Kielitaitoa ja -taidottomuutta ensi-illassa

Luxemburgissa pyörii tämän viikon Pohjoismaisen elokuvan festivaalit, ja onnistuin voittamaan Facebookissa pari lippua tiistain näytökseen: Clownwise-elokuvan Luxemburgin ensi-ilta Esch-sur-Alzettessa lähellä Ranskan rajaa. Clownwise kiinnosti minua kahdesta syystä: ensinnäkin se on suomalais-luxemburgilais-tsekkiläistuotanto – kaikki maita, joissa olen asunut – ja toisekseen siinä on Kati Outinen, joka oli tulossa myös paikan päälle ensi-iltaan.

Koko ensi-ilta oli jotenkin niin… luxemburgilainen. Tai ranskalainen, miten sen nyt ottaa. Kaikissa festivaalimainoksissa oli nimittäin oikein mainostettu, että hei, nyt on mahdollisuus nähdä nämä elokuvat englanniksi tekstitettynä! mutta elokuvan alkaessa ranskalainen Didier Flamand puhui pehmeästi soljuvaa ranskaa, sujuvasti ilman minkäänlaisia tekstejä. ”Tää on niin tätä”, kaverini tuhahti vieressäni, ja hän sentään työkseen kääntää dokumentteja ranskasta suomeksi. (”…mutta ne on kirjoitettua kieltä, ja tuo on muminaa, josta ei kuule mitään!” hän toteaisi.) Minä vielä elättelin toiveita, että alku oli vain jotain fiilistelyä, jota ei oltu nähty tarpeelliseksi tekstittää, mutta ne toiveet rapisivat siinä vaiheessa, kun ensimmäinen näyttelijä avasi suunsa tsekiksi, ja teksityksiin valuivat tutut Ç:t ja Que:t. Kukaan muu teatterissa ei hätkähtänytkään tästä asioiden kehityksestä, joten oletettavasti kaikki joko osasivat ranskaa tai olivat tottuneita siihen, että elokuva esitetään vähän millä sattuu tekstityksillä ja aina niitä ei ymmärrä. Niinhän tässä kielisekamelskaisessa maassa kaikki toimii.

Minulle elokuva siis oli lopulta erinomaista treeniä kahden viikon päästä olevaa ranskan loppukoetta varten – think positive! – ja ilokseni ehdin lukea tekstityksen melkein aina loppuun ja yli puolet ajasta jopa ymmärtää, ennen kuin piti ruveta miettimään jo seuraavaa riviä. Onneksi elokuva oli suurimmaksi osaksi tsekiksi, sillä ne puhutut ranskankieliset repliikit olivat aikamoista muminaa. Elokuvassa Ranskaan rautaesiripun aikaan paennut tsekkiklovni palaa kotimaahansa ja tapaa kaksi klovnikaveriaan, tai ”kaveriaan”, sillä porukan kesken on kaikenlaista pientä ja suurta juopaa. Välissä hassutellaan tavalla, joka nauratti aidosti, ja välillä näytetään Kati Outista, joka näyttelee muistisairasta vanhusta elävästi, uskottavasti ja herkästi. Lopulta pysyin kärryillä 90% ajasta ja elokuvasta jäi raskaista teemoista huolimatta hyvä mieli.

Clownwisen ensi-illassa näytöksen jälkeen lavalle kipusivat tuottaja, ohjaaja ja Kati Outinen vastailemaan yleisökysymyksiin.

Elokuvan jälkeisessä kyselytuokiossa paljastui, että kielimuurit olivat olleet läsnä myös elokuvaa tehdessä. Tsekkiläinen elokuvaohjaaja oli kahdeksassa kuukaudessa opetellut sen verran ranskaa, että pystyi ohjaamaan ranskalaisia näyttelijöitä, ja Kati Outisen piti opetella tsekkiä niin, että pystyi sanomaan repliikkinsä kuulostamatta vierasmaalaiselta. Kaksi elokuvassa näytellyttä tsekkiklovnia eivät opetelleet mitään kieliä, joten Outisella ja elokuvassa hänen miestään näytelleellä miehellä oli tasan yksi yhteinen kieli, saksa, ja siitäkin vain pari hassua sanaa, lähinnä kaputt. Näytelmän käsikirjoituksesta oli tehty kolme eri kieliversiota – tsekki, ranska ja englanti – ja osa näyttelijöistä tiesi, missä vaiheessa heidän piti sanoa repliikkinsä, laskemalla vastanäyttelijän käyttämiä tavuja. Todellinen eurooppalainen yhteistyöelokuva siis.

Esityksen jälkeen jäimme hengailemaan paikan päälle viinilasillisille ja onnistuimme nappaamaan Outista hihasta. ”Hei anteeksi, Kati…” aloitin, ja Katin reaktio oli jotakuinkin: ”Haah hääh whaat que hei mä ymmärrän sua hohohoo!!” Ensihämmennyksestään selvittyään hän kertoi meille vielä lisää elokuvantekemisestä: kuinka ohjaus tuli usein kahteen otteeseen eri kielillä, paitsi silloin kun ohjaaja unohti, ettei Kati puhu tsekkiä. ”Mutta se kielitaidottomuus oli oikeastaan mielenkiintoisella tavalla haastavaa”, Kati totesi. ”Kommunikaatio on meri, ja kieli on siitä vain pinnalla olevat aallot. Näyttelijän työ taas on lukea ihmisten sanatonta kommunikaatiota, ja tässä siihen sai keskittyä täysillä.” Tsekinkieliset repliikit Kati sanoi omaksuneensa korvakuulolla ja treenanneensa niitä ohjaajan vaimon kanssa väsymykseen saakka, mutta lopulta aksentti oli osunut kohdilleen.

Bloggaaja pääsi valokuvaan Kati Outisen kanssa

Koska elokuvan rahoitus oli tullut kolmesta eri maasta, myös kuvaukset oli hoidettu kolmessa eri maassa. Ulkokohtaukset oli kuvattu Prahassa, koska elokuva sijoittuu sinne; sisätilat Luxemburgissa, jolloin ikkunoista näkyvät maisemat oli editoitu Prahaksi digitaalisesti; ja sairaalakohtaukset TYKSissä. Elokuvassa yksi päähenkilöistä taistelee syöpää vastaan, ja eräässä kohtauksessa avustajat olivat suomalaisia syöpäsairaita. He eivät ymmärtäneet sanaakaan päähenkilöklovnin kohtauksessa improvisoidusta huumorista, mutta se oli niin iskevää, ettei lopulta koko huone nauroi mukana ja osallistui improvisaatioon. Elokuvan Suomen ensi-ilta oli kuukausi sitten ja järjestettiin hyväntekeväisyysnäytöksenä TYKSin syöpäosaston hyväksi.

image
Praha vuonna 2009. Suurin osa elokuvasta oli kuvattu sisätiloissa kuulema osittain huonon säätuurin takia, mutta mm. Vltava-joki elokuvassa vilahti.

Kati kertoi myös, miten hänet oli bongattu tsekkiläiseen elokuvaan näyttelijäksi: ”Se oli ihan uskomaton sattuma!” Elokuvan tsekkiläinen ohjaaja oli erään kansainvälisen elokuvafestivaalin illallisella istuutunut suomalaisen elokuvaohjaajan viereen, ja kun oli paljastunut, että kyseessä oli suomalainen, hän oli todennut, että hänellä olisi kuin Kati Outiselle luotu rooli tulevassa elokuvassaan, että satutkos tuntemaan? Kyseinen ohjaaja oli todennut, ettei henkilökohtaisesti, mutta että Suomen piirit ovat niin pienet, että kaikki ovat kaverinkavereita, ja hän voi välittää viestin eteenpäin. Niin Kati päätyi projektiin mukaan.

Entä mitä tulevaisuudessa? Kuulema taloustilanne on vaikuttanut elokuvienkin tuotantoon, ja rooleja on tarjolla nihkeästi. Sen sijaan Katilla on suunnitteilla yhteistyöprojekti erään oululaisen muistisairaiden kanssa työtä tekevän järjestön kanssa. Tätä kertoessa kuitenkin tuottaja tuli koputtamaan Katin olalle ja halusi esitellä hänelle jonkun, joten me kiitimme keskustelutuokiosta ja suuntasimme takaisin junalle.

Loppukevennykseksi fiiliksiä klovnibändistä, joka esiintyi ensi-illassa. Tunnistatko pätkän lopun sävelmän?

Clownwise on muuten Suomessa teatterilevityksessä nimellä Koomikot. Ensi-ilta oli jo sen verran monta viikkoa sitten, että elokuva ei välttämättä kovinkaan monessa paikkaa enää pyöri, mutta jos jotakuta kiinnostaa, niin ainakin pääkaupunkiseudulla vielä tulevana viikonloppuna elokuvan ehtii bongata aamunäytöksessä.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

Kaupunkiloma Belgiassa

Helatorstai, mikä ihana tekosyy lähteä pitkän viikonlopun viettoon. Iiro on ensi viikon Luxemburgissa luonani, ja mietimme yhdessä lähtevämme minilomalle jonnekin lähelle – vaikkapa Belgiaan, sillä edestakaiset junaliput Luxemburgista minne tahansa Belgiaan kahdelta ovat vain 63 euroa ja junamatka pisimmillään kestää 4 tuntia. Tunnin Lonely Planetin ja internetin selailu tuotti seuraavat neljä vaihtoehtoa:

BRUGGE

Todella kaunis keskiaikainen pitsikaupunki. Keskusta on maailmanperintökohde.
Kanaaleja, olutta ja pikkukauppoja. Goottilainen kirkko ja vanhoja rakennuksia.
Helatorstaina ”Heilig-Bloedprocessie”, uskonnollinen kulkue joka kerää isot katsojamäärät.
Vaihtoehdoista eniten turisteja.
Vartin junamatkan päässä Ostend, jossa Atlantikwallin toisen mailmaansodan bunkkerit.

Kuvat Instagramista: @fensita, @alegam23, @anjadefoort, @saforbes88

ANTWERPEN

Sekoitus vanhaa ja uutta: Belgian hienoin goottikatedraali, laaja fashion district ja Belgian suurin satama. Belgian toiseksi suurin kaupunki.
Maailman vanhin teollinen kirjapaino, joka on myös maailmanperintökohde.
Taidemaalareita, mm. Rubensin kotikaupunki (se joka maalasi barokkiaikana paksuja alastomia ihmisiä).
Vartin junamatkan päässä Lierissä on maailmanperintökohde begijnhof, jonne naimattomat naiset menivät asumaan ilman nunnanvaloja.

Kuvat Instagramista: @koert.bunt, @katarinabgd92, @bluepointstore, @miepertje

GENT

Keskiaikainen opiskelijakaupunki, vähemmän kanaaleja ja turisteja kuin Bruggessa mutta kumpiakin silti löytyy.
Katedraali, jonka alttaritaulua pidetään yhtenä maailman hienoimmista ja jonka sen takia natsit pöllivät ja piilottivat itävaltalaiseen suolakaivokseen.
Vanha linna, vanha luostari, paljon vanhoja pikkukujia ja ravintoloita.
Erikoisia museoita, mm. mielenterveysmuseo, 1900-luvun museo, designmuseo, industrialisaatiomuseo…

Kuvat Instagramista: @martacairrao, @julien.renard1, @misirlourc, @gubbychun

LIÈGE

Belgian suurin ranskankielinen kaupunki, pitkälti teollisuuskaupunki mutta myös vanhempia rakennuksia.
Paljon museoita, mm. historiaa, taidetta ja arkkitehtuuria.
Puolen tunnin junamatkan päässä Maastricht Hollannin puolella, joka on kaunis kaupunki jossa on mielenkiintoiset luolaverkostot, joissa on piileskellyt historian aikana milloin kukakin.

Kuvat Instagramista: @elsa_euv, @liege_ardent, @crisam, @annpiraprez

Jatkokeskustelujen perusteella varasin alustavasti pienen bed&breakfastin Bruggesta. Majoituksen löytäminen ei ollut helppoa, sillä lähes kaikki paikat on varattu, mutta löytämäni B&B ei ole hinnalla pilattu: 65 euroa yö kahdelta hengeltä söpössä 1700-luvun talossa kävelymatkan päässä keskustorilta. Vinkkejä Bruggeen otetaan siis vastaan.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

Äänestäminen ulkomailla

Rousegärtchenin puisto, jonka kulmassa Suomen suurlähetystö Luxemburgissa sijaitsee
Rousegärtchenin puisto, jonka kulmassa Suomen suurlähetystö Luxemburgissa sijaitsee

Kaikki Suomessa asuvat ovat varmaan jo ehtineet huomata eurovaalit, joiden ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona, mutta EU:n ulkopuolella tämä tapahtuma on saattanut mennä ohitse joten kertauksena: nyt äänestetään Europarlamentista seuraavaksi viideksi vuodeksi, ja kaikilla EU-kansalaisilla on äänioikeus riippumatta asuinpaikasta. Itse kävin äänestämässä tänään suurlähetystössä, mutta ulkomailla asuminen ei ole vaatimus ulkomailla äänestämiseen, vaan maailmalla voi äänestää jokainen, joka sattuu maailmalla olemaan vaikkapa matkoilla. Suosittelen lämpimästi tätä, sillä samalla pääsee tutustumaan paikkoihin, joihin ei muuten olisi asiaa. Usein äänestyspaikka on suurlähetystössä, mutta esim. Coloradossa äänestys olisi ollut paikallisen kunniakonsulin kotona omakotitaloalueella, ja Kaliforniassa taas käydään äänestämässä Suomi-talolla. Toissavuonna annoin ääneni kuntavaaleissa Washington DC:n suurlähetystössä, ja silloin valtio tarjosi vaalikahvit; tänä vuonna täällä Luxemburgissa taas oli tarjolla Marianne-karkkeja.

Ennakkoäänestyksen aikataulu Luxemburgin suurlähetystön ovessa
Ennakkoäänestyksen aikataulu Luxemburgin suurlähetystön ovessa

Ulkomailla ei ole mahdollista äänestää varsinaisena vaalipäivänä, joten liikkeellä pitää olla jo tällä viikolla. Listaus ulkomaan ennakkoäänestyspaikoista löytyy oikeusministeriön sivuilta, ja vaihtoehtoja on kaikkien EU-maiden lisäksi mm. Yhdysvalloissa, Australiassa, Saudi-Arabiassa, Intiassa, Thaimaassa ja Indonesiassa. (Maita, joissa blogilla vaikuttaa olevan lukijoita…) Mukaan tarvitsee pelkästään passin tai henkilöllisyystodistuksen. Lisäksi on hyvä ottaa postissa tullut ennakkoäänestyslappu, jos sellainen löytyy, sillä se nopeuttaa äänestystilannetta. Minulla se oli kadonnut postissa, joten jouduin kirjoittamaan käsin osoitteeni paikalta saatavaan lappuun sekä selvittämään listasta oikean vaalilautakunnan osoitteen, johon ääneni lähetetään laskettavaksi. Vaalilautakunta määräytyy sen mukaan, mikä on nykyinen asuinkunta tai ulkomailla asuvien tapauksessa viimeisin kunta, jossa olet Suomessa asunut, ja sen pystyy tarkistamaan tuosta ennakkoäänestyslapusta. Jos ei ole lappua eikä muistikuvaa, äänestyspaikalla pystytään asia selvittämään, kunhan on ne henkkarit mukana.

Tervetuloa äänestämään Suomen suurlähetystöön! Ovesta heijastuu entinen teräsyhtiö ArcelorMittalin päämaja.
Tervetuloa äänestämään Suomen suurlähetystöön! Ovesta heijastuu entinen teräsyhtiö ArcelorMittalin päämaja.

Ketä sitten äänestää? Minulle valinta oli suhteellisen helppo, sillä vaaleissa on ehdolla parikin kaveria, jotka tiedän kaikki aidosti asioista välittäviksi ja sydämellään politiikkaa tekeviksi järkeviksi yhteistyökykyisiksi ihmisiksi, jotka vielä bonuksena ovat kanssani aika samoilla linjoilla. Jos tämä ei riitä suositukseksi tai linjat eivät ole sinulle oikeita, niin kaverini postasi Facebookkiin hyvän ohjeistuksen, jonka tähän hieman muokattuna kopioin:

  1. Mene Ylen ryhmävaalikoneeseen, jossa vastaat ensin vain niihin kysymyksiin, jotka ovat itsellesi tärkeitä ja katsot tuloksen. (Valitse muihin ”Ohita kysymys” päästäksesi tulokseen.) Vähitellen voit vastailla muihinkin, seuraten tuloksen muuttumista.
  2. Saatuasi puolueen selville, mene tavalliseen vaalikoneeseen. Vastattuasi valitset Tarkastele ehdokkaita ja rajaat ne vain siihen puolueeseen, jonka sait tulokseksi ryhmäkoneesta.
  3. Ehdokkaiden joukosta valitse itsellesi sopiva ehdokas ja lue vielä hänen vastaukset ja perustelut läpi. Jos ei miellytä, valitse seuraava listasta ja toista, kunnes sopiva ehdokas löytyy.

Ryhmän ja puolueen pitäminen ykköskriteerinä kannattaa, sillä vaikka EU:ssa ei ole yhtä tiukkaa ryhmäkuria kuin Eduskunnassa, niin yleensä mepit äänestävät ryhmän kantojen mukaan, ja mepille, joka poikkeaa liikaa ryhmän kannoista, ei anneta ryhmän toimesta vaikutusvaltaa asioiden valmisteluun – mikä on se tehokkain tapa vaikuttaa. Muut Suomen puolueet sijoittuvat ryhmiin aika odotetulla tavalla, mutta itselleni tuli taannoin yllätyksenä, että Keskusta kuuluu maataloustukia vastustavaan liberaaliryhmään, kun taas Kokoomus kuuluu konservatiiviryhmään, joka taannoin kannatti ACTAa (monimutkainen sopimus, joka toteutuessaan olisi rajoittanut sananvapautta ja kirjesalaisuutta ”tekijänoikeusrikkomusten” varjolla ja esim. rajoittanut rinnakkaislääkkeiden myyntiä kehitysmaihin) sekä vastusti mm. peruskoululaisten euroopanlaajuista oikeutta seksuaalivalistukseen ja suositusta, että abortti sallittaisiin kaikissa EU-maissa. Niin tai näin, oli mielipide mikä tahansa, niin kaikkien tulisi äänestää omien mielipiteittensä ja vakaumuksen mukaisesti, ja juuri siksi kannattaa selvittää, mitä äänestämäsi ehdokkaan ryhmä ajaa, jotta äänesi menee varmasti oikeaan osoitteeseen.

Ylpeä äänestäjä leimattu äänestyslappu tassussa
Ylpeä äänestäjä leimattu äänestyslappu tassussa

Äänestysiloa kaikille, niin ulkomailla kuin kotimaassakin! Ensi viikon sunnuntaina selviää lopputulos, joka mahdollisimman monen äänestettyä toivottavasti edustaa kunnialla eurooppalaisia seuraavat viisi vuotta.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

Kun kotiavaimet jäävät matkalle

image
Detroitin lentokentän suihkulähde

Kuten edellisessä postauksessa selostin, onnistuin jättämään läppärilaukkuni Denverin lentokentälle. Detroitiin laskeuduttuani selvisi, että laukku oli löytynyt, joten Amsterdamin kohdalla rupesin miettimään, miten pääsisin Luxemburgiin saavuttua kotiini. Kotiavaimet nimittäin jäivät kyseisen läppärilaukun taskuun.

Minulla on toki vara-avaimet, joita normaalisti säilytän työpaikalla, mutta nyt ne olivat jääneet edellisen käyttökerran jälkeen kotiin. Raahasin lentikentältä huonosti koneessa pilkityn yön jälkeen ja verskat jalassa itseni ja matkalaukkuni töihin, josta käsin soitin isännöitsijälle. Hänellä ei ollut vara-avainta, joten pyysin työkaveria soittamaan vuokranantajalleni, joka puhuu kolmea kieltä, joista yksikään ei ole englanti. (Ranska sen sijaan löytyy repertuaarista.)

Kuuntelin vierestä puhelua ja ymmärsin, ettei vuokranantajallanikaan ole avainta asuntooni. Puhelun jälkeen opin uuden sanan: pompier – palomies. Kuulema heillä olisi keinot avata ovi. Päätin kuitenkin turvautua perinteiseen lukkoseppään.

Lukkoseppä tuli paikalle nopeasti ja totesi, että lukkoni ovat sen verran hyviä ettei niitä saa rikkomatta auki. Uudet lukot maksaisivat jopa tonnin. Kiitin kohteliaasti ja kieltäydyin tällä kertaa palveluksista. Sen sijaan soitin kaverilleni, voisinko tulla yöksi hänen sohvalleen, ja lähdin ostamaan kaupasta vaihtovaatteita ja sampoota.

image
Kaverini ikkunalaudalla on venetsialaisia naamioita

Minun selvitellessä yösijaa Iiro heräsi valtameren toisella puolen, kaivoi avaimet laukustani ja lähti selvittämään niiden postittamista. UPS ei suostunut toimittamaan Luxemburgiin pikana, enkä minä suostunut odottamaan 3-5 päivää, mutta Fedex lupasi kahden päivän toimituksen huokeaan $58 hintaan. Huomattavasti huokeampi siis kuin vaihtoehdot, totesin.

image
Fedexin toimituksen seuraaminen onnistuu netissä

Sitten vain jännittämään, miten lähetyksen käy. Avainten reitti vei ensin Indianapolikseen, josta ne lähetettiin kohti Pariisia. Keskiviikkoaamuna kerrottiin jo, että avaimet oli ladattu toimituspakuun Luxemburgin rajalla, ja tasan klo 12 työpaikan respasta tuli soitto. Mitään en respaäijän ranskasta ymmärtänyt, mutta Fedex???-kysymys tuotti myöntävän vastauksen, ja riensin alakertaan.

image
Jeee!!!!

Ikinä en ole ollut näin tyytyväinen päästessäni kotiin. Ihan kiva ehtiä olla kotona yksi ilta, sillä huomenna lähden pitkäksi viikonlopuksi Suomeen, ja pitäisi tässä pyykkiäkin pestä.

Tämä postaus on muuten kirjoitettu kännykällä, kun se läppäri on yhä toisella puolen maailmaa. Ansaitsen mielestäni tästä hyvästä jonkinlaisen papukaijamerkin.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

Vapautta Atlantin kummallakin puolen

1860-luvulla ranskalainen poliitikko ja historioitsija Édouard de Laboulaye sai idean: Yhdysvallat tarvitsee monumentin juhlistamaan vapauden aatetta, jota juuri päättynyt sisällissota vahvisti vapauttamalla orjat. Laboulaye halusi myös Ranskasta vahvan demokratian ja kannatti orjuuden lakkauttamista siirtomaista, ja hän mietti, että jos Ranska lahjoittaisi tämän muistomerkin Yhdysvalloille, ehkäpä nämä aatteet saisivat vahvemmin jalansijaa myös vanhalta mantereelta.

Onneksi Laboulayella oli kaverina kuvanveistäjä Auguste Bartholdi, joka juuri työsti suunnitelmia suuren naisfiguurin pystyttämiseksi Suezin kanavan suulle Rodoksen kolossin tapaan. Bartholdin suunnitelmat eivät kuitenkaan ottaneet tulta, joten Saksan–Ranskan sodan päätyttyä vuonna 1871 parivaljakolle jäi aikaa miettiä tätä amerikkalaista vapauden monumenttia. Bartholdi lähti matkalle Yhdysvaltoihin keräämään rahaa ja kontakteja, tapaamaan liikemiehiä, kulttuurimesenaatteja ja presidenttiäkin, ja lopulta vuonna 1875 kontakteja oli kertynyt tarpeeksi ja Ranskallakin oli sopivasti talouskasvu päällä, että Bartholdi ja Laboulaye julkistivat projektinsa: Vapaudenpatsas.

Työnjako oli seuraava: Ranska lahjoittaisi itse patsaan, Yhdysvallat taas antaisi käyttöön saaren New Yorkin edustalla ja rakentaisi paikalle patsaan korkuisen jalustan. Ranskassa järjestettiin iso rahankeräys patsasta varten, ja vaikka keräys suunnattiin eliitille – hyväntekeväisyysoopperailtoja, anyone? – myös rahvas osallistui innolla lahjoittamaan. Patsaan rakentajaksi pestattiin insinööri Gustave Eiffel, joka suunnitteli patsaalle kantavan rungon, jonka varaan metallilevyt ripustettaisiin. Vihdoin kesällä 1884 Ranskan hallitus julisti maksavansa patsaan laivauksen Yhdysvaltoihin, jossa se pystytettiin jalustalle vuonna 1886.

Näkymä Vapaudenpatsaalle Liberty State Parkista New Jerseyn puolelta

Tarkoituksemme oli käydä patsaan kruunussa pari viikkoa sitten NYCin reissulla, mutta mokasimme helmikuussa lippujen oston. Tajusin silloin, että liput menevät ajoissa, ja tarkistin perjantaina, että niitä vielä oli. Viikonloppuna sovin Iiron kanssa niiden ostosta, ja… maanantaina niitä ei enää ollutkaan. Lipputilanne toki elää, sillä lippujen peruuttaminen on ilmaista vielä vuorokautta etukäteen, mutta pääsiäiseksi niitä ei missään vaiheessa vapautunut. Ei mikään ihme, sillä patsas on ollut suljettu 2000-luvulla monta vuotta ensin terrorismiuhan ja sen jälkeen hurrikaani Sandyn jälkeisten korjausten takia, ja kruunuun on päässyt vierailulle vasta viime kesästä, joten jos kruunuun haluaa, niin kannattaa ruveta katsomaan lippuja jo kolme kuukautta etukäteen. Jalustalle olisi saanut ostettua liput vielä kaksi viikkoa etukäteen, mutta päätimme sen sijaan jättää koko risteilyn väliin ja korvasimme sen retkellä New Jerseyn puolelle Liberty State Parkiin, josta käsin patsasta pystyi ihailemaan.

New York ei kuitenkaan ole ainoa paikka, jossa olen kyseisen patsaan vuoden sisään nähnyt. Kuukausi sitten Pariisissa lenkkeillessäni Seinen vartta pitkin hoksasin tutun näköisen patsaan saaren päässä joen keskellä.

Grenellen sillan Vapaudenpatsas

Grenellen sillan kohdalle rakennettiin Vapaudenpatsaan kopio pari vuotta New Yorkin version jälkeen. Tämän kopion kustansi Pariisissa asuvien amerikkalaisten komitea, ja sijainti valittiin niin, että siitä oli näkymä kuvanveistäjä Bartholdin ateljeeseen, ja patsas katsoo suoraan kohti New Yorkia.

Grenellen sillan patsaan lisäksi Pariisissa on kaksi muutakin Vapaudenpatsasta: pienehkö pronssipatsas Luxemburgin puistossa, joka on isoa patsasta vanhempi ja jonka Bartholdi valoi malliksi suuren patsaan tekovaiheessa, ja sitäkin vielä vanhempi kipsivedos Musée des Arts et Métiersin taidemuseossa. Tämän lisäksi kopioita on ympäri maailmaa, ja Suomea lähin niistä sijaitsee Norjassa Visnesin kylässä, mistä suuren patsaan kuparin sanotaan osittain olevan peräisin.

Kolmas vuoden sisään nähty Vapaudenpatsas löytyi sen sijaan yllättävästä paikkaa: Alsacessa sijaitsevan Colmarin pikkukaupungin ulkopuolella olevan liikenneympyrän keskeltä. Ihmettelimme sitä viime toukokuussa Iiron kanssa, mutta opaskirjasta löytyi pian selitys kummalliselle paikalle. Colmar on Bartholdin synnyinkaupunki ja patsas pystytettiin sinne vuonna 2004, kun hänen kuolemastaan oli tullut kuluneeksi sata vuotta. Itse en silloin tajunnut napata kuvaa, mutta onneksi joku muu on tajunnut ja laittanut sen jakoon Instagramiin:

Wikipediasta löytyy lista Vapaudenpatsaan kopioista ympäri maailman. Oletko sinä törmännyt niistä mihinkään?


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

Lenkkeilyä: Bryssel, Lontoo, Pariisi ja New York

Neljä päivää New Yorkissa on ohitse, ja tänään olen jatkanut lomaa Coloradon Boulderissa samalla, kun Iiro on palannut töihin. Päivän vähemmän mukaviin hetkiin kuului asunnossa kaikunut palohälytys, jonka aikana pihalla odotellessani onnistuin tiputtamaan puhelimen kivetykselle – ja rikkihän se lasinäyttö viimein meni. Pähkäilin, että korjaaminen on todennäköisesti halvempaa täällä kuin Euroopassa, joten pyörä alle ja keskustaan elektroniikkaliikkeeseen, ja parin tunnin päästä pitäisi käydä hakemassa korjattu luuri ja samalla köyhtymässä sadan taalan verran. Mukavampia hetkiä taas oli aamulenkki: polulla aurinko paistoi ja helle helli (vähän liikaakin lenkkeilyn kannalta), ja kaiken aikaa horisontissa loistivat lumihuippuiset vuoret. Ja tästä sitten sainkin ajatuksen kertoa teille viimeaikaisista lenkkipoluistani…

Juoksukengät mahtuvat mukaan pieneenkin matkalaukkuun

Olen käynyt viime marraskuusta lähtien puolimaratontreenauksen merkeissä lenkillä 3-4 kertaa viikossa, ja toisin kuin yleensä, olen urheillut myös reissun päällä. Lenkkeily on mielestäni mahtava tapa nähdä vierasta kaupunkia, eikä sopivien lenkkimaastojen löytäminen suurkaupungeissakaan ole tuottanut tuskaa. Tässä minun juoksureittini neljästä suurkaupungista:

New York

Pilvenpiirtäjät reunustavat Central Parkin eteläpäätyä

NYCin hotelliamme valitessa hinta ja hotellin laatu olivat keskeisiä valintakriteereitä, mutta kun lopulta vaihtoehtoja oli pari, nappasin sen, josta oli lyhyin matka Central Parkiin. Kävin juoksemassa vain kerran, sunnuntaiaamuna ennen yhdeksää, ja silloinkin paluumatkalla hotellille kaduilla oli hitusen liikaa jengiä, jota piti väistellä. Central Park on mahtava ja olisi sopinut hyvin pidemmällekin lenkille vaihtelevine maisemineen ja kauniine polkuineen, mutta sille ei nyt ollut aikaa, kun piti ehtiä WTC-muistomerkille. Koirakammoisille Central Park ei kuitenkaan ole paras paikka, sillä puisto oli täynnä vapaana juoksevia koiria, joista yksi räksytti ja teki valehyökkäyksiä kimppuuni.

Pariisi

Eiffeltornin juurella juoksijoita riittää

Pariisissa hotellimme sijaitsi aivan Champ de Marsin puiston eli Eiffeltornin vieressä, joten juoksin lauantaiaamuna puistoa ristiin rastiin. Puisto oli täynnä lenkkeilijöitä, mutta sekaan mahtui hyvin muuten paitsi puiston pohjoispäädyssä, missä turistit parveilivat odottaen Eiffeltornin avautumista. Pariisilaiset selvästi tykkäävät juoksemisesta: samana viikonloppuna sunnuntaina oli Pariisin maraton, ja lauantaina oli kaikenlaista oheistapahtumaa, mm. Champ de Marsin puistossa lasten maraton, jota ihmettelin lenkillä. Takaisin hotellille saavuttuani kuulin ikkunasta kovaäänistä musiikkia, ja pääsimme ihmettelemään vuorostaan breakfast runia, jossa seuraavan päivän maratoonarit juoksivat viisi kilometriä maidensa lippuja heilutellen, ja joka kulki suoraan hotellimme ohitse.

Sunnuntaina kavereiden lähdettyä lentokentälle lenkkeilin vähän pidemmälle Seinen vartta pitkin kuunnellen tarinointia Ranskan kahvila- ja juomakulttuurin historiasta. Seinen varsi on mahtavaa lenkkimaastoa: jokivarren reitti alittaa sillat, liikenne ja sen melu jää ylemmälle tasolle, ja joen vartta seuratessa matka on mukavan tasaista verrattuna esimerkiksi Luxemburgin rotkoissa poukkoiluun. Aamulenkin jälkeen onkin hyvä suunnata Marais’iin brunssille energiavajetta pain au chocolatilla täyttämään.

Jälkimmäisen lenkkini kääntöpisteessä, Parc André Citroënissa, on sääpallo, jonka kyydissä voi päästä ihailemaan Pariisia 150 metrin korkeuteen.

Lontoo

Kukkaistutuksia ja kultakoristeisiä portteja Kuningatar Maryn puutarhassa

Lontoossa hotellin sijainti oli töiden takia lähellä Regent’s Parkia, jonne pinkaisin iltalenkille perjantaina töiden jälkeen ennen systerin saapumista paikalle viikonlopun viettoon. Queen Mary’s Gardenin kukkaistutukset hieman häiritsivät juoksua – niitä olisi halunnut pysähtyä ihastelemaan! – ja pidemmällä puiston puolella oli hauska seurata brittinuorten futis- ja rugbyharjoituksia. Parasta puistossa kuitenkin oli polku, joka kulki Lontoon eläintarhan ohitse, ja jolta käsin näki kameleita! New Yorkin Central Parkissa muuten on sama, että lenkkipolulta näkyy elukoita, siellä tosin merileijonia.

Regent’s Parkin järvi

Bryssel

Iltalenkki iltahämärässä Parc de Forestissa

Brysselissä olin melkein viikon, joten lenkkejäkin kertyi kolme. Ensimmäiselle lähdin katsomalla Google Mapsista, missä olisi lähin viheralue. Virhe! En nimittäin huomannut katsoa korkeuskäyriä, joten lenkkeilymaastoksi valikoitui Parc de Forest, joka toimii konserttipuistona sen luontaisen ”auditoriomaisuuden” ansiosta, sekä viereinen Parc Duden, jonka metsäpoluilla on parhaimmillaan kolmisenkymmentä metriä korkeuseroa. Puistossa ei myöskään ollut valaistusta, mikä oli vähän harmi, sillä aurinko oli juuri laskemassa lähtiessäni lenkille töiden jälkeen, ja loppulenkin juoksin ympäri puistoa valaistua jalkakäytävää pitkin.

Bois de La Cambren puistossa

Seuraavaa lenkkiä varten kysyin paikalliselta työkaverilta neuvoja lenkkeilymaastoista, ja hän neuvoi minut Bois de La Cambren puistoon, jonne pääsi mukavasti Ixellesin lävitse, mitä nyt matkalla pari autoa yritti ajaa päälle; Brysselin liikenne on suoraan sanottuna ihan kaistapäistä, eikä jalankulkijaa paljon kunnioiteta, edes jalkakäytävällä. Itse puisto oli kaunis, sää suosi, ja olin liikkeellä sen verran ajoissa että auringonvaloakin riitti. GPS sen sijaan temppuili, joten minulla ei ole jakaa reittiä.

Tyytyväinen johdottunut lenkkeilijä Ixellesin lampien luona

Kolmas lenkki osui aamuun, ja olin jo suuntaamassa ulos kun tajusin, että siellä oli tihkusateinen nollakeli, mikä ei ihan sopinut yhteen lenkkeilyvarustukseni kanssa. Tällaisia tilanteita varten hotelleilla on kuntosalit ja niissä juoksumatot.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

Parlez-vous français?

Ei tuota otsikon lausetta täällä kovinkaan usein kuule, koska oletus on, että totta kai kaikki puhuvat ranskaa. Niinpä minäkin olen takonut kieltä päähäni jo vuoden päivät.

”Miksi kävin suihkussa?” taivutettuna kaikille persoonapronomineille

Koulussa en pitänyt itseäni kieli-ihmisenä. Kun ala-asteella aloitin englanninlukemisen, ensimmäisestä kokeesta tuli numeroksi 5. Siis 5! Miten lapsille edes voidaan antaa noin huonoja numeroita? (Varmaan koska en tehnyt kotitehtäviä enkä osannut mitään, siksi.) Minun kansainvälistymiseni pelasti vain ja ainoastaan muutto pian tuon tapahtuman jälkeen Yhdysvaltoihin, missä parin vuoden aikana englanti taianomaisesti valui päähäni. Siis taikaa ja aika paljon hampaidenkiristelyä ja itkunvääntämistä, kun en tajunnut mitä muut lapset puhuivat – tai tajusin, että puhuivat kuin päässäni olisi muutakin vajavaista kuin kielitaito – sekä sisua ja erinomainen yksityisenglanninopettaja. Kiitos, vanhemmat, että veitte minut sen rääkin läpi! Pienempi rääkki se kuitenkin oli kuin yrittää räpiköidä läpi elämästä ilman kunnollista kielitaitoa.

Ei tainnut edes pitää paikkansa, etten olisi kieli-ihminen, sillä kielioppi on ollut aina helppoa. Olen vain tajuttoman laiska opettelemaan itsekseni sanastoa. Tämä takia Suomesta käsin en ole oppinut yhtäkään vierasta kieltä. Olen käyttänyt ihan kohtuuttoman paljon tunteja ruotsinopiskeluun jotta osaisin ostaa sillä junalipun Tukholmaan ja sittenkin vaihtaa englanniksi heti, kun myyjä esittää jatkokysymyksen. Sen sijaan puolen vuoden Tsekeissä asumisen jäljiltä olisin kyennyt käymään saman keskustelun tsekiksi ilman englantiin vaihtamista, missä varmaan auttoi, ettei Tsekeissä yleensä englantiin vaihtamisesta ollut mitään hyötyä.

Aivovuoto – la fuite des cerveaux. Vesivuoto – une fuite d’eau. Käytän näitä sanoja varmaan hetkenä minä hyvänsä.

Tästä tullaankin tämän postauksen pointtiin, joka minulla on sama kuin taannoin Hesarin kolumnissa: Kielten opiskelu on ajanhukkaa. On poikkeuksia, jotka pystyvät omaksumaan uuden kielen pelkästään tunneilla istuen ja imevät muutenkin sanoja itseensä kuin mikäkin sieni, mutta meihin muihin pätee kolumnin lause: Koulussa kelpaa oppia kielen teoriaa, mutta lopulta on pyrittävä kielialueelle vaikka työntekijäksi tai vaihto-oppilaaksi.

En minä nytkään opettele ranskaa istumalla kotona nenä kiinni kirjassa. (Paitsi kurssin kotitehtävien verran tai kokeita edellisenä iltana, mutta onko mitään tylsempää!) Minun ranskan oppimiseni pähkinänkuoressa:

  • Ilmaisjakelulehti L’Essentialin nappaaminen aamulla bussiin mukaan. Joka sivulta luen ainakin yhden artikkelin. Kännykkäsanakirjan käyttö on vähentynyt huomattavasti vuoden aikana ja nykyään ymmärrän jopa sarjakuvia! Myös uudesta kotimaastaan nauttii ihan eri tavalla, kun pystyy lukemaan paikallisuutisia. (Ilmaisjakelulehden kieli on muuten huomattavasti yksinkertaisempaa kuin Le Mondessa, se tuli huomattua lentokoneessa.)
  • Ensimmäisen kerran käytin ranskaa arjessa eräänä kesäiltana kysyessäni terassilla tarjoilijalta, mitä eroa oli listan kahdella kirillä. En ihan ymmärtänyt vastausta, mutta se, että kykenin muodostamaan kysymyksen, jonka tarjoilija selvästi ymmärsi, oli suorastaan euforinen kokemus. Tämän jälkeen en enää pelännyt avata suutani ranskaksi.
  • Minulle saa lähettää töissä sähköpostia ranskaksi. Alussa tuskastelin ja saatoin huijata Google Translatella, nykyään katson yksittäisiä sanoja nettisanakirjasta, jos katson. Tekninen dokumentaatio on vielä helpompaa ymmärtää, koska moni ”monimutkaisempi” sana on käytännössä englantia.
  • Italialaiset turistit kysyivät minulta tietä Pariisin metrossa. Eivät puhuneet englantia. Neuvoin siis ranskaksi. Nous sommes ici et nous prenons une metro…
  • Kun työkaverini lipsuvat höpöttämään ympärilläni ranskaa, pidän korvat auki. Ensimmäisenä aloin ymmärtää muita ulkomaalaisia, sen jälkeen belgikollegoita. Nykyään osa ranskalaisista on ymmärrettäviä, mutta esimerkiksi rokkarigraafikkomme käyttää liikaa slangia, eteläranskalainen projektipäällikkö mumisee liikaa ja menen aina ihan lukkoon, jos pomoni esittää minulle suoria kysymyksiä ranskaksi. Mutta kyllä tämä tästä.
  • Nykyään ravintoloissa keskustelut sujuvat lähtökohtaisesti ranskaksi. Viime sunnuntaina Metzissä eräässä fonduepaikassa sain selittää smalltalkkaavalle tarjoilijalle, että Suomessa fondue ei ole yleistä mutta kuitenkin ihan tunnettua, vanhemmillani on fonduepata ja ei, me emme tee fondueta poronmaitojuustosta.
  • Yhdessä kaveriporukassani oleva espanjalainen Gema ei puhu englantia. Minulla kesti hetki tajuta tämä: olin tavannut Geman ranskantunnilla, ja luulin aluksi, että hän vain halusi harjoitella ranskaa, kun ei suostunut puhumaan kanssani englanniksi. Nykyään vaihdamme aina tavatessamme kuulumiset ranskaksi, ja tarvittaessa espanjaa ja englantia (muttei ranskaa) puhuva slovenialaiskaverimme tulkkaa.
  • …ja toki käyn kerran viikossa ranskantunneilla, neljä tuntia kerrallaan. Kieliopin kannalta tunnit ovat tarpeellisia, ja kun toissa viikolla opettelimme vihdoin futuurin, taas pari palaa loksahti paikoilleen: siis tätä se serait tarkoittaa, mikä lehtiuutisissa jatkuvasti toistuu.

Kannustan siis kaikkia jos ei nyt muuttamaan niin ainakin matkustamaan alueelle, jonka kieltä on opiskellut, ja unohtamaan samalla, että osaa jotain vahvempaa kieltä (esim. englantia). Ehkäpä minäkin vielä joskus sinne Ruotsiin…

Ranskantunnit ovat olleet alusta asti täysin ranskaksi ilman sanaakaan muuta kieltä. Raapustan papereihin suomeksi, miten olen opettajan selitykset ymmärtänyt.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

Luotijunilla Ranskassa

Suuntana Paris!

Viime viikonloppu oli ihana, rento, mahtava, sydämellinen ja monta muuta adjektiivia, ja mitäpä muutakaan se olisi voinut olla, sillä vietin sen Pariisissa parhaassa seurassa, kun kaksi vanhaa ystävää lennähti paikalle Suomesta. Viikonlopusta lisää ensi postauksessa, sillä tässä keskityn kertomaan, miten sinne täältä Luxemburgista pääsee: luotijunalla. TGV eli Train à Grande Vitesse, suomeksi vapaasti käännettynä ”tosi nopea juna”, taittaa matkan noin kahdessa tunnissa, ja samoilla junilla pääsee kiitämään muuallekin Ranskaan.

TGV:n kakkosluokkaa sisältä päin. Ykkösessä penkit ovat vähän leveämmät ja ne saa enemmän takakenoon, joten kun kerran viikonlopun aikaisessa aamujunassa hintaero luokkien välillä oli kymmenen euroa, maksoin summan saadakseni nukuttua paremmin.

TGV-verkko Pohjois-Ranskassa on Pariisi-keskeinen, joten monesti pienemmästä kaupungista toiseen pienempään kaupunkiin joutuu kulkemaan sen kautta. Esimerkiksi Luxemburgista Champagneen olisi kannattanut mennä Pariisin kautta, vaikka Champagnen TGV-asema on Pariisin ja Luxemburgin puolivälissä. Käytin sen sijaan yhdistelmää bussi Ranskaan oikean linjan varrella olevalle TGV-asemalle ja sieltä eteenpäin. Pariisissa vaihtaessa kannattaa huomioida, miltä juna-asemalta junat lähtevät, sillä TGV-junat käyttävät Pariisissa neljää eri juna-asemaa ilmansuunnasta riippuen, eikä mikään näistä ole Gare du Nord, jolle Lontoon EuroStar ja Brysselin-Amsterdamin Thalys saapuvat.

TGV-lippujen hinnat vaihtelevat ostohetkestä riippuen todella paljon. Halvimmillaan Luxemburg-Pariisi-lipun saa 25 eurolla suunta, mutta itse en ole onnistunut vielä kertaakaan löytämään lippua alle 35 eurolla, ja viimeksi maksoin 49 euroa per suunta. Tämä on kuitenkin vielä halpaa verrattuna saman päivän lippuhintoihin, jotka voivat huidella yli sadassa eurossa. Hinnat eivät harvoja poikkeuksia lukuunottamatta laske, joten kannattaa varata lippu mahdollisimman ajoissa. Lipunmyynti aukeaa noin kolme kuukautta ennen, ja esimerkiksi tällä hetkellä on käynnissä lomakauden alennusmyynnit, jotka heinä-elokuussa Ranskaan aikovien kannattaa tsekata. Esim Pariisi-Nizza alk. 25 euroa, Pariisi-Bordeaux alk. 20 euroa, Pariisi-Reims (eli shamppanjapääkaupunki päiväretken päässä Pariisista) alk. 15 euroa.

Luxemburgin junat lähtevät Gare de L’Estiltä, itäiseltä rautatieasemalta, jota vartioi Strasbourgin neito. Asema kun toimii Alsacen Strasbourgiin suuntaavan runkoreitin lähtöpisteenä.

Kaukojunia Luxemburgin lisäksi mm. Nancyyn, Troyesiin ja Strasbourgiin.

Edestakainen junalippu Pariisiin siis pyörii minulla noin satasen paikkeilla, mikä alkaa olla jo melkein lentolipun hinnoissa. Juna on silti täysin selvä valinta, sillä vaikka lento kestää vain 50 minuuttia ja juna noin kaksi tuntia, lentoasemalle pitäisi mennä noin puoli tuntia ennen (siis täällä Luxemburgissa, missä kenttä on minimaalinen; Pariisin päässä sitten se kaksi tuntia…) kun taas juna-asemalla riittää kymmenisen minuuttia jääteen, sämpylän ja matkalukemisen ostoon. Lisäksi juna-asemat sijaitsevat kummassakin päässä keskeisellä paikalla, lentoasemat taas tunnetusti hornantuutissa, ja pelkkä lippu Charles de Gaullen lentokentältä Pariisin keskustaan maksaa edestakaisin noin 25 euroa. Järkiperusteiden lisäksi junaa kohti vetävät tunteet: itse tykkään katsella maisemia enemmän junan kuin lentokoneen kyydistä, junassa ei tarvitse missään vaiheessa sulkea elektronisia laitteita, ja junassa voi tuoda takaisin kotiin sen verran shamppanjaa kuin jaksaa kantaa ilman nesterajoituksia.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

Parhaat pikaruokahampparit: Five Guys

”Siis ihan tajuttoman hyvät hampparit!” kaveri luonnehti minulle eräänä päivänä, kun olin asunut Georgiassa vasta pari viikkoa. Puhe oli Five Guys Burgers and Friesista, pikaruokaketjusta, josta en ollut koskaan aiemmin kuullutkaan, mutta seuraavan vuoden aikana kuulin sitäkin enemmän. Vihdoin viime marraskuussa kävimme Iiron kanssa Coloradossa hamppareilla ennen vuorille suuntaamista, ja olivathan ne aika eri stratosfääristä kuin mäkkärisafka.

Hampparit saa folioon käärittynä, ja ne paistetaan ja kootaan odottaessa. Täytteet saa valita itse, tai sitten voi ottaa ”kaikilla mausteille” niinkuin minä tein. Luonnollisesti prosessissa kestää pari minuuttia, minkä aikana voi napostella maapähkinöitä.

Five Guysin perustivat vuonna 1986 Virginiassa Murrellin perhe, jossa äidin lisäksi oli isä ja neljä poikaa – siitä nimi. Ravintola laajeni pieneksi ketjuksi ja avasi seuraavan viidentoista vuoden aikana neljä uutta ravintolaa, kunnes sitten vuonna 2003 lähti kunnolla franchising-bisnekseen ja laajeni 300 ravintolalla. Laajentuminen on lähinnä hyvän laadun ansiota: markkinointi on minimaalista ja sen sijaan tietoisuus hamppareista leviää suusta suuhun sekä lehdistössä, jossa ketju on voittanut milloin mitäkin parhaan hampparin tai pikaruokaketjun titteleitä.

Viime kesänä Five Guys avasi ensimmäisen Euroopan ravintolansa Lontooseen. Näköjään joku sielläkin on huomannut hyvät hampparit, sillä nyt tammikuussa tilanne oli tämän näköinen:

Osataan sitä Lontoossakin jonottaa. Punatakkinen äijä on portsari.

Helsingissä Burger Kingissä jonottamiselle olen naureskellut, mutta Five Guys saattaa jopa olla sen arvoinen. Käykää ja maistakaa!


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

Belgian pyhä kolminaisuus: Olutta, suklaata ja sarjakuvia

Edellinen viikko Brysselissä kului suurimmaksi osaksi neljän seinän sisässä läppäreiden huminaa ja flaamiksi vahvasti murtavaa kouluttajaa kuunnellessa. (Tämä sivusto, mitä nyt luette, on muuten blohhhhh.) Koulutuskeskus oli sen verran laitakaupungilla, että pääsin sieltä ihmisten ilmoille vasta kuuden maissa iltapäivisin, mutta siitä huolimatta ehdin kipaista ostamassa tuliaisia: belgiolutta, belgisuklaata ja belgialaisia sarjakuvia. Itselleni tietenkin.

Godivan tehtaanmyymälä Simonisin metropysäkin vieressä kutsuu luokseen

Matkalla hotellilta koulutuskeskukseen ja takaisin olin jo parina päivänä katsellut suurta Godivan logoa metropysäkin vieressä olevan tehdasrakennuksen seinässä. Pieni googlettelu paljasti paikalla todellakin olevan tuon melkein satavuotiaan brysseliläisen suklaavalmistajan tehdas sekä tehtaanmyymälä: sinne siis! Myymälä ei ollut paljon pientä olohuonetta isompi, mutta suklaat eivät paljoa tilaa vieneet, ja alennukset olivat luokkaa 25-50%, mikä kalliissa Godivan suklaissa on jo iso summa. Kolmen suklaalaatikon rasiasta riitti hyvin myös lauantaina synttäreitään juhlivalle kaverille lahjaksi. Itse suklaatehdas on nimetty Lady Godivan mukaan, joka legendan mukaan ratsasti 1000-luvulla alasti englantilaisen Coventryn kaupungin lävitse saadakseen miehensä lopettamaan kaupungin asukkaiden raskaan verotuksen.

Godivan tehtaanmyymälä
Avenue de Jette 4, Koekelberg
Auki: ma-la klo 10-18

Mondon Bryssel-oppaasta bongasin lähellä hotelliani sijainneen Beer Manian, belgialaisen olutkaupan, jossa oli hyllyistä päätellen useaa sataa eri olutmerkkiä myynnissä. Moikkasin sisääntullessa myyjää, joka kysäisi, tarvitsenko apua. Vastasin, että kiitos katselen vain, ja myyjä kysyi, olenko kenties suomalainen. Ööh, joo. Pikainen vilkaisu vaatteisiin, mutta ei, päälläni ei ole Marimekkoa – joten mistä arvasit? Well there’s just a lot of Finnish people visiting us.

Olutta kuohuviinipulloissa. Vähän isompaan janoon?

Oluet oli lajiteltu luostarioluisiin, lambicceihin, tummiin ja vaaleisiin, joista nappasin mukaan pari pulloa, kaikkea muuta paitsi lambiccia. Viime viikonlopun aikana minulle selvisi, että Belgiassa on lambicceja, joista jopa oikeasti pidän, mutta kirsikkalambicit eli kriekit eivät tähän sarjaan kuulu, joten pitäydyin niistä varmuuden vuoksi kaukana. Kriekiä kannattanee kokeilla, jos ei yleensä pidä oluesta vaan juo mieluummin siideriä. Minä taas en keskimäärin pidä siidereistä, joten kriekitkin ovat mielestäni vähän ällöjä.

Oma hyllynsä oli myös vanhoille olutpulloille. Joidenkin lambiccien säilyvyysaika on virallisestikin 20 vuotta, joten ehkäpä osa näistä on jopa juotavia.

Belgiassa on vain kuusi trappistiluostaria, jotka tekevät aitoja luostarioluita, mutta luostarityylisiä oluita valmistaa moni muukin panimo. Koska kuusi trappistiluostaria on maisteltu jo lävitse, mukaan tarttui tällä kertaa Witkap-Patelia Slaghmuylderin panimolta, joka sekin on perustettu 1800-luvun puolella. Valinta tapahtui etiketin sekä sen perusteella, kuinka tyhjää hyllyssä oli. Mitä tyhjempää, sitä parempaa, eikös?

Beer Mania
Chaussée de Wavre 174, Ixelles
Auki: ma-la 11-21, su 13-18

Beer Maniaa vastapäätä sijaitsevassa sarjakuvakaupassa oli loppuunmyynti. Rohkeasti sisään, vähän pälyilyä ympäriinsä, ja aika pian myyjä tuli kysymään, voiko auttaa. Kyllä, olisiko teillä jotain sarjakuvia, joissa käytetty ranska olisi sieltä helpommasta päästä? Ah oui, français facile! myyjä hymyili. Pour enfants? Ei lapsille, vaan ihan itselleni ajattelin… Hmm, français facile pour adultes, myyjä toisti ja rapsutti päätään hetken. Sen jälkeen hän kaivoi esille sarjakuvia, joissa pääosissa on seikkaileva lapsiporukka ja sanoi, että kai tuota voivat aikuisetkin lukea. Niitä tunnetumpia belgisarjakuviahan ovat Lucky Luket, Smurffit ja Tintit, joista jälkimmäisiä kyselin, mutta niistä oli jäljellä vain yksi ”historiallinen alkuperäispainos” muovikuorissa halpaan 50 euron hintaan.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.