Tarinani matkailijana

Tämä kirjoitus perustuu Travel Adventures Without End -blogista minulle taannoin heitettyihin kysymyksiin.

Matkustin ensimmäisen kerran Suomen rajojen ulkopuolelle puolivuotiaana, kun vanhempani muuttivat Floridaan. Minulla ei ole mitään muistoja tuosta ajasta, mutta kuulemma en vetänyt mitään totaalisia pultteja lentokoneessa, ja Floridassa kaikki kehuivat kauneuttani. Äitini ei tuolloin ollut vielä tottunut amerikkalaisten smalltalkiin joten uskoi joka sanan.

Olen sillä tavalla onnekas, että vanhempani ovat tykänneet matkustaa ja ottivat meidät lapsetkin mukaan reissuun. Mieleen on jäänyt monta unohtumatonta seikkailua: mopoilu Rhodoksella kahdestaan äidin kanssa ja mopon juuttuminen hiekkatiellä kuoppaan, berberi-illallinen Marokossa jonka jälkeen vanhemmat saivat vatsataudin ja päästivät meidät lapset kolmistaan kameliseikkailulle, Tallinnan vanhakaupunki vuonna 1992 jolloin äitini ja mummuni jättivät minut yksin hevoskärryajelulle venäläisturistien kanssa päästäkseen shoppailemaan rauhassa ja minä jännitin, löydänkö heitä enää ikinä. Paras matkaan liittyvä muistoni kuitenkin on perheen roadtrip asuntoautolla ympäri Yhdysvaltojen Keski-Länttä, näitä samoja seutuja missä nykyään asun. Onneksi olen itse autuaasti unohtanut sen kaiken esiteinimarinan, mitä äitini on matkapäiväkirjaansa dokumentoinut minun pitäneen.

Siskojen kanssa Colorado National Monumentilla joskus 90-luvulla

Mieleenpainuvin matkakokemus lienee se, kun kiipesimme Yosemiten Half Domen huipulle. Vaikka samantasoisia patikointeja on sittemmin tullut suoritettua Coloradossa, tuo oli ensimmäinen ja sen hetkiseen kuntoon ja osaamistasoon nähden selvästi vaativin. Se myös ohjasi minua eteenpäin elämässä ja antoi fiiliksen, että vuorikiipeily voisi olla minun juttuni.

Olen aika huono käymään samassa kohteessa useasti, mutta Havaijille haluan ehdottomasti vielä uudelleen. Vaikka joku uusikin saari olisi kiva nähdä Oahun, Mauin ja Big islandin lisäksi, niin haluaisin myös takaisin Big Islandille ihmettelemään tulivuoria ja sademetsiä.

Jenni at Lava Lake in Hawaii — Kävelemässä kovettuneella laavajärvellä Havaijin isolla saarella

Olen ollut aina sitä mieltä, etten ole hyvä kielissä. Osaanhan täysin sujuvasti suomen lisäksi vain englantia ja tämän lisäksi haparoivaa ruotsia ja ranskaa sekä tsekin alkeet. Ranskalaisten ja varsinkin amerikkalaisten kanssa aikaa viettäessä on pitänyt muuttaa käsitystä ”hyvästä kielitaidosta”, ja nykyisessä elinympäristössäni olen jopa ylpeä osaamisestani.

Vuoden alussa palasin Suomesta kotiin Coloradoon. Tällä hetkellä olen risteilemässä Karibialla, ja loppuvuodeksi on varattu ensi kuulle pari laskettelureissua, kesäksi pari telttapaikkaa sekä syksyllä pitkä viikonloppu NYCiin. Tämän lisäksi on useampi haave ja suunnitelma kesälle ja syksylle, mutta ne selkiytyvät vasta myöhemmin.

Kamalin matkakohde, jossa olen ikinä vieraillut, on varmastikin Auschwitz. Kauhistuttava keskitysleiri sai voimaan fyysisesti pahoin, ja samalla toivon, että kaikilla on joskus mahdollisuus käydä siellä oppimassa ihmiskunnan suurista virheistä. Samaa mieltä olen Kambodzan punakhmeerien hirmuvallan muistomerkeistä, Cheung Ekistä ja Tuol Slengistä. Sen sijaan Tshernobyliin matkustaminen oli objektiivisesti ajateltuna vähän pöhköä, mutta minkäs teet kun insinöörinä ydinvoimalat kiinnostavat.

Jenni at Pripyat, Chernobyl — Hylätyn Pripjatin koulun liikuntasalissa lähellä Tshernobylin ydinvoimalaa.

Rakastan Lonely Planeteja, mutta olen vähentänyt niiden lukemista sitä mukaa, kun olen löytänyt matkablogit, TripAdvisorin ja muut nettilähteet. Nykyään Lonely Planet toimii enemmänkin varavaihtoehtona, jos en ole ehtinyt ottaa muuten kohteesta kattavasti selvää. Karibialle en edes harkinnut ostavani matkaopasta.

Karsastin nuorempana yksin matkustamista, koska kaipasin seuraa jonka kanssa jakaa kokemukset, mutta vanhemmiten olen oppinut nauttimaan sen tuomasta vapaudesta. Käänteentekevä kohta oli varmaankin viime kevään matkani Irlantiin, jossa osallistuin ohjatuille muinaismuistokierroksille mummojen kanssa, luuhasin läpi museoita juuri niin hitaasti kuin tykkäsin, ja istuin irkkupubissa oluella hyvän kirjan ja postikorttien seurassa.

Rain at Newgrange, Brú na Bóinne — Irlannissa satoi,

Matkailijana olen spontaani ja innokas seikkailija. Viikko sitten graduaan varten minua haastatellut kaveri kysyi, kumpi meidän perheessä tekee päätökset matkakohteista, enkä osannut vastata. Minä kun lähden mukaan ihan minne vain ehdotetaan, eikä Iirokaan ole seikkailujen suhteen kranttu.

Kysymyksethän tässä olivat:

Milloin matkustit ensimmäisen kerran Suomen rajojen ulkopuolelle?
Paras matkamuisto lapsuudestasi?
Mieleenpainuvin matkakokemuksesi?
Kohde, jossa olet käynyt ja johon haluasit uudelleen?
Mitä kieliä osaat puhua?
Millaisia matkoja olet tehnyt jo kuluneen vuoden aikana?
Entä millaisia matkasuunnitelmia on loppuvuodeksi?
Kamalin matkakohde, jossa olet vieraillut?
Luetko matkaoppaita ennen matkaa?
Mitä mieltä olet yksin matkustamisesta?
Kuvaile kolmella sanalla millainen matkailija olet?

Heitän nämä kysymykset eteenpäin pohdittaviksi seuraavalle viidelle blogille: Siveltimellä, Kotona kaikkialla, Otto IZAKAYA, Unelmatrippi, matkakuume.net …mutta näihin saa tarttua kuka vaan, joka haluaa pohtia tarinaansa matkailijana!

31.7.201531.7.2015

Minne sinä menisit maailmanympärimatkalla?

Vaikka maailmanympärimatka ei ole ikinä ollut konkreettisena lähitulevaisuuden tavoitteena, välillä tulee mietittyä, minne sitä suuntaisi, jos yhtäkkiä töistä irtoaisi useampi kuukausi vapaata sekä minulle että matkaseuralle ja rahatilanne antaisi myöten. (Tähän mietintään haastoi minut myös taannoin Vailla pysyvää osoitetta -blogin Eija, ja melkein vuotta myöhemmin olen valmis naputtelemaan tämän postauksen.)

Aikaeron takia itään lentäminen on pepusta, länteen ihan jees. Minun unelmien maailmanympärimatkani siis kiertäisi luonnollisesti pallon lännen kautta.

Tämän eeppisen maiseman pilvien keskellä varmaan tunnistavat kaikki. [Kuva: Jepa / Unelmatrippi]

Peru & Machu Picchu

Coloradosta lähdettäessä Peru olisi vähän takapakkia itään päin, mutta olen lukenut niin paljon valitusta ja pohdintaa vuoristotaudista Machu Picchun (2430m) ja erityisesti Cuscon (3400m, Machu Picchua lähin lentokenttä) yhteydessä, että tällaista tilaisuutta ei voisi jättää käyttämättä. Siis millaista? No mehän asumme jo valmiiksi melkein 2km korkeudessa, ja kokemuksesta tiedämme, että Cusconkaan korkeudet eivät aiheuta meille tällä hetkellä vuoristotautia. Jos siis lähtisimme maailmanympärimatkalle Coloradosta käsin, niin Peru olisi luonnollinen ensimmäinen pysähdys matkalla.

Entä miksi Machu Picchu? Kyseessä on maailmanperintökohde, jossa yhdistyvät patikointi ja vuoret, että tarvinneeko tätä enempää perustella…

Palmut + Tyynimeri = paratiisi. Tämä kuva on Fidžiltä. [Kuva: Sanna / Siveltimellä]

Joku Tyynenmeren saari

Eniten minua kiehtoisi Pääsiäissaaret – tiesittekö muuten, että niillä ukoilla on myös jalat? – mutta rehellisyyden nimissä melkein mikä vaan saari tuolla alueella Tuvalusta Tongaan ja Kiribatilta Fidzille kelpaisi. Nuo saaret kun perinteisesti lupaavat snorklausta, rentoutumista ja sitä kuuluisaa Island Timea.

Realistisesti ajatellen saarivalinta riippuisi varmaan eniten lentolippujen hinnoista sekä lentoreiteistä. Kaikkialta ei lennetä kaikkialle, ja saaripysähdyksen hinta saattaa vaihdella lähes nollasta aivan absurdeihin lukuihin.

Juuri nyt kelpaisi purjehdus näillä maisemilla. [Kuva: Anna & Klaus]

Australia & Sydney

En ole kovinkaan monesta maailmanympärimatkasta kuullut, joka ei menisi Australian kautta. Syitä on varmaan pari: Australia on kauimpia pisteitä tällä pallolla sekä Suomesta että Coloradosta katsottuna, ja jos joka tapauksessa aikoo huippasta maailman ympäri, niin kauimmaisin piste kannattaa tsekata, koska sinne ei ihan heti ole palaamassa. Tai se, että klassiseen maailmanympärimatkaan kuuluu vierailu joka mantereella. (Itse kuitenkin skippaisin Euroopan. Sori.)

Australiassa kiehtoisi Sydneyn vilinä ja hiekkarannat, Great Ocean Road ja koralliriutat, mutta minulla syyksi pysähdykseen riittäisi jo moneen kertaan esitetty kutsu yöpymään kaverien sohvalle.

Japani

Iiro vietti Japanissa pari kesää pikkupoikana mutta ei ole sen jälkeen palannut nousevan auringon maahan vaikka mieli tekisi. Minä en ole koskaan käynyt, mutta mielikuvani Japanista on, että sen asukkaat ovat lähimpänä avaruusolentoja, mitä tältä pallolta löytyy: teknologisesti kehittyneitä mutta tavoiltaan tavattoman kummallisia, ja kaiken lisäksi vielä nukkuvat kapseleissa.

Matkailuhan on yksi parhaista keinoista lisätä ymmärrystä maailmasta, ja tuntuu, että siksi minun pitäisi käydä Japanissa.

a postcard from Amboseli — Norsuja ja Kilimanjaro samassa näkymässä. [Kuva: Mariusz Kucharczyk]

Kenian tai Tansanian safari

Olen halunnut safarille siitä lähtien kun isovanhempani palasivat 90-luvulla Keniasta mukanaan pokkarilla napsittuja vain lievästi tärähtäneitä kuvia leijonista, norsuista ja puussa olevasta varjosta, joka kuulema oli gepardi. Kun tähän lisäsi tarinat masaista vartioimassa illalla leiriä leijonien varalta, niin safari-innostukseni oli valmis.

Pari vuotta sitten ystäväni kiipesi miehensä kanssa Kilimanjarolle, ja vaikka en ollut silloin mitenkään vakuuttunut tarinoiden perusteella reissun järkevyydestä – vuoristotautia, kylmyyttä, mielettömän rankkaa kipuamista – niin sekin on ruvennut Kalliovuorille kiipeämisen lomassa vilahtelemaan mielessä. Että jos nyt jonnekin korkealle joskus kiipeäisi, niin tuolta todennäköisesti pääsisi alaskin hengissä.

Maailmanympärimatkat #matkachat

Tämän kirjoituksen yhteydessä lienee aiheellista mainostaa ensi viikon maanantain #matkachatia Twitterin puolella. Puolituntisen aikana keskustelemme matkaunelmista, maailmanympärimatkan haasteista ja niiden voittamisesta. Jos siis maailmanympärimatka konseptina kiinnostaa tai jos olet sellaisella jo ollut, niin liity toki seuraan kyselemään, ihmettelemään ja jakamaan omaa tietouttasi.

Tällä kertaa mukana on myös kolme maailmanympärimatkan tehnyttä vierailijaa, joilta voi kysyä kokemuksista. Saanko esitellä…

Siveltimellä-blogin Sanna

Reissussa 9kk, matkaseurana mies

Käydyt maat: USA – Kanada – USA – Suomi – Hong Kong – Filippiinit – Vietnam -Kambodza – Thaimaa – Malesia – Singapore – Australia – Uusi-Seelanti – Australia – Fidzi – USA – Kanada – USA
Follow @sannasmag

Laura Let’s Go -blogin Laura

Reissussa 9kk, häämatka miehen kanssa

Käydyt maat: Ison-Britannia, Japani, Australia, Uusi-Seelanti, Cookin saaret, USA:n länsirannikko, lyhyesti Meksiko
Follow @Lauranniina

Unelmatrippi-blogin Jepa

Reissussa 8kk, matkaseurana puoliso

Käydyt maat: Japani, Etelä-Korea, Kiina (sis. Hongkong), Vietnam, Kambodza, Thaimaa, Singapore, Australia, Uusi-Seelanti, Cookinsaaret, USA, Costa Rica, Panama, Uruguay, Argentiina, Peru
Follow @jenni_kurvinen

Allaolevassa kartassa vielä kaikkien kolmen maailmanympärimatkaajan reitti: Sanna punaisella, Laura sinisellä, Jepa vihreällä.

Minne sinä lähtisit maailmanympärimatkalla? Viidestä unelmien maailmanympärimatkan kohteesta haastan kertomaan seuraavat viisi matkabloggaajaa: Curious Feet, Muru Mou, From Karoliina, Kohteena maailma, Travel Adventures Without End.

Kirjoituksen ensimmäinen kuva maapallosta: Judy van der Velden

1.7.201531.7.2015

Miksi ranskalainen keittiö rulettaa ja muita tarinoita ruokamatkailusta

Minulla ei ole lempiruokalajia. On monta suosikkia – hyvät burgerit, osterit, etanat, ravut, raaka kala, tartarpihvit, ja mitä tahansa missä on juustoa, munakoisoa tai avocadoa, ja tämä lista ei ole kattava – mutta ehdoton ykkönen vaihtelee päivän mukaan. Juuri nyt se voisi olla poronkäristys puolukkahillolla.

Crêpejä Ranskassa, burgeri Las Vegasissa, juustoaamiainen Pariisissa ja spätzleä Luxemburgissa

Matkalla tykkään syödä ravintoloissa, jossa on pöytiintarjoilu. Kotona tulee kokattua niin paljon, että matkoilla lähden sille linjalle vain, jos käytössä on kunnon keittiö, syömässä kavereita tai perhettä ja voimme viettää iltaa hauskasti keskenämme kämpillä. Lounas voi hyvin olla pikaruokaa tai street foodia, mutta illallisen syöminen paikallisessa ravintolassa on osa matkustuskokemusta. Buffeteista en perusta, koska arvostan ravintolaruoassa myös annosten asettelua.

En muista koskaan pettyneeni matkalla maan ruokakulttuuriin. Joskus se on ollut aika yksinkertaista, ja viikon Turkin purjehduksella saattavat kebapit tulla korvista ulos, mutta karvaimmat pettymykseni olen kokenut matkan päällä: lentokoneruoassa tulee yhä välillä vastaan syömäkelvottomia tapauksia, ja miksi ihmeessä Deltan Atlantin ylittävien koneiden lihaton vaihtoehto on aina samaa tomaattipastaa?

Bisnesluokan lentokoneruoissa paras osuus on alkupalat.

Rakastan alkupaloja, ja buffeteissa yleensä syön itseni kylläiseksi alkupalapöydästä. Tästä syystä myös ravintolassa usein haluan tilata alkupalan, vaikka ei olisi erityisen nälkä. Yhdysvalloissa kätevästi alkupalat on yleensä tarkoitettu jaettavaksi ja pääruoankaan jakamista ei katsota kieroon, mikä helpottaa, kun haluaisi maistaa kaikkea.

Osterit eivät oikeastaan maistu miltään, ja silti niihin tulee himo.

Lempparipizzani on boulderilaisen Backcountry Pizzan The Works, johon tulee chorizoa, jauhelihaa, sieniä, fetaa, banana peppereitä ja oliiveja. Perusamerikkalaispizzeriassa käännyn yleensä pepperonipizzan puoleen. Lapsena amerikkalaisessa koulussa kouluruokalassa oli muuten aina perjantaisin tarjolla pizzaa – makuvaihtoehtoina ”juusto” tai ”pepperoni” – ja pepperonipizza muistuttaa minua kierolla tavalla lapsuudesta.

Lounas Los Angelesin rantahiekalla — Pepperonipizzaa ja jääteetä Los Angelesin rantahiekalla

Olen käynyt pariin otteeseen lomalla ruoanlaittokurssilla – kerran Unkarissa, kerran Vietnamissa – ja se on ollut aina hauska kokemus. Erityisesti arvostan ruoanlaittokursseissa sitä, että opetetaan erilaisia tekniikoita, koska ruoka-ainelistaukset voin lukea kotonakin keittokirjasta. Esimerkiksi Unkarissa opetettiin kädestä pitäen, missä vaiheessa kurpitsafőzelék on kypsää, kun taas Vietnamissa käytiin läpi kesärullien oikeaoppista rullausta sekä sitä, miten tomaatista saa leikattua ruusun.

Luxemburgin yritysten avoimien ovien päivänä minä tietenkin suuntasin juustotehtaaseen.

Vielä pari vuotta sitten olisin vannonut intialaisen keittiön nimeen, mutta aika Keski-Euroopassa teki tehtävänsä: parhaimmat safkat löytyvät Ranskasta. Ranskalainen keittiö on uskomattoman laaja ja oikeastaan koostuu 22 eri keittiöstä, jokaisella alueella omansa. Siihen mahtuvat sopusoinnussa niin normandialaiset galettet (suolaiset tattariletut), alsacelainen ”hapankaali lisukkeilla” (eli noin kymmenellä erityyppisellä lihalla) kuin burgundilaiset etanat, yksi lempparialkupaloistani.

Ranskalaista keittiötä parhaimmillaan: etanoita, macaronseja, fondueta ja ankkaa.

Juomapuolella olen tykästynyt amerikkalaisiin oluisiin: niitä on miljoonaa eri sorttia, ne on tehty rakkaudella ja intohimolla pienpanimoissa ja ne ovat Atlantin tällä puolen hyvin kohtuuhintaisia. Erityisesti IPAt ja Pale Alet ovat mieleeni. Ainoa, mikä puuttuu, on gueuze, belgialainen kirpeä olut, joka on lemppariolutlaatuni – mutta senkin lähipanimomme Upslope otti juuri kausioluekseen.

Coloradolaisen viinitilan "glögiä" ainesosineen, italialaistyylinen apero, belgialainen olutvalikoima ja olutta madridilaisittain kylkiäispaellan kanssa — Coloradolaista ”glögiä” ainesosineen, italialaistyylinen apero, belgialainen olutvalikoima ja olutta madridilaisittain kylkiäispaellan kanssa

Kotona syömme aika kansainvälisesti kiitos keittokirjainnostukseni. Tykkään laittaa uusia reseptejä, ja keittokirjoja valikoituu monipuolisesti ympäri maailman. Kestosuosikki on Iiron vuosia sitten Malesiasta tuliaisena tuoma The Asian Kitchen, josta viimeksi kokkasin indonesialaista. Aktiivisimmin tällä hetkellä käytössä on Pariisista ostettu Recettes de brasserie, josta treenaan ruoanlaiton lisäksi ranskankielistä ruokasanastoa. Lisäksi aina kun on aurinkoinen ilta, testaamme grillissä lähikaupan laajaa BBQ-kastikevalikoimaa.

Kaksi yleistä kotiruokaa: sushia ja BBQ:ta.

En ota eväitä matkalle muuta kuin korkeintaan ensimmäiseen kulkuvälineeseen. Pitkille junamatkoille Luxemburgista nappasin yleensä asemalta patongin tai aamuisin croissantin. Coloradossa taas lataamme auton täyteen vettä ja limsaa, ja vuorille suunnatessa otamme hätävaraksi mukaan myslipatukoita.

Ostoskorini sisältö päivittäin, jos saisin valita. — Tällaisia eväitä voisinkin ottaa mukaan, mutta yleensä nämä menevät enemmän siihen tuliaiskategoriaan…

Tuliaisiksi kannan yleensä kotiin jotain paikallista ja hyvin säilyvää: Burgundista toin dijon-sinappia eri mauissa ja paikallisia aniskarkkeja, Waterloosta toin paikallisen panimon Napoleon-olutta, jollaista kuulema Napoleonin joukot litkivät 200 vuotta sitten, ja Irlannista mukaan tarttui viskimaustettuja kinuskikaramelleja. Parhaat tuliaiset ovat kuitenkin Suomesta: turkinpippureita, liitulakuja, UFO-karkkeja, Fazerin sinistä, dippimaustepusseja (erityisesti American-dippimiksi, jota ei todellakaan saa Amerikasta) ja ruisleipää.

Koti-ikävän yllättäessä maailmalla aina voi mennä syömään IKEAan.

Kirjoituksen pohjana on käytetty ruokahaastetta, jonka bongasin blogeista London & beyond ja Pää pilvissä. Haastan samalla Soilen, Lauran, Anskun ja Emmin kertomaan blogeissaan omista ruokatottumuksistaan matkoilla – ja kaikki Twitterissä hengaavat tulemaan keskustelemaan aiheesta ensi maanantain #matkachatiin klo 20 Suomen aikaa!

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu,Kaukokaipuun Nella ja Veera Bianca. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @globecalledhome.

5.5.20155.5.2015

Parasta elämässä juuri nyt

Teksasissa asuva Emmi esitti minulle blogissaan 11 kysymystä. Bloggaustahti on ollut viimeaikoina aika hidasta, koska kotiin väsyneenä töiden jälkeen raahautuessa ei enää jaksaisi naputella yhtään koneella – keskityn sen sijaan True Detectiven katsomiseen loppuun ennen muuttoa, jotta voin palauttaa DVD:n työkaverille – mutta itsestään jaksaa aina kertoa (tietenkin!). Ensi kerralla lupaan tarinoida joko toissapäiväisestä Frankfurtista, pari viikonloppua sitten katsastetusta Dublinista taikka edes työmatkoista Brysseliin! Kuvituksena pari kuvaa vapusta Helsingissä.

1. Jos nyt saisit päättää yhden paikan, minne lähtisit reissuun niin mikä se olisi?
Vakiovastaukseni tähän kysymykseen on ollut jo parikymmentä vuotta Madagascar. Todenmukaisemmin jos reissuun pitäisi lähteä Luxemburgista pelkästään viikonlopuksi, niin Normandiaan; Coloradosta alle viikoksi Etelä-Dakotaan, yli viikoksi Väli-Amerikkaan tai Alaskaan ja yli kahdeksi viikoksi Australiaan. Nykyään aika tuntuu olevan suurin rajoittava tekijä matkustamisessa.

2. Jos voisit asua missä vaan, niin mikä se maa/kaupunki olisi?
Boulder, Colorado, Yhdysvallat. Enää 10 päivää muuttoon!!

3. Mikä oli eka (kesä)tyosi?
14-kesäisenä siirsin pari viikkoa erään naistenlehden toimituksen asiakaspalvelussa uusien tilaajien tietoja paperilapuilta tietokoneelle. Ensimmäinen pidempi kesäduuni oli Tiedekeskus Heurekan näyttelyesineistä kuvausten kirjoittaminen nettisivuille.

Mantan lakitus 2015 — Mantan lakitusvuorossa oli tänä vuonna oma yliopistoni, ja lakki tuotiin paikalle ilmateitse dronella.

4. Mitä olet opiskellut?
Virallisesti tuotantotaloutta, käytännössä aika paljon kaikkea muutakin tietotekniikasta brändinhallintaan ja visualisoinnista taidehistoriaan.

5. Mitä teet työksesi nyt?
Vedän IT-projekteja.

6. Mikä olisi unelmatyösi?
Kirjoitin juuri äidille postikorttiin Irlannista, että joko on liian myöhäistä vaihtaa alaa ja ryhtyä arkeologiksi? Äiti vastasi, että taitaa olla. Historiaan liittyvät työt ovat aina kiinnostaneet minua, mutta opiskelupaikkaa valitessa päädyin muualle alan epävarman työtilanteen takia.

7. Tekeekö raha onnelliseksi?
Ei, mutta rahahuolet saattavat tehdä onnettomiksi. Raha merkittävästi edesauttaa tyydyttämään Maslow’n tarvehierarkian kahden alimman tason tarpeita (fysiologiset ja turvallisuuden tarpeet), mutta ne kolme ylempää (yhteenkuuluvuus, arvonanto, itsensä toteuttaminen) riippuvat muista asioista ja etenkin jokaisesta itsestään.

Kommunistien vappumarssi 2015 — Vappupäivän aamuna anarkistit marssivat hotellihuoneemme ohitse valmistautuessamme lähtöön, ja kommunistit olivat pysäyttäneet kaupungin keskustan ratikat. Vähän huvitti, kun mukana oli myös mm. *Eiran kommunistien* lippu. Kuinkahan monta kommunistia Helsingin rikkaimmasta kaupunginosasta löytyy?

8. Pidätkö enemmän ranta, kaupunki vai luonto/aktiivilomista?
Kaikista! Viimeaikoina luonto-/aktiivilomat ovat rulettaneet, ja ihan pelkällä rantalomalla en viihtyisi, vaan jotain pitää olla myös rannan lisäksi.

9. Mikä on parasta elämässäsi juuri nyt?
Juuri nyt juuri nyt? Octave-pyhiinvaellusmarkkinat, jotka pyörivät Luxemburgin keskustassa, ja josta saa markkinaruokia kuten gromperekichelcher-perunalättyjä omenasoosilla.

10. Koska aloit haaveilemaan ulkomaille muutosta vai tapahtuiko muutto ”vahingossa”?
Vahingossa: muutin ulkomaille enemmän kiinnostavan työsuhteen kuin ulkomaiden perässä. Ulkomaille muutto ei ollut minulle erityinen haave, koska olin jo asunut ulkomailla pariin otteeseen lapsena perheen ja vähän vanhempana opiskeluiden takia.

Ullanlinnanmäki vappuna 2015 — Ulliksella oli vappupäivänä vilpoista, mutta ei sentään satanut. Ihmisiä oli paikalla ihan riittämiin, ja kaikkia kavereita en edes löytänyt ihmismeren keskeltä.

11. Ja loppuun vielä ihan erilainen kysymys: Mikä on suhtautumisesi muotiin/shoppailetko paljon ja mietitkö pukeutumistasi/tyylia?
Kyllä ja ei. Tykkään seurata muotia, etenkin pienempiä suomalaisia suunnittelijoita, ja tykkään ostaa laadukkaita muotivaatteita. Ja sitten toisaalta esimerkiksi tänään menin töihin hupparissa ja Atlanta Bravesin baseball-paidassa. Tyylini ei siis ole erityisen johdonmukainen, enkä anna sen haitata.

Tämän yhteydessä olisi pitänyt kertoa faktoja itsestään ja kysyä kyssäreitä muilta bloggaajilta, mutta koska sen olen tehnyt jo pariin otteeseen, taidan sen sijaan keittää toisen kupin teetä.

PS. Jos et ole jo lahjoittanut rahaa Nepalin maanjäristyksen uhreille, niin nyt viimeistään on aika tehdä niin!

14.4.20156.5.2015

Minä haluaisin… 12 asiaa tästä hetkestä

1. Nauttia auringonpaisteesta. Tänään sitä on Luxemburgissa riittänyt, mutta alkuvuosi oli todella rassaava. Kaikki, jotka väittävät, että Lontoossa sataa paljon, eivät ole näköjään tietoisia Beneluxin olemassaolosta.

2. Pyöräillä. Paljon. Mieluusti ympäristössä, jossa pyöräilijöihin on totuttu, ja jossa ei ole ammottavia rotkoja kaupunginosien välillä.

Luxembourg altitude differences — Kohdan 2 ehdot eivät todellakaan täyty Luxemburgissa.

3. Mennä vappuna jonnekin. Tässä ”jonnekin” alkaa yhä vahvemmin näyttää Helsingiltä, mutta lomapäivät ja lennot aiheuttavat vielä epävarmuutta.

4. Kiivetä vuorille. Ajomatkalla laskettelukeskuksiin ihastelin korkeita vuorenhuippuja ja haaveilin jo heinäkuusta, kun korkeimmille nelitonnisille voisi alkaa kiivetä ilman talvivarusteita.

5. Nauttia auringonpaisteesta. Poltin nenäni ja leukani Coloradon laskettelurinteissä aurinkovoiteista huolimatta, mutta mitä siitä, kun saatu valohoito sai minut hykertelemään onnesta.

6. Nauttia kesäisestä kaupungista. Olen joskus leikitellyt idealla maalle muuttamisesta, mutta taidan silti olla kaupunkilainen henkeen ja vereen. Mikään ei voita kesäisiä kaupunkien terasseja.

7. Käydä mökillä. Olen nykyään ylpeä suomalaisen kesämökin (pienenpienen siivun) omistaja. Suomi, et pääse minusta ikinä eroon!

8. Purjehtia. Mieluummin matkapurjehdusta, mutta jo pelkkä jollan purjeiden reivaus pienehköllä vuoristojärvellä riittäisi pahimpaan purjehduskaipuuseen.

9. Pitää vain yhtä kotia. Tätä etäsuhdetta ja maasta toiseen hyppimistä alkaa nyt olla mitta täynnä.

10. Lenkkeillä preeriakoirien keskellä. Kävin moikkaamassa noita söpöläisiä taas viime tiistaina (samalla matkalla kun veimme autoni huoltoon, kun huomasimme sen päästäneen jäähdytysnesteet teehuoneen parkkipaikalle). Kohta niillä on taas poikasia, ja pienen pienet söpöt preeriahauvat törppöilevät ympäriinsä pyöräteillä.

11. Istua leirinuotion äärellä ja kuunnella vapitien mölinää pimenevässä illassa Iiron ja ehkäpä parin kaverin kanssa.

12. Muuttaa Coloradoon. Paria kohtaa lukuunottamatta tämä olisi kaikkien haluamisteni täyttymys, ja olen sen tässä viime aikoina vihdoin tajunnut…

…nimittäin tänään kiirehdin täällä Luxemburgissa kotiin ranskantunnilta tiskaamaan ja pikasiistimään kotia, avaamaan ranskalaisen parvekkeen ovet ja päästämään kirkkaan kevätauringon sisälle. Vierailulle saapui eräs keski-ikäinen suomalainen mies.

Minä: Tässä tää nyt olis…

Mies: Juu ihan siisti. Onko ollut paljon kyselijöitä?

Minä: Ei… vielä! Viimeksi oli monta, ja onhan tässä vielä aikaa. Toi pesukone ei normaalisti pidä noin omituista ääntä, siellä on nyt kengät pesussa, ja nää ikkunat eristää melua tosi hyvin, ei muuten kuulu laskeutuvien lentokoneiden äänet. Parkkipaikkoja löytyy kuulema ihan hyvin alueelta, kun vaan hankkii asukaspysäköintitunnuksen, mutta tästähän on vaan lyhyt kävely keskustaan, ja…

Mies: No mä otan tän.

Minä: Ai? Jes! Kättä päälle!

Nyt on siis asunto vuokrattu toukokuun puolivälistä eteenpäin, töistä anottu virkavapaata loppuvuodeksi ja yhdensuuntaiset lentoliput taskussa. Asumisen kestosta tai muuton pysyvyydestä en sano taaskaan mitään – olen oppinut, ettei sen suhteen ikinä kannata lupailla – mutta suuntana on tuo ihana vuoriston ja preerian täyttämä rento ja positiivinen Colorado, jossa aurinko paistaa korkealta taivaalta 300 päivää vuodesta.

Home — Tällainen koti oli vielä eilen vuokrattavissa – mutta eipä ole enää! (Tähän kohtaan tuuletukset!)

Tähän listausharjoitukseen minut haastoi ihanasta Etelä-Ranskasta käsin bloggaava sananiekka Héléna, jonka blogia suosittelen kaikille täysin rinnoin. Heitän haasteen eteenpäin Maaritille Lappiin ja Emmi H:lle Teksasiin – kaksi niin erilaista asuinympäristöä kuin vain voi kuvitella. Mitä te haluaisitte?

16.6.2014

Positiivistakin positiivisempi maanantai

Viimeistä viedään Annalta tulleessa positiivisuushaasteessa! Edelliset osat olivat sunnuntai, tiistai, torstai ja lauantai, ja tässä tämän päivän viisi parasta:

Tässä postauksessa ei ole kuvia, mutta postauksen lukemisen ajan voit kuunnella kaunista musiikkia. Taideinstallaatio ripotteli vapaasti soitettavissa olevia pianoja ympäri Luxemburgia, ja tässä yksi yläkaupunkia ja Grundia yhdistävän hissin luota.

1. Töissä oli kiva päivä. Minulle kiva työpäivä tarkoittaa päivää, jolloin on sopivasti kiirettä, ettei ehdi pitkästyä, ja tehtävänä hommia, joista jää jotain konkreettista käteen niin, että tuntuu, että on ollut hyödyksi. Tänään sain vietyä yhtä projektia eteenpäin tulkkaamalla asiakkaalle, mitä meidän tekninen tiimimme oikein yritti sanoa, ja toiselle proggikselle saatiin lyötyä aikataulua kasaan ja sovittua workshoppipäiviä sekä tänne Luxemburgiin että toiseen kaupunkiin, jossa osa porukasta istuu. Lisäksi sain kursittua kasaan ihan hyvän näköisen presentaation, jonka voin hyvillä mielin huomenna näyttää laumalle isoja pomoja, ja sainpa vielä päivän päätteeksi pomolta uuden työtehtävän, jossa voin käyttää – yllätys yllätys – ruotsia!

2. Työntekijäkaupasta löytyi pitkän tauon jälkeen taas Fazerin pakastekarjalanpiirakoita. Lisäksi ostin voita ja kananmunia. Tarjoilut siis kohdallaan, kun huomenna pidetään peli-iltaa kavereiden kanssa!

3. Ensimmäinen lenkki puolimaraton jälkeen sujui kuin unelma. Lenkkeilin myös ensimmäistä kertaa kaverin kanssa ilman, että piti koko ajan haukkoa henkeä. En siis suostunut juoksemaan kertaakaan puolimaratontreenauksen aikana kenenkään muun kanssa siitä pelosta, että juoksuseura olisi väärän nopeuksista.

4. Tämän kannustamana ilmoittauduin triathlonille. Syyskuussa minua kutsuvat hieman erilaiset Oktoberfestit.

5. Laitoin eilen puskaradioita pitkin liikkeelle alivuokralaisilmoituksen asunnostani syksylle, ja sain tänään vuokralaisen. Sattumalta löytyi toinen suomalainen, joka on muuttamassa Luxemburgiin juuri silloin. Hänen sanoin, yksi huoli vähemmän meille molemmille.

Viimeisenä haaste lähtee aNNiKalle.

14.6.2014

Positiivinen lauantai patikoidessa

Seuraa neljäs osa Tämä matka-blogin Annan positiivisuushaastessa. Eli viisi positiivista juttua tältä päivältä, höystettynä kuvilta tämän päivän patikointireissulla. Aiemmat osat haasteessa olivat sunnuntai, tiistai ja torstai.

1. Kävimme patikoimassa porukalla. Erityisen positiivista tässä oli, että tällä porukalla on yritetty sopia patikointireissua jo melkein vuoden verran, ja vihdoin onnistuimme: kukaan ei sairastanut yllättäen, päivä ei ollut sateinen eikä kenellekään tullut yllättäviä ylitöitä tai muuten vaan väsyttänyt. Nyt kun saatiin yksi positiivinen kokemus alle, eiköhän päästä liikkeelle uudestaankin.

Helppo 10 kilometrin reitti, koska mukana oli kokemattomia patikoijia, joita vähän pelotti, jaksaisivatko he. Hyvin jaksoivat.

2. Tänään ei satanut. Säätiedotus oli viime hetkeen asti epävarma – chance of rain – mutta totesimme, että we’ll take our chances. Lopputulos oli, etteivät harmaat pilvet missään vaiheessa muuttuneet sateeksi, ja aurinkokin pilkahteli välillä pilvikaton välistä.

3. Useldangen keskiaikafestarit yllättivät positiivisesti. Olin bongannut viikko sitten netistä ilmoituksen Useldangen keskiaikafestareista, ja osittain sen takia valitsimme patikointireitin, joka päättyi tämän linnan raunioiden luokse. Festarit olivat laajat ja viihdyttävät, ja hengasimme paikalla kolmisen tuntia ennen takaisin kaupunkiin suuntaamista.

4. Kerroin kavereille olevani syksyn Jenkeissä, ja kaverit pohtivat vakavissaan, pitäisikö tulla käymään. Tuntuu, että vaikka täältä jossain vaiheessa muuttaisin pois pysyvästi, nämä kaverit jäävät elämääni pysyvämmin.

5. Varasin lentoliput Madridiin heinäkuuksi. Muistaako joku vielä vuoden takaisen sohvasurffaajani Marían? Päätin vihdoin lähteä moikkaamaan häntä viikonloppureissulle, kun täältä kerran pääsee Madridiin suht nopeasti. Tiedossa siis ensimmäinen reissuni manner-Espanjaan!

Spottasimme patikointireissulla purjelentokentän, jossa koneet vedettiin jonkinlaisen maahan yhteydessä olevan narun perässä taivaalle.

Seuraavaksi haastan Kunnon kaipuu -blogin Mintun.

12.6.2014

Positiivinen torstai kesäarjessa

Jatkan taas Tämä matka-blogin Annan positiivisuushaastetta. Eli viisi positiivista juttua tältä päivältä, kuvitettuna tälläkin kertaa maanantain kuvilla. Aiemmat osat haasteessa olivat sunnuntai ja tiistai.

1. Aamulla töihin tullessani ikkunani oli auki. Rakennuksessamme ei ole ilmastointia, ja täällä on helle. Se, että joku oli jaksanut avata ikkunani aamuvarhaisella auttoi huomattavasti iltapäivästä, kun lämpötila alkoi kohota.

2. Työkaveri pyysi mukaan yhden kollegan läksiäisdrinkeille. Täällä aina välillä joku tuo viiniä, juustoja ja leipiä töihin iltapäiväksi, jos on jonkun synttärit tai läksiäiset, ja sana näistä suunnitelmista leviää kai jotenkin epävirallisesti suusta suuhun. Välillä saan maileja, välillä joku tulee kysymään minua mukaan, ja välillä taas huomaan, että jonkun työhuoneen ovi on suljettu ja sen takaa kuuluu naurunremakkaa. Koko osastoa harvemmin kutsutaan, joten olen aina tyytyväinen, jos minut käydään nykimässä mukaan. Saatan olla porukan outolintu, mutta ilmeisesti minusta siitä huolimatta pidetään – jotain mikä ei todellakaan ole aina selvää kieli- ja kulttuurimuurin takaa katsottuna.

3. Puistojumpassa oli lihaskuntoharjoituksia, ja ne tuntuivat hyvältä. Käyn nyt kesällä torstaisin Merl-puistossa Friskis&Svettiksen jumpissa, joissa osallistujista merkittävä osa puhuu keskenään pohjoismaisia kieliä, ja vetäjät ovat milloin Göteborgista, milloin Jyväskylästä. Koko kevään kestäneen lihaskuntoharjoittelun laiminlyönnin jälkeen oli tosi jees, että joku pakotti tekemään punnerruksia.

4. Lähibaarissani on ihan kiva terassi, ja kävin sillä ensimmäistä kertaa tänään. Olen reilun vuoden verran kulkenut siitä ohitse matkalla lähikauppaan ja katsellut baaria, jota Suomessa kutsuttaisiin kai räkäläksi: telkkarista tulee urheilua, sisustus on vähän kalsea ja asiakkaat lähinnä vanhempia miehiä. Terassi kuitenkin oli rauhallinen, juomat halpoja, terassikalusteet ihan hyviä, ja seuralaiseni Anna sanoi, että caipirinha oli erinomainen. Lisäksi kukaan ei katso kieroon, jos sinne menee istumaan jumpan jälkeen hikisenä verkkareissa.

5. Annan kanssa oli rentouttavaa rupatella. Kävimme läpi tulevaisuudentoiveita, purimme ahdistusta, marmatimme ärtymystä ja jaoimme huolemme. Lopulta oli paljon kevyempi olo.

Tällä kertaa haastan My secret shoren Riian!

10.6.2014

Positiivinen tiistai töissä

Täällä oli maanantai pyhäpäivä toisen helluntaipäivän ansiosta, ja viikonloppuvieraiden kanssa turisteilu jatkui, siitä pari kuvaa tässä postauksessa. Nyt on kuitenkin palattu töihin, vieraat lähetetty jatkamaan matkaansa ja aika jatkaa Annalta saatua positiivisuushaastetta kertomalla tämän päivän viisi positiivista asiaa:

1. Viikonloppuvieraat lähtivät aamujunalla Sveitsiin. On toki kiva, kun käy vieraita, mutta on myös kiva viettää välillä ilta yksin. Jatkuva 24/7-yhdessäolo kavereiden kanssa käy ennen pitkää rasittavaksi oli kyseessä kuinka hyvät kaverit tahansa, etenkin kun majoitus on yksiöni sohvalla ja välissä ei ole ovea, jonka voisi sulkea omiin oloihin rauhoittuakseen. Tämä neljä yötä oli pisin visiitti tähän mennessä keneltäkään kaverilta (jos luxemburgilaiskaveriani Elinaa ei lasketa, hänellä kun riitti omia menoja jolloin sain olla välillä iltoja yksin), ja sen pidempää visiittiä ei sohvalleni varmaan kannatakaan buukata. Tämän illan olen keskittynyt nauttimaan pyhästä yksinäisyydestäni.

2. Ji?í brassaili maanantai-iltana kokintaidoillaan taikoen päästään jänispataa, ja sitä jäi ylitse sen verran, että sain nauttia tästä herkusta tänäänkin. Jänis valikoitui raaka-aineeksi siksi, että sitä saa täällä helposti mistä vaan ruokakaupasta sieltä kananrintojen ja possukyljysten välistä, eikä sitä ole hinnalla pilattu.

Keskityimme eilen kiertelemään linnoja, ja ennen pitkää Luxemburgin linnoja kierrellessään päätyy aina Viandeniin.

3. Sain hoidettua jotain ranskaksi puhelimessa, tai ainakin luulen niin. Vesimittarinlukijaäijä nimittäin oli jättänyt lapun tulevansa käymään ensi viikon maanantaina klo 8-17 välisenä aikana, ja soitin hänelle kertokseni, ettei tuollainen ajanmääre kuules nyt työssä käyvälle ihmiselle ole missään muotoa okei. Puhelinkeskustelu meni suunnilleen näin:
Äijä: ”…” (jotain muminaa, joka ilmeisesti oli tyypin sukunimi)
Minä: ”Hello!”
Äijä: ”Moien!”
Minä: ”Do you speak English?”
Äijä: ”No.”
Toisin kuin usein tässä kohtaa vastaavia puhelinkeskusteluja, en lannistunut ja ruvennut puhumaan hyvin yksinkertaista englantia (”kyllä se kuitenkin ymmärtää!”) vaan sen kummemmin miettimättä esittelin itseni ja asiani ranskaksi, noin suurinpiirtein. Seuranneessa keskustelussa äijä toisessa päässä mumisi nopeasti ja paljon, ja taisin joutua kerran sanomaan että Je ne comprends pas!!, mutta lopulta sain sovittua, että äijä tulee tarkistamaan vesimittarini heti kahdeksalta aamulla. Tai sitten kahdeksastoista päivä aamulla. Tämä selvinnee ensi viikolla.

Täällä on viimeiset pari päivää lämpötilat huidelleet +30 asteen paremmalla puolen.

4. Ehdin tänä iltana katsoa uusimman Last Week Tonight with John Oliverin, uuden lemppariajankohtaisohjelmani. Jos joku ei ole vielä tähän törmännyt (onhan tämä pyörinyt jo kuuden jakson verran HBOlla), niin kerrottakoon, että tämä on aivan loistavaa tavaraa, jos on yhtään kiinnostunut maailman menosta ja siihen liitetystä huumorista. Esimerkiksi kaikkien futiksen MM-kisoista kiinnostuneiden kannattaa katsoa tämä:

5. Sovin pomoni kanssa ottavani syksyksi virkavapaata voidakseni lähteä Iiron luokse Jenkkeihin. Vapaa herui erittäin helposti, sillä ranskaa puhuva pomoni ymmärtää romantiikan päälle, eikä hänelle tarvinnut syytä sen kummemmin selitellä, sillä hän tajusi sen itsekin: You’re in love.

Bourscheidin linna on kaikista Luxemburgin linnoista upeimmalla paikalla

Seuraavaksi haastan mukaan Satun, joka edellisen postauksen kommenteissa avoimesti myönsi, että tämä haaste tulisi tarpeeseen.

Minä ja Epp. Tykkään mekostani todella paljon, mutta se on niin lyhyt, etten uskalla käyttää sitä ilman shortseja.

Loppuun vielä kysymys teille kaikille ranskaa taitaville: olisiko kenelläkään ranskankielisiä telkkari- tai elokuvasuosituksia? Heikoin osa-alueeni tässä kielessä on selvästi kuullunymmärtäminen, kuten tämän päivän puheluni todisti, ja ajattelin, että joku mielenkiintoinen telkkariohjelma (ehkäpä ranskaksi tekstitettynä) voisi olla pehmeä lasku aiheeseen. Elokuvissa tykkään kaikesta paitsi romanttisista komedioista ja kauhusta, mutta helpoimmin katsottavaksi valikoituu toimintaa, scifiä/fantasiaa ja historiallista draamaa; telkkarin puolella taas ”voisiko tämä olla HBOn tuottama” on mielestäni aika hyvä mittari hyvälle TV-sarjalle, mutta tunnustan katsovani ajoittain myös asiaohjelmia ja realityä.

8.6.2014

Positiivinen sunnuntai Ranskassa

Tämä matka -blogin Anna lähetti minulle positiivisuushaasteen, jonka tarkoitus on listata viisi posiitiivista asiaa viitenä eri päivänä (ei pakko olla peräjälkeen) sekä joka päivä haastaa joku uusi ihminen mukaan. Tänä viikonloppuna on ollut helppo olla positiivinen, kun sää on ollut loistava ja ystäväni Epp ja Ji?í ovat täällä käymässä Tallinnasta. Listamuotoon laitettuna tämä oli hyvää sunnuntaissa:

1. On aina mukavaa kun kaverit tulevat käymään. Tämän vierailun aikana olen lisäksi miettinyt, että on ihan mahtavaa, että vaikka yliopistovaihdosta on jo pieni iäisyys, olen yhä yhteydessä useampaan vaihtokaveriin – Epp heidän joukossaan. Jos joku nuori tätä blogia lukee, niin lähde vaihtoon jos vain mitenkään mahdollista!

2. Epp ja Ji?í vuokrasivat jonkun miniauton, mutta Europcar antoi heille sen sijaan tilavan Volkswagen Caddyn, jonka takapenkillä mahtuu pidempien siirtymien aikana ottamaan kunnon torkut.

3. Elän Euroopassa, jossa Saksan ja Ranskan välillä vallitsee luja rauha. Käytiin siis tänään Verdunissa, josta olen kirjoittanut aiemminkin, ja vaikka siinä järjettömyydessä ei ollut itsessään mitään positiivista – Verdunin taisteluissa kuoli tai haavoittui noin miljoona sotilasta, siis miljoona!! – niin ihan pikkuriikkisen tuntui ristimereä katsoessa helpottuneelta, että tuota samaa järjettömyyttä ei toivottavasti enää ikinä käydä läpi näillä main.

4. Fort de Vauxin audioguide oli todella hyvä, ja ei-niin-mairittelevasti säilynyt linnake heräsi eloon mielenkiintoisen selostuksen ja kuvien ansiosta. Tai eloon ja eloon; saksalaiset yrittivät vallata linnaketta viikon verran ja vihdoin ranskalaiset luovuttivat, koska vesi oli loppu (myös se vesi, joka oli lievästi myrkyllistä), ruoka oli loppu, kirjeenvaihtokyyhkyset olivat loppu ja oikeastaan ilmakin oli loppu, sillä linnakkeen ilmassa sekoittui räjäytettyjen vessojen lemu, sortuneiden kattojen pöly sekä pakokaasut, jotka saksalaiset olivat onnistuneet johtamaan linnakkeen sisälle ujuttamalla putkia kaikista mahdollisista raoista.

Kalsean sisätilakierroksen jälkeen kiertelimme linnakkeen päällä, josta oli näkymät pitkälle ympäröivää maaseutua

5. Matkalla Verdunista takaisin päin bongasimme tien varresta kyltin uimarannalle, ja koska olimme ”kaiken varalta” ottaneet takakonttiin uimakamppeet, mikäs sen parempi tapa hyödyntää hellepäivää. Rannalla loikoilu ja pulikointi teki kyllä terää.

Positiivisia asioita jakamaan haastan Tea and Totsin Inan.