Viimeinen viikko on kulunut lumisessa kotimaassa, ja olen jäänyt pohtimaan, mitä lopulta viimesyksyn aikana kaipasin täältä. Ennen lähtöä koostin aiheesta listan. Tässä pohdintaa sen perusteella:
Kesäöitä ei tullut lopulta kaivattua, koska vaikka Atlantan yöt olivat pimeitä, ne olivat lämpimiä, ja uima-allas ja grillialue olivat valaistuja. Lisäksi loppusyksystä on ollut aika mukavaa, että päivisin aurinko paistaa pään päällä eikä horisontissa.
Merta, saaristoa ja purjehtimista tuli hieman ikävöityä jossain vaiheessa, erityisesti sitä purjehtimista saaristossa, jossa saa mennä eteenpäin niin pitkään kuin sielu sietää. Toisaalta lämpimät kesäpäivät – jotka jatkuivat vielä lokakuulle – Allatoona-järvellä olivat myös rentoja ja järvi oli juuri optimaalinen uimiseen.
Käveltäviä katuja olen kaivannut ihan älyttömästi. Siis sellaisia katuja, joiden varrella voi kävellessään ikkunashoppailla, tai aluetta, josta voi todeta, että ”mennään sinne ja katsotaan, jos löytyisi joku kiva kahvila/ravintola”. Täällä pitää käytännössä aina etukäteen tietää, mihin kahvilaan tai ravintolaan on menossa, jotta osaa ajaa oikealle parkkipaikalle, ja katukahviloita, joissa voi terassilta tarkkailla ihmisvilinää, ei juuri löydy. Samaten julkista liikennettä on ollut ikävä tasaisin väliajoin, esim. silloin, kun en ole muistanut tehdä ranskanläksyjä. Bussissa läksyjä voisi tehdä, autonratissa ei. Myös se ottaa päähän, että aina pitää pippaloihin mennessä olla kuski mukana, koska vaihtoehtoisia liikkumismuotoja ei ole.
Talvea ei ollut ikävä kuin silloin, kun joululaulut soivat kaupoissa ja yritti päästä joulutunnelmaan. Suomeen sitten kun saapui niin joulu iski ryminällä päälle ja olen viimeisen viikon hymyillyt vähän vajaan oloisesti aina lunta nähdessäni – ja sitähän täällä riittää. Nyt on tullut myös tunne, että mökille olisi kiva päästä, mutta se taitaa jäädä toteutumatta.
Sitä kun sen pitkän lumipyryn ja loskan jälkeen tulee vihdoin kesä ja voi mennä piknikille ei varsinaisesti kaipaa, mutta sen huomasi, ettei hyviä säitä osannut arvostaa enää niin paljon, kun aina oli hyvä sää.
Kavereita on ollut ikävä tasaisin väliajoin ja erityisesti silloin, kun tietää heidän tekevän yhdessä jotain kivaa. Toisaalta kaveriporukkamme toinen ulkosuomalainen puki tämän loistavasti sanoiksi: ”Lohduttaudun sillä tiedolla, että kaikki ystäväni eivät ole myöskään Suomessa ja monet niistä jotka ovat, ovat liian kiireisiä uusien vauvojensa kanssa (eläin-tai ihmis) niin, ettei niistä muutenkaan olisi mitään iloa.”
Vanhempieni kissoja ei erityisesti ollut ikävä – mutta viimeisen viikon aikana olen rapsutellut niitä senkin edestä.
Kunnollista lakua saa Atlantastakin, sekä Pandaa että paikallista, eikä karkkejakaan oikeastaan ollut ikävä, koska kaikki suomalaisvieraamme toivat niitä tuliaisiksi. Lopulta meillä on ollut kaapeissa enemmän karkkia kuin koskaan Suomessa.
Näiden lisäksi minulla on ollut ikävä suomalaista ruokakauppaa ja sen laajaa perusraaka-ainevalikoimaa. Puoli- ja täysvalmisteiden sijaan keskitytään tarjoamaan kaikenlaista ryyniä, maustetta ja vihannesta. Jos asuisin Whole Foodsin vieressä, en välttämättä kaipaisi tätä niin paljon, mutta meidän lähiruokakauppojamme ei ole siunattu valikoimalla.
Käsityöharrastajana minulla on ollut ikävä suomalaisia lankakauppoja. Atlantalaiset lankakaupat ovat täynnä ihmeellisiä polyesterilankoja ja ne paikat, joissa myydään oikeasti kivoja lankoja, ovat törkykalliita suomalaisiin vastaaviin verrattuna. Muissa käsitöissä korttiaskartelusta vaatteiden ompeluun amerikassa onkin sitten aika kissanpäivät…
Ja sitten on ollut ikävä ihmisiä. Ei pelkästään kavereita, vaan suomalaisia yleisesti, erityisesti asiakaspalvelutilanteessa. Sitä, ettei aina tarvitse vastata kysellä kuulumisia, ettei ravintolassa koko ajan tulla kyselemään onko kaikki hyvin, että asiat voi hoitaa selkeästi ja tehokkaasti ilman ylimääräistä small-talkia tai – mikä pahinta! – vitsin vääntöä. Että voin käydä läpi kokonaisen asiakaspalvelutilanteen ilman, että pitää hymyillä suu vääränä, ja silti tulee kummallekin osapuolelle olo, että tässä oltiin kohteliaita.
Mutta nyt joulun viettoon. Happy Holidays kaikille blogin lukijoille!
