Pikainen postaus tien päältä: Belgiassa on koleaa, ja Atlantin ranta on säästä huolimatta todella upea. Tässä tuskin oli mitään yllättävää kenellekään.
Oostenden kohdilla rannikkoa kulkee ratikka, joka kuljettaa rantaturisteja vikkelästi resort-kylästä toiseen. Kävimme näillä main tutustumassa maailmansotien bunkkereihin ja totesimme, että sama ratikka kuljetti sota-aikana ammuksia varastosta tykeille.
Englannin kanaalin vaikutuksen huomaa. Kun tiirailimme merta Atlantikwallin bunkkereilta päin, hiekkaa vielä riitti. Ulos päästyämmy näkymä oli tämä:
Kuvia sisältä bunkkereista ei ole, sillä museo ja audioguide tempaisivat niin mukaansa, että kännykällä kuvaaminen unohtui kokonaan.
Täällä Luxemburgissa on tällä viikolla vaivuttu kylmään synkkyyteen, mutta onneksi uutiset Suomen räntäsateesta tuovat pientä lohtua, että huonomminkin voisivat asiat olla – täällä siis sentään +17 ja tihkusadetta. Vielä viime viikonloppu oli sään puolesta täyttä nannaa, ja käytimme tilaisuuden hyväksi lähtemällä patikoimaan Etelä-Luxemburgiin Haard-Hesselbierg-Staebiergin luonnonsuojelualueelle aivan Ranskan rajalle.
Iiron (oik.) ja minun patikointiseuraksemme saapui Ranskasta vanha kaverimme Jawad (vas.)
Reissumme kärsi alussa pienistä käynnistymisvaikeuksista, kun ainoana herätyskellonamme toimineesta kännykästäni oli loppunut yön aikana akku ja myöhästyimme bussista. Sunnuntaisin Luxemburgin julkinen liikenne hiljenee, ja seuraava olisi mennyt vasta kahden tunnin päästä, joten päädyimme seikkailemaan Dudelangeen vaihdollisella junayhteydellä, jota edelleen hidasti tänä viikonloppuna etelässä tehtävät raidetyöt. Siinä bussia odottaessa onneksi ehti juoda kupit teetä ja vaihtaa kuulumiset: missä nykyään ollaan töissä, milloin ollaan viimeksi kukin käyty Suomessa, missä asutaan ja missä haluttaisiin asua. Emme olleet nähneet Jawadia aikoihin, ja hän oli sinä aikana hankkinut uuden koulutuksen, työpaikan, parisuhteen ja jopa kansalaisuuden, mutta juttu luisti yhtä hyvin kuin ennenkin.
Kymmenisen metriä korkea pystysuora seinämä, jonka kivestä alue on saanut nimensä Red Rock Region
Luxemburgin ja Ranskan rajoilla on harjoitettu kaivostoimintaan 1850-luvulta lähtien, ja 1900-luvun puolivälissä siirryttiin yhä suuremmissa määrin suurin avolouhoksiin. Kaivostoiminta ajautui kuitenkin 1960-luvulla kriisiin, jonka jälkeen toiminta lopetettiin. Nykyään metsä on vallannut omansa takaisin ja alueella patikoidessa törmää valtaviin pystysuoriin seinämiin ja monttuihin, jotka eivät aivan näytä ihmisen muovaamilta. Kivi ja polut ovat punaisia raudasta.
Haardin avorautalouhoksen reunalla oli varmaan kymmenen metriä korkeutta
Vanhan louhoksen pohjalla kasvoi nykyään puita
Ei ehkä kannata mennä liian lähelle, ettei louhoksen reuna sorru
Metsät olivat täynnä kivilohkarerykelmiä
Tällä kertaa patikointi oli poikkeuksellisen eläimellinen, sillä pysähdyimme kuvaamaan monia elukoita, joista esimerkiksi tätä näin ensimmäistä kertaa ikinä:
Käärme!!!
…nojoo, siis luultiin, että kyseessä oli käärme ja saatiin pieni sätky, kun huomattiin se luikertelemassa jaloissamme, mutta kun tuo noin 30cm pitkä viipeltäjä ei vaikuttanut kovinkaan vaaralliselta (tai vikkelältä), jäätiin kuvaamaan, ja myöhempi lajimääritys netin avulla paljasti kyseessä olevan vaskitsan. Ei siis käärme ollenkaan, vaan raajaton lisko, joka ilmeisesti syö mm. näitä:
Punasiroetana!
Luulimme yllä olevaa yksilöä kuolleeksi, koska se oli hiljaa paikallaan ja sillä oli reikä päässä, mutta sitten huomasimme reiän pienentyvän ja suurentuvan. Taas Wikipedia kertoi jälkeenpäin, että tällaisilla isoilla etanoilla on pään oikealla puolella pneumostomiksi kutsuttu reikä, jota kautta se hengittää. Luonto on ihmeellinen.
Perhosia mainostettiin monessa opastaulussa, ja niitä myös lenteli paljon ympärillämme, lähinnä alla olevaa sinistä sorttia. Jonkun opastaulun kohdalla jäimme tutkimaan perhosten lajinimiä saksaksi ja ranskaksi, ja Iiro kertoi Jawadille grand porte-queuen suomenkielisen nimen olevan ritariperhonen. Jawad siihen totesi, että yöperhoset eivät yleensä ole noin värikkäitä… K-night!
Tämä perhonen lajimäärittäytyi myöhemmin internetin avulla hohtosinisiiveksi
Hervoton muurahaiskeko
Kaupunkilaistytölle yksi siisteimmistä eläinkokemuksista reissulla oli kuitenkin tämä:
Valtava lammaslauma tukki polun
Bääkonsertti! Näitä jahtasi paimen ja pari lammaskoiraa.
Karitsatkin oli otettu mukaan. Mielettömän söpöjä!
Karitsat patikoijat havaitessaan yrittivät tunkea lähemmäs lauman keskipistettä
Jos joskus muutan maalle, hankin pihalle lampaita. Sen sijaan kaupungissakin voisi keskittyä kukkiin, mutta ne eivät ole minua ikinä erityisesti kiinnostaneet. Tämän sentään tunnistin:
Kukkaloistosta tunnistettavimpia olivat unikot
Unikkojen lisäksi huomasin metsämansikoita. Lisäksi alueella oli mainostettu olevan useita satoja erilaisia orkideoja, mutta niitä emme huomanneet. Ehkä nyt ei ollut vielä orkidea-aika.
Kääpiä löytyy aina
Patikointireitti kulki usean kilometrin verran Luxemburgin ja Ranskan rajaa pitkin, ja yllätykseksemme raja oli kuin olikin merkattu. No, jossain määrin merkattu. Oli siellä sellainen ruosteinen hajalla oleva aita, jonka päättelimme rajaksi.
Vanhaa raja-aitaa Luxemburgin ja Ranskan välissä
Iiro Ranskan puolella köyttä – ja ilman passia! Kohta tulee sakot laittomasta rajanylityksestä!
En oikeastaan tiedä, milloin viimeksi tällä rajalla on ollut kenellekään minkäänlaista merkitystä. Milloin tätä on vartioitu? Milloin rajanylityksiä on valvottu? Onko tätä koskaan jouduttu puolustamaan kumpaankaan suuntaan? Jonkinlaisia juoksuhaudan näköisiä rajalla oli, mutta ne olivat suurimmaksi osaksi sortuneet vuosikymmeniä sitten. Ja hyvä niin.
Jokunen vuosi on vierähtänyt siitä, kun joku on vetänyt rajavaijerin, kun kerran puutkin olivat ehtineet kasvaa niiden ympärille
Danger: Crevasses eli varokaa juoksuhautoja
Saavuttuamme reissun päätepisteeseen Rumelangeen meinasimme vielä käväistä kaivosmuseossa, mutta kierros kaivoksessa olisi kestänyt noin kaksi tuntia ja viimeinen bussimme takaisin kaupunkiin lähti tasan kahden tunnin päästä. Ensi kerralla siis. Nyt jalkojen lepuuttaminen terassilla ei tuntunut yhtään huonolta idealta.
Eurovaalit ovat ylihuomenna, ja Luxemburgin kadunvarret ovat täynnä vaalimainoksia. Yksittäisien ehdokkaiden mainoksia ei paljoa näy, sillä täällä äänestetään ensisijaisesti listoja. Tämän lisäksi voi antaa ääniä listan sisällä – listalla on kuusi ehdokasta, ja näiden kesken saa jakaa kuusi ääntä niin, että yksi ehdokas saa korkeintaan kaksi – ja nämä kai sitten jotenkin vaikuttavat äänestystulokseen jonkin korkeamman matematiikan kautta, mutta ilmeisesti suurin osa kansasta tyytyy äänestämään pelkästään listaa eikä puolueen päättämä listan sisäinen järjestys paljoa vaaleista hetkahda. Äänestäminenhän on täällä pakollista kaikille rekisteröityneille äänestäjille, ja äänestämättä jättämisestä voi saada sakkoja.
Kuten kaikissa EU-maissa, täälläkin on oikeistopopulistinen puolue nostanut kannatustaan viime vuosina, ja populistipuolue ADR:n vaalimainokset tuntuvat olevan kaikkein näkyvimpiä katukuvassa. Minua kiinnosti, mitä oikeistopopulistit oikeastaan ajavat maassa, jossa noin puolet asukkaista on maahanmuuttajia, joka on EU:ssa selvästi hyötyjien joukossa kiitos EU-instituutioiden toimistojen, ja jossa Schengenin sopimus alunperin allekirjoitettiin jokilaivalla Schengenin linnan kohdalla. Siispä selvitin ja jaan teidänkin kanssanne ADR:n telkkarivaalimainosten pääsanomat:
Lëtzebuergesch = offiziell EU-Sprooch
Luxemburgin kielestä virallinen EU-kieli
ADR:ää pännii, että malta ja iiri ovat EU:n virallisia kieliä, mutta luxemburg ei. Joku voisi tähän todeta, että miksi luxemburgilla pitäisi olla virallista asemaa EU-lainsäädännössä, kun sillä ei ole virallista asemaa Luxemburgin valtion lainsäädännössä, joka pyörii täysin ranskaksi. Luxemburgin kieli on ollut yksi Luxemburgin valtion kolmesta virallisesta kielestä vasta 80-luvulta asti.
Fir den Euro = géint eng Scholdenunioun
Euron puolesta, velkaunionia vastaan
ADR kannattaa euroa ja siinä pysymistä mutta toivoo, että esimerkiksi Kreikka erotettaisiin eurosta. Erottamisen jälkeenkin ADR:n mielestä Kreikkaa pitäisi tukea, mutta jollain muulla mekanismilla kuin mitä tällä hetkellä: nykymallilla nimittäin luxemburgilaiset maksavat väestömäärään suhteutettuna eniten Kreikan velkoja.
Neie Memberstaat = Referendum
Kansanäänestys uusista EU-jäsenvaltioista
Syynä kansanäänestysten vaatimiselle on, että ADR ei missään nimessä halua Turkkia osaksi EU:ta, milloinkaan, ikinä. Sen sijaan Balkanin EU:n ulkopuolisten valtioiden kanssa ADR mielellään jatkaa jäsenyysneuvotteluja ja toivottaa heidät mukaan heidän ollessaan siihen valmis.
Sozial Mindestnormen = gerecht Europa
Sosaaliset miniminormit = reilu Eurooppa
ADR vaatii EU:n laajuisia sosiaalipoliittisia normeja, esimerkiksi keskipalkkaan sidoksissa olevaa minimipalkkaa ja pakollisia terveys- ja työttömyysvakuutuksia, ja haluaa, että nämä laadittaisiin yksilöiden kannalta parhaimman EU-maan normien mukaan – kilpailu, missä Luxemburg monessa kategoriassa vie voiton. ADR sanoo ymmärtävänsä, etteivät köyhemmät EU-maat kykene saman tasoiseen sosiaaliturvaan kuin mitä Luxemburg, mutta että tähän pitäisi pitkällä tähtäimellä pyrkiä ja elämisen tasoa kasvattaa läpi Euroopan. Syyksi tähän ADR sanoo huolen Espanjan ja Kreikan nuorisosta ja köyhistä, mutta ihan yhtä hyvin motiivina saattaa olla, että parempi sosiaaliturva kotimaassa vähentää ihmisten haluja lähteä sosiaaliturvan perässä Luxemburgiin. ADR myös haluaa, että Luxemburgin minimipalkka ulotettaisiin koskemaan myös Luxemburgissa pimeästi töissä olevia, mikä vaatimuksena on vähintään mielenkiintoinen.
Näiden lisäksi ADR kannattaa mm. EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, laajempaa luxemburgilaista osallistumista EU-asioihin, Erasmus-ohjelman ja korkeakoulujen välisen yhteistyön kasvattamista ja sisärajojen auki pitämistä kaikille ”rehellisille kansalaisille”, sekä vastustaa sosiaaliturvashoppailua, EU:n puuttumista valtioiden perhelainsäädäntöön ja Parlamentin päätöslauselmia ”poliittisesti korrekteista” aiheista, jolla varmaan viitataan seksuaalivähemmistöihin ja uskontoon. Jos ADR saa paikkoja Europarlamenttiin, he istuvat todennäköisesti samassa ryhmässä perussuomalaisten kanssa, joiden kanssa varmaan löytävät sekä yhteneväisyyksiä että eroavaisuuksia mielipiteissä.
Jos et ole jo käynyt äänestämässä ja olet Suomessa, niin muistapa käydä sunnuntaina! Ja muista tutustua ennen äänestämistä myös siihen, missä eurooppalaisessa seurassa äänestämäsi puolue EU:ssa istuu.
Helatorstai, mikä ihana tekosyy lähteä pitkän viikonlopun viettoon. Iiro on ensi viikon Luxemburgissa luonani, ja mietimme yhdessä lähtevämme minilomalle jonnekin lähelle – vaikkapa Belgiaan, sillä edestakaiset junaliput Luxemburgista minne tahansa Belgiaan kahdelta ovat vain 63 euroa ja junamatka pisimmillään kestää 4 tuntia. Tunnin Lonely Planetin ja internetin selailu tuotti seuraavat neljä vaihtoehtoa:
BRUGGE
Todella kaunis keskiaikainen pitsikaupunki. Keskusta on maailmanperintökohde.
Kanaaleja, olutta ja pikkukauppoja. Goottilainen kirkko ja vanhoja rakennuksia.
Helatorstaina ”Heilig-Bloedprocessie”, uskonnollinen kulkue joka kerää isot katsojamäärät.
Vaihtoehdoista eniten turisteja.
Vartin junamatkan päässä Ostend, jossa Atlantikwallin toisen mailmaansodan bunkkerit.
Sekoitus vanhaa ja uutta: Belgian hienoin goottikatedraali, laaja fashion district ja Belgian suurin satama. Belgian toiseksi suurin kaupunki.
Maailman vanhin teollinen kirjapaino, joka on myös maailmanperintökohde.
Taidemaalareita, mm. Rubensin kotikaupunki (se joka maalasi barokkiaikana paksuja alastomia ihmisiä).
Vartin junamatkan päässä Lierissä on maailmanperintökohde begijnhof, jonne naimattomat naiset menivät asumaan ilman nunnanvaloja.
Keskiaikainen opiskelijakaupunki, vähemmän kanaaleja ja turisteja kuin Bruggessa mutta kumpiakin silti löytyy.
Katedraali, jonka alttaritaulua pidetään yhtenä maailman hienoimmista ja jonka sen takia natsit pöllivät ja piilottivat itävaltalaiseen suolakaivokseen.
Vanha linna, vanha luostari, paljon vanhoja pikkukujia ja ravintoloita.
Erikoisia museoita, mm. mielenterveysmuseo, 1900-luvun museo, designmuseo, industrialisaatiomuseo…
Belgian suurin ranskankielinen kaupunki, pitkälti teollisuuskaupunki mutta myös vanhempia rakennuksia.
Paljon museoita, mm. historiaa, taidetta ja arkkitehtuuria.
Puolen tunnin junamatkan päässä Maastricht Hollannin puolella, joka on kaunis kaupunki jossa on mielenkiintoiset luolaverkostot, joissa on piileskellyt historian aikana milloin kukakin.
Kuvat Instagramista: @elsa_euv, @liege_ardent, @crisam, @annpiraprez
Jatkokeskustelujen perusteella varasin alustavasti pienen bed&breakfastin Bruggesta. Majoituksen löytäminen ei ollut helppoa, sillä lähes kaikki paikat on varattu, mutta löytämäni B&B ei ole hinnalla pilattu: 65 euroa yö kahdelta hengeltä söpössä 1700-luvun talossa kävelymatkan päässä keskustorilta. Vinkkejä Bruggeen otetaan siis vastaan.
Suomessa asuessa ovessamme luki ”Ei mainoksia, ei pizzamainoksia, ei vaalimainoksia”. Pelkkä mainoskielto ei nimittäin näyttänyt kahteen jälkimmäiseen ryhmään tehoavan, mutta lisämaininnalla postiluukku jäi mainosvapaaksi. Luxemburgissa vaalien alla tulee ”infolehtisiä” mutta ei varsinaisia mainoksia, koska listavaalimaassa henkilömainontaan ei käytetä rahaa. Pizzamainoksia tulee silloin tällöin, mutta varsinainen riesa ovat selvännäkijämainokset, joita tulee joka viikko.
”Professori” Sadaby, suuri selvännäkijämeedio 100% onnistumisprosentilla, on valmiina auttamaan sinua vaikkapa palauttamalla immédiat rakkaasi luoksesi, tuomalla sinulle onnea rahapeleissä tai rakkaudessa, poistamalla seksuaalista impotenssia, parantamalla tuntemattomia sairauksia tai vapauttamalla sinut alkoholismista tai tupakkariippuvuudesta. Sadaby lupaa toimintansa olevan laadukasta ja nopeaa – tuloksia saa jo kolmessa päivässä – ja tarjoaa kotikäyntejä tai hoitoa kirjeitse.
”Professori” Karo on vielä Sadabya nopeampi, sillä tuloksia saa jo 24 tunnin sisään, ja maksua ei tarvitse suorittaa kuin vasta tulosten jälkeen. Ehkä tämä johtuu siitä, että tällä noitatohtorilla on jo 30 vuoden vankka kokemus alalta. Karo lupaa turvaa huonolta kohtalolta, parantaa yrityksesi tuottavuutta sekä toki parannuksia perusongelmiin kuten impotenssiin, menetettyihin ihastuksiin tai veikkausonneen. Karolla on puhelinpäivystys klo 07-22 seitsemänä päivänä viikossa.
Jos joku nyt kiinnostui näistä, niin tiedoksi sitten, että Luxemburgin suuntanumero on +352! Onnea ja hyvää kohtaloa tulevalle viikonlopulle!
Rousegärtchenin puisto, jonka kulmassa Suomen suurlähetystö Luxemburgissa sijaitsee
Kaikki Suomessa asuvat ovat varmaan jo ehtineet huomata eurovaalit, joiden ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona, mutta EU:n ulkopuolella tämä tapahtuma on saattanut mennä ohitse joten kertauksena: nyt äänestetään Europarlamentista seuraavaksi viideksi vuodeksi, ja kaikilla EU-kansalaisilla on äänioikeus riippumatta asuinpaikasta. Itse kävin äänestämässä tänään suurlähetystössä, mutta ulkomailla asuminen ei ole vaatimus ulkomailla äänestämiseen, vaan maailmalla voi äänestää jokainen, joka sattuu maailmalla olemaan vaikkapa matkoilla. Suosittelen lämpimästi tätä, sillä samalla pääsee tutustumaan paikkoihin, joihin ei muuten olisi asiaa. Usein äänestyspaikka on suurlähetystössä, mutta esim. Coloradossa äänestys olisi ollut paikallisen kunniakonsulin kotona omakotitaloalueella, ja Kaliforniassa taas käydään äänestämässä Suomi-talolla. Toissavuonna annoin ääneni kuntavaaleissa Washington DC:n suurlähetystössä, ja silloin valtio tarjosi vaalikahvit; tänä vuonna täällä Luxemburgissa taas oli tarjolla Marianne-karkkeja.
Ulkomailla ei ole mahdollista äänestää varsinaisena vaalipäivänä, joten liikkeellä pitää olla jo tällä viikolla. Listaus ulkomaan ennakkoäänestyspaikoista löytyy oikeusministeriön sivuilta, ja vaihtoehtoja on kaikkien EU-maiden lisäksi mm. Yhdysvalloissa, Australiassa, Saudi-Arabiassa, Intiassa, Thaimaassa ja Indonesiassa. (Maita, joissa blogilla vaikuttaa olevan lukijoita…) Mukaan tarvitsee pelkästään passin tai henkilöllisyystodistuksen. Lisäksi on hyvä ottaa postissa tullut ennakkoäänestyslappu, jos sellainen löytyy, sillä se nopeuttaa äänestystilannetta. Minulla se oli kadonnut postissa, joten jouduin kirjoittamaan käsin osoitteeni paikalta saatavaan lappuun sekä selvittämään listasta oikean vaalilautakunnan osoitteen, johon ääneni lähetetään laskettavaksi. Vaalilautakunta määräytyy sen mukaan, mikä on nykyinen asuinkunta tai ulkomailla asuvien tapauksessa viimeisin kunta, jossa olet Suomessa asunut, ja sen pystyy tarkistamaan tuosta ennakkoäänestyslapusta. Jos ei ole lappua eikä muistikuvaa, äänestyspaikalla pystytään asia selvittämään, kunhan on ne henkkarit mukana.
Tervetuloa äänestämään Suomen suurlähetystöön! Ovesta heijastuu entinen teräsyhtiö ArcelorMittalin päämaja.
Ketä sitten äänestää? Minulle valinta oli suhteellisen helppo, sillä vaaleissa on ehdollaparikinkaveria, jotka tiedän kaikki aidosti asioista välittäviksi ja sydämellään politiikkaa tekeviksi järkeviksi yhteistyökykyisiksi ihmisiksi, jotka vielä bonuksena ovat kanssani aika samoilla linjoilla. Jos tämä ei riitä suositukseksi tai linjat eivät ole sinulle oikeita, niin kaverini postasi Facebookkiin hyvän ohjeistuksen, jonka tähän hieman muokattuna kopioin:
Mene Ylen ryhmävaalikoneeseen, jossa vastaat ensin vain niihin kysymyksiin, jotka ovat itsellesi tärkeitä ja katsot tuloksen. (Valitse muihin ”Ohita kysymys” päästäksesi tulokseen.) Vähitellen voit vastailla muihinkin, seuraten tuloksen muuttumista.
Saatuasi puolueen selville, mene tavalliseen vaalikoneeseen. Vastattuasi valitset Tarkastele ehdokkaita ja rajaat ne vain siihen puolueeseen, jonka sait tulokseksi ryhmäkoneesta.
Ehdokkaiden joukosta valitse itsellesi sopiva ehdokas ja lue vielä hänen vastaukset ja perustelut läpi. Jos ei miellytä, valitse seuraava listasta ja toista, kunnes sopiva ehdokas löytyy.
Ryhmän ja puolueen pitäminen ykköskriteerinä kannattaa, sillä vaikka EU:ssa ei ole yhtä tiukkaa ryhmäkuria kuin Eduskunnassa, niin yleensä mepit äänestävät ryhmän kantojen mukaan, ja mepille, joka poikkeaa liikaa ryhmän kannoista, ei anneta ryhmän toimesta vaikutusvaltaa asioiden valmisteluun – mikä on se tehokkain tapa vaikuttaa. Muut Suomen puolueet sijoittuvat ryhmiin aika odotetulla tavalla, mutta itselleni tuli taannoin yllätyksenä, että Keskusta kuuluu maataloustukia vastustavaan liberaaliryhmään, kun taas Kokoomus kuuluu konservatiiviryhmään, joka taannoin kannatti ACTAa (monimutkainen sopimus, joka toteutuessaan olisi rajoittanut sananvapautta ja kirjesalaisuutta ”tekijänoikeusrikkomusten” varjolla ja esim. rajoittanut rinnakkaislääkkeiden myyntiä kehitysmaihin) sekä vastusti mm. peruskoululaisten euroopanlaajuista oikeutta seksuaalivalistukseen ja suositusta, että abortti sallittaisiin kaikissa EU-maissa. Niin tai näin, oli mielipide mikä tahansa, niin kaikkien tulisi äänestää omien mielipiteittensä ja vakaumuksen mukaisesti, ja juuri siksi kannattaa selvittää, mitä äänestämäsi ehdokkaan ryhmä ajaa, jotta äänesi menee varmasti oikeaan osoitteeseen.
Ylpeä äänestäjä leimattu äänestyslappu tassussa
Äänestysiloa kaikille, niin ulkomailla kuin kotimaassakin! Ensi viikon sunnuntaina selviää lopputulos, joka mahdollisimman monen äänestettyä toivottavasti edustaa kunnialla eurooppalaisia seuraavat viisi vuotta.
Kuten edellisessä postauksessa selostin, onnistuin jättämään läppärilaukkuni Denverin lentokentälle. Detroitiin laskeuduttuani selvisi, että laukku oli löytynyt, joten Amsterdamin kohdalla rupesin miettimään, miten pääsisin Luxemburgiin saavuttua kotiini. Kotiavaimet nimittäin jäivät kyseisen läppärilaukun taskuun.
Minulla on toki vara-avaimet, joita normaalisti säilytän työpaikalla, mutta nyt ne olivat jääneet edellisen käyttökerran jälkeen kotiin. Raahasin lentikentältä huonosti koneessa pilkityn yön jälkeen ja verskat jalassa itseni ja matkalaukkuni töihin, josta käsin soitin isännöitsijälle. Hänellä ei ollut vara-avainta, joten pyysin työkaveria soittamaan vuokranantajalleni, joka puhuu kolmea kieltä, joista yksikään ei ole englanti. (Ranska sen sijaan löytyy repertuaarista.)
Kuuntelin vierestä puhelua ja ymmärsin, ettei vuokranantajallanikaan ole avainta asuntooni. Puhelun jälkeen opin uuden sanan: pompier – palomies. Kuulema heillä olisi keinot avata ovi. Päätin kuitenkin turvautua perinteiseen lukkoseppään.
Lukkoseppä tuli paikalle nopeasti ja totesi, että lukkoni ovat sen verran hyviä ettei niitä saa rikkomatta auki. Uudet lukot maksaisivat jopa tonnin. Kiitin kohteliaasti ja kieltäydyin tällä kertaa palveluksista. Sen sijaan soitin kaverilleni, voisinko tulla yöksi hänen sohvalleen, ja lähdin ostamaan kaupasta vaihtovaatteita ja sampoota.
Kaverini ikkunalaudalla on venetsialaisia naamioita
Minun selvitellessä yösijaa Iiro heräsi valtameren toisella puolen, kaivoi avaimet laukustani ja lähti selvittämään niiden postittamista. UPS ei suostunut toimittamaan Luxemburgiin pikana, enkä minä suostunut odottamaan 3-5 päivää, mutta Fedex lupasi kahden päivän toimituksen huokeaan $58 hintaan. Huomattavasti huokeampi siis kuin vaihtoehdot, totesin.
Fedexin toimituksen seuraaminen onnistuu netissä
Sitten vain jännittämään, miten lähetyksen käy. Avainten reitti vei ensin Indianapolikseen, josta ne lähetettiin kohti Pariisia. Keskiviikkoaamuna kerrottiin jo, että avaimet oli ladattu toimituspakuun Luxemburgin rajalla, ja tasan klo 12 työpaikan respasta tuli soitto. Mitään en respaäijän ranskasta ymmärtänyt, mutta Fedex???-kysymys tuotti myöntävän vastauksen, ja riensin alakertaan.
Jeee!!!!
Ikinä en ole ollut näin tyytyväinen päästessäni kotiin. Ihan kiva ehtiä olla kotona yksi ilta, sillä huomenna lähden pitkäksi viikonlopuksi Suomeen, ja pitäisi tässä pyykkiäkin pestä.
Tämä postaus on muuten kirjoitettu kännykällä, kun se läppäri on yhä toisella puolen maailmaa. Ansaitsen mielestäni tästä hyvästä jonkinlaisen papukaijamerkin.
Paluu Yhdysvalloista takaisin Eurooppaan koitti eilen, ja Iiro kävi saattamassa minut Denverin lentokentälle. Kentällä jäi sen verran luppoaikaa, että joimme kahvilassa kupit lämmintä ja rupattelimme vielä viitisen minuuttia turvatarkastuksen edessä ennen viimeisiä halauksia ja vilkutuksia. Turvatarkastuksessa ei ollut paljoa jonoa, joten noin viidessä minuutissa olin hihnan luona, josta nappasin kolme lootaa, jotta olisi kunnolla tilaa niin takeille, kengille kuin läppärillekin… ööh, niin missäs se minun läppärilaukkuni oikein onkaan? Ei ainakaan mukana.
Käännyin vapaana palloilevan turvatarkastajan puoleen ja selitin, että olin unohtanut läppärin kahvilaan. Olisiko mahdollista käydä hakemassa se ilman uutta jonotusta? Turvatarkastaja totesi, että täysin ilman jonotusta en selviä, mutta kirjoitti minulle kortin, jolla pääsisin priority-jonon kautta ja päästi ulos portista. Nopea spurtti kahvilaan, ja vesiperä. Hetkinen, olin tainnut laskea läppärilaukun maahan turvatarkastuksen edessä, takaisin siis sinne… ja vaikka aikaa oli kulunut alle kymmenen minuuttia, ei sitä enää sielläkään ollut.
Kumpi maksaa vähemmän, uusi läppäri vai uudet mannertenväliset lennot? Minun ikivanhan läppärini kohdalla vastaus oli selvä, joten takaisin turvatarkastukseen, kohteliasta excuse me, may I, my flight leaves in…-etuilua peliin ja jalat alle kohti lentokenttäjunaa. Terminaaliin päästyä juoksin kieli vyön alla portille ja ehdin viimeisten joukossa sisään koneeseen. Siinä jossain välissä ehdin soittaa Iirolle, että kääntyisi takaisin ja kävisi etsimässä läppärilaukkuni lentokentän Lost & Foundista. Ja sitten stressaava lento Detroitiin ilman mahdollisuutta seurata tilannetta.
Läppärin katoaminen sinänsä ei olisi ollut maailmanloppu, sillä olen jo jonkin aikaa miettinyt uuden ostamista. Enemmän harmitti läppärin sisältö: reilun vuoden verran valokuvia, joista vain murto-osasta minulla on kopio muualla. Vuosi reissuja, kokemuksia, tärkeitä hetkiä, vaarassa kadota noin vain. Tuijotin puolet lentomatkasta eteeni hermostuneena jonka jälkeen totesin, että on pakko keksiä jotain muuta tekemistä. Lukemiseni oli kanssa läppärilaukussa, mutta lentoyhtiön ilmaislehdestä löytyi sudokuja rauhoittamaan.
Detroitissa soitin Iirolle pelonsekaisin tuntein. Joo kävin siellä paikalla, enkä löytänyt laukkua… Aargh voi ei, voi ei voi ei voi ei!! …hei kuuntele nyt loppuun, mutta jätin katoamisilmoituksen ja sieltä soitettiin vähän aikaa sitten, että laukku on löytynyt. JESSS!!!! Kuulema löytötavaratoimistosta oli kerrottu, että laukun löytymisessä saattaa kestää parikin vuorokautta, sillä lentokentällä katoaa päivittäin joitain satoja kappaleita tavaraa, ja lisäksi epäilyttävämmän näköiset esineet käytetään poliisin kautta, missä varmistetaan, etteivät ne sisällä pommeja. Minun läppärini ei ollut tarpeeksi epäilyttävä, ja kun seuraava lentoni laskeutui Amsterdamiin, Iirolta tuli jo kuva läppärilaukusta onnellisesti Coloradon kotimme eteisessä. Tästä eteenpäin backuppaan loputkin kuvat nettiin.
Pari viikkoa ilman läppäriä ei haittaa: tulee blogattua ilman valokuvia ja varmaan ylipäätään vähemmän, mutta luen sillä ajalla vaikka kirjoja. Vähän ongelmallisempaa on, että laukussa oli läppärin lisäksi myös kotiavaimeni. Pidän yleensä vara-avaimia töissä, mutta olin tarvinnut niitä juuri ennen reissua, ja kotiinhan ne olivat jääneet… Treffit lukkosepän kanssa on sovittu puolen tunnin päähän.
Kippis! Skål! Cheers! Alkuviikosta täällä päin Coloradoa oli kovan tuulen varoitus, ja syystäkin, totesin kun yritin pyöräillä kauppamatkalla vastatuuleen. Torstaiksi tuuli kuitenkin laantui ja nautimme lämpimästä auringonpaisteesta, sellaisesta suomalaisesta kesästä, ja samalla juhlistimme vapunpäivää. Vappu ei ole täällä sen kummemmin juhla kuin vapaakaan, sillä Yhdysvalloissa Labor Day on syyskuun alussa. Onneksi uima-altaalle ehti myös työpäivän jälkeen.
Taloyhtiömme kattoterassin uima-allasalueelta on näkymä Boulderin Flatirons-vuorille, jotka ovat Kalliovuorten kokoluokassa pienemmästä päästä.
Kaverimme Ville on työmatkalla Boulderissa, joten pääsimme viettämään vappua vähän isommalla suomalaisporukalla: kahden sijasta kolmella. Vaihdoimme myös vapuntoivotukset altaalla istuskelleen norjalaisen kanssa, joka avasi keskustelun kuullessaan meidän pälättävän keskenämme. Yritimme norjalaisen aloitteesta vaihtaa pari sanaa toisella kotimaisella, mutta se yritys kuihtui alkuunsa.
Viikonlopuksi on luvattu auringonpaistetta ja hellettä, jonka pitäisi jatkua vielä ensi viikon alkuun, mutta minä en ole enää siitä nauttimassa. Lähtö takaisin kohti Eurooppaa käy sunnuntaina.
1860-luvulla ranskalainen poliitikko ja historioitsija Édouard de Laboulaye sai idean: Yhdysvallat tarvitsee monumentin juhlistamaan vapauden aatetta, jota juuri päättynyt sisällissota vahvisti vapauttamalla orjat. Laboulaye halusi myös Ranskasta vahvan demokratian ja kannatti orjuuden lakkauttamista siirtomaista, ja hän mietti, että jos Ranska lahjoittaisi tämän muistomerkin Yhdysvalloille, ehkäpä nämä aatteet saisivat vahvemmin jalansijaa myös vanhalta mantereelta.
Onneksi Laboulayella oli kaverina kuvanveistäjä Auguste Bartholdi, joka juuri työsti suunnitelmia suuren naisfiguurin pystyttämiseksi Suezin kanavan suulle Rodoksen kolossin tapaan. Bartholdin suunnitelmat eivät kuitenkaan ottaneet tulta, joten SaksanRanskan sodan päätyttyä vuonna 1871 parivaljakolle jäi aikaa miettiä tätä amerikkalaista vapauden monumenttia. Bartholdi lähti matkalle Yhdysvaltoihin keräämään rahaa ja kontakteja, tapaamaan liikemiehiä, kulttuurimesenaatteja ja presidenttiäkin, ja lopulta vuonna 1875 kontakteja oli kertynyt tarpeeksi ja Ranskallakin oli sopivasti talouskasvu päällä, että Bartholdi ja Laboulaye julkistivat projektinsa: Vapaudenpatsas.
Työnjako oli seuraava: Ranska lahjoittaisi itse patsaan, Yhdysvallat taas antaisi käyttöön saaren New Yorkin edustalla ja rakentaisi paikalle patsaan korkuisen jalustan. Ranskassa järjestettiin iso rahankeräys patsasta varten, ja vaikka keräys suunnattiin eliitille – hyväntekeväisyysoopperailtoja, anyone? – myös rahvas osallistui innolla lahjoittamaan. Patsaan rakentajaksi pestattiin insinööri Gustave Eiffel, joka suunnitteli patsaalle kantavan rungon, jonka varaan metallilevyt ripustettaisiin. Vihdoin kesällä 1884 Ranskan hallitus julisti maksavansa patsaan laivauksen Yhdysvaltoihin, jossa se pystytettiin jalustalle vuonna 1886.
Näkymä Vapaudenpatsaalle Liberty State Parkista New Jerseyn puolelta
Tarkoituksemme oli käydä patsaan kruunussa pari viikkoa sitten NYCin reissulla, mutta mokasimme helmikuussa lippujen oston. Tajusin silloin, että liput menevät ajoissa, ja tarkistin perjantaina, että niitä vielä oli. Viikonloppuna sovin Iiron kanssa niiden ostosta, ja… maanantaina niitä ei enää ollutkaan. Lipputilanne toki elää, sillä lippujen peruuttaminen on ilmaista vielä vuorokautta etukäteen, mutta pääsiäiseksi niitä ei missään vaiheessa vapautunut. Ei mikään ihme, sillä patsas on ollut suljettu 2000-luvulla monta vuotta ensin terrorismiuhan ja sen jälkeen hurrikaani Sandyn jälkeisten korjausten takia, ja kruunuun on päässyt vierailulle vasta viime kesästä, joten jos kruunuun haluaa, niin kannattaa ruveta katsomaan lippuja jo kolme kuukautta etukäteen. Jalustalle olisi saanut ostettua liput vielä kaksi viikkoa etukäteen, mutta päätimme sen sijaan jättää koko risteilyn väliin ja korvasimme sen retkellä New Jerseyn puolelle Liberty State Parkiin, josta käsin patsasta pystyi ihailemaan.
New York ei kuitenkaan ole ainoa paikka, jossa olen kyseisen patsaan vuoden sisään nähnyt. Kuukausi sitten Pariisissa lenkkeillessäni Seinen vartta pitkin hoksasin tutun näköisen patsaan saaren päässä joen keskellä.
Grenellen sillan Vapaudenpatsas
Grenellen sillan kohdalle rakennettiin Vapaudenpatsaan kopio pari vuotta New Yorkin version jälkeen. Tämän kopion kustansi Pariisissa asuvien amerikkalaisten komitea, ja sijainti valittiin niin, että siitä oli näkymä kuvanveistäjä Bartholdin ateljeeseen, ja patsas katsoo suoraan kohti New Yorkia.
Grenellen sillan patsaan lisäksi Pariisissa on kaksi muutakin Vapaudenpatsasta: pienehkö pronssipatsas Luxemburgin puistossa, joka on isoa patsasta vanhempi ja jonka Bartholdi valoi malliksi suuren patsaan tekovaiheessa, ja sitäkin vielä vanhempi kipsivedos Musée des Arts et Métiersin taidemuseossa. Tämän lisäksi kopioita on ympäri maailmaa, ja Suomea lähin niistä sijaitsee Norjassa Visnesin kylässä, mistä suuren patsaan kuparin sanotaan osittain olevan peräisin.
Kolmas vuoden sisään nähty Vapaudenpatsas löytyi sen sijaan yllättävästä paikkaa: Alsacessa sijaitsevan Colmarin pikkukaupungin ulkopuolella olevan liikenneympyrän keskeltä. Ihmettelimme sitä viime toukokuussa Iiron kanssa, mutta opaskirjasta löytyi pian selitys kummalliselle paikalle. Colmar on Bartholdin synnyinkaupunki ja patsas pystytettiin sinne vuonna 2004, kun hänen kuolemastaan oli tullut kuluneeksi sata vuotta. Itse en silloin tajunnut napata kuvaa, mutta onneksi joku muu on tajunnut ja laittanut sen jakoon Instagramiin:
