paljon yli, kirpparit saatetaan järjestää vielä sunnuntai klo 12-14. Ja jos ostettavaa ei löydy mutta haluat silti auttaa, niin kirpparilla voi jättää myös rahalahjoituksia.

3. Kerro kaverillekin!

Mitä useampi tietää kirpparista, sitä useampi osaa tulla paikalle käteisen kanssa ja pysähtyä tutkimaan pöytiä. Liity siis Travel Bloggers Give Back -ryhmään Facebookissa ja kutsu mukaan kaverisikin!

Matka_800x330-3

PS. Blogissa viikko sitten olleen Matkamessut-lippuarvonnan voittivat Nelliina, Susanna ja Mirka. Onnittelut voittajille!

Tilinpäätös – tällainen oli vuosi 2015

2015 oli vuotena täynnä isoja muutoksia ja kokonaisuutena kuin vuoristorata. Vuosi alkoi suurella surulla, väliin mahtui hyviä ja huonoja hetkiä, ja loppu olikin onnellisuuden ilotulitusta – hyvä näin päin. Siinä välissä poukkoiltiin milloin missäkin, ja kvantitatiivisesti vuosi näytti tältä:

  • 1 uusi maa, 3 uutta osavaltiota,  3 uutta USAn kansallispuistoa, 7½ uutta maailmanperintökohdetta (koska lasketaanko Everglades, jos sen yli lentää pienkoneella?)
  • 36 yötä hotellissa, 3 yötä motellissa, 2 yötä hostellissa, 3 yötä Airbnb:ssä, 8 yötä hiihtomökissä, 1 yö autiotuvassa, 5 yötä teltassa, 1 yö sohvasurffaten, 29 yötä kavereiden ja sukulaisten nurkissa, 5 yötä lentokoneessa – yhteensä 93 yötä poissa omasta sängystä
  • 49 lentokoneen nousua, 9 mannertenvälistä lentoa, 4 TGV-junamatkaa, noin 15 Luxemburg-Bryssel-junamatkaa, 2 BlaBlaCar-kyytiä
  • 14 päivää laskettelurinteessä, 2 kiivettyä nelitonnista vuorta, yli 200 kilometria patikointia

Elämän tutkimiseen taitaa kuitenkin sopia paremmin sanat ja tunteet kuin numerot, joten kvalitatiivinen tilinpäätös on tässä:

Kiitos nuotiontuoksuiselle retkimimmille Nellalle ideasta ja tästä kysymyspatterista.

Everglades, Florida
Everglades pienkoneesta nähtynä

1. Mitä sellaista teit kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?

Menin naimisiin.

Hääkuva vuorilla

2. Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutenavuotena tekemäsi lupaukset?

En tainnut tehdä mitään lupauksia. Viime uutenavuotena itseasiassa nukahdin jo klo 23, vaikka kovasti yritin sinnitellä valveilla puoleen yöhön. Olimme syöneet sen verran hyvän illallisen Iiron ja vanhempieni kanssa, ja kirpeä vuoriston pakkasilma ja päivän laskettelu vaativat veronsa.

Copper Mountain, Colorado
Copper Mountain, Kalliovuoret, Colorado

3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?

Kyllä, paljon! Sain uusia ystäviä Coloradosta ja pääsin vihdoin tapaamaan kasvotusten monta pitkään seuraamaani bloggaajaa, jotka kaikki osoittautuivat vähintään yhtä mukaviksi kuin mitä kirjoitustensa perusteella olisi voinut luulla.

Wynwood, Miami
Graffiteja Wynwoodissa, Miamissa

4. Missä maissa vierailit?

Luxemburgin, Yhdysvaltojen ja Suomen lisäksi kävin Ranskassa, Saksassa, Belgiassa, Hollannissa ja uutena valtiona Irlannissa.

Yhdysvaltain osavaltioista vierailin Coloradon lisäksi Floridassa, New Yorkissa, Wyomingissa, Etelä-Dakotassa, Nebraskassa ja Teksasissa. Näistä kolmessa viimeisimmässä en ollut käynyt aiemmin.

Badlands, Etelä-Dakota
Badlandsien kansallispuisto Etelä-Dakotassa

5. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et kuluneen vuoden aikana saanut?

Aika vaikea sanoa mitään, kun tuntuu, että sain kaiken, mitä halusin. Siivooja, joka kävisi kerran viikossa meillä kotona, olisi kyllä pop.

Auringonnousu Floridassa
Fort Lauderdale, Florida

6. Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä nimenomaisesta kaudesta?

Syyskuun 19.

Hanging Lake, Colorado
Hanging Lake, Colorado

7. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?

Järjestää elämäni sille mallille kuin halusin. Olin vuoden alussa tyytymätön eri mantereilla asumiseen, ja vuoden aikana korjasin tilanteen. Iso kiitos tästä menee Iirolle, mutta kai minulla oli itsekin näppini pelissä.

Auringonlasku, Key West, Florida
Key West, Florida

8. Mikä oli suurin pettymyksesi?

Etten lopulta saanut aikaiseksi kaikkea sitä, mitä olin suunnitellut.

9. Mikä oli paras ostoksesi?

Jokainen juna-, bussi- ja lentolippu sekä bensat pienkoneeseen Key Westiin.

Royal Gorge junamatka
Junassa läpi Royal Gorgen, Colorado

10. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?

Töissä erään asiakkaan, jonka flirtti ensin lähenteli seksuaalista häirintää ja joka sen jälkeen siirtyi ”huudetaan palaverissa pää punaisena herjoja ja poistutaan ovet paukkuen”-linjalle. Ilmeisesti oli ensimmäinen kerta, kun nuorempi nainen kertoi hänelle, ettei hän saa tahtoaan läpi.

Luxemburg
Luxemburgissa jokapäiväiseltä työmatkaltani avautui tällaiset näkymät

11. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Matkustamiseen tietenkin.

Eurosetelien sillat, Rotterdam
Luulitko, että eurosetelien sillat olivat mielikuvituksen tuotetta? Niinhän ne olivatkin, kunnes ne rakennettiin Rotterdamiin.

12. Mistä ihan todella, todella innostuit?

Laskettelusta ja telttailusta.

Arapahoe Basin, Colorado
Arapahoe Basin lähes 4km korkeudessa, Colorado

13. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?

John Denverin Rocky Mountain High, Coloradon osavaltiolaulu.

14. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Kiivenneeni Kalliovuorille. Kesä tuntui loppuvan täysin ennenaikojaan.

Colorado Trail
Colorado Traililla

15. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

Katsoneeni telkkarista tuubaa.

Perseidit
Perseidien meteorisade elokuussa

16. Miten vietit joulua? Entä juhannusta?

Joulua vietin sukulaisten luona Turussa, ja kävin katsomassa joulurauhan julistuksen. Juhannuksena uin, pyöräilin ja juoksin Lookout Mountainin triathlonissa, jonka jälkeen vietimme iltapäivän grillaten uima-altaalla.

17. Rakastuitko kauden aikana?

Aina uudelleen.

Place des Vosges, Pariisi
Place des Vosgesia kiertävät käytävät Pariisissa

18. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?

John Oliver. Yritimme myös ohjelman kuvauksiin New Yorkissa, mutta saavuimme jonottamaan liian myöhään, kun sormuksia shoppaillessa meni arvioitua pidempään.

19. Vihaatko mitään tai ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?

Vihasin vuosi sitten paria henkilöä tai asiaa, joista olen sittemmin päässyt yli. Viha kuluttaa enemmän kuin antaa.

Alesia, Burgundi, Ranska
Alesian kylä, Burgundi, Ranska

20. Mikä oli paras lukemasi kirja?

Finlandia-voittaja He eivät tiedä mitä tekevät oli kerrassaan loistava.

21. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

Olen sen verran epämusiikillinen, etten keksi tähän mitään. Onneksi häissämme DJ osasi asiansa ilman minkäänlaista ohjeistusta.

Fort Lauderdale, Florida

22. Mitä halusit ja sait?

Sormukset sormeen.

Naimisiin Kalliovuorilla

23. Mitä halusit, mutta et saanut?

Pari työpaikkaa, jotka menivät sivu suun, jäivät harmittamaan.

Mesa Verde
Mesa Verden kansallispuisto

24. Mikä oli vuoden paras elokuva?

Interstellar teki suurimman vaikutuksen juonellaan, ja Wild rokkasi maisemillaan, mutta ehkäpä kuitenkin The Good Lie, jossa ainoa miinus oli, että katsoin sen lentokoneessa ja lentoemäntä tuli tarjoamaan juotavaa juuri, kun itkin valtoimenaan.

Dublin, Irlanti
Dublin, Irlanti

25. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?

Osallistuimme Iiron kanssa Pariisin rauhanmarssille miljoonan muun kanssa. Täytin 30.

Pariisin rauhanmarssi

26. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi selvästi paremman ja onnellisemman?

Että olisin nähnyt ukkiani vielä kerran.

Vapiti
27. Kuinka määrittelisit tyylisi kuluneen vuoden aikana?

Euroopassa amerikkalainen, Yhdysvalloissa eurooppalainen.

28. Mikä piti sinut järjissäsi?

Coloradon aurinko.

Uppopaistetut suolakurkut
Uppopaistettuja suolakurkkuja Colorado State Fairilla

29. Ketä kaipasit?

Ukkia.

ig6
4401 metriä korkean Mount Elbertin huipulla, Kalliovuorten korkeimmalla vuorella

30. Kuka oli paras tapaamasi ihminen?

Heli, Timo, Joonas ja Ellu, eli Coloradossa asuvien suomalaisten ”nuorisojengi”. Ei pysty eikä pidäkään valita vain yhtä.

31. Mikä tai kuka yllätti sinut kuluneena vuonna?

Iiro yllätti täysin viedessään New Yorkiin – ja minulta jalat alta.

New York City

32. Mitkä viisi asiaa asetat itsellesi tavoitteiksi ensi vuodelle? Nämä eivät ole uudenvuodenlupauksia vaan henkilökohtaisia tavoitteita.

Kiipeän ainakin kahdelle nelitonniselle, annan aikaani vapaaehtoistyöhön, puran matkalaukut nopeammin kuin nyt, parannan lihaskuntoani ja olen ensi vuonna yhtä onnellinen kuin nyt.


Kirjoituksen kuvat ovat parhaita matkakuviani viime vuodelta Instagramista. Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA, Travellover ja Muru Mou. Minua voi seurata instagramissa käyttäjätunnuksella @globecalledhome.

Karibiaa, Siperiaa ja kaikkea siltä väliltä – #matkachat-kooste

Uuden vuoden kunniaksi Twitterissä keskusteltiin tänä maanantaina tulevista matkasuunnitelmista, -toiveista ja -haaveista. Minulla on niitä parinkin kirjoituksen verran jaettavaksi, ja muillakin juttua riitti, joten hypätään suoraan Twitter-raadin mielipiteisiin.

Mitä odotat eniten matkailun saralta vuonna 2016?

Moni odotti uusia kokemuksia, kohteita ja maita.

Jotkut odottivat enemminkin jotain tiettyä fiilistä tai matkailutyyliä.

Joillain oli ihan selvä ykkösmatka tiedossa, jota odottivat.

Mikä ja milloin on ensimmäinen matkasi vuonna 2016?

Monella oli tiedossa reissuja sekä lähelle että kauas!

 

Mistä reissusta haaveilet tänä vuonna, mutta et usko pääseväsi sinne ihan vielä?

Tähän tuli vastaukseksi lähinnä kaukolomia ja suuria suunnitelmia.

Oletko jo miettinyt koko vuoden matkat valmiiksi, vai jätätkö suunnittelun myöhemmälle?

Joillakin oli lyöty koko vuosi melkein lukkoon…

…ja joillakin oli tilanne vähän enemmän auki.

Joku tiedosti, mihin tilanteen liian pitkä aukipitäminen sitten johtaa.

Minkä tyylisiä reissusi ovat 2016? Vaelluksia, rantalomia, kaupunkilomia vai jotain muuta?

Kävi selväksi, että Twitterin matkustavaisella suomalaiskaartilla on reissuja laidasta laitaan tiedossa.

Ensi viikolla keskustellaan siitä fiiliksestä, kun tulee takaisin lomalta… niin mikä se fiilis sitten on? Pänniikö kun pitää palata töihin, vai onko ihanaa kaivautua tuttun peiton alle? Ensi maanantaina taas klo 20 Suomen aikaa saadaan tämä selville!

matkailijan-paluushokki

Entä sinä? Mitä odotuksia ja suunnitelmia sinulla on tälle vuodelle? Kommenttikenttä on auki!

Tiedät joulun lähestyvän kun…

…talojen pihat täyttyvät ei pelkästään jouluvaloista vaan myös kaikenlaisista koristeista. Niiden parhaimmistoa on esillä tässä kirjoituksessa.

Christmas Lights
Paikallislehdessä oli listattu osoitteita, joissa oli erityisen hienot jouluvalot, ja me kävimme katsomassa parhaimmistoa.

…asiakaspalvelijoiden ”have a good day”-toivotus vaihtuu ”happy holidays”-toivotukseen. Hanukka oli tänä vuonna jo 6.-14.12., joten juhlapyhiä on voinut toivottaa perustellusti jo koko joulukuun.

…meksikolaisessa ravintolassa soi taustamusiikkina Petteri Punakuono. (Ei kuitenkaan espanjaksi!)

Christmas Lights

…ostoskeskuksien auloihin ilmestyy pisteitä, joissa voi käydä valokuvauttamassa lapsensa joulupukin kanssa. Jonot ovat usein niin pitkiä, että niille rakennetaan jonotuskarsinoita samalla tavoin kuin lentokentillä.

…Facebookin ulkosuomalaisryhmässä joku mies huutelee ”mistäköhän mä saan jouluksi piparia?”, eikä kukaan vitsaile deittisivustoista vaan ketju täytyy kauppavinkeistä.

Christmas Lights

…media räjähtää jostain ”taas joulua sorretaan”-skandaalista. Tällä kertaa tulilinjalla oli Starbucks, jonka vuodenaikateemaiset punaiset kahvikupit eivät valittajien mielestä olleet tarpeeksi jouluisia.

…kauppojen kassat kysyvät joka ostoksen kohdalla, tarvitsetko gift receiptin. Kyseessä siis kuitti, josta ei näy ostoksen hintaa, mutta jota vastaan ostoksen voi silti käydä vaihtamassa kaupassa.

Christmas Lights

…kaikki valittavat lentolippujen kalleutta. Amerikkalaiset perheet ovat usein levittäytyneet ympäri mannerta ja ”jouluksi kotiin” lähdetään lentäen.

Minä lähdin jouluksi Suomeen jo viime viikolla. Pyörähdin pari päivää Luxemburgissa hoitamassa asioita kuntoon ja matkustin sen jälkeen Brysselin ja Kööpenhaminan kautta Helsinkiin. Sää ei ole erityisen jouluisa, mutta ihmisethän sen joulun tekevät – sekä tietty tuttu ruoka. Glögiä ja pipareita on viime päivät vedetty navat täyteen, ja huomenna päästään perinteiseen joulupöytään.

Christmas Lights

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille blogin lukijoille ympäri maailmaa!

Tippauskulttuurin huipentuma: muista heitä kaikkia jouluna!

Joka vuosi suunnilleen näihin aikoihin laadin listan ihmisistä, joita haluan muistaa tänä jouluna. Lista on aina monimutkaisten tekijöiden summa: häntä rakastan, hän on ollut tänä vuonna tuki ja turva, hän muisti minua viime vuonna, ja hän on läsnä kun muistan jotakuta muuta. Perhettä, sukulaisia, ystäviä, kavereita. Ja lisäksi pari ”varalahjaa”, jos joku sattuu tavatessa vetämään lahjapaketin esille enkä ollut häntä tajunnut listalle lisätä.

Minun varatumiseni ei ole mitään amerikkalaisiin verrattuna.

Sen lisäksi, että amerikkalaiset tuntuvat lahjovat kaikki kumminkaimat, naapurit ja kaukaisetkin sukulaiset, listalle pitää lisätä myös tuntemattomat. Ne ihmiset, joihin saatat törmätä elämässä, mutta joita yleensä et huomaa. Kas näin:

Siivooja. Matalapalkkaiset alat, jotka suoraan auttavat kotisi ylläpidossa, ovat tippauskulttuurin huipulla. Amerikkalaiset suosittelevat, että annat siivoojallesi joululahjaksi noin yhden siivouksen palkan.

Postikusti. Yhdysvaltojen postiviranomainen on laatinut ohjeistuksen, että postinkantajille ei pidä antaa lahjaksi rahaa, ja että lahjan ei tule olla merkittävästi yli $20 arvoinen. Siis on laatinut ohjeistuksen!

Lehdenjakaja. Jos tilaat jotain paikallista lehteä, tämä kyllä tehdään sinulle helpoksi. Lehden mukana tulee nimittäin joulun aikaan kuori, johon rahalahja ohjeistetaan laittamaan ja jättämään joku aamu oven ulkopuolelle. Sopiva summa on $10-$30 riippuen siitä, tuleeko lehti päivittäin vai vain viikonloppuisin.

Muut kotonasi käyvät tahot. Leikkaako joku nurmikkosi? Anna rahaa. Tilaatko paljon Amazonista? Muista myös UPSin tai Fedexin lähettiä. Mites roskakuski? Muista myös häntä. Uima-altaan huoltomiehet, termiittimyrkyttäjät, pesulalähetti… tiedät miten toimia. Vähintään $20, paitsi jos kyseessä on tiimi, joka työn hoitaa. Silloin $10 riittää.

Kampaaja. Jos sinulla on vakkarikampaaja, hän odottaa sinulta jonkinlaista joululahjaa. Juoruilun tasosta riippuu, tulisiko lahjan olla rahaa vai tavaraa. Kavereita ei tipata!

Pedikyristi. Olin ajatellut vaihtaa vakkaripedikyristiäni, mutta nyt tuntuu, että pidetäänkö minua kylmänä ja saitana, jos teen vaihdon juuri ennen joulua??

Personal trainer, hieroja, kauneushoitaja... Yhden vierailun hinta lienee sopiva, vai mitä? Ja muista myös itsesi lisäksi lastesi käyttämät palvelut, äläkä unohda koiran trimmaajaa!

Näiden lisäksi muistettavien joukossa ovat tietenkin opettajat, omista ranskankurssiopettajista lasten luokanopettajiin. Tämä oli ainoa ammatti, jonka muistaminen nyt joulun alla kiertävillä ”muista näitä ihmisiä”-listalla kuulosti tutulta Suomesta.

Äddi, Luxembourg!

Tänään sähköpostiini kopsahti maili, joka sai minut hyppimään innosta ympäri olohuonetta. Maili, jota olin odottanut ja jännittänyt, ehkä vähän stressannutkin jo pari viikkoa.

Luxemburgin asuntoni on vihdoin löytänyt uuden vuokralaisen.

Rue Michel Rodange, Luxembourg
Entinen kotikatuni Luxemburgissa. Ex-asuntoni ikkunat näkyvät tässä kuvassa.

Kun toukokuussa jätin Luxemburgin taakseni, en kuitenkaan luopunut asunnostani, koska ei ollut varmaa, etten palaisi taas marraskuussa sateiseen Beneluxiin. Sen sijaan hommasin asuntoon alivuokralaisen, jätin huonekalut ja astiat paikoilleen ja jonkin verran tavaraa kellarikomeroon. Kun neljältä aamuyöllä tilasin taksin lentokentälle ja lukitsin oven, en ajatellut tekeväni niin viimeistä kertaa – vaikka pikkaisen niin toivoinkin.

Mahdollinen paluupäiväni Luxemburgiin olisi ollut viikko sitten ja kirjoittelen tätä yhä Coloradosta, joten tiedätte, miten siinä sitten kävi. Hyvä näin.

Rue Michel Rodange, Luxembourg
Kotikadullani rakennettiin pariakin uutta taloa ja kirosin jatkuvia rakennustyömaita monta kuukautta.
Place du Martyr
Kolmen minuutin kävelymatkani kotoa bussipysäkille kulki aina tämän aukion lävitse.

Työasiat järjestyivät ongelmitta, mutta asunnosta luopuminen ei ollutkaan yhtä simppeli juttu. Asuntoni oli täynnä huonekaluja, joita en halunnut, ja totta puhuen en ihan hirveästi haikaillut mikron, telkkarin tai edes Arabian toistakymmentä vuotta vanhan astiaston perään. Olin rakentanut Luxemburgiin itselleni pesän, jonka muutto Atlantin ylitse ei olisi alkuunkaan järkevää, mutta jotenkin siitä piti päästä eroon.

Rue Michel Welter, Luxembourg
Samassa korttelissa mutta eri kadulla oli rivi söpöjä townhouseja, joita ihastelin aina kävellessäni katua pitkin lähikauppaan.

Houses on Rue Michel Welter

Pelastuksekseni koitui Luxemburgin hullut asuntomarkkinat ja ystävällinen kiinteistövälittäjä, joka suostui joustamaan kahden kuukauden irtisanomisajasta, jos vain uusi vuokralainen löytyisi, sekä kauppaamaan asunnon lisäksi eteenpäin myös huonekalujani ”ota tai jätä” -tarjouksella. Ylikuumentuneilla markkinoilla asuntoni on todellinen kultakimpale – hyväkuntoinen, hyvällä sijainnilla ja vuokra yleiseen hintatasoon nähden kohtuullinen – ja Luxemburgiin saapuu jatkuvasti expateja pelkän matkalaukun kanssa, joten ei lopulta ihme, että joku tarttui mahdollisuuteen ostaa asuntoon sopivat kalusteet.

Rue Michel Rodange, Luxembourg

Yhtä lailla pelastuksenani toimi pari Luxemburgissa asuvaa ystävää, jotka auttoivat kellarikomeron sisällön tyhjentämisessä säilöön siihen saakka, että ehdin sille jotain tehdä. Kiitos tuhannesti Kaisa ja Kukka!

Boulevard de la Petrusse, Luxembourg
Kotiani lähin kohta, josta Petrusse-laaksoon pystyi laskeutumaan, sijaitsi reilun korttelin päässä. Reitti laaksoon kulkee noiden puiden lävitse…
Stairs down to Petrusse, Luxembourg
…näitä portaita pitkin…
Petrusse Valley, Luxembourg
…tänne. Tässä minäkin lenkkeilin monen monta kertaa.

Viimeiset langanpäät käyn solmimassa paikan päällä joulukuussa matkalla Suomeen. Työpaikan byrokratian viimeistely, pankkitilin sulkeminen, kirjautuminen paikallisviranomaisen luona ulos maasta ja niiden mainittujen tavaroiden läpikäyminen odottavat kaikki minua. Toisaalta myös joulumarkkinat, ystävät ja toistaiseksi viimeistä kertaa niin tuttujen kaupungin katujen kulkeminen.

Äddi, Luxemburg! Kiitos parista hyvästä vuodesta, jotka sain viettää kanssasi!

Selfie viimeisenä työpäivänä
Tämän selfien otin viimeisenä työpäivänäni juuri, kun olin viimeistä kertaa sulkenut työhuoneeni oven ja marssinut raput alas työpaikaltani. Toukokuussa oli lämmintä ja aurinko paistoi.

Maistuisiko sulle rantaloma? #matkachat

Rantaloma on minulle vähän sellainen jännä mörkö. Antakaas kun selitän…

Lähtökohtaisesti ”en ole rantaomaihminen”, koska olenhan aktiivinen paikasta toiseen touhottaja, bongailen nähtävyyksiä, maistelen ruokia, koluan läpi museoita ja siinä välissä kiipeän vuorelle tai vähintään pilvenpiirtäjän huipulle. Olisi todella hassua sanoa menevänsä jonnekin vain rannalle. Ei vaan alkuunkaan istu imagoon todeta, että voisi viettää lomansa pelkästään rannalla maaten, ja vaikeaa se olisikin, koska silloin tuntuu helposti jäävän jostain paitsi.

Toisaalta on se fiilis, kun olen lähdössä jonnekin, missä rantalomaa voi viettää, ja pakkaan mukaan kolme kirjaa, kymmenen lehteä ja kilon aurinkorasvaa ajatellen, että jes, tätä minä aion tehdä! Että ihan luvan kanssa saa vain olla ja lötköttää ja lukea kirjaa! Luen nykyään kirjoja vain kulkuvälineissä (bussit, junat ja lentokoneet) ja aurinkoa ottaessa, ja jälkimmäinen tuntuu todelliselta luksukselta.

Todellisuus on jotain sieltä välistä. Havaijilla kiipesimme (tuli)vuorelle, pörräsimme helikopterilla ympäri laavakenttiä ja vietimme monta tuntia ihmetellen Pearl Harborin laivoja, mutta kuitenkin useampi päivä kului maaten Waikiki Beachilla. Rantalomailu onnistuu, kun sille rauhoittaa aikaa reissuaikataulusta, ja toisaalta kun koko loma ei ole rantaa, niin tuntuu siltä, että reissussa myös näki jotain uutta rentoutumisen lisäksi.

Tämän viikon #matkachatissa kuulosti siltä, että en ole yksin tämän tasapainoilun kanssa. Tässä Twitterin matkailukansan mielipiteet rantalomasta:

K1: Mitä olet mieltä rantalomista? Riittääkö ranta itsessään sisällöksi lomalle?

Empijöitä chatissa riitti.


…mutta rantalomilla oli myös puolustajansa.


Lapsiperheiden keskuudessa rantalomakonseptilla on vankka suosionsa.

Ja sitten on niitä, jotka matkustavat kyllä rannoille, mutteivät perinteiselle rantalomalle.

K2: Missä on paras ranta, jolla olet lomaillut?

Jotkut kannattivat Amerikan mannerta…


…toiset Aasiaa…


…Eurooppaakaan ei unohdettu…


…Kanariasta käytiin pitkä keskustelu…


Lopullista vastausta Kanaria-kysymykseen ei saatu, joten jos sinulla on mielipide, niin jätä toki kommentti. Sen sijaan joillakin oli valinnan vaikeutta maailman rannoista ylipäätään.


Kuten tämän blogin lukijatkin, niin jotkut vetivät rohkeasti kotiin päin.

K3: Kenen kanssa rantaloma sujuu parhaiten?


Palkinto chatin omalaatuisimmasta vastauksesta mennee tälle tweetille:

K4: Mikä on parasta rannalla? Loikoilu, lukeminen, uiminen vai joku aktiviteetti?

Aktiviteettien saralla oli tarjolla toimintaa myös hurjapäille.

K5: Turistiranta vai ei? Mikä on riittävä määrä palveluita, mikä liikaa?

Turistiranta ei lähtökohtaisesti kuulostanut hyvältä.

Palveluita kuitenkin moni halusi, ilman niitä kaupustelijoita.

Joillekin riitti vain se olennainen: ranta.

Ensi viikolla vuorossa…

7 maailman parasta rantaa

Kysyin Facebookissa, missä sijaitsee maailman paras ranta. Näin te lukijat vastasitte:

7. Australia

Whitehaven Beach
Whitehaven Beach Queenslandin Whitsunday-saarilla. Valkohiekkainen ranta on valittu maailman ympäristöystävällisimmäksi ja Queenslandin puhtaimmaksi. Whitsunday-saarelle pääsee parhaiten lentämällä. [kuva: Birger Kühnel]


View of Cape Tribulation from our aerioplane
Cape Tribulation Queenslandissä Daintreen kansallispuistossa. Kaukana kaikesta sivistyksestä, tänne pääsee ohjatulla retkellä Cairnsista tai sitten omalla autolla, ja paikan päällä voi majoittua eco-lodgessa sademetsän siimeksessä. [kuva: Ian Mackenzie]

 

6. Brasilia

Ipanema's Landscape
Ipanema, Rio de Janeiron laulustakin tuttu ranta. Sana ”ipanema” on tupi-intiaanien kieltä ja tarkoittaa huonoa tai haisevaa vesistöä, mutta todellisuus lienee jotain aivan muuta. [kuva: alobos Life]
Boipeba
Boipeban saari sijaitsee vajaat 100km Salvarodista etelään, ja suurin osa sen 20km rantaviivasta on autiota hiekkarantaa. [kuva: Danielle Pereira / Miradas]

5. Malediivit

Maldives (Constance Halaveli Resort & Spa)
Malediivien saariryhmä koostuu noin 1200 saaresta keskellä Intian valtamerta. Joka rantaresortille riittää oma saarensa, ja saaret ovat sukeltajien suosiossa. [kuva: Mac Qin]
malediivit
[kuva: Pirkko / Meriharakka.net]

4. Intia

Anjuna, Goa (hdr)
Anjuna on kylä Goalla, joka on ollut hippien valtaama 60-luvulta asti. Kylästä etelään on vilkkaahko ranta, jolle pääsee parhaiten skootterilla ihmettelemään rannalla laiduntavia lehmiä. [kuva: Olivier]
Yoga at Sunset
Goa itsessään on intialaisten oma rantalomakohde, joka eroaa muusta Intiasta portugalilaisvaikutteisella arkkitehtuurilla ja ruoalla. Alue oli Portugalin siirtomaa 500 vuoden ajan. [kuva: Dennis Yang]

3. Filippiinit

Boracay Island
Pieni Boracayn saari tunnin lentomatkan päässä Manilasta on kokenut viime vuosina matkailun hyökyaallon ja on nyt erityisesti aasialaisten turistien suosiossa. Iltaisin rannalla pidetään juhlia. [kuva: Duncan Rawlinson / Duncan.co]
Vieläkin pienempi Malcapuyan saari sijaitsee vähän kuuluisasta Palawanista pohjoiseen. Saarelle järjestetään yleensä vain päiväretkiä Coronista, mutta rannalla on myös pari mökkiä, joita voi vuokrata.
Vieläkin pienempi Malcapuyan saari sijaitsee vähän kuuluisasta Palawanista pohjoiseen. Saarelle järjestetään yleensä vain päiväretkiä Coronista, mutta rannalla on myös pari mökkiä, joita voi vuokrata. [kuva: Sanna / Siveltimellä]

2. Kreikka

Halkidiki, Macedonia-Greece
Halkidikin niemimaa Thessalonikin lähellä on täynnä rantoja. Kavourotripesin ranta sijaitsee Sithoniassa, alueella jossa rannat ovat autiompia ja yöelämä rauhallisempaa kuin läheisessä Kassandrassa. [kuva: gichristof]
Alexandra Beach Bar and Bouka Bay
Läntisen Kreikan saariston Zakynthos on rento lomakohde, jossa on sekä yöelämää että ajanvietettä lapsiperheille. Bouka Beach sijaitsee 8 kilometrin päässä Zakynthoksen kylästä ja on yksi saaren rauhallisemmista rannoista. [kuva: Robert Wallace]

1. Suomi

Sunset at Gulf of Finland
Vaikka maailma on täynnä hienoja rantoja, kaikkein parhaat rannat vastaajien mielestä löytyvät kuitenkin Suomesta. Omaa mökkirantaa ei hakkaa mikään.

Päijänne

Missä sinun mielestäsi sijaitsee maailman paras ranta? Kerro se Facebookissa ja voit voittaa Globe Hopen purjekankaisen laukun! Arvonta on auki blogin lukijoille vielä reilun viikon.

PS. Maanantaina rantalomista keskustellaan myös Twitterin #matkachatissa! Tule linjoille klo 20 Suomen aikaa.

Viettäisitkö sinä joulun ulkomailla? #matkachat

Suhtauduin teininä joulun viettoon ulkomailla kuin pyhäinhäväistykseen: eihän joulua voi viettää missään muualla kuin Suomessa! Joulukuusia ei kasva Suomen ulkopuolella, joulupukin poroilla ei ole passeja, VALKOINEN JOULU!!, ääni ei kulje joululauluja laulaessa missään muualla ja ne jouluruoat… Tämä siitäkin huolimatta, että Helsingissä joka toinen joulu tuppaa olemaan lumeton – ja että kyseessä ei olisi edes ollut ensimmäinen joulu ulkomailla.

Vietimme lapsuudessani parikin joulua Yhdysvalloissa perheemme asuessa täällä, eikä niissä ollut mitään vikaa, päinvastoin. Nuo joulut ovat jättäneet jälkensä perheemme jouluperinteisiin, sillä siitä lähtien olemme avanneet perheen kesken lahjat vasta joulupäivän aamuna pyjamat päällä, eikä kinkkukaan ole joulupöydän pakollinen kruunu. (Lanttulaatikko kyllä on, mutta sen voi korvata bataattilaatikolla.) Nyt viimeiset kaksi joulua olemme viettäneet Iiron kanssa Coloradossa uusia omia perinteitä luoden ja taatusti valkoisesta joulusta nauttien. Kalliovuoret ei petä!

Twitterin #matkachatissa käytiin keskustelua joulun vietosta ulkomailla, ja ketään ei tainnut yllättää, että aihe jakoi mielipiteitä. Tässä kooste ja parhaat palat!

Joulu ulkomailla, onko idea täysin vieras? Onko kivempi viettää joulu Suomessa?

Jotkut suosivat Suomea…

…toisille käy joulun vietto ulkomailla…

…ja joillekin paikalla ei ole niin paljoa väliä.

Mukana oli myös heitä, joille joulun vietto ulkomailla oli vasta edessä!

Jos lähtisit ulkomaille joulun viettoon, minne menisit ja keitä lähtisi mukaan?

Vastauksista tuli aika vahvasti esille, että paikkaa tärkeämpi on sittenkin ihmiset, joiden kanssa joulun viettää.

Jotkut kaipasivat lunta…

…ja toiset ehkä kuitenkin lämpöä.

Onko joku kohde joulun vietossa ulkomailla ehdoton ei?

Kanaria vai ei? Tästä oltiin eri mieltä.

Myös se vaikutti, vietetäänkö kohteessa joulua vai ei.

Missä eri paikoissa olet viettänyt joulua, ja poikkesiko joulu Suomessa vietetystä?

Tuntui, että suomalaiset ovat viettäneet joulua kaikkialla, niin lumisissa kohteissa kuin hiekkarannoilla.

Kommelluksilta ei kuitenkaan oltu vältytty.

Mistä joulutraditioista et luopuisi ulkomaillakaan? Miten niiden toteuttaminen on onnistunut?

Lopuksi meidän tulevasta joulustamme…

Meidän kohdallamme ulkosuomalaisen ikuinen dilemma joulun vietosta kotona vai ”kotona” (enkä sano kumpi maa on kumpi) ratkesi tällä kertaa Suomen voitoksi. Meille joulun vietto Suomessa tarkottaa joulun viettoa poissa omasta kodista, muiden nurkissa, mikä yli viikon ajanjaksolla tuottaa jo jonkin verran päänvaivaa. Toisaalta sukulaislapsien kanssa joulun vietto on erityistä aikaa, ja vaikka Atlantin yli lentäminen ei meillekään ole helppoa, niin kuitenkin helpompaa kuin lapsiperheille. Lisäksi vaikka tykkään laittaa ruokaa, niin valmiiseen joulupöytään istuminen ja joulusiivouksesta laistaminen ei kuulosta yhtään huonommalta vaihtoehdolta. Ja eipähän tarvitse miettiä lahjojen postitusta, kun ne voi viedä itse perille!

Missä sinä aiot viettää joulun tänä vuonna – ja miksi? Kommenttiboksi on avoinna!

 

PS. Ensi viikolla Twitterissä jutellaan rantalomista. Tule mukaan maanantaina klo 20 Suomen aikaa! Jos et tiedä, mistä on kyse, niin ohjeita osallistumiseen löytyy täältä. Jos haluat Twitterissä muistutuksen tulevasta chatista, niin jätä Twitter-tunnuksesi kommentteihin.

rantalomat

Ekologista kestävää designia matkailijalle – Globe Hope & Saalinki

Olin ostanut edellisen läppärilaukkuni jostain amerikkalaisesta ketjuliikkeestä, Made in China, ja tietenkin sen vetoketju hajosi, kun olin reissussa. Kannan läppäriäni mukana aina, keskivertoon Atlantin-ylitykseen kuuluu kaksi vaihtoa lukuisine turvatarkastuksineen ja läpivalaisuineen, ja siellä minä räpiköin rikkinäisen laukun kanssa, tavaroiden tippuessa ulos silloin, kun sitä vähiten toivoisi. Kirosin, että seuraava läppärilaukkuni olisi tukevampaa tekoa.

Sanoista tekoihin. Voitteko kuvitella mitään kestävämpää kuin turvavyöt ja purjekangas?

Globe Hope Saalinki bag
Globe Hopen Saalinki-laukku Galvestonen rannalla Teksasissa

Viimeiset pari kuukautta läppärini on kulkenut ympäriinsä Globe Hopen Saalinki-laukussa, niin pyörällä keskustakahvilaan kuin lentokoneella usean pompun kautta Suomeen, Floridaan tai Teksasiin. Laukku on sen verran tilava, että lentokoneeseen olen pakannut siihen läppärin lisäksi myös pitkähihaisen, vastamelukuulokkeet, käsityön, pari kirjaa ja kosmetiikat, mutta tarpeeksi pieni, että se toimii ns. kakkoslaukkuna varsinaisen perässä vedettävän kabiinilaukun lisäksi. Jos kabiinilaukkua ei halua ottaa mukaan (koska esim Frontier-halpalentoyhtiöllä se maksaisi $35), niin läppärilaukku mahtuu hyvin edessä olevan istuimen alle ja on siten ”henkilökohtainen laukku”.

Laukussa on sekä vetoketju että klipsi, mikä tarkoittaa vahvaa turvaa taskuvartaita vasten mutta myös sitä, että kiireessä läpän voi heittää kiinni vain klipsillä ja tavarat silti säilyvät sisällä. Pieni miinus minun käytössäni on ollut, että laukussa ei ole kuin yksi tasku läpässä, yksi sisätasku läppäritaskun sisäksi ja yksi pienenpieni tasku laukun kyljessä, joten avaimille, lentolipulle, passille ja kännykälle ei kaikille riitä omaa taskua. Tämä lienee enemmän tottumiskysymys.

Globe Hope Saalinki bag

Laukun käytännöllisyyden ja kestävyyden lisäksi on kiva tietää, että se on myös ekologinen. Laukku on valmistettu alusta loppuun Suomessa ylijäämätavarasta – niistä turvavöistä ja purjekankaasta – kuten suurin osa muustakin Globe Hopen tarjonnasta. On ihana käyttää tavaroita, joista tietää, että niiden valmistus kestää päivän valon. Globe Hope on työllistänyt jo yli kymmenen vuotta pienompelimoita Suomessa ja Virossa, ja vanhojen tavaroiden uudelleenkäyttö säästää luonnonvaroja.

Galveston Beach

Juuri tämä ekologisuus oli syynä siihen, että pyysin alunperin Globe Hopelta laukkua testiin – ja olin tyytyväinen. Nyt blogin lukijoiden on mahdollista voittaa laukku Facebookin puolella. Käy siis tykkäämässä blogin Facebook-sivusta ja lukemassa osallistumisohjeet sieltä!

Yhteistyössä Globe Hope