Vauvan syntymän jälkeen on tullut eteen paljon ensimmäisiä kertoja: ensimmäinen kylpy, ensimmäinen äiti-vauva-liikuntatunti, ensimmäinen patikointiretki… ja tietenkin ensimmäinen matka. Reissasimme syksyllä vauvan kanssa niin Suomeen kuin Havaijillekin, mutta halusimme kuitenkin alottaa läheltä ja katsoa, millainen reissubeibi meillä on, ennen kuin veimme häntä toiselle puolelle maapalloa. Tietääpähän sitten suunnilleen, mitä on tiedossa, ajattelimme. Viikonloppumatkan kohteeksi valikoitui Fort Collins meistä noin tunnin ajomatkan päässä Pohjois-Coloradossa ja ajankohdaksi meidän hääpäivämme. Ajoitimme ajomatkan Suvin päiväunien aikaan, ja pääsimme perille ilman, että toisen meistä olisi pitänyt siirtyä takapenkille vauvaa viihdyttämään.
Jatka lukemista Fort Collins – Viikonloppu amerikkalaisessa pikkukaupungissaKategoria: Colorado
Kaikki Coloradoon liittyvät kirjoitukset Coloradossa asuvan suomalaisen matkablogissa. Nähtävyyksiä, kulttuuria, ihmisiä ja ulkosuomalaisen arkea.
Hiihtohissipuheita
Amerikassa on suosittu konsepti nimeltä elevator pitch, hissipuhe. Tällä tarkoitetaan juttua, jossa esitellään itsensä tai oma ideansa siinä ajassa, mitä kestää ajaa hissillä kerroksesta toiseen – jos vaikka osuu firman pomon kanssa samaan hissiin.
Kun me kävimme viikko sitten lauantaina laskettelemassa viimeistä kertää Arapahoe Basinin laskettelukeskuksessa, hissipuheet olivat pidempiä: korkeimmalle menevällä hiihtohissillä kesti 7½ minuuttia päästä ylös. Koska lumi oli parhaimmillaan korkeimmalla, hinkkasimme tällä kolmen hengen tuolihissillä ylös rinnettä useampaan otteeseen, ja lähes joka kerta, kun kanssamme hissiin osui kolmanneksi amerikkalainen, juttu lähti pian luistamaan. Tiukkojen hissipuheiden sijaan se rönsyili vähän missä sattui.
Sukset liukuvat tuolihissin lähtöpisteeseen ja reunaan kolmanneksi liukuu keski-ikäinen mies. Istahdamme penkille, hissi nykäisee meidät irti maasta. ’Scuseme, bar coming down! huikkaan ja nyin tuolin eteen tulevan tangon alas – jotain mitä keskimäärin amerikkalaiset eivät jaksa tehdä. Kun olemme kaikki kolme saaneet sukset jalkatukien päälle ja sauvat mukavasti, huoahdamme ja tuijotamme hetken alhaalla rinteessä näkyviä laskijoita. Sitten amerikkalaismies kääntyy kohti ja kysäisee: So how are you?
Keskustelunavauksesta siirrymme pian perusasioihin: mistä olemme kotoisin, missä asumme ja mitä teemme työksemme. Mies kertoo olevansa ihan aito coloradolainen – jotain mihin ei niin usein törmää osavaltiossa, joka on suosittu muuttokohde – ja asuvansa Etelä-Denverissä. Töissä hänkin on meidän tavoin IT-alalla, mutta usean vuoden tietokantakokemuksen jälkeen hän on päätynyt markkinointipuolelle. Now I’m trying to figure out how to get back.
Mies kertoo, että teknologiapuolella on enemmän avoimia työpaikkoja, kilpailu niistä ei ole yhtä kovaa ja palkatkin vähän parempia kuin markkinoinnissa, mutta kun kerran on lipsahtanut pois tekniikan pyörästä, takaisin on vaikea päästä: osaaminen vanhenee ja asiat unohtuvat. Meinaan antaa jonkinlaisen puolivillaisen uravinkin kun tulee aika nostaa hissin tanko. You guys have a great day! mies huikkaa ja kaartaa hissistä vasemmalle.
I would like the bar to be lowered please, vanhempi nainen toteaa meille heti, kun olemme päässeet istumaan. Minä vastaan itsekin tykkääväni tangon tuomasta turvallisuuden tunteesta, mutta nainen toteaa, että hän on ensisijaisesti kiinnostunut jalkatuesta. At this age you should take the opportunity for a little rest. Anything to keep you in the slopes longer!
Nainen kertoo olevansa alunperin Arizonasta mutta on asunut jo parikymmentä vuotta Almassa, alle 300 asukkaan kylässä vuorilla 3200 metrin korkeudessa. I took a job that seemed too good to be true, and in a year it turned out to be just that, nainen naurahtaa ja toteaa, että oli siinä vaiheessa jo liian rakastunut kylään voidakseen muuttaa muualle. Kyläyhteisö on tiivis, kaikki tuntevat toisensa ja kyläläiset järjestävät paljon yhteistapahtumia – ja vuorimaisemat ovat henkeäsalpaavia.
Kerron, että meidän kotikaupunkiimme preerialle oli ennustettu tälle päivälle hellettä ja kysyn, millaista Almassa on tähän aikaan vuodesta. Oh it never gets very warm up there, nainen vastaa ja kertoo, että öisin on pakkasta eikä puutarhapuuhiin ole vielä päässyt. Naapureiden kanssa keskustellaan siitä, milloin kesän alun kunniaksi voisi vihdoin kääntää lämmityksen pois päältä, mutta vielä ei ole sen aika. Syksyisin lämmityksen takaisin päälle kääntäminen kielii talvikauden alusta: Every year I say to myself, this year I’m going to wait until end of October… and then second week of September I cave in!
Hissistä lähtiessään nainen huikkaa vielä, että meidänkin kannattaisi tulla joskus käymään hänen kauniiseen kotikyläänsä. Patikointireittejä riittää!
Seuraava seuralaisemme, nuorehko mies, onkin kotoisin vähän kauempaa: Floridasta. My dad is driving to Alaska, and I said I’d come along for the first part of the trip, mies selittää. Isä ei ollut innostunut laskettelusta, mutta mies oli ollut innoissaan, kun oli huomannut, että kausi oli vielä käynnissä. Vaikka välillä tulee ajettua Pohjois-Karolinaan Great Smoky Mountainsien laskettelukeskuksiin, edellisestä reissusta on jo useampi vuosi.
Parasta reissussa on tähän mennessä ollut kansallispuistot, mies selittää – and we’re going to like all of them! Intoudumme Iiron kanssa kehumaan hiljattaista reissuamme Capitol Reefin kansallispuistoon Utahiin, mutta pian käy selväksi, ettei mies ole kuullutkaan kyseisestä puistosta. We’re going to like all the big ones, like Zion and Bryce, mies selventää ja nyökyttelemme, että reissusta tulee varmasti hieno.
Kerromme, että valitsimme itse Capitol Reefin kohteeksi juurikin siksi, että se ei ole niin tunnettu. Lyhyellä varoitusajalla telttapaikan saaminen suositummista puistoista olisi ollut aikamoista lottoa. Yeah, that actually makes me kinda angry, mies vastaa ja kertoo, kuinka viimeksi Yosemitessa käydessään oli nähnyt japanilaisturisteja kameroiden kanssa. I’ve heard they’re thinking of restricting the number of visitors to some parks, and I’m thinking, are they gonna let the foreigners in first ’cause they’ve traveled further, or are they gonna let Americans first because it’s our parks and our tax money. I think they should let American citizens in first. Itsekin ulkomaalaisena häkellyn vähän kommentista ja totean sitten, että tähän mennessä kansallispuistojärjestelmän luvat on jaettu tiukasti first come first serve -periaatteella, joten eiköhän näin ole jatkossakin.
Kerron, että luontomatkailu ja erityisesti Yhdysvaltojen luonnonpuistot vaikuttavat olevan isossa nousussa kansainvälisten matkailijoiden joukossa, ja paikallisyhteisöt ovat huomanneet tämän. Esimerkiksi pari vuotta sitten, kun kongressi ei päässyt yksimielisyyteen lisäbudjetista ja kansallispuistot suljettiin– What they didn’t have money for the parks? mies keskeyttää. Juu, pari vuotta sitten kaikki valtion rahahanat laitettiin pariksi viikoksi kiinni kongressin pattitilanteen takia, selvennän. That’s absurd, that they don’t have money for the parks and the environment which are like the most important thing in this country. Instead, they give money to refugees! mies puuskahtaa.
…mutta puistot ja luontomatkailu siis tuottavat voittoa kansantaloudelle, yritän selittää juttuni loppuun. Esimerkiksi Kalliovuorten kansallispuisto pidettiin auki osavaltion varoin valtion rahahanojen sulkeuduttua, koska Colorado totesi, että puistoon liittyvästä turismista saatavat verotulot kattavat puiston kustannukset moninkertaisesti. Mies ei selkeästikään ihan usko minua, koska miksi muka voitolliseen toimintaan tarvittaisiin valtion tukea, mutta enemmille perusteluille ei ole aikaa. Olemme saapuneet hissin yläpäähän.
How are you folks doing? miellyttävän rauhallisella äänellä puhuva vanhempi mies kysäisee. Vastaamme, ja mies tarttuu heti aksenttiimme. Ruotsalaisia? Ei kun suomalaisia, mutta läheltä liippasi, hymyilen takaisin.
Mies itse on New Jerseystä mutta muutti jo toistakymmentä vuotta sitten Coloradoon. Tai muutti ja muutti… tarkemmin sanottuna hän auttoi kaveriaan muuttamaan tänne ja on yhäkin sillä tiellä. Colorado vei sananmukaisesti sydämen ja jalat alta.
Nykyään mies asuu perheensä kanssa Glenwood Springissä Kalliovuorten länsilaidalla. Kerromme käyneemme kaupungissa vuosi sitten laskemassa koskia ja lillumassa kuumissa lähteissä, ja mies innostuu selittämään meille tarkemmin asuinalueestaan, joka kuulostaa hänen kertomaanaan paratiisilta. We have five houses in our little community and fourteen kids between us, so everyone’s got friends close by.
Töitä mies tekee asuntobisneksessä – ei kiinteistövälittäjänä vaan sinä henkilönä, joka pankkien tai kiinteistöveroviraston toimeksiannosta käy arvioimassa asunnon hinnan. Kysäisen, tekeekö mies töitä myös läheisen Aspenin alueella. Oh yeah, it’s crazy up there! mies vastaa ja kertoo keskimääräisen aspenilaisasunnon maksavan tällä hetkellä kuusi miljoonaa dollaria. Syynä ovat Hollywood-tähdet ja presidentit, jotka parveilevat Aspenin laskettelukeskuksessa, and of course it’s just a really beautiful town. Moni tavallinen työläinen ajaa töihin melkein tunnin suuntaansa Glenwood Springistä, mutta Aspenin kaupunki on myös panostanut vuokratuettuihin asuntoihin ja muihin affordable housing -ohjelmiin, ja sitä paitsi Aspenissa pikaruokaloidenkin työntekijät tienaavat paljon minimipalkkaa paremmin.
Hissien yläpäässä toivotamme miehelle hyvää päivänjatkoa ja vitsailemme, että tämän jälkeen enää neljä kuukautta siihen, että hissit taas aukeavat.
Utah: kun viikonloppureissulle tarvitsee nelivedon
Viime viikonloppu oli Yhdysvalloissa Memorial Dayn ansiosta kolmen päivän vapaa, ja amerikkalaiset lähtivät sankoin joukoin reissuun. Koska olimme minun työtilanteeni epävarmuuden takia lykänneet reissusuunnitelmia viimeiseen asti, jouduimme tekemään suunnitelmat lopulta pitkälti sen mukaan, missä vielä voisi kuvitella olevan tilaa. Vastaukseksi löytyi Capitol Reef National Park, se vähemmän tunnettu Utahin kansallispuisto julkkis-Zionin, Brycen ja Archesin vierellä. Kuvaavaa oli, että kertoessani suunnitelmista tutuille moni jenkkikin totesi Capitol Reefistä: What’s that?
Vuoden takaista perinnettä seuraten tässä vähän yhteenvetoa, mitä neljään päivään mahtui…
…1500 ajokilometriä. Näistä viitisenkymmentä sellaisia teitä pitkin, että ilman nelivetoa niille ei olisi ollut asiaa. Osa Capitol Reefin hienoimmista nähtävyyksistä on kuoppaisen taipaleen takana.
…yksi uusi kansallispuisto. Kai. Tämä pitää vielä tarkistaa äidin 90-luvulla pitämästä matkapäiväkirjasta.
…kaksi yötä teltassa. Toinen keskellä ei mitään: kansallispuiston leirintäalue oli täyttynyt jo aamupäivästä, mutta puistonvartija vinkkasi, että puiston ulkopuolella valtion mailla saa telttailla vapaasti. Vaikka täysin valosaasteeton yö keskellä kitukasvuisia utahinkatajia oli ikimuistoinen, kaipasimme kuitenkin juoksevaa vettä astioiden pesemiseen sen verran paljon, että karautimme heti seuraavana aamuna leirintäalueelle paikkaa varaamaan.
…yksi tähdenlento. Olen hirveän huono bongaamaan näitä, mutta näin valosaasteettomalla alueella pitäisi olla jo todellinen puusilmä, ettei näitä näkisi.
…neljä hampurilaispihviä. Nuotiolla. Tässä olisi jo saumaa kehuskella eräjormailutaidoilla, ellei olisi samalla polttanut karrelle jälkiruoaksi aiottuja suklaabanaaneita.
…nolla puumaa. Ainakin kolme ”oliko tuo puuma!!!”-säikähdystä. Kiitos vaan muulipeurat, murmelit ja jokapuolella yksin liikkumisesta varoittelevat kyltit.
…yksi kalkkarokäärme. Kuollut. Niistä säikähdyksistä taas voi kiittää pikkulintuja.
…10 km avo-Jeepin takapenkillä. Vartin liftaus yhdensuuntaisen patikointireitin loppupisteestä alkupisteeseen tuotti tulosta, kun denveriläisperhe veti U-käännöksen ja palasi noukkimaan meidät kyytiin.
…16 km jalan. Luikertelevassa kanjonissa katoaa suuntavaisto täysin, ja 14km:n kohdalla oli pakko tarkistaa GPS:n avulla, että olimme varmasti oikealla reitillä.
…kaksi muuta patikoijaa. Tämän verran näimme ihmisiä vajaan viiden tunnin aikana kanjonissa. Muissa Utahin puistoissa pitkänä viikonloppuna tällaisesta rauhasta voi vain haaveilla.
…kuusi maailman kesyintä muulipeuraa. Puiston leirintäalueen peuralauma on sen verran tottunut ihmisiin, että Iiro heräsi aamuvarhaisella siihen, että ”joku” liikkui ihan teltan ulkopuolella ja maiskutti. Leirintäalueen ruohikko tuskin tarvitsee ruohonleikkuria.
…kaksi vuorokautta ilman kännykkäkuuluvuutta. Kännykkä nappasi takaisin kiinni verkkoon vasta melkein Coloradossa. Toisaalta eipähän tarvinnut ladata myöskään kännykän akkua koko viikonloppuna.
…melkein 2 koppaa viiniä. Paluumatkalla pysähdyimme yöksi Palisaden viinialueelle Länsi-Coloradoon ja ihastuimme; tiesimme viinit jo ennestään hyviksi, mutta kerrankin niitä sai myös kohtuuhintaan. Helteisellä ja aurinkoisella päivällä sekä upeilla maisemilla saattoi olla vaikutuksensa siihen, miksi tuliaisten osto tässä määrin tuntui kerrassaan loistavalta idealta.
…kolme viinitilaa. Yhdelle päädyimme, koska se oli hotellimme vieressä, toiselle koska tilan päärakennus oli söpö. Kolmatta lähdimme varta vasten etsimään, kun näimme tilan tuottaman pullon gewurztramineria paikallisessa viinakaupassa.
Pidemmät selostukset tulevat blogiin sitten myöhemmin ajan kanssa.
Kaikki kirjoituksen kuvat on julkaistu aiemmin Instagramissa, ja tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA, Travellover ja Muru Mou. Minua voi seurata Instagramissa käyttäjätunnuksella @globecalledhome.
Kun lunta tulee ihan oikeasti paljon
Suomessa on suosittua kansanhupia naureskella muiden kansallisuuksien lumipaniikille. Hohhoh, vai että tuli ”paljon” sitä lunta, no tuliko oikeasti jopa viisi senttiä, ja hehheh, vai että lentokenttä suljettiin, kuulkaas Helsinki-Vantaata ei suljettaisi ikinä…! Meillä on aurat ja nastarenkaat ja kuskit, jotka osaavat ajaa lumessa, ja missään ei tule niin paljon lunta kuin täällä pohjoisessa, katsokaa vaikka Lapin kinoksia. Koulutkin pidetään auki ja niihin hiihdetään, vaikka lunta tulisi vaakasuoraan ja sudet ulvoisivat kannoilla!
Ja onhan se tavallaan ihan totta. Onhan Suomessa todella hyvä valmius lumen varalta ja aurakalustoa vaikka muille jakaa, ja kyllähän sitä välillä on ihan hauska naureskella, kun amerikkalaiset lähettelevät varoituslappuja kotiin, kun säätiedotuksessa on mainittu mahdollinen lumi (jota ei koskaan tullut).
Se, että Suomessa tulisi jotenkin erityisen paljon lunta, on kuitenkin harhaluulo.
Perjantaista lähtien Coloradossa on vilkuteltu säätiedotuksissa Winter Weather Warningia. Tälle päivälle on ennustettu rankkaa ja vetistä lumisadetta, jonka määrästä arviot ovat vaihdelleet 20-40cm välimaastossa. Helsingissä tämä vastaisi vähintään koko helmikuun lumisateita (23cm) yhdessä päivässä, ja nyt ollaan siis huhtikuussa. Vuorilla tuli jo eilen useita kymmeniä senttejä lunta, ja lumisade siellä jatkuu koko viikonlopun ajan.
Paikalliset asukkaat eivät ole suhtautuneet erityisen ihmeellisesti viikonloppuun. Suunnitelmia on tehty in case you’re not snowed in-varauksella ja asioita ei lyödä lukkoon, koska ei tiedetä, päästäänkö liikkumaan. Varmaan pääsisi, jos olisi pakko, mutta onko mitään järkeä lähteä ehdoin tahdoin puskemaan huonoon säähän? Nastarentaat eivät ole pakollisia, joten niitä ei kaikilla ole, ja aurauskalustoa ei ole yhtä paljon kuin Suomessa, koska oletus on, että päivän tai parin päästä aurinko on ennättänyt sulattaa lumen pois.
Koulut ovat kuluneen talven aikana olleet kiinni muistaakseni kahdesti. Niistä viimeisimmällä kerralla kolme viikkoa sitten Boulderissa satoi vuorokauden sisään 40cm lunta – ja se oli vielä vähän. Vähän itään täältä Eriessä, missä kaverini asuu, oli mitattu 60cm lunta samassa ajassa, kaikki uutta, koska vielä edellisenä päivänä oli ollut +20C lämmintä. Suurin osa lumesta pyrytti aamupäivän aikana, ja iltapäivällä lähdin jo ulos ihmettelemään yhtäkkistä winter wonderlandia.
Iso osa liikkeistä oli vajaamiehityksellä, vajaa-aukiololla tai kokonaan suljettu, ja suurin osa toimistotyöpaikoista oli todennut, ettei töihin tarvitse tulla. Denveriin johtava moottoritie US-36 oli suljettu iltapäiväksi, ja kun naapurimme oli ajanut sitä pitkin illalla, kuulemma autoja näkyi penkoilla useita. Denverin lentokenttä, yksi Yhdysvaltain vilkkaimmista, sulki ovensa ja ohjasi saapuvat lennot muualle, koska kiitoteitä oli mahdotonta pitää auki tällaisessa pyryssä. Helsinki-Vantaan lumiennätys vuodelta 1999 on 37cm vuorokaudessa, joten vertailukohtaa siinä mielessä löytyy, mutta Google ei kertonut, miten Helsinki-Vantaa reagoi tuolloin lumen tuloon. Joka tapauksessa Helsinki-Vantaan lienee helpompi pysyäkin lumessa auki, koska lentoonlähtöjä ja laskeutumisia on vain reilu 500 kpl vuorokaudessa, kun vastaava luku Denverissä on noin 1500 kpl. Tämä oli muuten ensimmäinen kerta 10 vuoteen, kun Denverin kenttä suljettiin lumen takia, ja Helsinki-Vantaakin on välillä kiinni lumen takia, viimeksi 2003.
Ja miksi minkään olisikaan pitänyt olla auki? Siinä missä Suomessa kieltäydytään ”antautumasta” lumen valtaan, täällä ollaan todettu, että välillä luonto näyttää voimansa ja siinä on turha ryppyillä vastaan. Edellisen lumimyrskyn aikaan kymmeniltä tuhansilta kotitalouksilta pelkästään Boulderissa lähti sähköt, kun lumi katkoi piuhoja. Kiukuttelun sijaan tuttuni, jotka asuivat katkosalueella, lähtivät pelaamaan lautapelejä läheiselle panimolle, jolla oli oma generaattori. Mitä siitäkin tulisi, jos miljoonakaupunki yrittäisi toimia normaalisti lumimyrskyn aikaan? Satoja kolareita, kymmeniä kuolonuhreja, tuskaisia hangessatarpomisreissuja ja turhaa odottelua bussipysäkillä. Vaihtoehtona on, että käy hoitamassa kauppareissun alta pois jo edellisenä päivänä, raivaa kalenterin tyhjäksi, jos vain mahdollista, ja nauttii päivästä kotona perheen kesken lumiukkoja pihalla rakennellen. Sanoisin, ettei coloradolaisten toimintamalli ole pöhkömpi.
![Talvi yllättää autoilijat joka vuosi Suomessa. [kuva: IS]](http://globecalledhome.fi/wp-content/uploads/2016/04/talviyllattiautoilijat.jpg)
Olisikohan ollut järkevämpää pitää silloin Helsingissäkin snow day?
Missä muuten on tehty koko maailman lumisade-ennätys? Se selviää Jarin blogista: Yhdysvaltojen ja usein myös koko maapallon vuorokautiseksi lumisade-ennätykseksi ilmoitetaan 193 cm(Silver Lake, Colorado, huhtikuu 1921). Kaikkiaan 32½ tuntia kestäneen lumisateen aikana lunta kertyi 239 cm. Tuo Silver Lake viittaa Idaho Springsin kaupungin pohjoispuoleiseen järveen, joka sijaitsee meistä tunnin ajomatkan päässä vuorilla.
Mitä maksaa laskettelu Coloradossa?
Laskettelukausi täällä Coloradossa lähenee loppuaan, ja ensimmäiset keskukset alkavat sulkemaan oviaan. Lumitilanne on kuitenkin ollut ilmeisen hyvä, koska mm. Vail tiedotti jatkavansa kautta vielä viikolla suunnitellusta, ja me lähdemme nyt viikonlopuksi Breckenridgeen toiveikkaana laskemaan. Toiveikkaana siksi, että viime yönä siellä tuli 17cm uutta lunta; toiveikkaana siitä huolimatta, että viikonlopuksi sinne on luvattu +10C ja sadetta.
Hankimme viime vuonna kausiliput täksi talveksi läheisiin isoihin hiihtokeskuksiin. Iiro osti omansa heti huhtikuussa, kun ne ovat halvimmillaan, ja minä tilasin omani syyskuussa, kun hinta oli noussut pari kymppiä. Itse maksoin lipustani $599, mikä kuulostaa kalliilta. Oliko se? Tässä yhteenveto, miten paljon lipulle on tullut tähän mennessä käyttöä:
- 14 päivää rinteessä (5 x Breckenridge, 3 x Vail, 3 x Keystone, 2 x Beaver Creek, 1 x Arapahoe Basin)
- 62km vertikaalista laskua. Hiihtohissien RFID-tunnistimet toimivat sen verran satunnaisesti, että oikea määrä lienee noin 70km.
- 2 kaatumista. Kummallakin kertaa toinen laskettelija laski päälle.
- Paljon enemmän mustia rinteitä kuin kauden alussa olisin veikannut. Yksi tuplamusta, joka oli kamala ja jonka päähän piti kiivetä jalan, mutta josta näkymät olivat kaiken sen arvoisia.
14 päivää kuulostaa ensialkuun paljolta, mutta ei se oikeasti ole. Olemme erinäisten flunssien takia jättäneet viimehetkellä väliin jo 4 lasketteluviikonloppua, joten ilman poikkeuksellisen huono-onnista pöpötilannetta olisimme viettäneet rinteessä varmaan viitisen päivää enemmän.
Meillä on vielä kolme lukkoonlyötyä laskettelupäivää Breckenridgessä, ennen kuin keskus sulkeutuu, ja todennäköisesti käymme vielä kerran tai pari Arapahoe Basinissa, jossa rinteet ovat auki kesäkuulle. Yhden rinnepäivän hinnaksi tullee siis kausilipulla noin $35, kun yksittäisliput ovat luokkaa $120-170 ajankohdasta ja keskuksesta riippuen. Tämä oli sen verran hyvä diili, että kliksuttelin juuri tänään itselleni kausilipun myös ensi talveksi. Kun ostin lipun jo nyt huhtikuussa, saan lisäksi oikeuden ostaa kavereille rajoitetun määrän päivälippuja alennettuun hintaan. Tervetuloa vaan tutut kylään!
Laskennallisesti kausilippu kannattaa jo noin 7 laskettelupäivän kohdalla, ja kaikki tästä eteenpäin on plussaa. Meidän kausilippuversiomme on itseasiassa saman hintainen kuin 7 päivän lippupaketti: Epic Local -kausilippu, jonka voivat ostaa muutkin kuin lokaalit asukit, kattaa muuten samat laskettelukeskukset Coloradossa (sekä Kaliforniassa, Utahissa, Michiganissa, Minnesotassa ja Wisconsinissa) kuin mitä täysihintainen Epic Pass, mutta suosituimpiin laskettelukeskuksiin ei pääse joulun välipäivinä eikä amerikkalaisina juhlapyhinä.
Kausilippujen ja seitsemän päivän lippupakettien lisäksi myynnissä on myös neljän päivän lippupaketteja, jotka maksavat nyt ostettuna $399. Koska päiväliput ovat käytännössä aina yli $100 per päivä, seitsemän päivän lippupaketti tai Epic Local (jos ei ole loma-aikaan liikenteessä) kannattaa jo kuudella laskupäivällä.
Jos suunnittelee laskettelureissua Coloradoon tai vaikka Kaliforniaan näihin meidän kausilipun keskuksiin, niin liput kannattaa ostaa elokuun loppuun mennessä. Siitä eteenpäin hinnat alkavat hitaasti nousta sekä kausilipuissa että neljän ja seitsemän päivän lippupaketeissa. Lippuja Vail Resortsin keskuksiin myy Snow.com.
Coloradossa on myös halvempia laskettelukeskuksia kuin Vail Resortsin keskukset, mutta Vailin keskukset (etenkin Vail ja Breckenridge) ovat isoimmat ja laskettelunäkökulmasta mielestäni myös hienoimmat. Vähän halvemmalla pääsee, kun suuntaa Rocky Mountain Super Pass Plus -kausilipun alaisiin keskuksiin, joista Copperissa on paljon hyviä mäkiä ja Steamboatissa tosi kiva kylä, ja yksittäiset pikkukeskukset ovat vielä näitä halvempia. Kalliimmallakin pääsee: Coloradon kallein hiihtokeskus on yhä Hollywood-julkkisten suosiossa oleva Aspen, jossa me emme ole vielä käyneet.
Rahanmeno ei minulla taida rajoittua pelkkään lippuun. Hetken mielijohteesta vuokrasin viime skimbareissulle kokoa pienemmät monot, ja tajusin, että olen laskenut jo kaksi kautta vähän liian isoissa monoissa.
Kirjoituksen kuvat on poimittu Instagram-tililtäni. Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA, Travellover ja Muru Mou. Minua voi seurata Instagramissa käyttäjätunnuksella @globecalledhome.
Kuolleen norjalaisen juhlat – USAn omituisimmat talvifestarit
Meillä on käynyt täällä Coloradossa sen verran vieraita talven aikana, että ihmetyttää, miten kaikki oikein jaksavat reissata tänne saakka. Olenko onnistunut kehumaan Coloradon talven maasta taivaisiin? Toivottavasti eivät ole pettyneet, kun ihan joka päivä ei ole paistanut aurinko kirkkaalta taivaalta – vaikka melkein joka päivä onkin paistanut.
Viimeisimmät vieraamme, kaksi suomalaista kaveria, saapuivat reilu viikko sitten torstaina. Perjantai oli upean aurinkoinen, melkein (mutta ei ihan) vuoden ensimmäinen hellepäivä, ja uima-altaalla oli aurinkotuolit varattu viimeistä tuolia myöten. Siinä porealtaassa istuskellessamme hioimme viikonlopun suunnitelmia ja totesimme, että seuraavana päivänä matkan varrelle osuisi talvifestarit, joita ei oikein voinut jättää väliin.
Niinpä lauantaina ajelimme puolen tunnin matkan kanjonia ylös vuorten keskellä noin 2,5 kilometrin korkeudella sijaitsevaan (varsin osuvasti nimettyyn) Nederlandin kaupunkiin. Tien vierustat oli parkkeerattu täyteen jo hyvän matkaa kaupungin ulkopuolella, mutta kuin ihmeen kautta saimme auton parkkiin jonkun autokorjaamon pihaan ja lähdimme tallustamaan kohti niityllä näkyvää ihmispaljoutta.
Meitä vastaan tiellä tuli kalpea seurue, joka kantoi mukanaan metallista hauta-arkkua.
Saavutimme ihmispaljouden ja kurkimme kansan olkien ylitse, ja näimme juuri kirjavan seurueen juoksevan ympäri temppurataa kantaen miestä hauta-arkussa.
Tiesimme kyllä, minkä keskelle olimme tulleet, mutta festareita oli silti vähän vaikea uskoa todeksi. Tarina kun alkaa siitä, että eräs vanha norjalainen, Bredo Morstøl nimeltään, kuoli Norjassa sydänvikaan. Hänen lapsenlapsena Trygve Bauge ei halunnut luovuttaa isoisäänsä Valhallaan vaan kuskasi hänet Kaliforniaan, jossa ruumis jäädytettiin paikallisessa kryoniikkalabrassa.
Tieto syväjäädytetystä isoisästä vuoti julkisuuteen ja nosti melkoisen mellakan. Toisaalta kaupunginhallitus laati pikapikaa säädöksen, ettei ruumiita saa säilyttää Nederlandissa yksityisillä tonteilla, toisaalta Aud nosti lehdissä huolen pappa Brauden ruumiin mahdollisesta sulamisesta, ellei jotain tehtäisi. Niinpä paikallinen radioasema yhdessä Tuff Shed -vajayrityksen kanssa rakensivat ladon, jossa ruumis pysyisi jäässä, ja Trygve norjasta käsin palkkasi apuvoimia tuomaan latoon kuivajäätä tasaisin väliajoin. Amerikkalaisessa lainsäädännössä tunnetaan termi grandfathering, joka tarkoittaa, että laki ei voi kieltää jo olemassaolevia tapahtumia. Niinpä pappa Bredon ruumis ”isoisäistettiin” ja se sai jäädä latoon Nederlandin lainsäädännöstä huolimatta.
Seitsemän vuotta myöhemmin, vuonna 2002, kaupunki oli päässyt yli shokista ja joku keksi tilanteen humoristisen puolen. Perustettiin festarit Nederlandin tunnetuimman asukkaan kunniaksi. Frozen Dead Guy Days oli syntynyt.
Päällisin puolin nämä festarit olivat kuin mitkä tahansa muut festarit: kolme kaljatelttaa, joissa soitti bändi, ja paljon hyväntuulisia ihmisiä. Normaalimmilla festareilla vaan harvemmin on jäätyneen lohen heittokilpailua taikka slushienjuontikisaa teemalla Freeze Your Brain. Harkitsin hetken, että olisin ottanut mukaan pakastimesta Thanksgivingistä ylijääneen kalkkunan, jotta olisin voinut osallistua sillä keilailukisaan (frozen turkey bowling). Ohjelman teemana taisi olla ”mitä vaan kuollutta tai jäätynyttä, mieluummin molempia”.
Kaljateltoissa myytiin poletteja ($5/kpl), joita vastaan sai lunastaa kaljatuoppeja jokaisen panimon omalta porukalta. Paikalle oli kutsuttu paikallisia pienpanimoita, joista suurinta osaa en edes tunnistanut, vaikka olenkin kohtalaisen hyvin perillä Coloradon pienpanimoskenestä. Kun broomfieldiläisen Big Choise Brewingin mies kaatoi tuoppiini Red IPAa, hän samalla kehaisi ruokapuolen tarjontaa. The chocolate dipped bacon pieces are delicious!
Nederlandissa coloradolaiset jäivät bilettämään ja valmistautumaan frozen T-shirt-kilpailuun.
Frozen Dead Guy Days aina maaliskuun alussa. Festareille Nederlandiin pääsee Boulderista bussikuljetuksella. Denveristä ajomatkaa kertyy noin tunti.
Coloradon kansallispuistot: neljä matkan arvoista paikkaa
Olen tässä viime aikoina tapellut Yhdysvaltain ja ehkäpä koko maailman karseimman ja huonoimman valtion viraston kanssa sen verran paljon, etten viitsi siitä juuri nyt kirjoittaa yhtään mitään. Sen sijaan kerron teille siitä toisesta ääripäästä: Yhdysvaltain ja ehkäpä koko maailman parhaasta valtion virastosta, jonka toimintaa ihailen ja jonka ansiosta nautin elämästäni enemmän.
Puhun tietenkin kansallispuistojärjestelmää ylläpitävästä National Park Servicestä, joka täyttää tänä vuonna 100 vuotta. NPS:n hallinnassa on paljon muutakin kuin kansallispuistoja, mutta ne ovat eittämättä viraston kruununjalokivet, arvokkaimmat ja hienoimmat paikat, ja niitä on Coloradossa neljä. Tässä ne ovat:
Valtavia hiekkadyynejä: Great Sand Dunesin kansallispuisto
Kun kiersimme perheen kanssa 90-luvulla Coloradoa, Great Sand Dunes ei vielä ollut kansallispuisto, mutta se ei estänyt vanhempiani lisäämästä paikkaa roadtrip-reitillemme. Muistan kiivenneeni hiekkadyynille, laskeneeni sen laitaa alas ja ihmetelleeni tulikuumaa hiekkaa, joka tuntui kuumalta lenkkareidenkin läpi.
Pari vuotta sitten telttailimme Iiron kanssa yön hiekkadyynien vieressä ja heräsimme yhdessä auringon kanssa kiipeämään dyynien korkeimmalle huipulle. Valtavat dyynit ovat käsittämätön ilmestys suurten vuorten keskellä, ja niistä nauttiminen onnistuu parhaiten aamuisin, kun aurinko ei ole vielä ehtinyt lämmittää hiekkaa paahtavan kuumaksi.
Jylhiä vuorimaisemia: Kalliovuorten kansallispuisto
Meidän lähikansallispuistollamme tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni, kiitos viime syyskuun, kun sanoimme siellä toisillemme Tahdon. (Tai emme varsinaisesti sanoneet, mutta allekirjoitimme pari paperilappua, joka ajoi saman asian.) Kalliovuorten kansallispuisto, Rocky Mountain National Park, on patikoijan unelma ja täynnä toinen toistaan upeampia polkuja, mutta hienoista vuorimaisemista pääsee osaksi vaikkei astuisi polulta metriäkään. Siitä huolehtii Trail Ridge Road, autotie, joka kulkee puiston läpi melkein neljän kilometrin korkeudessa.
Kansallispuisto on mielestäni upeimmillaan syyskuussa, kun puut alkavat saada väriä ja vapitiurokset kalistelevat sarviaan, mutta puisto on vierailun arvoinen mihin vuodenaikaan tahansa. Talvella hienointa on lumikenkäily poluilla, jotka kesän ruuhkiin verrattuna vaikuttavat melkein autioilta.
Tuhatvuotista intiaanikulttuuria: Mesa Verden kansallispuisto
Yhdysvalloissa on tasan yksi kansallispuisto, joka on perustettu suojelemaan ensisijaisesti ihmisen kulttuuriperintöä. Kyseessä on Mesa Verden kansallispuisto Coloradon lounaiskolkassa, jossa pienellä alueella muinaiset pueblo-intiaanit ovat rakentaneet kanjonien seinämiin taloja, naapurustoja ja kokonaisia kaupunkeja.
Mesa Verde on alueena sen verran iso, että jo pintaraapaisuun tarvitaan pari tuntia. Me vietimme alueella kokonaisen vuorokauden tutkien intiaanien asumuksia ja miettien, mihin ihmeeseen kokonainen sivilisaatio oli voinut kadota reilu 700 vuotta sitten.
Pimeä rotko: Black Canyon of the Gunnisonin kansallispuisto
Black Canyon on nimetty vähän hassusti, sillä se ei ole kanjoni ollenkaan vaan rotko, gorge. Kanjonit kun tuppaavat olemaan leveämpiä kuin syviä – tyyliin Grand Canyon, kilometrin syvä mutta kymmenen kilometriä leveä – kun taas rotkot kilpailevat syvyydessä, ja Black Canyon on näistä kaikista rotkomaisin: syvimmillään se on yli 800 metriä syvä ja vain 350 metriä leveä. Nimensä rotko on saanut siitä, että aurinko paistaa pohjalle vain puoli tuntia päivässä.
Kun vierailimme rotkolla, harkitsimme aluksi patikointia rotkon pohjalle ja takaisin ylös. Totesimme kuitenkin pian, että ehkä parempi jättää suunnitelma johonkin toiseen kertaan, kun olisimme varmempia jaksamisestamme. Vuorelta kun voi alas vaikka kieriä, jos väsähtää, mutta rotkosta on pakko nousta ylös.
Kirjoituksen kuvat on poimittu Instagram-tililtäni. Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA, Travellover ja Muru Mou. Minua voi seurata Instagramissa käyttäjätunnuksella @globecalledhome.
Mikä ihmeen vaalikokous? Näin Coloradossa äänestetään presidenttiä
Toimin Suomessa vaalivalvojana monta vuotta, joten vaalien järjestelyt ovat lähellä sydäntäni. Olin jo pari kuukautta sitten huomannut, että kotiosavaltiossani Coloradossa esivaalit järjestetään lippuvaalien sijaan vaalikokouksina, joten kun tuttuni kutsui minut mukaansa kokoukseen, olin totta kai valmis lähtemään kansainväliseksi tarkkailijaksi tutustumaan, miten homma toimii.
Varmaan on kiittäminen vaalivalvojataustaani, että tämä postaus on sitten pitkä ja seikkaperäinen…
This queue is super long! I’m not sure I’ll have time to vote before we have to get home for dinner.
Tiistai-iltana, supertiistaina, jonotin satojen kansalaisten joukossa sisään Boulderin yliopistolle katsomaan, kuinka demokraattien presidenttiehdokasta valitaan. Republikaanien vaalikokous olisi saattanut kiinnostaa enemmän, mutta Coloradon republikaanit olivat päättäneet jättää ehdokkaista äänestyksen tänä vuonna väliin. Edes paljon politiikkaa seuraava republikaanikaverini ei oikein tiennyt, miksi, mutta syy taisi liittyä siihen, että Coloradossa on tupattu republikaanien puolella äänestämään puolue-eliitin mielipiteiden vastaisesti, eivätkä päättäjät halunneet antaa näissä vaaleissa äänestäjille mahdollisuutta tähän.
Kun saavuin jonoon, sen pää oli kiertynyt puoli korttelia yliopiston päärakennuksen ympäri. Pimeässä ja kylmässä ei tarvinnut odotella kuin vartin, kun pääsimme sisään, jossa jono kiemurteli ensin lounasravintolan pöytien seassa, sen jälkeen kirjaston läpi ja lopulta ylös rappusia kohti auditoriota. Reilun tunnin jonottamisen jälkeen pääsimme pöytien luokse, jossa äänestäjien henkilöllisyys ja äänestämään rekisteröityminen tarkistettiin, ja jossa äänestäjille jaettiin valkoiset laput, joita heiluttamalla sai äänestää. Minä ja muut vierailijat livahdimme pöytien ohitse ilman lappuja.
I remembered to register like three days before the deadline.
Valtaosassa Yhdysvaltojen osavaltioista äänestäessä ei riitä, että on kansalainen, vaan äänestämään pitää vielä erikseen rekisteröityä. Jos muuttaa osavaltiosta toiseen, voi rekisteröityä samalla, kun hakee uuden osavaltion ajokorttia. Esivaaleissa Coloradossa voi äänestää vain, jos on rekisteröitynyt jomman kumman puolueen kannattajaksi, ja koska tämä ei maksa mitään, moni kannastaan varma ilmoittaa puolueellisuutensa rekisteröitymisen yhteydessä. Coloradossa kolmasosa äänestäjistä on republikaaneja, kolmasosa demokraatteja, ja kolmasosa on ilmoittanut olevansa independenttejä. Kotikaupungissani Boulderissa demokraatteja on noin puolet ja republikaaneja vain kuudesosa.
Jotta sai äänestää vaalikokouksessa, piti muistaa rekisteröityä äänestäjäksi vähintään kahta kuukautta ennen. Useampi kaverini harmitteli minulle, että oli unohtanut rekisteröityä uudestaan muutettuaan osavaltion sisällä osoitteesta toiseen. Vaikka suomalaisena tuntuu älyttömältä, että joku joutuu jättämään äänestämättä siksi, että on unohtanut täyttää kaavakkeen netissä, ainakin esivaalit muistuttavat asiasta niin, että rekisteröityminen on kunnossa marraskuun varsinaisissa vaaleissa.
I don’t see Senator Sanders or Secretary Clinton in the room, but luckily we have surrogates present…
Vaalikokouksen piti periaatteessa alkaa seitsemältä ja loppua yhdeksältä, mutta kun itse pääsin saliin viimeisten joukossa vähän ennen kahdeksaa, kokouksen puheenjohtaja jakeli vielä yleisohjeistuksia. Yksi niistä oli, ettei kokousta olisi mitään saumaa saada loppumaan ennen yhdeksää, mutta onneksi yliopistorakennukseen voisi jäädä vielä ovien lukkiutumisen jälkeen. Kuulosti niin kovin tutulta opiskelijayhdistysten vaalikokouksista, sillä erotuksella että nyt oltiin valitsemassa killan puheenjohtajan sijaan Yhdysvaltain presidenttiä.
Vaalikokouksen aluksi presidenttiehdokkailla oli mahdollisuus pitää kahden minuutin puhe. Koska Clinton ja Sanders eivät yllättäen olleet paikalla, heidän puolestaan puheet piti kaksi nuorta palavasieluista kannattajaa. Sandersin puhe sai raikuvat aplodit joka välissä, jopa niin raikuvat että puheen pitäjä pyysi ihmisiä hiljenemään – Guys, I only have two minutes! Clintonin puheen aikana sali oli hiljaa ja lopulta taputettiin kohteliaasti. Tämä yhdistettynä monien mukana kantamiin Bernie-kyltteihin ja useamman rintapielessä oleviin pinsseihin kertoi aika vahvasti, kenen puolella täällä Coloradossa ollaan.
Samassa tilaisuudessa oli tarkoitus äänestää presidenttiehdokkaiden lisäksi myös ehdokkaista osavaltion parlamenttiin. En ollut kuullut kummastakaan ehdokkaasta aiemmin, ja reaktioista päätellen ei ollut kovin moni muukaan. Niinpä näiden kahden ehdokkaan kannatuspuheiden pitäjillä taisi olla aito mahdollisuus vaikuttaa äänestyspäätöksiin. Kun toinen puheiden pitäjistä oli suorasanainen nuori, joka kertoi miten ehdokkaansa suhtautui opintolainoihin, ja toinen eläkeläinen, jonka puheesta ei oikein saanut otetta, niin ei tullut yllätyksenä, että myöhemmin aiheesta äänestettäessä nuoren puhujan ehdokas sai suuren kannatuksen lähinnä opiskelija-asunnoista koostuvissa vaalipiireissä.
We’re not getting home before we have chosen a secretary and two counters for each precinct!
Samaan tilaan yliopiston auditorioon oli kokoontunut kahdeksan eri vaalipiiriä hoitamaan vaalikokouksensa samanaikaisesti saman ohjauksen alla. Aluksi valittiin puheenjohtaja huutoäänestyksellä: kannatitko puhetta jo johtanutta typpiä? Huuda Aye tai Nay! Aye-huuto oli selvästi kovempi, joten puheenjohtaja sai jatkaa.
Sitten tarvittiin jokaiselle vaalipiirille oma sihteeri ja kaksi ääntenlaskijaa. Näiden valinta meni niin, että puheenjohtaja huuteli, että nyt tarvittaisiin joka vaalipiiristä vapaaehtoinen sihteeri, nouskaas joku seisomaan, hei ihan oikeasti ei ole vaikea nakki, nyt äkkiä joku vapaaehtoinen, haa siellä on! Ja sitten samalla tavoin kaksi ääntenlaskijaa. Yhteenkään rooliin ei ollut niin suurta tunkua, että olisi tarvinnut ruveta äänestämään ehdokkaista. Samalla tavalla valittiin myös jokaiselle vaalipiirille Democratic Precinct Leader eli vaalipiirin demokraattinen vetäjä seuraavaksi kahdeksi vuodeksi, jonka tulevat tehtävät käytiin läpi sen verran ylimalkaisesti (It’s not a hard thing but it’s a very important role, please someone volunteer!), että vielä puolivälissä painostus- eipäs kun valintaprosessia joku huusi katsomosta, että mitä ihmettä tämän vetäjän oli tarkoitus tehdä.
Kun valinnat oli tehty, oli kannatuspuheiden vuoro. Kummankin ehdokkaan oli määrä saada joka vaalipiiristä kolme puolestapuhujaa, jotka pitäisivät vuorotellen minuutin kannatuspuheen ehdokkaalleen ja yrittäisivät suostutella naapureitaan oman kantansa puolelle. Lisäksi puheenvuoron saisi ehdokas nimeltä Uncommitted, eli vaihtoehto, jossa valittaisiin valitsijamies, joka saisi tehdä äänestyspäätöksen myöhemmin oman päänsä mukaan. Kun puheenjohtaja oli selittänyt prosessin, vaalipiireistä huudettiin protestia: Do we really have to??? Sitten pidettiin huutoäänestys, ja tällä kertaa Nay voitti, joten päätettiin jättää kannatuspuheet väliin, jotta päästäisiin kotiin vähän aiemmin. Käsittääkseni tämä naapurien suostuttelu on asia, jota idealistit pitävät vaalikokousjärjestelmässä parhaimpana puolena: naapurustot kerääntyvät yhteen ja keskustelevat asiallisesti siitä, mikä on parasta juuri heidän naapurustolleen. Todellisuus ei ihan vastannut idealismia.
…three, four, five… did I count you already? Wait, let’s start again!
Lopulta päästiin äänestämään. Ensin piti varmistaa, että ehdokkailla oli vähintään 15% kannatus vaalipiirissä ylittääkseen äänikynnyksen. Äänestys toteutettiin kättä nostamalla, ja ääntenlaskijat ja sihteeri laskivat äänet yhteen ääneen vaalipiireittäin. Uncommitted ei tainnut saada yhtään ääntä – kuka nyt käyttäisi useamman tunnin illastansa tähän showhun ellei jo olisi vahvaa mielipidettä aiheesta? – ja puolessa vaalipiireistä myöskään Clinton ei saanut tarvittavaa määrää ääniä, joten näiden vaalipiirien valitsijamiehet menivät suoraan Sandersille.
Niissä vaalipiireissä, joissa Clinton sai yli 15% äänistä, järjestettiin vielä varsinainen äänestys, sekin kättä nostamalla. Tämän äänestystuloksen mukaan sitten jaettiin valitsijamiehet, joita oli vaalipiiristä riippuen jaossa 2-4. Vaalipiireistä oli kustakin paikalla 30-50 äänestäjää, kun vaalipiireissä oli asukkaita useampi tuhat ja demokraatiksi rekisteröityneitäkin varmasti ainakin se yksi tuhat per piiri, joten äänestysprosentti taisi jäädä aika pieneksi.
Kertaluokkaa omituisemman järjestelmästä teki, ettei tässä ollut lopullinen äänestystulos. Vaalipiirien valitsijamiehet on vielä tarkoitus lähettää piirikunnan yhteiseen vaalikokoukseen, jossa he sitten päättävät yhdessä, ketkä lähetetään valitsijamiehiksi eteenpäin demokraattien kansalliseen kokoukseen. Piirikunnan vaalikokous järjestetään parin viikon päästä, ja valitsijamiehet sinne valittiin lennosta ”voisko joku nyt pliis alkaa”-menetelmällä vaalipiirien sisältä paikalle vaivautuneista äänestäjistä. Samalla muistuteltiin, että seuraava vaalikokous osuisi keskelle yliopiston spring breakia ja valitsijamiesten pitäisi pysyä kaupungissa yliopiston loman ajan – Don’t let your fellow precinct members down by leaving to Florida! Tässä kohtaa lähdin itse kotiin: tätä showta oli kestänyt melkein 3 tuntia, minulla oli nälkä, ja noin kolmasosa äänestäjistä oli jo jättänyt tilaisuuden.
Who the hell thought it was a good idea to caucus??
Jälkikäteen luin Facebookista, kuinka eräs tuttuni ei ollut päässyt sisälle vaalikokoukseen melkein kahden tunnin jonotuksen jälkeen, koska salista loppui tila. Uutisissa kerrottiin, että jossain muualla samasta syystä vaalikokous oli siirretty ulos pimeään ja kylmään maaliskuiseen iltaan. Läheiseen lukioon oli odotettu reilua tuhatta äänestäjää, kun paikalle olikin saapunut kolme tuhatta, ja äänestäjien rekisteröinnissä oli kestänyt puoli ikuisuutta.
Toisin kuin voisi ajatella, Coloradon vaalikokoukset eivät ole jäänne muinaisajalta, jossa cowboyt ja pioneerit kokoontuivat kylälle keskustelemaan henkeviä, vaan aikoinaan lakkautettuihin vaalikokouksiin siirryttiin takaisin lippuvaalijärjestelmästä vuonna 2004. Syynä oli raha: lippuvaalijärjestelmästä lasku menisi osavaltiolle, kun taas puolueet kattavat vaalikokouksien järjestämiskulut. Kunta velottaa puolueilta tilavuokraa koulujen käytöstä, joten puolueet yrittävät vuokrata mahdollisimman vähän tiloja, ja osallistujamäärät pääsivät yllättämään.
Lopputuloksena vaalit, joissa pari prosenttia äänestää, ja joihin osallistumiseen monella ei edes ole mahdollisuutta, kun tiistai-iltana saattaa olla muutakin tekemistä.
Talviloma paras loma
Talvi tuli Coloradoon ja toi mukanaan vierailijat. Saimme tänne peräjälkeen ensin vieraiksi hyviä ystäviä Australiasta, sen jälkeen rakkaita sukulaisia Suomesta, ja kaikilla vierailun ajankohdan syy oli sama: ne mäet.
Ensin tulivat kipeiksi reidet. Kun reidet olivat tottuneet jatkuvaan höykytykseen, kipeytyivät pohkeet ja polvien tukilihakset. Selässäkin tuntuu iltaisin, että on tullut kumarreltua, mutta minua ei haittaa tippaakaan. Lihaskivut paranevat porealtaassa istuskellessa, ja ne maisemat…
Vielä maisemia ja raikasta ilmaakin parempaa on ollut kuitenkin seura, minkä takia blogin päivitys on jäänyt vähemmälle. Tässä kuitenkin aiheeseen liittyen yhteenveto Twitterissä käydystä #matkachat-keskustelusta parin viikon takaa (juu, on ollut vähän kiirettä…), aiheena talvimatkailu. Hyviä hiihtolomia Etelä-Suomeen ja muuallekin, missä lomia vietetään!
K1: Oletko talvisten reissujen ystävä? Jos et, niin miksi? #matkachat
Minä olen, ja Twitteristä löytyi monta hengenheimolaista:
V1: Olen. Lumi on sata kertaa parempi kuin loska, ja aina ei pysty lähtemään kaukomaille lämpimään. #matkachat
— Mika Väistö (@lahtoportti) February 8, 2016
V1: Kyllähän Alpit ja Lappi on talvella kova juttu. Alpeille kavereiden ja Lappiin perheen kanssa. #matkachat pic.twitter.com/n5TSNu5Vsd
— Kohteena maailma (@KohteenaMaailma) February 8, 2016
V1: Haaveilen hiihtoreissusta Lappiin ja joulun vietosta eräkämppämäisessä ympäristössä. En viihdy hiihtokeskuksissa. #matkachat
— Eija Koivumäki (@EijaMaritta) February 8, 2016
V1: Talvella paikat voi nähdä täysin erilaisina ja rauhallisemmissa merkeissä. Vaikkapa Turkissa. #matkachat pic.twitter.com/QP4xBDu3NO
— Petri Pusa (@petripusa) February 8, 2016
Toisaalta kaikille eivät kylmät lämpötilat kelpaa:
V1: Tykkään kyllä talvesta, mutta lomalla en tämän lähempää haluaisi lunta nähdä #matkachat pic.twitter.com/UUtBjG4e8f
— Heikki Pekkanen (@HeikkiPekkanen) February 8, 2016
V1. talvi ei ole koskaan ollut helmikuun lapsen juttu. Vanhemmat ei ole koskaan käynyt Oulua korkeammalla, kotikasvatus puuttuu 😅 #matkachat
— Mira Viitasalo (@miraorvokki) February 8, 2016
V1: En ole oikein talvireissujen ylin ystävä, kun kotona on talvi. Ei kyllä mitään vastaankaan ole, en ole vaan kokeillut #matkachat
— Annika (@annikarautiola) February 8, 2016
K2: Harrastatko talvilajeja? Jos kyllä, vaikuttavatko ne reissusuunnitelmiisi?
Monet harrastivat:
V2: Laskettelun perässä tulee reissattua lähelle ja kauas (tässä Itävalta). Harkinnassa Utah & @PCski. #matkachat pic.twitter.com/6hWshFsstB
— Jenni Ojala (@globecalledhome) February 8, 2016
v1: #matkachat# Tykkään kelkkalaskettelusta, erikoiskelkoilla onnistuu.. Ihan huikeeta
— Helena Maria Arvio (@HelenaArvio) February 8, 2016
@globecalledhome @annikarautiola näissä maisemissa kenkäiltiin viikonloppuna :) #matkachat pic.twitter.com/5YeMqJdF6U
— Auroraholidays (@AuroraHolidays) February 8, 2016
…joillakin se oli aikeena:
V2: Lapsena satunnaisesti laskettelua ja nuorena lumilautailua. Monen vuoden tauko takana. Ois kyllä kiva joku reissu rinteisiin. #matkachat
— Maria Melkko (@maemanti) February 8, 2016
V2: Pari vk sitten aloitin hiihdon 30 vuoden tauon jälkeen. Ei ole reissuihin vielä vaikuttanut. #matkachat https://t.co/21oJUqXM1w
— Esa Isopahkala (@reissuesa) February 8, 2016
…ja sitten jotkut taas eivät:
@matkachat V2 #matkachat Talvilajeja? En, paitsi juuri aloittamaani #geokätköily'ä voi kokeilla myös talvisin.
— Anna Korkiakangas (@ananas2go) February 8, 2016
Patikassa kesäiset laskettelu rinteet ovat kauhistus. Raiskatut ressut vuoren rinteet. Periaatteessakaan en laskettele #matkachat
— Anna-Stina Lindén (@LindenA_S) February 8, 2016
V2: voidaanko lämpöiset kylpylät laskea talvilajeiksi… #matkachat
— Laura Elina (@lauraelinal) February 8, 2016
Tässä kohtaa käytiin myös keskustelua laskettelutaidosta:
V2: En ole kovin taitava laskijana, joka vaikuttaa myös suunnitelmiin useiden Euroopan hiihtokohteiden ollessa suht vaativia. #matkachat
— Noora Verronen (@nooraverronen) February 8, 2016
@nooraverronen Melkein kaikista kohteista löytyy myös helppoja rinteitä; myytti että alpit olisivat vain huippulaskijoille #matkachat
— Alex (@matkoillablogi) February 8, 2016
@matkoillablogi @nooraverronen …toisaalta muistan Saalbach-Hinterglemmissä olleeni välillä ongelmissa, kun lasku haparoivaa. #matkachat
— Jenni Ojala (@globecalledhome) February 8, 2016
@nooraverronen ja vielä hei: me suomalaiset tiedämme suksista jonkin verran enemmän kuin monet muut kanssalaskijat… #matkachat
— Alex (@matkoillablogi) February 8, 2016
K3: Paras lumilomakohde ulkomailla?
Näitä löytyi, Pohjois-Amerikasta:
V3: Jos harrastaisin laskettelua, niin varmaankin Whistler olisi yksi unelmakohteistani. #matkachat
— Ilari Lehtinen (@ilaleht) February 8, 2016
…Euroopasta:
V3: Jos jaksaa näinkin seikkailunhaluisena käydä samassa kohteessa vuodesta toiseen, on sen oltava erityinen! Itävalta, Flachau! #matkachat
— Marja Mäenpää (@marjamaenpaa) February 8, 2016
V3: pietari. Keskiyöllä kun ihmiset vielä kävelevät kaupungilla ja lumi hiljaa leijaa kaupungin valoissa.. joo en siis hiihdä #matkachat
— Laura Elina (@lauraelinal) February 8, 2016
…Aasiasta:
V3: Vähemmän tullut lumilomailtua ulkomailla, jos Suomea ei lasketa. Japani kiinnostelisi laskumielessä #matkachat
— Leena-Mari Laukkanen (@leena_mari) February 8, 2016
…ja Etelä-Amerikasta:
Minullakin on kiva lumikuva! Cordillera Huayhuash. #matkachat pic.twitter.com/Dk2QNsO8rJ
— Stacy Siivonen (@StacySiivonen) February 8, 2016
@StacySiivonen Tässä vaihtari, noilla rinteillä vain peffamäkeä. #Cotopaxi #matkachat pic.twitter.com/vzDPSdjnkz
— Eija Koivumäki (@EijaMaritta) February 8, 2016
K4: Mikä on Suomen paras talvikohde ja miksi?
V4: Laskettelumielessä #Ylläs on ykkönen. Talvisiin maisemiin ilman lautailua rakastuin #Kolilla! <3 #matkachat pic.twitter.com/Vb0GN2dfWP
— Saana Jaakkola (@SaanaJaakkola) February 8, 2016
V4: Mun suosikki on @rukaskiresort. Siellä on laskettu ja hengailtu nuorempana niin monet vkoloput, kun Oulusta oli helppo mennä. #matkachat
— Noora Verronen (@nooraverronen) February 8, 2016
V4: Levi..? Siellä oli ainakin kiva laskea kakarana. #matkachat
— Jenni Kurvinen (@jenni_kurvinen) February 8, 2016
V4: Utsjoki tietenkin! Ei ole turistirysä ja paljon talviaktiviteettia: hiihto, lumikenkäily, koiravaljakot, porot, kelkkailu… #matkachat
— Auroraholidays (@AuroraHolidays) February 8, 2016
V4 Suomen paras talvimatka on ensimmäisten kovien pakkasten aikaan lautalla kuuraiseen Suomenlinnaan. #matkachat pic.twitter.com/aJ0TXldaIj
— Petri Pusa (@petripusa) February 8, 2016
K5: Vinkkejä talvilajien perässä matkustamiseen?
V5: Jos kerrot kotona lähteväsi kaveriporukalla hiihtämään, muista ottaa sukset edes kerran pois suksipussista 😊 #matkachat
— Merja (@mertsi_k) February 8, 2016
V5: Kerran nuorena tein talvimatkan kesällä, sellaistakin on tapahtunut. Hiihdin T-paidassa Norjassa jäätiköllä. Mahtava rusketus!#matkachat
— Stacy Siivonen (@StacySiivonen) February 8, 2016
V5: Ruotsin Åre ja sen kolmen keskuksen yli 100 rinnettä! Ehdoton! 👍😃 #matkachat
— Jouni Ortju (@jouni_ortju) February 8, 2016
V5 lapsuuden talvina täti vei lumikenkäilemään ja paistamaan makkaraa omalle pienelle laavulleen 😊❄️ Ihanat muistot maaseudulta. #matkachat
— Mira Viitasalo (@miraorvokki) February 8, 2016
Kiitos taas seurasta; #Obertauern kuittaa ja siirtyy illalliselle! #matkachat pic.twitter.com/lTLQdLayx8
— Alex (@matkoillablogi) February 8, 2016
Ensi viikolla vuorossa on aihe, josta minulla on hyvin tuoretta kokemusta. Vaikkei omakohtaisia kokemuksia löytyisi, niin mukaan voi tulla kertomaan mielipiteitä ja unelmia!
Karkauspäivänä muistellaan ja haaveillaan häämatkoista! Romantiikka & reissausta siis ensiviikolla <3 #matkachat pic.twitter.com/sqHbOaMiPx
— #matkachat (@matkachat) February 22, 2016
Mitä opin talvivaeltamisesta Boulderin huipuilla
Vaeltaminen ja patikointi olivat minulle pitkään selviä kesäharrastuksia, mutta neljän vuodenajan Boulderissa, jossa vaelluskerhot pyörivät vuoden ympäri, olen pikkuhiljaa alkanut muuttaa mieltäni, ja talvivaellus on tullut tutuksi. Toissapäivänä olikin sitten todellisen koitoksen hetki, kun lähdin paikallisen vaelluskerhon kanssa talsimaan paikallista klassikkoa, Boulder Trifectaa.
Mieluummin liikaa vaatetta kuin liian vähän.
Vaellukselle lähtiessä pakkasta oli noin -12C, mutta päivän mittaan ennustettiin lämpötilan nousevan jopa plussan puolelle. Toisaalta kulkisimme paikallisvuorten huippuja, ja huipulla tuulee. Ja toisaalta sitten liikkuessa tulee aina lämmin. Mitä siis päälle talvivaellukselle?
Alimmaksi kerrokseksi puin urheilupaidan, koska olin aiemmalla talvivaelluksella hikoillut tavallisen T-paidan märäksi ja sen jälkeen palellut matkalla alas vuorelta, enkä halunnut toistaa tätä kokemusta. Sen lisäksi puin päälleni NorthSkyn urheilufleecen ja Norjasta taannoin ostamani kuoritakin. Koska otan aina varuilta mukaan enemmän vaatetta kuin uskon tarvitsevani, pakkasin vielä mukaan Patagonian toppaliivin*, jonka ajattelin kevyenä kulkevan hyvin mukana. Lopulta päädyin pukemaan liivin päälle heti ensimmäisessä alamäessä ja käytin sitä koko loppumatkan joko takin kanssa tai ilman.
Jalassa minulla oli Patagonian trikoot lämpöä tuomassa ja vedenpitävät housut niiden päällä sekä hyväksi havaitut vaellussukat. Käsissä minulla oli vain puuvillasormikkaat, mikä oli virhe, koska parissakin kohdassa jouduin käyttämään käsiä apuna kiipeämisessä, ja sormikkaat kastuivat nopeasti lumessa.
Tapasimme vaellusporukkamme kanssa polun päässä olevalla parkkipaikalla kahdeksalta aamulla, ja lyhyen reittikertauksen jälkeen aloimme talsia peräkanaa kohti ensimmäistä kohdettamme, South Boulder Peakia (2606m). Boulderissa ”trifecta” eli kolmikko tarkoittaa patikointitermistössä reittiä, joka kulkee kolmen korkeimman lähivuoren huipun kautta. South Boulder Peakin jälkeen meillä olisi siis vielä ohjelmassa Bear Peak (2579m) ja vähän kauempana sijaitseva Green Mountain (2482m).
Meillä ideana oli ottaa luulot pois heti ensimmäisessä nousussa ja toisaalta helpottaa loppumatkaa, kun jäljellä olisi enää matalempia huippuja. Kiipeäminen pitkin Shadow Canyonia tuntui kestävän ikuisuuden, mutta vihdoin ympäröivä havumetsä alkoi vaihtua huipun lähellä sijaitsevaksi metsäpaloalueeksi, ja horisontissa avautuivat maisemat pöytävuorten täplittämälle ylängölle.
Ruokaa ja juomaa päivän talvivaellukselle
Päivävaelluksilla ruokavalioni perusta on minigrip-pussiin pakattu juustovoileipä. Näin pitkän päivän varalle on kuitenkin hyvä olla muutakin energiaa, joten mukaan reppuun lähti:
- Puolikas pussi trail mixiä, eli kaupassa valmiina myytävää pähkinä-suklaa-rusina-sekoitusta. Tätä popsin, kun energia meinasi loppua ylämäissä.
- Minipussi sipsejä, koska niin moni amerikkalainen vaellustoveri oli etukäteen toistellut, että sipsejä pitää aina olla vaelluksella. Lopulta pussi jäi avaamatta, koska niin moni kierrätti omia pussejaan huipulla, että sipsinnälkä talttui sillä.
- Vararavinnoksi yksi Clif Bar -energiapatukka. Tämä oli sitä varten, että jos lumipyry iskee ja eksyn reitiltä tai nyrjäytän nilkkani, selviän hengissä ennen alas kaupunkiin pääsyä.
Lisäksi ennen viimeistä nousua joku kierrätti ympäriinsä Clifin BLOKSeja* eli kofeiinipitoisia ”energiakarkkeja”, joita napsin yhden. Viimeinen nousu sujui mielestäni erinomaisesti tsemppaavan seuran ansiosta, mutta ehkä tuollakin oli vaikutuksensa.
”Take snacks of every kind, so you’ll always have something you feel like eating on the trail.” — Vaelluskerhon vetäjän ohjeistus
Vettä minulla kuluu kesällä vuoristossa patikoidessa noin puoli litraa tunnissa, mutta talvella kylmyys muuttaa tilanteen täysin. Pakkasin mukaan koko päiväksi puolitoista litraa, ja lopulta join kahdeksassa tunnissa alle litran. Yksi hyvä vinkki pakkasvaellukselle muuten veden kanssa: älä täytä vesipulloasi jääkaapin kylmävesihanasta. Loppupäivästä vesipulloni olivat nimittäin täynnä jäähilettä.
Vuoriston 10 vaellusvarustetta
Täällä vaelluspiireissä on termi nimeltä 10 essentials, joka käytännössä tarkoittaa vähimmäisvarustelua pidemmille vaelluksille. Normaalisti Boulderin lähihuipuilla ei tarvitsisi näitä kaikkia, mutta osa reitistämme kulki useamman tunnin päässä sivistyksestä ja patikointi kesti koko päivän, joten parempi pelata varman päälle. Mukaan siis reppuun lähti:
- Kartta. National Geographicilta saa mielestäni parhaimmat vaelluskartat USAssa. Lisäksi mukana kulki kompassi, jota en käyttänyt valmiiksi merkityillä poluilla kertaakaan, mutta tarpeeseen olisi tullut, jos olisin eksynyt – ja osa porukastamme onnistui poluilla eksymään.
- Aurinkolasit ja aurinkorasvaa. Aurinko paistaa Coloradossa talvellakin korkealla taivaalla, ja lumen keskellä on todella kirkasta.
- Ylimääräistä vaatetta. Se liivi, joka lopulta ei ollut ylimääräinen.
- Otsalamppu. Tarkoituksemme oli tulla takaisin selvästi ennen pimeää, ja siinä onnistuinkin, mutta porukkamme häntäpää, joka eksyi reitiltä, joutui pieniin ongelmiin, kun kellään heistä ei ollut lamppuja ja pimeä uhkasi.
- Ensiapulaukku. Olen kasannut pieneen meikkipussiin laastareita, desifiointiainetta ja muuta ensiapuvälineistöä. Iiro lisäsi sinne vielä suklaata, kaiken varalle.
- Ylimääräistä ruokaa...
- …ja ylimääräistä vettä.
- Avaruushuopa, jos vaikka se nilkka nyrjähtää ja joutuu odottelemaan apua pitkään.
Listalta puuttuu kaksi, jotka jätin pois, toisen vahingossa ja toisen tarkoituksella. Linkkuveitsen unohdin pakata lähtötohinassa, ja tulentekovälineet jätin pois tarkoituksella, koska Boulderin lähihuipuilla tulen teko on kielletty.
Hoi, älä liukastu!
Vaelluskengissä kaikilla on omat suosikkinsa. Korkeavartiset kengät lienevät suositeltavia, mutta itse en ole ikinä nilkkaani nyrjäyttänyt, joten suosin kevyempiä matalavartisia SCARPAn vaelluskenkiä*. Minulle tärkeää vuorille noustessa on, että kyseessä on approach-kenkä, jossa kengän kärki on muotoiltu niin, että sen kanssa on parempi kiivetä kiviä pitkin ylöspäin, ja kengissä on muutenkin parempi pito. Tasaisella kävellessä en näitä käyttäisi, koska kova kärki ei ole silloin yhtä mukava.
Talvella ihan ehdoton varuste on jonkinlaiset piikit kenkiin. Minulla oli jalassa aiemmin jäisellä kelillä hyväksi havaitsemani ICETrekkers Diamond Gripit*, mutta lumisessa maastossa ne eivät pitäneet erityisen hyvin. Varsinkin alastulossa olisin kaivannut monella muulla jalassa olleita Kahtoola MICROspikeja*, jotka olisivat tarrautuneet paremmin kiinni liukkaaseen lumeen.
Hyvä varuste olisi myös ollut gaitorit eli säärystimet. Lumisateesta oli sen verran aikaa, että itse polut oli tallattu, mutta pariin otteeseen astuessani polusta sisään antaessani tietä vastaantulijoille upposin hankeen, ja säärystimet olisivat säästäneet nilkkani lumelta.
Sään jumalat suosivat meitä koko matkan, ja vaikka Bear Peakilla kirpeä tuuli pakotti vetämään huppua tiukemmin päähän, suurimman osan ajasta oli suhteellisen tyyntä ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Täydellinen talvivaelluspäivä siis!
Muita patikoijia tuli vastaan jonkin verran, mutta vielä enemmän näimme polkujuoksijoita, jotka viilettivät huipuilla pelkät shortsit jalassa. Näiden kohdalla letkamme huusi eteenpäin Runner! ja astuimme sivuun ihmettelemään todellisia urheilijoita. Minua ei saisi juoksemaan noihin maisemiin keskellä talvea: ylämäessä tulisi vastaan kunto, alamäessä uskallus.
Green Mountainilla eli viimeisellä huipulla jalat jo kivistivät, ja seuraavana päivänä olo oli aika kankea, mutta fiilis oli kaikesta huolimatta korkealla. Näissä maisemissa sielu lepää. Nopeimmat ryhmästämme patikoivat reitin seitsemässä tunnissa, ja itse pääsin maaliin vähän vajaassa kahdeksassa tunnissa. Jos joku haluaa kokeilla samaa reittiä, niin sen saa napattua tästä alta:
PS. Vietin virallisesti syntymäpäiviäni eilen, mutta koska olen syntynyt hyvin aikaisin aamuyöstä Suomen aikaa, pystyin aikaeron ansiosta kilistelemään syntymätunnilleni jo toissapäivänä sopivasti istuessamme vaelluksen jälkeisillä burgereilla ja oluilla. Cheers mahdollisuudelle viettää synttäreitä kaksi päivää putkeen!
