Globe Called Home -matkablogi

7.7.2014

Grand Teton: vuoria ja biisoneita sadesäässä

Jotenkin meillä vuoret ja sumuinen sadesää kuuluvat yhteen. Trendi lähti liikkeelle jo taannoin Black Rock Mountainilta, jonka vettä vuotavassa teltassa nukutun yön kohdalla aika on tainnut kullata muistot. Myöhemmin patikoimme Fort Mountainilla sujuvassa sumussa, ja Smoky Mountaininkin näkymät olivat varsinaisena patikointipäivänä kovin sumuiset.

Nyt sitten Grand Tetonin luonnonpuistossa meitä tervehtivät vuoret, joiden kärjet hukkuivat pilviin, ja sää, joka ei osannut päättää, sataisiko vai eikö.

Onneksi luonnonpuisto oli sen verran henkeäsalpaava, ettei epävarma sää paljoa haitannut fiiliksiä. Pysähdyimme eräälle Jackson Holen scenic lookoutille kuvaamaan tasangosta pystysuoraan nousevia vuoria – Grand Tetonin vuoristo on muodostunut kahden mannerlaatan väliin, joten normaalit alusnyppylät ovat jääneet puuttumaan – kun minä jostain kumman syystä käänsin hetkeksi selän vuorille, ja… hei, mitäs tuossa tien toisella puolella makaa??

No miltäs nuo muhkurat näyttävät?

Vähän liian isoja ollakseen lehmiä.

Joo-o, biisoneita ne on.

Biisonivauvoja!

…ja näköjään siellä reilu satapäisen lauman keskellä yksi hanka-antilooppi.

Aikamme biisoneita ihasteltuamme jatkoimme matkaa ympäri puistoa pysähtyen suunnilleen jokaisessa mahdollisessa pysähtymispaikassa.

Snake-joen mutkassa olisi kuulema voinut spotata kaikkea hirvistä haikaroihin, mutta me emme nähneet vuorten lisäksi kuin pari japanilaista valokuvaamassa.

Kiipesimme Signal Mountainille, joka on kuulema saanut nimensä siitä, että sen huipulle sytytettiin merkkituli, kun erään kadonneen turkismetsästäjän etsinnät olivat tulleet päätökseen yli sata vuotta sitten. Turkismetsästäjä oli löytynyt kellumasta kuolleena läheisestä Leigh-järvestä.

Vuorista vasemmanpuoleisin on Mount Moran, jonka opimme tunnistamaan tylpästä huipusta.

Salviamarunaa. Tehtäköön nyt kaikille selväksi, että en ole tosiaankaan mikään kasviasiantuntija, vaan lajimääritys on tehty sen perusteella, että kansallispuiston esitteessä oli lähikuva kasvista ison kuvatekstin kanssa, ja lisäksi osia kansallispuistosta kutsutaan nimellä sagebrush flats kasvin englanninkielisen nimen mukaan.

Japanilaiset pyysivät minua ottamaan kuvan heistä, joten minäpä pyysin japanilaisia kuvaamaan samalla myös meidät! Tank juu!

Signal Mountainilta näkyy koko Jackson Hole, joka on hole siksi, että sitä ympäröivät vuoret kaikilta puolilta.

Jackson Holen järvet ovat muodostuneet, kun jääkauden jäljiltä maahan pakkautunut ikirouta suli ja muodosti kuoppia. Olenko ainoa, jota tämän kyseisen järven muoto vähän hymyilyttää?

Signal Mountainilta jatkoimme matkaamme Teton Park Roadia pitkin. Välillä satoi, välillä paistoi, mutta yleisemmin kuitenkin ripotteli edes vähän. Eväsleivät söimme autossa.

Moran-vuoren jäätiköt: vasemmalla Falling Ice Glacier, oikealla tuo sisiliskon muotoinen Skillet Glacier.

Jenni-bloggaaja, Jenny-järvi ja rankkasade. Kuvaaja ja kamera olivat toki ainoan mukaan sattuneen sateenvarjon alla.

”Mene vaikka tuohon seisomaan, yritä nyt saada niitä vuoria taustalle.”

”Ehkä ne vuoret näkyisi taustalla, jos sä olisit vähän korkeammalla. Kiipeä tohon kivelle!”

”No seiso nyt suorassa!” ”Enkä seiso, mä tipun tästä märältä kiveltä ihan just!”

Bloggaaja kyykkää kun ei pysy pystyssä. Taustalla oleva Jenny-järvi on nimetty varhaisia tutkimusretkeilijöitä avustaneen shoshoni-intiaanin mukaan.

Valokuvausassistentti näyttää mallia, miten kivellä seistään, mutta tässä tapauksessa niiden vuorten näkymistä taitaa estää jokin muu kuin kuvakulma.

Kovimman rankkasateen jälkeen taivas vihdoin selkeni, ja uskalsimme lähteä patikoimaan, mutta siitä lisää jossain toisessa postauksessa. Voin kuitenkin paljastaa jo nyt, ettei se selkeä sää kovinkaan kauaa kestänyt sinä päivänä, ja patikointikokemukseen kuului kykkiminen kuusen alla. Seuraavana päivänä jätimme vuoret taakse ja suuntasimme kohti Yellowstonea, ja voitte arvata, oliko silloin hyvä sää vai ei.

Korkein huippu on Grand Teton, sen vasemmalla puolella Middle ja South Tetonit. Vuoren juurella jammailevista biisoneista yhtä kutittaa niin vietävästi kyljestä.

5.7.2014

Automatka Coloradosta Wyomingiin

US 287 -moottoritie Pohjois-Coloradon lävitse

Meiltä kotoolta Coloradosta Yellowstonen kansallispuistoon on noin 500 mailia, 800 kilometriä. Ajettavissa oleva matka, totesimme, ja lähdimme matkaan perjantaina kolmen maissa iltapäivällä. Onnistuimme välttämään Boulderin ulosmenoruuhkat ja pian olimmekin jo pienehköllä US 287 -moottoritiellä matkalla kohti pohjoista.

Kalliovuorten aluskukkuloita matkan varrella

Pickup ja moottoripyörä, kaksi yleisintä ajoneuvotyyppiä näillä teillä

Emme huomanneet ”Tervetuloa Wyomingiin”-kylttejä, jos niitä edes tällä tiellä oli, mutta rajan taisimme ylittää suunnilleen näillä main

Rancheja tai ainakin niiden portteja näkyi siellä täällä…

…ja luonnollisesti myös hevosia.

Noin puolessatoista tunnissa olimme jo Wyomingin puolella – enää kuusi ja puoli tuntia matkaa jäljellä! Wyoming on Alaskan jälkeen USA:n harvimmin asuttu osavaltio, ja sen kyllä huomasi. Pysähdyimme syömään Laramiessa, osavaltion kolmanneksi suurimmassa kaupungissa, jossa on siitä huolimatta vain 30 000 asukasta, ja meidän piti hetken aikaa etsiä sopivaa pikaruokapaikkaa. Onneksi törmäsimme Qdobaan, alunperin coloradolaiseen fast casual -meksikolaisketjuun. Fast casual tarkoittaa amerikkalaisessa ravintolaluokittelussa paikkaa, jossa palvelu on yhtä nopeaa kuin pikaruokapaikoissa, mutta ruoan taso on korkeampaa ja hinnat vähän kalliimpia. Me kyllä pidimme kahdeksan taalan burritoistamme, mutta palvelu oli kummallista. (Hei, haluaisin queso-burriton. Would you like queso on that? Ööö…)

Laramien pääkatu

Koska ruokapaikoissa limsoihin saa free refills, ne on tapana täyttää piripintaan juuri ennen lähtöä ja ottaa mukaan. Tässä tapauksessa mukissa unsweet tea eli makeuttamatonta jääteetä.

Laramiesta eteenpäin minä siirryin rattiin, kun Iiro veti sikeitä vieressä ja valmistautui näin ajamaan myöhemmin pimeässä. Heti Laramiesta eteenpäin oli interstatella kyltti No fuel service next 70 miles, eli ei bensistä seuraavaan sataan kilometriin. Me olimme tankanneet Laramiessa, mutta silti mietitytti, kuinka monen vilkkaasti liikennöidyn moottoritien varrella on yleensä noin vähän bensiksiä?

Meillä ei ole navigaattoria, vaan navigointi sujui perinteisin menetelmin. Tykkään kartanlukemisesta, joten minulle tämä sopi erittäin hyvin.

Motarilla ajaminen sujui letkeästi kunnes edessä näkyi suma hitaammin ajavia autoja. Pian syykin selvisi: highway patrol ajoi vasenta kaistaa noin 10km/h hitaammin kuin nopeusrajoitus olisi sallinut, eikä kukaan uskaltanut ohittaa poliisia oikealta, vaikka se periaatteessa täällä onkin sallittua. Siinä sitten kökötimme minä ja parikymmentä muuta autoa noin viitisenkymmentä kilometriä ennen kuin poliisiauto vihdoin kaartoi ulos liittymästä. Pian tämän jälkeen minäkin kaarroin pois motarilta ja jatkoin pientä state roadia pitkin kohti Wyomingin Red Desertiä, sisäistä valuma-aluetta, jossa harvemmin vettä valuu mihinkään suuntaan. Kun toisen kerran ylitimme vedenjakajan, herätin Iiron rattiin, että voisin jatkaa kuvien napsimista.

Lehmät laidunsivat lähinnä salviamarunaa kasvavan preerian keskellä

Intiaanit näkyivät tiekylteissä, esim tässä Chief Washakie, shoshonien päällikkö 1800-luvulla. Välillä aavikon keskellä näkyi mobile home, joissa useimmassa oli vaikea uskoa kunnosta päätellen jonkun asuvan.

65 mailin tuntinopeus vastaa noin 105 km/h.

Jonkin matkaa ajoimme Granite Mountains -vuorijonon viertä

Me emme seuranneet tämän kyltin ohjeita, sillä meidän piti vielä päästä kauppaan. Reitti Rivertonin kautta kiersi vain pari mailia.

Tuolla edessä taitaa sataa…

…ja nyt sataa täälläkin. Sadekuurot olivat onneksi ohimeneviä.

Jossain vaiheessa tien yli hyppi peura. Peura! Jotenkin mielikuvissani peurat eivät kuulu preerialle vaan metsiin.

Tässä kohtaa olimme ajaneet jo puolisen tuntia ilman yhtään vastaantulijaa, eikä kännykässä ollut kuuluvuutta. Jos nyt rengas menisi rikki, niin tästä saattaisi tulla aika mielenkiintoinen reissu.

Noiden nyppylöiden takana on öljynporausta. Tuottava elinkeino täällä päin.

Hämärä laskeutui juuri ennen saapumistamme Rivertoniin.

Rivertonissa parkkeerasimme paikallisen Wal-Martin pihaan ja suuntasimme ostamaan leirimuonaa ja paria puuttuvaa leireilytarviketta. (Esim haarukat ja veitset muistimme tässä vaiheessa, onneksi…) Riverton on shoshonien reservaattia, ja noin puolet kaupan asiakkaista näyttivät kasvonpiirteidensä ja ihonvärinsä puolesta intiaaneilta. Jäljelle jäävistä asiakkaista puolella oli cowboyhattu päässä, buutsit jalassa tai päällä ”I keep my guns, freedom and money, you keep the change”-tyylisillä iskulauseilla koristeltuja T-paitoja.

Rivertonista oli vielä kahden ja puolen tunnin ajomatka pitkin pilkkopimeitä vuoristoteitä lodgelle, jossa yövyimme ensimmäiset kaksi yötä. Kun vihdoin yhden maissa aamuyöllä kaarsimme lodgen pihaan, tuntui, että sinä päivänä oli tosiaankin tullut ajettua tarpeeksi.

3.7.2014

Yellowstonen kohokohdat ja arvonnan tulokset

Saavuimme kotiin vihdoin puoli kahdelta viime yönä, ja nyt kun on ehditty nukkua kunnolla ja vähän muutenkin toipua, jaan teille Yellowstonen visiitin kohokohtia. Ja toki kerron, kuka voitti blogiarvonnassa, mutta se vasta postauksen lopussa!

Tiesimme Yellowstoneen lähtiessämme puistosta harvinaisen vähän, lähinnä ”siellä on puisto” ja ”se on kuulema hieno”. Meillä on kummallakin ollut kiirettä töissä ja muutenkin, joten kohteeseen tutustuminen jäi vähän puolitiehen. Lopputulos oli, että yllätyimme erittäin positiivisesti: totesimme autossa paluumatkalla, että Yellowstone on yksi hienoimmista ellei peräti hienoin kansallispuisto, jossa olemme tähän mennessä käyneet. Syyt hienoudelle voi jakaa suunnilleen neljään kategoriaan:

Norrisin geysiralueella oli vähän ”ei tällä planeetalla” -fiilis. Luonto oli isolta alueelta täysin kuollut kuumien lähteiden tieltä, paitsi että kuollut on väärä sana, sillä kuumissa lähteissä eläviä bakteereita on kiittäminen niiden upeista väreistä.

1. Tulivuoren jämät

Noloa ehkä myöntää, mutta emme oikeasti tienneet, että Yellowstonen paikoilla on joskus muinoin sijainnut valtava tulivuori. Ehkä vain kuvittelimme, että geysirit ja kuumat lähteet ovat putkahtaneet sinne tyhjistä… Niin tai näin, tulivuoren jämät veivät meidät täysin mennessään. Alunperin olimme ajatelleet patikoivamme puistossa paljonkin, mutta lopulta varsinaista patikointia kertyi vain yksi pieni lenkki yhtenä päivänä, kun oli pakko kiertää kaikki geysiralueet lävitse. Siinäkin tuli liikuttua: laskeskelin jälkeenpäin, että esimerkiksi Upper Geyser Basinia kiertäessämme kävelimme noin seitsemän kilometriä.

Grotto-geysir purkautui juuri sopivasti meidän kävellessämme siitä ohitse.

Grand-geysirin purkautumista kyttäsimme toista tuntia, ja lopulta odotus palkittiin. Purkautuminen oli ennustettu kolmen tunnin tarkkuudella.

Mammoth Hot Springsin travertiiniterassit loistivat auringonlaskun aikaan osin värikkäinä, osin vitivalkoisina.

2. Eläimet

Kirjoitan tästä joskus toiste enemmän, mutta brassailenpa nyt vaan, että nähtiin me siellä aika paljon erilaisia elukoita! Petoeläimet missasimme täysin, mikä on ehkä karhujen kohdalla ihan hyvä asia, mutta kaikenlaisia sorkkaeläimiä näkyi senkin edestä. Biisonit olivat meidän molempien lemppareita.

Biisoneita oli kiittäminen monesta liikenneruuhkasta, jossa jumitimme autoillessamme ympäri puistoa. Jättivät kuitenkin onneksi automme rauhaan, mikä näin kiima-aikaan on ihan hyvä saavutus.

Klassinen esimerkki siitä, että ihminen huomaa vain sen, mitä olettaa huomaavansa: en huomannut tämän mutatulivuoren edessä makaavaa biisonia, ennen kuin Iiro siitä minulle huomautti. Ja tässä nuo aidat on ihmisiä, ei eläimiä varten, joten ihan itsekseen se biisoni on tuohon mötkähtänyt lämmittelemään.

Valokuvauksesta vastaavana pidin siitä, että kerrankin kuvauskohde pysyi paikallaan.

3. Vuoret

Ei, Yellowstonen vuoret eivät vedä vertoja Kalliovuorille tai edes vähän etelämpänä oleville Grand Tetonin vuorille. Suomalaisiin ne kuitenkin tekevät vaikutuksen.

Maanosan vedenjakaja kulkee puiston lävitse, ja puiston tie ylittää sen korkeimmillaan 2558 metrissä.

Korkeimmillaan tie kuitenkin kulkee puistossa noin 2800 metrissä Dunravenin solan kohdalla. Suunnilleen tässä kohtaa automme check engine-valo pärähti päälle – moottori ei tykkää korkeista paikoista yhtä paljon kuin me.

4. Kanjoni ja vesiputoukset

Yellowstonen upein kanjoni on nimeltään Grand Canyon of the Yellowstone. Ei se tietenkään vedä vertoja Grand Canyonin kansallispuistolle, mutta kuten edellisessäkin kohdassa, tekee se silti vaikutuksen. Kanjonin lisäksi puistossa on useita hienoja vesiputouksia, joista korkein on kaksi kertaa Niagaran korkuinen.

Tower Falls puiston pohjoisosissa

Ainoan varsinaisen patikkalenkkimme teimme viimeisenä päivänä kanjonin reunalla, ja ei voi paljoa maisemista valittaa.

Lisää Yellowstonesta, kun saan ajatuksiani ja yli tuhatta napsittua valokuvaa vähän parempaan järjestykseen. Sen sijaan lopuksi tietoa arvonnasta, jonka suoritin tänä aamuna Iiron toimiessa sekä virallisena valvojana että onnettarena:

Arvat valmiina kulhossa odottamassa

Ensimmäinen voittaja: Emmi H!

Toinen voittaja: Katri!

Onnea voittajille! Otan teihin yhteyttä erikseen sähköpostilla.

30.6.2014

Terveiset geysireiden keskeltä

Istumme hetken Old Faithful Snow Lodgen aulassa, Iiro hoitamassa pari kiireellistä asiaa koneella ja minä selaamassa nopeasti nettiä. Vastaan kommentteihin, kun olemme takaisin sivistyksen (lue: internetin ja mobiilidatan) parissa, mutta nyt nopeasti fiilikset ekalta 24 tunnilta Yellowstonesta.

Old Faithfulin purkaukset pystytään ennustamaan 10 minuutin tarkkuudella.

Siis ihan käsittämätön paikka tämä. Teimme eilen pienen kävelylenkin lähtien Old Faithfulilta ympäri Upper Geyser Basinia. Näköpiirissä yhtä aikaa useampi kymmenen savuvanaa geysireistä ja kuumista lähteistä, ja vähän väliä jossain purkaantuu jotain. Turvalliset kävelyreitit on tarkkaan merkattu, sillä polun sivussa maa ei välttämättä kanna ihmistä, ja riskinä on pudota maankuoren läpi kiehuvaan veteen.

Spasmodic geysir ei suoranaisesti houkuttele katsomaan lähempää, vaikka kaunis onkin. Ilmassa haisee rikki.

Ihan tolkuttoman kaunista täällä kuitenkin on luonnonvoimien pullistellessa. Yellowstonen kaldera, josta tuliperäistä aktiviteettia on kiittäminen, kattaa noin puolet puistosta. Tänään jatkamme kuumien lähteiden, fumirolien ja mutakuoppien tiirailua, ja ehkä siinä ohessa spottaamme myös lisää eläimiä.

Illalla sitten takaisin teltalle. Ensi yöksi on luvattu pakkasta, eli pitää pukea yhdet ylimääräiset villasukat makuupussiin.

Erään tutkimusmatkailijan mukaan nimetty Lewis-joki kulkee Yellowstonen eteläosissa yhä syvenevässä kanjonissa, jonka kumpikin puoli on täynnä palaneita puunrankoja vuoden 1988 suurpalosta.

29.6.2014

Isot tissit!

Yellowstone on varmaan kaikille tuttu, mutta ainakaan minä en ollut aiemmin kuullut sen eteläpuolella sijaitsevasta Grand Tetonin kansallispuistosta. Ihme, sillä nämä maisemat ovat suorastaan henkeäsalpaavia.

Vaikka vuoret eivät vähän alle neljän kilometrin korkeudellaan vedä vertoja Coloradon Kalliovuorille, ne paikkaavat näyttävyydellä. Vuoret nousevat suoraan noin kahden kilometrin korkeudesta Jackson Holesta, laaksosta, jota vuoret ympäröivät joka puolelta. Vuorien lisäksi olemme ihastelleet elukoita: jo lyhyellä patikkalenkillä törmäsimme polulla sekä valkohäntä- että muulipeuriin. Laaksossa tien vieressä taas laidunsi satapäinen biisonilauma, jonka seassa pomppi pari hanka-antilooppia.

Tämän järven luokse jäimme pitelemään hetkeksi sadetta patikkalenkillämme.

Grand Teton -vuoren, jolta kansallispuisto on saanut nimensä, nimesivät muuten ranskalaiset turkismetsästäjät. Grand téton on suomeksi ”iso tissi”.

26.6.2014

Amerikkalainen pedikyyri

Olen käynyt Suomessa pedikyyrissä ehkä kerran tai kaksi, mutta täällä Yhdysvalloissa käydessä ja oleillessa siitä on tullut tapa. Suurin syy tähän lienee, että täällä pedikyyrit ovat selvästi koti-Suomea halvempia sekä usein myös rentouttavampia. Koska käytännöt ovat eronneet tähän mennessä jossain määrin niistä parista hassusta Suomi-kokemuksestani, seuraa vähän selostusta, miten homma toimii.

”Kynsipaikat” ovat yleensä strip malleilla, mutta niitä löytää myös suuremmista kauppakeskuksista sekä usein esimerkiksi Walmartin yhteydestä.

Nail salooneja tuntuu olevan täällä kaikkilla, ja ne ovat kaikki aika samanlaisia. Georgiassa kävin vain lähimmässä ja olin siihen tyytyväinen; täällä Coloradossa taas en tykännyt ensimmäisestä kokemuksesta, mutta onneksi lyhyen kävelymatkan päässä oli kaksi eri paikkaa, ja se toinen on loistava. Yhteistä kaikilla kokeilemillani paikoilla on ollut, että niitä pyörittävät vietnamilaiset maahanmuuttajat: vanhemmat työntekijät juttelevat toisilleen vietnamiksi, sisustus on usein räikeää, ja monessa paikassa telkkarista tulee joku aasialainen TV-kanava. Ensimmäisessä Coloradossa kokeilemistani paikoista ongelmaksi muodostui, etten ymmärtänyt työntekijöiden englantia, eivätkä heidän käyttämät lakatkaan olleet mielestäni yhtä laadukkaita. Seuraavassa paikassa taas puhumisen hoitivat työntekijät, joiden kieltä ymmärsin, poikkeuksellisen rauhallisesti sisustetussa tilassa soi rentouttava klassinen musiikki ja lopputuloskin vaikutti paremmin tehdyltä.

”Design” isovarpaissa maksaa $5 ekstraa. Tämän päivän lopputulos tässä.

Jos olen ollut joskus liikkeellä muiden ihmisten kanssa, olen saattanut tehdä ajanvarauksen, mutta muuten olen aina kävellyt vain suoraan sisään. Kun astun liikkeeseen, yleensä joku huikkaa hellooo can I help youuuu, jolloin kysyn, olisiko aikaa manipedille, ja tähän mennessä on aina ollut. Joskus olen joutunut odottamaan puoli tuntia, mikä aika on kulunut lehtiä lukiessa. Tänään pedikyyrini tehnyt tyttö vinkkasi, että alkuviikosta on aina hiljaisempaa, sillä naiset haluavat uudet lakat kynsiin ennen viikonlopun rientoja.

Kaikissa nail salooneissa on samanlaiset pedikyyrituolit, joka hoitaa jalkakylvyn lisäksi selkähieronnan. — Kaikissa nail salooneissa on samanlaiset pedikyyrituolit, jotka hoitavat jalkakylvyn lisäksi selkähieronnan.

Manipedi alkaa valitsemalla lakan lakkahyllystä sekä lehden luettavaksi lehtihyllystä – vaihtoehtoina tänään Glamour, Travel + Leisure ja Time – jonka jälkeen johdatetaan pedikyyrituoliin. Se, mitä tämän jälkeen tapahtuu, riippuu vähän paikasta. Peruspedikyyri kynsien viilaamisineen ja lakkauksineen on sama, mutta jalkojen pesu ja puunaus vaihtelee paikoittain. Aina se kuitenkin kutittaa, jos siihen on taipuvainen! Georgian kantapaikassani sai todella hyvän ja perusteellisen jalkahieronnan sääriä myöten – paikalle kannattaa tulla sellaisissa vetimissä, että sääret saa polviin saakka helposti paljaaksi – kun taas tässä Coloradon löydössäni saa jalkoihin kuumakivihieronnan. Pedikyyrin lopuksi saa jalkoihinsa hassun näköiset muoviläpsykkeet, ellei ole tullut paikalle flipflopeissa. Minä suosin nykyään flipfloppeja, ja olen talsinut niissä lähikynsipaikkaan myös helmikuun pakkasilla.

Tämän päivän lopputulos kynsissä oli ranskalainen geelimanikyyri. Ranskalainen manikyyri on $5 ja geelilakkaus taas $14 ylimääräistä perusmanikyyriin verrattuna.

Olen yleensä suosinut tavallisia lakkoja, mutta tällä kertaa ranskalaista manikyyriä pyytäessäni manikyristi kaivoi mukisematta esille geelimanikyyrihärpättimet. Olin jo jonkin aikaa pohtinut geelilakkausta, joten annoin mennä. Normaalin lakkauksen jälkeen pitää vielä kuivatella kynsiä hurisevan tuuletinpöydän luona, mutta geelilakkauksella pääsin liikkelle suoraan ilman pelkoa lakkauksen suttaantumisesta. Nyt vaan saa nähdä, miten pitkään nämä pysyvät hyvän näköisinä…

Lempparilakkaukseni kautta aikojen, jonka toteutti Georgian kantapaikan taiteilijapoika.

Koska työhön kuuluu paljon muutakin kuin pelkät lakkaukset, koko manipediin mahdollisine odotteluineen ja lakkojen kuivatteluineen kannattaa varata noin kaksi tuntia. Lopuksi tulee maksun aika. Hinnat vaihtelevat vähän paikasta riippuen: perusmanipedi Georgiassa oli $32 (erikseen mani $15, pedi $20), täällä taas $46 (erikseen mani $18 ja pedi huikeat $32). Hinta ei tietenkään jää tähän, sillä tapana on myös tipata noin 15%. Joissain paikoissa pitää sanoa suoraan loppusumma, jonka haluaa maksaa (esim Georgiassa manipedi kaiken maailman kuvioilla oli $42, jolloin totesin, että make it $48 eli noin 35 euroa), kun taas joissain paikoissa luottokorttimaksun allekirjoituksen yhteydessä kirjoitetaan erilliselle riville tipattava summa. Tänään maksoin kuviollisesta pedikyyristä ja ranskalaisesta geelimanikyyristä palvelumaksuineen kaikkineen $84 eli noin 60 euroa, ja sain kaupan päälle niskahartiahieronnan. Ihan hyvä tapa viettää lomapäivää.

PS. Vielä viikko aikaa osallistua 2 vuotta ulkomailla -arvontaan, hip hop hei!

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

25.6.2014

Paljon juhannusta ja vähän politiikkaa

Juhannuspäivä meni Coloradossa samalla kaavalla kuin vappukin: jotenkin nämä kaikki suomalaiset kesäisemmät juhlapyhät on luontevaa muuntaa altaalla grillailuksi suomalaisseurassa. Vanha yliopistokaverimme Antti viettää täällä töiden takia tämän kesän, joten hän liittyi tällä kertaa seuraamme. Kyllä, olemme toisella puolella maailmaa, ja siitä huolimatta täällä tuntuu vähän väliä käyvän tuttuja Suomesta, usein ihan täysin meistä riippumattomista syistä.

Suuressa ribs-testissämme back ribs voitti spare ribsin.

Olimme juuri saaneet ribsit grillattua ja asettuneet syömään, kun grilleille tuli vanhempi mies ja kysäisi, voiko niitä käyttää. Toki! Mies laittoi omat kanansa ja vihanneksensa grilliin meidän unohtuneiden tomaattiemme seuraan ja vaihdoimme siinä pari kohteliaisuutta puolin ja toisin. Mies kertoi olevansa alunperin Chicagosta, ja kuullessaan minun asuvan Luxemburgissa hän kertoi, että hänen tyttärensä oli juuri palannut sieltä opintomatkalta. Tytär paikalle tullessaan oikaisi, että oli itseasiassa käynyt Göteborgissa. Ota niistä borgeista ja burgeista sitten selvää.

Ruokabloggaajaurallani suurin este olisi, etten koskaan muistaisi ottaa ruoista kuvaa ennen syömistä.

Jossain vaiheessa Antti tuli kehaisseeksi San Franciscoa: lempikaupunkini Yhdysvalloissa Boulderin lisäksi. Chicagolainen vastasi siihen, että It’s gone down in the last twenty years, sillä liberaalit and other bums ovat tuhonneet kaupungin.

Colorado on todellinen olutosavaltio, jossa valikoima kaupoissa on uskomattoman laaja ja pienpanimotuotantoa löytyy omastakin takaa enemmän kuin tarpeeksi

Liberaali ja konservatiivi tuntuvat olevan sanoja, joiden merkitys vaihtelee maasta toiseen. Luxemburgissa liberaalit ovat oikeistolainen puolue, joka puolustaa sekä maanviljelijöitä (eli viininviljelijöitä) että homoavioliittoja, ja konservatiivit toinen oikeistolainen puolue, joka puolustaa eurooppalaista yhdentymistä, luxemburgilaista pankkisalaisuutta ja myöskin homoavioliittoja, jotka muuten laillistettiin Luxemburgissa viime viikolla äänin 56-4, murskavoitto tasa-arvolle jos mikä. Yhdysvalloissa taas liberaalit ovat lähtökohtaisesti vasemmistolaisia, pahimmillaan sosialisteja tai kommunisteja, kun taas konservatiivit ovat oikeistolaisia keskiluokan puolustajia, jotka suojelevat pientä ihmistä verotusta ja keskushallinnon mielivaltaa vastaan. Yhdysvaltain mittapuulla melkein kaikki suomalaiset puolueet olisivat liberaaleja, Luxemburgin mittapuulla taas osa puolueista olisi puoliksi konservatiiveja ja puoliksi liberaaleja, loput täysin skaalan ulkopuolella.

Olen tainnut laittaa tästä maisemasta aiemminkin kuvia blogiin, mutta vuoriin ja uima-altaaseen ei hevin kyllästy. Ainakaan minä en.

Juttelin viimeksi Brysselissä käydessäni paikallisen politiikassa mukana olevan kaverin kanssa ja vaihdoimme aika laajasti mielipiteitä eri puolueista ja aatesuunnista. Silloin keskustelu toimi hyvin, sillä vaikka olimme joistain asioista eri mieltä, ykköstavoite kummallakin oli ymmärtää toisen perusteluita, ja päädyimme myös määrittelemään eri termejä sekä selventämään, miksi jokin termi kuulosti hänen korvaansa positiiviselta, minun korvaani negatiiviselta – tai toiste päin. You always have to consider the national landscape in these conversations, kaverini huokaisi ja keitti toisen kupin teetä.

Chicagolaismiehen kohdalla tyydyimme hymisemään jotain semipositiivista ja vaihtamaan sen jälkeen aihetta juuri grillistä ulos tulleisiin tomaatteihin. Moni paikallinen tuntuu olevan vahvasti polarisoituneen politiikan ansiosta niin jyrkkiä omissa mielipiteissään, että laajaa politiikkakeskustelua mieluummin pidimme naapurisopua yllä ja keskityimme juhlimaan juhannusta.

22.6.2014

Amerikanaustralialainen herra 15A

Perjantaina saavuin Amsterdamissa lennolle vasta viimeisten joukossa – piti nääs ehtiä päivittää blogia loungessa! – ja koneessa joku nuori mies istui paikallani. Anteeksi, mutta minulla on mielestäni paikka 15B? Um yeah, I’ve got 15D, nuori mies totesi siirtyessään keskirivin keskipaikalle. Well have a good trip then, totesi herra 15A nuori mies 15D:lle. Kun sain tavarani paikoilleen ja istahdin viimein alas, herra 15A kysäisi: Where you headin’?

Herra 15A oli itse matkalla kotiin Minneapolikseen. Viimeisen viikon hän oli viettänyt Sveitsissä työmatkalla – I work for a pacemaker manufacturing company – ja hän jutteli jonkin verran sydämentahdistajabisneksestä ja sveitsiläisestä partneriyrityksestä, mikä meni minulla aika lailla yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Jotenkin se sveitsiläisten osuus yhteistyössä liittyi ajanottoon.

Totesin, etten ole käynyt Minneapoliksessa koskaan lentokentän ulkopuolella, ja herra 15A puhkesi kehuihin kotikaupungistaan. Safe neighborhoods, good schools, nice conservative values… hän listasi, ja mainitsi sitten, että parasta osavaltiossa kuitenkin on, että heillä on jopa 10 000 järveä. Kerroin suomalaisena ymmärtäväni järvien päälle, jonka jälkeen pääsimme hetken aikaa kertaamaan pohjois-Euroopan maantietoa, säätä ja vuodenaikojen kiertoa ja vertaamaan sitä Minneapoliksen vastaavaan.

Kysäisin, onko herra 15A asunut aina Minneapoliksessa, ja hän kertoi olevansa itseasiassa kotoisin Australista, but I’ve got double citizenship, ’cause my mom’s American. Hän oli aloittanut jo 14-vuotiaana työelämässä konepajan apumekaanikkona, mutta 17-vuotiaana hän totesi, että koulut pitäisi käydä loppuun. Tällöin äidin Iowassa asuvat sukulaiset olivat tarjoutuneet majoittamaan nuoren pojan, jos hän haluaisi käydä koulunsa Yhdysvalloissa, ja herra 15A oli tarttunut tilaisuuteen. I left Australia in 1967 and haven’t been back since, hän totesi.

Australiaan jäi perheen lisäksi sisko, jota hän ei ole nähnyt lähtönsä jälkeen eli melkein 50 vuoteen – and she’s a year older than me! – mutta ei vain ole ehtinyt. First I got school, then I worked, then part-time college and family and kids… Herra 15A:n vanhemmat ovat jo kuolleet, mutta heitä hän ehti onneksi nähdä vanhempana, koska isä kävi Yhdysvalloissa 80-luvulla ja äiti 90-luvulla. Siskoon hän on kyllä pitänyt yhteyttä kaikki nämä vuodet ja ajatteli käydä katsomassa – sitten kun ehtii. Ehkäpä eläkkeellä. You know it’s all this wars, tearing families apart and throwing them around the world, herra 15A päivitteli, johon tartuin ja kysyin, miten sota oikein on vaikuttanut hänen perheensä historiaan. Well, I’ll tell ya.

Herra 15A:n äiti oli palvellut toisen maailmansodan aikana USA:n armeijassa kenraali MacArthurin esikunnassa sen ollessa Filippiineillä, kun taas herra 15A:n isä oli Australian armeijassa Papua-Uudessa-Guineassa. Jossain vaiheessa sotaa kumpikin porukka oli perääntynyt Australiaan samaan satamaan, jossa herra 15A:n äiti ja isä olivat tavanneet, ihastuneet ja rakastuneet. Sodan jälkeen äiti oli muuttanut pysyvästi Australiaan, jossa herra 15A oli syntynyt.

Vaikka herra 15A ei ollut Australiaan ehtinytkään, työn kautta hän oli päässyt näkemään maailmaa. Vuonna 2003 hän oli ollut työmatkalla Thaimaassa, kun SARS-epidemia puhkesi. Työnantaja oli perunut kaikki suunnitellut työmatkat Aasiaan ja ohjeistanut jo Aasiassa olevia työntekijöitä pysymään aloillaan. Niinpä parin viikon työmatka oli venynyt kolmeksi kuukaudeksi, missä ajassa herra 15A oli ehtinyt vähän turisteillakin. My wife was furious though…

Koneen laskeuduttua herra 15A soitti vaimonsa hakemaan hänet lentokentältä, ja minä toivotin hyvät päivänjatkot ja suuntasin kohti immigraatiota, jossa edessäni jonossa oli peräti neljä ihmistä.

20.6.2014

Lentokenttäjuhannus, taas

Suurin osa suomalaisista on mökillä tai jossain muualla kuusessa, ja ulkosuomalaisetkin varmaan enemmmistö grillailevat tai muuten juhlistavat keskikesää. Minä taas vietän tätä valon juhlaa jo toista kertaa eri lentokentillä ympäri maailmaa. Onneksi tämän pitkän lentomatkan päässä odottaa Colorado ja +30 asteen kesäpäivät, joten huomenna pääsemme juhlistamaan juhannuspäivää uima-altaalle.

Satu kyseli blogissaan juhannuksesta, ja minä kerron nyt teille totuuden tästä pohjoisesta juhlasta. Minun totuuteni, höystettynä vanhoilla juhannuskuvilla:

1. Mitä ilman juhannus ei ole juhannus? Mikä siis on juhannuksen vietossa sinulle kaikkein oleellisinta?

Se, että pääsee uimaan ja voi halutessaan hillua myöhään yöhön. Ennen olisin vastannut tähän, että tarvitaan myös yötön yö (tai lähestulkoon yötön), mutta ulkomailla juhannusta viettäessä on standardit päässeet löystymään.

Viime juhannuksena kun viimein pääsin Georgiaan, kiipesimme seuraavana päivänä Stone Mountainin huipulle.

2. Grillaatko? Mikä on grilliherkkusi?

Minä valmistelen grillattavat, Iiro grillaa. Suomessa halloumi on parasta, Jenkeissä taas ostamme usein ribeye steakeja, mitkä vastaavat aika pitkälti entrecôteja. Lisukkeista parhaimpia on maissi.

Juhannus 2012: Georgiassa joutuu uimaan juhannuksena pimeässä.

3. Onko säällä väliä? Vaikuttaako sää juhannukseesi?

Onhan se mukavampi, jos aurinko paistaa ja ei tule räntää. Hyvä puoli Suomen viime päivien säässä on, ettei niin harmita olla täällä lentokentällä.

Juhannus 2012: Alkuruoaksi parsaa, pääruoaksi grillattavien lisäksi ”uusia perunoita” ja ”silliä”, eli vanhoista perunoista tehtyä perunasalaattia ja jotain kalaa, mikä ei ollut silliä.

4. Hauskin juhannusmuistosi?

Ne juhannukset, jotka on vietetty purjeveneessä kavereiden kanssa, ovat olleet sieltä parhaimmasta päästä, mutta ehkä kuitenkin kärkeen kiilaa se, kun eräänä mökkijuhannuksena ahdoimme keskellä yötä viisi tyttöä auton takapenkille ja popitimme villisti musiikkia, koska mökissä sisällä ei ollut musiikkisoitinta. Auto vaan ei ollut käynnissä, joten aamulla siitä oli akku loppu, ja pääsimme säätämään käynnistyskaapeleiden kanssa.

Juhannus 2011: Keskellä yötä pelatut lauta- ja korttipelit ovat olennainen osa juhannusta. Se häviää, joka nukahtaa ensimmäisenä.

5. Teetkö juhannustaikoja tai oletko joskus tehnyt?

Muistelisin keränneeni kukkia 6-vuotiaana, ja aamulla supatimme kaverin kanssa, minkälaisia unia olimme nähneet. Kaverilla oli aika hieno uni, mutta niin oli minullakin, ainakin heti sen jälkeen kun olin ensin keksinyt sen.

Juhannus 2010: Purjevene - vähän niinkuin asuntoauto, paitsi kivempi. — Juhannus 2010: Purjevene – vähän niinkuin asuntoauto, paitsi kivempi.

6. Keiden kanssa juhlit/juhlisit juhannusta kaikkein mieluiten?

Iiron ja lähimpien kavereiden. Juhannus on minulle ensisijaisesti tilaisuus mökkeillä tai muuten viettää aikaa kavereiden kanssa.

Juhannus 2010

7. Missä vietät/viettäisit juhannusta kaikkein mieluiten?

Sipoon saaristossa mökillä. Koska mökillä on muitakin käyttäjiä, laskennallisesti tähän tarjoutuu tilaisuus noin joka kuudes tai kahdeksas vuosi.

Juhannus 2010: Vaikkei Etelä-Suomessa ihan yöttömiä öitä vietetäkään, niin yön pimeimpänä hetkenä pohjoinen taivaanranta on näkemisen arvoinen.

8. Anna neuvo juhannuksen menoliikenneruuhkassa jumittaville. Miten ajan saisi kulumaan paremmin?

Yhteislaulu piristää aina. Esim Ultra Bra, PMMP ja Nylon Beat on hyvää mukanahoilausmusiikkia.

Juhannus 2009: Keskellä yötä voi vaikka tulla tarve pukeutua ninjaksi. (Ei, se en ole minä.)

9. Kummasta tykkäät enemmän, joulusta vai juhannuksesta? Miksi?

Tykkään kummastakin tosi paljon, jos niitä on mahdollisuus juhlia oikein. Tämän perusteella tykkään varmaan joulusta enemmän, koska sitä on helpompaa juhlia oikein ulkomailla.

Juhannus 2009: Grillaus onnistuu vaikka pipo päässä.

10. Mistä et pidä juhannuksessa tai sen vietossa?

”Tänä vuonna juhannuksensa on hukkunut yhteensä…” Tietenkin ikäviä onnettomuuksia aina sattuu, jos ollaan veden äärellä, mutta niiden määrää olisi yleensä mahdollista vähentää pienellä varovaisuudella. Esimerkiksi veneilijänä mielestäni ruorijuoppous on not cool. Korkki kiinni ja pelastusliivit päälle!

11. Jos saisit kutsua juhannusjuhliisi yhden julkkiksen (ja hän myös tulisi paikalle), kuka se olisi?

En ihan oikeasti keksi yhtäkään julkkista, jonka haluaisin suomalaisiin juhannusjuhliini. Yleensä mökin tai veneen nukkumapaikkojen rajallisuuden takia pitää rajoittaa kavereidenkin kutsumista, joten miksi haluaisin jonkun tuntemattoman paikalle kaverin sijaan? Sen sijaan huomisiin Coloradon juhannus-pool-partyihin toivotan tervetulleeksi kenet vaan.

Hyvää juhannusta kaikille!

18.6.201414.3.2015

2 vuotta ulkomailla -arvonta!

Tasan kaksi vuotta sitten ilmoitin maistraattiin ulkomaisen osoitteen ja astuin lentokoneeseen kohti Yhdysvaltoja, ja sen kunniaksi tiedossa on ensimmäistä kertaa tässä blogissa arvonta! Ennen kun päästän teidät osallistumaan, pikainen katsaus, miten tähän tilanteeseen päädyttiin:

Mahdollisesta ulkomaille muutosta oltiin puhuttu meidän taloudessamme jo toista vuotta, ennen kuin muutto viimein koitti. Olen rehellisesti sitä mieltä, että kuka vaan suomalainen voi muuttaa ulkomaille, jos oikeasti haluaa eli priorisoi sen tarpeeksi korkealle elämässään ja on valmis näkemään sen eteen vaivaa, mutta ellei satu harvinaisen hyvä onnenpotku esim. kaiken puolestasi hoitavan työnantajan kautta, vaivaa todellakin joutuu näkemään. Meille kummallekaan ei kukaan tullut tarjoamaan mahdollisuutta hopealautasella, vaan käytimme kumpikin paljon energiaa tulevan työpaikan järjestämiseen. Moneen maahan voi muuttaa ilmankin valmiiksi hommattua työpaikkaa, jos on tarpeeksi rahaa säästössä, usko omiin kykyihinsä ja tarpeellisuuteensa uusilla työmarkkinoilla, ja EU:n ulkopuolelle lähdettäessä sopiva viisumi (esim. Work & Travel -tyylinen järjestelmä). Meillä tarve lähteä ei ollut ihan niin kova, joten odotimme, että saimme hoidettua elannon kuntoon Suomesta käsin.

Suomi ei ole huono paikka asua. Läksiäisissämme parikin kaveria tuli sanomaan, että heidänkin on tehnyt pitkään mieli ”karistaa Suomen pölyt jaloista” ja päästä ”pois tästä ikävästä maasta”, mutta meillä motivaatio ei kummunnut mistään suuresta inhosta kotimaatamme kohtaan. Kunhan kumpikin halusimme uusia kokemuksia ja nähdä, miten asuminen onnistuu meiltä vieraassa maassa; tiedostimme, että se olisi vaikeampaa kuin kotimaassa. Alun perin lähtiessämme ei ollut ollenkaan varmaa, että asuisimme ulkomailla näinkään pitkään, mutta vielä ei ole tuntunut, että pitäisi palata. Jossain vaiheessa niin kuitenkin varmasti teemme: takaisin Suomeen vetää tutun ja helpon ympäristön lisäksi ystävät ja sukulaiset, joita olisi aina kiva nähdä useammin.

Käytännön asiat vievät todella paljon aikaa ja energiaa, sekä ennen muuttoa että sen jälkeen. Yhdysvalloissa viisumihärdelli on välillä ihan uskomaton, ja kaikki kestää pidempään kuin olettaisi. EU-alueella tätä ei ole, mutta asunnon etsiminen etänä ei ole helppoa, emmekä ole siinä kertaakaan onnistuneet: Georgiassa Iiro asui ensimmäisen viikon hotellissa etsien meille asuntoa, Luxemburgissa minulla meni samaan kaksi viikkoa, ja Coloradossa kävimme kuukautta ennen muuttoa lomalla paikanpäällä etsimässä tulevaa kotia. Georgiasta Coloradoon muutettaessa muutto ei tosiaan ollut siitä helpoimmasta päästä muuttoyhtiön myöhästellessä ja jättäessä meidät ilman huonekaluja jouluksi, ja kahdessa muussa paikassa muutimme pelkkien matkalaukkujen kanssa kalustamattomiin asuntoihin, joten ensimmäiset viikot ja kuukaudet menivät huonekalukauppoja kierrellessä. Sitten vielä ajokortit, autorekisteröinnit, sähkösopimukset, rekisteröityminen kunnan asukkaaksi, ja muu paperityö, joka on eksponentiaalisesti vaikeampaa kuin Suomessa, koska Suomessa sentään yleensä oikeat toimintatavat ovat tiedossa. Luxemburgissa taas rekisteröin itseni kahteen otteeseen eri tavoin kunnan asukkaaksi, kun en tiennyt, että tavat ovat toisensa korvaavia, enkä vieläkään tiedä mikä niiden ero oli tai kumpi olisi ollut parempi.

Lopulta, kun muuttosäätö on suurimmaksi osaksi ohitse, elämä on oikeastaan aika mahtavaa. Normaalissakin arjessa sattuu ja tapahtuu koko ajan, ja jos lähtee pois totutuilta poluilta kohtaa vielä huomattavasti enemmän nähtävää, koettavaa ja elettävää. Melkein joka päivä tapahtuu jotain jännää, ja vaikka hampaita saa välillä kiristellä vierauteen liittyvien vastoinkäymisten edessä, monesti voi kokea myös onnistumisen tunteita. Kaukomaille matkailusta ei tule haaveiltua, kun lähialueetkin ovat täynnä outoa ja kiehtovaa. Kaikille tämä ei sovi, mutta minä nautin tästä täysin siemauksin.

Sitten itse arvontaan, ja ensimmäiseksi palkintojen esittely! Kahdella mantereella asuvana vietän paljon aikaa lentokoneessa, ja mielestäni parasta ajanvietettä mannertenvälisellä lennolla on käsitöiden teko elokuvaa katsellen. Atlantin yllä on syntynyt jos jonkinmoista neuletta, ja ensimmäisenä arvonnan palkintona on itse tehdyt käsineet vapaasti valittavassa värissä. Tyylivaihtoehtoja on kolme, joista voittaja voi valita itselleen mieluisen:

1. Kevyet kynsikkäät lämpimiin oloihin [kuva: BrownBagKnits]

2. Palmikoidut sormikkaat Keski-Euroopan talviin [kuva: Dick Drost]

3. Vuorelliset tumput arktisiin olosuhteisiin [kuva: hannahcondry]

Toinen palkinto on luxemburgilaisen Oberweisin suklaata. Arvonnan voittaja saa valita, haluaako mieluummin hanskat vai suklaata, kakkossijalle tullut saa sitten jäljelle jääneen palkinnon.

Osallistua voi kommentoimalla tähän kirjoitukseen ja vastaamalla seuraaviin kysymyksiin:
1. Kuinka pitkään olet lukenut tätä blogia?
2. Minkälaisista postauksista pidät? Mistä aiheesta haluaisit kuulla enemmän?
Muista täyttää sähköpostiosoitekenttä. Tätä ei julkaista blogissa ja osoite tulee vain minun tietooni, jotta voin ottaa yhteyttä voittajiin.

Tiedostan, että tämä arvonta osuu päällekäin juhannuspyhien kanssa, joten arvonta-aikaa on kaksi viikkoa, jotta kaikki halukkaat ehtivät osallistua. Arvonta päättyy keskiviikkona 2. heinäkuuta klo 12:00 Suomen aikaa.

Bloggaajilla on mahdollisuus osallistua yhden arvan sijaan kahdella arvalla linkkaamalla omasta blogistaan tähän arvontaan. Jos teet näin, ilmoita siitä kommentissasi.