Amerikassa on suosittu konsepti nimeltä elevator pitch, hissipuhe. Tällä tarkoitetaan juttua, jossa esitellään itsensä tai oma ideansa siinä ajassa, mitä kestää ajaa hissillä kerroksesta toiseen – jos vaikka osuu firman pomon kanssa samaan hissiin.

Kun me kävimme viikko sitten lauantaina laskettelemassa viimeistä kertää Arapahoe Basinin laskettelukeskuksessa, hissipuheet olivat pidempiä: korkeimmalle menevällä hiihtohissillä kesti 7½ minuuttia päästä ylös. Koska lumi oli parhaimmillaan korkeimmalla, hinkkasimme tällä kolmen hengen tuolihissillä ylös rinnettä useampaan otteeseen, ja lähes joka kerta, kun kanssamme hissiin osui kolmanneksi amerikkalainen, juttu lähti pian luistamaan. Tiukkojen hissipuheiden sijaan se rönsyili vähän missä sattui.

Sukset liukuvat tuolihissin lähtöpisteeseen ja reunaan kolmanneksi liukuu keski-ikäinen mies. Istahdamme penkille, hissi nykäisee meidät irti maasta. ’Scuseme, bar coming down! huikkaan ja nyin tuolin eteen tulevan tangon alas – jotain mitä keskimäärin amerikkalaiset eivät jaksa tehdä. Kun olemme kaikki kolme saaneet sukset jalkatukien päälle ja sauvat mukavasti, huoahdamme ja tuijotamme hetken alhaalla rinteessä näkyviä laskijoita. Sitten amerikkalaismies kääntyy kohti ja kysäisee: So how are you?

Keskustelunavauksesta siirrymme pian perusasioihin: mistä olemme kotoisin, missä asumme ja mitä teemme työksemme. Mies kertoo olevansa ihan aito coloradolainen – jotain mihin ei niin usein törmää osavaltiossa, joka on suosittu muuttokohde – ja asuvansa Etelä-Denverissä. Töissä hänkin on meidän tavoin IT-alalla, mutta usean vuoden tietokantakokemuksen jälkeen hän on päätynyt markkinointipuolelle. Now I’m trying to figure out how to get back.

Mies kertoo, että teknologiapuolella on enemmän avoimia työpaikkoja, kilpailu niistä ei ole yhtä kovaa ja palkatkin vähän parempia kuin markkinoinnissa, mutta kun kerran on lipsahtanut pois tekniikan pyörästä, takaisin on vaikea päästä: osaaminen vanhenee ja asiat unohtuvat. Meinaan antaa jonkinlaisen puolivillaisen uravinkin kun tulee aika nostaa hissin tanko. You guys have a great day! mies huikkaa ja kaartaa hissistä vasemmalle.

I would like the bar to be lowered please, vanhempi nainen toteaa meille heti, kun olemme päässeet istumaan. Minä vastaan itsekin tykkääväni tangon tuomasta turvallisuuden tunteesta, mutta nainen toteaa, että hän on ensisijaisesti kiinnostunut jalkatuesta. At this age you should take the opportunity for a little rest. Anything to keep you in the slopes longer!

Nainen kertoo olevansa alunperin Arizonasta mutta on asunut jo parikymmentä vuotta Almassa, alle 300 asukkaan kylässä vuorilla 3200 metrin korkeudessa. I took a job that seemed too good to be true, and in a year it turned out to be just that, nainen naurahtaa ja toteaa, että oli siinä vaiheessa jo liian rakastunut kylään voidakseen muuttaa muualle. Kyläyhteisö on tiivis, kaikki tuntevat toisensa ja kyläläiset järjestävät paljon yhteistapahtumia – ja vuorimaisemat ovat henkeäsalpaavia.

Kerron, että meidän kotikaupunkiimme preerialle oli ennustettu tälle päivälle hellettä ja kysyn, millaista Almassa on tähän aikaan vuodesta. Oh it never gets very warm up there, nainen vastaa ja kertoo, että öisin on pakkasta eikä puutarhapuuhiin ole vielä päässyt. Naapureiden kanssa keskustellaan siitä, milloin kesän alun kunniaksi voisi vihdoin kääntää lämmityksen pois päältä, mutta vielä ei ole sen aika. Syksyisin lämmityksen takaisin päälle kääntäminen kielii talvikauden alusta: Every year I say to myself, this year I’m going to wait until end of October… and then second week of September I cave in!

Hissistä lähtiessään nainen huikkaa vielä, että meidänkin kannattaisi tulla joskus käymään hänen kauniiseen kotikyläänsä. Patikointireittejä riittää!

Seuraava seuralaisemme, nuorehko mies, onkin kotoisin vähän kauempaa: Floridasta. My dad is driving to Alaska, and I said I’d come along for the first part of the trip, mies selittää. Isä ei ollut innostunut laskettelusta, mutta mies oli ollut innoissaan, kun oli huomannut, että kausi oli vielä käynnissä. Vaikka välillä tulee ajettua Pohjois-Karolinaan Great Smoky Mountainsien laskettelukeskuksiin, edellisestä reissusta on jo useampi vuosi.

Parasta reissussa on tähän mennessä ollut kansallispuistot, mies selittää – and we’re going to like all of them! Intoudumme Iiron kanssa kehumaan hiljattaista reissuamme Capitol Reefin kansallispuistoon Utahiin, mutta pian käy selväksi, ettei mies ole kuullutkaan kyseisestä puistosta. We’re going to like all the big ones, like Zion and Bryce, mies selventää ja nyökyttelemme, että reissusta tulee varmasti hieno.

Kerromme, että valitsimme itse Capitol Reefin kohteeksi juurikin siksi, että se ei ole niin tunnettu. Lyhyellä varoitusajalla telttapaikan saaminen suositummista puistoista olisi ollut aikamoista lottoa. Yeah, that actually makes me kinda angry, mies vastaa ja kertoo, kuinka viimeksi Yosemitessa käydessään oli nähnyt japanilaisturisteja kameroiden kanssa. I’ve heard they’re thinking of restricting the number of visitors to some parks, and I’m thinking, are they gonna let the foreigners in first ’cause they’ve traveled further, or are they gonna let Americans first because it’s our parks and our tax money. I think they should let American citizens in first. Itsekin ulkomaalaisena häkellyn vähän kommentista ja totean sitten, että tähän mennessä kansallispuistojärjestelmän luvat on jaettu tiukasti first come first serve -periaatteella, joten eiköhän näin ole jatkossakin.

Kerron, että luontomatkailu ja erityisesti Yhdysvaltojen luonnonpuistot vaikuttavat olevan isossa nousussa kansainvälisten matkailijoiden joukossa, ja paikallisyhteisöt ovat huomanneet tämän. Esimerkiksi pari vuotta sitten, kun kongressi ei päässyt yksimielisyyteen lisäbudjetista ja kansallispuistot suljettiin– What they didn’t have money for the parks? mies keskeyttää. Juu, pari vuotta sitten kaikki valtion rahahanat laitettiin pariksi viikoksi kiinni kongressin pattitilanteen takia, selvennän. That’s absurd, that they don’t have money for the parks and the environment which are like the most important thing in this country. Instead, they give money to refugees! mies puuskahtaa.

…mutta puistot ja luontomatkailu siis tuottavat voittoa kansantaloudelle, yritän selittää juttuni loppuun. Esimerkiksi Kalliovuorten kansallispuisto pidettiin auki osavaltion varoin valtion rahahanojen sulkeuduttua, koska Colorado totesi, että puistoon liittyvästä turismista saatavat verotulot kattavat puiston kustannukset moninkertaisesti. Mies ei selkeästikään ihan usko minua, koska miksi muka voitolliseen toimintaan tarvittaisiin valtion tukea, mutta enemmille perusteluille ei ole aikaa. Olemme saapuneet hissin yläpäähän.

How are you folks doing­? miellyttävän rauhallisella äänellä puhuva vanhempi mies kysäisee. Vastaamme, ja mies tarttuu heti aksenttiimme. Ruotsalaisia? Ei kun suomalaisia, mutta läheltä liippasi, hymyilen takaisin.

Mies itse on New Jerseystä mutta muutti jo toistakymmentä vuotta sitten Coloradoon. Tai muutti ja muutti… tarkemmin sanottuna hän auttoi kaveriaan muuttamaan tänne ja on yhäkin sillä tiellä. Colorado vei sananmukaisesti sydämen ja jalat alta.

Nykyään mies asuu perheensä kanssa Glenwood Springissä Kalliovuorten länsilaidalla. Kerromme käyneemme kaupungissa vuosi sitten laskemassa koskia ja lillumassa kuumissa lähteissä, ja mies innostuu selittämään meille tarkemmin asuinalueestaan, joka kuulostaa hänen kertomaanaan paratiisilta. We have five houses in our little community and fourteen kids between us, so everyone’s got friends close by.

Töitä mies tekee asuntobisneksessä – ei kiinteistövälittäjänä vaan sinä henkilönä, joka pankkien tai kiinteistöveroviraston toimeksiannosta käy arvioimassa asunnon hinnan. Kysäisen, tekeekö mies töitä myös läheisen Aspenin alueella. Oh yeah, it’s crazy up there! mies vastaa ja kertoo keskimääräisen aspenilaisasunnon maksavan tällä hetkellä kuusi miljoonaa dollaria. Syynä ovat Hollywood-tähdet ja presidentit, jotka parveilevat Aspenin laskettelukeskuksessa, and of course it’s just a really beautiful town. Moni tavallinen työläinen ajaa töihin melkein tunnin suuntaansa Glenwood Springistä, mutta Aspenin kaupunki on myös panostanut vuokratuettuihin asuntoihin ja muihin affordable housing -ohjelmiin, ja sitä paitsi Aspenissa pikaruokaloidenkin työntekijät tienaavat paljon minimipalkkaa paremmin.

Hissien yläpäässä toivotamme miehelle hyvää päivänjatkoa ja vitsailemme, että tämän jälkeen enää neljä kuukautta siihen, että hissit taas aukeavat.