Elämäntapaintiaani Lisa

The Mall at Washington DC

The Mall, kolme kilometriä pitkä puisto Washington DC:ssä, jonka päässä kongressitalo

Taannoisella Washington DC:n reissulla päätin luottaa ihmisten anteliaisuuteen ja hankin nukkumapaikat paikallisten asukkaiden sohvilta Couchsurfingin ja Hospitality Clubin kautta. Saavuin kaupunkiin sunnuntaina auringonlaskun aikaan ja käppäilin kaupungilla pari tuntia ennen kuin ensimmäisen yön emäntäni Lisa ilmoitti lähtevänsä yliopistolta kotia kohti.

Washington Monument at Night

170 metriä korkea Washington Monument oli aikanaan 1800-luvun lopussa maailman korkein rakennus ja on yhäkin maailman korkein kivirakennus. Huipun näköalatasanne oli kuitenkin suljettu taannoisen maanjäristyksen aiheuttamien vaurioiden takia.

Metroiltuani Marylandin puolelle rajaa tapasin Lisan hänen asuinrakennusensa alaovella. Heti aluksi Lisa preppasi minut kämppistensä tapaamista varten: I haven’t exactly told them about this whole Couchsurfing thing, so I told them instead that we know from my studies abroad, from Semester at Sea. So we’ve spent one semester together on a cruise ship studying foreign politics, okay? Selvä… siis missä ihmeen laivalla? Missä maissa olemme yhdessä käyneet? Oh that doesn’t matter, they won’t know them anyway.

Washington Monument

Ottaessani kuvia ohitseni talsi nuorten ortodoksijuutalaismiesten joukko letit ja pitkät takit heiluen.

Lisa asui kolmiossa kolmen muun jatko-opiskelijan kanssa, jotka kaikki röhnöttivät sunnuntai-illan kunniaksi sohvalla ja katsoivat amerikkalaista jalkapalloa. Yksi tytöistä jakoi huoneen Lisan kanssa, ja huone näytti ihan kotoisalta… kunnes tajusin, että siellä on vain yksi sänky, yksi pöytä ja yksi kirjahylly. Oh those are all Sarah’s stuff. Mine is here, Lisa selvensi ja osoitti kahta matkalaukkua ja lattialle taiteltua ohutta petauspatjaa. What else do you really need in life but some clothes on your back and a spot to sleep in?

Lisa's Place

Lisan olohuone, jonka sohvalla nukuin yhden yön

Lisa totesi, että hänen täytyy vielä lukea artikkeleita yliopiston akateemista julkaisua varten – jonka edellisen numeron hän minulle lahjoitti, buzzwordeina gender norms, public spaces, privatization, militarization, China, Russia, Islam, sexuality – mutta lopulta päädyimme pöydän ääreen juttelemaan kolmistaan Skypen välityksellä Lisan hyvän ruotsalaisen ystävän Maxin kanssa, joka asuu Pekingissä. Lisa oli tavannut hänet ollessaan kaupungissa työharjoittelussa, ja kuulema Max oli ollut ainoa hyvä asia koko paikassa. Parin kuukauden harjoittelun jälkeen Lisa oli etsinyt toisen työpaikan Bangkokista, joka olikin ollut paljon parempi, ja lisäksi kaupunki oli ollut huomattavasti enemmän Lisan mieleen.

Capitol

Capitol tihkusateessa

I think if you have something, you should always share it, Lisa avasi syytään, miksi hän oli alkanut ottaa vieraita nukkumaan sohvalleen. Toisena esimerkkinä hän kertoi, että hänellä oli ylimääräinen kännykkä, ja hän oli lainaamassa sitä juuri ystävälleen. I get such a good feeling when I’m able to help somebody out by borrowing things to them, Lisa huokaisi ja sen jälkeen näytti minulle, mikä jääkaapin maidoista on hänen (tietysti se luomumaito), mitä muroja voin ottaa aamiaiseksi (niitä luomumuroja) ja antoi minulle vielä luomubanaanin. Ennen nukkumaanmenoa joimme kupit matea.

Field at American University of Washington DC

Opiskelijoiden istuskelu kampuksen ruohikolla taitaa olla universaali ilmiö

American University of Washington DC

Lähdin seuraavana aamuna eteenpäin ennen Lisan heräämistä, mutta tapasin hänet uudestaan pari päivää myöhemmin hänen yliopistollaan. Lisa oli innoissaan, että olin tullut käymään sinne, koska I feel like my apartment is just a place where I sleep in, but the University campus is really my home. Kävimme yhdessä Lisan laitoksen järjestämässä lounasseminaarissa, joka kuulosti mielenkiintoiselta, mutta josta lopulta ymmärsin aika vähän, koska kansainvälisen kapitalismin syntyteoriat eivät ole hirveän hyvin hallussa. Lisa kuitenkin kirjoitti muistiinpanoja kynä sauhuten ennen kuin lähti opintopiirin tapaamiseen. Minä lähdin pyöräilemään takaisin keskustaan lämpimässä syyssäässä.

Washington DC City Bikes

Washington DC:ssä oli kattava ja erinomaisen toimiva kaupunkipyöräjärjestelmä, jonka käyttöä suosittelen lämpimästi kaikille turisteille.

Kaksi ihanuutta

Macy's Red Carpet

Syyskuun loppupuolella meille saapui lähetys, joka tuotiin sisään oikein punaisella matolla… ja kerrankin lähettimiehillä oli mukana kenkäsuojat!

Mom on our New Sofa

Kaksi ihanuutta: sohva ja äiti!

Etsintä oli pitkä mutta vihdoin meillä on Maailman Paras Sohva. Tuolloin vierailulla ollut äitinikin antoi sille siunauksensa testi-istunnan jälkeen.

Auringonpaistetta taivaan täydeltä

Sanna lähetti blogille tunnustuksen aurinkoisuudesta. Kiitos! Aurinkoa täällä onkin viime päivät riittänyt, ja lämpöasteet ovat nousseet tällä viikolla joka arkipäivä helteen puolelle. Viikonlopuksi ja ensiviikoksi oli kuitenkin luvattu alle 15 astetta, joten kuluneella viikolla piti nauttia mahdollisesti viimeisistä ”Suomen kesä” -päivistä tämän vuoden puolella.

The Pool

Suurin osa naapureista on jo lakannut käyttämästä uima-allasta, koska the weather has cooled down. +25 astetta ei kuitenkaan täytä minun määritelmääni viileästä, ja auringonotto bikineissä oli vielä erittäin miellyttävää. Uima-altaan vesi sen sijaan on jo viilentynyt noin viidentoista asteen kieppeille, koska yöt ovat olleet alle kymmenasteisia, ja uima-allas on lämmittämätön.

Toes & Pool

Koska sijaitsemme sisämaassa, lämpötilaerot päivän aikana ovat korkeat. Aamulla vedetään takkia päälle, ja iltapäiväkolmelta on hellettä. Talvella tämä kuulema tarkoittaa yöpakkasia yhdistettynä keskipäivän T-paitakeleihin.

lehdetaltaalla

Real Simple on kahden numeron lukukokemuksen perusteella paras naistenlehti, johon olen ikinä törmännyt. Halloween-teemalehdistä taas Phyllis Hoffman oli ainoa, joka ei keskittynyt lehdessä lasten teemajuhliin, vaan antoi mm. vinkkejä, miten koristella kurpitsoita vanhoilla mustilla verkkosukkahousuilla ja sen jälkeen vajoutua mustavalkoiseen vintage-kauhu-tunnelmaan valkoisten cosmopolitanien ja suklaakonvehtien voimin.

Hevosia, pistimiä ja vaaliväittelyitä

You mention the Navy, for example, and the fact that we have fewer ships than we did in 1916. Well Governor, we also have fewer horses and bayonets. We have these things called aircraft carriers and planes land on them. We have ships that go underwater, nuclear submarines. — Obama Romneylle maanantain televisioväittelyssä

Paikalliset presidentinvaalit järjestetään melkein samanaikaisesti Suomen kunnallisvaalien kanssa, ja niistä on nyt tohistu jatkuvasti. Georgiassa tämä ei näy niin vahvasti, koska haastaja Romney voittaa osavaltion lähestulkoon varmasti. Paikallisessa vaalijärjestelmässä voittaja saa kunkin osavaltion kaikki valitsijamiehet taakseen, joten kumpikaan osapuoli ei panosta täällä mainontaan. Lähinnä yksityisten ihmisten pihoilla näkyy jonkin verran Romney/Ryan-kylttejä; lehdessä oli juttua, että joku oli laittanut pihalleen Obama/Biden-kyltin, ja vihainen naapuri oli käynyt pöllimässä sen, joten vaikka osavaltion äänistä yli 40% mennee Obamalle, ainakin täällä omakotitalosuburbiassa tunteet käyvät kuumana istuvaa presidenttiä vastaan.

Obama in a TV debate

Koska politiikkaa kuulee joka tuutista, tyydyn toteamaan, että toivottavasti Obama voittaa, sillä näin ulkomaalaisena tuntuu, että hän olisi näistä kahdesta yhteistyökykyisempi muun maailman kanssa. Romney taas avoimesti viime televisioväittelyssä kehui, kuinka USA on ollut mahtava maailmanpoliisi, ja kuinka hän pitäisi USA:n jatkossakin maailmanpoliisina lisäämällä armeijan rahoitusta ja pistämällä luun kurkkuun liudalle muita maita. Ihan huisan rakentavaa, odotan jo innolla.

Governor Romney, I’m glad you recognize al-Qaida is a threat, because a few months ago when you were asked what is the biggest geopolitical group facing America, you said Russia, not al-Qaida. You said Russia. And the 1980s are now calling to ask for their foreign policy back. Because the Cold War has been over for 20 years. — Obama Romneylle maanantain televisioväittelyssä

Olen seurannut myös suomalaisia vaaliväittelyitä, ja verrattuna täkäläiseen meininkiin näissä oli muutamia selkeitä eroja. Isoin ero on tietenkin se, että Suomessa väittelemässä on liuta puoluejohtajia ja näissä vaaleissa vielä pienpuolueiden edustajia, kun taas täällä vaaliväittelystä tekee jonkin verran dynaamisemman se, että väittelijöitä on vain kaksi. Kumpikin saa vastata toisen piikkeihin ja retoriikkaan suoraan – ja JOUTUU myös sen tekemään – kun taas Suomessa puoluejohtajat nostelevat sormia ja välillä vastaukset tulevat vasta pari repliikkiä myöhemmin, jos silloinkaan.

Olennainen ero on myös siinä, että Suomessa toimittajat vetävät vaaliväittelyitä tiukalla otteella, keskeyttävät ja penäävät vastauksia, jopa niin paljon että välillä tuntuu, että juontajat varastavat koko shown. Täällä taas juontajat ovat vanhoja senioritoimittajia, joille väittelyn juontaminen on suuri kunnia, ja homman ryhdytään sen vaatimalla arvokkuudella: kysymyksiä kysytään yksi kerrallan, annetaan kunkin vastata, välillä muistutetaan että two minutes, Governor Romney, ja varotaan keskeyttämästä ainakaan niin, että se voitaisiin tulkita epäkohteliaaksi. Obaman varapresidentti Biden puhui varapresidenttien välisessä väittelyssä välillä Romneyn kakkosmiehen Ryanin päälle, ja tästä nousi iso haloo, kun republikaanit haukkuivat Bideniä: he was so rude, so unpresidential! Myös Obamaa suomittiin samasta aiheesta viimeisimmän väittelyn jälkeen, kun hän välillä kärkkäästi puuttui Romneyn sanomisiin.

Väittelyn jälkeen haastatellaan kummankin puolen edustajia salin ulkopuolella olevassa mediakeskuksessa: no menikö miten? Oliko teidän ehdokkaanne terässä? Hauska yksityiskohta tässä on kyltit, joita kuvan taustalla näkee. Jokaisella senaattorilla on oma viiri, jota joku avustaja kanniskelee ympäriinsä, jotta televisiokanavilla olisi mahdollisimman helppoa löytää heidät haastateltaviksi halutessaan. Sitä odotellessa, että sama käytäntö tulisi Ylen Isoon Pajaan…

Mediakeskus vaaliväittelyn jälkeen

Otettaisiinko tänään haastateltavaksi Rubio vai Rogers? Kuva: Irish Times

Kolme neljästä väittelystä oli tiukasti pöydän ääressä, tiukan ”kaksi minuuttia kummallakin aikaa vastata”-formaatin mukaan, ja juontaja esitti kysymykset. Yhdessä väittelyssä sen sijaan repäistiin ja kokeiltiin jotain ihan uutta: annetaan yleisön kysyä kysymykset! Kysymykset ja niiden esittäjät oli valittu etukäteen, ja he olivat kaikki virallisesti äänestäjiä, jotka eivät vielä ole päättäneet kantaansa. Lähes poikkeuksetta kysyjät lukivat kysymykset suoraan paperista ja silti takeltelivat niitä esittäessään. Varmasti ramppikuume on tuossa tilanteessa kova, mutta jos tiedät meneväsi telkkariin yli sadan miljoonan ihmisen eteen, olisiko liikaa vaadittu, että treenaat sen verran, että pystyt lukemaan kysymyksesi takeltelematta? Yllättäen suomalaisissa televisioväittelyissä on pärjätty tämän suhteen paremmin.

Viimeisimmässä väittelyssä aiheena oli ulkopolitiikka, ja arvatkaa kuinka monta kertaa mainittiin EU, Nato tai mikään EU-maa? Kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla Romney totesi, että joku talousmittari on kohta Yhdysvalloilla yhtä huonossa jamassa kuin Espanjalla, ja we don’t wanna go down Spain’s route, joten I’ve got a five point plan. Toisella kerralla Romney heitti sivulauseessa, että EU varmaan tukisi Yhdysvaltoja, jos Yhdysvallat tiukentaisi Iranin kauppasaartoa. Lopun aikaa puhuttiin Lähi-idästä, Kiinasta, Lähi-idästä, Iranista, Syyriasta, Irakista ja Kiinasta – ja toki armeijan rahoituksesta, kotimaan taloudesta ja työttömyysasteesta, joista kaksi jälkimmäistä ovat huomattavasti lähempänä äänestäjän sydäntä kuin epämääräinen ulkopolitiikka epämääräisten valtioiden kanssa.

Cabbage Beef Soup while watching the debate

Meillä päin aikuiset syövät TV:n ääressä

Maanantain vaaliväittelyn kyytipojaksi kokkasin kaalikeittoa, joka upposi Iiroon hyvin heti sen jälkeen, kun sekaan oli lisätty vähän Louisiana Hot Saucea.

Kaalipapulihakeitto

600g jauhelihaa
puolikas kaalinpää
800g tölkkikidneypapuja, älä kaada lientä pois
800g pilkottuja säilyketomaatteja, älä kaada lientä pois
5 dl lihalientä
1 keskikokoinen sipuli
1 vihreä paprika
70g tomaattipyrettä
2 valkosipulinkynttä
2 rkl Worcesterkastiketta
1 rkl kokonaisia mustapippureita
suolaa ja pippuria

1. Pilko kaali neliöiksi, paprika kuutioiksi ja silppua sipulit.
2. Ruskista jauhelihaa isossa keittokattilassa noin 5 minuuttia. Kaada paistamisen jälkeen ylimääräiset rasvat pois kattilasta.
3. Lisää kattilaan kaali, pavut, tomaatit, lihaliemi, sipuli, paprika, tomaattipyre, valkosipuli, Worcesterkastike ja mustapippurit. Anna kiehahtaa ja hauduta matalalla lämmöllä puolisen tuntia.
4. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Tarjoile kuumana.

Ruska-aika Roomassa

Ruska

Täällä Georgiassa on vaellus- ja retkeilykelit yksitoista kuukautta vuodesta: muulloin paitsi heinäkuussa, jolloin on liian kuumaa. Tämän innoittamana ostin 50 Hikes in the North Georgia Mountains-kirjan, jonka esittelemistä vaellusreiteistä suurin osa on päivävaelluksia järkevän ajomatkan päässä. Viime lauantaina kävimme testaamassa kirjasta Alabamasta Appalakeille jatkuvan Pinhoti-vaellusreitin Horn-vuoren osion, yhdeksän kilometria mäkisissä maastoissa.

Pinhoti Trail Marker

”Pinhoti” tarkoittaa creek-intiaanien kielellä kalkkunanpesää, joten Pinhoti Trailin symboli on kalkkunanjalka.

Horn-vuori sijaitsee Chattahoocheen kansallismetsässä, joka on vähän Urho Kekkosen kansallispuistoa isompi alue Georgian pohjoisosissa. Jätimme auton vuoren juurelle Snake Creekin solaan, jota pitkin noin 150 vuotta aiemmin pohjoisten joukkojen kenraali Sherman marssi joukkoineen polttamaan Atlantaa. Kaikki kunnia Shermanille, sillä tässä maastossa ei taida olla kovin helppoa roudata kanuunoita.

Stop on the Pinhoti Trail

Nesteytystauko matkalla huipulle. Vuoren huippu oli 500 metrin korkeudessa, nousua 150 metriä, eli aika maltillisia vuoria nämä vielä.

View toward Johns Mountain

Tuuheat tammet peittivät huipulla näkymät, siispä talvea odotellessa…

Ruska-aika alkaa olla täydessä loistossa. Siitä vouhotetaan täällä lehdissä yllättävän paljon, vaikka ilmiölle ei ole kielessä omaa sanaa. Parin tunnin patikoinnin aikana ei kuitenkaan näkynyt muita retkeilijöitä, vaan ihan kahdestaan saimme nauttia luonnon rauhasta, kaukaisuudessa kuuluvasta pyssyjen paukkeesta ja koirien haukunnasta. Metsästyssesonki on päällä, ja urheilukauppojenkin mainoslehtisten etusivut ovat tätä nykyä täynnä kiväärimainoksia.

Ruska

Patikoinnin jälkeen lähdimme Roomaan.

romulusremuskurpitsat

Romuluksen ja Remuksen ei tarvitse tyytyä sudenmaitoon, sillä tarjolla on myös kurpitsoita.

Rooman kaupunki on rakennettu seitsemän kukkulan päälle, joista yhden huipulla sijaitsee vanha kuuluisa kellotorni, joka myös vesitornina toimii.

Rome Clock Tower

Vesitornin juurella paikalliset teinit ottivat toisistaan bileasuhalailukuvia.

Kyseessä tietenkin Rome, Georgia. Tällä keskisuurella kaupungilla on kivan oloinen keskuskatu, jonka varrella oli pari hyvän näköistä ruokapaikkaa ja lauantai-illan kunniaksi paljon vilinää. Jo pari korttelia Broad Streetistä syrjään katunäkymä vaihtui ränsistyneeksi, ”laudat ikkunoissa”-tyyliseksi, jonne ei välttämättä uskalla jättää autoa yöksi. Harkitsimme keskustassa syömistä, mutta päädyimme lopulta hyppäämään autoon ja posottamaan takaisin kotiin omenaglaseerattujen ribsien luokse.

roomakatunakyma

Broad Street, Rome, Georgia, USA

Herra Lentokapteeni

Puolentoista tunnin lento edessä. Astun lentokoneeseen. Paikka 31A… Eteenpäin, eteenpäin, eteenpäin… Jaahas, koneen vika rivi, ihan nurkassa, ikkunapaikka ilman ikkunaa. Mutta kai tämän vajaa pari tuntia kestää…

…ja sitten vieressä oleva nainen kääntyy puoleeni: olisiko mitenkään mahdollista, että vaihtaisitte paikkoja mieheni kanssa? Hänellä on käytäväpaikka tuolla edempänä. – Toki, vastaan, ja marssin koneen keskiosaan, missä käy ilmi, että uusi paikkani on varauloskäynnin kohdalla ja muuten täydessä koneessa ainoa, jossa ei ole vierustoveria. Ah, tilaa, minulle!

Tätä fiilistä kestää viisi sekuntia. Sitten viereeni istahtaa lentokapteeni.

Boardingia on kestänyt jo 45 min, kun koneen kapteeni – se joka istuu ohjaamossa eikä vieressäni – kuuluttaa, että on jotain viivettä lastauksen kanssa. Vierustoveri-kapteeni repeää. You know what that really was? hän avaa keskustelun ja kertoo, että eräs pyörätuolilla liikkeellä ollut matkustaja piti kantaa koneeseen and he weighed like two hundred pounds, you needed six men to carry him! ja viimeinen vartti oli mennyt siihen, että miehen pyörätuolia oli yritetty mahduttaa ruumaan. Pääsimme lopulta liikkeelle kolme varttia myöhässä, ja kapteeni puhisi, että firmalla pitäisi olla tätä varten joku proseduuri.

Olimme matkalla Washington DChin, jossa kapteeni kertoi asuvansa, vaikka lentovuorot lähtivät Atlantasta. There’s like ten daily flights a day between the cities, so commuting is no problem, and it’s free. Hetkinen, mutta hänen oman yhtiönsä yhteyksiä on vain kolme päivässä? Oh you see, here in the states, we have this system…

Kapteeni kertoi, että kaikilla amerikkalaisilla lentoyhtiöillä on herrasmiessopimus, että muiden yhtiöiden lentäjät saavat matkustaa niillä ilmaiseksi, jos vain tilaa riittää. Yleensä riittää, sillä jos matkustajapaikat ovat täynnä, lentäjät voivat istua kabiinihenkilökunnan paikoilla tai vaikka ohjaamon ylimääräisellä penkillä.

Sitä varmaan sitten tulee matkustettua paljon? Oh yeah, my whole family travels all the time… koska toki omalla lentoyhtiöllä lentävät ilmaiseksi myös perheenjäsenet, mukaanlukien vanhemmat. Kapteeni kertoi, että hänen veljensä on myös lentäjä eräällä toisella isolla lentoyhtiöllä, joten hänen äitinsä saa perhe-edun kummastakin yhtiöstä ja on tottunut matkustamaan ympäri maailmaa ilmaiseksi. I don’t think she even knows how much a flight costs anymore.

Lentäjän isä oli britti, ja hänellä itsellään on kaksoiskansalaisuus, kuten myös hänen leikkikouluikäisillä lapsillaan. Lentäjä kyseli, onko Suomessa hyviä yliopistoja ja mietti, että brittipassi tulee tarpeeseen, jos lapset haluavat joskus töihin EU-alueelle. Tällä hetkellä passit olivat hyödyllisimmillään matkustaessa Eurooppaan – we do it so often I don’t think the kids are able to appreciate it as much as they should – ja vain lentäjän vaimo, myöskin lentäjä, joutuu kulkemaan Non-EU-jonon kautta.

Lentäjä ei ole aina ollut lentäjä, vaan yliopistosta hän lähti finanssialalle… which I hated! Viisi vuotta alalla tahkottuaan hän päätti repäistä ja otti lainan opiskellakseen yksityisessä lentokoulussa. Kesti jonkin aikaa löytää töitä, ja hän sai tehdä aikansa sekalaisia hanttihommia ennen matkustajalentokoneen puikkoihin pääsemistä, mutta päivääkään ei ole kaduttanut. Tarinan opetus: it’s never too late to change to do something you love.

Washingtonin yllä kaartaessamme sain yksityiskohtaisen selostuksen näkyvistä nähtävyyksistä, reitistä, kielletyn ilma-alueen rajoista sekä tuuliolosuhteista. Koneen laskeuduttua toivotimme hyvät illanjatkot ja minä lähdin hakemaan tavaroitani koneen takaosista. Kumpikaan meistä ei kokenut tarpeelliseksi esittäytyä.

Tybee Islandin majakat

Turtle Crossing

Onneksi kaikkialle on kylvetty strategisesti lippuja, ettei kenellekään jää epäselväksi, missä maassa ollaan.

Savannahin reissulla poikkesimme Tybeen saarella. Savannahin kaupunki on kartasta katsottuna melkein meren rannalla, mutta oikeasti se on vasta suistossa, ja päästäkseen Atlantille täytyy ajaa vielä kymmenisen kilometriä rantaa kohti. Matkalla ei näkynyt yhtään kilpikonnia, mutta perillä odotti rantakylä, joka olisi aivan yhtä hyvin voinut olla Floridassa.

Tybee Island LIghthouse

Edessä pari turistia, takana Tybeen majakka

Taannoin eräs kesätyö vei minut asumaan kesäksi eräälle majakalle, jonka jälkeen kartoissa ja opaskirjoissa merkintä ”lighthouse” on kohonnut kiinnostavuusasteikossa ”pakko nähdä”-tasolle. Tybeellä on ollut majakka 1700-luvulta, ja aina kun edellisen on tuhonnut myrsky, tulipalo tai ohimarssivat sotajoukot, paikalle on rakennettu uusi. Nyt pystyssä oleva on vuodelta 1869 ja se on yhä toiminnassa. Majakassa on alkuperäistä tuotantoa oleva Fresnel-linssi, joita löytyy Suomestakin parista eri majakasta.

Tybee Island Lighthouse

Majakkamestari ja kaksi majakanvartijaa perheineen asuivat majakan juurella olevissa asunnoissa

Majakka on 47 metriä korkea, ja totta kai me kiipesimme huipulle, josta oli laajat näkymät Tybeen saaren pohjoisosaan.

Tybee Island Shore

Tybeen pohjoisranta

Rantaviivaa seuraa bunkkereiden rivistö, sillä Tybeellä sijaitsi aikoinaan Screvenin sotilaslinnake. Linnake oli käytössä 1800-luvun lopusta 1940-luvun loppupuolelle ja kahden sodan ajan toimi rannikkopuolustuksena siltä varalta, että saksalaiset hyökkisivät kimppuun. Nykyään linnakkeen jäljelläolevissa osissa on mm. linnakemuseo, yökerho ja koteja.

Bunker Homes

Vintage-asunto merinäköalalla, metrin paksuiset seinät viilentävät kivasti kesällä, pohja ihastuttavan sokkeloinen

Majakan vieressä oli häät käynnissä.

Tybee Island Bride

Morsianta ja morsiusneitoja vähän hermostuttaa ennen vihkimistä

Vihkipaikka Tybeen rannalla
Sulhanen taas hermoilee vihkipaikalla rantapaviljongissa

Tybee Island Wedding

Kun on lähes takuuvarmasti hellettä, häävastaanoton voi järjestää vaikkapa majakan viereen pystytetyssä teltassa

Majakasta alas päästyämme ajoimme vähän saarta etelään ja lähdimme kävelemään rannalle. Rannan ja asutuksen välissä oli pitkät kävelysillat, joita pitkin pääsi dyynien ylitse.

Walkways to Tybee Beach

Tybee Island Beach

Tybee Island Beach

Isä kävi jo kastelemassa varpaat, Iiro vasta matkalla veteen, äiti ja minä jäimme valokuvaamaan

Tybee Island Beach

Atlantti oli yllättävän lämmin, selkeästi yli 20-asteinen, ja rannalla oli vielä myöhään iltapäivällä kiitettävästi auringonpalvojia. Leveä hiekkaranta jatkui monta kilometria koko saaren pituudelta.

Tybee Island Fishing Pier

Kalastajia varten oli rakennettu oma laituri, jonka välittömässä läheisyydessä ei saanut uida

Jenni ja Iiro Tybeen rannalla

Matkalla takaisin Savannahiin spottasimme vielä toisen Georgian viidestä majakasta: pienen Cockspurin majakan. Majakka on olevinaan pienellä saarella, mutta merkittävän osan vuorovedestä saari on kokonaan aaltojen peitossa.

Cockspur Island Light

Tältä se näyttää autosta nopeasti kuvattuna…

Cockspur Lighthouse

…ja tältä se näyttää jonkun muun kuvaamaana.

Convertible Scarf Styles

Matkalla takaisin olin kadottanut ponnarin johonkin, joten lainasin äidiltä khmer-huivia. Grace Kellystä ei kannata nyt puhua; jopa Bridget Jones taisi sitoa tämän elegantimmin.

Pyöräilyilmoja pidellyt

Syksy on vihdoin saapunut tänne Georgiaankin, ja vaikka hellettä on vielä viikottain, ilmat ovat pääsääntöisesti viileämpiä. Tänään oli vain 15 astetta, eli oiva sää ottaa pyörä autotallista ja lähteä pienempiä teitä pitkin läheiselle Farmer’s Marketille, joka tässä pikkukaupungissa on aina tiistaiaamuisin keskustan jalkapallokentän viereisellä parkkipaikalla. Matkaa on lähes kymmenen kilometria, joten helteessä tuota ei olisi viitsinyt ajaa ja sen jälkeen mennä vielä syömään.

Crowd of Small Pumpkins

Syksyn tulon huomaa myös siitä, että jo yli kuukauden kaikki paikat ovat olleet täynnä kurpitsoita

Virallisesti tässä osavaltiossa pyöräily jalkakäytävillä on kiellettyä. Rikon sääntöä aina kun mahdollista, sillä jalkakäytävillä liikkuu harvoin muita. Jalkakäytävät ovat juuri ja juuri tarpeeksi leveitä, että ihminen ja pyörä mahtuvat teoriassa rinnakkain. Tänään se yksi ainoa jalankulkija, johon törmäsin (no en törmännyt, mutta joka kulki kanssani samaan suuntaan keskellä jalkakäytävää), ei vaikuttanut huomaavan minua, vaikka kuinka rimputtelin kelloa… Liekö tunnistanut pyörän kellon ääntä, kun niitä on täällä vielä vähemmän kuin pyöriä. Lopulta sitten väisti, kun pysähdyin taakse ja kauniisti pyysin.

Prints on Cement

Savannahissa jalkakäytävällä oli kulkenut koira, täällä kuljen minä!

Kaikkialla reitin varrella ei jalkakäytäviä ole. Sen sijaan teillä, joilla on vähänkään enemmän liikennettä, on yleensä vähintään kaksi kaistaa suuntaansa, joten autot pystyvät helposti ohittamaan pyörän etäältä – ja osavaltion lain mukaan pyöräilijää ohitettaessa pitääkin jättää 1,5 metriä tilaa. Suurin osa näin tekeekin, mutta valitettavasti joukkoon mahtuu asennevammaisia. Tänään yksi autoilija ohitti minut selvästi alle puolen metrin päästä ja painoi kohdallani mielenosoituksellisesti tööttiä. Pyöräilin jo niin reunassa kuin mahdollista – ja hyvä kun en ojaan ajanut, kun auto tunkee kylkeen kiinni täydessä vauhdissa – joten varmaan tarkoituksena oli viestiä, etteivät pyöräilijät kuulu liikenteen sekaan ollenkaan.

Asennevammaisten vastapainoksi liikenteessä liikkuu ylikohteliaita kuskeja. Eräässä risteyksessä yksi kuski yritti kohteliaasti antaa minulle tietä, vaikka hänelle paloi vihreä valo ja minulle punainen, ja kaiken kukkuraksi vihreä valo paloi useammalle kaistalle, joista muut eivät olleet aikeissakaan pysähtyä. Ihan kiva ele, mutta jätin silti menemättä.

Agraulis vanillae

Menipä tämä kirjoitus marisemiseksi… Liikenneärsytystä lieventämään ”gulf fritillary” eli Agraulis vanillae

Torilta tarttui mukaan iso liuta juuri poimittuja kasviksia mukavan edullisesti. Selkeästi eri chilikasvit olivat vielä kaudessa, vaikka keski-iän ylittäneet leveää puheenpartta jauhavat maanviljelijät muistuttivatkin, että viimeisiä viedään, ja pahoittelivat paprikoiden pientä kokoa.

Picnic hautuumaalla

Lauantaina Savannahissa nappasimme supersöpöstä Back in the Day -leipomosta lounasleivät ja suuntasimme picnicöimään Bonaventuren hautuumaalle kaupungin laidalle.

Back in the Day -leipomo
Back in the Dayn kanta-asiakaskuntaan kuului mm. poliisi, joka pelmahti paikalle hieman meidän jälkeemme luotiliivit päällä.

Bonaventure Cemetery

Picnic-paikka hautuumaan taaimmaisessa nurkassa suiston rannalla

Bonaventure Cemetery

Hautuumaan vanhimmat haudat olivat 1800-luvulta, uusimmat ihan tuoreita. Monella haudalla oli hienoja patsaita.

Bonaventure Cemetery

Naavatillandsian peittämät tammet kasvoivat kaikkialla

Kysyin hautausmaan toimistosta karttaa hakiessa, jätämmekö auton parkkiin vai onko hautuumaalla sallittua ajaa autolla. Toimiston virkailija vastasi: It’s 160 acres! You’re not going to walk there!

Bonaventure Cemetery

Joillain vanhoilla haudoilla oli vain sukunimi ja hautausten määrä

Bonaventure Cemetery

Bonaventure Cemetery

Monella haudalla oli CSA-risti merkiksi, että henkilö oli sisällissodan veteraani Etelävaltioiden puolelta.

Bonaventure Cemetery

24-vuotiaan haudalla oli yliopistojenkkijalkapallojoukkueen viiri

Bonaventure Cemetery

Bonaventure Cemetery

Pieni Gracie Watson, hotellinomistajan ainoa lapsi, kuoli 1800-luvun lopulla kuusivuotiaana keuhkokuumeeseen. Haudalle teetettiin Gracien näköispatsas.

Bonaventure Cemetery

Osassa hautakivistä oli pidempiä kertomuksia vainaasta.

Bonaventure Cemetery

Tältä naavatillandsia näyttää läheltä

Jamaikalainen perunasalaatti ja georgialainen viini

Kävimme tässä iltana eräänä sohvanetsinnän lomassa käppäilemässä Roswellin keskustassa, jossa on yksi kadunvarrellinen katukahviloita, terasseja ja pikkuputiikkeja. Eräästä putiikista löysimme pullon paikallista viiniä, Frogtown Cellarsin roussannea, joka tarttui mukaan illalliselle. Pohjois-Georgiassa Appalakkien juurella on kourallinen viinitiloja, joista eräs paikallinen viiniharrastaja sanoi, että niissä on kaikissa hyvin tunnistettava ominaismaku, josta hän ei liiemmin perusta. Me totesimme tämän yhden pullon perusteella, että joo, viinissä on selkeä erilainen maku, joka ei kuitenkaan meistä ollut paha. Sen sijaan viinin tuoksu ei ollut kovinkaan miellyttävä.

Dinner with Georgian wine, chicken and potato salad

Viinin kanssa teimme limekookosmarinoituja kananrintoja ja jamaikalaista perunasalaattia. Perunasalaatin ohje oli paikallislehden palstalta, jossa ihmiset kyselevät ohjeita lemppariravintoloidensa lemppariannoksiin. Tämä oli Wahoo Grillin, joka sijaitsee sen verran kaupungin toisella puolella, että emme sinne ole vielä eksyneet ja tuskinpa eksymmekään, mutta salaatti oli erinomaisen onnistunut – ja nimi on harhaanjohtava, sillä salaattiin ei tule perunaa.

Jamaican potato salad

Jamaikalainen perunasalaatti

2 keskikokoista bataattia (yhteensä n. 500g)
1 kassavan juuri
1 punainen paprika
2 kevätsipulia
1 rkl jamaikalaista jerk seasoningia (jos ei ole, voi korvata esim paprikajauheella ja ripauksella chilijauhetta)
1 rkl tuoreita timjamin lehtiä
1 jalapeno
1,5 dl kookosmaitoa
2 rkl majoneesia
1 rkl ruokokidesokeria
1 tl raastettua inkivääriä
puolikkaan limen mehu
suolaa ja pippuria

1. Kuori bataatit ja kassava. Leikkaa isohkoiksi palasiksi ja keitä noin 10 minuuttia. Kassava saattaa vaatia pidemmän keittoajan; nosta vedestä kun ovat pehmenneet. Anna jäähtyä.
2. Kuutioi paprika, silppua kevätsipulit ja viipaloi jalopeno. Sekoita salaattikulhossa joukkoon jerk seasoning ja timjami.
3. Sekoita pienemmässä kulhossa kookosmaito, majoneesi, sokeri, inkivääri ja limemehu salaattikastikeeksi. Sekoita salaatin joukkoon.
4. Kun bataatit ja kassava ovat jäähtyneet tarpeeksi, että niitä on helppo käsitellä, leikkaa ne pienemmiksi kuutioiksi ja lisää salaattikulhoon. Mausta suolalla ja pippurilla maun mukaan. Salaatti paranee, jos se saa levätä jääkaapissa vähintään tunnin.