Onnea 100-vuotiaalle Kalliovuorten kansallispuistolle!

Mills-järvi Kalliovuorten kansallispuistossa

Tasan sata vuotta sitten Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson allekirjoitti lain, joka rajasi reilu tuhat neliökilometriä Coloradon Kalliovuoria kansallispuistoksi.

Rocky Mountains -kansallispuiston vesiputoukset

”In years to come when I am asleep beneath the pines, thousands of families will find rest and hope in this park.”

— Enos Mills

Yhtä ihmistä on kiittäminen ylitse muiden Kalliovuorten kansallispuistosta: Enos Mills, coloradolainen uudisraivaaja, homesteadaaja ja luonnonsuojelija, joka lobbasi ajatusta kansallispuistosta poliitikoille 1900-luvun alkuvuosina. Mills oli rakentanut itselleen mökin Longs Peakin vuoren juurelle ja sieltä käsin johti patikointiretkiä alueella aina tämän yli 4km korkean vuoren huipulle saakka (yhteensä reilu 300 kertaa elämänsä aikana). Jossain vaiheessa hän perusti mökkinsä vierelle pienen majatalon, jossa ryyppäys, tupakointi ja kortinpeluu olivat kiellettyjä: vieraiden oletettiin osallistuvan luonnosta kertoville luennoille ja kävelyille.

Retkeily Kalliovuorten kansallispuistossa

“The forests are the flags of nature. They appeal to all and awaken inspiring universal feelings. Enter the forest and the boundaries of nations are forgotten. It may be that sometime an immortal pine will be the flag of a united peaceful world.”

— Enos Mills

Kaksi muulipeuraa

Muulipeuroja Kalliovuorten kansallispuistossa

Mills oli tavannut tunnetun amerikkalaisen luonnonsuojelijan John Muirin telttaillessaan Kaliforniassa vuonna 1889. Tuolloin Muir oli esitellyt Millsille ideaa kansallispuistoista ja myöhemmin vienyt hänet telttailemaan Yellowstonen kansallispuistoon, joka on Yhdysvaltain vanhin kansallispuisto. Tästä innostuneena Mills alkoi kirjoittamaan sanomalehtiin Kalliovuorten kauneudesta sekä tarpeesta kansallispuistolle, joka suojelisi tätä kauneutta maanviljelyltä ja kaivostoiminnalta. Mills myös kirjoitti kirjoja, piti luentoja ja kirjelmöi päättäjille.

Vaellus Kalliovuorten kansallispuistossa

”No nation has ever fallen through having too many parks. We may have too many soldiers, too many indoor functions, too many exclusive social sets, but the United States Government, or any other, will never fall for having too many national parks.”

— Enos Mills

Sinitöyhtönärhi

Kalliovuorten sinitöyhtönärhi

Nyt 100 vuotta myöhemmin kaikki, jotka käyvät Coloradossa, saavat nauttia Millsin työn tuloksista. Nämä kuvat ovat eräältä patikointireissulta viime lokakuulta. Tiedossa keväälle on ainakin pari reissua Coloradoon, ja veri vetää takaisin näihin maisemiin.

Kalliovuoret talvella lumi

Aikaisempia kirjoituksia Kalliovuorten kansallispuistosta:

Omituisen ihmeellinen Suomi

Saavuin Suomeen pitkää viikonloppua viettämään torstaina. Mitä pidempään on asunut ulkomailla, sitä enemmän huomaa, että ennen niin tutut asiat, tavat ja ilmiöt vaikuttavat omituisilta tai vähintäänkin vähän hassuilta. Tällä kertaa hätkähdyttävien juttujen aalto alkoi jo matkalla lentokentältä vanhempieni luokse, niinkin arkisessa paikassa kuin S-marketissa.

  • Kaupassa kävelen Oltermanni-paketti kädessä isäni ostoskärryjen luokse ja olen juuri aikeissa valittaa juuston törkeän kalliista kilohinnasta, kun kuulen vieressä naisen puhuvan suomea. Suljen suuni, koska… koska muuten nainen saattaisi tajuta, että olemme suomalaisia!
  • Stockmann at Night, Helsinki

  • Yhtäkkiä olen korostetun tietoinen siitä, että kaikki ympärillä kulkevat ihmiset ymmärtävät puhettamme, joka ikisen sanan. Mietin joka lauseen kohdalla, viitsinkö sanoa sitä ääneen, koska taatusti vieressä ihmiset keskittyvät salakuuntelemaan keskusteluamme. Mitä oikein olen ehtinyt hölöttää tähän mennessä?
  • Kassalla olen aikeissa sanoa ”Bonjour” kun kassan poika huikkaa minulle iloisen Moin. Hämmennyksissäni murahdan ”örrmh” ja puikahdan kassan ohitse pakkaamaan.
  • Matkalla kaupungille vastaantulijat näyttävät hämmentävän tutuilta. Mietin pariinkin otteeseen katseen viipyessä, tunnenko tuon tyypin? Pitäisikö moikata? Ei, ei pitäisi, kaikki suomalaiset vaan näyttävät samalta. Viimeksi Suomessa käydessä olin tullut samaan lopputulokseen ja jättänyt moikkaamatta serkkuni näköistä nuorta miestä junassa, koska eihän serkkuni liiku Helsingin lähijunissa, joten kyseessä oli pakko olla vain joku hämäävä kaksoisolento. Myöhemmin kävi ilmi, että serkkuni oli juuri vaihtanut työpaikkaa junaradan varrelle…
  • Street musician in Helsinki

  • Pelmahdan asematunnelista Forumin alakertaan ja mietin, olenko tullut väärään paikkaan. Mitä täällä on tapahtunut? Missä ovat tutut etnoravintolat? Mistä lähtien tässä on ollut Gigantti? Elisan putiikkia ei löydy tutusta paikkaa – olen taas hukannut SIM-korttini – ja Forumin yläkertakin on todella omituisen näköinen.
  • Vero Modasta sukkahousuja ostaessani kassa sanoo, että ”laitan tänne tällaisen alennuskupongin ensi kuulle”. Totean, etten tarvitse, koska ”en mä tänne kuitenkaan ensi kuussa tule”. Kassa reagoi nielaisemalla naurunhörähdyksen ja moikkaa omituisesti lähtiessäni. Vasta jälkeenpäin tajuan, että hän varmaan luuli kommenttini olevan kannanotto kyseistä vaateketjua kohtaan. Eipä käynyt mielessä selitellä.
  • The Stone Men of Helsinki

  • Saavun baariin, jossa olen sopinut treffaavani kaveria, vähän etuajassa ja istun alas. Säädän hetken takkiani ja mietin, pitäisikö käydä hakemassa olut tiskiltä vai odotella, että baarimikko tulee hakemaan tilauksen, kun tajuan, ettei tässä asiassa taida olla paljoa valinnanvaraa.
  • Kai te kaikki helsinkiläiset tajuatte, että oluen hinta baareissanne on aivan pöyristyttävä? 8,5 euroa oluttuopista?? Ja kyseessä vieläpä niitä samoja oluita, jotka Coloradossa maksavat $4 per tuoppi! No, välillä luxemburgilaisissakin baareissa on kalliit oluen hinnat, joten etsin katseellani kolmen euron viinilaseja… 6,8 euroa lasista viiniä??? Vihdoin huomaan 6,5 euron Happy Hour -tuopin, joka ei ole juuri sellaista olutta, mitä minun tekisi mieli… mutta en vain kyennyt maksamaan yli seitsemää euroa oluesta!

    Pari päivää myöhemmin Brew Dogin uudessa pubissa en saa aivan samanlaista sätkyä, mutta pohdin valintaani epätavallisen paljon. Baarimikko luuli minun varmaan hämmentyneen valinnanvarasta, mutta oikeasti mietin, löytyykö listalta yhtäkään olutta, josta viitsisin maksaa 9,5 euron ryöstöhinnan. Miten Punk IPA voi maksaa täällä kaksi kertaa niin paljon kuin Luxemburgissa!

  • Helsinki Bus Station & Finnish National theater

  • Ravintolassa pyydämme laskut erikseen. Tarjoilija tuo meille ensin yhdet laskut, mutta nopeasti nappaa ne takaisin, rypistää ja pahoittelee: laskuissa olivat pääruoat menneet väärte päin. Pääruoat olivat arvoltaan 22 ja 23 euroa, joten ero kahdella laskulla oli peräti euron. Luxemburgissa usein laskut jaetaan niin, että loppusumma jaetaan paikalla olleiden pääluvulla.
  • Kaikesta huolimatta yhäkin parasta on tuttu kaupunki, tuttu kulttuuri, tutut (lohtu)ruoat, tutut kadut. Syy yllättävälle Suomen-vierailulleni on surullinen ja siihen liittyen olen viettänyt aikaa haudoilla ja palvelutaloissa, mutta olen ehtinyt myös nähdä rakkaita sukulaisia ja hyviä ystäviä, käydä teatterissa ja brunssilla.
    Stockmannin brunssi - Fazer à la Carte

    Stockmannin yläkerrassa Fazer à la Carten brunssi oli erinomainen, myös hintalaatusuhteeltaan. Käytännössä kolmen ruokalajin lounas 24 eurolla!

    Kaiken lisäksi olen nauttinut täysin rinnoin vanhempieni kissakatraan seurasta, jotka aamulla yksi kerrallaan rötkähtävät Hesarini päälle kerjäämään rapsutuksia. Tämäkin postaus on kirjoitettu kissa sylissä. Se tunki siihen ihan itse.
    Cat on the Lap

    Kiinnostiko juttu? Tykkää Facebookissa ja saat jatkossa jutut uutisvirtaasi!

Lääkärissä Luxemburgissa

Minulla oli tässä pari päivää sitten aikaa miettiä Suomen ja Luxemburgin eroja, kun istuin hammaslääkärituolissa. Tai ehkäpä pikemminkin pitäisi sanoa, että pakotin itseni miettimään niitä sen sijaan, että miettisin poraa, joka juuri parhaillaan surisi suussani ja vihloi ikävästi hermoa useammasta puudutuspiikistä huolimatta. Nyt, kun suu ei enää tunnu jonkun toisen suulta, ajattelin jakaa nämä huomiot teidänkin kanssanne.

Täällä terveydenhuolto hoituu lähtökohtaisesti työterveydenhuollon kautta. Lapset kuuluvat vanhempien ja kotona olevat puolisot työssäkäyvän perheenjäsenen työterveyshuoltoon, ja käsittääkseni omat vakuutuskassansa on mm. työttömillä ja eläkeläisillä. Tämän takia maassa ei tunneta ”julkista” tai ”yksityistä” terveydenhuoltoa, vaan kaikki käyvät samoilla lääkäreillä, jotka yleensä tekevät töitä yksityisvastaanotoilla tai pienklinikoilla ja jotka saa näin ollen itse valita. Hinnat ovat pitkälti samaa luokkaa kaikilla, ja olen kuullut kolmannen käden tietona, että näitä säädeltäisiin jollain tavalla valtion puolelta. Ne ovat siis kohtuullisia, vaikka ne joutuisi maksamaan täysin itse, ja erittäin huokeita, kun niistä työterveydenhuollon vakuutuksen jälkeen jää maksettavaksi vain 10% omavastuu. Suositummille vastaanotoille on pidemmät jonot, mutta jos ei ole väliä, minne on menossa, hoitoon pääsee aina viikon sisään.

Luxemburg jouluvalot

Postauksen kuvituksena Luxemburgin keskusta talvella: märkää ja pimeää, mutta sentään kauniisti valaistu.

Hammaslääkäri

Ensimmäisen kerran täällä hammaslääkäriin mennessä kyselin suosituksia ja päädyin työkaverin käyttämään hammaslääkäriin kotini lähellä. Vastaanottovirkailija ei puhunut englantia, mutta jotenkuten sain sovittua ajan. En ollut ihan täysin tyytyväinen lopputulokseen – hammaslääkäri ei poistanut hammaskiveä, vaikka tällä kalustolla ja vuosien kokemuksella olisi ihme, jos hammaskiveä ei olisi kertynyt – mutta soitin kuitenkin uudestaan samaan paikkaan joulukuussa, kun tarvitsin uuden tarkistusajan. Tällä kertaa jonoa oli yli kuukausi, joten päätin suosiolla vaihtaa vastaanottoa.

Pieni googlettelu paljasti, että kävelymatkan päässä kotooltani vastaanottoa pitää Dr Hans Henrik Mortensen, joka kuulosti sopivan pohjoismaalaiselta. Tällä kertaa vastaanottovirkailija yritti puhua minulle sukunimeni perusteella ruotsia mutta vaihtoi englanniksi, kun kerroin, mistä olen kotoisin. Itse lääkäri kuulema puhui tanskan, ruotsin ja englannin lisäksi saksaa ja ranskaa, joten hoitoa saisi juuri sillä kielellä kuin halusi. Vastaanottovirkailija ihmetteli, miksen suomalaisena mene Dr Rinteen vastaanotolle – ai täällä on suomalainenkin hammaslääkäri tarjolla? – mutta totesin, että minulle riittää, kunhan lääkäri puhuu hyvää englantia ja hammashoito toimii samoilla periaatteilla kuin Suomessa. Sitäpaitsi Rinteen vastaanotolta ei olisi ollut kävelymatkaa kotiin.

Vastaanotolla erittäin kohtelias Dr Mortensen kutsui minua vuoroin ”Jeniksi”, vuoroin ”Tseniksi”, riippuen siitä oliko juuri puhunut ranskaa hammashoitajalleen vai muistiko paremmin, miten pohjoismaalaiset nimet lausutaan. Puudutuspiikkejä laitettiin enemmän kuin Suomessa julkisella tai opiskelijaterveydenhuollossa, ja puudutuksen annettiin vaikuttaa pidempään, jotta en varmasti joutuisi kärsimään. Odotellessa hammashoitaja toi minulle lueskeltavaksi brittiläisen juorulehden. Porauksen aikana sain katsella kattoon kiinnitettyä Picasso-julistetta, ja vastaanoton lopuksi Dr Mortensen pahoitteli, että alahammas oli poratessa vihlonut puudutuksista huolimatta. Oli ilmeisesti huomannut kulmieni kurtistelun, vaikka olin kysyttäessä sanonut, ettei satu.

Jälkeenpäin kuulin eräältä suomalaiselta kaverilta, että suomalaisessa ja ranskalaisessa hammahoidossa on todellakin iso ero asenteissa. Suomessahan yritetään keskimäärin korjata mitä korjattavissa on, mutta ranskalaiset hammaslääkärit ovat paljon hanakampia kiskomaan hampaita pois ja asentamaan uusia tilalle. Kuulema juurihoitoja ei yleensä tehdä, eikä niihin opetuksessakaan käytetä paljoa aikaa.

Luxemburg talvella

Yleislääkäri

Kun ensimmäisen kerran tarvitsin lääkäriä, kysyin onneksi suosituksia suomalaisilta kavereiltani, ja kaikki suosittelivat ”sitä yhtä suomalaista”. Jossain vaiheessa viimeisen parin vuoden sisään ”se yksi suomalainen” muutti pois Luxemburgista ja tilalle tuli ”se toinen suomalainen” eli Centre Médicalin Anne Warma. Kyseisellä vastaanotolla toimii kolme muutakin ulkomaalaista lääkäriä, jotka palvelevat Luxemburgin suurta ulkomaalaisväestöä – yli puolet kaupungin asukkaista on ulkomaalaisia.

On ihan mahtavaa, että minulla on täällä pääsy suomalaisen lääkärin vastaanotolle. Hammaslääkärissä pystyn ihan hyvin toimimaan englanniksi: hampaissa joko on reikiä tai sitten ei, niitä puhdistetaan ja se sattuu, ja jälkeenpäin käydään maksamassa lasku, rutiini on tuttu alusta loppuun. Lääkärin vastaanotolla on kinkkisempää, kun pitäisi osata selittää, miltä minusta tuntuu, mikä ehkä voisi olla vikana ja mitä toimenpiteitä saattaisin haluta. Osaan tämän hädintuskin suomeksi!

Toinen hyvä puoli suomalaisessa lääkärissä on tuttu hoitotyyli. Ei luxemburgilaisessakaan mitään vikaa ole, mutta eräskin suomalainen tuttuni kertoi, kuinka heidän luxemburgilainen perhelääkärinsä jatkuvasti huomauttelee kohonneista kolesteroliarvoista ja haluaisi aloittaa lääkityksen, vaikka kukaan suomalainen lääkäri ei sitä hänelle ehdottaisi: he kun tietävät, millainen kansantauti korkea kolesteroli suomalaisten keskuudessa on, ja elämäntavat ja veriarvot ovat muuten kunnossa.

Normaalien lääkärikäyntien lisäksi minun pitää käydä vuosittain työpaikan vuositarkastuksessa. Tämä on omankin etuni mukaista, mutta työpaikan motiivi tässä lienee huomata vakavammat sairaudet aikaisessa vaiheessa, jotta heidän vakuutusmaksunsa eivät nousisi. Viimeksi vuositarkastuksessa rutiinitestit suoritti sairaanhoitaja, joka kertoi, että puhuu englantia vain vähän, kysyi osaanko minä ranskaa (”vähän”, vastasin minäkin), ja sen jälkeen iloisesti pulputti minulle kaiken ranskaksi, sentään selvästi lausuen. Siinä kuulotarkastuksen ja verikokeen välissä hän ruoti minulle Belgian koulujen kielenopetuspolitiikkaa hänen nuoruudessaan 70-luvulla ja pahoitteli, että hänellä nyt vaan on täysi ”blokki” päällä kieltenopiskelussa, ja englanninopiskelu on tästä johtuen mahdotonta. Mutta hyvä, että ymmärrän. Niin ymmärsinkin, vakuutin, ja kysyin sitten haparoivalla ranskallani, mitä ihmeen sanaa hän oli käyttänyt paidastani, jonka oli käskenyt riisumaan.

Kilpailu: Unelmien matkakohteeni!

Minulla harvemmin on isompia matkaunelmia. Menojalka vipattaa, aina on kiva olla joku reissu tiedossa, mutta kohteilla ei ole hirveämmin väliä – kunhan pääsee näkemään ja kokemaan uutta! Matkustamisessa mukavinta on kutkuttava tunne vatsanpohjassa, kun vääntää kotiovensa varmuuslukon kiinni ja tietää, että seuraavan kerran kodin näkee taas parin päivän, viikon tai kuukauden päästä. Matkahaaveissa viilettää aina se paikka, mikä kulloinkin on ollut esillä, minne olisi helppo päästä tai mistä on sattunut jonkun jutun juuri lukemaan.

Yksi kohde on kuitenkin ylitse muiden minun matkahaaveissani. On ollut jo pari vuotta.

australia

Viimeinen kuva sen viimeistään kaikille paljastaa: Australiasta ja Sydneystähän tässä on kyse!

Australiassa olisi sopivasti sekä luontoa että kaupunkia. Sydneyn ruoka- ja kahvilakulttuuri on kuulema värikästä, ja jos ulkona syömisen hinnat rupeavat hirvittämään, aina voi syödä ihan oikeasti ulkona: puistoissa on grillejä, joita kuka vaan voi käyttää grillatakseen itse omat eväät. Kaupungin edustalla on upea meri, jossa varsinkin loppuvuodesta voi bongata valaita, ja rantalomailu ja surffaus onnistuvat ilman erilliseen rantakohteeseen lähtöä. Luonnon puolesta läheltä kaupunkia löytyy niin vuoria kuin kenguruitakin, ja viinitilallakin pääsee pistäytymään ilman liian pitkiä välimatkoja.

Jos johonkin kaukomatkalle lähdemme Iiron kanssa tänä vuonna – siis Yhdysvaltojen ja Euroopan ulkopuolelle – niin kohde on aika varmasti Australia. Lyhyempi välimatka Coloradosta, jossa tänäkin vuonna aion viettää aikaa, on tähän osasyynä: Los Angelesista pääsee Sydneyyn suoraan, eikä kestä kuin ”vain” vähän reilu 14 tuntia! Iiron mielestä plussaa on myös, että Australiassa on kuuma kesä keskellä meidän kylmimpiä talvikelejämme, enkä voi väittää vastaan.

Entä se suurin syy hinkua Australiaan?

Se on tämä pariskunta:
australiaannaklasu

Australiassakin voi lasketella.

Opiskelukaverimme, entiset naapurimme ja hyvät ystävämme Anna ja Klasu napisivat Suomen talvesta kyllästymiseen saakka – siis meidän kaikkien muiden kyllästymiseen – kunnes marraskuussa kolme vuotta sitten he ottivat, repäisivät ja muuttivat lopullisesti pois parempien säiden perässä maapallon toiselle puolelle. Olemme skypettäneet Annan kanssa säännöllisesti siitä lähtien ja tavanneetkin pari kertaa Suomeen samaan aikaan osuessamme, mutta nyt olisi pikku hiljaa aika lähteä katsomaan, missä nämä kaksi talvipakolaista oikein asuvat. Kuulema sohvalle mahtuu hyvin paruskunta nukkumaan, ja Bondin rantahiekat ovat ihan vieressä.

Kaikki tämän postauksen kuvat ovat Annan seikkailut ihmemaassa-blogista, jossa voi käväistä lukemassa elämästä Ausseissa sekä siitä, miten tullainen hyppy tuntemattomaan toteutetaan.

…mutta mites se kilpailu?

Momondo julkaisi vähän aikaa sitten uuden matkahakukoneen, Trip Finderista, joka toimii erityisen hyvin kaikille, jotka minun tavoin vähän haahuilevat matkahaaveidensa kanssa. Koneeseen voi määritellä lähtölentokentän, matkabudjetin, sopivan kuukauden, maanosan ja matkatyypin: kaupunkia, rantoja, shoppailua vai kenties laskettelua? Minulla saattoi ehkä olla jo valmiiksi eräs kohde mielessä, kun naputtelin tällaiset valinnat:

australia2

…ja Sydneyhän sieltä tuli vaihtoehdoksi!

Osallistun tällä kirjoituksella Momondon blogikilpailuun, jossa palkintona bloggaajalle on lennot valitsemaansa kohteeseen, ja toivon todellakin, että voitto napsahtaa kohdalle, jotta matkaan lähtemistä ei tarvitsisi enää miettiä. Lukijoita saattaa kuitenkin kiinnostaa enemmän, että nyt myös blogin lukijoilla on mahdollisuus voittaa 1500 euron arvoiset lennot unelmien matkakohteeseen! Kisan ohjeet pähkinänkuoressa menevät näin:

  • Klikkaa itsesi Trip Finderiin ja löydä sieltä unelmiesi matkakohde.
  • Reissuun voi lähteä yksin tai kaksin, mutta joka tapauksessa budjetin yläraja on 1500 euroa. Jos et asu Suomessa, lähtökentäksi voit valita sinua lähimmän paikan, jota Trip Finderin tarjoaa; jos voitto osuu kohdalle, lennot saa kyllä kotikentältä saakka.
  • Kommentoi tähän postaukseen ja kerro, mihin Trip Finderin ehdottamaan paikkaan lähtisit matkalle. Kilpailu päättyy 31.1.2015 klo 15.00 Suomen aikaa.
  • Muista jättää kommenttiin mukaan sähköpostiosoitteesi! Sitä ei käytetä muuhun kuin voitosta ilmoittamiseen, jos sellainen napsahtaa kohdalle.

Palkinto arvotaan kaikkien blogikilpailuun osallistuvien blogien lukijoiden kesken. Pienen printin löydät täältä.

Kilpailuonnea!

Melkein epäonnistunut matka Pariisiin

Torstaina pakkasin laukkuja Pariisia varten, missä olin tapaamassa viikonloppuna kavereita sekä Suomesta että Englannista. Samalla varmistelin viimeisiä käytännön asioita – missä tavattaisiin, milloin, varattaisiinko valmiiksi jotain ravintoloita – kun Lontoossa asuva Lisa otti minuun yhteyttä lähettämistäni hotellivarausmaileista:

Lisa: Jenni. The check in date seems to be incorrect?
Minä: what do you mean?
Minä: it’s this weekend?
Lisa: Yes
Minä: aren’t we going this weekend?
Lisa: No next weekend
Minä: WHAAAT

Tätä seuranneiden viestien vaihtojen aikana kävi ilmi, että olimme kyllä lokakuun lopussa sopineet oikean viikonlopun yhdessä, mutta marraskuun alun jälkeen emme olleet missään vaiheessa puhuneet viikonlopusta päivämäärin – ja minä olin joulukuussa junia ja hotelleja varatessa muistanut väärän päivämäärän niin suurella varmuudella, ettei sitä ollut tultua edes tarkistettua. Katastrof, totesin ja hakkasin päätäni seinään. Tässä vaiheessa päivämäärien vaihto ei mitenkään onnistuisi, sillä seuraavana viikonloppuna olen menossa Suomeen.

Itsesäälini ja morkkikseni taisi olla niin ylitsevuotavalla tasolla, ettei kukaan kavereistani sanallakaan kritisoinut lopputulosta. Suomesta tuleva kaverini sai nopeasti yhteyden Pariisissa asuvaan opiskelijakaveriinsa ja totesi, että lopputulos on hänelle ihan yhtä hyvä: pääseepä näkemään vanhaa kaveria viikonlopuksi. Englannista tuleva Lisa oli joka tapauksessa tulossa kaverinsa kanssa, ja he päättivät suunnata sittenkin Moulin Rougen cabaret-näytökseen, joka ei meitä muita ollut niin kiinnostanut.

Minä taas selvitin, mitä saisin tässä vaiheessa peruttua, ja lopputulos oli, etten paljon mitään. Auto, jonka olimme olleet vuokraamassa lauantaista sunnuntaihin käydäksemme Provinsin kaupungissa, oli peruutuskelpoinen, mutta hotelleita ei enää näin myöhään voinut peruuttaa ja junaliput olin alunperinkin ostanut ilman peruutusoikeutta. Pariisiin oli siis melkeinpä pakko lähteä, koska useamman satasen tappioiden kärsiminen kaiken muun päälle olisi ollut vain Tyhmää isolla T:llä.

Useamman tunnin mähkimisen ja ähkimisen jälkeen sain vihdoin yhteyden Pariisissa asuvaan kaveriini Sassaan, joka nauroi makeasti säälittävälle sähläystarinalleni, vakuutti että sitä sattuu, ja totesi iloisesti, että hän ja miehensä lähtisivät mieluusti kanssani Provinsiin viikonlopuksi. Kun vielä Luxemburgissa asuva kaverini Kukka totesi, ettei hänellä ollut mitään ihmeempiä suunnitelmia ja spontaani Pariisin reissu ei kuulostanut hullummalta, vihdoin tälläkin myrskypilvellä vaikutti olevan hopeareunus.

Ja ihan kiva viikonloppuhan siitä lopulta sukeutui.

Louvre at Night

Perjantaina kävin itsekseni Louvressa, koska Kukka oli tulossa kimppakyydillä vasta paljon myöhemmin illalla. Louve on perjantai-iltana kivan tyhjä – siis ei ollenkaan tyhjä, mutta paljon siedettävämpi kuin vaikkapa sunnuntai-iltapäivisin.

Inside the Louvre

Taiteen sijaan keskityin Louvressa historiaan ja arkkitehtuuriin. Tiesitkö, että Louvre rakennettiin alunperin Ranskan kuninkaanpalatsiksi?

Kukka ja minä terassilla Louvren jälkeen. Ei ollut erityisen lämmin sää, mutta Pariisissa lämpölamput takaavat terassikelit vuoden ympäri.
Kukka ja minä terassilla Louvren jälkeen. Ei ollut erityisen lämmin sää, mutta Pariisissa lämpölamput takaavat terassikelit vuoden ympäri.

Boats in Paris near Bastillion

Lauantaina Pariisissa paistoi aurinko.

Place des Vosges, Paris

Täydellinen brunssipaikka Les Bonnes Soeurs löytyi Maraisista läheltä Place des Vosgesin katettuja käytäviä.

Museum Carnavalet, Paris

Brunssipaikasta oli lyhyt matka Carnavalet-museoon, joka on ilmainen kaupunginmuseo. Näyttely pariisilaisista eri aikakausilla oli mielenkiintoinen mutta täysin ranskaksi, joten ranskantaidottomien kannattanee vuokrata ääniopas.

Villa Seurat, Paris

Katakombeihin oli niin pitkät jonot, että päätimme jättää kokemuksen väliin ja sen sijaan kierrellä 14. arrondismenttia jalan. Villa Seuratin umpikujalla on pitänyt studiota moni taiteilija, mm. Salvador Dali.

Square de Montsouris, Paris

Square de Montsourisia tuskin uskoisi Pariisiksi. Tästä jatkoimmekin sitten matkaamme illaksi provinsseihin…

Jenni at Provins

…tarkemmin Provinsin keskiaikaiseen pikkukaupunkiin, jonka 1200-luvulla rakennetut kaupunginmuurit ovat vaikuttavat eivätkä suotta UNESCOn maailmanperintökohde. Sunnuntainakin paistoi aurinko.

Sassa at Provins

Sassa Provinsin keskustassa. Tuosta takana olevasta kaupasta ostin ruususuolaa, koska Provins on tunnettu myös ruusuistaan.

Cesar Tower, Provins

Maailman ainoa neliskulmaiselle pohjalle rakennettu oktagonaalisen muotoinen torni, Cesarin torni Provinsissa. Vähän hassusta kuvauksesta huolimatta ihan hieno paikka, jossa pulut pelästyttävät ylimpään kerrokseen kiivetessä ja porraskäytävät ovat klaustrofobisen kapeita.

Junassa matkalla takaisin Luxemburgiin hymyilytti. Viikonloppuun liittyvä säätö ja harmistus olivat haalentuneet hauskan lopputuloksen ansiosta.

#JeSuisCharlie – Pariisi terrori-iskujen jälkeen

Oli täyttä sattumaa, että osuimme Iiron kanssa Pariisiin juuri nyt. Meidän oli tarkoitus keskittyä juhlistamaan synttäreitäni, ehkä käydä katsomassa joku nähtävyys, syödä hyvin ja nauttia hyvästä hotellista. Sitten keskiviikkona kuulimme shokkiuutiset Pariisista, ja sen jälkeen on tuntunut, ettei paljon muita puheenaiheita täällä päin ole.

Perjantaina aamujunassa matkalla Brysseliin juttelimme parin ranskalaisen työkaverin kanssa siitä, kuinka todennäköisesti poliisi saisi pahantekijät kiinni. Omasta mielestäni huoltoasemavihje vaikutti aika heppoiselta, mutta työkaverit nyökyttelivät, että varmasti tekijät saadaan kiinni, selittivät minulle eri poliisien toimintajoukoista (Raid tarkoittaa hyönteismyrkyn lisäksi Ranskan peruspoliisin SWAT-ryhmää) ja ryhtyivät sen jälkeen muistelemaan vuoden 1995 Pariisin metropommi-iskuja. Kumpikin heistä epäili, että seuraavaksi ne iskevät metroon.

RIP Charlie

”Lepää rauhassa, Charlie”, on joku kirjoittanut. ”Ei edes ole kuollut!” on seuraava jatkanut perään.

Päivän aikana saimme tietää panttivankitilanteista, ja iltapäiväjunassa Brysselistä Pariisiin päädyin juttelemaan uusseelantilaisen vierustoverini kanssa, joka avasi keskustelun tokaisemalla: There’s another hostage situation! Meitä kumpaakin kiinnosti tietää itse faktojen lisäksi vaikuttaisiko tämä Pariisin julkiseen liikenteeseen (totta kai vaikuttaisi) ja miten, mutta Pariisin liikennelaitoksen nettisivuilla ei ollut muuta kuin poliisin etsintäkuulutus, eikä edes sosiaaliseen mediaan oltu jaksettu päivittää mitään aiheesta.

Lopulta minulla kävi hyvä tuuri, ja juna-asemalta hotellille metro kulki ongelmitta. Sen sijaan kaverini Sassa, jota olimme näkemässä illalla, ei ollut yhtä onnekas: hänen käyttämällään metroasemalla kaikkien laukut tarkistettiin, ja pari suurta metrolinjaa, joista toista hän oli aikonut käyttää, oli tyhjennetty. Pari tuntia myöhemmin istuessamme suositussa ravintolassa (Boursen metroaseman läheinen Bissac, suosittelen lämpimästi, kohtuuhintaista gourmet-ruokaa!), jossa olimme perjantaina parhaaseen illallisaikaan ainoat asiakkaat, Sassa kertoi, kuinka pariisilaisia pelottaa. Ihmiset eivät lähde ulos niin kuin normaalisti siksi, että iskut järkyttävät heitä, mutta myös siksi, ettei kukaan tiedä, missä seuraavaksi tapahtuu ja mitä. ”Kahta suurta metrolinjaa ei tyhjennetä keskellä pahinta ruuhka-aikaa ilman hyvää syytä”, Sassa totesi ja tilasi illan päätteeksi taksin.

Lauantaina pohdimme hetken, lähteäkö katsomaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Katakombeja, mutta aika nopeasti totesimme, että juuri nyt kaupungissa oli muutakin katsottavaa, ja ajoimme metrolla Saint-Ambroisen kortteliin 11. arrondissementtiin, jossa Charlie Hebdon toimitus sijaitsee. Vähän aikaa alueella palloiltuamme osuimme keskelle kukkamerta ja tunnelmaa, joka veti hiljaiseksi.

Police on front of Charlie Hebdo building

Poliisiauto, joka on parkkeerattu toimituksen ulkopuolelle. Alue oli aidattu, ja taustalla näkyy ihmisjoukko ”päämuistopaikan” kohdalla.

TV Crew on the streets of Paris after Charlie attacks

Kiertäessämme sulkualueen ympäri näimme useamman TV-kamera-auton.

Street close to Charlie Hebdo

Oikea kadunpätkä löytyi helposti ihmismassaa seuraamalla.

Police with Rifles guarding Charlie Hebdo area

Katuja turvasivat kiväärein asestautuneet poliisit

#JeSuisCharlie

Paikalla näyttävimmät uutispisteet oli kyhännyt Eurovision, jolla oli paikalla kaksi kameraa teipein rajatussa kadunkulmassa, ja CNN, jolla oli kokonainen katos täynnä tekniikkaa. Suora lähetys oli käynnissä juuri, kun me saavuimme paikalle, ja jäimme seuraamaan sitä hetkeksi. Aina siitä saakka, kun kävimme Atlantassa CNN:n päämajassa, amerikkalaistyylinen uutistentuotto masiivisuudessaan on kiinnostanut minua, ja pääsin taaskin yllättymään, kuinka suurella kalustolla CNN oli paikalla. Suoraan Washingtonista oli lennätetty kameran, uutisreportterin ja kameramiehen lisäksi ohjaaja, useampi teknikko, studiolamput ja teleprompteri, eikä uutisreportteri ollut kuka vaan jannu vaan pitkäaikainen uutisankkuri ja oman talkshownsa stara Jake Tapper, joka oli 90-luvulla kunnostautunut myös poliittisten sarjakuvien piirtäjänä.

CNN Newscrew at Charlie Hebdo

Tältä näyttää, kun CNN pörhältää paikalle kuvaamaan.

…ja kun kerran tilaisuus tarjoutui kuin tarjottimella, totta kai tungimme mukaan lähetykseen. Jos joku tietää, miten CNN:n vanhoja lähetyksiä pääsee katsomaan netistä, niin oikea hetki on 10. tammikuuta 10:36 AM ET!

Iiro on CNN!

Jake Tapperin oikealla puolella Iiro vakavana

Flowers for Charlie Hebdo

#JeSuisCharlie

Paikalla oli käynyt viestejä jättämässä paljon ulkomaalaisiakin.

Message to Charlie from Joseph, 8 y.o. #JeSuisCharlie

8-vuotias Joseph oli jättänyt oman viestinsä

Toimituksen luona käynti oli koskettava kokemus, oikeastaan paljon koskettavampi kuin olimme etukäteen kuvitelleet. Kukaan ei itkenyt, mutta paikalla vallitsi vakava hiljaisuus. Mekin päädyimme puhumaan toisillemme korkeintaan kuiskaten, ja kävelimme hiljaisuudessa poispäin useamman korttelin ennen kuin saimme sanaa suustamme.

Parisians mourning Charlie Hebdo

Illalla synttäri-illallisellani olimme taas ainoat asiakkaat. Sternen tarjoilija kantoi pöytään ravintolan vakioäyriäislautasen – ostereita, rantakotiloita, simpukoita, pieniä ja isoja rapuja sekä yksi taskurapu – ja summasi tilanteen: C’est une catastrophe! Kolme suurta seuruetta olivat ilmoittamatta jättäneet illallisen väliin, ja sama juttu oli toistunut eilenkin. Koska asiakkaita ei ollut, tarjoilija ja kokki olivat kutsuneet pari kaveriaan kylään, ja meille tarjoilu sujui siinä ohessa. Ruoan loppupuolella kokki tuli yhteisöllisyyden nimissä kaatamaan meille seurueen pullosta eau de vie -hedelmäviinaa ja mutisemaan jotain pelokkaista pariisilaisista.

Seuraavan päivän vietimme hotellilla katsellen ensin ranskalaista uutislähetystä, sen jälkeen CNN:ää. Tarpeeksi menoa ihmeteltyämme totesimme, että pakko kai se on lähteä tuonne itsekin katsomaan menoa. Metrolinjastosta oli ilmoitettu useita asemia suljetuksi, mutta RER-lähijunat netin mukaan kulkivat, joten suuntasimme asemalle suuntana Nationin pysäkki. Asemalla sitten ilmoitettiin, että Nation on suljettu, joten päädyimme kävelemään Gare de Lyonilta – ja mitä lähemmäksi pääsimme itse tapahtumapaikkoja, sitä paremmin ymmärsimme, miksi asemat oli suljettu. Onneksi Pariisin poliisilla on kokemusta mielenosoitusten hallitsemisesta.

On the way to Paris Rally on January 11

Tässä kohtaa kaduilla oli vielä aika vähän ihmisiä.

Nous Sommes Charlie

Mitä lähemmäs saavuimme Place de la Nationia, sitä täydemmiksi kadut kävivät, kunnes aivan aukion suulla jouduimme todelliseen ryysikseen.

#JeSuisCharlie

Vapaasti käännettynä miehen kyltissä lukee ”Voisitteko vihdoin viimein oppia pitämään toisistanne?”, ja naisen kyltissä on listattu Charlie Hebdon jäljelle jäänyttä toimitusta ja todettu ”Me olemme selviytyjiä”. Mutta mitäköhän pitäisi ajatella kahden vasemmalla kuvassa olevan vanhan herran kyltistä: ”Je Suis Un Con!” eli ’Minä olen mulkku!’

#JeSuisCharlie

JCDecaux oli vetänyt mainoksensa pois kaduilta ja korvannut ne solidaarisuuden sanomalla.

Lighting a candle at the Paris Rally of January 11th

Place de la Nation, Paris, January 11th

Mikähän siinä muuten on, että kun jotkut hullut murhaavat ihmisiä islamin nimissä, heitä kutsutaan ”muslimeiksi”, mutta kun joku hullu murhaa lähes 100 nuorisoleiriläistä tavallisten norjalaisten nimissä, kaikki kyllä tajuavat, ettei hän edusta tavallista norjalaista pätkän vertaa vaan on yksinkertaisesti hullu. Sen sijaan näiden terrori-iskujen ja tavallisten muslimien välinen yhteys tai sen puute ei ole ollut selvä kaikille, vaan Ranskassakin on vandalisoitu ja poltettu parin päivän aikana useita moskeijoita. Ehkä tämän takia Ranskan muslimit kokivat tarpeelliseksi lähteä kaduille erityisen sankoin joukoin mm. näillä iskulauseilla varustettuna:

#JeSuisCharlie - Pas en Mon Nom

Pas en mon nom – Ei minun nimissäni.

Je suis musulman, je n'ai pas de haine

”Minä olen muslimi enkä tunne vihaa.”

Paikan päällä näkyi monenmoista performanssia ja välillä aplodit raikuivat osanottajajoukossa. Sieltä vaikuttavimmasta päästä oli suurikokoinen Marianne, Ranskan kansallissymboli, joka hakkasi välillä mustia variksia miekalla.

Marianne at the Paris Rally

Marianne taistelee ja kansa hurraa.

Fraternite, Liberte, Egalite - Charlie

Tänään aamujunassa matkalla Luxemburgiin nappasin luettavaksi Líberation-uutislehden. Kaikki ranskalaiset lehdenkannet näyttivät tismalleen samalta, joten valintani perustui siihen, että käsittääkseni Charlie Hebdon toimitus tekee tällä hetkellä väliaikaisesti töitä Líberationin tiloissa – siispä lehdellä saattaisi olla jotain sisäpiirin infoa aiheesta! Lehdessä olikin eloonjääneiden haastattelu, jossa he yllättäen suhtautuivat kriittisesti, jopa nihkeästi sunnuntain marssiin. Yksi valitti siitä, että poliitikot olivat tehneet Charlie Hebdosta jonkinlaisen symbolinsa – siis ne samat poliitikot, joita lehti vastusti ja pilkkasi. Erityisesti Turkin pääministerin ja Venäjän ulkoministerin läsnäoloa marssilla kritisoitiin. Yksi totesi, että on kyllä kiitollinen kaikille yksityishenkilöille, jotka osallistuivat marssille, mutta Ça ne va pas changer le pays, ei tämä maata muuta, ja marssin synnyttämät tunteet unohtuisivat kahdessa viikossa. Et je suis optimiste.

Flags flying at the Paris Rally

Mielenosoituksessa liehui monen eri maan ja paikan liput.

Place de la Nation, #JeSuisCharlie

Töissä yksi työkaveri kertoi, että oli suuresti yllättynyt, että hänen maanmiehensä olivat kyenneet moiseen: Ranskan suurin mielenilmaus sitten toisen maailmansodan, yli 4 miljoonaa osallistujaa ympäri maata! Jopa mielenosoitusten luvatussa maassa tämä oli suuri saavutus ja kertoi siitä, että Charlie Hebdon tapaus oli osunut ja uponnut ranskalaisten kansallistunteisiin. Americans have power, Germans have economy, the North has a perfect social system… but we, we French have the freedom of speech at least! hän vakuutti ja piti pitkän polveilevan luennon Ranskan ilmaisunvapauden historiasta Voltairea lainaten. Hän ei olisi itse nauranut Charlie Hebdon piirroksille, ei olisi kuulema kovin moni muukaan, mutta tässä ei ollutkaan enää kyse mistään piirroksista vaan ranskalaisten kansalaisoikeuksista. Mutta vaikka eilinen oli kuinka hieno päivä tahansa, niin tuskin tästä mitään hyvä seuraa, totesi työkaverini ja povasi synkkään sävyyn Ranskaan omaa Patriot Actia.

#JeSuisCharlie

Vaikka viikonloppu kului aika eri merkeissä kuin oli alunperin ajateltu, ja vaikka Ranskan viime päivien tapahtumat ovat olleet kauheita, olen silti tyytyväinen, että pääsin näkemään ne aitiopaikalta. Nämä synttärit muistan lopunikääni.

Talvi Kalliovuorilla & Cache La Poudren sola

Kun viime perjantaina sanoimme hyvästit vuorten toisella puolella sijaitsevalle Steamboat Springsin laskettelukeskukselle, päätimme ajaa takaisin Kalliovuorten itäpuolelle vaihtoehtoista reittiä. Tai minä päätin, vanhemmillani ei ollut mitään sitä vastaan, ja Iirolla oli syvä epäilys koko idean järkevyydestä – syystäkin. Tarjolla olisi ollut Interstate 70, iso moottoritie, mutta minä ehdottelin pohjoisempaa kulkevaa State Road 14:ä, jota Google Maps ei suostunut antamaan edes vaihtoehdoksi. Matkaopas oli kehunut tietä kauniiksi, joten miksipä ei?

Kun käännyimme ratkaisevasta risteyksestä ns. maisemareitille, auton navigaattori huusi U-käännöstä vielä vartin ajon jälkeen. Lopulta se taipui ja uudelleenreitti meidät… Wyomingin kautta, jolloin matka-aika kasvoi kahdella tunnilla. Motarin kautta koko matkan kokonaisaika olisi ollut 3,5 tuntia, ja kävimme siinä pientä epäilevää keskustelua, oliko tässä reittivalinnassa mitään järkeä. Onneksi siinä vaiheessa oli jo liian myöhäistä kääntyä takaisin.

Cows in the snow

Näkymät Kalliovuorten länsipuolella olivat tasaista lumen peittämää preeriaa, jolla karja laidunsi useampikymmenpäisinä laumoina.

Cows in the snow

Luin vähän aikaa sitten juttua suomalaisista parsinavetoista, joissa lehmät viettävät koko pitkän talven kytkettynä päästään kiinni parteen, koska ulkona on lunta. Näitä elukoita katsellessa tuntui, että olisihan niitä vaihtoehtojakin varmaan…

Pitkään matkalla ei näkynyt kuin satunnaisia rakennuskeskittymiä, joiden pihalla oli usein tuulimylly, öljynpumppauslaite, tai molemmat. Samanlaisia öljynpumppauslaitteita näimme myös aikoinaan Oklahomassa ja Kansasissa, mutta tämä oli uutta:

Oil Refinery on the Prairie

Öljynjalostamo? Muu, mikä? Joku liekki siellä ainakin palaa.

Colorado State Route 14

”Katso, nuo vuoret ovat kaikki täsmälleen yhtä korkeita!”

Vajaan tunnin ajon jälkeen pelmahdimme Waldenin pikkukylään, joka on nimennyt itsensä Coloradon hirvipääkaupungiksi, ja oikein mitään muuta kylässä ei sitten olekaan – paitsi tietenkin kolme huoltoasemaa, kilpailu kun puuttuu lähiseuduilta täysin. Hain tankkaustauolla huoltiksen sisältä teetä ja kysäisin samalla huoltoaseman pyörittäjältä, oliko State Road 14:ssa joku ongelma, kun kerran navigaattorimme ei sitä ehdottanut…? It’s beautiful there! huoltoaseman täti huokaisi. Kysyin, kannattiko sittenkin ajaa Wyomingin kautta, ja täti tokaisi, että onhan se mahdollista jos pelkää mutkia, mutta pidempään siinä menisi kuin suoraan State Road 14:n kautta, joka myös Cache La Poudre Scenic Roadina tunnetaan. Selvä. Tämä riitti häivyttämään huolemme, ja jatkoimme eteenpäin.

State Forest State Park, Colorado

Tässä kohtaa alkoi hento lumipyry.

Mount Mahler, Colorado

Mount Mahler, vaiko uinuva Godzilla?

Korkeimmillaan tie vuorten lävitse käväisi Cameron Passissa 3,1 kilometrin korkeudessa – ei korkeus eikä mikään! – ennen kuin se laskeutui Never Summer Mountain Rangen ja Cache La Poudre -joen latvan ohitse alas kanjoniin. Ja sää muuttui kuin salamaniskusta!

Cache La Poudre Canyon, Colorado

Ihan pieni ero taivaan värissä!

Cache La Poudre Canyon, Colorado

Ehkäpä Boulderissa ja muualla Kalliovuorten itäpuoleisessa Front Rangessa on aina niin hyvä sää siksi, että pilvet jäävät vuorten lounaispuolelle nalkkiin? Ehkäpä, en tiedä.

Solassa, jossa joki virtasi, tuli Bemarin kattoikkuna käyttöön. Olen aina aiemmin vähän epäillyt, mitä järkeä on lasikatossa autossa – taivastako siitä on tarkoitus tiirailla? Ei, vaan vuoria.

Cache La Poudre Canyon, Colorado

Tien vieressä kulkevan joen nimi on ranskaa ja tarkoittaa Piilota ruuti. Kuulema 1820-luvulla ranskalaiset turkiksenmetsästäjät piilottivat joen varrelle ison kasan ruutia.

Cache La Poudren solassa oli yllättävän paljon myös asutusta. Kävimme jonkin aikaa keskustelua siitä, millä nämä ihmiset täällä asuvat – eivät ainakaan maanviljelyllä – ja pyörittääkö sama henkilö kenties paloasemaa, kirkkoa ja kylämuseota, kun ne sijaitsivat kaikki samassa pihapiirissä, kunnes tajusimme, että suurin osa taloistahan oli ihan järkevän työmatkan päässä Fort Collinsista, joka on järkevän kokoinen yliopistokaupunki. Eipä aikaakaan, kun olimme jo kaupungissa, mikä oli ihan kiva, koska reilun kolmen tunnin ajomatkan aikana vatsoihimme oli nakertunut panimoravintolan mentävä aukko.

Front Range, Colorado

Loppumatka Fort Collinsista Boulderiin oli helppoa navigoitavaa: perille pääset, kunhan vaan pidät vuoret näköetäisyydellä oikealla. Totesimme yhdessä, että tunnin kiertotie oli sen arvoinen.

Siinä mielessä pitkä automatka osui hyvään saumaan, että öljyn maailmanmarkkinahinnan kova lasku on näkynyt täälläkin bensan hinnoissa: ne ovat tippuneet kesästä peräti 50%. Tämän hetkiset bensan hinnat näkyvät tässä:

Gas is cheap!

Yksikkö on Yhdysvalloissa dollaria gallonalta. Ihmisten yksiköiksi muunnettuna tuo tekee noin 0,44€/litra. Minua ei yhtään haittaisi, vaikka bensa olisi kalliimpaa, koska nykyinen bensan hintataso taitaa olla aika karhunpalvelus ilmastolle, mutta kun kerran tilanne on mikä on, niin eipä tarvitse paljoa pohtia autoreissujen kuluja.

Kiinnostiko juttu? Tykkää blogista Facebookissa ja saat uudet kirjoitukset uutisvirtaasi!

Uusi vuosi, uudet kujeet

Vuoden alku on minulle aina mieluista aikaa, eikä vähiten siksi, että minulla on synttärit. Tällä kertaa täytän tasavuosia, ja sen kunniaksi Iirokin kipaisee Euroopassa, jotta pääsemme juhlistamaan yhdessä ensi viikonloppuna.

Aluksi ajattelimme viettää viikonlopun ihan vaan luonani Luxemburgissa, mutta sitten mieleeni pälkähti pari ilmaista hotelliyötä, jotka olin saanut erään luottokortin kylkiäisinä. Kyseessä oli ”kaksi ilmaista yöpymistä missä tahansa Hyatt-hotellissa maailmassa”, ja Iiro oli joskus aiemmin heittänyt vitsinä, että pitäisikö lähteä Tokioon tai Pariisiin, koska siellä sijaitsisivat maailman hienoimmat (ja kalleimmat) Hyattit. Tokioon emme ole edelleenkään lähdössä, mutta Pariisi… hmm… mikä ettei?

Soitin vihdoin eilen Hyattin asiakaspalveluun. Olin käsittänyt, että yöt saisi, jos hotellissa vain olisi vapaata, mutta tämä oli väärin käsitetty. Sen sijaan yöt saisi käyttää, jos hotellin ”palkintoyökategoriassa” olisi vapaata, ja tätä ei enää perjantain ja lauantain väliselle yölle löytynyt. Pienen pettymyksen jälkeen tajusimme kuitenkin, että ihan yhtä hyvin voisimme yöpyä hotellissa lauantaista maanantaille, koska ehtisin töihin vielä maanantaiaamun ensimmäisellä TGV-junalla. Siispä nyt olen pikkuisen normaalia enemmän innoissani tästä hotellista:

ParkHyattParisVendome

Park Hyatt Paris Vendome tarjoaa asiakkaidensa käyttöön mm. spa-osaston. Tuskin maksaisin ihan heti hotellista lähemmäs tuhat euroa yöltä, mutta todella mielelläni kyllä käyn katsomassa, miten luksushotellissa yövytään! [Kuva: Pyonko Omeyama]

Seuraavaksi pitikin sitten hommata itsensä Pariisiin. Junaliput olivat näin myöhään ostettuna kalliimmasta päästä, mutta eivät poskettomia. Ongelmaksi sen sijaan meinasi muodostua Iiron lentolippujen muutos. Piti olla ihan läpihuutojutto muuttaa lennot Deltalla niin, että Luxemburgin sijaan Iiro lentäisikin suoraan Pariisiin, mutta puhelimessa koimme ikävän yllätyksen: vuodenvaihteessa oli muuttunut sääntö jos toinenkin, ja mikä olisi onnistunut heittämällä kaksi päivää aiemmin, ei nyt mitenkään kävisi päinsä.

Voi ärsytyksen huippu! Olisi tietenkin pitänyt tajuta, että jos jotain tarvitsee muuttaa puhelinpalvelun kanssa, se on parempi hoitaa ennen vuodenvaihdetta kuin sen jälkeen, koska tietenkin meillä oli tiedossa, että joku epämääräinen läjä muutoksia Deltan kanta-asiakasohjelmissa tulisi voimaan 1. tammikuuta. Ei vaan käynyt mielessä, että ne muutokset saattaisivat vaikuttaa tähänkin.

Soita aina ennen vuodenvaihdetta -säännön lisäksi lentoyhtiöiden ja muiden isojen yritysten kanssa toimiessa on kuitenkin voimassa myös toinen sääntö: Jos et ensimmäisellä kerralla saa haluamaasi, soita uudestaan. Iiro yritti uudestaan seuraavana aamuna, ja tällä kertaa puhelinpalvelija suoranaisen kieltäytymisen sijaan kutsui esimiehensä paikalle – ja melkein tunti siihen meni puhelimessa, mutta lopulta toisessa päässä saatiin manuaalisesti ohitettua uudet säännöt, ja saimme haluamamme. Jee!

Hôtel de Ville, Paris

Pariisi, täältä tullaan!

Tämän reissun kanssa kävi siis hyvä onni. Nyt tarvitsisin vielä ripauksen sitä samaa onnea, sillä minun paluuni Eurooppaan ei tällä hetkellä ole menossa ihan nappiin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun pitäisi olla jo lentokoneessa matkalla Minneapolista, mutta pohjoisessa ilmeisesti on -20C ja lunta pyryttää vaakasuoraan – déjà vu vuoden takaisesta – joten kyseinen kone ei ole ehtinyt vielä edes tänne Denveriin. Ainoa vaihtoehtoinen reititys tälle päivälle oli New Yorkin kautta ja sisältää lentokentän vaihdon La Guardianilta JFK:lle, johon minulla on tällä hetkellä aikaa 1h50min, eli todella vähän. Jätin jo ruumalaukkuni Iirolle tuotavaksi, mutta saa nähdä, miten ehdin edes pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa. Jos en ehdi, joudun omalla rahalla etsimään itselleni hotellin New Yorkista, ja vaikka ehtisin, minulla on silti 25 minuutin vaihto Charles de Gaullella Luxemburgin koneeseeni, eli ei tämä nyt ihan hyvältä näytä.

Ainoa hyvältä näyttävä asia tässä on, että boarding passissani lukee tällä hetkellä Atlantin ylittävälle lennolle matkustusluokaksi ”business”. Ei mitään havaintoa, onko tämä virhe vai ei, mutta sormet ristissä että ei ole!

Laskettelua Coloradossa – minne mennä ja mistä hissiliput ja sukset?

Viimeiset pari päivää on mennyt lumisissa rinteissä, hyytävässä pakkasessa mutta sitäkin kauniimmassa auringonpaisteessa. Steamboat Springs on ollut aivan mahtava paikka verestää vanhoja laskettelutaitoja, jotka jossain vaiheessa pääsivät unohtumaan. En ole vieläkään viitsinyt mustiin rinteisiin, mutta muita rinteitä on tullut tahkottua ympäri viittä huippua, joista laskettelukeskus koostuu. Tämän kaiken kunniaksi nyt on tarjolla faktaa Coloradossa laskettelusta.

steamboat1

Minne mennä?

Coloradon Kalliovuorilla riittää laskettelukeskuksia, sekä niitä kuuluisampia että lukemattomia pienempiä ja vähemmän tunnettuja. Tässä niistä joitain:

  • Aspen: komea laskettelukeskus, joka samalla toimii näyttäytymispaikka Hollywoodin kermalle. Suosio näkyy hinnoissa, ja niin ravintoloiden kuin asuntojenkin hinnat Aspenin kylässä ovat pilvissä: asuntovaunu trailer parkissa maksaa $600,000.
  • Vail: likipitäen kaikilla mittareilla suurin laskettelukeskus Coloradossa. Instituutio jo viidenkymmenen vuoden ajan. Neljä kertaa enemmän rinteitä kuin Levillä, ja rinteet ovat keskimäärin neljä kertaa pidempiä – pisin mäki, Riva Ridge, on noin 7 kilometriä pitkä. Vailin kaupungin puolella palveluita on laidasta laitaan, ja shoppailumahdollisuudet ovat hiihtokeskuksista parhaimpia.
  • Breckenridge: hyvät rinteet sekä aloittelijalle että paremmille laskettelijoille, mutta erityisesti snoukkaajille, sillä tämä oli ensimmäinen laskettelukeskus Coloradossa, joka salli lumilautailun mäissään, ja järjesti lumilautailun MM-kisat jo vuonna 1986. Tunnettu yöelämästään – Breckenridgen kylä on söpö, helposti käveltävä ja täynnä ravintoloita ja baareja. Huomaa, että Breckenridge sijaitsee kolmen kilometrin korkeudessa, ja korkeimmat huiput ovat melkein neljässä kilometrissä, eli tänne ei kannata pamahtaa suoraan merenpinnan tasolta tai riskeeraa vuoristotaudin.
  • Beaver Creek: luksushiihtokeskus, jossa liukuportaat vievät laskettelijat shuttle-pysäkiltä gondolille, valet-suksisäilytykset lämmittävät monosi sinua varten ja hissijonossa jaetaan ilmaiseksi lämpimiä suklaanakkulakeksejä. Rinteet sopivat parhaiten keskivertolaskijoille.
  • Miksipä ei?
    Miksipä ei?
  • Crested Butte: hiihtopummikeskus kokeneille laskijoille sekä niille, jotka haluavat kikkailla ylläpidettyjen rinteiden ulkopuolella. Rento meininki, vähän palveluja.
  • Copper Mountain: tämän hiihtokeskuksen erikoisuus on, että eri tasoiset rinteet sijaitsevat eri puolilla vuorta, ja näin nopeat ja hitaat, aloittelijat ja kokeneet laskijat jakautuvat luonnollisesti omille alueilleen. Copper Mountainin yhteydessä ei ole vanhaa kyläkeskusta, vaan laskettelukylät on rakennettu ensisijaisesti laskettelukyliksi.
  • Telluride: tunnettiin 1980-luvulla ”Coloradon parhaiten pidettynä salaisuutena”, mikä tarkoitti että pian kaikki tunsivat Telluriden. Monipuolinen laskettelukeskus, jolla on tarjontaa jokaiselle taitotasolle. Isoin vaikutus Telluriden imagoon on kuitenkin ollut 80-luvulla liikkeelle lähteneellä huhulla (joka saattaapi olla tottakin), että se olisi erityisen suosittu huumeparonien keskuudessa. Pahis-imagon myötä myös Tom Cruiset ja Brad Pittit ovat löytäneet laskettelukeskuksen.
  • Eldora: laskettelukeskus 45 minuutin ajomatkan päässä Boulderista. Hyvä, jos haluaa käydä laskettelemassa pelkästään päivän verran, koska yöpymismahdollisuuksia ei ole. Paikalliset vähän naureskelevat Eldoralle, koska se on niin ”pieni”, mutta kyllä se silti peittoaa suurimman osan suomalaisista laskettelukeskuksista.
  • Steamboat Springs: me päädyimme nyt tänne. Rinteet ovat pääsääntöisesti hyvässä kunnossa (ehkäpä johtuen 16 päivän lumisateesta, joka loppui juuri ennen saapumistamme), niitä on vaihtelevasti eri tasoisia, hinnat kohtuullisempia kuin monessa muussa paikassa, ja vaikka keskus ei korkeudella pärjääkään esimerkiksi Breckenridgelle – täällä lasketaan kahden ja kolmen kilometrin välimaastossa – lunta ja maisemia silti riittää. Kuriositeettina Steamboat on tuottanut enemmän olympiatason mäkiurheilijoita kuin mikään muu laskettelukeskus Yhdysvalloissa, ja Trey Parkerilla (toinen South Parkin luojista) on iso huvila keskellä päärinnettä. Steamboat Springsin erikoisuus ovat kuitenkin kuumat lähteet, joihin voi mennä lillumaan laskettelupäivän päätteeksi.

steamboat2

Mistä hissiliput?

Peukalosääntö Coloradon laskettelukeskuksien hissilipuissa tuntuu olevan, että mitä aiemmin ne ostaa, sitä halvemmalla ne saa. Mitään viimehetken diilejä ei kannata odotella.

Kausilippua kannattaa harkita, jos aikoo lasketella enemmän kuin neljä päivää tai useammassa kuin yhdessä laskettelukeskuksessa. Me hankimme Rocky Mountain Super Pass+:n, joka oli halvimmillaan elokuussa alle $500, myöhään hankittuna noin $600, ja joka sisältää rajattoman määrän laskemista Boulderin lähellä olevissa Copper Mountainissa, Winter Parkissa ja Eldorassa sekä kourallisen hiihtopäiviä Steamboatissa ja Crested Buttessa – niin, ja Uuden Seelannin Mt. Ruapehussa. Toinen vaihtoehto on Epic Pass, joka on jonkin verran kalliimpi (noin $700) ja sisältää pääsyn mm. Vailiin, Breckenridgeen ja Beaver Creekiin sekä pariin kalifornialaiseen hiihtokeskukseen.

Lyhyempiä hiihtolippuja saa netistä yleensä sitä halvemmalla mitä aikaisemmin ne ostaa, mutta alennuksia kannattaa kysellä myös majoituksentarjojalta, koska välillä heillä on mahdollisuus tarjota lippuja nettihintoja halvemmalla.

steamboat3

Mistä sukset?

Me olimme alunperin ajatelleet vuokrata sukset koko talveksi, sillä nk. season rentalien hinnat tien toisella puolella olevassa suksivuokraamossa olivat $155/kausi, emmekä olleet täysin varmoja, mitä halusimme suksilta, joten ajattelimme että näin saisimme kokeiltua eri suksia ennen ostopäätöstä. Olimme kuitenkin liian myöhään liikkeellä, sillä season rentalien tarjonta loppui marraskuun alkupuolella, joten lopulta marssimme kauppaan, jolloin netistä löytyneellä alekupongilla hinnaksi tuli noin $300 Salomonin suksiparilta siteineen.

Kauempaa laskettelemaan tulevien kannattaa harkita vakavasti omien kamojen tuomista mukana, jos sellaiset löytyy. Esimerkiksi Icelandairilla, joka tarjoaa ehkä parhaimpia yhteyksiä Helsingin ja Denverin välille, suksipussin saa mukaan edestakaisin 86 eurolla. Sen lisäksi, että omat kamat ovat usein vähemmän naarmuuntuneet kuin vuokrakamat, niiden tuominen mukana saattaa tulla halvemmaksi: suksien, sauvojen ja monojen vuokraus on paikasta ja suksien tasosta riippuen noin $30/päivä, ja lisäksi suksivuokraamossa saattaa joutua jonottamaan kamojaan pitkäänkin, jos on ruuhka-aikaan liikenteessä.

steamboat4

Vaikka suuntaammekin jo huomenna takaisin kohti preeriaa, lisää laskettelukuvia tullee vielä Instagramin puolelle!

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Veera Bianca. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @globecalledhome.

Matkailun aakkoset 2014

Albuquerque

Albuquerqueen suuntasimme hieman spontaanisti yhtenä päivänä New Mexicossa, kun päätimme jättää Los Alamosin ydinpommit johonkin toiseen kertaan ja kiersimme katsomassa Breaking Badin kuvauspaikkoja.

Bryssel tuli vuoden aikana tutuksi, kiitos parin hupimatkan ja aika monen työmatkan. Olen oppinut tykkäämään tästä vähän rohjosta ja rujosta kaupungista.

Colorado oli tänä vuonna tukikohta ja myös tapahtumapaikka monenmoiselle seikkailulle. En vain pääse yli siitä, miten mahtassa osavaltiossa olen saanut viettää aikaa.

Rocky Mountain National Park, Mills Lake

Mills-järvi Kalliovuorten kansallispuistossa Coloradossa

Deltalla olin tänä vuonna platina-asiakas, minkä ansiosta suosin yhtiötä aika rankasti matkustaessa. Ilmaiset matkustusluokan korotukset Economy Comfortiin ja välillä jopa Bisnekseen saakka kyllä kelpasivat.

Englannissa pyörin pariin otteeseen kavereita moikkaamassa, Iiroa moikkaamassa sekä työmatkalla. Kivaa oli nähdä Englantia myös Lontoon ulkopuolelta: Bath ja Stonehenge hurmasivat, ja Cambridgessa parasta oli Luxemburgista muuttanut suomalainen kaverini, joka toimi paikallisoppaana.

Tourist at Stonehenge

Stonehengessä kävin siskoni Lotan kanssa, ja paikan ääniopasta ei voi kuin kehua.

Flatirons-vuoret ovat yksi Boulderin parhaita puolia, ja kävimme niillä patikoimassa aina kun vaan ehdimme.

Grand Teton on kansallispuisto, josta en ennen reissua ollut kuullutkaan, mutta joka onnistui hurmaamaan upeilla vuorillaan ja villinä laiduntavilla biisoneillaan. National Park Servicestä on tullut uusi luottomatkaoppaani: kansallispuistot ovat poikkeuksetta vierailun arvoisia.

Havaiji oli matkailurintamalla tämän vuoden kohokohta, reissu, jota eniten olin odottanut, ja joka kuitenkin vielä onnistui ylittämään odotukseni.

Kaloko-Honokōhau National Historic Park

Kaloko-Honokōhaun rantaviivaa Havaijin saarella. Kilpikonnia ei tällä rannalla näkynyt, vaikka niitä yleensä täällä kellii.

Ihmiset ovat matkustamisessa ja ulkomaille muutossa yksi parhaista puolista (vaikka välillä ei ihan tunnu siltä). Olen törmännyt todella moneen kiinnostavaan tyyppiin vuoden aikana ja saanut jopa pari uutta ystävää.

Juoksin kuluneen vuoden aikana varmasti enemmän kuin kaikkina edeltävinä vuosinani elämässäni harjoitellessani puolimaratonia ja myöhemmin triathlonia varten. Lenkkarit kulkivat kassissa, ja sain juosta ympäri monenmoisen kaupungin katuja ja puistoja ja huomata, miten korkeus vaikuttaa juoksukestävyyteen. (Terkut vaan Estes Parkiin 2290 metriin.)

Kaliforniaan tuli äkkilähtö, kun eräänä perjantaina Iiro ilmoitti lähtevänsä Los Angelesiin työmatkalle heti maanantaina. Venice Beachillä oli vielä hellettä syyskuussa.

Santa Monica Pier

Santa Monica Pier oli lyhyehkön kävelymatkan päässä hotellistamme.

Luxemburgiin palasin joulukuun puolivälissä, ja minulla on tästä hieman ristiriitaisia tunteita. Joka tapauksessa tulevana vuonna taas enemmän juttua Keski-Euroopasta.

Madrid yllätti viime kesänä erittäin positiivisesti, kun kävin siellä moikkaamassa vanhoja ystäviä.

New Yorkissa kävimme Iiron kanssa pääsiäisenä, ja tajusin juuri, etten ole kirjoittanut tuosta reissusta yhtäkään postausta. Ehkä tämä vielä jossain vaiheessa korjaantuu…

New York City

Oostendissa ihmettelimme toukokuussa maailmansotien jäljiltä jääneitä Atlantikwallin bunkkereita. Luulen, että meidän matkakohteemme ovat keskimääräistä paljon sotapainotteisempia.

Pariisissa vierailin kuluneena vuonna pariin otteeseen, ja seuraava reissu on buukattu tammikuulle, kun tapaan siellä kavereita Suomesta ja Lontoosta. En näköjään vaan saa tästä kaupungista tarpeekseni.

Eiffel Tower & Paris

Quandary Peak oli ensimmäinen Fourteener, jonka huiputimme. Tänä vuonna se jäi ainoaksi, mutta toivottavasti ensi vuonna tulee lisää!

Ranskan kieli on ollut syypää moneen murheeseen ja hampaiden kiristelyyn kuluneen vuoden aikana, mutta myöskin moneen onnistumisentunteeseen ja ilon aiheeseen. Minulla on ranskaan selvä viharakkaussuhde.

Suomessa kävin kuluneena vuonna neljä kertaa. Jollain tasolla olen vähän kade kaikille helsinkiläisille, jotka saavat asua niinkin kauniissa ja upeassa kaupungissa. Yksikään näistä käynneistä ei siis ollut marraskuussa.

Trieriä näytin useammallekin Luxemburgissa piipahtaneelle kaverille. Roomalaisaikaisia raunioita, upea katedraali ja mielenkiintoinen Karl Marxin synnyinkoti, sekä toki hyviä saksalaisia ravintoloita – suosittelen!

Black Gate of Trier

Trierin musta kaupunginportti, jonka roomalaiset aikoinaan rakensivat

Utahissa meillä oli vajaan neljän tunnin vaihto matkalla Havaijille, joten vuokrasimme auton ja kävimme pörräämässä Salt Lake Cityn keskustassa mm. mormonitemppelissä. Spontaani autonvuokraus oli yllättävän helppoa ja lisäksi halvempi tapa päästä keskustaan kuin taksi.

Vegasissa vietimme marraskuussa ikimuistoisen viikon. Härö paikka, ei voi muuta sanoa.

Waikiki oli ainoa todellinen rantalomakohde tänä vuonna, ja tuli tarpeeseen. Rusketusrajat!

Amsterdam Flower Market

Amsterdamin kukkamarkkinat kanaalilta päin katsottuna

XXX eli tietenkin Amsterdam tuli tutummaksi, kun vietimme siellä Iiron kanssa yhteisen viikonlopun.

Yellowstone on tähän astisen kokemukseni mukaan Yhdysvaltojen hienoin, pähein ja mahtavin kansallispuisto, jossa käyntiä suosittelen lämpimästi oikeastaan aivan kaikille.

Yellowstone Pool

Yksi Yellowstonen kuumista lähteistä

Zombi on olotila, jossa olen ollut vähän liian monta kertaa aikaerojen ja pitkien lentomatkojen ansiosta.

Idea tähän postaukseen mahtavasta Tarinoita Maailmalta-blogista. Hyvää uutta vuotta 2015 kaikille lukijoille!