Kategoria: Tennessee

Tennesseen Chattanoogassa joulukuun alussa vierailimme Ruby Fallsin luolastossa yli 300 metrin syvyydessä Lookout-vuoren alla. Luolasto löytyi sattumalta, kun vuonna 1928 kallion läpi porattiin kuilua, johon oli tarkoitus rakentaa hissi hieman alempana olevaan jo tunnettuun luolaan. Sen sijaan poraajat löysivät raon tähän luolaan, jota pitkin pääsi vain ryömimällä. Kaivajien johtaja Leo Lambert otti mukaan eväitä, lähti ryömien etenemään luolassa ja palasi takaisin kymmenen tuntia myöhemmin kuulema aika täpinöissään.

Luolan läpi virtaava puro muodosti ajoittain altaita

Herra Lambertin piti kuulema ryömiä monta tuntia ennen kuin hän pystyi nousemaan edes kyyryyn. Perältä luolasta löytyi hieno tippukivikokoelma ja aivan perältä melkein 50 metriä korkea maanalainen vesiputous. Lambert toi luolaan myös rouvansa Rubyn, jonka mukaan hän nimesi putouksen, ja yhdessä he nimesivät monia luolan tippukivimuodostelmia. Osassa niistä piti käyttää rutkasti mielikuvitusta, mutta esim. perunalastu näytti tosiaan ihan perunalastulta.

Ihan selkeä kala, eikö sinustakin?

Oppaan mukaan luolaan johtava hissi oli hajonnut joskus 80-luvulla niin, että luolassa oli ollut sillä hetkellä sisällä noin kolmekymmentä turistia. Varaosaa piti lähteä hakemaan Atlantasta asti, ja turisteihin pidettiin yhteyttä laskemalla alas viestejä, vettä ja muonaa pientä kuilua pitkin. Hissin korjauksessa meni toistakymmentä tuntia, yön yli, mutta aamulla, kun hissi vihdoin saatiin toimimaan, turisteille tarjottiin aamiaista sekä elinikäinen vapaakortti luolastoon. Kuulema kukaan ei ole tähän päivään asti tätä korttia käyttänyt.

Luolan ainoa tippukivi, johon oli lupa koskea, mutta se ei tietenkään estänyt edellä käveleväämme intialaisnaista hipelöimästä joka ikistä ohittamaansa tippukiveä

Kierroksen rasittavin osuus oli itse opas. Ei ole ensimmäinen kerta, kun jonkun kierroksen opas on täällä käyttänyt enemmän aikaa puujalkavitseihin ja korkeintaan keskinkertaiseen stand-up-komiikkaan kuin itse opastamiseen, mutta tällä kertaa se todella rassasi. Yleensä olen opastetuilla kierroksilla innokkaasti ryhmän kärjestä, mutta nyt jättäydyin ryhmän peräpäähän tarkoituksella, koska en jaksanut kuulla yhtään uutta oppaan laukomaa läppää hänen ulkonäöstään tai ylipainostaan, ja ne loputkin läpät olivat aika kuluneita. Thanks for the tour, and if you liked it, while you fill out the feedback form, my name was Mary. In the case you didn’t like it, I’m Karin. Eh, kiitos vaan Karin.

Itse putous.

Putous oli luolan päässä, ja sitä katseltiin värivalojen vaihdellessa ja klassisen musiikin pauhatessa. Fiilis oli hieman sama kuin pari vuotta aiemmin Tytyrin kaivosmuseossa Lohjassa, jossa suuren kaivosluolan valoperformanssia siivitti Vuorenpeikkojen tanssi. Tytyrissä ei ollut tippukiviä, mutta opastus oli huomattavasti miellyttävämpi, joten suosittelen pistäytymään Lohjalla, jos Chattanoogaan on liian pitkä matka.

Chattanoogan viereiseltä Lookout Mountainilta on hienot näkymät sekä kaupungin ylle että kauemmaksikin; vuori on 720 metriä korkea, ja hyvällä säällä sieltä näkee parinsadan kilometrin päässä olevat sumuiset vuoret eli Great Smoky Mountains. Vuoren vieressä luikertelee Tennessee-joki, joka tekee jatkuvaa S-mutkaa ja on kuulema muodostanut kunnon kanjonin jonnekin Chattanoogan lähelle, mutta tätä emme nähneet.

Liuskekiven päällä hiippaillessa oli jatkuva epäilys, että kestääköhän tämä

Kävimme vuoren pohjoisosassa olevassa Point Parkissa, joka sijaitsi kauniiden (ja oletettavasti kalliiden…) alppikartanoiden lomassa – siis sellaisten talojen, joissa on suihkulähteet ja kreikkalaiset patsaat pihalla tai jotka on rakennettu alppimajatyyliin mutta kolmikerroksisiksi ja valtavin ikkunoin, ja joissa voi olettaa olevan sisäkön ja hovimestarin lisäksi viisi muuta palvelijaa. Point Park oli perustettu sisällissodan muistoksi, ja sinne oli kolmen taalan pääsymaksu. Rehteinä suomalaisina (itsenäisyyspäivän kunniaksi pientä kansallistunnon kohottamista) maksoimme pääsymaksun ja totesimme, että sitä ei ollut kukaan paikalla tarkistamassa, vaan maksu oli jätetty omantunnon varaan. Jäljessä tulleet amerikkalaiset lukivat samat kyltit kuin mekin ja kävelivät sen jälkeen maksuautomaatin ohitse todeten, Maybe it’s free on weekends.

Chattanooga oli sisällissodan aikaan sotilaallisesti tärkeä kohde, koska se sijaitsee parin eri junaradan risteyksessä ja lisäksi ohi luikerteleva joki oli tärkeä kulkureitti. Sotahistoria lyhykäisyydessään meni niin, että ensin etelän joukot hylkäsivät kaupungin pohjoisen lähestyessä, koska sitä ei kyetty puolustamaan kunnolla. Tämän jälkeen etelä piiritti kaupunkia monta kuukautta, kun pohjoinen yritti vuorollaan pitää sen. Lopulta pohjoisen joukot saivat vahvistuksia ja Lookout Mountainilla käytiin iso taistelu, jonka takia Point Parkissa oli selostettu paljon sisällissotahistoriaa ja puistoa koristi pari muistomerkkiä. Wikipediasta myöhemmin luin, että paikalla on käyty taisteluita myös valkoisten ja paikalla aiemmin asuneen Cherokee-heimon välillä, joka päättyi intiaanien tappioon ja jonka seurauksena Cherokeet lähetettiin kohti länttä reissulle, joka tunnetaan kuvaavasti nimellä ”Trail of Tears”, mutta tästä ei ollut paikan päällä mainintaa.

Kulkuvälineemme valmiina lähtöön

Vuorelle kulki autotie, mutta me saavuimme paikalle rautateitse. Vuoren yhtä sivua kulkee junareitti, jota kutsutaan netissä näyttävästi ”yhdeksi maailman jyrkimmistä”. Paikan päällä oli vähän nostettu panoksia ja sanottiin suoraan että ”maailman jyrkin”. Tämä herätti minussa hieman kummeksuntaa, koska sattumalta kävin keväällä Norjassa ajamassa Flåm-Myrdal-junayhteyden, jota myös mainostettiin maailman jyrkimmäksi, mutta näköjään tässäkin oli kyse erilaisesta asteikosta: norjalaisten määritelmä rautatielle oli standardi raideleveys ja omin voimin kulkeminen, kun taas Lookout Mountainin juna kulki vaijerin varassa ja oli itseasiassa funikulaari. Jyrkkä se kyllä oli.

Jos vaijeri nyt katkeaisi… tai eipä ajatella tätä ajatusta loppuun.

Aurinko ehti laskea vuorella ollessamme ja vähän vajaa kuusi alhaalla oli jo pimeää

Viime torstaina mietimme, pitäisikö viettää tuleva viikonloppu kotona vaiko kenties lähteä viikonloppureissuun. Tennesseen Chattanoogasta oli ollut pitkään puhetta mahdollisena kohteena, joten totesimme, että lähdemme sinne, jos säätiedotteen mukaan ei ole pakkasta tai vaakasuoraa sadetta. Sääpalvelu lupasi viikonlopuksi aurinkoa ja +20, joten varasimme hotellin ja lähdimme lauantaiaamuna huristelemaan kohti pohjoista.

Chattanoogan Main Street, tyypillinen pikkukaupungin pääkatu

Chattanooga on Georgian ja Tennesseen rajalla oleva Oulun kokoinen kaupunki, joka on tunnettu ympäröivästä luonnostaan sekä sitä halkovasta Tennesseejoesta. Sinne ajaa meiltä vain vähän toista tuntia, ja osuimme paikalle parahiksi Main Streetin katujuhliin, jossa musiikki soi ja ihmiset tallustelivat ympäriinsä erilaisia esityksiä katsellen. Osa porukasta oli pukeutunut jouluisasti, mikä ei oikein sopinut yhteen 20-asteisen auringonpaisteen kanssa; miten ihmeessä täällä on tarkoitus päästä joulutunnelmaan?

Vastaan käveli tonttu

Autojenmodausskaban Lincoln Towncar

Villatakki oli täysin tarpeeton, mutten pystynyt jättämään sitä joulukuussa autoon

Vähän aikaa Main Streetiä ihmeteltyämme lähdimme lounaalle paikalliseen panimoravintolaan, Big River Breweryyn. Panimosta sai erinomaista salaattia, ja illemmalla piipahdimme paikalla uudestaan kokeilemassa läpi panimon maistelulautasen.

Iiro tykkäsi IPAsta, minun lempparini oli alarivin keskimmäinen ”ienbeck-tyyppinen” olut (siis mikä Ienbeck?)

Yöpymispaikan olimme varanneet yli 80 vuotta vanhalta höyrylaiva Delta Queeniltä, joka vielä pari vuotta sitten paahtoi pitkin jokia, mutta joku paloturvallisuuslupa oli mennyt vanhaksi, ja nyt laiva on pysyvästi ankkuroitu Tennesseejoelle. Laiva oli upea sisältä, sänky oli pehmeä, hytit olivat laivan hytiksi aivan riittävän isoja ja palvelu oli mukavaa, mutta tunnelmaa vähän latisti, kun hotelliin jo saavuttuamme tajusimme googlata netistä ludetilannetta, ja hotellista löytyi pari hyvin tuoretta luderaporttia. Emme saaneet luteenpuremia yön aikana, emmekä löytäneet huoneesta lutikanjälkiä, mutta tungimme silti osan vaatteista pakastimeen ja loput kuumaan kuivausrumpuun kotiin tullessamme. Lutikkaraportteja jenkkihotelleista löytyy Bed Bug Registrystä, kannattaa tutustua mieluiten jo ennen hotellin varausta.

Puusta tehty aula

Delta Queen iltavalaistuksessa

Illallisella kävimme Back Inn Caféssa, joka oli saanut ristiriitaisia arvosteluja Tripadvisorissa, mutta johon löytyi Grouponista alennustarjous, joka houkutteli varaamaan pöydän. Ruoka oli ihan okei, mutta ei ehkä aivan niin hyvää kuin siihen hintaan olisi voinut odottaa – esimerkiksi tempura muistutti enemmän uppomunkkia kuin oikeaa tempurataikinaa – ja tarjoilija ei osannut suositella meille viinejä tai muutenkaan vaikuttanut kovinkaan osaavalta.

Back Inn Cafén ”Bento Box”, onnistunein tilaamamme annos, jossa wasabipyörykät ja makirullat olivat erinomaisia, teriyakiliha sen sijaan sitkeää

Auringonottoa joulukuussa: lämpötila tuntuu melkein helteeltä, mutta ruohikko on kuollut ja lehdet tippunet puista

Teimme me Chattanoogassa muutakin kuin söimme, joimme ja nukuimme, mutta siitä lisää jossain myöhemmässä kirjoituksessa. Aurinkoista joulukuuta!