Viimeinen kirjoitus sarjassa Labor Dayn roadtrip… saavuimme nimittäin viikko sitten myöhään sunnuntaina New Orleansiin, reissun päätepisteeseen, josta lensimme tiistai-iltana kotiin.
Bourbon Streetin ihmisvilinää sunnuntai-iltana yhdeksän jälkeen
Ranskalaiskorttelin pääkadusta Bourbon Streetistä näytti etukäteen kaikilla löytyvän mielipide: se on likainen, se on liian meluisa, se on tosi autenttinen, se on paras paikka hengailla iltaisin… ja kun paikan päälle pääsi yhdeksältä illalla, tajusi, mistä mielipiteet kumpusivat. Katua pitkin velloi ihmismassoja, suurimmalla osalla kädessä muovituopissa olutta tai joku drinkki, joita sai ostaa mukaan kadun varressa olevista kioskeista. Joka kolmannella ovella strippari houkutteli ihmisiä sisään katsomaan esityksiä, eivätkä stripparit olleet ainoita vähiin vaatteisiin sonnustautuneita; kadulla liikkui myös Southern Decadence -homofestivaalin ansiosta miehiä, jotka saattoivat olla sonnustautuneita pelkkään sukkaan. Väkijoukko oli nuorta ja vanhaa (poislukien lapset, joita ei ymmärrettävästi näkynyt), monta eri rotua, monta eri kansallisuutta, mutta kaikkia yhdisti yksi asia: hyvä meininki. Silti yöunet hotellihuoneessa, jonka ikkuna on kadulle päin, saattaisivat jäädä melun ansiosta lyhyiksi.
New Orleans on yksi harvoista paikoista Yhdysvalloissa, joissa kadulla alkoholin nauttiminen on sallittua, mutta täälläkin katukyltit muistuttavat, että juoma tulee olla muovituopeissa.
Ranskalaiskorttelin takorautaparvekkeet, ah!
Seuraavana aamuna aluetta ei ollut uskoa samaksi. Kioskibaarit ja strippiluolat olivat sulkeneet ovensa, kadulla liikkui unisia ja vähemmän unisia kasvoja, ja edellisillan kaduilla vilistävät rotat ja paha haju oli pesty pois. Sen sijaan esille pääsi todella kaunis arkkitehtuuri – melkein joka talo oli ihmettelyn arvoinen!
Moni talo oli koristeltu Mardi Gras -helmillä, joita heitetään kulkueesta katsojille (myös niille, jotka eivät näytä tissejään)
Breaux Bridge Benedict – nuo pallot ovat uppomunia, ei jätskiä.
Kävimme aamupalalla Stanleyssa. Paikka oli täynnä, mutta saimme pöydän jo 10 minuutissa, mikä riitti juuri ja juuri Jackson Squaren kiertämiseen.
Jackson Squaren puisto ja sen takana oleva Saint Louisin katedraali
Päädyimme miettimään päivän ohjelmaa ilman selvännäkijän apua
Katutaidetta: yksi kadunkulma oli peitetty pennin kolikoilla
French Marketin sammakot
Meinasimme kiertää kaupunkia ratikoilla, mutta ne olivat huollossa, joten hortoilimme sen sijaan päämäärättömästi ympäri Ranskalaiskorttelia. French Market oli täynnä kiinalaista krääsää, mutta seasta löytyi myös paikallisesti käsintehtyjä helmiä. Ostin korvakorut keski-iän ylittäneeltä mustalta mieheltä, joka tehtaili niitä lisää käsityönä myyntitiskin takana. Iiro osti tenneseeläisen kurnuttavan sammakon. Tarjolla olisi ollut myös käsintehtyjä sinettejä sekä ovelista ovelin kukkaruukunripustussysteemi, jota himoitsin parvekkeellemme, mutta joka valitettavasti ei olisi mahtunut käsimatkatavaroihimme.
Kartano myynnissä Garden Districtistä, hinta tuskin on kohtuullinen
Ranskalaiskortteleissa vaellettuamme siirryimme eteenpäin Garden Districtiin, jossa omakoti- ja rivitalot sijaitsivat kauniiden puutarhoiden keskellä. Nautimme paikallisen sämpylän eli po’boyn paahtopaistilla Parasol’sin terassilla – taaskin paikka, jonne ei olisi ikinä eksynyt ilman suositusta, mutta joka oli todellakin suositusten arvoinen, sillä po’boy eli täytetty ranskanleipä oli kastikkeesta mehevä ja käypä lounas kahdelle.
Garden Districtin rivitalontapaisia
Drinkit Columnsin siirtomaatyylisellä terassilla
Illallisen jälkeen lähdimme kuuntelemaan elävää musiikkia hieman Ranskalaiskorttelin ulkopuolelle Frenchmen Streetille, joka oli kuin Bourbon Streetin voisi kuvitella olevan ilman strippiklubeja, kitchiä ja turistihössötystä. Kiersimme pari eri paikkaa: Cafe Negrilissä oli reggaeta ja meidän lisäksemme pelkästään mustia asiakkaita, The Spotted Catissa hipsterijazzia ja lähestulkoon pelkästään valkoisia. Kummassakin oli hyvä meininki.
Cafe Negril ja reggaeta
Seuraavana päivänä ehdimme ennen lennon lähtöä kiertää New Orleansin vanhimman hautausmaan sekä etsiä erästä museota, jonka osoitteen suhteen Google Maps neuvoi meidät aivan väärään päähän katua. Totesimme, että nyt on ehkä sopiva hetki navigoida takaisin Ranskalaiskortteliin, kun lyhtypylväissä alkoi näkyä kylttejä: ”Drug-Free Neighborhood”. Jotenkin moiset kyltit saivat epäilemään asian olevan aivan päinvastoin, ja mielessä kävi hotellivirkailijan vakuutus, että Ranskalaiskortteli on completely safe to walk. Kun kysyin, missä sitten ei ole turvallista, virkailija totesi että in some places outside the French Quarter, but you won’t be going there.
Niin, sananen vielä hotellista. Varasimme sen vasta kaupunkiin saapumista edeltävänä iltana ja saimme tosi hyvän diilin Ranskalaiskorttelissa sijaitsevaan Hyattiin. Mainitsemisen arvoista tässä oli, että kyseinen diili löytyi vain Androidin Hotels.com-sovelluksen kautta. Netissä Hotels.com-palvelussa hotelli olisi ollut kalliimpi. Eräs meistä tiesi kertoa, että tällainen hinnoittelu on tapana, koska Android-käyttäjät ovat yleisesti pihempiä kuin esim iPhone-käyttäjät tai nettiselaajat yleisesti, joten parhaat hotellitarjoukset löytyvät Androidin sovelluksista. Tämä vinkkinä kaikille, jotka reissaavat Yhdysvalloissa ja varailevat hotelleja vain jonkin verran etukäteen.
Hotellihuoneen ikkunat olivat hiljaiselle sivukadulle päin, mutta silti hotellilta oli vain vajaa kortteli Bourbon Streetille
