Vaikka maailmanympärimatka ei ole ikinä ollut konkreettisena lähitulevaisuuden tavoitteena, välillä tulee mietittyä, minne sitä suuntaisi, jos yhtäkkiä töistä irtoaisi useampi kuukausi vapaata sekä minulle että matkaseuralle ja rahatilanne antaisi myöten. (Tähän mietintään haastoi minut myös taannoin Vailla pysyvää osoitetta -blogin Eija, ja melkein vuotta myöhemmin olen valmis naputtelemaan tämän postauksen.)
Aikaeron takia itään lentäminen on pepusta, länteen ihan jees. Minun unelmien maailmanympärimatkani siis kiertäisi luonnollisesti pallon lännen kautta.
Tämän eeppisen maiseman pilvien keskellä varmaan tunnistavat kaikki. [Kuva: Jepa / Unelmatrippi]
Peru & Machu Picchu
Coloradosta lähdettäessä Peru olisi vähän takapakkia itään päin, mutta olen lukenut niin paljon valitusta ja pohdintaa vuoristotaudista Machu Picchun (2430m) ja erityisesti Cuscon (3400m, Machu Picchua lähin lentokenttä) yhteydessä, että tällaista tilaisuutta ei voisi jättää käyttämättä. Siis millaista? No mehän asumme jo valmiiksi melkein 2km korkeudessa, ja kokemuksesta tiedämme, että Cusconkaan korkeudet eivät aiheuta meille tällä hetkellä vuoristotautia. Jos siis lähtisimme maailmanympärimatkalle Coloradosta käsin, niin Peru olisi luonnollinen ensimmäinen pysähdys matkalla.
Entä miksi Machu Picchu? Kyseessä on maailmanperintökohde, jossa yhdistyvät patikointi ja vuoret, että tarvinneeko tätä enempää perustella…
Palmut + Tyynimeri = paratiisi. Tämä kuva on Fidžiltä. [Kuva: Sanna / Siveltimellä]
Joku Tyynenmeren saari
Eniten minua kiehtoisi Pääsiäissaaret – tiesittekö muuten, että niillä ukoilla on myös jalat? – mutta rehellisyyden nimissä melkein mikä vaan saari tuolla alueella Tuvalusta Tongaan ja Kiribatilta Fidzille kelpaisi. Nuo saaret kun perinteisesti lupaavat snorklausta, rentoutumista ja sitä kuuluisaa Island Timea.
Realistisesti ajatellen saarivalinta riippuisi varmaan eniten lentolippujen hinnoista sekä lentoreiteistä. Kaikkialta ei lennetä kaikkialle, ja saaripysähdyksen hinta saattaa vaihdella lähes nollasta aivan absurdeihin lukuihin.
Juuri nyt kelpaisi purjehdus näillä maisemilla. [Kuva: Anna & Klaus]
Australia & Sydney
En ole kovinkaan monesta maailmanympärimatkasta kuullut, joka ei menisi Australian kautta. Syitä on varmaan pari: Australia on kauimpia pisteitä tällä pallolla sekä Suomesta että Coloradosta katsottuna, ja jos joka tapauksessa aikoo huippasta maailman ympäri, niin kauimmaisin piste kannattaa tsekata, koska sinne ei ihan heti ole palaamassa. Tai se, että klassiseen maailmanympärimatkaan kuuluu vierailu joka mantereella. (Itse kuitenkin skippaisin Euroopan. Sori.)
Iiro vietti Japanissa pari kesää pikkupoikana mutta ei ole sen jälkeen palannut nousevan auringon maahan vaikka mieli tekisi. Minä en ole koskaan käynyt, mutta mielikuvani Japanista on, että sen asukkaat ovat lähimpänä avaruusolentoja, mitä tältä pallolta löytyy: teknologisesti kehittyneitä mutta tavoiltaan tavattoman kummallisia, ja kaiken lisäksi vielä nukkuvat kapseleissa.
Matkailuhan on yksi parhaista keinoista lisätä ymmärrystä maailmasta, ja tuntuu, että siksi minun pitäisi käydä Japanissa.
Olen halunnut safarille siitä lähtien kun isovanhempani palasivat 90-luvulla Keniasta mukanaan pokkarilla napsittuja vain lievästi tärähtäneitä kuvia leijonista, norsuista ja puussa olevasta varjosta, joka kuulema oli gepardi. Kun tähän lisäsi tarinat masaista vartioimassa illalla leiriä leijonien varalta, niin safari-innostukseni oli valmis.
Pari vuotta sitten ystäväni kiipesi miehensä kanssa Kilimanjarolle, ja vaikka en ollut silloin mitenkään vakuuttunut tarinoiden perusteella reissun järkevyydestä – vuoristotautia, kylmyyttä, mielettömän rankkaa kipuamista – niin sekin on ruvennut Kalliovuorille kiipeämisen lomassa vilahtelemaan mielessä. Että jos nyt jonnekin korkealle joskus kiipeäisi, niin tuolta todennäköisesti pääsisi alaskin hengissä.
Tämän kirjoituksen yhteydessä lienee aiheellista mainostaa ensi viikon maanantain #matkachatia Twitterin puolella. Puolituntisen aikana keskustelemme matkaunelmista, maailmanympärimatkan haasteista ja niiden voittamisesta. Jos siis maailmanympärimatka konseptina kiinnostaa tai jos olet sellaisella jo ollut, niin liity toki seuraan kyselemään, ihmettelemään ja jakamaan omaa tietouttasi.
Tällä kertaa mukana on myös kolme maailmanympärimatkan tehnyttä vierailijaa, joilta voi kysyä kokemuksista. Saanko esitellä…
Käydyt maat: USA – Kanada – USA – Suomi – Hong Kong – Filippiinit – Vietnam -Kambodza – Thaimaa – Malesia – Singapore – Australia – Uusi-Seelanti – Australia – Fidzi – USA – Kanada – USA Follow @sannasmag
Finland! You like sauna, yes? varpaitani puunaava nainen kysyi ja virnisti leveän jenkkifutislippalakkinsa alta. I looooove sauna! In Korea, we also have hot room, very good! …ja pian sainkin jalkapohjien raspauksen välissä vinkkejä Denverin parhaasta korealaisesta saunasta, jonka asiakaskunta on very many Korean ladies, also ladies from Europe, not many ladies from America. Jälkimmäistä saattanee selittää se, että korealaisessa saunassa ollaan suomalaiseen tyyliin ilman rihman kiertämää.
Tuntuu, että lähes kaikki amerikkalaiset kynsistudiot ovat aasialaisten pitämiä. Georgian kantapaikkani omistaja oli vietnamilainen, samoin lähikauppani viereinen paikka, jossa kävin ennen kuin löysin nykyisen kantapaikkani. Kävelymatka on kutakuinkin sama, mutta siinä missä vietnamilaisten ylläpitämässä kirkkaan pinkissä kynsistudiossa J-pop raikaa ja tassuaan heiluttavat kultaiset kissat tervehtivät asiakkaita, nykyisen kantapaikkani sisustus on melkein skandinaavisen linjakas, radio on käännetty klassiselle kanavalle ja omistaja ja suurin osa työntekijöistä ovat korealaisia. South Korean, tarkensi pedikyristi, joka esittäytyi Mi-Sungiksi.
Tämän kirjoituksen kuvat ovat Kalliovuorten kansallispuistosta parin viikon takaa, läheltä Chapin Creek Trailheadia.
Mi-Sung oli aloittanut studiossa vasta edellisellä viikolla – mietinkin, miksi en ollut nähnyt häntä aiemmin – ja työtahti oli selvästi verkkaisempi kuin muilla. Ehdimme siis hyvin käydä läpi toistemme elämäntarinat pitkän kaavan mukaan. Mi-Sung oli koulutukseltaan arkkitehti, mutta oli valmistuttuaan mennyt naimisiin, tullut raskaaksi ja lähtenyt miehensä työn perässä kotiäidiksi ulkomaille: ensin pariksi vuodeksi Coloradoon, sitten viideksi vuodeksi Japaniin, sen jälkeen paluumuutto Koreaan, jonka jälkeen taas Japaniin ja lopulta Coloradoon.
I have three different lives: Korea life, Japan life, Colorado life, Mi-Sung myhäili. You understand, yes? Nyökkäsin ymmärtäväni, ja hetken pohdimme elämän lyhyyttä ja sitä, kuinka ulkomailla näkee enemmän ja päätyy ehkäpä myös ymmärtämään enemmän – tosin Mi-Sungin mielestä tässä ei ollut mitään ehkää, vaan juttu oli selvä kuin pläkki. In Korea, many people who only look at themselves, very narrow view of world, not see outside… Kysyin Mi-Sungilta vielä, mitä hän oli mieltä näistä kolmesta elämästään, ja vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: I like Colorado lifestyle. You understand? Ymärrän ymmärrän, vastasin, ennen kuin tajusin, että ”Colorado lifestyle” todennäköisesti tarkottaa minulle aika erilaista kokemusta kuin Mi-Sungille, enkä sen jälkeen enää kehdannut kysyä.
Sosiaalisten verkostojen rakentaminen tyhjästä uudessa maassa ei ollut helppoa Mi-Sungillekaan, mutta kristittynä hän Coloradoon saavuttuaan liittyi pian paikalliseen kirkkoon ja sai sitä kautta ystäviä ja apua. Kirkko, jossa hän käy, on korealainen, mutta many Korean go to American church, ja sitä kautta tutustuu paikallisiin. Mi-Sung kyseli pitkät pätkät Suomen uskontokunnista – kuinka paljon katolisia, kuinka paljon buddhalaisia – ja suositteli minullekin lämpimästi kirkossa käyntiä. Sillä ei ole niin väliä, onko uskossa vai ei, koska Mi-Sungin mukaan aina on kuitenkin enemmän uskossa kuin japanilaiset: they don’t believe in anything! They go pray in buddhist temple, then they get married in church! Ceremonies only matter, no belief.
Oman alan työkokemusta Mi-Sungille ei ollut kertynyt päivääkään, joten ei puhettakaan, että lasten lennettyä pesästä hän olisi ryhtynyt piirtämään taloja. Ilman työtä takaavaa koulutusta tai edes amerikkalaisittain sujuvaa kielitaitoa korealaisomisteinen kynsistudio oli luonnollinen valinta työpaikaksi, eikä edes haittaa, että työmatka on melkein tunnin suuntaansa: I like to drive, I listen to music and sing!
Työ ei kuitenkaan ole koko elämä. There is work, and there is passion, Mi-Sung totesi ja kertoi vanhemmasta pojastaan – nyt jo 27-vuotiaasta – joka elättää itsensä nettisivuja tekemällä, mutta jonka todellinen tunteenpalo on dokumenttielokuvat, erityisesti talviurheiluun liittyvät, joita hän ohjaa silloin, kun rahatilanne antaa myöten. Mi-Sung itse puunaa työkseen ihmisten kynsiä, mutta itseään hän toteuttaa kirjoittamalla freelance-juttuja korealaisiin lehtiin, ja onpa työn alla romaanikin.
And you? What is your work, what is your passion? Työstäni osaan pitää pienen hissipuheen, mutta jälkimmäiseen kysymykseen meinasin vastata I-don’t-knowta… kunnes välähti, ja päädyin selittämään tästä matkablogista Mi-Sungille, joka nyökkäili leveästi hymyillen ja toisteli very good very goooood! Tässä vaiheessa juttelumme kuitenkin keskeytyi, kun paikan omistaja tuli vilkuilemaan Mi-Sungin edistymistä ja totesi, että hän haluaa näyttää uudelle työntekijälle parhaan tekniikan geelilakkojen levittämiseen. Loppumanikyyri meni kuunnellen kahden vanhemman korealaisnaisen keskustelua heidän äidinkielellään.
Entä sinä? What is your work, what is your passion?
P.S. Denverin paras korealainen ravintola on muuten Mi-Songin mukaan Seoul Korean BBQ:n Auroran piste. Olimme käyneet Iiron kanssa sattumalta kyseisen ravintolan Northglennin toimipisteessä, mutta Mi-Song pyöritteli sille päätään: also very good, but Aurora chef better!
Maailmanperintökohteiden bongailu on siitä hauska (tai kinkkinen, miten sen nyt ottaa) puuha, että koskaan ei tule valmiiksi. UNESCOlla on nimittäin tapana lisätä uusia kohteita listalle vuosittain, ja tämän vuoden kokouksessa Bonnissa uusia kohteita tuli peräti 24. Tässä ne ovat:
8 uutta helposti tavoitettavaa kohdetta Länsi-Eurooppaan…
Norja: Rjukan-Notoddenin teollisuuskeskus
Etelä-Norjaan 150km Oslosta länteen rakennettiin 1900-luvun alussa typpitehdas sekä tehtaalle energiaa tuottamaan tuolloin Euroopan suurin vesivoimala, Svelgfoss, sekä maailman suurin vesivoimala Vemork. Läheiset Rjukanin ja Notoddenin kylät rakennettiin työntekijöiden asunnoiksi, ja maailmanperintölistalle paikka päätyi, koska se on hyvä esimerkki ympäröivistä vuorista ja luonnosta hyötyvästä 1900-luvun alun teollisuuskaupungista. [Kuva: Nigel Swales]
Tanska: Christiansfeld, herrnhutilaisten perustama kaupunki
Christiansfeld pääsi listalle, koska se on erityisen hyvä esimerkki siitä, miltä näyttää kaupunki, jonka kaupunkisuunnittelusta on vastannut kirkko. Esimerkiksi naimattomille miehille ja naisille on omat isot yhteistalonsa, ja koristelemattomat yksinkertaiset talot on suunniteltu kirkon hallitseman keskusaukion ympärille. [Kuva: Martin Nikolaj Christensen]
Uuvustusajometsästys (par force) eli peurojen metsästys ratsain ajokoirien avulla oli suosittu metsästystyyli 1500-luvun Tanskan hovissa. Sitä varten oli varattu Pohjois-Sjellannista Store Dyrehaven ja Gribskovin metsät sekä Jægersborg Hegnin puisto, ja alueella on useita hienoja metsästysmajoja – kuvassa Eremitagenin metsästyslinna. [Kuva: Guillaume Baviere]
Saksa: Hampurin Speicherstadtin ja Kontorhausin alueet sekä Chilehausin toimisto
Speicherstadt Hampurin satamassa on maailman suurin puupaalujen varaan rakennettu varastokaupunki. Se rakennettiin viime vuosisadan vaihteessa palvelemaan Hampurin sataman toimintoja, ja nykyään sen punatiilisissä taloissa on useita museoita ja erikoisliikkeitä. Viereisellä Kontorhausin alueella on kuusi suurta toimistorakennusta, jotka rakennettiin 1920-1940-luvuilla satamassa toimivien yritysten pääkonttoreiksi, ja joista tunnetuin on modernistinen Chilehaus. [Kuva: Bert Kaufmann]
Ranska: Champagnen viiniviljelmät, samppanjatalot ja kellarit
Munkit alkoivat valmistaa samppanjaa jo 1600-luvulla, mutta teollisiin mittakaavoihin juoman valmistus siirtyi Champagnen alueella 1800-luvulla. Maailmanperintökohteeseen kuuluu useampi historiallinen viininviljelyalue sekä Epernayn kaupungin Avenue de Champagne, jonka varrella moni vanha kuuluisa samppanjatalo pitää kellareitaan. Maailmanperintökohteena alue todistaa pienen käsityöläisammatin kehittymistä megalomaaniseksi agrikulttuuribisnekseksi.
Ranska: Burgundin viinitarhat sekä Dijonin vanhakaupunki
Dijonin kaupungin eteläpuolella kehittyi Burgundin alueelle ominainen viinialueiden jako suurempiin terroireihin ja pienempiin climateihin. Pohjan ajattelulle loivat 1300-luvulla viiniä viljelleet sisterssiläismunkit huomatessaan eri maa-alueiden tuottavan eri tasoisia rypäleitä johtuen mikroilmastosta, maaperästä ja muista luonnonolosuhteista. 1700-luvulla viinialueiden siirtyessä yhä enemmissä määrin kirkolta ja kruunulta Dijonin porvareiden omistukseen niitä alettiin virallisesti luokitella ja arvottaa suhteessa toisiinsa. Maailmanperintölistalle ovat päätyneet sekä viinialueet, joita luokiteltiin, että Dijonin kaupunki, jonka poliittisessa ilmapiirissä kytenyt halu säätelylle johti luokitteluun.
Iso-Britannia: Forthin silta
Forth-joen ylittävä rautatiesilta on maailman pisin kaarisilta. Se avattiin liikenteelle vuonna 1890 ja on yhä käytössä. Maailmanperintölistalle se on lisätty, koska se oli aikoinaan tärkeä saavutus siltasuunnittelussa ajalla, jolloin rautatiet mullistivat pitkänmatkan matkustuksen. Forthin sillasta on kirjoittanut blogissaan Auringonkalastaja. [Kuva: Chris Combe]
Italia: Arabi-normannilainen Palermo sekä Cefalún ja Monrealen katedraalit
Kun normannit valloittivat Sisilian vuonna 1061, seurauksena oli normannilaisen, arabialaisen ja bysanttilaisen kulttuurin sulatusuuni, joka jätti jälkensä pääkaupunki Palermoon vielä vuosisadoiksi. Sisilian normannilaisen kuningaskunnan aikana (1130-1194) Palermoon rakennettiin kaksi palatsia, kolme kirkkoa, katedraali ja silta sekä läheisiin Cefalún ja Monrealen kaupunkeihin vielä katedraalit, joiden arkkitehtuurissa näkyvät uudenlaiset arkkitehtuuri- ja koristelutyylit, ja jotka todistavat muslimiarabien, ortodoksibysanttilaisten ja katolisten normannien yhteiselosta kaupungissa. Blogeista Meriharakka on kirjoittanut Monrealesta ja Hear the World’s Whisper Palermosta. [Kuva: Dennis Jarvis]
4 kohdetta Amerikkoihin ml. syy matkustaa Teksasiin…
Jamaika: Blue and John Crow Mountainsin kansallispuisto
Ainoa uusi luontokohde maailmanperintölistalla on Blue and John Crow Mountainsien kansallispuisto Jamaikalla sen rikkaan sammaliston takia. Alue on myös kulttuurikohde, koska se toimi piilopaikkana ensimmäisille orjuudesta karanneille tainointiaaneille sekä myöhemmin afrikkalaistaustaisille orjille, jotka perustivat alueelle pakoreittien ja piilopaikkojen verkoston. [Kuva: VANKUSO]
Meksiko: Padre Temblequen akvedukti
1500-luvulla fransiskaanipappi Padre Tembleque johti akveduktin rakentamista alueelle, jotta paikalliset intiaaniyhteisöt saisivat puhdasta vettä käyttöönsä. Akveduktissa on maailman korkein yksikerroksinen kaari, jota akvedukteihin on koskaan rakennettu, ja se on esimerkki roomalaisen vesihuoltotradition ja mesoamerikkalaisen rakennustekniikan yhdistelmästä: akvedukti on rakennettu savitiilistä. [Kuva: Federico]
Uruguay: Fray Bentosin teollisuusalue
Fray Bentosin kaupunkiin rakennettiin vuonna 1859 tehdas, jonka tarkoitus oli prosessoida läheisillä preerioilla kasvatettu karja kuljetettavaksi myytäväksi Eurooppaan. Tehtaaseen kuului lihan prosessointilaitoksen lisäksi pakkaus ja eteenpäinlähetys, ja se on varhainen esimerkki globaalilla skaalalla toimivasta lihakaupasta. Suomalaiset saattavat muistaa Fray Bentosin eräästä uudemmasta teollisuuskohteesta, nimittäin Metsä-Botnian uutisissa olleesta sellutehtaasta. [Kuva: Federico Moreira]
Yhdysvallat: San Antonion lähetystöt
Fransiskaanimunkit rakensivat 1700-luvulla viisi lähetystöä San Antonio -joen varrelle, josta käsin Espanjan kruunu pyrki käännyttämään, kolonisoimaan ja puolustamaan Uuden-Espanjan siirtomaita. Lähetystöjen arkkitehtuurissa yhdistyvät espanjalaisten ja coahuilteca-intiaanien koristelutyylit. San Antonion lähetystöissä on vierailtu 50 State Puzzle -blogissa. [Kuva: Bill Staney]
7 uutta Lähi-Idän ihmettä…
…sisältäen kaksi Iraniin ja yksi Saudi-Arabiaan. Ei ole helppoa maailmanperintökohteiden bongaaminen.
Iran: Susa
Persialaisen perimätiedon mukaan Susa oli maailman ensimmäinen kaupunki, ja tämä saattaa jopa pitää paikkansa: Susan kaupunki oli olemassa jo yli 6000 vuotta sitten. Sen jälkeen kaupunki on ollut osa Elamin, Persian ja Parthian kulttuureita, ja valloittipa myös Aleksanteri Suuri sen aikoinaan. Lopulta Susan tuhosivat mongoolit 1200-luvulla. [Kuva: ninara]
Iran: Meymandin kulttuurimaisema
Meymand on omavarainen aroalue Iranin keskialueen vuorten eteläpäässä. Paikalliset paimentavat karjaansa vuorilla syksyt ja keväät eläen väliaikaisissa paimentolaisasutuksissa, viljelevät kesän maata ja vetäytyvät talviksi luola-asumuksiin laakson pohjalle. Maailmanperintölistalle tämä kulttuurimaisema pääsi, koska se on osoitus elämäntavasta, jonka otaksutaan aiemmin olleen paljon yleisempi. [Kuva: Julia Maudlin]
Israel: Bet She’arimin nekropoli
Kun roomalaiset tuhosivat Jerusalemin temppelin ensimmäisen juutalaissodan aikana vuonna 70, juutalaisten hallinto siirtyi Bet She’arimiin. Vuonna 135 roomalaiset kielsivät myös juutalaisten pääsyn Jerusalemin suosituimmalle hautausalueelle Öljymäelle, jolloin juutalaiset alkoivat haudata kuolleitaan jo tutuksi tulleeseen Bet She’arimiin. Maailmanperintökohteeksi Bet She’arimin nekropolis on nostettu erityisesti runsaiden kreikan, aramian ja hepreankielisten hautakirjoitusten ja koristeluidensa takia. [kuva: Alex Brey]
Al-Maghtasin kastepaikka on kristittyjen pyhiinvaelluskohde, koska täällä uskotaan Johannes Kastajan kastaneen Jeesus Nasaretilaisen. Maailmanperintökohteen siitä tekee monet roomalaiset ja bysanttilaiset kirkot, kappelit ja luostarit sekä luolat, joissa erakot asuivat ja altaat, joita käytettiin kasteisiin. [Kuva: Vyacheslav Argenberg]
Saudi-Arabia: Ha’ilin kalliotaide
Nykyarabien esi-isät ovat jättäneet jälkensä Ha’ilin provinssissa sijaitsevien Jubbahin ja Shuwaymisin kallioihin. Vanhimmat petroglyfit alueella ovat yli 10 000 vuotta vanhoja, ja ne kuvaavat sekä eläimiä että ihmisiä. Aikoinaan petryglyfit olivat järven rannalla, mutta järvi on aikojen saatossa kuivunut pois jättäen jälkeensä aavikon. [Kuva: Samira]
Turkki: Efesos
Efesoksessa sijaitsi yksi vanhan maailman seitsemästä ihmeestä: Artemiin temppeli, joka rakennettiin 500-luvulla eaa. Temppelin rakennusaikoihin alettiin rakentaa myös Efesoksen kaupunkia, josta tuli yksi antiikin Kreikan merkittävimmistä. Myöhemmin se liitettiin Rooman valtakuntaan, jolloin kaupunkiin rakennettiin paljon huomattavia rakennuksia, ja kaupungista tuli asukasluvultaan Rooman valtakunnan suurimpia. Kaupungista tuli myös kristinuskon pyhiinvaelluspaikka, koska legendan mukaan apostoli Johannes ja Neitsyt Maria muuttivat sinne. Lopulta kaupunki näivettyi, kun sen satama liettyi vähitellen umpeen. Efesoksesta löytyy juttua Tuhat ja yksi tarinaa -blogista. [Kuva: Laszlo Ilyes]
Turkki: Diyarbakırin linnoitus ja Hevselin puiston kulttuurimaisema
Diyarbakırin kaupunki on Turkin kurdialueella, ja se on ollut tärkeä kekuskaupunki jo kreikkalaisten ajoista asti aina nykyaikaan saakka. Kaupungin keskuskukkula ja muurit ovat osa maailmanperintökohdetta, kuten myös sen viereinen Hevselin puisto, joka yhdistää kaupungin Tigris-jokeen. [Kuva: Julia Buzaud]
5 vanhaa ja uutta Kauko-Idässä…
Kiina: Tusi-kohteet
1200-1900-luvuilla Lounais-Kiinan vuorilla hallitsivat Tusi-hallitsijat, jotka Kiinan keskushallinto oli asettanut hallitsemaan vähemmistökansoja. Tusit valittiin kansan keskuudesta, jotta vähemmistöillä olisi mahdollista pitää omat perinteensä ja kulttuurinsa kuitenkin niin, että he kokivat kuuluvansa osaksi yhteistä Kiinan valtakuntaa. Maailmanperintölistalle on lisätty kolme Tusi-hallinnon alaisuudessa ollutta kohdetta: Laosichengin ja Tangyan temppelit ja rakennukset sekä Hailongtunin linna (kuvassa), Kiinan parhaiten säilynyt keskiaikainen linnoitus. [Kuva: David McBride]
Japani: Meiji-kauden teollisen vallankumouksen kohteet
Tämä on uusista maailmanperintökohteista kiistanalaisin: kohde suojelee Japanin teollistumisen perintöä Meiji-kaudelta (1868-1912), ja samoissa teollisuuslaitoksissa käytettiin 1910-luvulta eteenpäin korealaista ja myöhemmin kiinalaista pakkotyövoimaa. Maailmanperintökohteeksi nämä 23 erillistä paikkaa ovat päässeet, koska ne osoittavat, miten ei-länsimaa on hyödyntänyt länsimaista tekniikkaa teollistuakseen huimaa vauhtia. Mukana on satamia, laivanrakennusta, hiilikaivoksia, rautaruukkeja, teollisuusyritysten vanhoja konttoreita sekä myös James Bondin Skyfall-leffasta tuttu Hashiman hiilikaivoksen päälle rakennettu hylätty kaupunkisaari Gunkanjima, josta voi lukea lisää Kukkapilli-blogista. [Kuva: waka]
Etelä-Korea: Baekjen historialliset alueet
Noin 2000 vuotta sitten Korea oli jakaantunut kolmeen muinaiseen kuningaskuntaan: Baekje, Silla ja Gaya. Tämä maailmanperintökohde suojelee Baekjen myöhäiskauden maamerkkejä vuosilta 475-660: linnakkeita, temppeleitä, hallintorakennuksia, kuninkaallisia hautoja… Baekjen kuningaskunta eli noina vuosina kultakauttaan ja toimi kulttuurien sulatusuunina, koska sillä oli hyvät yhteydet sekä muihin Korean kuningaskuntiin että Kiinaan ja Japaniin. Esimerkiksi buddhalaisuus levisi Japaniin pitkälti Baekjen kautta. Kuningaskunta tuhoutui vuonna 660 kun sillalaiset yhdessä kiinalaisten kanssa valtasivat Baekjen. [Kuva: travel oriented]
Mongolia: Burhan Haldun -vuori
Burhan Haldun sijaitsee noin 100km Ulan Batorista koilliseen, ja se on mongoleille pyhä vuori. Legendan mukaan Tšingis-kaani syntyi ja kuoli vuorella, mikä saattaa johtua siitä, että kyseinen mongoolien johtaja yritti yhdistää kansaa edistämällä vuorten palvontaa. Vuorelle rakennetuilla seidoilla, paikallisella kielellä ”ovoo”, pidetään uskonnollisia seremonioita. [Kuva: Ganzorig Gavaa]
Singapore: Kasvitieteellinen puutarha
Singaporen kasvitieteellisen puutarhan perustivat britit vuonna 1859, ja se on ollut siitä lähtien tärkeä Kaakkois-Aasian kasvitieteen keskus. Maailmanperintölistalle puutarha pääsi siksi, että se on täynnä vanhoja rakennuksia ja historiallisia istutuksia, jotka kertovat tarinaa puutarhan evoluutiosta brittiläisen siirtomaavallan puutarhasta maailmanluokan tieteelliseksi puutarhaksi. Singaporen kasvitieteellisessä puutarhassa vieraillaan Auringon alla -blogissa. [Kuva: Jnzl’s Public Domain Photos]
Entä mitä tämä tarkoittaa minun keräysharrastukselleni?
Vaikka uusia käytäviä paikkoja tuli listalle roppakaupalla, keräysharrastukseni hyppäsi myös askeleen eteenpäin: olen käynyt näistä jo kolmessa.
Champagnessa kävin Luxemburgista käsin peräti kahdesti, ja ensimmäisestä kerrasta löytyy juttua blogista: Samppanjaa Champagnessa. Toisella kerralla kävimme Suomi-Luxemburg-seuran kanssa maistelemassa läpi Epernayn Avenue de Champagnen samppanjatalojen tuotantoa, joista mieleen jäi erityisesti Mercierin maailman suurin samppanjatynnyri sekä Castellane, Ranskan suosituin samppanjatalo, josta on kuultu hyvin vähän ulkomailla, koska lähes kaikki tuotanto menee kotimaahan.
Maailman suurin samppanjatynnyri, joka tehtiin vuoden 1889 Pariisin maailmannäyttelyä varten. Oli muuten maailmannäyttelyn toisiksi suosituin nähtävyys; se suosituin oli eräs torni…
Castellanen samppanjatalon ikoninen torni
Dijonissa vierailin maaliskuussa. Burgundin viinitarhat jäivät kyseisellä vierailulla väliin, mutta koska vietin kaupungin keskustassa useamman sateisen tunnin ja maistelin paikallista viiniä, lasken tämän ainakin osittaiseksi käynniksi. Kaupunki on muuten todella kaunis ja sen historiassa riittäisi tutkittavaa useaksi päiväksi.
Palermossa kävin vuonna 2005 (vai oliko se sittenkin 2004?), joten muistikuvat ovat vähän hataranlaiset. Muistan istuskelleeni kirkon portailla odottaen siestan päättymistä, koska käytettävänä kaupungissa oli kokonainen päivä ennen lautan lähtöä Napoliin. Arabinormannilaisarkkitehtuuriin en kuitenkaan kiinnittänyt minkäänlaista huomiota, joten vaikka tämä onkin teknisesti ottaen käynti, niin uusi vierailu lienee paikallaan.
Olen kuullut monista Miamin matkaajista, jotka ovat käyneet Key Westissä vain päiväreissulla, mutta usko pois, tämä saari ansaitsee ajastasi vähintään vuorokauden – ja itse olisin mielelläni viipynyt pidempäänkin! Vuokrasimme Miamista auton, jolla huristelimme Iiron ja Elinan kanssa paikalle nauttimaan pikkukaupungin vilinästä paratiisisaarella.
Florida Keysien pisin silta, Seven Mile Bridge, johtaa Knight’s Keylta Little Duck Keylle, ja nimestään huolimatta on vain 6,8 mailia (10,9km) pitkä.
11.00 Autolla Key Westiin – varaa aikaa!
Key Westiin kannattaa lähteä jo aikaisin aamusta, mutta meille tämä ei lentoaikataulujen takia ollut mahdollista. Hyvä puoli oli, ettei klo 11 Miamin ulosmenoteillä ollut ruuhkaa sen enempää kuin normaalistikaan, mutta tuntui silti ikuisuudelta ennen kuin pääsimme edes ensimmäiselle saarelle Florida Keysien saariryhmässä, Key Largolle. Tänne päin ei kannata lähteä puolittain katselemaan maisemia, koska parhaat maisemat ovat vasta vähintään neljän tunnin ajomatkan päässä Keysien loppupäässä.
Nälkä yllätti meidät matkalla, ja päädyimme murkinoimaan Marathonin saarella Lu Lu’s Garden Grilleen (7435 Overseas Hwy), jonka lounasleipiä ja terassia voin suositella. Marathonista oli ajomatkaa perille Key Westiin vielä reilu tunti. Yhteensä lyhyen lounastauon kanssa matkaan meni meiltä yli 5 tuntia – suurin syy, miksi en suosittele Key Westiä päiväretkenä.
Jos jotain voin ehdottomasti suositella Key Westillä, niin snorklausta. Key Westin lähellä on koralliriutta, joka kuhisee kaloja: perhokaloja, murisijoita, meriahvenia – jopa yksi pienen pieni meduusa! Myös Thaimaassa ja Kolumbiassa snorklannut Elina piti tätä parhaana snorklauskokemuksenaan, ja koralliriuttojen ensikertalaisena minä olin täysin myyty.
Katamaraani ajoi koralliriutalle vajaan tunnin verran, jonka jälkeen snorklausaikaa oli reilu tunti. Vesi oli ihanan lämmintä, kuin linnun maidossa olisi uinut, mutta aurinko paistoi tässä vaiheessa jo sen verran matalalta, että emme pelänneet palamista.
Snorklausretki oli samalla auringonlaskuretki, ja takastullessa loikoilimme katamaraanin kannella rommidrinkkejä nauttien ja ihaillen auringonlaskua. Key Westistä länteen on pelkkää merta, ja auringonlasku maaltakin nähtynä on upea. Auringonlaskuaika tietenkin vaihtelee vuodenaikojen mukaan, ja ajantasaisen auringonlaskuajan voi tsekata täältä.
Näkymä puoli tuntia auringonlaskun jälkeen. Yleisesti auringonlaskujen parhaat värit tulevat näkyville vasta auringon jo plompsahdettua horisontin taakse, joten ei kannata poistua liian hätäisesti rannalta.
Jos emme olisi ihailleet auringonlaskua katamaraanin kyydistä, olisimme todennäköisesti suunnanneet Marathonilla asuvan tarjoilijan suosittelemaan Sunset Celebrationiin, jokailtaiseen festivaaliin Mallory Square Dockilla, joka pyörähtää käyntiin pari tuntia ennen auringon laskua.
21.00 Illallinen Key Westissä
Key Westissä ei tarvitse pelätä ravintoloiden menevän liian aikaisin kiinni, vaan illallisen voi huoletta jättää auringonlaskun jälkeen. Me suuntasimme Hog’s Breath Salooniin (400 Front St) – emme kenenkään suosituksesta tai opastamana, vaan koska Iiro oli nähnyt paikan mainospaidan kerran Amsterdamin lentokentällä jonkun amerikkalaisen päällä, ja nimi sekä slogan – Hog’s Breath is better than no breath at all! – oli kaikessa absurdiudessaan jäänyt päähän. Onneksemme ruoka oli hyvää – rapuvartaita ja grillattua sikaa – ja hinnat olivat muutenkin kohtuullisia.
Illallisen jälkeen lähdimme vielä oluelle Duval Streetille, Key Westin yöelämän keskukseen, jossa baareja tuntui riittävän joka lähtöön. Tunnetuin niistä on Sloppy Joe’s (201 Duval St), Ernest Hemingwayn kantapaikka, mutta me istahdimme sen sijaan Bull’s Whistle Barin (224 Duval St) ikkunapöytään ihmettelemään ohikulkijoita.
09.00 Aamu Key Westin hotellissa: NYAH
Majoitukseksi olimme valinneet NYAH – Not Your Average Hotelin, eikä valinta olisi voinut mennä enempää nappiin! En suosittelisi tätä hotellia vanhemmille pariskunnille ja lapsiperheiltä hotelli on kokonaan kielletty, mutta nuorehkolle kaveriporukalle hotelli osui kuin nenä päähän: kaikki mahtuvat samaan huoneeseen, huoneet ovat siistejä ja niissä toisin kuin usein hostelleissa on porukalle oma vessa, sängyt ovat mukavia ja niiden jokaisen vieressä on useampi sähköpistoke elektronisten laitteiden lataamiseen yön aikana, pyyhkeitä saa lainata mielin määrin hotellin altailla loikoiluun tai rannalla käytettäväksi, ja tietenkin paikka on lyhyen kävelymatkan päässä Key Westin keskustasta rauhallisella asuinalueella. Yksinkertainen aamiainen (leipää, muffinsseja, mehua) kuului hintaan, ja aloitimme aamun rauhallisesti nauttien aamukahvit yhdellä hotellin monista terasseista.
Paikan arkkitehtuuri on Key Westille ominaista pitsihuvilaa. Neljä erillistä taloa jakaa saman kodikkaan keskuspihan palmujen katveessa. ja arkkitehtuurista päätellen yksikään huone ei ole samanlainen. Huoneita on 2-6 hengelle.
Aamun ainoa harmitus uima-altaalla loikoillessa ja kirjaa lukiessa oli, että meillä oli kestänyt tulomatkassa niin kauan, ettemme olleet ehtineet nauttia hotellista jo edellisenä päivänä. Kaiken muun lisäksi hotellissa on jokapäiväinen Happy Hour klo 16.20, joka meiltä jäi tällä kertaa väliin. Sanon tällä kertaa, koska jos joskus palaan Key Westille kaveriporukalla, tulen tänne varmasti uudestaan.
Uima-altaita oli talojen välissä yhteensä neljä, joten tila ei täällä pääse loppumaan kesken!
Loikoilimme hotellilla niin pitkään kuin voimme, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Kun uloskirjautumisen aika tuli, suuntasimme katsastamaan Key Westin keskustaa auringonvalossa – siis paahtavassa auringonpaisteessa!
Huomasimme hyvin pian, että turistikeskusta jakoi porukassamme mielipiteitä: minä tykkäsin ja olisin mielelläni kiertänyt pikkuputiikkeja pidempäänkin, kun taas Elina ja Iiro pitivät keskusta-aluetta liian turistoituneena. Key Westin kuuluisat kauniit pitsihuvilat löytyvätkin pitkälti Simonton Streetistä itään, samalla alueella missä hotellimme oli, kun taas siitä länteen olevat Duval ja Whitehead Streetit ovat täynnä turisteille suunnattuja kahviloita ja ravintoloita sekä kioskeja, joissa myydään jos jonkinmoista kiertoajelua ja retkeä. We have Cold Beer -kylttejä näkyi kaikkialla.
Keskirivissä vasemmalla Shipwreck Treasures Museumin torni, johon pääsee kiipeämään
Olin saanut ilmaislippuja pariin eri museoon, joten hajaannuimme hetkeksi omille teillemme. Elina kävi tutustumassa Key West Aquariumiin, jota hän ei suosittele kellekään eläinten ystävälle, koska akvaariossa nosteltiin kaloja ulos tankista ja niitä pääsi silittelemään – ei todellakaan miten kaloja pitäisi kohdella. Iiro kävi katsomassa Shipwreck Treasures Museumia, joka vaikutti kiinnostavalta ja sopisi varmaan kaikille, jotka ovat kiinnostuneita Key Westin merirosvohistoriasta. Tälle museolle pitää kuitenkin varata aikaa, koska museota kierretään ohjatusti näyttelijöiden johdatuksella, ja Iiron piti jättää kierros kesken ehtiäkseen sovittuna aikana takaisin.
Entäs minä sitten? Minä kiersin kaupunkia kameran kanssa. Truman’s Little White House eli presidentti Trumanin talviasunto olisi houkuttanut, mutta jäin sen sijaan kuvaamaan katuja, taloja, putiikkeja ja tietenkin merta. Useampi vuosi elämää sisämaassa ja et uskokaan, kuinka merta voi olla ikävä.
13.00 Kiertoajelu trollikalla
Halusimme saada kokonaiskuvan Key Westissä lyhyessä ajassa, joten hyppäsimme Old Town Trolley Toursin kyytiin, joka kiertää koko Key Westin saaren. Opas selosti rauhallisella äänellä nähtävyyksiä ja kertoili väliin juttua Key Westin historiasta. Lipun hinta (noin $30) tuntui vähän kalliilta nyt, mutta täysin hintansa väärti se olisi ollut, jos olisimme menneet trollikka-ajelulle jo ensimmäisenä päivänä niin, että sen jälkeen olisi rutkasti aikaa tutustua lähemmin nähtävyyksiin. Lippu on voimassa kahden päivän ajan ja sillä saa vapaasti kulkea pysäkkien välejä, joten kauempana keskustasta sijaitsevista hotelleista trollikka toimii myös julkisena liikenteenä.
Tämä ei ole trollikka vaan Conch Train – saman firman lyhyempi kiertoajelu pelkästään keskustassaConch Republic Seafood Company, jonka tiloissa kuvattiin kidutuskohtaus vuoden 1989 leffaan 007 ja lupa tappaa, on nyt tunnettu kalaravintolaAlarivissä Key Westin tunnussimpukka ”conch” (lausutaan ’kank’). Key Westin syntyperäisiä asukkaita kutsutaan concheiksi, yli kymmenen vuotta saarella asuneita taas freshwater concheiksi. Key Westin kaupunki julistautui itsenäiseksi Conch Republiciksi vuonna 1982, kun Yhdysvaltojen rajavartiosto perusti Key Westiin johtavalle tielle tiesulun etsiäkseen autoista huumeita ja paperittomia maahantulijoita, mikä hidasti ja vähensi Key Westiin suuntaavaa turismia. Key Westin pormestari tuolloin souti rajavartioston veneelle ja kivuttuaan kyytiin luki ensin itsenäisyysjulistuksen, sen jälkeen julisti Yhdysvalloille sodan, ja minuutin jälkeen antautui ja anoi miljardia dollaria kehitysapua, mikä kokonaisuutena toi tilanteelle tarpeeksi mediahuomiota, että rajavartiosto purki tiesulkunsa. Conch Republicilla on yhä omat passit, merivoimat ja kansallislaulunsa.Key Westin huviloita yhdistää vain yksi tekijä: talojen kattojen pitää olla peltiä tulipaloriskiä vähentääkseen. Moni taloista on 1920-luvulta, koska viimeksi hurrikaani iski suoraan Key Westiin vuonna 1919.Vasemmalla Yhdysvaltojen eteläisin piste, joka tietenkin on täyttä kukkua, koska Yhdysvaltojen eteläisin piste on oikeasti Havaijin saarella. Oikealla US Route 1:n päätepiste; toinen päätepiste tällä melkein 4000km pitkällä tiellä on Mainessa.
14.00 Lounas Two Friends Patiolla & Key Lime Pie!
Jouduimme etsimään sopivaa lounasravintolaa hetken jos toisenkin, koska hakusessa oli paikka, joka ei olisi liian turistiravintolan oloinen. Löysimme etsimämme Front Streetin itäpäädystä: Two Friends Patio Restaurant tarjoili kohtuuhintaisia ostereita, suussasulavaa hummeribisqueta ja maukasta uppopaistettua kalaa ja äyriäisiä. Täällä pääsimme myös kysymään tarjoilijalta, miksi Key West on täynnä vapaana kulkevia kukkoja ja kanoja. They just are here. They can’t fly away anywhere, now can they? Omistaako joku ne? No, they just are here until the next hurricane sweeps them away.
Kukko kiekui selkäni takana lounastaessani. Että tällainen kaupunkikeskusta.
Täällä maistoimme myös vihdoin maailmankuulua key lime pieta, paikallisista sitruunoista tehtyä piirakkaa, ja oli muuten sen verran hyvää, että unohdin täysin ottaa kuvan. Tätä ei kannata jättää väliin!
Tältä se kuitenkin näytti. Vähän kuin todella kirpeää juustopiirakkaa, ja kermavaahto kuuluu asiaan! [Kuva: Wally Gobetz]
15.00 Key Westin rannalla: Smathers Beach
Aikamme Key Westissä alkoi tulla kohti loppuaan, koska halusimme ehtiä Miamiin vielä illaksi, mutta kaarsimme vielä rannan kautta.
Olimme trollikkakierroksella spotanneet kohdan Smathers Beachin itäpäästä, josta pääsi kaartamaan autolla rantahiekalle. Ja mehän kaarsimme! Ensi kerralla sitten pyyhkeet ja aurinkovarjot mukaan – ja mieluusti toinenkin yö Key Westissä. Täällä kelpaisi köllötellä pidempäänkin.
Kun vuokrafirmalla ei ollut tarjolla pyytämäämme Full Size -autoa (”Chevy Impala or similar”) ja tarjosi tilalle Jeeppiä, emme valittaneet.
Eilen oli taas Twitterissä vilskettä ja vilinää, kun #matkachatissa juteltiin kaupunkilomista Euroopassa. Tuttuun tapaan alussa kuultiin, mistä kaikkialta oli osallistujia.
Ensi kerralla chatissa jutellaan majoituksista – luksushotelleista hostelleihin ja resort-lomista sohvasurffaukseen – joten mukaan vaan maanantaina klo 20 Suomen aikaa! Jos #matkachatin idea on vieläkin vähän epäselvä, niin Meriharakka-blogista löytyy hyvä opas vasta-alkajalle.
Reilu 2300 kilometriä (1435 mailia), keskimäärin 330 kilometriä päivässä. Jälkikäteen arvioituna ajomatka oli meille todella sopiva.
2 uutta osavaltiota. Enää 11 puuttuvaa ennen kuin on kaikki kasassa!
6 National Park Servicen ylläpitämää kohdetta: 2 kansallispuistoa (national park), 1 kansallismonumentti (national monument), 1 kansallismuistomerkki (national memorial) ja 2 kansallista historiallista paikkaa (national historic site). Kaikki käymisen arvoisia ja osa aivan mielettömiä. Miten voi mikään valtiollinen virasto olla näin mahtava?
2 yötä teltassa, joista toinen siististi telttailualueella, toinen ihan puskassa poluttoman taipaleen takana. Jälkimmäinen yö oli meluisampi, koska kojootit ulvoivat ja heinäsirkat sirittivät läpi yön.
Rinkoissa 13 litraa vettä, jossa oli pari litraa liikaa. Parempi näin päin. Oloa viilensi haalea pilvipeite, joka puistonvartijan mukaan oli oikeasti savua Kanadan metsäpaloista.
2 yötä motelleissa, jotka näyttivät ulkoapäin aika järkyiltä mutta yllättivät positiivisesti. Toisessa motellissa taisimme olla ainoat ei-tatuoidut vieraat.
Lukematon määrä peuroja, biisoneita, preeriakoiria ja paksusarvilampaita. Naureskelimme kotimatkalla, että enpä olisi vielä pari vuotta sitten kuvitellut sanovani tien varressa nähdyistä eläimistä: ”Ei jaksa pysähtyä, jos ne on vain jotain biisoneita.”
4 tuntia rämpien luolassa. Todistin, että ahtaan paikan kammo ja 25 cm korkea ryömimisaukko ovat kuin ovatkin siedettävä yhdistelmä.
Noin 100 kilometriä Oregon Trailia. 1800-luvun uudisraivaajilla matkaan meni nelisen päivää vankkureita vetäviä härkiä taluttaen, me hurautimme reitin reilussa tunnissa.
728 valokuvaa, joiden läpikäynnissä kestänee vielä hetki. Tässä maistiaisia:
Ensimmäisenä iltana olimme auringon laskiessa vielä tien päällä Wyomingissa.Custerin osavaltiopuiston Needles Highwaylta lähti patikointipolku näihin maisemiin.Maaoravan poikaset olivat juuri rämpineet koloistaan ja puikkelehtivat autotien reunassa miten sattuu.Custerin kylä Etelä-DakotassaPresidentit eivät ole ainoita kallioon kaiverrettuja miehiä Etelä-Dakotassa. Crazy Horse -intiaanipäällikön muistomerkki on ollut tekeillä jo 67 vuotta.Sunnuntai-iltana satoi niin kovasti, että jouduimme ajamaan vuoristoteitä mateluvauhtia hätävilkut päällä. Meille oli varattu telttapaikka Badlandseiltä, mutta tiesimme, ettei kokkailusta tässä sateessa tulisi mitään, joten jäimme Rapid Cityyn illalliselle. Hetken harkitsimme, josko jäisimme yöksi johonkin motelliin, mutta kaarsimme lopulta telttailualueelle pilkkopimeässä puolen yön maissa sateen tauottua ja pistimme teltan pystyyn……ja heräsimme auringonnousuun näissä maisemissa. Oli sen arvoista.
Paksusarvilampaat olivat Badlandsien villieläimiä kiinnostavimmasta päästä
Tasainen telttapaikka löytyi Deer Havenista pienen kapuamisen jälkeen.Wallin kylän ainoa ruokakauppa, jonka kylteissä lukee: Food Center – Cold Bud – Cold Bud Lt – We have Bison MeatEtelä-Dakotan preerialta löytyi Badlandsien lisäksi vanhoja Minuteman-ydinohjussiiloja, joiden komentokeskukseen pääsimme vierailulle…ja tietenkin pysähdyimme myös South Dakota Air & Space Museumissa katsastamassa paikallisen lentokonevalikoiman. Ei ollut kummoinen, mutta jos meillä olisi ollut enemmän aikaa, olisimme ehdottomasti käyneet läheisen Air Force Basen tutustumiskierroksella.
”Oregon Trail” oli yksi lempparitietokonepeleistäni 90-luvulla. Niinpä olin ihan fiiliksissä, kun viimeisenä päivänä Nebraskassa seurasimme pätkää Oregon Trailia ja tutustuimme reittiin, jota pitkin kymmenet tuhannet perheet matkasivat 1800-luvulla länteen.
Nyt rennon viikonlopun viettoon kotona ennen maanantain arkeenpaluuta.
Pariisi, Lontoo vaiko sittenkin Praha? Mikä on paras kaupunki lomailuun, mistä löytyvät parhaimmat piazzat, kivoimmat korttelit, söpöimmät sillat? Entä oletko kohdannut pettymyksiä, onko joku kaupunki yliarvostettu?
Tule kertomaan siitä Twitteriin ensi maanantaina 13.7. klo 20 Suomen aikaa!
Neljäs itsenäisyyspäivä eli July 4th tässä maassa koittaa huomenna. Uskomatonta ajatella, että siitä on jo yli kolme vuotta, kun jätin Suomen taakseni. ”Kahdeksi vuodeksi”, sanoin silloin. Joopajoo, sanon nyt.
July 4th, 2012 oli ensimmäinen itsenäisyyspäivämme täällä, ja onneksi silloin suomalainen tuttavaperhe kutsui meidät kylään, koska en tiedä, mitä olisimme muuten tehneet. (Tuskin mitään.) Sen sijaan pääsimme keskelle ison naapuruston eli neighborhood communityn juhlia.
July 4th, 2013 meillä oli sukulaisia käymässä Suomesta, ja joukon jatkoksi kutsuimme meille itsenäisyyspäivää viettämään toisen suomalaisen tuttavaperheen. Grillaussuunnitelmat pilasi kaatosade, joten piipahdimme sen sijaan kokeilemassa rullaluistelua amerikkalaistyylisellä sisäluisteluradalla, jonka jälkeen vetäydyimme sisätiloihin mussuttamaan asianmukaisesti koristeltuja kuppikakkuja.
July 4th, 2014 emme olleet suunnitelleet mitään ihmeellistä tekemistä, koska alkuperäisen suunnitelman mukaan palaisimme vasta samana päivänä Yellowstonesta. Olimme kuitenkin saaneet tarpeeksemme pakkasessa teltassa nukkumisesta ja lähdimme paluumatkalle päivää aiemmin, minkä ansiosta olimme kotosalla vasta pitkälti aamuyöstä. Minulla ei ole yhtään kuvaa seuraavalta päivältä, mutta muistaakseni vietimme päivän uima-altaalla ihmetellen, kuinka joka toisella naisella oli jenkkilippubikinit päällä.
Itsenäisyyspäivän aattona pysähdyimme auringon laskiessa Wyomingissa iltapalalle. Taco John’s oli yllättävän hyvä texmex-pikaruokaketju.
July 4th, 2015… eli huominen. Täällä on viime hetken pakkaukset kohta kasassa, sillä seuraava viikko kuluu taas tien päällä. Huomisen vietämme ehkäpä patrioottisimmassa paikassa koko maassa.
Heippa vaan, pari perustajaisää sekä Teddy ja Abe! [Kuva: Liz Lawley / mamamusings]Reissu päivittyy taas tuttuun tapaan Facebookiin, Instagramiin, Twitteriin ja Snapchatiin! Happy July 4th everyone!
Minulla ei ole lempiruokalajia. On monta suosikkia – hyvät burgerit, osterit, etanat, ravut, raaka kala, tartarpihvit, ja mitä tahansa missä on juustoa, munakoisoa tai avocadoa, ja tämä lista ei ole kattava – mutta ehdoton ykkönen vaihtelee päivän mukaan. Juuri nyt se voisi olla poronkäristys puolukkahillolla.
Matkalla tykkään syödä ravintoloissa, jossa on pöytiintarjoilu. Kotona tulee kokattua niin paljon, että matkoilla lähden sille linjalle vain, jos käytössä on kunnon keittiö, syömässä kavereita tai perhettä ja voimme viettää iltaa hauskasti keskenämme kämpillä. Lounas voi hyvin olla pikaruokaa tai street foodia, mutta illallisen syöminen paikallisessa ravintolassa on osa matkustuskokemusta. Buffeteista en perusta, koska arvostan ravintolaruoassa myös annosten asettelua.
Fish&chips Lontoossa
En muista koskaan pettyneeni matkalla maan ruokakulttuuriin. Joskus se on ollut aika yksinkertaista, ja viikon Turkin purjehduksella saattavat kebapit tulla korvista ulos, mutta karvaimmat pettymykseni olen kokenut matkan päällä: lentokoneruoassa tulee yhä välillä vastaan syömäkelvottomia tapauksia, ja miksi ihmeessä Deltan Atlantin ylittävien koneiden lihaton vaihtoehto on aina samaa tomaattipastaa?
Bisnesluokan lentokoneruoissa paras osuus on alkupalat.
Rakastan alkupaloja, ja buffeteissa yleensä syön itseni kylläiseksi alkupalapöydästä. Tästä syystä myös ravintolassa usein haluan tilata alkupalan, vaikka ei olisi erityisen nälkä. Yhdysvalloissa kätevästi alkupalat on yleensä tarkoitettu jaettavaksi ja pääruoankaan jakamista ei katsota kieroon, mikä helpottaa, kun haluaisi maistaa kaikkea.
Osterit eivät oikeastaan maistu miltään, ja silti niihin tulee himo.
Lempparipizzani on boulderilaisen Backcountry Pizzan The Works, johon tulee chorizoa, jauhelihaa, sieniä, fetaa, banana peppereitä ja oliiveja. Perusamerikkalaispizzeriassa käännyn yleensä pepperonipizzan puoleen. Lapsena amerikkalaisessa koulussa kouluruokalassa oli muuten aina perjantaisin tarjolla pizzaa – makuvaihtoehtoina ”juusto” tai ”pepperoni” – ja pepperonipizza muistuttaa minua kierolla tavalla lapsuudesta.
Pepperonipizzaa ja jääteetä Los Angelesin rantahiekalla
Olen käynyt pariin otteeseen lomalla ruoanlaittokurssilla – kerran Unkarissa, kerran Vietnamissa – ja se on ollut aina hauska kokemus. Erityisesti arvostan ruoanlaittokursseissa sitä, että opetetaan erilaisia tekniikoita, koska ruoka-ainelistaukset voin lukea kotonakin keittokirjasta. Esimerkiksi Unkarissa opetettiin kädestä pitäen, missä vaiheessa kurpitsafőzelék on kypsää, kun taas Vietnamissa käytiin läpi kesärullien oikeaoppista rullausta sekä sitä, miten tomaatista saa leikattua ruusun.
Luxemburgin yritysten avoimien ovien päivänä minä tietenkin suuntasin juustotehtaaseen.
Vielä pari vuotta sitten olisin vannonut intialaisen keittiön nimeen, mutta aika Keski-Euroopassa teki tehtävänsä: parhaimmat safkat löytyvät Ranskasta. Ranskalainen keittiö on uskomattoman laaja ja oikeastaan koostuu 22 eri keittiöstä, jokaisella alueella omansa. Siihen mahtuvat sopusoinnussa niin normandialaiset galettet (suolaiset tattariletut), alsacelainen ”hapankaali lisukkeilla” (eli noin kymmenellä erityyppisellä lihalla) kuin burgundilaiset etanat, yksi lempparialkupaloistani.
Ranskalaista keittiötä parhaimmillaan: etanoita, macaronseja, fondueta ja ankkaa.
Juomapuolella olen tykästynyt amerikkalaisiin oluisiin: niitä on miljoonaa eri sorttia, ne on tehty rakkaudella ja intohimolla pienpanimoissa ja ne ovat Atlantin tällä puolen hyvin kohtuuhintaisia. Erityisesti IPAt ja Pale Alet ovat mieleeni. Ainoa, mikä puuttuu, on gueuze, belgialainen kirpeä olut, joka on lemppariolutlaatuni – mutta senkin lähipanimomme Upslope otti juuri kausioluekseen.
Coloradolaista ”glögiä” ainesosineen, italialaistyylinen apero, belgialainen olutvalikoima ja olutta madridilaisittain kylkiäispaellan kanssa
Kotona syömme aika kansainvälisesti kiitos keittokirjainnostukseni. Tykkään laittaa uusia reseptejä, ja keittokirjoja valikoituu monipuolisesti ympäri maailman. Kestosuosikki on Iiron vuosia sitten Malesiasta tuliaisena tuoma The Asian Kitchen, josta viimeksi kokkasin indonesialaista. Aktiivisimmin tällä hetkellä käytössä on Pariisista ostettu Recettes de brasserie, josta treenaan ruoanlaiton lisäksi ranskankielistä ruokasanastoa. Lisäksi aina kun on aurinkoinen ilta, testaamme grillissä lähikaupan laajaa BBQ-kastikevalikoimaa.
Kaksi yleistä kotiruokaa: sushia ja BBQ:ta.
En ota eväitä matkalle muuta kuin korkeintaan ensimmäiseen kulkuvälineeseen. Pitkille junamatkoille Luxemburgista nappasin yleensä asemalta patongin tai aamuisin croissantin. Coloradossa taas lataamme auton täyteen vettä ja limsaa, ja vuorille suunnatessa otamme hätävaraksi mukaan myslipatukoita.
Tällaisia eväitä voisinkin ottaa mukaan, mutta yleensä nämä menevät enemmän siihen tuliaiskategoriaan…
Tuliaisiksi kannan yleensä kotiin jotain paikallista ja hyvin säilyvää: Burgundista toin dijon-sinappia eri mauissa ja paikallisia aniskarkkeja, Waterloosta toin paikallisen panimon Napoleon-olutta, jollaista kuulema Napoleonin joukot litkivät 200 vuotta sitten, ja Irlannista mukaan tarttui viskimaustettuja kinuskikaramelleja. Parhaat tuliaiset ovat kuitenkin Suomesta: turkinpippureita, liitulakuja, UFO-karkkeja, Fazerin sinistä, dippimaustepusseja (erityisesti American-dippimiksi, jota ei todellakaan saa Amerikasta) ja ruisleipää.
Koti-ikävän yllättäessä maailmalla aina voi mennä syömään IKEAan.
Kirjoituksen pohjana on käytetty ruokahaastetta, jonka bongasin blogeista London & beyond ja Pää pilvissä. Haastan samalla Soilen, Lauran, Anskun ja Emmin kertomaan blogeissaan omista ruokatottumuksistaan matkoilla – ja kaikki Twitterissä hengaavat tulemaan keskustelemaan aiheesta ensi maanantain #matkachatiin klo 20 Suomen aikaa!
Kesäkuu Miamissa on kuuma ja kostea kuin lehmän henkäys, eikä edes illan hämärtyminen helpota tilannetta. Me emme antaneet sen häiritä viime viikonloppuna, kun ensin torstaina vietimme tyttöjen iltaa Elinan kanssa Miamin keskustassa ja sitten lauantaina lähdimme kolmestaan Iiron kanssa Miami Beachin yöhön.
Miami Downtown
Miamin keskusta on täynnä korkeita pilvenpiirtäjiä ja värikkäitä valoja, ja alueen sisällä pääsee hujauksesta toiseen ilmaisella People Mover -junalla, joka liikkuu katujen yllä. Iltasella kaduilla näkyy kodittomia nukkumassa, enkä haluaisi välttämättä kävellä alueella yksin, mutta Uberilla saa kätevästi tilattua taksin. Jos muuten Uber ei ole tuttu, niin tällä linkillä saa ensimmäisen kyydin ilmaiseksi!
1. Happy Hour Conrad-pilvenpiirtäjän baarissa
Do you have a rooftop bar here? kysyin epävarmasti Conrad-hotellin respasta. No, but we have a bar with a view! vastasi iloinen virkailija ja neuvoi hisseille. Syy vastaukselle selvisi pian: Conrad-pilvenpiirtäjässä on 36 kerrosta, ja hotellin baari, LVL25, löytyy ”vain” 25. kerroksesta. Tämä ei meitä haitannut, kun istahdimme Elinan kanssa baarin terassille ihailemaan Biscayne-lahdelle levittäytyvää maisemaa. Terassilla ei kuuden maissa ollut vapaita pöytiä, mutta kauniisti pyytämällä saimme luvan espanjaa puhuvalta liikemieheltä linnoittautua hänen kanssaan samaan pöytään pulisemaan suomeksi kuulumisia.
Vasemmalla kaukana siintää Key Biscayne
LVL25:n Happy Hour on klo 16-19, jolloin oluet ja viinit ovat $5, perusdrinkit $7. Conrad-hotelli sijaitsee osoitteessa 1395 Brickell Avenue kadun toisella puolella People Moverin Financial District-pysäkistä.
Näkymä Dock Islandille EPIC-hotellin terassilta
2. Drinkit EPIC-hotellin 16. kerroksen terassilla kaupungin valojen loisteessa
Miamissa sisätilat tupataan viilentämään jäätäviksi, joten emme kaivanneet ilmastoinnin pariin. Sen sijaan lähdimme EPIC-hotellin Area 31 -baarin terassille istumaan. Perjantaisin täällä on koko illan kestävä Happy Hour, mutta torstai-iltana se oli jo ohi (ma-to Happy Hour klo 17-20), eikä juomalistalta kannata odottaa löytävänsä mitään halpaa. Toisaalta näillä näkymillä sen ymmärsi.
Minulle floridalaisen Cigar City -panimon Jai Alai IPA, Elinalle Hummingbird-drinkki
Terassi on upean uima-allasalueen vieressä, ja siitä levittäytyvät näkymät sekä itään Dock Islandille että etelään kohti Brickellin pilvenpiirtäjiä. EPIC-hotelli sijaitsee osoitteessa 270 Biscayne Boulevard Way, ja People Mover -pysäkki Knight Centeriltä on lyhyt mutta hieman vaivalloinen kävelymatka, koska alue ei todellakaan ole suunniteltu kävelijöille.
CVI.CHE 105, Miami
3. Perulainen illallinen CVI.CHE 105:ssa
Yelpissä oli ilmoitettu CVI.CHE 105n menevän kiinni kymmeneltä, mutta viittä vaille esitettyyn kysymykseen is your kitchen still open? oikea vastaus oli of course! Listalta löytyy myös lihaa, mutta selvästi suurin osa lähes täyden ravintolan asiakkaista oli tullut tänne cevichen perässä – kuten minäkin. Eri cevicheannosten eroavaisuuksista ei minulla ollut mitään havaintoa, joten kysyin apua tarjoilijalta, joka parilla tarkentavalla kysymyksellä selvitti, mistä saattaisin pitää. Elina sai tilattua listan ohitse mustekala-annoksen, joka oli tarkoitettu alkuruoaksi, mutta josta riitti lopulta kotiin vietäväksi.
Ceviche Anconero Mixto: raakaa kalaa ja mereneläviä bataatti- ja maissilisukkeilla. Taivaallisen hyvää, mutta punaisen tulisen kastikkeen kanssa kannattaa olla varovainen.
Lähin People Mover -pysäkki First Street, osoite 105 NE 3rd Ave. Keittiö vaikutti olevan auki noin klo 22.30 asti. Hinnat olivat Kolumbian hintatasoon tottuneen ruokaseurani mielestä kalliita, minun mielestäni laatuun nähden erittäin kohtuullisia. Vilkkaimpaan aikaan kannattaa varautua odottamaan, jos ei ole tehnyt pöytävarausta.
Miami Beach
Miami Beach on oma kaupunkinsa Miamin viereisellä saarella, ja se on selvästi näyttäytymis- ja biletysmesta sekä paikallisille että turisteille. Me vietimme yhden illan South Beachilla, ja oli todellakin hyvä, että hotellimme sijaitsi alueella, koska ruuhka Ocean Drivella oli järkyttävä ja parkkitilaa tuskin olisi löytynyt. Rannan läheisillä kaduilla liikkuu ihmisiä kaikkiin aikoihin vuorokaudesta, ja iltasella rannan ja rantakadun välinen Lummus Park oli täynnä parkkeerattuja poliisiautoja, joten taskuvarkaita lukuunottamatta alue vaikutti täysin turvalliselta.
4. Art Deco District iltavalaistuksessa
Miami Beachin Art Deco District rakennettiin Ocean Drivelle meren rantaan 20- ja 30-luvuilla, ja erityisen näyttävä se on iltavalaistuksessa, kun rakennusten vanhanaikaiset neonvalot isketään päälle. Rakennusten historiasta kiinnostuneen kannattaa tsekata National Geographicin Walking Tour; me tyydyimme ihastelemaan taloja keskenämme ja miettimään, oliko Lasipalatsi pöllinyt fonttinsa Clevelander-baarilta.
Clevelander – eikö muillekin tule mieleen kyltin fontista Lasipalatsi?
Miami Beachin baareissa selvästi suosituimmat drinkit olivat joko coronaritoja, jättimargaritoja, tai jätticoronaritoja. Coronaritat ovat margaritoja, joihin on kaadettu ylösalaisin Corona. Jättimargaritat ovat 1,6 litran kokoisia margaritoja. Jätticoronaritat taas… no sanotaan vaikka, että ne ovat aika näyttäviä ilmestyksiä.
Coronarita [Kuva: tyle_r]Moni joi jättimargaritoja yksin, mutta me jaoimme sellaisen Iiron kanssa, ja se oli ihan tarpeeksi.
Merenrannan ravintolat vaikuttivat aika turistoituneilta, joten hyvää ruokaa etsivän kannattaa kävellä pari korttelia sisämaahan. Me söimme suussasulavaa sushia Toni’s Sushi Barissa (1208 Washington Ave), jonka keittiö oli auki vielä puolen yön maissa, mutta jossa kannattaa käydä paljon aiemmin, koska noin myöhään henkilökunta oli selvästi eniten kiinnostunut kotiin lähtemisestä.
5. Miami Beachin tähtitaivas
Miami Beachin rannalla ei ole minkäänlaista valaistusta ja tämä tarkoittaa kahta asiaa:
Tähtitaivas ja merellä vilkkuvat laivojen valot näkyvät upeina aaltojen liplattaessa rantahiekkaan, ja myös kaupungin valaistu siluetti piirtyy komeana taakse.
Minä en olisi missään nimessä uskaltanut rannalle yksin, ja kavereidenkin kanssa pimeyteen oli vähän totuttelemista.
Ranta on periaatteessa suljettu yleisöltä klo 00-05. Käytännössä tämä tarkoittaa, että poliisi hätistelee pois keskeisimmiltä paikoilta etenkin, jos käyttäytyy äänekkäästi, mutta pienellä porukalla rannan rauhallisuudesta voi nauttia myös keskellä yötä, jos on hiljaisemmalla ranta-alueella esim 1st ja 4th Streetien välissä. Ja tämä ei sitten ole mikään kehotus sääntöjen rikkomiseen!
+1. Hotelli Blanc Kara South Beachilla
Jos kaipaa terassia, jolla voi istuskella ja katsella merta, niin Blanc Kara* ei ole sinua varten. Jos sen sijaan haluat huokeahkon tasokkaan hotellihuoneen istuma-alueella ja pienellä keittiöllä rannan ja ravintoloiden läheisyydestä mutta kuitenkin melun ulottumattomista, niin voin lämpimästi suositella Blanc Karaa. Ferrareista ja Lamborghineista kiinnostuneiden kannattaa varata tunti aikaa ja noin satasen verran rahaa, sillä hotelli omistaa kaksi valkoista luksusavoautoa, joita hotellin asiakkaat voivat koeajaa maksua vastaan.
Onko kellään lisää ravintola- tai baarivinkkejä Miamiin?
![[Kuva: Jepa / Unelmatrippi]](http://globecalledhome.fi/wp-content/uploads/2015/07/machu-picchu.jpg)
![[Kuva: Sanna / Siveltimellä]](http://globecalledhome.fi/wp-content/uploads/2015/07/fidzi.jpg)
![[Kuva: Anna & Klaus]](http://globecalledhome.fi/wp-content/uploads/2015/07/sydney.jpg)
![Japani: väkeä kuin pipoa. [Kuva: Laura Rumbin]](http://globecalledhome.fi/wp-content/uploads/2015/07/japani.jpg)
![[Kuva: Laura Rumbin]](http://globecalledhome.fi/wp-content/uploads/2015/07/MAAILANYMPÄRIMATKA.png)
