Hankinnat -tägi | Globe Called Home

1.12.201426.11.2014

Ratkaisu kännykän akun loppumiseen

Ovesta ulos lähtiessä on aina hyvä tarkistaa, että mukana on lompakko, avaimet ja kännykkä. Jos olen lähdössä yhtään pidemmäksi aikaa ulos, mukana kulkee myös neljäs: kännykän vara-akku.

Kuulun niihin ihmisiin, jotka katsovat kännykästä reittitiedot, tekstailevat ja whatsapittavat kavereille, googlaavat sitä sun tätä mieleen tulevaa ja luppoaikana selaavat sosiaalista mediaa. Kännykällä on myös kiva ottaa kuvia, jos järkkäri ei ole tullut mukaan, katson siitä kellonajan ja vuorilla patikoidessa mittaan sillä matkaa, vauhtia ja aikaa. Siksi sen akku ei aina kestä edes kokonaista päivää, varsinkin jos ollaan jossain, missä on huono kuuluvuus, ja vara-akusta saa virtaa tilanteessa kuin tilanteessa.

Kuvassa oleva kännykkä on jo sanonut itsensä irti, mutta patukka kulkee yhä mukana.

<br /> Minun vara-akkuni on Nokia DC-16 Universal Portable USB Charger*. Saimme Iiron kanssa kumpikin vara-akun tuliasena Iiron Nokialla sitä kehittämässä olleelta kaverilta, ja tajusimme kumpikin aika pian vempeleen olevan mainio. Jotain, jota emme olleet osanneet kaivata, mutta joka ratkaisi kertaheitolla yhden pienen mutta ärsyttävän ongelman elämässä. Patukka latautuu samanlaisella mini-USB-laturilla kuin mitä kännykkämmekin, ja siitä riittää virtaa reiluun yhteen kokonaiseen kännykän akkkuun.

Samanlaisia vempeleitä löytyy nykyään kait montaa muutakin mallia, mutta yhäkin moni kaveri ihmettelee ääneen, että Mikä toi on???, kun vetäisen pinkin patukan laukusta. Siispä kun London and beyond-blogissa esiteltiin vastaavaa keksintöä, ajattelin minäkin levittää tämän vempeleen ilosanomaa. Jos sinulle läheinen ihminen on viime aikoina kironnut kännykän akun loppumista, tässä saattaisi olla taatusti tervetullut joululahja.

12.4.2014

Pariisi ilman paineita

Tiedättekö sen tunteen, että nyt kun on tänne maailman ääriin tultu, niin on pakko nähdä kaikki, koska todennäköisesti tänne ei ikinä eksy uudestaan? Minä tiedän, sillä tuo fiilis on minulla hyvin yleinen matkakumppani. Parhaimmillaan se saa tutustumaan paikkaan kunnolla, mutta pahimmillaan (ja yleisemmin) se aiheuttaa stressin tunnetta ja kärttyisyyttä, jos jokin asia ei sujukaan ihan suunnitelmien mukaan.

Pariisissa ei tätä fiilistä ole.

View of Eiffel Tower from Hotel Eber Mars

Hotellimme sijaitsi Eiffeltornin puiston vieressä ja ikkunasta oli näkymä tornille

Viimeviikonloppuinen Pariisin reissuni – kolmas vuoden sisään – oli rentouden multihuipentuma. Kaikki isot ja pakolliset nähtävyydet olin jo nähnyt, ja olin myös oivaltanut, että kaupungissa olennaisinta on lopultakin fiilis: se, kun istuu Seinen varrella tai Maraisin katukahvilassa aurinkolasit nenällä ja kir-lasillinen kädessä. Matkakumppanini V ja J (joka myös ÄitiQ:na tunnetaan, pikkulasten vanhemmille blogivinkki!) olivat kumpikin kaupungissa ensikertalaisia, mutta heillä on selvästi minua paremmin hanskassa tuo rauhassa ottamisen jalo taito.

J ja V sekä croissant ja banaani Père-Lachaisen hautuumaalla

Tänne on haudattu monta kuuluisuutta, mutta lopulta ne tavallisten ihmisten haudat olivat kaikkein kiinnostavimpia

Seine virtaa Pariisin läpi ja jakaa sen pohjoiseen ja etelään – tai kuten pariisilaiset sanovat, oikeaan ja vasempaan puoleen jokea. Oikea on pohjoinen, vasen etelä.

Viikonloppuun kuului meillä usean hyvän ravintolan ja parin rennon kahvilahetken lisäksi kävely Père-Lachaisen hautausmaalla kauniiden paasien ja ”hautamökkien” välissä sekä maleksinta pitkin Passage Jouffroyn katettua ostoskujaa, josta J löysi kesähatun ja tuliaisia lapsille, V kauniin violetin kaulakorun ja minä värikkään kesämekon ja ranskankielisiä sarjakuvia. Sarjakuvakauppias vaihtoi englanniksi heti, kun kuuli ranskassani ulkomaisen korostuksen – hyvin yleistä Pariisissa – ja tiedusteltuaan kotimaani kehui, kuinka Suomi on ihana matkailumaa, because I like snow, dark, cold and everything. And because you speak so good English.

Tästä laarista minulle tarttui mukaan pari Tinttiä ja Asterixia

Doll house accessories at Passage Jouffroy

Myynnissä oli mm. nukketalon osia (vasemmalla) ja kävelykeppejä (oikealla).

Passage Jouffroy sijaitsee Seinen pohjoispuolella lähellä Grands Boulevardsin metroasemaa, 2. ja 9. arrondissementien rajalla

Sarjakuvakauppias suositteli minulle bussien käyttöä metrojen sijaan, sillä busseista näkee kaupunkia, kun taas metrot ”haisevat”. Näkemys tuokin, mutta busseihin ei enää meidän kärsivällisyytemme riittänyt, sillä ne ovat ruuhkien ja pikkukujien takia auttamattomasti hitaampi kulkuväline kuin helppokäyttöiset, nopeat ja tiheällä vuorovälillä varustetut (vaikkakin vanhat ja rämisevät) metrot. Vinkki muuten julkisiin liittyen: Pariisin kulkuvälineisiin saa päivälippuja (1 päivä 12 euroa, 2 päivää 19,40 euroa), mutta en suosittele niiden ostamista kenellekään, ellei oikeasti halua viettää koko valveillaoloaikaansa metrossa. Halvemmaksi tulee ostaa 10 lipun carnet, joka maksaa reilu 13 euroa ja on yhtä kuin kymmenen kertalippua, jotka voi jakaa seurueen kesken. Minulla oli edelliseltä reissulta kertalippuja mukana; J ja V taas ostivat yhden carnetin puoliksi, ja se riitti koko viikonlopuksi, vaikka loppuajasta julkistenkäyttökynnyksemme oli vihoittelevien jalkojen takia aika matala.

Kuuluisa Notre-Damen katedraali, jossa asuneesta kuvitteellisesta kellonsoittajasta tehtyä musikaalia kävin vastikään katsomassa ja jota lämpimästi suosittelen kaikille musikaalien ystäville

11.2.20144.8.2014

Amerikkalainen internetyhteys: sitä saa mistä maksaa

Istun tällä hetkellä taloyhtiömme community centerissä langattoman verkon ääressä, koska Coloradon kodissamme ei ole nettiyhteyttä. Kyllästyin eilen tähän tilanteeseen – emme pysty katsomaan Netflixiä, internetin käyttö kännykällä on tolkuttoman hidasta, eikä printterimmekään toimi ilman verkkoa – joten käyn nyt läpi vaihtoehtoisia palveluntarjoajia. Ei nimittäin ole oikeastaan mitään positiivista sanottavaa vanhasta netti- ja kaapelitarjoajastamme Comcastista.

Palvelun tilaamiseen liittyvästä härdellistä valitinkin reilu vuosi sitten, mutta vielä vaikeampaa oli saada palvelu lopetettua. Tai siis, palvelu kyllä loppui, mutta laskutus ei, ja sen sijaan asiakastilillemme ilmestyi kummallisia lisämaksuja palveluista, joita emme olleet ikinä tilanneet.

Iiro valitti ensin joulukuussa, sitten tammikuussa, ja kummallakin kerralla maksut luvattiin poistaa tililtämme. Näin ei tapahtunut. Minä valitin pari viikkoa sitten, kun Iiro oli jo ihan hiiltynyt asiakaspalvelun kanssa chattailyyn, ja sain taas lupauksen, että maksut poistettaisiin. Mitä vielä. Tänään sitten otin uudestaan yhteyttä Comcastiin ja valitin aiheesta, ja nyt asiakaspalvelija osasi kertoa, että maksut on jo siirretty perintäosastolle. Jaahas. Asiakaspalvelija sanoi, että voi merkata tililleni tiedon, että laskutus on väärin, mutta että minun pitää soittaa perintäosastolle, jotta he huomaisivat merkinnän. Pyysin, että hän soittaisi, koska en millään jaksaisi enää roikkua puhelimessa, mutta kuulema asiakaspalvelusta ei ole puhelinyhteyttä perintäosastolle.

Toinen ongelma on liittynyt kaapeliboksin palauttamiseen. Kun Iiro marraskuussa peruutti netin ja kaapelin, silloinen asiakaspalvelija lupasi lähettää postissa palautuslaatikon kaapeliboksille. Sellaista ei koskaan kuulunut, joten kaapeliboksi muutti muun tavaran mukana Coloradoon. Joulukuussa toinen asiakaspalvelija lupasi lähettää boksin, mutta mitään ei kuulunut taaskaan. Sama tammikuussa. Vihdoin viimein pari viikkoa sitten asiakaspalvelija sai aikaiseksi lähettää palautuskuoren, sillä UPS:ltä tuli kirje, että he eivät olleet onnistuneet toimittamaan meille lähetystä Comcastilta, koska osoite oli puutteellinen, ja palautuskuori pitäisi sen sijaan käydä hakemassa heidän toimistostaan vajaan 50 mailin ajomatkan päästä. Voitte arvata, olenko hakemassa.

Tämän kaiken jälkeen harkitsimme kokeilevamme jotain muuta palveluntarjoajaa. Toisaaltaa olimme kuulleet valitusta, että ne muut eivät olleet sen parempia, ja kuten Iiro huomautti, tiedämme jo Comcastin huonouden sekä taktiikan, jolla puljusta sai ulos edes jonkinlaista palvelua; uudella palveluntarjoajalla pitäisi taas selvittää, mitä kautta voi valittaa. Kun sitten selvisi, että haluamani netti- ja kaapelipaketti maksaa Comcastilla $40 kuussa, kun taas kilpailija velottaisi siitä $80, päätin, että annan hinnan ohjata valintaa tälläkin kertaa. Eli huono palvelukokemus jatkunee jatkossakin koko rahalla.

Nyt on sitten tilattu kaapeliasentajan käynti ylihuomiselle. Tilauksen yhteydessä asiakaspalvelija Emerliza kysyi, haluanko maksaa Comcastille $200n vakuusmaksun, joka palautettaisiin vasta vuoden päästä, vai annanko heille luvan tarkistaa luottohistoriani – mikä kumma kyllä vaikuttaa itsessään negatiivisesti luottohistoriaan. Annoin luvan, ja Emerliza taisi olla vähän enemmän innoissaan tuloksista kuin minä:

Emerliza: I am pleased to inform you that as per results of the credit check, we will not require any deposit for your order today.
Emerliza: You must be good in keeping up with your bill. I salute you for that!
Emerliza: Great choice to do the credit check, you are able to save $200 my friend.
Jenni: great
Emerliza: Yes, it is actually awesome!

Tämän jälkeen Emerliza merkkasi vielä tietoihimme, että myös ”Liro” on valtuutettu tekemään päätöksiä tilauksiemme suhteen. Ehkä neljässadas kerta kun Iiron nimi kirjoitetaan kyseisellä tavalla väärin.

30.1.2014

Ulkosuomalaisen työhuoneen sisustus

Työhuoneen oven juliste toimii näppäränä smalltalkin aloittajana: hitaampikin kollega keksii kysyä, onko Suomessa juuri nyt lunta.

Olen huomannut, että mitä enemmän olen ulkomailla, sitä suomalaisemmaksi tunnen itseni. Ja kun työyhteisössä olen ainoita ei-ranskankielisiä, koen, että kansallisuuden korostaminen on minulle eduksi: tajuavat helpommin, että minun ”omituisuuteni” eivät johdu siitä, että juuri minä olisin omituinen, vaan että tulen omituisesta kulttuurista. Mieluummin niin, sillä omituisuuden leimasta tuskin pääsen vielä vähään aikaan irti.

Pyysin Postcrossingissa suomalaisia lähettämään minulle Suomi-kortteja työhuoneen koristeeksi, ja tässä niitä nyt on.

Muilla työkavereilla seinillä on lasten taideteoksia, hauskoja tiimikuvia taikka – yllättäen – postikortteja ja julisteita kotiseudulta, joten minäkin olen koristellut kermanväriset seinät kalenterin ja organisaatiokaavion lisäksi iloisilla asioilla. Suomi-julisteet kävin hakemassa Suomen suurlähetystöstä, kun kuulin huhua, että jakavat siellä edellisvuosien PR-julisteita ilmaiseksi. Huhu piti paikkansa, ja valitsin isosta pinosta lumisia puita, Helsingin kaupunkikuvaa ja Lapin jokia – tai oikeastaan en valinnut Lapin jokia vaan yritin kovasti pyytää itselleni lasiseinän lävitse saaristojulistetta, mutta näköjään suomeksikin voi tulla väärinymmärryksiä, ja näillä sitten mennään. Lapin juliste ei enää ole seinälläni, sillä luulen, että erään viikonlopun aikana teipit pettivät ja yli-innokas siivoaja vei sen mennessään ”roskana”.

Nämä postikortit taas ostin itse Suomesta. Juliste on työmatkalta Brysselistä, kun palaverin jälkeen ehdin vielä kipittää Magritte-museoon tutustumaan yhteen lempitaiteilijoistani.

Ei tämä aivan ensimmäinen kerta ole, kun minulla on oma työhuone, mutta melkein vuosikymmen tässä välissä kuitenkin vierähti avokonttoreissa. Taidan olla tässä asiassa vähemmistössä, mutta pidän avokonttoreista. Sitä tuntee olevansa enemmän tiimi kollegoiden kanssa, ja kahvitauoille ja lounaalle on helppo lähteä porukalla, kun ei tarvitse käydä keräilemässä ihmisiä pitkin käytäviä. Keskittymisvaikeuksiin minulle riittää hoidoksi nettiradio ja kunnon kuulokkeet. Täällä kuitenkin oma työhuone on sidoksissa arvostukseen ja hierarkiaan, ja yksi työkaverini huomautti minulle kerran, että olenko tajunnut, että minua vähän sorsitaan täällä, sillä minullahan pitäisi olla asemassani kolmen ikkunan levyinen työhuone, kun nyt ikkunoita on vain kaksi. Ei, en tosiaan ollut tajunnut, eikä ihan hirveästi senkään jälkeen kiinnostanut.

En tajua, miksi Helsinki-julisteessa on clipartia tanssivasta balleriinasta, tai kuka on keksinyt laittaa tekstit Comic Sansilla, mutta parempaakaan ei suurlähetystöstä löytynyt.

Tähän vielä loppuun muistutus, että tätä blogia voi ehdottaa Supersaver Travel Blog Awards -kilpailussa Parhaan ulkomailla asumista käsittelevän blogin kategoriaan vielä ensi tiistaihin asti. Mitä enemmän ehdotuksia, sitä todennäköisemmin finaalissa. Suurkiitos tähän mennessä ehdotuksen matkaan laittaneille!

13.8.20134.8.2014

Heräteostoksia

Olen tainnut ennenkin mainita työpaikkani kellarissa sijaitsevan expateille suunnatun ruokakaupan, josta saa vähän vaihtelevasti kaikenlaista hyvää kodista muistuttavaa. Tässä päivänä eräänä lounasseurani oli menossa lounaan yhteydessä kauppaan ostoksille, joten tulin mukaan, tarkoituksena olla ostamatta mitään. Eihän se tietenkään onnistunut, vaan heräteostoksia tuli tehtyä… ja mitkäköhän lienevät minun heräteostokseni ruokakaupassa?

Tajusin nyt ensimmäistä kertaa, että kaupasta saa Suomesta tuttua sitruunapippuria. Ette voi uskoa, kuinka sitä on tullut kaivattua. Ja hernekeittoa! Ei sillä, että olisin syönyt purkkihernekeittoa Suomessakaan moneen vuoteen, mutta hätävarana kaapissa se tuo kotoisuuden tunnetta.

Marmitesta syytän Australiassa asuvaa Annaa, joka maistatti minulla vegemitea Suomessa käydessäni.

25.4.20134.8.2014

Asennusmiestä poikineen

They never think you might have to work, do they? työkaveri puuskahti, kun remppayhtiö soitti minulle kolmatta kertaa töihin yrittääkseen vaihtaa aikaa, jolloin asennusmies toisi minulle uuden uunin rikkinäisen tilalle. Kolmatta kertaa totesin, että aika on jo sovittu aikoja sitten, ja siinä myös pysytään, kun kerrankin ihme oli tapahtunut ja olin saanut sovittua samalle kellonlyömälle sekä uuniasentajan että internetasentajan käynnin. Vähän tätä ihmettä heikensi se, että internetasentajan käynnin ajankohta oli ollut täysin neuvottelematon ja heitetty päivälle, jolloin minun piti alunperin olla työmatkalla. Jos ajankohtaa olisi halunnut siirtää, internetin saapumisessa olisi kestänyt yli kuukausi ylimääräistä, joten peruin sitten työmatkan.

Epäilen, että tällä oletuksella, että joku on aina kotona, on jotain tekemistä sen kanssa, että luxemburgilaisista naisista vain noin 35% on kokopäivätöissä. Ylipäänsä naisista vain 45% on osa aktiivista työvoimaa, kun Suomessa vastaava luku on 70%. Mutta niistä asennusmiehistä…

Uuniasennusmies oli käynyt aiemminkin toteamassa, että uuni on rikki, joten olimme jo tuttuja. Hän moikkailee minua luxemburgiksi – Moien! – mutta ilmeisesti kuitenkin puhuu minulle saksaa, ja vain saksaa. Minä puhun takaisin englantia, ja minusta tuntui, että ymmärsimme toisiamme erinomaisesti siitä huolimatta, että en ole eläessäni saksaa opiskellut. Hän asensi uunin ja lieden rivakasti, pyysi pölynimuria osoittaen vanhasta uunista varissutta moskaa ja imuroituaan selitti minulle saksaksi uunin toiminnallisuudet. Nyökkäilin, ja hän naurahti, että hyvinhän sinä näytät saksaa ymmärtävän (tai näin kuvittelin). Vaihdoimme danket ja nyt minulla on uutuuttaankiiltävä liesi.

Internetasentajan kanssa löysimme Moienin jälkeen yhteisen kielen, mikä oli kivaa, koska mikään ei näköjään tule kuntoon ensi yrityksellä. Itse yhteydessä ei ollut ongelmia sen jälkeen, kun mies käväisi kellarissa kääntämässä netin päälle, mutta ihanko oikeasti nettiyhteyden saa vain eteisessä olevasta puhelinpistokkeesta? Kyllä, mies totesi, ja suositteli siinä jatkojohdon hankkimista, kun yhdessä katselimme modeemia, jonka mies oli pingottanut eteisen puhelinpistokkeen ja toisella puolen eteistä olevan sähkötöpselin väliin. Johtojen pituudet riittivät juuri, mutta modeemi killui ilmassa.

Jatkojohtokaan ei täysin ratkaisisi sisustusongelmaa, sillä asunnossani ei harrasteta kynnyksiä, ja kummallakin puolella sähköpistoketta on ovi, joka aukeaa eteiseen päin – johto ei siis mahtuisi menemään kynnyslistoja pitkin, evätkä ovet enää aukeaisi, jos vetäisin johdon niiden editse. Harkitsin jatkojohdon naulaamista kattoon, mutta taidan tyytyä vetämään sen suoraan eteisen poikki ja peittelemään matolla, jota tuskin raaskin ostaa täältä vaan odotan heinäkuuta, jolloin ajattelin muuttaa Suomesta tänne erään kellarin sisällön. Veikkaukset pystyyn: kuinka monta kertaa ehdin sitä ennen kompastua eteisen keskellä kulkeviin johtoihin?

27.1.2013

Kosmetologiopiskelijat Guinevere ja Meg

Joulukuussa päivää ennen Suomenlomaa kävin Kennesawn kosmetologikoulussa kasvohoidossa ja manipedissä. Idea oli, että sitten on kynnet hyvässä kuosissa Suomessa, mutta eiväthän ne paria päivää pitempää minun käytössäni kestäneet lohkeilematta.

Pedikyyrin tekijä oli noin 25-vuotias työstään innostunut nainen, joka esittäytyi Guinevereksi ja aloitti smalltalkin. Normaalisti toinen tai kolmas kysymys minun kanssani on, että mistä olen kotoisin, koska puheestani kuulee ulkomaisen korostuksen, joten puhe kääntyi pian matkustamiseen. Guinevere ei ollut koskaan käynyt Euroopassa, mutta manikyyriä tekevä saman ikäinen Meg oli käynyt Italiassa, Ranskassa, Belgiassa, Sveitsissä… neljän päivän aikana. It was my graduation present from my sister, Meg selitti ja kertoi, että lukion päätyttyä he olivat lähteneet pitkäksi viikonlopuksi Eurooppaan, tavoitteenä nähdä Rooma. Lento laskeutui Amsterdamiin, mutta jatkolento oli jonkun ylivoimaisen syyn takia peruttu, joten Meg ja hänen siskonsa olivat matkustaneet junalla Euroopan halki päästäkseen viettämään vajaan vuorokauden Roomassa. Loma kuulosti omiin korviini aika junassaistumiselta, mutta Meg oli tykännyt todella paljon, ja maassa, jossa vuosilomaa on usein kaksi viikkoa, Euroopan reissulle pitkä viikonloppu ei ole poikkeuksellinen pituus.

Olin lakannut sormenkynteni vähän kestävämmällä lakalla, ja Guinevere mokasi jotain pedikyyrin kanssa, joten kummassakin operaatiossa kesti vähän kauemmin, ja ehdimme käydä läpi joulunajan suunnitelmamme ja joululahjaostokset. Guinevere oli innoissaan, sillä hän oli löytänyt täydellisen lahjan veljelleen: avaimenperävessaharjan! He collects toilet brushes, Guinevere selitti, kun minä ja Meg reagoimme lievästi sanottuna hämmentyneinä. Meg oli jäämässä jouluksi kotiinsa Kennesawhan, mutta Guinevere suunnitteli reissua kotiseudulleen Alabamaan, sillä hän oli valmistumassa kosmetologiksi jouluna ja jatkosta ei vielä ollut tietoa – kerrankin siis aikaa matkustaa.

Guineverellä oli 8-kuukautinen vauva, ja he olivat käyneet miehensä kanssa otattamassa joulukorttikuvia juuri edellisenä viikonloppuna. Kortissa oli tietenkin pääosassa perheen silmäterä, ja Guinevere esitteli kuvia kännykästään ihan täpinöissään. Hieman närkästynyt hän oli siitä, että kuvat maksanut anoppi oli valinnut vauvalle myös kuvausasun, ja georgialaisena anoppi oli tietenkin ostanut University of Georgian punaisen potkupuvun – and I was like, no, this is wrong, it should be Auburn University! I don’t know if I can send a photo of my baby in UGA gear to my relatives in Alabama! Ei hän sen kummemmin kuin anoppikaan ollut yliopistoa käynyt, vaan puvulla osoitettiin kannatusta omalle jenkkifutiksen yliopistoliigajoukkueelle.

Kysyin, oliko Megilläkin lapsia, ja olihan niitä, jo kolme. Tiedustelin päivähoitokuvioita, ja sekä Meg että Guinevere ilmoittivat, että heidän lapsensa ovat hoidossa kotona. We agreed with my husband early in the pregnancy that we’d take care of the kids at home. Meg kertoi, että hänen miehensä on töissä baarimikkona, joten mies huolehtii lapsista päivisin kun Meg on opiskelemassa tai töissä, ja Meg taas ottaa iltavuoron. Koska mies tekee viikonloppuisin töitä, pariskunnalla on viikossa 1-2 yhteistä iltaa. Guineverella ja hänen miehellään oli ollut samanlainen järjestely alkuaikoina, sillä mies oli vuorotyössä varastossa, mutta kesällä mies oli saanut potkut, joten nyt mies vastasi lastenhoidosta. Kotihoito ei tainnut johtua pelkästään lastenkasvatuksellisista syistä, sillä hoitopaikka lapselle maksaa täällä helposti tuhat dollaria kuussa – ja Guineverella ja hänen miehellään oli tällä hetkellä tulot sen verran vähissä, että I don’t know what we would do without Mom-in-Law or my brother, who pay most of our bills.

Manipedin jälkeen piti täyttää koulun arviointilomake työn laadusta ja hoidon mukavuudesta, ja lisäsin Excellentin perään monta huutomerkkiä.

Viime perjantaina kävin manipedissä taas vietnamilaisessa kantapaikassani. Pedikyyriä teki ”artistipoika”, joten uskalsin pyytää valmiiden kuvoiden ulkopuolelta varpaisiin lumihiutaleita. Manikyyriä tehnyt tyttö taisi muistaa minut, sillä hän kysyi, Do you have snow in your country? ja iski silmää.

17.1.20134.8.2014

Painovoimatonta joogaa

Vuoden alku on ihanaa aikaa, kun saa motivaatiota kokeilla uusia asioita. Minä kokeilin maanantaina ilmajoogaa (engl. anti-gravity yoga) läheisellä joogasalilla, ja tykkäsin.

Joogasalin katosta roikkui tunnin alussa ”riippumattoja”, joista piti valita itselleen yksi. Kuvat eivät omiani, ja meidän salimme oli vaalea ja valoisa tähän verrattuna.

Ilmajooga ei vetäjän mukaan ole oikeastaan joogaa vaan joogasta inspiraatiota hakenutta akrobatiaa. Osa liikkeistä matkii joogaliikkeitä, ja tuntiin kuuluu meditaatiota sekä alussa että lopussa, mutta siihen yhtäläisyydet jäävätkin. Oma fiilis oli, että tunnilla oli enemmän lihaskuntoa ja vähemmän venyttelyä kuin astangajoogassa, joka on jo joogatyylien asteikolla suhteellisen lihaskuntoista.

Meditointia ”riippumaton” sisällä

Ilmajooga vaatii paljon käsivarsilta ja vatsalihaksilta, koska moniin liikkeisiin päästään tai niissä pysytään niiden avulla. Omat vatsalihakseni eivät riittäneet takaperinkuperkeikkaan ilmassa, joten opettaja kiersi salissa tuuppimassa meitä vähemmän edistyneitä. Jotkut valittivat, että tietyissä liikkeissä matto painaa nivusiin tai alaselkään, mutta itseäni tämä ei häirinnyt. Sen sijaan päässä alkoi tuntua ikävältä, kun joissain asennoissa oltiin pää alaspäin toista minuuttia.

Mm. tämän liikkeen opettelimme

Vaikka tykkäsin, en voi sanoa koukkuuntuneeni. Minulla on kuitenkin vielä alkeiskurssia neljä käyntiä edessä, joten katsotaan, millainen fiilis on sen jälkeen.

9.1.20134.8.2014

Keskiyön puutarhan kautta seurapiirien keskelle

Syyskuussa Savannahista tarttui mukaan John Berendtin kirja Midnight in the Garden of Good and Evil, jonka sain vihdoin viimein luettua. En ollut järin kiinnostunut kiertämään ”kirjan paikkoja” syyskuussa, kun en ollut koko kirjaa edes lukenut, mutta nyt tuntuu, että pitänee käydä kaupungissa uudestaan kiertämässä Williams-Mercer-talossa, aamiaisella Clary’s Cafessa ja Club Onessa katsomassa Lady Chablisin esiintymistä. Kirja on nimittäin dokumenttiromaani ja loppukommentissaan kirjailija toteaa, että yksityisyyden suojan takia parin henkilön nimet on muutettu, mutta tapahtumat ja repliikit ovat aitoja.

Kirja kuvaa 80-luvun Savannahia, mutta kirjan lukenut kaverini luuli aluksi kirjan kertovan 1900-luvun alusta – sen verran vanhanaikaista Savannahin seurapiirielämä oli vielä tuolloin. Vaikka kirja pyöriikin Jim Williamsin murhaoikeudenkäyntien ympärillä, kirja ei ole dekkari tai oikeussalidraama vaan enemmänkin kokoelma havaintoja, välähdyksiä ihmisten elämästä, ilman selkää punaista juonta. Toinen kaverini totesi, että tämän takia kirja sopii paremmin ”luku illassa”-lukemiseen kuin parissa päivässä läpiposottamiseen.

Ja millaisia ne ihmisten elämät ovatkaan… Ajoittain on todella vaikeaa uskoa, että kirjan tapahtumat ja henkilöhahmot ovat oikeasti tosia. Joe Odom, joka keplotteli itselleen tyhjänä olevan talon avaimen ja järjesti taloon samanaikaisesti 24/7-päällä olevat bileet ja turistikierroksia; Lady Chablis, dragqueen, joka aiheutti skandaalin mustien tyttöjen ensitansseissa; ja että Jim Williams käytti oikeudenkäynnissä apunaan voodoota?

Kirja ei tarjoa vastausta siihen, tappoiko Jim Williams nuoren homorakastajansa itsepuolustukseksi, vai oliko kyseessä murha. Itse veikkaan, että kyse ei ollut itsepuolustuksesta mutta ei myöskään ollut ennalta suunniteltu murha vaan hurjistuksissa suoritettu tappo. Mitäs muut kirjan lukeneet ovat mieltä?

29.11.20124.8.2014

Asiakaspalvelun sietämätön positiivisuus

Asuntomme on kaapeliverkossa kiinni, mikä täällä tarkoittaa sitä, että perus-TV-kanavatkin maksavat peruskaapelipaketin verran, ellei hanki kotiinsa jonkinlaista antenniviritystä. Me tilasimme ensimmäiset neljä kuukautta kaapeliyhtiöltä pelkkää internettiä ja jätimme TV-kanavat väliin; Netflixistäkin löytyi aivan tarpeeksi katsottavaa. Pari viikkoa sitten kävi ilmi, että internetin tarjoushinta oli päättymässä ja nousemassa, joten tulisi yhtä kalliiksi ottaa paketti, johon kuuluisi nopeampi internetyhteys, peruskanavapaketti sekä kaapeliyhtiön oma Netflix-tyyppinen On Demand -palvelu.

Viime viikon keskiviikkona vanhempi teknikkomies koputti ovelle, jonkin verran myöhässä sovitusta aikaikkunasta, totesi It’s been one of those days! ja kiitti minua, että asumme maan tasalla emmekä kuudennessa kerroksessa hissittömässä talossa kuten kaikki aiemmat päivän kotikäynnit. Siinä piuhoja pyöritellessään teknikko kysäisi minulta, You’re from the other side of the pond, aren’t you? Aivan oikein, olen Euroopasta. You’re from Scotland, right? Ömmm, no en kyllä ihan… Kun kerroin, että Suomesta, teknikko vastasi, että on itsekin käynyt Suomessa vuonna 1972. Totesimme yhdessä, että on saattanut maa vähän muuttua 40 vuodessa.

Käynnin loppuvaiheessa teknikko näytti minulle, miten kaukosäädintä käytetään. On Demand -valikon kohdalla palvelu heitti virheilmoituksen, ja teknikko totesi, Oh my bad, you don’t have On Demand included. That’s why it’s not working. Aijaa? Ja tästä sitten alkoikin kunnon selvittelyrumba, joka ei vielä ole päättynyt.

My name is Natividad and you have reached Xfinity TV email support. I will do my best to assist you with your concern. […] I understand that you would like to have this issue discussed via email correspondence. At Comcast, we are focused on providing our customers with the most secure customer support experience. [… kaksi kappaletta tekstiä …] We are unable to handle billing related inquiries via email.

Teknikon käynnin jälkeen sain automaattipuhelun, jossa kysyttiin palvelukokemukseni laatua, ja valitin, että tilaamani palvelu ei toimi. Tämän jälkeen kolme eri asiakaspalvelijaa soitti minulle aiheesta. Kaksi ensimmäistä totesi, ettei minulla kai kyseistä palvelua pitänyt kuuluakaan tai eivät he ainakaan mistään tiedä, ja kolmas yritti myydä minulle puhelinliittymää. Laitoin sähköpostia yhtiölle asiasta ja sain oikein mukavan seitsemän kappaleen pituisen vastauksen, jonka olennaisin osio oli, etteivät he hoida tällaisia asioita sähköpostitse. Inhoan puhelimitse valittamista kenellekään, mutta onneksi kaapeliyhtiö tarjosi myös chattiasiakaspalvelua.

Jewel: Oh my! Jenni, I can’t imagine myself having those issues especially that cable TV is part of my daily routine. I certainly understand how you really feel about this, I apologize for the inconvenience this error 7 may have caused you. Rest assured that I will do my best and all by means to fixed this issue and get this resolved.

Billing-asiakaspalvelija totesi, että minulla on kyllä On Demand, mutta hän ei voi auttaa, voinko siirtää TV-osastolle? No voit. Asiakaspalvelija siirsi minut eteenpäin puhelinosastolle. Vähän aikaa chattailtuani kävi ilmi, että jannu oli väärä, ja sain taas siirron, tällä kertaa oikeasti TV-osastolle. Kävin asiakaspalvelijan kanssa läpi tunnin ajan erilaisia troubleshooting-askelia ja lopulta sain lupauksen, että palvelu tulee toimimaan noin tunnin tai kahden kuluessa, hyvää päivänjatkoa vaan.

Jewel: While waiting, let me share with you one of our free services– My Account (formerly known as Comcast CustomerCentral). You will not only be able to view and pay your bill online but you can also check Service Health Status for outages in all lines of services.

No arvatkaa vaan toimiko. Seuraavana päivänä uusi yritys. Asiakaspalvelija halusi lähettää luokseni teknikon käymään, mutta ei suostunut lupaamaan, että käynti olisi ilmainen, sillä teknikon käyntimaksu poistettaisiin vain, jos teknikko löytäisi kaapeliyhtiöstä riippuvan vian. Vänkäsin puoli tuntia aiheesta, uhkasin peruuttaa koko kanavapaketin ja vetosin amerikkalaisten kovasti arvostamaan integrityyn ja valitin, että koko palvelu oli dishonest. Lopulta asiakaspalvelija tajusi, mistä kiikastaa: minulle oli myyty kanavapaketti, joka oli niin alkeellinen, että ei ollut teknisesti mahdollista tarjota minulle sen kanssa On Demand -palvelua. Tämä siitä huolimatta, että On Demand -palvelu oli myyty minulle erikseen. TV-asiakaspalvelu siirsi minut taas laskutusasiakaspalvelijalle, jolle sain uudestaan selittää ongelman alusta asti.

Kathleen: How are you doing today, Jenni?
Jenni: I could be doing better if I didn’t have to sort out this problem, thanks
Kathleen: I am so sorry for that, Jenni.
Kathleen: That is alright. I will be very glad to help you with your concern to make you feel better.

Nyt sitten parhaillaan selvittelen tätä sotkua. Iiron paikallinen työtoveri sanoi kerran, että täällä kun tarpeeksi valittaa, yleensä saa tahtonsa läpi. Toivottavasti näin, sillä en kestä enää yhtään uutta tekopirteää asiakaspalvelukontaktia.