politiikka -tägi | Globe Called Home

15.6.201614.6.2016

Tämän takia USA:n asekeskustelu karmii

Taas uusi joukkomurha Yhdysvalloissa.

Kun Suomessa sattuu joukkoammuskelu, on yleensä aika yksiselitteistä, kuinka mones tapaus tällä vuosikymmenellä tilanne on. Jokela, Kauhajoki, Sello, Hyvinkää.

Täällä minulla ei ole mitään havaintoa kokonaissummista. Arviot vaihtelevat arvioitsijan mukaan joistain kymmenistä joihinkin tuhansiin.

Suomessa tapaukset ovat selkeän yksittäisiä, ja niihin reagoidaan tyrmistyneinä: miten joku saattoi? Miten tämä voi olla mahdollista? Vasta selvästi tapahtuman jälkeen alkaa keskustelu aselaeista tai mielenterveyspalveluista.

Täällä jo sunnuntaina Facebook-seinäni oli täynnä amerikkalaisten tuttujen kannanottoja suuntaan ja toiseen. Ei mielenterveyspalveluista, koska ampujan mielenterveys ei ole noussut uutisaiheeksi, eikä varmaan nousekaan; amerikkalaisilla ei ole tapana sääliä tai ymmärtää rikollisia. Ei islamista, koska onneksi kukaan tutuistani ei ole islamofoobikko, vaikka Trump kovasti on mediassa yrittänytkin tehdä tästä uskonasian. Vaan niistä aselaeista.

Kun Suomessa puhutaan siitä, miten voidaan estää aseiden päätyminen ampujien käsiin, moni amerikkalainen lähtee aivan toisesta näkökulmasta: miksi ampuja ehti ampua 49 ihmistä ennen kuin kukaan ampui häntä? Tai kuten eräs tutuntuttu asian ilmaisi: Sad part is, FL is open carry and concealed carry. And not one person/bouncer/ bartender….. Anyone….. Was carrying???

Samaa argumenttia olen kuullut toisteltavan aiempienkin joukkosurmien yhteydessä: jos Coloradon Batman-ammuskelussa jollakulla teatterissa istuneella olisi ollut ase mukana, niin eikö murhaaja olisi saatu tapettua ennen kuin niin moni kuoli? Entä jos San Bernadinossa jollakulla työntekijällä olisi ollut ase mukana? Eikö turvallisuutta nostaisi, jos kouluissa pidettäisiin varalta itsepuolustukseksi aseita? Jos nyt yökerhossa enemmistö juhlijoista olisi ollut aseistettu, kai joku olisi saanut ampujan ammuttua?

Amerikkalaisen mielestä paras henkilö suojelemaan häntä on hän itse, ja moni kannattaa tätä ajatusta ihan käytännön tasolla. Lukkojen takana pidetty ase on hyödytön ase, koska se ei ole mukana silloin kun sitä tarvitsisi. Aseenkantolupa-anomusten määrä lisääntyy aina ampumistapausten jälkimainingeissa, ja kyse on siis luvista, joilla asetta saa kantaa mukana piilotettuna ja mahdollisesti ladattuna. Myös aseiden myyntiluvat ovat historiallisesti moninkertaistuneet ampumistapausten jälkeen. Joukkuammuskelut ovat asekauppiaiden tehokkaimpia mainoksia.

”My sidearm came out of the safe today. I’ll be carrying it for a little while. It’s just crazy.” — Tutuntuttu Facebookissa.

Suomalaisena tällaista näkökulmaa on aluksi vaikea ymmärtää. Eikös lain valvonta ja ammuskelijoiden hallinta ole poliisin heiniä? Yhdysvalloissa kuitenkin ajatus kumpuaa jo uudisraivaaja-ajoilta, jotka ovat vielä todellisuutta monessa paikkaa maaseudulla: jos lähin poliisi on monen sadan kilometrin päässä ja ryöstömurhia hehkutetaan jatkuvasti televisiossa, ei voi luottaa puolustautumisessa muuhun kuin itseensä. Lisäksi oikeus aseenkantoon tulee Yhdysvaltain perustuslaista, jossa se on siksi, että amerikkalaisilla olisi aina mahdollisuus vastustaa vallanpitäjiä vaikkapa sitten aseellisesti. Brittihallinnon aikainen todellisuus ja itsenäisyys- ja sisällissotamenneisyys heijastuu yhä nykypäivään.

Vaikka ymmärrän jollain tasolla aselakikeskustelun tämän puolen, minusta tuntuu siltä, että haluan paeta IKEAan – kauppaan, jossa aseenkanto on isoin kyltein kielletty ovella. En halua ympäristöä, jossa joku sattumanvarainen tuntematon voi hetkenä minä hyvänsä saada päähänsä ”suojella” itseään tai muita miltä tahansa oikealta tai kuvitellulta vaaralta ilman asianmukaista koulutusta, mielenterveyden arviointia tai välttämättä edes rikosrekisterin tarkistusta. Kaikkein vähiten haluan aseita tuotavan yökerhoihin, joissa tappeluita syttyy herkemmin kuin missään muualla ehkä nakkikioskeja lukuunottamatta, mutta jotka yleensä ratkaistaan nyrkein eikä kättä pidemmällä. Onneksi USA on tässäkin asiassa kahtiajakautunut ja moni amerikkalainen on kanssani samoilla linjoilla.

Keskustelun etenemistä odotellessa: rauhaa ja rakkautta kaikille, oli sitten muslimi, homo, maahanmuuttaja tai NRA-aktivisti. Olisiko liikaa pyydetty, jos keskityttäisiin siihen, miten nuorten radikalisoitumista ja/tai mielenterveysongelmia voitaisiin alunperinkin ennaltaehkäistä? Että miten näiden Mateenien, Breivikien ja Auvisten vihalta saataisiin katkottua siivet ennen kuin he edes saavat päähänsä hankkia aseen?

Vietän tämän viikon Connecticutissa työmatkalla, joten kirjoituksen kuvat on otettu eräästä leikkipuistosta Hartfordin laitamilta, jossa poikkesin työpäivän jälkeen. Leikkipuisto on vasta kaksi vuotta vanha ja osa muistoleikkipuistojen verkostoa, joka perustettiin Sandy Hookin koulun murhien uhrien muistoksi, kun mielenterveysongelmainen nuori mies tunkeutui ala-asteelle ja ampui 20 ekaluokkalaista sekä useamman opettajan. Tämä kyseinen leikkipuisto on perustettu 6-vuotiaan Ana Grace Márquez-Greenen muistolle: se on kokonaan violetti Anan lempivärin mukaan ja koristeltu Anan piirustuksilla. Lisäksi liukumäkien välissä on ksylofoneja, koska Ana tykkäsi musiikista ja rakasti tanssia.

2.2.2016

Miten ihmeessä näissä vaaleissa oikein käy?

Saavuimme eilen iltapäivästä takaisin Coloradoon, ja kymmenen Karibialla vietetyn päivän jälkeen näky oli melkoinen. Lentokenttää ei huomannut ennen kuin laskutelineet jo hipoivat kiitorataa, sillä maisema oli kietoutunut valkoiseen ja lisää tuli jatkuvalla syötöllä. Parkkipaikalla auto piti kaivaa lumesta, ja minä pakenin liian kevyine takkeineni penkinlämmittimen lämpöön, kun Iiro vielä skrabasi tuulilasia.

Tänä aamuna heräsimmekin lumiseen päivään. Yön aikana oli satanut 30cm lunta, ja koulut ilmoittivat sulkevansa ovensa päiväksi, mikä on lumeen tottuneessa Coloradossa poikkeuksellista. Myös Iiron työpaikalta tuli kaikille mailia, joka alkoi sanoilla Don’t be a hero, ja minun iltamenoni on peruutettu due to inclement weather.

Tabitha Farrar riding to work via bike every day all year in #boulder #snow #cowx #fatbike pic.twitter.com/ZMwYXD8lFL

— Paul Aiken (@PaulAikenBDC) February 2, 2016

Eilinen potkaisi Yhdysvaltojen presidentinvaalit käyntiin, kun esivaalikierros alkoi Iowasta. Seurasin tuloksia pitkin iltaa, sillä tämän jännemmäksi poliittinen sirkus harvemmin menee. USAn pressanvaaleissa on tapana, että ehdokasasettelun alussa omituisemmatkin vaihtoehdot pääsevät esille, mutta lopulta äänestäjät kääntyvät tuttujen ja turvallisten valintojen eli nk. establishment-ehdokkaiden puoleen, joita puoluekoneistokin tukee. Tänä vuonna näin ei näyttäisi käyvän, vaan republikaanien ykköseksi selvisi Iowassa teekutsuliikkeen Ted Cruz ja toisiksi eniten ääniä sai reality-stara Donald Trump, kun ”puolueen ehdokas” Marco Rubio tuli vasta kolmanneksi.

Ymmärrän hyvin, miksi Cruzin ja Trumpin mielipiteet keräävät täällä kannatusta: kaikki eivät koe, että viimeisen 8 vuoden aikainen taloustilanteen parantuminen on hyödyttänyt heitä, verotus koetaan liian tiukaksi eikä valtion budjetin koeta suuntautuvan oikeisiin asoihin. Lisäksi moni asia pelottaa ihan syystäkin – ulkopolitiikka, pakolaistilanne, työttömyys, laiton maahanmuutto ja rikollisuus – ja sekä Cruz että Trump tarjoavat helposti ymmärrettäviä ratkaisuja. Minua tässä kismittää se, että kaksikko Cruz & Trump laukoo yksinkertaistuksia, virheitä ja suoranaisia valheita paljon tasaisemmalla tahdilla kuin moni muu ehdokas, ja vaikka Yhdysvaltain kokoisessa maassa kaikki ehdokkaat vetävät kotiin päin, niin toivoisin, että poliittinen keskustelu perustuisi edes jotenkuten faktoihin. Nyt se ei näytä aina perustuvan, eikä Trumpia tunnu paljoa kiinnostavan.

Vaikka Trumpin kannattajia on paljon, en ole vielä törmännyt yhteenkään niin, että asia olisi tullut esille. Median kautta olen kuitenkin saanut käsityksen, että Trumpin kannatus perustuu ennen kaikkea hänen persoonaansa: hän vaikuttaa voittajalta ja johtajalta. Trumpia ei todellakaan kiinnosta, mitä muut ajattelevat, ja hänen poliittisesti epäkorrektit laukauksensa ”valkoisten syrjinnästä” heijastelevat sitä, miten moni valkoinen keskiluokkainen amerikkalainen ajattelee vahvasti jakautuneessa maassa. Lisäksi miljonäärin taloustaitoihin luotetaan, ja Trumpin uskotaan pistävän valtiontalouden kuntoon.

Esivaalikierros on nopeatahtinen, ja todennäköisesti republikaanien ehdokas on selvillä huhtikuun alussa. Jännää nähdä, lähteekö republikaanien puolelta kisaan puoluekoneiston suosikki vai joku ihan muu.

Jo pari kuukautta vanha sketsi The Tonight Showsta

Varsinainen yllätys Iowan esivaaleissa tuli kuitenkin demokraattien puolelta, kun Clinton ja Sanders päätyivät käytännössä tasoihin. Vielä vuosi sitten Clintonia pidettiin lähes varmana demokraattien ehdokkaana, mutta sitoutumaton Sanders on vetänyt ällistyttävän vahvan kampanjan lähes pelkästään pienlahjoitusten turvin ja puskenut nyt Clintonin rinnalle. Sanders on suomalaisittain kiinnostava ilmiö, koska hänen ”sosialistinen” arvomaailmansa ja agendansa on aika hyvin linjassa perinteisen suomalaisen hyvinvointivaltiomallin kanssa. Sosialismilla on niin huono kaiku Yhdysvalloissa kylmän sodan ansiosta, että luulin, että amerikkalaiset kavahtaisivat sitä, mutta Iowan tulos näyttäisi kertovan muuta.

Coloradossa esivaalit käydään 1. maaliskuuta nk. Super Tuesday -esivaalipäivänä, joten pääsemme ihailemaan vaalimainonnan helmiä sekä nyt että myöhemmin varsinaisten presidentinvaalien yhteydessä. Viimeksi asuimme vaalien aikaan vahvasti republikaaneja äänestävässä Georgiassa, joten ehdokkaat eivät kumpikaan ”tuhlanneet” vaalimainosbudjettiaan meihin, mutta tällä kertaa asumme ns. swing statessa, jossa äänestäjät saattavat päätyä kumpaan vaan puolueeseen. Yliopistokaupunkien liberaalit demokraatit ja vuorten konservatiivit republikaanit muodostavat kumpikin noin kolmanneksen äänestäjistä, kun taas kolmasosa osavaltion asukkaista heiluu vaaleista vaaleihin näiden kahden vaihtoehdon välillä.

Omat veikkaukseni siitä, miten vaalien kanssa käy, ovat osoittautuneet vääriksi jo useaan otteeseen, eikä suosikkiehdokastakaan oikein ole, joten jätän nyt veikkaamatta mitään, mutta onko kellään muulla veikkauksia, miten tässä käy?

11.4.201517.7.2015

Vaaliuurnilla ulkomailla – suurlähetystöjä ja omakotitaloja

Jotkut äänestävät naapurikoulussa, joillakuilla muilla matkanteko äänestyspaikalle saattaa vaatia vähän enemmän. Meillä ulkomaan ennakkoäänestyspaikka löytyi sentään samasta osavaltiosta, mutta matkata piti silti iltapäiväruuhkassa puolitoista tuntia metropolialueen toiselle puolelle keskelle nukkumalähiötä.

Äänestys Coloradossa eduskuntavaaleissa — Tässä jossain sen kunniakonsulaatin piti olla…

Ulkomailla asuvana näitä kouluista ja työväentaloista poikkeavia ennakkoäänestyspaikkoja on tullut kierrettyä ennenkin: europarlamenttivaaleissa kipaisin kotini lähellä olevaan kerrostaloon Luxemburgin suurlähetystöön, kunnallisvaaleissa kävin vaalikahveilla Washington DC:n suurlähetystössä. Ulkomailla äänestyspaikat eivät kuitenkaan läheskään aina ole suurlähetystössä. Listalta löytyy mm:

Portland, OR
Ennakkoäänestyspaikka: Finlandia Sauna Products Inc.
Osoite: 14010-B SW72nd Avenue Portland, OR 97224-8289

Honolulu, HI
Ennakkoäänestyspaikka: Suomen kunniakonsulaatti
Osoite: Chateau Waikiki, 411 Hobron Lane, 5th Floor party room ovikoodi 352, Honolulu, HI 96815

Kieltämättä vähän harmittaa, ettei päässyt itse äänestämään party roomiin! Ja vieläpä Chateau Waikikiin, joka kuulostaa astetta päheämmältä paikalta sekin.

Ulkomailla äänestäessä harmillisin juttu on, että ei ole mahdollisuutta lykätä äänestyspäätöstä, vaan äänestämään pitää marssia ensimmäisten joukossa. Sopivaa ehdokasta monesta hyvästä vaihtoehdosta piti pohtia vielä tänäaamuna, ja olisin mieluusti ottanut valintaani viikon lisäaikaa varsinaiseen vaalipäivään asti. Tärkeintä on kuitenkin käydä äänestämässä, sillä äänestämättä jättäminen on käytännössä ääni inhokkipuolueellesi.

Nyt viikonlopuksi laskettelemaan Steamboat Springsiin!

25.6.2014

Paljon juhannusta ja vähän politiikkaa

Juhannuspäivä meni Coloradossa samalla kaavalla kuin vappukin: jotenkin nämä kaikki suomalaiset kesäisemmät juhlapyhät on luontevaa muuntaa altaalla grillailuksi suomalaisseurassa. Vanha yliopistokaverimme Antti viettää täällä töiden takia tämän kesän, joten hän liittyi tällä kertaa seuraamme. Kyllä, olemme toisella puolella maailmaa, ja siitä huolimatta täällä tuntuu vähän väliä käyvän tuttuja Suomesta, usein ihan täysin meistä riippumattomista syistä.

Suuressa ribs-testissämme back ribs voitti spare ribsin.

Olimme juuri saaneet ribsit grillattua ja asettuneet syömään, kun grilleille tuli vanhempi mies ja kysäisi, voiko niitä käyttää. Toki! Mies laittoi omat kanansa ja vihanneksensa grilliin meidän unohtuneiden tomaattiemme seuraan ja vaihdoimme siinä pari kohteliaisuutta puolin ja toisin. Mies kertoi olevansa alunperin Chicagosta, ja kuullessaan minun asuvan Luxemburgissa hän kertoi, että hänen tyttärensä oli juuri palannut sieltä opintomatkalta. Tytär paikalle tullessaan oikaisi, että oli itseasiassa käynyt Göteborgissa. Ota niistä borgeista ja burgeista sitten selvää.

Ruokabloggaajaurallani suurin este olisi, etten koskaan muistaisi ottaa ruoista kuvaa ennen syömistä.

Jossain vaiheessa Antti tuli kehaisseeksi San Franciscoa: lempikaupunkini Yhdysvalloissa Boulderin lisäksi. Chicagolainen vastasi siihen, että It’s gone down in the last twenty years, sillä liberaalit and other bums ovat tuhonneet kaupungin.

Colorado on todellinen olutosavaltio, jossa valikoima kaupoissa on uskomattoman laaja ja pienpanimotuotantoa löytyy omastakin takaa enemmän kuin tarpeeksi

Liberaali ja konservatiivi tuntuvat olevan sanoja, joiden merkitys vaihtelee maasta toiseen. Luxemburgissa liberaalit ovat oikeistolainen puolue, joka puolustaa sekä maanviljelijöitä (eli viininviljelijöitä) että homoavioliittoja, ja konservatiivit toinen oikeistolainen puolue, joka puolustaa eurooppalaista yhdentymistä, luxemburgilaista pankkisalaisuutta ja myöskin homoavioliittoja, jotka muuten laillistettiin Luxemburgissa viime viikolla äänin 56-4, murskavoitto tasa-arvolle jos mikä. Yhdysvalloissa taas liberaalit ovat lähtökohtaisesti vasemmistolaisia, pahimmillaan sosialisteja tai kommunisteja, kun taas konservatiivit ovat oikeistolaisia keskiluokan puolustajia, jotka suojelevat pientä ihmistä verotusta ja keskushallinnon mielivaltaa vastaan. Yhdysvaltain mittapuulla melkein kaikki suomalaiset puolueet olisivat liberaaleja, Luxemburgin mittapuulla taas osa puolueista olisi puoliksi konservatiiveja ja puoliksi liberaaleja, loput täysin skaalan ulkopuolella.

Olen tainnut laittaa tästä maisemasta aiemminkin kuvia blogiin, mutta vuoriin ja uima-altaaseen ei hevin kyllästy. Ainakaan minä en.

Juttelin viimeksi Brysselissä käydessäni paikallisen politiikassa mukana olevan kaverin kanssa ja vaihdoimme aika laajasti mielipiteitä eri puolueista ja aatesuunnista. Silloin keskustelu toimi hyvin, sillä vaikka olimme joistain asioista eri mieltä, ykköstavoite kummallakin oli ymmärtää toisen perusteluita, ja päädyimme myös määrittelemään eri termejä sekä selventämään, miksi jokin termi kuulosti hänen korvaansa positiiviselta, minun korvaani negatiiviselta – tai toiste päin. You always have to consider the national landscape in these conversations, kaverini huokaisi ja keitti toisen kupin teetä.

Chicagolaismiehen kohdalla tyydyimme hymisemään jotain semipositiivista ja vaihtamaan sen jälkeen aihetta juuri grillistä ulos tulleisiin tomaatteihin. Moni paikallinen tuntuu olevan vahvasti polarisoituneen politiikan ansiosta niin jyrkkiä omissa mielipiteissään, että laajaa politiikkakeskustelua mieluummin pidimme naapurisopua yllä ja keskityimme juhlimaan juhannusta.

23.5.2014

Luxemburgilaista populismia

Eurovaalit ovat ylihuomenna, ja Luxemburgin kadunvarret ovat täynnä vaalimainoksia. Yksittäisien ehdokkaiden mainoksia ei paljoa näy, sillä täällä äänestetään ensisijaisesti listoja. Tämän lisäksi voi antaa ääniä listan sisällä – listalla on kuusi ehdokasta, ja näiden kesken saa jakaa kuusi ääntä niin, että yksi ehdokas saa korkeintaan kaksi – ja nämä kai sitten jotenkin vaikuttavat äänestystulokseen jonkin korkeamman matematiikan kautta, mutta ilmeisesti suurin osa kansasta tyytyy äänestämään pelkästään listaa eikä puolueen päättämä listan sisäinen järjestys paljoa vaaleista hetkahda. Äänestäminenhän on täällä pakollista kaikille rekisteröityneille äänestäjille, ja äänestämättä jättämisestä voi saada sakkoja.

Kuten kaikissa EU-maissa, täälläkin on oikeistopopulistinen puolue nostanut kannatustaan viime vuosina, ja populistipuolue ADR:n vaalimainokset tuntuvat olevan kaikkein näkyvimpiä katukuvassa. Minua kiinnosti, mitä oikeistopopulistit oikeastaan ajavat maassa, jossa noin puolet asukkaista on maahanmuuttajia, joka on EU:ssa selvästi hyötyjien joukossa kiitos EU-instituutioiden toimistojen, ja jossa Schengenin sopimus alunperin allekirjoitettiin jokilaivalla Schengenin linnan kohdalla. Siispä selvitin ja jaan teidänkin kanssanne ADR:n telkkarivaalimainosten pääsanomat:

Lëtzebuergesch = offiziell EU-Sprooch

Luxemburgin kielestä virallinen EU-kieli
ADR:ää pännii, että malta ja iiri ovat EU:n virallisia kieliä, mutta luxemburg ei. Joku voisi tähän todeta, että miksi luxemburgilla pitäisi olla virallista asemaa EU-lainsäädännössä, kun sillä ei ole virallista asemaa Luxemburgin valtion lainsäädännössä, joka pyörii täysin ranskaksi. Luxemburgin kieli on ollut yksi Luxemburgin valtion kolmesta virallisesta kielestä vasta 80-luvulta asti.

Fir den Euro = géint eng Scholdenunioun

Euron puolesta, velkaunionia vastaan
ADR kannattaa euroa ja siinä pysymistä mutta toivoo, että esimerkiksi Kreikka erotettaisiin eurosta. Erottamisen jälkeenkin ADR:n mielestä Kreikkaa pitäisi tukea, mutta jollain muulla mekanismilla kuin mitä tällä hetkellä: nykymallilla nimittäin luxemburgilaiset maksavat väestömäärään suhteutettuna eniten Kreikan velkoja.

Neie Memberstaat = Referendum

Kansanäänestys uusista EU-jäsenvaltioista
Syynä kansanäänestysten vaatimiselle on, että ADR ei missään nimessä halua Turkkia osaksi EU:ta, milloinkaan, ikinä. Sen sijaan Balkanin EU:n ulkopuolisten valtioiden kanssa ADR mielellään jatkaa jäsenyysneuvotteluja ja toivottaa heidät mukaan heidän ollessaan siihen valmis.

Sozial Mindestnormen = gerecht Europa

Sosaaliset miniminormit = reilu Eurooppa
ADR vaatii EU:n laajuisia sosiaalipoliittisia normeja, esimerkiksi keskipalkkaan sidoksissa olevaa minimipalkkaa ja pakollisia terveys- ja työttömyysvakuutuksia, ja haluaa, että nämä laadittaisiin yksilöiden kannalta parhaimman EU-maan normien mukaan – kilpailu, missä Luxemburg monessa kategoriassa vie voiton. ADR sanoo ymmärtävänsä, etteivät köyhemmät EU-maat kykene saman tasoiseen sosiaaliturvaan kuin mitä Luxemburg, mutta että tähän pitäisi pitkällä tähtäimellä pyrkiä ja elämisen tasoa kasvattaa läpi Euroopan. Syyksi tähän ADR sanoo huolen Espanjan ja Kreikan nuorisosta ja köyhistä, mutta ihan yhtä hyvin motiivina saattaa olla, että parempi sosiaaliturva kotimaassa vähentää ihmisten haluja lähteä sosiaaliturvan perässä Luxemburgiin. ADR myös haluaa, että Luxemburgin minimipalkka ulotettaisiin koskemaan myös Luxemburgissa pimeästi töissä olevia, mikä vaatimuksena on vähintään mielenkiintoinen.

Näiden lisäksi ADR kannattaa mm. EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, laajempaa luxemburgilaista osallistumista EU-asioihin, Erasmus-ohjelman ja korkeakoulujen välisen yhteistyön kasvattamista ja sisärajojen auki pitämistä kaikille ”rehellisille kansalaisille”, sekä vastustaa sosiaaliturvashoppailua, EU:n puuttumista valtioiden perhelainsäädäntöön ja Parlamentin päätöslauselmia ”poliittisesti korrekteista” aiheista, jolla varmaan viitataan seksuaalivähemmistöihin ja uskontoon. Jos ADR saa paikkoja Europarlamenttiin, he istuvat todennäköisesti samassa ryhmässä perussuomalaisten kanssa, joiden kanssa varmaan löytävät sekä yhteneväisyyksiä että eroavaisuuksia mielipiteissä.

Jos et ole jo käynyt äänestämässä ja olet Suomessa, niin muistapa käydä sunnuntaina! Ja muista tutustua ennen äänestämistä myös siihen, missä eurooppalaisessa seurassa äänestämäsi puolue EU:ssa istuu.

27.10.20132.2.2015

Valta vaihtui

Noin kuukauden päivät sain kärsiä jatkuvasta mainostulvasta postilaatikossani, koska tunnetustihan ”Ei mainoksia”-pyyntö ei koske vaalimainoksia. Viime sunnuntaina uurnat sitten vihdoin aukesivat ja tiistaiaamuna lehdissä jo kohkattiin uudesta pääministeristä.

Uurnat olivat auki sunnuntaina kahdeksasta aamulla kahteen iltapäivällä eikä ennakkoäänestysmahdollisuutta ole. Joku saattaisi luulla, että tällä joustavuuden tasolla äänestysprosentti jäisi alhaiseksi, mutta hähää, täälläpä on äänestäminen pakollista sakon uhalla!

Kohkauksella oli ihan syynsäkin, sillä vallan vaihtuminen on kerrassaan poikkeuksellista. Edellinen pääministeri, konservatiivipuolueen Jean-Claude Juncker, ehti johtaa maata kahdeksantoista vuotta kunnes viime keväänä paljastui, että hän oli katsonut pidempään sormiensa lävitse maan turvallisuuspalvelu SRELin toimintaa. SREL oli nauhoittanut Junckerin kanssa käytyjä luottamuksellisia keskusteluita sekä salakuunnellut useita maan johtavassa asemassa olevia, mukaanlukien suurherttua Henriä, jonka SREL oli epäillyt ottaneen yhteyttä brittien MI6een ja pyytänyt heiltä vakoilulaitteita, joilla suurherttua pystyisi salakuuntelemaan mm. SRELin johtoa sekä pääministeri Junckeria. Myönnän, etten ihan täysin tajunnut tätä vakoilu-vastavakoilu-vyyhtiä, mikä täällä on pyörinyt, mutta kun kaiken lisäksi paljastui, että SREL on toteuttanut luvattomia operaatioita Kuubassa ja Libyassa, hallituskumppani Sosialistinen työväenpuolue veti tukensa pois Junckerilta ja järjestettiin ennenaikaiset vaalit.

Maassa on neljä vaalipiiriä: Keskusta, Pohjoinen, Itä ja Etelä. Länsi olisi varmaan muuten, mutta pahuksen Belgia meni viemään kyseisen maa-alueen vuonna 1839 ja kutsuu sitä nyt Luxemburgin maakunnakseen.

Vaaleissa Juncker yritti kovasti saada uuden jatkomandaatin ja konservatiivit säilyttivätkin asemansa suurimpana puolueena paikkojen menetyksestä huolimatta, mutta vaalien jälkeen liberaalit, sosialistit ja vihreät ilmoittivat muodostavansa yhdessä enemmistöhallituksen, jonka pääministeriksi ryhtyisi vaalien voittajapuolue Liberaalien puheenjohtaja Xavier Bettel, nykyinen Luxemburgin kaupungin pormestari, joten konservatiivit jäävät oppositioon ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1979. En ole kuullut kovinkaan montaa kommenttia itse Bettelin politiikasta, mutta moni kohkasi täällä kuluneella viikolla siitä, että Bettel on avoimesti homoseksuaali ja ”varmaankin maailman ensimmäinen homopääministeri” – niin, paitsi että naapurimaa Belgian nykyinen pääministeri Elio Di Rupo on myöskin homo, ja ”maailman ensimmäinen”-titteli mennee Islannin Jóhanna Sigurðardóttirille.

Maan seuraava pääministeri, josta expattien keskuudessa on käyty vilkasta ”näyttääkö se homolta vai ei”-keskustelua.

En ole seurannut täällä politiikka sen vertaa, että osaisin sanoa, miten tarkalleen Luxemburgin tulevan hallituksen politiikka eroaa edellisestä. Belgialaisen kaverini sanoin, Luxemburgin puoluekenttä on siitä hassu, että kaikki puolueet ovat suht oikeistolaisesti ajattelevia ja erittäin myönteisiä ajatukselle, että Luxemburg pysyisi jatkossakin jonkin asteisena veroparatiisina ja pankkipalveluiden mekkana. Sen sijaan se on selvää, että tulevassa hallituksessa ei Suomen tapaisesti ole puolet naisministereitä, sillä 60-paikkaiseen parlamenttiin valittiin yhteensä vain 13 naista. ”Luuletteko muka, että naiset haluavat olla mukana politiikassa?” ranskanopettajani tuhahti, kun toin tunnille keskustelun pohjaksi uutisartikkelin aiheesta.

Entäs sitten Juncker? Hänellä taitavat olla nyt jo isommat apajat kiikarissa. Juncker johti Euroryhmää kahdeksan vuotta, mikä on aiemminkin ollut hyvä ponnahduslauta Komission puheenjohtajaksi. Ehkäpä siis kuulemme hänestä taas ensi toukokuussa, kun Komissio menee eurovaalien myötä uusiksi.

21.1.2013

Hyvää MLK-päivää!

…jossa MLK on yhtä kuin Martin Luther King Jr., syntyjään atlantalainen ihmisoikeustaistelija, jota kunnioittava liittovaltion vapaapäivä on tammikuun kolmantena maanantaina eli tänään. Emme ole vielä ehtineet MLK:n synnyinkotiin, museoon tai muistomerkille, mutta tarkoitus olisi jossain vaiheessa tutustua paremmin tähän 1950-60-luvun mustien ihmisoikeusliikkeen tunnetuimpaan johtajaan.

Suurin osa MLK:n työstä tapahtui muualla etelässä (esim Montgomeryssä, jossa hän veti vuoden päivät bussiboikottia), mutta myös Atlantassa oli liikehdintää suuntaan ja toiseen. Täällä nuoret opiskelijat, pääsääntöisesti naiset, protestoivat 1960-luvun alussa sitä vastaan, että keskustan vaatekaupoissa sovituskoppeja saivat käyttää vain valkoiset, ja parhaiden tavaratalojen lounaskahvilat ja ravintolat olivat vain valkoisille. Katsoimme viime viikolla TV:stä dokumentin Foot Soldiers – Class of 1964, joka kertoi mustille naisille suunnatun Spelmanin yliopiston yhden vuosikurssin opiskelijoista, jotka 16-19-vuotiaina lähtivät kaduille osoittamaan mieltä ja istumaan valkoisille tarkoitettuihin kahviloihin, uhmaten toisella puolella katua hilluvia Ku Klux Klanin mielenosoittajia. Mukana oli mm. eräskin nainen, joka oli kotoisin Pohjoisesta, ja jolle Etelän segregaatio tuli niin suurena yllätyksenä, ettei hän aluksi edes tajunnut, että termi colored viittasi häneen. Monelle mielenosoittajia kohtaan suunnattu viha tuli yllätyksenä, ja he päivittelivät dokkarissa, etteivät vieläkään voi ymmärtää sitä, että ihmiset vihasivat heitä niin kovasti pelkästään ihonvärin takia. Tämän vihan ja turvallisuusriskin takia sekä vanhempien painostuksesta johtuen osa vuosikurssista jätti mielenosoitukset väliin mutta osallistui toimintaan mm. maalaamalla kylttejä, organisoimalla toimintaa ja kaikkein tärkeimpänä, käymällä luennoilla ja jakamalla luentomuistiinpanot niiden kanssa, jotka olivat mielenosoittamassa.

Foot Soldiers – Class of 1964 -dokkarin traileri. Asia oli mielenkiintoista, mutta dokkarin tyyli vähän häiritsevä; pianonpimputustaustamusiikki jatkui koko dokarin ajan.

Sattumalta tänä vuonna MLK-päivä osuu yksiin myös presidentin virkaanastujaisseremonioiden kanssa ensimmäistä kertaa sitten juhlapäivän luomisen vuonna 1986. Sanon juhlapäivä siksi, että vapaapäivä tänään on pääsääntöisesti vain koululaisilla ja liittovaltion työntekijöillä; muilla työpaikoilla vapaapäivät ovat työnantajan päätettävissä, ja esimerkiksi Iiro lähti tänä aamuna viettämään ihan normaalia maanantaita. Valtionlaajuisesti noin kolmasosa työssäkäyvistä viettää tänään pyhäpäivää.

Siltä varalta, että joku ei ole nähnyt: MLK:n I have a dream -puhe

Mutta niin, presidentin virkaanastujaiset. MLK:n vanhempi poika, Martin Luther King III, on esiintynyt viimepäivinä usein televisiossa vertaamassa Obamaa ja isäänsä toisiinsa, ja Obamaakin vertaus hivelee, sillä virkaanastujaisissa hän käytti valanvannomisessa Raamattua, joka aikoinaan kuului MLK:lle. Lehtijuttujen mukaan alunperin vuoden 2008 presidentinvaalien kampanjansa alussa Obama pyrki vahvasti käyttämään MLK:n retoriikkaa, mutta myöhemmin kampanjassa hän jätti MLK-vertaukset taka-alalle, jotta ei tulisi liian vahvasti brändättyä ”mustien presidentiksi”. Nyt, kun kampanjat ovat ohitse, Obama on taas tuonut MLK:n etualalle ja tämän päivän puheessakin viittasi häneen sekä ihmisoikeustaistelun huipentumaan, Washingtonin marssiin, jossa 50 vuotta sitten MLK piti tunnetun I have a dream-puheensa.

Obama vannoo virkavalan Capitol Hillillä. MLK:n Raamatun lisäksi käytössä on Abraham Lincolnin raamattu.

Muuten Obaman puhe oli yllättävänkin poliittinen: hän nosti esille ison liudan asioita, joiden eteen aikoo tehdä jotain seuraavan neljän vuoden aikana. Obaman mielestä ilmastonmuutosta pitää hillitä uusiutuvia energialähteitä lisäämällä ja Amerikka ei voi olla tasa-arvoinen ennen kuin homoseksuaaleilla on tasavertaiset avioliitto-oikeudet heteroseksuaalien kanssa. Obama painotti, että sekä vanhoista että nuorista pitää pitää huolta, ja koulujärjestelmää pitää parantaa niin, että kaikilla lapsilla on tasavertaiset mahdollisuudet menestyä elämässä. Osansa puheessa sai myös naisten palkkatasa-arvo sekä viime presidentinvaaleissa närkästystä aiheuttaneet tuntien jonot, ja Obama otti kantaa maahanmuuttokeskusteluun toteamalla, että bright young students and engineers, siis opiskelijat ja insinöörit, pitäisi saada osaksi työvoimaa eikä karkottaa maasta. Insinöörinä tykkäsin erityisesti tuosta viimeisimmästä pointista.

Obaman virkaanastujaispuhe kokonaisuudessaan. Puhe on myös saatavilla kirjallisessa muodossa

Washington Mall viime syksynä ilman tämänpäiväistä 800 000 katsojaa – joka oli sekin vain alle puolet neljän vuoden takaisesta 1,8 miljoonasta katsojasta

Virkaanastujaisseremonia oli muutenkin ihan komea: Washington Mall oli täynnä porukkaa ja sopivan lyhyiden puheiden väliin oli ripoteltu lauluesityksiä ja runonlausuntaa. Esiintyjistä suurimmat aplodit sai Beyoncé, joka vetäisi tilaisuuden lopuksi kansallislaulun. Saisiko Suomenkin presidentin virkaanastujaisseremonian ulos Eduskunnasta ja vaikkapa Esplanadille niin, että 15 000 kansalaista heiluttaa Suomen lippuja seremonian ajan? Jenni Vartiainen laulaisi Maamme-laulun, Michael Monroe vetäisi oman kitaraversionsa Porilaisten marssista ja Antti Tuisku liikuttaisi mummot kyyneliin Suomen laululla?

The Star-Spangled Banner -kansallislaulu Beyoncén tulkitsemana

Ihan kaikki eivät olleet kuitenkaan tyytyväisiä tämän päivän showhun. Alunperin virkaanastujaispuheen jälkeisen siunauksen piti tulla toimittamaan atlantalainen pastori Louie Giglio, joka kuitenkin vetäytyi kunniasta, kun julkisuudessa levisi tieto, että Giglio oli 90-luvulla saarnannut homoseksuaalisuutta vastaan. Tänään paikallislehden mielipidepalstalla pari Giglion seurakunnan jäsentä valitti, että heidän ja muiden konservatiivien sananvapautta on taas loukattu, kun ei ole julkisesti hyväksyttyä sanoa, että homous on synti ja homojen pitäisi pyrkiä parantumaan sairaudestaan. Mietin, olisiko joku vetänyt tässä yhteydessä sananvapauskortin esiin, jos olisi käynyt ilmi, että joku virkaanastujaisseremonian esiintyjistä olisi ollut Ku Klux Klanin jäsen ja avoimesti todennut, että segregaatio on hyväksi ja mustille ei tule tarjota samoja mahdollisuuksia kuin valkoisille.

Virkaanastujaispäivän juhlallisuudet jatkuvat kohtapuoliin paraatilla, joka kulkee samaa reittiä kuin mitä Thomas Jefferson ratsasti hevosellaan Capitolilta Valkoiselle talolle virkaanastujaistensa jälkeen vuonna 1805. Telkkarinkatsominen jatkukoon.

16.1.2013

Jatkoa Todd Akinin raiskauskommenteille

Kertauksena: Todd Akin on se jannu, joka haki viime vuonna senaattoriksi ja olisi varmaan muuten päässytkin, ellei olisi ottanut kantaa raiskaudesta johtuneisiin abortteihin toteamalla, ettei sellaisia ole, koska naisten ruumiit pystyvät ”oikeutetuissa raiskauksissa” (engl. legitimate rape) jotenkin olemaan tulematta raskaaksi. Akin ei päässyt senaattiin, ja samalla hänen uransa edustajainhuonejäsenenä päättyi.

Luulisi, että keskustelu tästä aiheesta olisi jo ohi, mutta ei. Viime viikolla georgialainen edustajainhuonejäsen ja synnytyslääkäri Phil Gingrey lähti puolustamaan Akinin kommentteja toteamalla:

”But then he went on and said that in a situation of rape, of a legitimate rape, a woman’s body has a way of shutting down so the pregnancy would not occur. He’s partly right on that. And I’ve delivered lots of babies, and I know about these things. It is true. We tell infertile couples all the time that are having trouble conceiving because of the woman not ovulating, ’Just relax. Drink a glass of wine. And don’t be so tense and uptight, because all that adrenaline can cause you not to ovulate.’ So he was partially right, wasn’t he?”

Onneksi tänään paikallislehti oli käsitellyt aihetta näkyvästi Truth-O-Meterissään ja todennut, että ei näin, raiskauksista aiheutunut stressi ei tutkimusten mukaan vaikuta ovulaatioon. Mutta silti, mistä ihmeestä näitä ”raiskaudet eivät aiheuta raskauksia” -tyyppejä tulee?

Ai niin, juuri täältä meidän kulmiltamme. Me asumme Gingreyn äänestysalueella, ja viime vaaleissa Gingrey sai 68% alueemme äänistä.

Ettei tämä kirjoitus loppuisi liian masentavasti, kuvituskuvana hyviä kissakalatacoja, joita eilen väänsimme tätä reseptiä seuraillen.

3.8.2012

Birthereitä liikkeellä

Kävin tänään taas jonottamassa tunnin verran Department of Motor Vehiclesin tiloissa, sillä sain eilen soiton, että Immigration on vihdoin vahvistanut, että olen maassa laillisesti, ja ajokorttini on näin ollen valmis haettavaksi. Siinä odotellessa ajokortin tulostamista (kyllä, tulostamista, tämän hetkinen ajokorttini on paperilappu, saan ehkä joskus muoviversion postissa) kuuntelin, kun viereisellä tiskillä eräs nainen halusi rekisteröityä samalla äänestäjäksi, ja häneltä kysyttiin synnyintodistusta.

Isn’t it funny that when I try to just register to vote, I have to present my birth certificate, but the President of the United States doesn’t have to present his to be the President? nainen tokaisi.

Niille tiedoksi, jotka eivät ole seuranneet: osa republikaaneista uskoo, että Obama on syntynyt Keniassa. En ole täysin varma logiikasta tästä eteenpäin, mutta joko he ovat tulkinneet perustuslakia niin, ettei presidenttinä voi olla kukaan, joka on syntynyt ulkomailla, tai että Obama ei jostain syystä olisi ollut oikeutettu kansalaisuusstatukseen Keniassa syntyessään, vaikka hänen äitinsä olikin kansalainen – todennäköisesti molempia versioita on liikkeellä. Virallisten tutkimusten mukaan Obama on syntynyt Havaijilla, ja Romneykin sen on monta kertaa myöntänyt, mutta Romneyn kampanjassa näkyvästi mukana oleva miljonääri Donald Trump yhä möykkää ympäriinsä tätä afrikkalaisläppää. Luulin, että se olisi mennyt läpi lähinnä Keski-Lännessä, mutta näköjään täältäkin löytyy ihmisiä, jotka ovat hyvin näreissään siitä, että ”ulkomaalainen” on päässyt presidentin virkaan. Obaman ulkomaiseen alkuperään uskovat kutsuvat itseään ”birthereiksi”.

Nainen jatkoi tuohtuneena pitkät pätkät Obaman kansalaisuudesta ja syntyperästä ja tokaisi lopulta voimallisesti: He should be impeached! Virkailija ei kommentoinut tätä mitenkään. Sen sijaan naisen toisella puolella tiskillä ollut ikäiseni mies oli myös kuunnellut saarnaa ja hymyili huvittuneena, eli ihan kaikki täälläkään eivät ole ottaneet salaliittoteorioita todesta.

31.7.2012

Sekava vaalipäivä

Jos tykkää äänestää, kannattaa olla amerikkalainen. Täällä äänioikeuttaan saa käyttää usein ja paljon, tänäkin vuonna Georgiassa kahdeksan kertaa. Yksi äänestyspäivistä on tänään, ja vaikka keskikesän äänestys on historiallisesti hiljainen ja vähän intohimoja herättävä, tällä kertaa mukana on tärppi, jonka on ennustettu saavan ihmiset liikkeelle: T-SPLOST.

Akronymihirviö tulee sanoista Transportation Special-purpose Local-option Sales Tax. Pähkinänkuoressa ideana on, että liikevaihtoveroa nostettaisiin Atlantan metropolialueen piirikunnissa yhdellä prosenttiyksiköllä, ja tästä kertyneet tulot käytettäisiin liikenneprojekteihin, puolet teiden parantamiseen ja toinen puoli julkiseen liikenteeseen. Syynä tälle on, että Atlantan liikenne on monella mittarilla maan katastrofaalisesti eniten solmussa, ja tämä alkaa jo tuntua riippakivenä kaupungin kilpailukyvyssä. T-SPLOSTin takana on suurin osa yrityksistä, jopa niistä, joiden kuluttajakauppaan vero iskisi, sillä se minkä yritykset häviäisivät verossa, ne toivovat voittavan pidemmällä aikavälillä pienemmillä logistiikkakustannuksilla, kun ruuhkat hellittäisivät ja kuljetukset eivät jäisi pitkin maanteitä.

T-SPLOSTia vastaan käydään kampanjaa laajalla rintamalla, ja yhteen ovat liittyneet niin teekutsuliike, ympäristöjärjestö Sierra Club kuin mustien asiaa ajava NAACP. Teekutsuliikkeen mielestä lakiuudistus laittaisi liikaa rahaa julkiseen liikenteeseen, joka on ihan turhaa koska ”tälläkin hetkellä julkisia käyttää vain 6% ihmisistä työmatkoihinsa, miksi tämä luku nousisi vaikka rahaa laitettaisiin julkisiin enemmän”. Ympäristöjärjestön mielestä taas yleisellä liikevaihtoverolla ei pidä rahoittaa teitä, vaan alhaista bensaveroa pitäisi nostaa ja kattaa tiehankkeet tällä tavoin. NAACPin perusteluista en ole kamalasti ottanut selvää, mutta jossain he sanoivat, että uusi vero olisi rasistinen syistä, joita en ihan käsittänyt. Ja toki yleisesti kaikkia häiritsee se, että tulee uusia veroja, koska monien mielestään korruptoituneiden poliitikkojen pitäisi saada uudistuksia aikaan jo nykyisilläkin veroilla.

Etukäteen gallupit ennustivat, että on todennäköisempää, että T-SPLOT kaatuu kuin menee läpi, mutta varmuutta asiasta ei ole. Äänestäjillä on vaikea päätös edessä, enkä itsekään tiedä, mitä äänestäisin, jos äänioikeutettu olisin. Toisaalta liikevaihtovero tuntuu omituiselta tavalta rahoittaa liikennettä (mitä tekemistä niillä on keskenään?) ja lista liikenneprojekteista on epämääräinen lehmänkauppakokoelma paikallispoliitikkojen kanssa solmittuja sopimuksia ja sisältää mm. Kennesawn lentokentän lähestymisvalojen uudistuksen, jonka vaikutus ruuhkaongelmaan lienee minimaalinen. Toisaalta tässä on sama tilanne kuin Espoon metrossa: esitetty ratkaisu ei ole optimaalinen, mutta jos sitä ei nyt toteuteta, on todennäköistä, että mitään muutosta ei tapahdu seuraavaan pariin vuosikymmeneen. Joka tapauksessa tuloksen pitäisi selvitä tänä iltana, siispä mielenkiinnolla odottamaan.

T-SPLOST ei toki ole ainoa asia, mistä täällä tänään äänestetään. Sen lisäksi on meneillään sekalainen läjä henkilövaaleja niin kansalliseen kongressiin, osavaltion senaattiin, osavaltion kongressiin, piirikunnan valtuustoon, kaupunginvaltuustoon kuin erinäisiin muihinkin pesteihin osavaltion ja piirikunnan eri oikeusasteiden tuomareista kouluvalvojiin. Suurin osa ihmisistä ei vaikuta tietävän näistä paljoakaan ja kiinnostusta on vielä vähemmän, joten suuria muutoksia lienee tiedossa vain niissä äänestyspiireissä, joiden rajoja on rukattu niin, että demokraattiäänestäjiä täynnä olleita piirejä on hajoitettu ja liitetty osaksi republikaanivaltaisia piirejä, jolloin kaikista piireistä tulee valituksi republikaaneja – tapa, joka tunnetaan nimellä gerrymandering. Puoluekantansan rekisteröineiltä äänestäjiltä lisäksi kysytään äänestyksen yhteydessä erinäisiä puoluetta sitomattomia mielipidetiedusteluja mm. siitä, pitäisikö uhkapelit sallia tai abortti kieltää. Sokerina pohjalla meidän piirikunnassamme Cobbissa on sitova kansanäänestys viinanmyynnin sallimisesta myös sunnuntaisin, joka on nyt äänestyksessä toista kertaa, koska viime kerralla äänestysalue oli määritelty väärin ja joku veti äänestystuloksen oikeuteen.

Äänestysprosentti muuten kaksi vuotta sitten saman ajankohdan vaaleissa oli Cobbissa 16%, ja tämä ei ole kaikista äänioikeutetuista vaan vain niistä, jotka ovat vaivautuneet rekisteröitymään äänestäjiksi.

Päivitys 1.8.2012: T-SPLOST kaatui vaaleissa selvin lukemin, mikä on suuri poliittinen tappio Atlantan kaupunginjohtajalle ja Georgian kuvernöörille, jotka yhdessä lakia vankasti ajoivat. Sen sijaan teekutsuliike sai tässä suuren poliittisen voiton ja aamun lehti povasi sen vaikutusvallan kasvua.