05.30 Lähden liikkeelle Connecticutin New Havenissa sijaitsevasta hotellistani. Oranssi auringonnousu möllöttää suoraan edessä kun ajan interstate-motaria pitkin kohti Hartfordia ja Bradley International Airportia. Vähän väsyttää, mutta pääseepä jo puolilta päivin kotiin Coloradoon!

06.45 Kävelen turvatarkastuksesta lävitse. Olen portilla 1,5 tuntia ennen koneen lähtöä – pienoinen ihme minun myöhästelytaipumukseni tunteville.

07.55 Istahdan alas koneen ikkunapaikalle. Koneen täyttyessä iloitsen viereeni jäävästä tyhjästä paikasta. Lopulta kone peruutetaan pois portilta ja se rullaa kiitotien alkuun testaamaan moottoreita.

08.13 Kone testaa moottoreita uudestaan.

08.15 Kapteeni kuuluttaa, että toisessa moottorissa on jotain hämminkiä. Menee varmaan viitisen minuuttia.

08.17 Kapteeni kuuluttaa, että menee vähän pidempään kuin viitisen minuuttia, koska mekaanikon täytyy tutkia asia. Kone rullaa takaisin portille.

08.30 Kestää vielä. I’ll keep you posted, kapteeni lupaa.

08.42 Kapteeni kuuluttaa, että koneen korjauksessa menee vähintään tunti, and this is if we don’t have to fly in any spare parts. Kaikki ulos koneesta!

Delta ei lennä suoraan Hartfordista kotikentälleni Denveriin, joten minulla piti olla reilun tunnin vaihto Minnapoliksessa, ja tiesin jo nyt myöhästyväni Denverin jatkokoneesta. Muiden matkustajien kasatessa kamojaan tsekkaan Deltan mobiilisovelluksesta, mitä muita mahdollisia reitityksiä olisi tarjolla. Nopein vaihtoehtoinen reititys on Detroitin kautta ja saapuisi perille puoli viiden maissa iltapäivällä, mutta huomaan myös, että seuraavalla lennolla Minneapoliksesta olisin kotona jo puoli neljältä – jos vain tämän hetkinen koneeni saataisiin korjattua ja liikkeelle parin tunnin sisään.

Muiden matkustajien jonottaessa asiakaspalvelutiskille yhdelle ainoalle asiakaspalvelijalle minä soitan Deltan puhelinpalveluun ja kysyn, olisikohan sille myöhemmälle lennolle Minneapoliksesta paikkoja vapaana. Ei ole, vastaa asiakaspalvelija. Vasta sitä seuraavalle olisi, ja sillä olisin kotona puoli seitsemältä. Okei, no menen sitten varmaan Detroitin kautta… I’m sorry, there’s no availability for that connection.

Siinä vaiheessa tajuan tehneeni amatöörivirheen jäädessäni pohtimaan vaihtoehtoja. Kaikki muutkin koneen matkustajat haluavat pois Connecticutista mahdollisimman pian, ja Deltan lentoja on vain rajallinen määrä, joten vaihtoehdot hupenevat silmissä. Kiitän puhelinpalvelua tiedoista ja näppäilen takaisin mobiilisovelluksen puolelle, jossa on enää yksi järkevältä kuulostava vaihtoehto jäljellä: Atlantan kautta, saapuminen Coloradoon puoli kuudelta. Klikkaan sen nopeasti itselleni, sillä lentokoneen korjausaikataulusta ei ole vieläkään tietoa.

Hengailen portilla sen verran pitkään, että tulee tieto, että varaosia on lähdetty tuomaan paikalle lentokoneella, ja että koneen lähtö Minneapolisiin venyy pitkälle iltapäivän puolelle. Sitten lähden lentokenttäkahvilaan lounaalle tyytyväisenä siihen, että minulla on sentään lento pois täältä.

Atlantan lentoni lähtee aikataulun mukaan klo 12.45 ja on ennustettu saapuvaksi melkein puoli tuntia etuajassa, mutta Atlantan ilmatilaan saavuttaessa kapteenilla on huonoja uutisia: sää on sen verran ikävä, että pitää odottaa ainakin hetki ennen laskeutumista. Kaartelemme ympäriinsä reilun vartin ja minua alkaa jo jännittää vain tunnin ennustettu vaihtoaika, mutta lopulta laskeudumme täysin aikataulussa.

Koneen rullatessa kohti porttia huomaan kännykästä, että seuraava lentoni on vartin myöhässä. Mikäs siinä, ehtisin käydä toisessa terminaalissa sijaitsevasta loungesta hakemassa teetä ja naposteltavaa.

Loungeen saapuessa tarkistan lähtöajan uudestaan – ja sitä on myöhäistetty kaksi tuntia. Lounge on tupaten täynnä bisnesmatkustajia ja löydettyäni vihdoin vapaan penkin vieressäni istuva mies valittaa puhelimeen, että hän on odotellut täällä jo tunteja, koska ”kaikki” lennot ovat myöhässä. Pian minulle selviää, että poikkeuksellisen voimakas ukkosrintama on pyyhkäissyt yli Atlantan aiheuttaen lähialueilla suuria tuhoja, ja että yksikään lento ei ole päässyt lähtemään maailman vilkkaimmalta lentokentältä yli tuntiin.

Tajuan laskeutuneeni keskelle kaaosta. Eikä minun alunperin edes pitänyt tulla tätä kautta.

Jatkoyhteyteni kohti Denveriä piti alunperin lähteä puoli viideltä, mutta lopulta lähtöajaksi ilmoitetaan usean viivästyksen jälkeen puoli kahdeksan. Napostelen suolakeksejä loungessa ja haukottelen. Jossain välissä tarkistan, että alkuperäinen lentokoneeni Minneapolisiin on saatu korjattua ja on jo laskeutunut, ja kone Minneapolisista Denveriin boardaa jo. Jatkan haukottelua ja myrskypilvien ihmettelyä.

Lopulta iltaseitsemältä talsin portille. Jonossa yritän avata boarding passiani mobiilisovelluksesta, mutta sovellus temppuilee, enkä saa sitä auki. Henkkareita vilauttamalla pääsee koneeseen, portilta kerrotaan, ja ojennan passini gate agentille. Hän näppäilee nimeni tietokoneelle, katsoo ruutua ihmeissään ja pyytää minua astumaan sivuun. Can you take a look at this… hän toteaa kollegalleen, joka astuu tietokoneen ääreen ja näppäilee jotain. Vihdoin tämä toinen henkilö kääntyy kolmannen gate agentin puoleen: Why you give her seat away? Why you kick her off the plane? Kolmas gate agent vilkaisee ruutua, vilkaisee minua, ja vastaa: öhm… huh.

O-ou.

Kuvittelen jo mielessäni yöpyväni Atlantassa. Näen itsekin vilaukselta ruudun, ja se on harmaata täynnä: ihmisiä, jotka ovat jo boardanneet koneeseen. Gate agent naputtelee jotain, vilkaisee minua pahoillaan olevan näköisenä ja kysyy: You just wanna get home, right? Tajuan, mihin kysymys tähtää, ja huomautan, että minullahan piti muuten olla käytäväpaikka. Yeah… gate agent mutisee henkensä alla ja kääntyy kollegansa puoleen: Do you need this seat here? 

Kyseinen penkki on järjestelmässä sininen – varattu, mutta henkilö ei ole vielä saapunut koneeseen. Gate agent tekee nopean päätöksen ja kuuluttaa tätä toista matkustajaa, Robert nimeltään, että nyt olisi paree astua esiin jos on porttialueella. Viisi sekuntia myöhemmin gate agent on kliksutellut minut exit-rivin käytäväpaikalle ja hymyilee hyväntahtoisesti: Will this do?

Sori Robert. Kyllähän se kelpasi.

Koneessa sisällä odotan innolla lähtöä ja kotiinpääsyä. Kello lähenee puoli kahdeksaa – ja lopulta ylittää sen. Varttia vajaa kahdeksan lentoemäntä kuuluttaa pahoittelut viivästyksestä ja kertoo, että kone odottaa vielä cateringia.

Kahdeksalta lentoemäntä kuuluttaa, että catering ei ole vieläkään saapunut, ja ymmärrättehän toki, että taivaalle olisi mukava saada mukaan vettä ja kahvia…

Varttia yli kahdeksan lentoemäntä myöntää, ettei kukaan ole kuullut cateringista tai saanut heihin yhteyttä, eikä heillä ole tarkkaa tietoa, milloin cateringin tyypit suvaitsisivat saapua paikalle.

Puoli yhdeksältä lentoemäntä puuskahtaa mikrofoniin: This is ridiculous!! Me lähdemme viiden minuutin päästä oli cateringia tai ei! Koneesta kaikuu vaimeat aplodit ja yeah!-huudot. Vähän myöhemmin lentoemäntä ilmoittaa, että koneen ovi on suljettu ja olemme valmiita lähtöön. Tällä kertaa matkustamo taputtaa kunnolla.

Varttia vajaa yhdeksän lentoemäntä kuuluttaa, että catering tuli nyt paikalle, joten avataan sittenkin se ovi ja otetaan kahvit kyytiin. Kun kone vihdoin kiihdyttää kiitoradalla, kello on yhdeksän.

Atlantasta Denveriin kelloa käännetään kaksi tuntia taaksepäin, joten kone laskeutuu Denveriin ”jo” puoli kymmeneltä. Tasan kymmeneltä kävelen kohti autoa ja yhdeltätoista olen kotona – eli aamuyhdeltä Connecticutin aikaa. En pääse ihan heti nukkumaan, koska pitää pakata seuraavaa aamua varten, jolloin herätys on taas viideltä.

Seuraavana päivänä ohjelmassa on nimittäin tällaista:

Kiitos Deltalle siitä, että kuuden tunnin lento muuttuikin kuudentoista tunnin lennoksi. Jätin lentoyhtiölle valituksen, mutta täällä ei tunneta  EU:n lentomatkustajien oikeuksia, joten sain lohdutukseksi 7500 lentomailia – ehkä noin $75:n arvosta. Triathlonkuvia lukuunottamatta tämän postauksen kuvat ovat Connecticutin New Havenista Yalen yliopistosta, jonka taidegalleria vetää vertoja keskikokoisille taidemuseoille ja on kaiken lisäksi ilmainen. New Haven on 90 minuutin auto- tai junamatkan päässä New Yorkista ja oiva päiväreissukohde, jos söpö vanha newenglantilainen yliopistokaupunki kiinnostaa.