Globe Called Home -matkablogi

26.3.201428.8.2014

Belgian pyhä kolminaisuus: Olutta, suklaata ja sarjakuvia

Edellinen viikko Brysselissä kului suurimmaksi osaksi neljän seinän sisässä läppäreiden huminaa ja flaamiksi vahvasti murtavaa kouluttajaa kuunnellessa. (Tämä sivusto, mitä nyt luette, on muuten blohhhhh.) Koulutuskeskus oli sen verran laitakaupungilla, että pääsin sieltä ihmisten ilmoille vasta kuuden maissa iltapäivisin, mutta siitä huolimatta ehdin kipaista ostamassa tuliaisia: belgiolutta, belgisuklaata ja belgialaisia sarjakuvia. Itselleni tietenkin.

Godivan tehtaanmyymälä Simonisin metropysäkin vieressä kutsuu luokseen

Matkalla hotellilta koulutuskeskukseen ja takaisin olin jo parina päivänä katsellut suurta Godivan logoa metropysäkin vieressä olevan tehdasrakennuksen seinässä. Pieni googlettelu paljasti paikalla todellakin olevan tuon melkein satavuotiaan brysseliläisen suklaavalmistajan tehdas sekä tehtaanmyymälä: sinne siis! Myymälä ei ollut paljon pientä olohuonetta isompi, mutta suklaat eivät paljoa tilaa vieneet, ja alennukset olivat luokkaa 25-50%, mikä kalliissa Godivan suklaissa on jo iso summa. Kolmen suklaalaatikon rasiasta riitti hyvin myös lauantaina synttäreitään juhlivalle kaverille lahjaksi. Itse suklaatehdas on nimetty Lady Godivan mukaan, joka legendan mukaan ratsasti 1000-luvulla alasti englantilaisen Coventryn kaupungin lävitse saadakseen miehensä lopettamaan kaupungin asukkaiden raskaan verotuksen.

Godivan tehtaanmyymälä
Avenue de Jette 4, Koekelberg
Auki: ma-la klo 10-18

Mondon Bryssel-oppaasta bongasin lähellä hotelliani sijainneen Beer Manian, belgialaisen olutkaupan, jossa oli hyllyistä päätellen useaa sataa eri olutmerkkiä myynnissä. Moikkasin sisääntullessa myyjää, joka kysäisi, tarvitsenko apua. Vastasin, että kiitos katselen vain, ja myyjä kysyi, olenko kenties suomalainen. Ööh, joo. Pikainen vilkaisu vaatteisiin, mutta ei, päälläni ei ole Marimekkoa – joten mistä arvasit? Well there’s just a lot of Finnish people visiting us.

Olutta kuohuviinipulloissa. Vähän isompaan janoon?

Oluet oli lajiteltu luostarioluisiin, lambicceihin, tummiin ja vaaleisiin, joista nappasin mukaan pari pulloa, kaikkea muuta paitsi lambiccia. Viime viikonlopun aikana minulle selvisi, että Belgiassa on lambicceja, joista jopa oikeasti pidän, mutta kirsikkalambicit eli kriekit eivät tähän sarjaan kuulu, joten pitäydyin niistä varmuuden vuoksi kaukana. Kriekiä kannattanee kokeilla, jos ei yleensä pidä oluesta vaan juo mieluummin siideriä. Minä taas en keskimäärin pidä siidereistä, joten kriekitkin ovat mielestäni vähän ällöjä.

Oma hyllynsä oli myös vanhoille olutpulloille. Joidenkin lambiccien säilyvyysaika on virallisestikin 20 vuotta, joten ehkäpä osa näistä on jopa juotavia.

Belgiassa on vain kuusi trappistiluostaria, jotka tekevät aitoja luostarioluita, mutta luostarityylisiä oluita valmistaa moni muukin panimo. Koska kuusi trappistiluostaria on maisteltu jo lävitse, mukaan tarttui tällä kertaa Witkap-Patelia Slaghmuylderin panimolta, joka sekin on perustettu 1800-luvun puolella. Valinta tapahtui etiketin sekä sen perusteella, kuinka tyhjää hyllyssä oli. Mitä tyhjempää, sitä parempaa, eikös?

Beer Mania
Chaussée de Wavre 174, Ixelles
Auki: ma-la 11-21, su 13-18

Beer Maniaa vastapäätä sijaitsevassa sarjakuvakaupassa oli loppuunmyynti. Rohkeasti sisään, vähän pälyilyä ympäriinsä, ja aika pian myyjä tuli kysymään, voiko auttaa. Kyllä, olisiko teillä jotain sarjakuvia, joissa käytetty ranska olisi sieltä helpommasta päästä? Ah oui, français facile! myyjä hymyili. Pour enfants? Ei lapsille, vaan ihan itselleni ajattelin… Hmm, français facile pour adultes, myyjä toisti ja rapsutti päätään hetken. Sen jälkeen hän kaivoi esille sarjakuvia, joissa pääosissa on seikkaileva lapsiporukka ja sanoi, että kai tuota voivat aikuisetkin lukea. Niitä tunnetumpia belgisarjakuviahan ovat Lucky Luket, Smurffit ja Tintit, joista jälkimmäisiä kyselin, mutta niistä oli jäljellä vain yksi ”historiallinen alkuperäispainos” muovikuorissa halpaan 50 euron hintaan.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

19.3.201428.8.2014

Brysselin iltamarkkinat

Ilta on pimentymässä tai jo pimentynyt, mutta markkinat kuohuvat yhä vilkkaana. Joku vihannesmyyjä alkaa jo pakkailla kojuaan pakettiautoon, mutta peräkärryistä juustoa ja leikkeleitä myydään vielä täyttä häkää, wokkipannut ja couscouskeittiöt käyvät kuumina ja viinibaarit ovat päässeet vasta vauhtiin toimistoiden tyhjennettyä ja ihmisten lähdettyä afterworkeille.

Jos juustoista tykkää, niin niiden tuoksu Chatelainin iltamarkkinoilla on huumaava. On varmaan myös, jos ei tykkää.

Huomasin maanantaina Foursquaressa tekstin: Trending on Mondays: Marché de la Place van Meenen. Iltamarkkinat olivat juuri alkamaan päin, joten suunnittelin illan juoksulenkin niin, että sain paluumatkalla pysähdyttyä paikan päällä. Vaikka sää ei ollut kovinkaan lämmin, erityisesti juusto- ja viinikojujen luona kävi kuhina, kun ihmiset maistelivat punkkua työpäivän jälkeen. Minä pysähdyin erään valmista ruokaa myyvän kojun luona ja pyysin purkkiin mukaan kanacurrya. Sinähän sanoit currya, myyjä varmisti, ja nyökkäsin. C’est bruyant! myyjä naurahti minulle tuttavallisesti ja nyökkäsin ja naurahdin takaisin. Hotellihuoneessa piti tarkistaa sanakirjasta, mitä bruyant oikeastaan tarkoittikaan: meluisaa. Ja minä kun luulin, että syy myyjän varmistelulle oli minun jotain-sinne-päin-aksenttini…

Chatelainin iltamarkkinoilla viinibaari löytyi, kun paikallisti pöydän, jolle oli kasattu iso liuta viinipulloja. Joitain menun tapaisia niillä pöydillä kanssa näkyi, ja anniskelualueista ei ollut tietoakaan.

Van Meenenin markkinoilla viinibaarit olivat astetta pysyvämpiä, esim tämä pakun takaosaan rakennettu mobile winebar.

Keskiviikkoiltana sovin tutun kanssa treffit Chatelainin iltamarkkinoille, jotka olivat vähän van Meeneniä isommat ja selvästi suositummat. Tuttuni saapui paikalle vähän myöhässä töiden venyttyä yli seitsemään illalla, ja totesimme, että olimme lasillisemme punkkua ansainneet. Moni oli käynyt hakemassa viereisiltä ruokaständeiltä myös illallista, mutta me totesimme viilenevässä ilmassa, että emme olleet tarpeeksi brysseliläisiä tälle. Koska kaikki lähiravintolat olivat iltamarkkinoiden ansiosta tupaten täynnä, suuntasimme kävelymatkan päähän Louisen metroaseman lähelle Li Yuanin vietnamilaiseen ravintolaan (rue Jourdan 1), jonka suolaisia lättyjä voin lämpimästi suositella. Ravintolassa nimittäin tuttuni kertoi puoliksi vietnamilaisesta poikaystävästään, jonka lempiruokaa lätyt ovat, ja totesi, että nämä saisivat hänen hyväksyntänsä.

Saisiko olla ripaus karkinhimoa?

18.3.2014

Vuosi Luxemburgissa, osa 2

Nyt kun tässä maassa on asuttu vuosi, on yhteenvedon aika. Edellisessä postauksessa esiintyi maalis-syyskuu, tässä loka-maaliskuu.

LOKAKUU 2013

Lokakuussa arkea kuvaa parhaiten kalenterimerkintäni alkukuusta: opiskele himassa ranskaa ja pese pyykkiä. Paljon muutakin kuukauteen kuitenkin mahtui: ensimmäisenä viikonloppuna kävin uudestaan Suomessa Iiroa moikkaamassa, toisena viikonloppuna taas Minttu yhdessä Supersuunnistajansa kanssa kävi Luxemburgissa. Samana viikonloppuna Luxemburgin viinitilat alkoivat myymään Fiederwäisseniä eli luxemburgilaista valkoviinipohjaista nouveau-viiniä, joka minusta maistui lähinnä pahan kiljun ja käytetyn lonkeron sekoitukselta, kun sitä maistoimme Bernard-Massardin viinitilalla (huom. ainoa luxemburgilainen Alkossa myytävä tuottaja, jolta saa nykyään kuohuviinin lisäksi myös auxerroisvalkkaria). Muita viikonlopun kohokohtia olivat vierailu Bourscheidin linnassa, sitä seurannut patikointi, museoiden yö sekä hyvä ruoka, mm. Luxemburgin kansallisruoka Judd mat Gaardebounen, savustettua sianniskaa papujen kanssa.

Loppukuusta Luxemburgissa vaihtui valta, mikä näkyi kahvipöytäkeskusteluissa, mutta minulle näkyvämpi asia olivat pari viikkoa kestäneet Cineast-elokuvafestivaalit, jolloin Itä-Euroopan elokuvat valtasivat kaupungin leffateatterit. Patikoidessa tuli käytyä toistekin Pohjois-Luxemburgin ruskametsissä, ja tuli sitä käytyä myös Suomi-Luxemburg-seuran syysretkellä yhden päivän visiitillä Champagnessa. Shamppanja oli edelleen hyvää, ja tällä kertaa näin myös maailman suurimman viinitynnyrin, joka oli kohahduttanut maailmaa Pariisin maailmannäyttelyssä ja melkein vienyt koko shown. Lopulta se Eiffel-torni taisi kuitenkin jäädä pysyvämmin mieliin.

MARRASKUU 2013

Marraskuu alkoi pitkällä viikonlopulla pyhäinpäivän kunniaksi, ja sen ansiosta tempaisimme Elinan kanssa Etelä-Ranskaan Ryanairilla: meno Brysselistä Carcassonneen, paluu Montpellieristä Frankfurtiin, kun kerran kummallekin kentälle on parin tunnin bussimatka täältä. Carcassonnen linnoituskaupungin lisäksi kävimme katsomassa Languedocin ruskan valtaamia viinipeltoja sekä kataarilinnoituksia, jotka hakkasivat jylhyydessä jylhimmänkin luxemburgilaislinnan 6-1. Montpellier sen sijaan ei paljoa säväyttänyt, mutta sää oli aurinkoinen ja lämmin, joten mitäs pienistä. Luxemburgiin palasimme tihkusateeseen ja kylmyyteen, jossa kuitenkin yritimme urheasti patikoida, mutta kun patikointireitit oli nauhoitettu metsästysalueeksi ja ilmassa kaikui pyssyjen pauke, suuntasimme sen sijaan glögeille. Seuraavana viikonloppuna onni oli vähän paremmin myötä, ja pääsimme katsastamaan Udelangen linnanrauniot.

Kuun puolivälissä käväisin Pariisissa moikkaamassa kaveria ja ihmettelemässä uudestaan ranskalaista elämänmenoa, ja kaveri taas puolestaan vei racletteneitsyyteni. Pian tämän jälkeen Luxemburgissa satoi ensilumi, joka jäi samalla viimeiseksi, sillä lopputalven on satanut maksimissaan hyvin vetistä räntää. Marraskuun viimeinen viikko taas meni uusissa maisemissa valtameren toisella puolen, kun kävimme Iiron kanssa etsimässä uutta asuntoa Kalliovuorilta ja siinä samassa juhlistimme kiitospäivää.

JOULUKUU 2013

Joulukuu oli täynnä kissanristiäisiä ja isompaa juhlaa. Itsenäisyyspäivänä Suomen suurlähetystö piti cocktailtilaisuuden, ja samana iltapäivänä vanhempani saapuivat Luxemburgiin minua moikkaamaan. Ohjelmassa oli joulumarkkinoita, patikointia ja Clervauxin linna, jossa oli näytillä The Family of Man-valokuvanäyttely: suoraan 50-luvulta, mutta olisi aivan hyvin voinut olla koottu eilen. Kävin saunomassa luxemburgilaisessa kylpylässä, missä avoin nakuilukulttuuri kummankin sukupuolen kesken tuntui suomalaisesta oudolta, mutta piña coladalta tuoksuvat löylyt kelpasivat. Lucianpäivänä järjestin pikkujoulut ja leivoin mahdollisesti ensimmäistä kertaa elämässäni luciapullia, ja samana viikonloppuna käväisimme Kölnissä katsomassa Gestapon vankilaa, joka oli sen verran kalsea, että sen jälkeen joulumarkkinat tulivat tarpeeseen.

Loppukuusta lähdin takaisin Yhdysvaltoihin ja ajoin Iiron kanssa puolen mantereen halki auto täynnä tavaraa halki tulvien (Arkansas) ja alijäähtyneen sateen eli suomalaisen median mukaan jäämyrskyn (Oklahoma, ei onneksi osunut täysin kohdalle). Lopulta pääsimme perille Coloradoon, mutta muuttokuorma, jonka piti tulla viimeistään jouluaatonaattona, saapui lopulta uuden vuoden jälkeen. Huonekaluja odotellessamme vuokrasimme mökin Kalliovuorilta, jossa ainoa turisteilu oli käynti The Shining-kirjan inspiraationa toimineessa Stanley-hotellissa; muun aikaa keskityimme rentoutumaan takan ääressä.

TAMMIKUU 2014

Tammikuu alkoi muuttotavaroiden purkamisella, jonka jälkeen Iiro lähti töihin ja minun piti lähteä takaisin Eurooppaan, mutta jäin kolmeksi päiväksi jumiin Coloradoon kiitos paukkupakkasten, jotka valtasivat kaikki mahdolliset vaihtolentokenttäni Pohjois-Yhdysvalloissa. Kun lopulta pääsin takaisin Luxemburgiin, juhlistin synttäreitäni tunnelmallisessa kasvisravintola Mesa Verdessä ihanan suomityttöporukan kanssa. Kuun puolivälissä kävin moikkaamassa kaveriani Lontoossa, ja yhdessä turisteilimme Greenwichissä, kävimme musikaalissa ja paransimme maailmaa. Kuun loppupuolella käväisin Suomessa moikkaamassa ystäviä ja sukulaisia ja parantamassa maailmaa. Oli ihan kiva olla poissa Luxemburgista tammikuussa, koska tihkusade ja pimeys alkoi pikkuhiljaa käydä hermoille.

HELMIKUU 2014

Helmikuu alkoi päiväretkellä Ranskan Nancyyn. Meidän piti alunperin mennä patikoimaan, mutta sää oli yhtä masentava kuin koko edellisen kuukauden, ja ajattelimme, ettei sade niin kaupunkireissulla haittaisi. Kengät litimärkinä sitten istumme kuivattelemassa kahvilassa. Hiihtolomaviikoksi (tai President’s Day -viikonlopuksi, jos amerikkalaisilta kysytään) lähdin taas Coloradoon, missä keskityimme vuoriin: patikointia, laskettelua, patikointia ja ihan vaan vuorten tiirailua porealtaasta käsin. Luxemburgissa patikointi ei onnistunut sen paremmin loppukuusta, joten lähdin spontaanille reissulle Brysseliin kaveria moikkaamaan. Helmikuun viimeisimmän päivän vietin Cambridgessa, jossa paikallisessa yliopistossa opiskeleva tuttuni tutustutti minut formal dinnereiden maailmaan.

MAALISKUU 2014

Maaliskuun ensimmäisen viikonlopun vietin Lontoossa Iiron kanssa. Kiertelimme ja kaartelimme kaupunkia yhdessä ja nautimme auringonpaisteesta, kunnes Iiro jatkoi matkaansa takaisin Yhdysvaltoihin ja minä läksin kohti Luxemburgia. Laskiaistiistaina leivoimme Luxemburgissa suomalaisporukalla laskiaispullia, jossa minun osuuteni oli murskata kardemummat, ja laskiaisviikonloppuna patikoimme linnamaisemissa, seurasimme ristinpolttoja ja kävimme katsomassa karnevaaleja Schifflangen pikkukylässä, josta en ollut kuullutkaan, ennen kuin paikallislehti vinkkasi aiheesta viikonloppuliitteessään. 15. maaliskuuta juhlistin yhtä vuotta Luxemburgissa aikaisten St. Patrick’s Day -juhlien merkeissä, ja seuraavana päivänä tajusin, että olin muistanut vuosipäivän väärin: olinkin saapunut tänne vasta 17. maaliskuuta.

Tänne, siis tuonne Luxemburgiin. Tällä hetkellä olen taas työmatkalla Brysselissä ja mietin, että ainainen reissailu on tainnut käydä kunnolle, sillä ikinä aiemmin en ole viettänyt työmatkan iltoja vieraassa kaupungissa hotellihuoneessa istuen. Silti odotan innolla, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan!

17.3.2014

Vuosi Luxemburgissa

Tasan vuosi sitten saavuin tänne Luxemburgiin parin matkalaukun ja jetlagin kanssa, ilman kunnollista käsitystä tulevasta asuinmaastani tai edes työstä, jonka takia tänne olin saapunut. Tiesin vain, että maassa puhuttiin kolmea kieltä, joista minä en osannut yhtäkään. Nyt vuotta myöhemmin on aika katsoa, mitä kulunut vuosi on pitänyt sisällään.

MAALISKUU 2013

Muutin Luxemburgiin maaliskuun puolivälissä, ja ykköstavoitteena oli etsiä mahdollisimman nopeasti pysyvämpi asunto AirB&Bn kautta vuokratun huoneen sijaan. Ravasin asuntonäytöissä joka ilta ja jo viikon kuluttua emmin kahden asunnon välillä. Ykkösvaihtoehtoni karsiutui lopulta siksi, ettei siihen saanut alle kahden vuoden vuokrasopimusta, ja nykyään voin olla tästä vain tyytyväinen, koska kyseisen asunnon sijainti ei näin jälkikäteen arvioituna ollut niin hyvä kuin mitä silloin hataralla kaupunkikuvallani luulin. Asunnon löydyttyä kävin paljon kävelyillä tavoitteena oppia kulkemaan uudessa kotikaupungissani, ja ihmettelin kaupunkia halkovia syviä rotkoja sekä toimistotalojen takapihailla laiduntavia lampaita. Maalis-huhtikuun vaihteessa oli pääsiäinen, jolloin ajattelin alunperin lähteä Suomeen, mutta lopulta kun pomo antoi luvan yhdelle ylimääräiselle lomapäivälle, palasin Georgiaan Iiron luokse.

HUHTIKUU 2013

Huhtikuussa palasin pääsiäisloman jälkeen maahan suoraan vastaanottamaan uuden asuntoni avaimet, ja iltapäivällä kävimme työkaverin kanssa noutamassa minulle patjan. Loppukuu meni huonekaluliikkeen kanssa säätäessä, huonekaluja kasatessa ja viallisista huonekaluista reklamoidessa; en suosittele Roller-huonekaluliikettä kenellekään. Viikonloppuisin ehdin käydä patikoimassa ja linnoja katsomassa sekä Suomi-Luxembourg-seuran mukana Belgiassa maistelemassa oluita ja suklaita, ja loppukuusta sisareni piipahti luonani työmatkansa yhteydessä, jolloin kävimme katsomassa Viandenin linnaa. Vappua juhlimme suomalaisporukassa asianmukaisesti sadesäässä.

TOUKOKUU 2013

Toukokuun alussa Iiro tuli käymään Luxemburgiin, mutta kaikki ei mennyt ihan nappiin, kun myöhästyneen lennon ansiosta Iiro jäi viideksi tunniksi jumiin saksalaiselle vaihtokentälle. Kävin siis yksin EU-tuomioistuimen avoimissa ovissa kuuntelemassa kaverin pitämää kierrosta suomeksi ja hain Iiron kentältä vasta illalla. Lopun aikaa sää suosi meitä: kävimme patikoimassa, Iiro kierteli kaupunkia minun töissä ollessani ja tapasimme töiden jälkeen terassilla jäätelön merkeissä. Parilla lomapäivälläni vuokrasimme auton (maksoimme Audi A1:stä, saimme Audi A6:n) ja kävimme ensin Bastognessa katselemassa toisen maailmansodan paikkoja ja lähdimme sitten Ranskaan Verduniin ensimmäisen maailmansodan tunnelmiin. Sieltä jatkoimme matkaa Alsacen viinitiloille, ja takaisin tullessa kävimme vielä katsomassa Maginot-linjan bunkkereita, eli aika sotahistorian täyteinen viikko.

Pian Iiron lähdettyä takaisin Yhdysvaltoihin minä suuntasin työmatkalle Lontooseen ja Strasbourgiin, josta jälkimmäiseen ystäväni tuli mukaan, ja yritimme epätoivoisesti etsiä kaupungista sporttibaaria, joka olisi näyttänyt lauantai-iltapäivän Suomi-Ruotsi-jääkiekko-ottelun. Loppukuusta sain vihdoin viimeiset huonekaluni sekä juhlin kaverin läksiäisiä, ensimmäisiä pitkässä sarjassa. Luxemburg on monelle vain nopea pysähdys elämässä.

KESÄKUU 2013

Kesäkuussa pyörin alkukuusta Luxemburgissa: majoitin sohvasurffaajan, jonka kanssa kiersin kaupunkia; kävin patikoimassa, linnavierailulla ja kulttuuririennoissa, mm. konsertissa ja taidenäyttelyn avajaisissa; ja ensimmäistä ja todennäköisesti viimeistä kertaa hyppäsin laskuvarjolla. Kuun puolivälissä piipahdin Champagnessa, jossa tapasin Pariisissa kuukautta viettävän kaverini, ja juhannukseksi lähdin lomailemaan Iiron luokse Georgiaan ja Floridaan. Minulla on mielikuva, että kesäkuu olisi ollut Luxemburgissa kylmä ja ankea, mutta kuvissa pilkahtelee myös aurinko.

HEINÄKUU 2013

Loma jatkui Floridassa vielä heinäkuussa, missä kävimme fiilistelemässä kuuraketteja Kennedy Space Centerissä ja nautimme rantalomailusta yhdessä Iiron siskonperheen kanssa. Takaisin Georgiassa kävin elämäni ensimmäisessä aidossa baseball-pelissä, mistä huolimatta oli tietenkin selvää, että Atlanta Bravesin faneja tässä ollaan. Yhdysvalloista jatkoin lomaa Suomeen, jossa grillailin perheen kanssa, pikniköin Äiti-Q:n ja parin muun kaverin sekä heidän lastensa kanssa, ja lähdin siitä sitten suoraan saaristomökille Sydneystä samana päivänä lennähtäneen Annan kanssa parantelemaan jetlagia. Yhdessä jatkoimme mökkeilemään Mintun mökille järven rannalle.

Luxemburgiin palattuani lähdin saman tien työmatkalle Ranskaan, tarkalleen ottaen erääseen linnahotelliin Pariisin lähelle (lykästää välillä minuakin työmatkakohteiden kanssa!), mutta se ei kestänyt kuin pari päivää. Kun vihdoin palasin oikeasti Luxemburgiin, tiedossa oli päivisin intensiiviranskankurssi kahdeksasta neljään ja iltapäiväisin ja viikonloppuisin upeat säät, joista nautin patikoiden ja pulikoiden. Kuun lopussa asuntoni oli vihdoin siinä kunnossa, että sain järjestettyä tuparit.

ELOKUU 2013

Elokuussa sekä hyvä sää että ranskantunnit jatkuivat, ja Luxemburgissa kaupungin järjestämä Summer in the City toi kaduille mm. sirkustaiteilijoita. Lähdin kuitenkin elokuussa pois tämän kaiken luota takaisin Yhdysvaltoihin, jossa parin Georgiassa vietetyn päivän jälkeen lähdimme kaveripariskunnan kanssa roadtripille Arizonasta Kaliforniaan. Matkalla näimme peräti kolme upeaa kansallispuistoa – Grand Canyon, Death Valley ja Yosemite – ja kesän jatkunut tavoitteellinen urheilu tuotti tulosta, kun onnistuimme patikoimaan Yosemiten Half Domen huipulle. Patikointi Yosemitessa oli aivan huippua, mutta samalla kyseessä taisi olla koko kesän terveydelle vaarallisimmat hetket, ja hyppäsin kuitenkin kesäkuussa laskuvarjolla. Reissu päättyi San Franciscoon, jossa vierailimme Alcatrazissa ja lopun aikaa keskityimme nauttimaan kaupunkilomasta.

Luxemburgissa kesä läheni loppuaan, kun suurherttuan linna avattiin vieraille ja Schueberfouer-tivoli saapui kaupunkiin. Elokuun viimeisen viikonlopun vietin kavereiden kanssa kuitenkin Pariisissa, jossa meitä hellittiin helteellä.

SYYSKUU 2013

Syyskuu oli kyläjuhlien aikaa. Palasin Pariisista mukanani kaksi kaveria, jotka viipyivät Luxemburgissa pari päivää ennen paluutaan kotiin, ja joiden kanssa tuli käytyä Schueberfouerissa syömässä ja laitteissa useampaan otteeseen – kuten myös muiden kavereiden kanssa seuraavan reilun viikon aikana. Schueberfouer on ehkä vähän liian iso tapahtuma, jotta sitä voisi kutsua kyläjuhlaksi, mutta varsinaisia kyläjuhlia olivat esimerkiksi Dräi Eechelenin vuoden 1643 tapahtumien uudelleennäyttely, Melusinan valojuhlat Neumunsterin luostarinpihalla, Mosel-joen varren viinitilojen avoimet ovet – Luxemburghan on viinialuetta, ja viininviljely on yksi tärkeimmistä maatalouden muodoista – sekä yritysten avoimet ovet, jolloin pääsin vierailemaan kaverin kanssa paikallisella juustotehtaalla. Namnam. Piipahdin myös päiväretkellä Saksan puolella Trierissä tutustumassa paikalliseen roomalaishistoriaan (ja ehkä vähän shoppailemassa), Belgiassa Orvalin luostaripanimon avoimien ovien päivässä (millä matkalla onnistuin tankkaamaan bensaa dieselautoon, tuli oluelle vähän hintaa) sekä Suomessa tapaamassa Iiroa, joka oli siellä työmatkalla. Ja totta kai aina Suomessa käydessä näkee myös kavereita ja heidän jälkikasvuaan, joka kasvaa niin kovin nopeasti.

Seuraavat puoli vuotta sitten seuraavassa postauksessa!

15.3.201420.7.2015

Brandenbourgin linna ja pakanalliset kevätjuhlat

Luxemburgista junalla pohjoiseen päin lähtiessä kannattaa istua junan vasemmalla puolella näiden maisemien takia

Sää on hellinyt Länsi- ja Keski-Eurooppaa viimeiset pari viikkoa, ja koko talven kestänyt tihkusade ja harmaus on vaihtunut teepaitakeleiksi ja auringonpaisteeksi. Viime lauantaina lähdimme kaveriporukalla kohti pohjoista, ensin junalla Ettelbrückiin ja siitä bussilla Friedhaffin kylään – jos nyt neljän talon rykelmää voi kyläksi kutsua – josta puikkelehdimme metsän siimekseen Victor Hugon mukaan nimetylle kävelyreitille. Patikoinnista kiinnostuneille muuten elinkeinoministeriö julkaisee Luxemburgin kansallisten kävelyreittien kartat PDF:inä.

Victor Hugon reitti oli merkattu maastoon helposti seurattavilla keltaisilla kolmioilla, joiden ansiosta eksyimme reitiltä vain kerran

Miksi Victor Hugo? Tuo ranskalainen kirjailija-runoilija matkusti Luxemburgissa useaan otteeseen 1860-luvulla ja asui Viandenin kylässä maanpaossa kesän 1871 Ranskan kuohunnan jälkeen, jolloin hän tapasi ja inspiroi Luxemburgin kansalliskirjailija Michel Rodangen kirjoittamaan kuuluisimman teoksensa Rénert-ketusta. Herra Hugo tykkäsi kierrellä katsomassa linnoja, ja niitähän täällä riitti. Hugon piirroksia eri linnoista on näkynyt pitkin linnamuseoita, mutta tunnetumpaa tuotantoa häneltä on runokokoelma L’Année terrible, jonka hän viimeisteli Luxemburgissa asuessaan, ja josta ranskankielentaitoiset voivat lukea hänen runonsa À Vianden.

Näkymä 7km kävelyn kohdalla

…ja sama linna toisesta suunnasta, kun oli ensin laskeuduttu laaksoon ja kivuttu ylös seuraavaa rinnettä

Patikointireitin varrelta löytyi taas yksi uusi bongattava luxemburgilaislinna: Brandenbourg. Linna kohoaa saman nimisen reilun sadan asukkaan kylän ylle, ja pienen kipuamisen jälkeen pääsimme pitämään evästaukoa 1200-luvulla rakennettujen muurien sisään.

Evästaukoa ja auringonottoa

Linnan pihalle oli rakennettu lava, jonka vieressä oli grillauspaikka, mutta maaliskuussa alue oli vielä tyhjä

Linnan keskustorniin pääsi kiipeämään

Brandenbourgiin rakennettiin puulinnoitus jo 800-luvulla, mutta 1200-luvulla se korvattiin kivisellä rakennelmalla. Seuraavat 400 vuotta linnaan lisäiltiin milloin mitäkin – kappeli, pari tornia, kellari – kunnes 1700-luvulla linna hylättiin. Tarina on sama kuin lähes kaikilla Luxemburgin linnoilla: niiden annettiin rapistua vasta 1800-luvulla, ja tänä päivänä suurin osa on raunoina. Joskus ihmetyttää, että mitähän 1800-luvun asukkailla on käynyt mielessä, kun eivät ole huolehtineet näinkin upeista rakennuksista? No, ehkäpä heillä oli muita huolia.

Brandenbourgin kylä: asukkaita reilu sata, ja kyllä, siellä kannattaa pitää auki ravintolaa.

Päivä oli pilvetön, mutta jotain kosteutta ilmassa selvästi kuitenkin oli

Me jatkoimme matkaamme, sillä pienen parin kilometrin harhareittimme jälkeen totesimme, ettei pidemmille pysähdyksille jää aikaa, jos haluamme ehtiä perille kohteeseemme Viandeniin ennen auringonlaskua. Linnuntietä Viandeniin on Brandenbourgista kuusi kilometriä, mutta patikointireitti kierteli keskellä kaunista luontoa vielä 15 kilometrin verran.

”Voikohan tätä vettä juoda? Viimeksi kun join, niin sain vatsataudin, mutta pitäisikö kokeilla uudestaan?” Ei pitäisi.

Suurimmaksi osaksi reitti kulki metsäpolkuja, mutta myös pikkuteitä oli käytetty hyväksi

Vihdoin viimein kohteemme siinsi edessä: Viandenin kylä ja maailmanperintökohteenakin listattu linna, jonka restaurointiin Luxemburgin valtio on laittanut kaikki mahdolliset paukut 1900-luvulla.

Tyytyväiset patikoijat Sanna, Jenni, Hanna ja Elina ovat illan viiletessä jo vetäneet takkia päälle. Kameran takana Margareetta.

Me emme kuitenkaan olleet tulleet Viandeniin linnan takia; enemmistö meistä oli jo sen nähnyt, Hanna jopa kyllästymiseen asti, koska ”aina kaikki vieraat haluavat käydä täällä”. Sen sijaan pienen joenvarsikahvilassa syödyn illallisen jälkeen tiedustelimme tarjoilijalta, että missäs täällä poltetaan tänään ristejä? Viime viikonloppu oli Luxemburgissa nimittäin Buergbrennen, kevään virallinen aloitus.

Ja siinähän se risti palaa

Buergbrennen on luxemburgilaisten oma vanha pakanallinen keväänaloitusriitti, jossa alunperin poltettiin kokkoja kevätpäiväntasauksen kunniaksi. Kristinuskon myötä Buergbrennen siirtyi laskiaissunnuntaille, ja modernin yhteiskunnan työntekopaineiden myötä puolet kylistä päätti polttaa kokkonsa jo lauantaina. Joulukuusien ilmestyessä mukaan joulunviettokuvioihin Buergbrennen-kokoissa päätettiin käyttää hyväksi edellisjoulun kuusia, ja jossain vaiheessa joku keksi polttaa pelkän tylsän kokon sijaan ristejä.

…eli siis joulukuusiristi palaa.

Alunperin palavat ristit toivat mieleen 1960-luvun Etelä-Yhdysvallat, mutta itse Buergbrennenissä assosiaatiot hälvenivät: kaiuttimista soi letzenkielinen iskelmämusiikki, juomateltassa myytiin glögiä, koko kylän perheet olivat kokoontuneet ihailemaan tulta ja järjestystä pitivät yllä palomiehet kaljapullot kädessä. Ihan kunnon kyläjuhla siis.

Jaksoimme ihailla tulta yksien glögien verran, kunnes väsymys alkoi painaa päälle ja suuntasimme bussipysäkille ja takaisin kohti kaupunkia. Kotona odottava kuuma kylpy oli parasta lauantai-illan vietettä.

10.3.2014

Ken on maassa kaunehin?

Paikallislehti L’essentiel äänestytti tässä taannoin Luxemburgin kauneimmat ja komeimmat. Toisin kuin monessa muussa maassa vastaavassa kilpailussa, harva näistä ”voittajista” taitaa olla millään tavalla tunnettuja ulkomailla, mutta ehkäpä tuloksista voi päätellä jotain luxemburgilaisten kauneuskäsityksistä? Siispä ensin naisten top-5:

5. Marie Muller, 28-vuotias judoka, joka oli Pekingin olympialaisissa sarjassaan yhdeksäs

4. Monica Semedo, 27-vuotias juontaja ja laulaja, joka tuli julkisuuteen teinitähtenä Luxemburgin ainoan televisiokanavan nuoriso-ohjelmien juontajana

3. Mandy Graff, 25-vuotias Saksan Next Top Modelissakin esiintynyt malli

2. Prinsessa Alexandra, 23-vuotias suurherttuan ainoa tytär ja valtaistuimen perimisjärjestyksessä kolmas

1. Mandy Minella, 28-vuotias tennistähti, joka oli parhaimmillaan maailman 66. paras naispelaaja

Lopputuloksena siis kaksi urheilijaa, kaksi viihdepuolelta tuttua ja yksi kuninkaallinen, eikä yhtään yli 30-vuotiasta. Miesten lista taas näyttää tältä:

5. Michel Fouarge, 40-vuotias entinen malli ja nykyinen muotivalokuvaaja

4. Kevin Stamerra, 26-vuotias viime vuoden Mister Luxembourg

3. Xavier Bettel, 41-vuotias Luxemburgin pääministeri

2. Luc Spada, 28-vuotias näyttelijakirjailija, joka tekee uraa lähinnä Saksassa, mutta joka esiintyi viikko sitten näkemissämme luxemburgilaisissa lyhytelokuvissa kahdessa eri pätkässä eri rooleissa

1. Tommy Schlesser, 26-vuotias paikalliskanavan sitcomissa kuuluisuutta niittänyt näyttelijä

Kaksi lihaskimppua, kaksi nuorta söpöä näyttelijää ja yksi pääministeri. Mitäs olette mieltä näistä? Kuka teidän mielestänne on kaunein/komein?

6.3.201428.8.2014

Boulder, Colorado: vuoria, luontoa, kävelykeskustaa ja hippejä

Vuoria, lunta, yhtä kova auringonpaiste kuin Etelä-Espanjassa, ja +13 astetta lämmintä keskellä helmikuuta. Tämä on Colorado. Ajattelin nyt kertoa vähän enemmän Boulderin kaupungista, jonne Iiro muutti viime jouluna, ja jossa olen vieraillut tähän mennessä kolmesti – ja tykännyt ihan mielettömästi.

View Larger Map

Koska eräskin kaverini kysyi minulta kertoessani Iiron muutosta, että onko Colorado kaupunki vai osavaltio, niin tiedostan, ettei alueen maantiedon tuntemus ole suomalaisille itsestäänselvyys. Yllä kartta, josta sitä voi vähän kerrata. Colorado on siis aikalailla keskellä Yhdysvaltoja, yhtä kaukana kummastakin merestä, virallisesti osa Länttä muttei kuitenkaan mitään Kaliforniaa, ja sopivasti preerian ja Kalliovuorten taitekohdassa. Boulder taas on sadantuhannen asukkaan kaupunki keskellä Coloradoa, vähän pääkaupunki Denveristä pohjoiseen.

Näkymä Boulderin kaupunkiin vuorilta katsottuna

Boulderista puuttuvat monelle amerikkalaiskaupungille luonteenomaiset pilvenpiirtäjät. Syy tähän on, että jo vuonna 1972 säädettiin laki, joka rajasi rakennukset korkeintaan nelikerroksisiksi. Kaupunginisät halusivat tällä suojella kaikkien kaupunkilaisten oikeutta hyviin maisemiin: jokaiselle kuuluu mahdollisuus nähdä Kalliovuoret olohuoneen ikkunastaan. Meillä tosin olohuone on toiseen suuntaan, koska mountain view olisi kohottanut vuokraa parilla satasella kuussa.

Boulder Creek soljuu kaupungin keskustan läpi

Boulder on aktiiviliikkujan paratiisi: kaupungin läpi risteilee pitkin poikin traileja, joita pitkin ihmiset lenkkeilevät ja pyöräilevät. Traileja pitkin pääsee vilauksessa myös vuorille, jos maastopyöräily sattuu kiinnostamaan, ja pyöräilyharrastajaenoni kommentti Boulderiin muutosta olikin, että se on kuulema pyöräilijöiden mekka. Tunnettu asukastyyppi Boulderissa on weekend warrior, jonka vapaa-ajan täyttää urheilu ja viikonloppuisin on hyvä vetäistä pari triathlonia. Lenkkeilijöiden paljous traileilla tuo itsellekin treenimotivaatiota, vaikka vähän tulee paineita, kun muut viistävät ohitse kiiltävissä spandex-asuissaan.

Traileista tunnetun on Boulder Creek Trail, joka halkoo kaupungin itälänsisuunnassa

1960-luvulla Boulderissa oli hippiliike voimissaan, ja hippimentaliteetti näkyy yhä katukuvassa. Boulderin keskustassa sijaitsee Pearl Street Mall, joka ei ole amerikkalaistyylinen ostoskeskus vaan eurooppalaistyylinen kauppojen ja kahviloiden reunustama kävelykatu, ja sieltä löytyy useita kauppoja, joita paremmin kuvaavan termin puutteessa kutsuisin hippikaupoiksi. Tiedättehän, Tibet-tuotteita, intialaisia kankaita, afrikkalaisia puuveistoksia, suitsukkeita, hampusta tehtyjä vaatteita, ja myyjillä on rastat tai vähintään pitkät hiukset. Nämä kaupungin kalleimmalla kauppapaikalla, joten niillä on pakko olla laaja asiakaskunta. Lisäksi keskustassa on useita kahvinpaahtimoita, eli Starbucks-imperiumiin ei täällä tarvitse tyytyä. Ja pyöräliikkeitä. Kaikkialla on pyöräliikkeitä ja pyöräkorjaamoita, ja pyöräkaistat eivät ole pelkkiä koristeita.

Kahvinpaahtamo, hippikauppa ja enemmän pyöriä kuin autoja.

Pearl Street Mall on viitisen korttelia pitkä kävelykatuosuus keskustassa

Tähän mennessä Boulder ei varmasti monelle eurooppalaiselle ole kuulostanut kovinkaan ihmeelliseltä, mutta amerikkalaiseen suburbiaan tottuneelle se on paikkana aika mieletön. Jotenkin niin… eurooppalainen. Ja silti Yhdysvaltojen paras puoli eli upea luonto on käytännössä osa kaupunkia. Toinen enemmän yhdysvaltalainen piirre Boulderissa on sen olutkulttuuri: kaupungissa sijaitsee kolmisenkymmentä pienpanimoa, joilla kaikilla on omat maisteluhuoneensa eli baarinsa ja jotka järjestävät panimokierroksia. Colorado tuottaa Yhdysvaltojen osavaltioista eniten olutta pelkästään litroissa mitattuna kiitos jättiläismäisen Coorsin, mutta on se pienpanimoiden määrässäkin mitattuna top-5:ssä melkein millä vain mittarilla mitattuna, ja Boulder on nimenomaan pienpanimoskenessä vahvoilla. Oluiden lisäksi alueella on kasvava viskikulttuuri ja Kalliovuorten rinteillä tuotetaan myös viiniä (ihan hyvää sellaista), ja kaikki varmaan ovat kuulleet Coloradon kannabislaeista. Tuntuu, että ördäyksen ja kaiken maailman lieveilmiöiden sijaan täällä korostuu kuitenkin hifistely: oluttuoppia tilatessa saatetaan pyytää maistiaisia ennen lopullisen päätöksen tekemistä, viskejä ja viinejä siemaillaan pikkusormet pystyssä, ja mediassa käydään asiantuntevaa keskustelua eri kannabislajikkeiden eroista ja siitä, mihin käyttötarkoitukseen mikäkin sopii.

Yksi Boulderia vahvasti muokkaava asia on sen yliopistomaailma. Ensimmäiset asukkaat muuttivat Boulderiin vuonna 1858, kaupunki perustettiin vuonna 1871 ja jo kuusi vuotta myöhemmin, vuonna 1877, kaupunkiin perustettiin University of Colorado. Historiansa aikana yliopistossa on pyörinyt yksitoista sittemin Nobelin voittanutta opiskelijaa tai tutkijaa, kahdeksantoista yliopiston kasvattia on päätynyt urallaan astronauteiksi, ja alumneista kaksi päätyi Yhdysvaltain Korkeimman oikeuden tuomareiksi. Times Higher Educationin listalla University of Colorado on maailman 97. paras yliopisto, kun Helsingin yliopisto on listalla sadas. Nykyään yliopistokampus sijaitsee kävelymatkan päässä Boulderin keskustassa, ja sen 30 000 opiskelijaa pyörivät Boulderin kulttuuriskenessä ja yöelämässä.

Jos Coloradoon eksyy, niin Boulder on ehdottomasti poikkeamisen arvoinen. Vähän Denveristä pohjoiseen, noin tunnin matkan päässä lentokentältä, ja sopivasti matkalla Kalliovuorille.

5.3.2014

Vuokranantajan markkinat

Luxemburgin vuokramarkkinat ovat totisesti vuokranantajan juhlaa: hinnat ovat kaupungin pienuuden huomioiden käsittämättömät. Hyvistä ja edes jotenkin järkevän hintaisista vuokra-asunnoista käydään veristä taistoa, jossa minä täysin tuurilla pärjäsin suhteellisen hyvin: maksan isohkosta ja valoisasta yksiöstäni 850 euroa kuussa, kun tänään kahvipöytäkeskustelussa eräs kollega kertoi maksaneensa saman verran pelkästä soluhuoneesta. Lisäksi vuokraan asuntoa suomalaistyylisellä vuokrasopimuksella – ensin vuosi, sitten kuukausi kerrallaan – kun moni on joutunut tekemään sopimuksen ensin kahdeksi vuodeksi ja sen jälkeen uusimaan vuoden pätkissä.

Vuokra-asuntoni juuri avainten luovutuksen jälkeen. Edelliset vuokralaiset jättivät minulle ikkunaan kevyet verhot ja pari lamppua kattoon sekä myivät minulle käytetyn pesukoneen riistohinnalla kun tajusivat, että olisin joutunut pulittamaan vielä pidemmän pennin uuden kotiinkuljetuksesta.

Suomessa moni vuokranantaja tekee seulontaa vuokralaisten kesken tulotason, ammatin, sukupuolen ja kansallisuuden perusteella – jälkimmäisiä laittoman luonteensa takia aika diskreetisti – kun taas täällä tongitaan ihan avoimesti paljon syvempää. Slovakkikollegallani Igorilla kesti töiden aloittamisen jälkeen puoli vuotta löytää asunto vaimolleen ja kahdelle pienelle lapselleen, jotka koko ajan odottivat kotimaassa muuttoa, koska vuokranantajat eivät halunneet vuokrata heille kaupunkikolmiota, syynä että eihän nelihenkinen perhe voi mahtua niin pieneen asuntoon. How is it any of their business? Igor puuskahti kolmannen hylkäyksen jälkeen ja kertoi, että haluaisi asua lähellä töitä, kävelymatkan päässä koulusta ja tarhasta sekä palveluiden ulottuvilla, mutta lopulta taipui ja muutti perheensä kanssa saman hintaiseen paritalon puolikkaaseen pikkukylään kaupungin ulkopuolelle huonojen yhteyksien päähän ja osti siinä samassa auton.

Sama nurkka kodissani kalustettuna juuri ennen pikkujouluvieraiden saapumista

Vielä pidemmälle menevästä yksityiselämien tonginnasta kertoi ranskankurssilla tapaamani vanhempi brittiherrasmies Eugen. Hän muutti tänne vaimonsa ja pienen lapsensa kanssa 25 vuotta sitten, koska hänen vaimonsa sai hyvän työpaikan. Aiemmin varastomiehenä toimineen Eugenin oli tarkoitus jäädä kotiin lapsen kanssa, mutta tämä oli monelle luxemburgilaiselle vuokranantajalle noina päivinä liian epäilyttävää: peräti kuusi potentiaalista vuokranantajaa ilmoitti suoraan, ettei halua vuokrata asuntoaan perheelle, jossa naisen sijaan kotona onkin mies, koska se on liian epäilyttävää. Onneksi seitsemänneltä vuokranantajalta löytyi avarakatseisuutta, ja Eugen pääsi koti-isäksi.

Tämä kuva ei liity postaukseen mitenkään muuten kuin muistuttamalla, että nyt on sitten viimeiset hetket poltella talven kynttilät loppuun, koska täällä kasvaa jo krookukset, päivät pitenevät ja viikonlopuksi on luvattu +15 astetta.

3.3.2014

Ja Oscar-voittaja on.. luxemburgilainen!

Eilen oli valtameren takana jokavuotinen Oscar-gaala, missä suomalaiset lyhytelokuvan tekijät kokivat parin sekunnin pettymyksen ja luxemburgilaiset lyhytanimaation väsääjät kierivät onnesta voitettuaan parhaan lyhytanimaation Oscar-palkinnon. Viime vuoden mielihyväleffa Mr Hublot koko 11 minuutin komeudessaan on tässä:

Täällä Luxemburgissa pyörii tällä hetkellä elokuvafestarit, joiden lyhytelokuvaillassa kävimme parin kaverin kanssa. Aluksi näytettiin bonuksena Mr Hublot, jonka jälkeen siirryttiin tämän vuoden tuotantoon. Seitsemästä elokuvasta kaksi oli englanniksi, yksi saksan ja ranskan sekoituksella ja tekstitetty englanniksi, yksi mykkä, kaksi letzeksi ranskalaisilla tekstityksillä ja yksi letzeksi ilman mitään tekstitystä. Yllättäen tajuamisprosenttini ei ollut kovinkaan riippuvainen kielestä, sillä hiffasin täysin letzenkielisen elokuvan perusajatuksen ja mielikuvitus täytti loput – ja uskon, että olisin leffasta tykännyt teksitysten kanssakin – kun taas illan omituisimman leffan palkinnon vei englanniksi tekstitetty lyhäri, jossa mies ja nainen vuorotellen nukahtelivat, ja hereillä oleva osapuoli jutteli nukkuvan kanssa telkkarin välityksellä, samalla kun nukkuva esimerkiksi tiskasi. Just niin.

Salissa kävi ilmi luxemburgilaisen elokuvatuotantoyhteisön pienuus. Virallisesti ilta oli ranskaksi, mutta elokuvansa sisään juontavat vieraat puhuivat enimmäkseen letzeä, koska ”kaikkihan me tunnetaan toisemme ja osataan äidinkieltämme”, ja kun jokaisen elokuvan lopuksi sen tekemiseen osallistuneet henkilöt nousivat seisomaan, huomasin osan ihmisistä seisovan useamman elokuvan kohdalla – ja pari näyttelijää näytteli useammassa kuin yhdessä illan elokuvassa. Oletan, että letzenkielisissä juonnoissa oli jotain inside-läppää, koska muu elokuvayleisö nauroi niille, ja kaverini sanoin: Nää kaikki muut taitaa tuntea toisensa…

Vaikka tykkäsin Mr Hublotista, omaksi henkilökohtaiseksi suosikikseni nousi lopulta letzenkielinen Serena iltaa viettävästä teinipoikaporukasta, jossa porukan sisäinen uhittelu eskaloituu ulkopuolisiin kohdistuvaksi väkivallaksi. Juoni oli hyvä, nuoret pojat olivat loistavia näyttelijöitä, mutta parasta oli seurata kohtausten liikettä tutuilla kotikulmilla.

2.3.2014

Viikko kuvina (osa 4)

Viimeistä viedään! Seuraavat kuvat ovat osa Fat Mum Slimin Photo-A-Day-haastetta, jossa joka päivälle on annettu jokin teema, ja idea on ottaa päivittäin kuva tähän teemaan liittyen. Blogista löytyy myös osat yksi, kaksi ja kolme. Helmikuun haaste päättyy tähän, enkä aio tätä enää jatkaa, mutta jos jotakuta kiinnostaa, maaliskuun haaste on nyt julkaistu. Ja sitten itse asiaan…

22. An Act of Kindness

Viime viikonloppuna lähdin Brysseliin käymään aika vähäisellä varoitusajalla. Tuon reissun mahdollisti ystäväni Marian serkku, joka lupasi majoittaa luonaan tuntemattoman ihmisen: tutustuimme vasta seuraavana päivänä aamiaispöydässä. Kuvassa näkymä serkun asunnon ikkunasta.

23. This is where I relax!

Nykyään tuntuu, että luen kirjoja vain erilaisissa kulkuvälineissä: busseissa, junissa, lentokoneissa… Näistä lempikulkuvälineeni on juna, sillä siinä on yleensä enemmän tilaa istua kuin bussissa, eikä se hytky kuten lentokone. Olen pikkuhiljaa todennut, että huolimatta siitä, että olen matkustanut lentäen koko pienen ikäni, olen viime vuosina onnistunut kehittämään lievän lentopelon: ilmakuoppien kohdalla en jatka coolisti lukemista ja korkeintaan varmista, ettei juomani läiky, vaan tarraan käsinojiin ja vilkuilen ikkunasta ulos. Syytän tästä irrationaalisesta, vähän nolosta ja käsittämättömästi ajoittuneesta kehityksestä ilmastonmuutosta. Varmasti ei ollut tällaisia ilmakuoppia 90-luvulla!!

24. Half

Aloittaessani nykyisessä työssä minulle esiteltiin työpisteeni ja mainostettiin, että siihen oli tilattu suomalainen näppis ihan minua varten. Olin vähän hämmentynyt, sillä näppiksessä oli epätavallisen suuri määrä heittomerkkejä eikä yhtäkään ääkköstä. Pienoisen googlettelun jälkeen selvisi näppiksen olevan mallia iiri, ja minulle saatiin oikeanlainen näppis puolikkaan merkkeineen kaikkineen. Olisin varmaan pärjännyt englantilaisellakin, mutta olen hyvin kiitollinen, ettei kymmensormijärjestelmäni tarvitse selvitä ranskalaisen AZERTY-näppiksen kanssa.

25. Cut

Koti-illat sujuvat minulla usein telkkaria katsellen ja käsitöitä tehden. Minulla on siis telkkari mutta ei kanavia, joten tällä hetkellä seuraan mm. Maikkarin Katsomosta Putousta (näkyy myös ulkomailla ja kaikki vanhat jaksot katsottavissa!), käyn läpi amerikkalaisen kaapelitarjoajamme nettipalvelusta HBO-klassikkoja (Newsroom on paras!) ja kunnon aivojennollaamismateriaalia kaivatessani katson vanhoja Amazing Raceja (and with only a map to guide them…). Käsityönä työn alla on ikuisuusprojektiksi luokiteltava ristipistotyö.

26. Light

Työpäiväni ovat virallisesti klo 8.30-17.45 (paitsi välillä perjantaisin pääsee lähtemään aiemmin), mutta usein tulen töihin yhdeksän maissa ja lähden vähän ennen seitsemää. Huoneeni ikkunat ovat länteen, joten työpäivän päätteeksi pääsen nauttimaan loistavana leimuavista auringonlaskuista. Odotan sitä, että kotiin lähtiessä olisi taas valoisaa.

27. My View Today

Kotini on keskusta-alueella neljännessä kerroksessa, ja rakennuskanta ikkunastani kuvattuna näyttää tältä. Lähes sata vuotta vanhoja tornitaloja on ilo katsella; siellä taas asukkaat voivat katsella tätä 60-lukulaista talokammotusta, jossa itse asun.

28. Reflection

Cambridgessa satoi kaatamalla, ja autojen ajovalot heijastuivat märästä asfaltista King’s Collegen edessä.

…siis Cambridgessa? Kyllä, tämä viikonloppu kului minulla vaihteeksi salmen tuolla puolen Englannissa. Palannen aiheeseen vielä myöhemmin, mutta varsinaisen syyn reissuun voin paljastaa tässä: kyseessä oli treffit! Iiro nimittäin onnistui saamaan Intian-työmatkaltaan Yhdysvaltoihin palatessaan stop-overin Lontooseen, ja totta kai tämä piti käyttää hyödyksi. Lauantaiaamuna hotellihuoneeseeni saapui siis kylmästä tärisevä mies, jonka matkatavarat olivat hukkuneet Dubaihin ja ruumalaukkuun epähuomiossa unohtunut takki siinä samalla. Pelkkä pikeepaita +5 asteen säässä ei ollut suomalaisittain ihan riittävä vaatetustaso – tilanne käytiin korjaamassa heti kauppojen auettua – mutta englantilaiset tuskin tästä hätkähtivät, sillä näin viikonlopun aikana useasti ihmisiä ilman takkia tai naisia sandaaleissa ja minihameissa ilman sukkiksia. No kyseessähän on sama kansakunta, joka ei osaa eristää talojaan, kuten hotellihuoneemme ikkuna todisti…

Vielä tähän lopuksi kiitos ja kumarrus kaikille, jotka äänestivät tätä blogia Travel Blog Awardseissa Parhaaksi ulkomailla asumista käsitteleväksi blogiksi. Tällä kertaa äänet eivät riittäneet voittoon, mutta kakkossija irtosi, ja kun katsoo kilpakumppaneiden kovaa tasoa, ei voi olla kuin tyytyväinen. Käykääpä tutustumassa muihin finalisteihin!