Pariisi -tägi | Globe Called Home

27.2.201520.7.2015

Uskomaton luksushotelli: Park Hyatt Paris

Se alkoi jo ovella: hotellin portsari pysäytti meidät raahatessamme laukkuja sisään ja vaati saada laukut itselleen. Vähän ymmällämme selitimme, että olemme vasta kirjautumassa sisään, ja kyllä meillä pitäisi tähän aikaan päivästä jo olla huone tarjolla, mutta tämä ei vaikuttanut portsariin. Sen sijaan sain lapun, johon portsari kirjoitti sukunimeni, ja meidät ohjattiin kohteliaasti peremmälle. Madam, please.

Olimme kirjautumassa sisään Park Hyatt Paris-Vendôme -hotelliin, yhteen Pariisin arvostetuista Palace-hotelleista, jossa huonehinnat pyörivät seitsemästä sadasta tonniin per yö. Me olimme saaneet hotellin huomattavasti halvemmalla, ja tarkoituksena oli 30-vuotissynttäreitteni juhlimisen lomassa ihmetellä, millaista on yöpyä huippuhotellissa.

Park Hyatt Paris Vendome sisäpiha — Hotellin sisäpiha, jonka perällä sveitsiläinen chalet

Sisäänkirjautuminen sujui mukavasti, ja täyttäessämme lomakkeita eräs vastaanoton työntekijöistä tiedusteli meiltä kohteliaasti, kuinka matkamme meni. Saatuamme huoneemme avaimen hän ilmoitti esittelevänsä meille seuraavaksi hotellin. Ahaa? Kuljimme naisen perässä pitkin hotellin käytäviä, kun hän osoitteli meille paikkoja hotellissa: tuosta saa aamiaista taikka lounasta, tässä on meidän Michelin-tähden ravintolamme, tuolla taas baari, ja tästä sisäänkäynti sisäpihalle, jonka perällä on chalet, tuotu suoraan Sveitsistä, jossa voi halutessaan illallistaa intiimisti korkeintaan neljän hengen seurueen kesken. Ylimmästä kerroksesta löytyy kynsistudio, kakkoskerroksessa taas palvelee hiustaiteilija, jolla Nicole Kidmankin käy aina ennen Cannesia – hiustenleikkuu maestrolla alkaen 700 euroa.

Huoneeseen päästyämme kohtelias vastaanottovirkailija kysyi, haluaisimmeko, että hän vielä esittelisi meille huoneen. Normaalisti olisimme saattaneet sanoa ”ei”, mutta tässä vaiheessa tähän vähän omituiselta tuntuvaan smalltalkiin oli jo tottunut, joten kuulimme vielä, missä vessassa on hiustenkuivaaja, miten television saa päälle, miten kahdesti päivässä käyvä siivouspalvelu toimii ja millainen kahvi- ja teevalikoima huoneessa on. Tämän jälkeen meille toivotettiin oikein mukavaa päivänjatkoa, ja saimme jäädä ihmettelemään huonetta kahdestaan.

Park Hyatt Paris Vendome hotelli arvostelu — Kylpyhuone, jossa amme ja sen vieressä suihku, ja pyyhkeitä vaikka kokonaiselle komppanialle

Park Hyatt Paris Vendome amenity kit — Kylpyhuonetarvikkeita oli noin kaksinkertainen määrä verrattuna normaaliin: löytyi mm. manikyyrisettiä, parranajosettiä ja jalkaraspia. Minä ihastuin hotellin vartalokuorintaan, joka kulkee minulla nykyään mukana uimahallikamppeissani.

Tea and Coffee at Park Hyatt Paris Vendome — Kahvi- ja teevalikoima, josta erityisesti jälkimmäinen saa minulta kehuja. Aivan ihana määrä ihanan vaihtelevia korkealuokkaisia teepusseja!

Kahvien keittämisen jälkeen lähdimme katsomaan Charlie Hebdon toimituksen edustaa, ja takaisin tullessamme iloiseksi yllätykseksemme löysimme huoneesta pullon samppanjaa tervetuliaistoivotuksena. Seuraavana päivänä hotelli antoi minulle synttärilahjaksi tuoksukynttilän, ja kummallakin kerralla joku oli käsin rustannut tervetulotoivotukset ja onnittelut tyylikkääseen mustavalkoiseen Pariisi-teemaiseen korttiin. Henkilökohtainen tyyli tuntui samanaikaisesti kivalta ja todella hämmentävältä, kun sellaiseen harvemmin on isoissa hotelleissa tottunut.

Vaikka huippuhotelleihin olisi päässyit yöpymään kuinka halvalla tahansa, niin aina pitää varautua siihen, että jostain niitä lisäkuluja kuitenkin tulee. Meillä näin kävi, kun upean synttäri-illallisen jälkeen saavuimme takaisin hotellille, ja päätimme mennä hotellin baariin ”vielä yksille”. Istuimme alas tyylikkääseen baariin ja baarimikko tuli tuomaan meille cocktailmenut selailtavaksi… ja hinnat olivat aika omaa luokkaansa. Hetken mietimme, pitäisikö lähteä vain johonkin lähialueen baariin niille yksille, mutta kun nyt kerran täällä ollaan-ajatusmaailma voitti, ja tilasimme 27 euron drinkit. Baarimikko rustasi niitä antaumuksella, ja jos eivät olleet parhaat drinkit ikinä, niin ainakin sieltä parhaimmasta päästä, mutta tuolla hinnalla sietikin olla.

Sunnuntaiaamuna suuntasimme hotellin aamiaiselle, joka olikin sitten ihan varmasti paras, mitä olen ikinä syönyt. Kahvit, teet ja tuorepuristetut mehut tilattiin pöytään, kuten myös munat ja omeletit, mutta loput saikin hakea buffet-pöydästä, joka pursusi herkkuja. Ranskalaiseen tyyliin erityisesti aamiaisleivosten – viennoiseries – tarjontaan oli panostettu, mutta ilokseni huomasin, että buffetissa oli myös kattavasti pohjoismaiseen makuun sopivia maalaisleipiä, paljon erilaisia myslejä, puuroa (!)… ja ah ne juustovalikoimat! Aivan ihania ranskalaisia juustoja montaa eri sorttia, ja sen lisäksi suussa sulavaa mozzarellaa. Miksei laadukas mozzarella, kirsikkatomaatit ja hyvä balsamico kuulu jokaisen hotellin aamiaisvalikoimaan?

Park Hyatt Paris Vendome breakfast table — Haluan tuollaisen etualalla olevan juustomyllyn kotiin. En tosin tiedä mitä sillä varsinaisesti tekisin, mutta sen tuottamat vähän kantarellin näköiset juustotupot olivat vaan niin söpöjä.

Normaalisti aamiainen maksaa 49 euroa, mutta Hyatt Gold -kortilla (joka minulta löytyy) sen saa puoleen hintaan, 25 eurolla. Tuohon puoleen hintaan aamiainen on aivan ehdottomasti hintansa väärti, ja täyteenkin hintaan sitä kannattaa harkita, jos aikoo syödä pitkään ja hartaasti. Tässä muuten tulee taas ilmi, miten hotellien kanta-asiakaskorteista voi olla vissiä hyötyä: tuon aamiaisalennuksen lisäksi kortilla sai ilmaisen internetin, joka olisi muuten maksanut maltaita.

Park Hyatt Paris Vendome breakfast — Siis katsokaa tuota jugurtti-mysli-crumblea! Vihreä kippo taustalla on guacamolea – vähän omituinen mutta täysin vastustamaton lisä aamiaispöytään.

Sunnuntai-iltana palattuamme rauhanmarssilta kävimme vielä katsomassa hotellin spa-aluetta, joka yllätti pienuudellaan – mutta se ei haitannut, sillä olimme ainoat paikalla. Spassa oli isohko poreamme ja kaksi saunaa – yksi suomalaistyyppinen jossa kalat uivat TV-akvaariossa, yksi höyrysauna – sekä loikoilualue, jossa makasimme välillä divaaneilla kera pulloveden ja sisustuslehtien. Pukeutumistilat span yhteydessä olivat viimeisen päälle mietittyjä: kylpytakit sai paikan päältä, päällä olleet vaatteet pystyi ottamaan mukaansa erikokoisissa kangaspusseissa, ja suihkutiloista löytyivät kaikki samat tökötit mitä huoneestakin. Kaikkialla soi rauhallinen tilulilumusiikki.

Seuraavana aamuna lähdin ensimmäisellä aamujunalla Luxemburgiin ja suoraan töihin. Täydellinen viikonloppu.

19.1.201523.1.2015

Melkein epäonnistunut matka Pariisiin

Torstaina pakkasin laukkuja Pariisia varten, missä olin tapaamassa viikonloppuna kavereita sekä Suomesta että Englannista. Samalla varmistelin viimeisiä käytännön asioita – missä tavattaisiin, milloin, varattaisiinko valmiiksi jotain ravintoloita – kun Lontoossa asuva Lisa otti minuun yhteyttä lähettämistäni hotellivarausmaileista:

Lisa: Jenni. The check in date seems to be incorrect?
Minä: what do you mean?
Minä: it’s this weekend?
Lisa: Yes
Minä: aren’t we going this weekend?
Lisa: No next weekend
Minä: WHAAAT

Tätä seuranneiden viestien vaihtojen aikana kävi ilmi, että olimme kyllä lokakuun lopussa sopineet oikean viikonlopun yhdessä, mutta marraskuun alun jälkeen emme olleet missään vaiheessa puhuneet viikonlopusta päivämäärin – ja minä olin joulukuussa junia ja hotelleja varatessa muistanut väärän päivämäärän niin suurella varmuudella, ettei sitä ollut tultua edes tarkistettua. Katastrof, totesin ja hakkasin päätäni seinään. Tässä vaiheessa päivämäärien vaihto ei mitenkään onnistuisi, sillä seuraavana viikonloppuna olen menossa Suomeen.

Itsesäälini ja morkkikseni taisi olla niin ylitsevuotavalla tasolla, ettei kukaan kavereistani sanallakaan kritisoinut lopputulosta. Suomesta tuleva kaverini sai nopeasti yhteyden Pariisissa asuvaan opiskelijakaveriinsa ja totesi, että lopputulos on hänelle ihan yhtä hyvä: pääseepä näkemään vanhaa kaveria viikonlopuksi. Englannista tuleva Lisa oli joka tapauksessa tulossa kaverinsa kanssa, ja he päättivät suunnata sittenkin Moulin Rougen cabaret-näytökseen, joka ei meitä muita ollut niin kiinnostanut.

Minä taas selvitin, mitä saisin tässä vaiheessa peruttua, ja lopputulos oli, etten paljon mitään. Auto, jonka olimme olleet vuokraamassa lauantaista sunnuntaihin käydäksemme Provinsin kaupungissa, oli peruutuskelpoinen, mutta hotelleita ei enää näin myöhään voinut peruuttaa ja junaliput olin alunperinkin ostanut ilman peruutusoikeutta. Pariisiin oli siis melkeinpä pakko lähteä, koska useamman satasen tappioiden kärsiminen kaiken muun päälle olisi ollut vain Tyhmää isolla T:llä.

Useamman tunnin mähkimisen ja ähkimisen jälkeen sain vihdoin yhteyden Pariisissa asuvaan kaveriini Sassaan, joka nauroi makeasti säälittävälle sähläystarinalleni, vakuutti että sitä sattuu, ja totesi iloisesti, että hän ja miehensä lähtisivät mieluusti kanssani Provinsiin viikonlopuksi. Kun vielä Luxemburgissa asuva kaverini Kukka totesi, ettei hänellä ollut mitään ihmeempiä suunnitelmia ja spontaani Pariisin reissu ei kuulostanut hullummalta, vihdoin tälläkin myrskypilvellä vaikutti olevan hopeareunus.

Ja ihan kiva viikonloppuhan siitä lopulta sukeutui.

Perjantaina kävin itsekseni Louvressa, koska Kukka oli tulossa kimppakyydillä vasta paljon myöhemmin illalla. Louve on perjantai-iltana kivan tyhjä – siis ei ollenkaan tyhjä, mutta paljon siedettävämpi kuin vaikkapa sunnuntai-iltapäivisin.

Taiteen sijaan keskityin Louvressa historiaan ja arkkitehtuuriin. Tiesitkö, että Louvre rakennettiin alunperin Ranskan kuninkaanpalatsiksi?

Kukka ja minä terassilla Louvren jälkeen. Ei ollut erityisen lämmin sää, mutta Pariisissa lämpölamput takaavat terassikelit vuoden ympäri.

Lauantaina Pariisissa paistoi aurinko.

Täydellinen brunssipaikka Les Bonnes Soeurs löytyi Maraisista läheltä Place des Vosgesin katettuja käytäviä.

Brunssipaikasta oli lyhyt matka Carnavalet-museoon, joka on ilmainen kaupunginmuseo. Näyttely pariisilaisista eri aikakausilla oli mielenkiintoinen mutta täysin ranskaksi, joten ranskantaidottomien kannattanee vuokrata ääniopas.

Katakombeihin oli niin pitkät jonot, että päätimme jättää kokemuksen väliin ja sen sijaan kierrellä 14. arrondismenttia jalan. Villa Seuratin umpikujalla on pitänyt studiota moni taiteilija, mm. Salvador Dali.

Square de Montsourisia tuskin uskoisi Pariisiksi. Tästä jatkoimmekin sitten matkaamme illaksi provinsseihin…

…tarkemmin Provinsin keskiaikaiseen pikkukaupunkiin, jonka 1200-luvulla rakennetut kaupunginmuurit ovat vaikuttavat eivätkä suotta UNESCOn maailmanperintökohde. Sunnuntainakin paistoi aurinko.

Sassa Provinsin keskustassa. Tuosta takana olevasta kaupasta ostin ruususuolaa, koska Provins on tunnettu myös ruusuistaan.

Maailman ainoa neliskulmaiselle pohjalle rakennettu oktagonaalisen muotoinen torni, Cesarin torni Provinsissa. Vähän hassusta kuvauksesta huolimatta ihan hieno paikka, jossa pulut pelästyttävät ylimpään kerrokseen kiivetessä ja porraskäytävät ovat klaustrofobisen kapeita.

Junassa matkalla takaisin Luxemburgiin hymyilytti. Viikonloppuun liittyvä säätö ja harmistus olivat haalentuneet hauskan lopputuloksen ansiosta.

12.1.20152.2.2015

#JeSuisCharlie – Pariisi terrori-iskujen jälkeen

Oli täyttä sattumaa, että osuimme Iiron kanssa Pariisiin juuri nyt. Meidän oli tarkoitus keskittyä juhlistamaan synttäreitäni, ehkä käydä katsomassa joku nähtävyys, syödä hyvin ja nauttia hyvästä hotellista. Sitten keskiviikkona kuulimme shokkiuutiset Pariisista, ja sen jälkeen on tuntunut, ettei paljon muita puheenaiheita täällä päin ole.

Perjantaina aamujunassa matkalla Brysseliin juttelimme parin ranskalaisen työkaverin kanssa siitä, kuinka todennäköisesti poliisi saisi pahantekijät kiinni. Omasta mielestäni huoltoasemavihje vaikutti aika heppoiselta, mutta työkaverit nyökyttelivät, että varmasti tekijät saadaan kiinni, selittivät minulle eri poliisien toimintajoukoista (Raid tarkoittaa hyönteismyrkyn lisäksi Ranskan peruspoliisin SWAT-ryhmää) ja ryhtyivät sen jälkeen muistelemaan vuoden 1995 Pariisin metropommi-iskuja. Kumpikin heistä epäili, että seuraavaksi ne iskevät metroon.

”Lepää rauhassa, Charlie”, on joku kirjoittanut. ”Ei edes ole kuollut!” on seuraava jatkanut perään.

Päivän aikana saimme tietää panttivankitilanteista, ja iltapäiväjunassa Brysselistä Pariisiin päädyin juttelemaan uusseelantilaisen vierustoverini kanssa, joka avasi keskustelun tokaisemalla: There’s another hostage situation! Meitä kumpaakin kiinnosti tietää itse faktojen lisäksi vaikuttaisiko tämä Pariisin julkiseen liikenteeseen (totta kai vaikuttaisi) ja miten, mutta Pariisin liikennelaitoksen nettisivuilla ei ollut muuta kuin poliisin etsintäkuulutus, eikä edes sosiaaliseen mediaan oltu jaksettu päivittää mitään aiheesta.

Lopulta minulla kävi hyvä tuuri, ja juna-asemalta hotellille metro kulki ongelmitta. Sen sijaan kaverini Sassa, jota olimme näkemässä illalla, ei ollut yhtä onnekas: hänen käyttämällään metroasemalla kaikkien laukut tarkistettiin, ja pari suurta metrolinjaa, joista toista hän oli aikonut käyttää, oli tyhjennetty. Pari tuntia myöhemmin istuessamme suositussa ravintolassa (Boursen metroaseman läheinen Bissac, suosittelen lämpimästi, kohtuuhintaista gourmet-ruokaa!), jossa olimme perjantaina parhaaseen illallisaikaan ainoat asiakkaat, Sassa kertoi, kuinka pariisilaisia pelottaa. Ihmiset eivät lähde ulos niin kuin normaalisti siksi, että iskut järkyttävät heitä, mutta myös siksi, ettei kukaan tiedä, missä seuraavaksi tapahtuu ja mitä. ”Kahta suurta metrolinjaa ei tyhjennetä keskellä pahinta ruuhka-aikaa ilman hyvää syytä”, Sassa totesi ja tilasi illan päätteeksi taksin.

Lauantaina pohdimme hetken, lähteäkö katsomaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Katakombeja, mutta aika nopeasti totesimme, että juuri nyt kaupungissa oli muutakin katsottavaa, ja ajoimme metrolla Saint-Ambroisen kortteliin 11. arrondissementtiin, jossa Charlie Hebdon toimitus sijaitsee. Vähän aikaa alueella palloiltuamme osuimme keskelle kukkamerta ja tunnelmaa, joka veti hiljaiseksi.

Poliisiauto, joka on parkkeerattu toimituksen ulkopuolelle. Alue oli aidattu, ja taustalla näkyy ihmisjoukko ”päämuistopaikan” kohdalla.

Kiertäessämme sulkualueen ympäri näimme useamman TV-kamera-auton.

Oikea kadunpätkä löytyi helposti ihmismassaa seuraamalla.

Katuja turvasivat kiväärein asestautuneet poliisit

Paikalla näyttävimmät uutispisteet oli kyhännyt Eurovision, jolla oli paikalla kaksi kameraa teipein rajatussa kadunkulmassa, ja CNN, jolla oli kokonainen katos täynnä tekniikkaa. Suora lähetys oli käynnissä juuri, kun me saavuimme paikalle, ja jäimme seuraamaan sitä hetkeksi. Aina siitä saakka, kun kävimme Atlantassa CNN:n päämajassa, amerikkalaistyylinen uutistentuotto masiivisuudessaan on kiinnostanut minua, ja pääsin taaskin yllättymään, kuinka suurella kalustolla CNN oli paikalla. Suoraan Washingtonista oli lennätetty kameran, uutisreportterin ja kameramiehen lisäksi ohjaaja, useampi teknikko, studiolamput ja teleprompteri, eikä uutisreportteri ollut kuka vaan jannu vaan pitkäaikainen uutisankkuri ja oman talkshownsa stara Jake Tapper, joka oli 90-luvulla kunnostautunut myös poliittisten sarjakuvien piirtäjänä.

Tältä näyttää, kun CNN pörhältää paikalle kuvaamaan.

…ja kun kerran tilaisuus tarjoutui kuin tarjottimella, totta kai tungimme mukaan lähetykseen. Jos joku tietää, miten CNN:n vanhoja lähetyksiä pääsee katsomaan netistä, niin oikea hetki on 10. tammikuuta 10:36 AM ET!

Jake Tapperin oikealla puolella Iiro vakavana

Paikalla oli käynyt viestejä jättämässä paljon ulkomaalaisiakin.

8-vuotias Joseph oli jättänyt oman viestinsä

Toimituksen luona käynti oli koskettava kokemus, oikeastaan paljon koskettavampi kuin olimme etukäteen kuvitelleet. Kukaan ei itkenyt, mutta paikalla vallitsi vakava hiljaisuus. Mekin päädyimme puhumaan toisillemme korkeintaan kuiskaten, ja kävelimme hiljaisuudessa poispäin useamman korttelin ennen kuin saimme sanaa suustamme.

Illalla synttäri-illallisellani olimme taas ainoat asiakkaat. Sternen tarjoilija kantoi pöytään ravintolan vakioäyriäislautasen – ostereita, rantakotiloita, simpukoita, pieniä ja isoja rapuja sekä yksi taskurapu – ja summasi tilanteen: C’est une catastrophe! Kolme suurta seuruetta olivat ilmoittamatta jättäneet illallisen väliin, ja sama juttu oli toistunut eilenkin. Koska asiakkaita ei ollut, tarjoilija ja kokki olivat kutsuneet pari kaveriaan kylään, ja meille tarjoilu sujui siinä ohessa. Ruoan loppupuolella kokki tuli yhteisöllisyyden nimissä kaatamaan meille seurueen pullosta eau de vie -hedelmäviinaa ja mutisemaan jotain pelokkaista pariisilaisista.

Seuraavan päivän vietimme hotellilla katsellen ensin ranskalaista uutislähetystä, sen jälkeen CNN:ää. Tarpeeksi menoa ihmeteltyämme totesimme, että pakko kai se on lähteä tuonne itsekin katsomaan menoa. Metrolinjastosta oli ilmoitettu useita asemia suljetuksi, mutta RER-lähijunat netin mukaan kulkivat, joten suuntasimme asemalle suuntana Nationin pysäkki. Asemalla sitten ilmoitettiin, että Nation on suljettu, joten päädyimme kävelemään Gare de Lyonilta – ja mitä lähemmäksi pääsimme itse tapahtumapaikkoja, sitä paremmin ymmärsimme, miksi asemat oli suljettu. Onneksi Pariisin poliisilla on kokemusta mielenosoitusten hallitsemisesta.

Tässä kohtaa kaduilla oli vielä aika vähän ihmisiä.

Mitä lähemmäs saavuimme Place de la Nationia, sitä täydemmiksi kadut kävivät, kunnes aivan aukion suulla jouduimme todelliseen ryysikseen.

Vapaasti käännettynä miehen kyltissä lukee ”Voisitteko vihdoin viimein oppia pitämään toisistanne?”, ja naisen kyltissä on listattu Charlie Hebdon jäljelle jäänyttä toimitusta ja todettu ”Me olemme selviytyjiä”. Mutta mitäköhän pitäisi ajatella kahden vasemmalla kuvassa olevan vanhan herran kyltistä: ”Je Suis Un Con!” eli ’Minä olen mulkku!’

JCDecaux oli vetänyt mainoksensa pois kaduilta ja korvannut ne solidaarisuuden sanomalla.

Mikähän siinä muuten on, että kun jotkut hullut murhaavat ihmisiä islamin nimissä, heitä kutsutaan ”muslimeiksi”, mutta kun joku hullu murhaa lähes 100 nuorisoleiriläistä tavallisten norjalaisten nimissä, kaikki kyllä tajuavat, ettei hän edusta tavallista norjalaista pätkän vertaa vaan on yksinkertaisesti hullu. Sen sijaan näiden terrori-iskujen ja tavallisten muslimien välinen yhteys tai sen puute ei ole ollut selvä kaikille, vaan Ranskassakin on vandalisoitu ja poltettu parin päivän aikana useita moskeijoita. Ehkä tämän takia Ranskan muslimit kokivat tarpeelliseksi lähteä kaduille erityisen sankoin joukoin mm. näillä iskulauseilla varustettuna:

Pas en mon nom – Ei minun nimissäni.

”Minä olen muslimi enkä tunne vihaa.”

Paikan päällä näkyi monenmoista performanssia ja välillä aplodit raikuivat osanottajajoukossa. Sieltä vaikuttavimmasta päästä oli suurikokoinen Marianne, Ranskan kansallissymboli, joka hakkasi välillä mustia variksia miekalla.

Marianne taistelee ja kansa hurraa.

Tänään aamujunassa matkalla Luxemburgiin nappasin luettavaksi Líberation-uutislehden. Kaikki ranskalaiset lehdenkannet näyttivät tismalleen samalta, joten valintani perustui siihen, että käsittääkseni Charlie Hebdon toimitus tekee tällä hetkellä väliaikaisesti töitä Líberationin tiloissa – siispä lehdellä saattaisi olla jotain sisäpiirin infoa aiheesta! Lehdessä olikin eloonjääneiden haastattelu, jossa he yllättäen suhtautuivat kriittisesti, jopa nihkeästi sunnuntain marssiin. Yksi valitti siitä, että poliitikot olivat tehneet Charlie Hebdosta jonkinlaisen symbolinsa – siis ne samat poliitikot, joita lehti vastusti ja pilkkasi. Erityisesti Turkin pääministerin ja Venäjän ulkoministerin läsnäoloa marssilla kritisoitiin. Yksi totesi, että on kyllä kiitollinen kaikille yksityishenkilöille, jotka osallistuivat marssille, mutta Ça ne va pas changer le pays, ei tämä maata muuta, ja marssin synnyttämät tunteet unohtuisivat kahdessa viikossa. Et je suis optimiste.

Mielenosoituksessa liehui monen eri maan ja paikan liput.

Töissä yksi työkaveri kertoi, että oli suuresti yllättynyt, että hänen maanmiehensä olivat kyenneet moiseen: Ranskan suurin mielenilmaus sitten toisen maailmansodan, yli 4 miljoonaa osallistujaa ympäri maata! Jopa mielenosoitusten luvatussa maassa tämä oli suuri saavutus ja kertoi siitä, että Charlie Hebdon tapaus oli osunut ja uponnut ranskalaisten kansallistunteisiin. Americans have power, Germans have economy, the North has a perfect social system… but we, we French have the freedom of speech at least! hän vakuutti ja piti pitkän polveilevan luennon Ranskan ilmaisunvapauden historiasta Voltairea lainaten. Hän ei olisi itse nauranut Charlie Hebdon piirroksille, ei olisi kuulema kovin moni muukaan, mutta tässä ei ollutkaan enää kyse mistään piirroksista vaan ranskalaisten kansalaisoikeuksista. Mutta vaikka eilinen oli kuinka hieno päivä tahansa, niin tuskin tästä mitään hyvä seuraa, totesi työkaverini ja povasi synkkään sävyyn Ranskaan omaa Patriot Actia.

Vaikka viikonloppu kului aika eri merkeissä kuin oli alunperin ajateltu, ja vaikka Ranskan viime päivien tapahtumat ovat olleet kauheita, olen silti tyytyväinen, että pääsin näkemään ne aitiopaikalta. Nämä synttärit muistan lopunikääni.

1.5.201417.3.2016

Vapautta Atlantin kummallakin puolen

1860-luvulla ranskalainen poliitikko ja historioitsija Édouard de Laboulaye sai idean: Yhdysvallat tarvitsee monumentin juhlistamaan vapauden aatetta, jota juuri päättynyt sisällissota vahvisti vapauttamalla orjat. Laboulaye halusi myös Ranskasta vahvan demokratian ja kannatti orjuuden lakkauttamista siirtomaista, ja hän mietti, että jos Ranska lahjoittaisi tämän muistomerkin Yhdysvalloille, ehkäpä nämä aatteet saisivat vahvemmin jalansijaa myös vanhalta mantereelta.

Onneksi Laboulayella oli kaverina kuvanveistäjä Auguste Bartholdi, joka juuri työsti suunnitelmia suuren naisfiguurin pystyttämiseksi Suezin kanavan suulle Rodoksen kolossin tapaan. Bartholdin suunnitelmat eivät kuitenkaan ottaneet tulta, joten SaksanRanskan sodan päätyttyä vuonna 1871 parivaljakolle jäi aikaa miettiä tätä amerikkalaista vapauden monumenttia. Bartholdi lähti matkalle Yhdysvaltoihin keräämään rahaa ja kontakteja, tapaamaan liikemiehiä, kulttuurimesenaatteja ja presidenttiäkin, ja lopulta vuonna 1875 kontakteja oli kertynyt tarpeeksi ja Ranskallakin oli sopivasti talouskasvu päällä, että Bartholdi ja Laboulaye julkistivat projektinsa: Vapaudenpatsas.

Työnjako oli seuraava: Ranska lahjoittaisi itse patsaan, Yhdysvallat taas antaisi käyttöön saaren New Yorkin edustalla ja rakentaisi paikalle patsaan korkuisen jalustan. Ranskassa järjestettiin iso rahankeräys patsasta varten, ja vaikka keräys suunnattiin eliitille – hyväntekeväisyysoopperailtoja, anyone? – myös rahvas osallistui innolla lahjoittamaan. Patsaan rakentajaksi pestattiin insinööri Gustave Eiffel, joka suunnitteli patsaalle kantavan rungon, jonka varaan metallilevyt ripustettaisiin. Vihdoin kesällä 1884 Ranskan hallitus julisti maksavansa patsaan laivauksen Yhdysvaltoihin, jossa se pystytettiin jalustalle vuonna 1886.

Näkymä Vapaudenpatsaalle Liberty State Parkista New Jerseyn puolelta

Tarkoituksemme oli käydä patsaan kruunussa pari viikkoa sitten NYCin reissulla, mutta mokasimme helmikuussa lippujen oston. Tajusin silloin, että liput menevät ajoissa, ja tarkistin perjantaina, että niitä vielä oli. Viikonloppuna sovin Iiron kanssa niiden ostosta, ja… maanantaina niitä ei enää ollutkaan. Lipputilanne toki elää, sillä lippujen peruuttaminen on ilmaista vielä vuorokautta etukäteen, mutta pääsiäiseksi niitä ei missään vaiheessa vapautunut. Ei mikään ihme, sillä patsas on ollut suljettu 2000-luvulla monta vuotta ensin terrorismiuhan ja sen jälkeen hurrikaani Sandyn jälkeisten korjausten takia, ja kruunuun on päässyt vierailulle vasta viime kesästä, joten jos kruunuun haluaa, niin kannattaa ruveta katsomaan lippuja jo kolme kuukautta etukäteen. Jalustalle olisi saanut ostettua liput vielä kaksi viikkoa etukäteen, mutta päätimme sen sijaan jättää koko risteilyn väliin ja korvasimme sen retkellä New Jerseyn puolelle Liberty State Parkiin, josta käsin patsasta pystyi ihailemaan.

New York ei kuitenkaan ole ainoa paikka, jossa olen kyseisen patsaan vuoden sisään nähnyt. Kuukausi sitten Pariisissa lenkkeillessäni Seinen vartta pitkin hoksasin tutun näköisen patsaan saaren päässä joen keskellä.

Grenellen sillan kohdalle rakennettiin Vapaudenpatsaan kopio pari vuotta New Yorkin version jälkeen. Tämän kopion kustansi Pariisissa asuvien amerikkalaisten komitea, ja sijainti valittiin niin, että siitä oli näkymä kuvanveistäjä Bartholdin ateljeeseen, ja patsas katsoo suoraan kohti New Yorkia.

Grenellen sillan patsaan lisäksi Pariisissa on kaksi muutakin Vapaudenpatsasta: pienehkö pronssipatsas Luxemburgin puistossa, joka on isoa patsasta vanhempi ja jonka Bartholdi valoi malliksi suuren patsaan tekovaiheessa, ja sitäkin vielä vanhempi kipsivedos Musée des Arts et Métiersin taidemuseossa. Tämän lisäksi kopioita on ympäri maailmaa, ja Suomea lähin niistä sijaitsee Norjassa Visnesin kylässä, mistä suuren patsaan kuparin sanotaan osittain olevan peräisin.

Kolmas vuoden sisään nähty Vapaudenpatsas löytyi sen sijaan yllättävästä paikkaa: Alsacessa sijaitsevan Colmarin pikkukaupungin ulkopuolella olevan liikenneympyrän keskeltä. Ihmettelimme sitä viime toukokuussa Iiron kanssa, mutta opaskirjasta löytyi pian selitys kummalliselle paikalle. Colmar on Bartholdin synnyinkaupunki ja patsas pystytettiin sinne vuonna 2004, kun hänen kuolemastaan oli tullut kuluneeksi sata vuotta. Itse en silloin tajunnut napata kuvaa, mutta onneksi joku muu on tajunnut ja laittanut sen jakoon Instagramiin:

Wikipediasta löytyy lista Vapaudenpatsaan kopioista ympäri maailman. Oletko sinä törmännyt niistä mihinkään?

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

24.4.20144.1.2016

Lenkkeilyä: Bryssel, Lontoo, Pariisi ja New York

Neljä päivää New Yorkissa on ohitse, ja tänään olen jatkanut lomaa Coloradon Boulderissa samalla, kun Iiro on palannut töihin. Päivän vähemmän mukaviin hetkiin kuului asunnossa kaikunut palohälytys, jonka aikana pihalla odotellessani onnistuin tiputtamaan puhelimen kivetykselle – ja rikkihän se lasinäyttö viimein meni. Pähkäilin, että korjaaminen on todennäköisesti halvempaa täällä kuin Euroopassa, joten pyörä alle ja keskustaan elektroniikkaliikkeeseen, ja parin tunnin päästä pitäisi käydä hakemassa korjattu luuri ja samalla köyhtymässä sadan taalan verran. Mukavampia hetkiä taas oli aamulenkki: polulla aurinko paistoi ja helle helli (vähän liikaakin lenkkeilyn kannalta), ja kaiken aikaa horisontissa loistivat lumihuippuiset vuoret. Ja tästä sitten sainkin ajatuksen kertoa teille viimeaikaisista lenkkipoluistani…

lenkkikengat — Juoksukengät mahtuvat mukaan pieneenkin matkalaukkuun

Olen käynyt viime marraskuusta lähtien puolimaratontreenauksen merkeissä lenkillä 3-4 kertaa viikossa, ja toisin kuin yleensä, olen urheillut myös reissun päällä. Lenkkeily on mielestäni mahtava tapa nähdä vierasta kaupunkia, eikä sopivien lenkkimaastojen löytäminen suurkaupungeissakaan ole tuottanut tuskaa. Tässä minun juoksureittini neljästä suurkaupungista:

New York

NYCin hotelliamme valitessa hinta ja hotellin laatu olivat keskeisiä valintakriteereitä, mutta kun lopulta vaihtoehtoja oli pari, nappasin sen, josta oli lyhyin matka Central Parkiin. Kävin juoksemassa vain kerran, sunnuntaiaamuna ennen yhdeksää, ja silloinkin paluumatkalla hotellille kaduilla oli hitusen liikaa jengiä, jota piti väistellä. Central Park on mahtava ja olisi sopinut hyvin pidemmällekin lenkille vaihtelevine maisemineen ja kauniine polkuineen, mutta sille ei nyt ollut aikaa, kun piti ehtiä WTC-muistomerkille. Koirakammoisille Central Park ei kuitenkaan ole paras paikka, sillä puisto oli täynnä vapaana juoksevia koiria, joista yksi räksytti ja teki valehyökkäyksiä kimppuuni.

Pariisi

Pariisissa hotellimme sijaitsi aivan Champ de Marsin puiston eli Eiffeltornin vieressä, joten juoksin lauantaiaamuna puistoa ristiin rastiin. Puisto oli täynnä lenkkeilijöitä, mutta sekaan mahtui hyvin muuten paitsi puiston pohjoispäädyssä, missä turistit parveilivat odottaen Eiffeltornin avautumista. Pariisilaiset selvästi tykkäävät juoksemisesta: samana viikonloppuna sunnuntaina oli Pariisin maraton, ja lauantaina oli kaikenlaista oheistapahtumaa, mm. Champ de Marsin puistossa lasten maraton, jota ihmettelin lenkillä. Takaisin hotellille saavuttuani kuulin ikkunasta kovaäänistä musiikkia, ja pääsimme ihmettelemään vuorostaan breakfast runia, jossa seuraavan päivän maratoonarit juoksivat viisi kilometriä maidensa lippuja heilutellen, ja joka kulki suoraan hotellimme ohitse.

Sunnuntaina kavereiden lähdettyä lentokentälle lenkkeilin vähän pidemmälle Seinen vartta pitkin kuunnellen tarinointia Ranskan kahvila- ja juomakulttuurin historiasta. Seinen varsi on mahtavaa lenkkimaastoa: jokivarren reitti alittaa sillat, liikenne ja sen melu jää ylemmälle tasolle, ja joen vartta seuratessa matka on mukavan tasaista verrattuna esimerkiksi Luxemburgin rotkoissa poukkoiluun. Aamulenkin jälkeen onkin hyvä suunnata Marais’iin brunssille energiavajetta pain au chocolatilla täyttämään.

lenkkipariisi2 — Jälkimmäisen lenkkini kääntöpisteessä, Parc André Citroënissa, on sääpallo, jonka kyydissä voi päästä ihailemaan Pariisia 150 metrin korkeuteen.

Lontoo

Lontoossa hotellin sijainti oli töiden takia lähellä Regent’s Parkia, jonne pinkaisin iltalenkille perjantaina töiden jälkeen ennen systerin saapumista paikalle viikonlopun viettoon. Queen Mary’s Gardenin kukkaistutukset hieman häiritsivät juoksua – niitä olisi halunnut pysähtyä ihastelemaan! – ja pidemmällä puiston puolella oli hauska seurata brittinuorten futis- ja rugbyharjoituksia. Parasta puistossa kuitenkin oli polku, joka kulki Lontoon eläintarhan ohitse, ja jolta käsin näki kameleita! New Yorkin Central Parkissa muuten on sama, että lenkkipolulta näkyy elukoita, siellä tosin merileijonia.

Bryssel

Brysselissä olin melkein viikon, joten lenkkejäkin kertyi kolme. Ensimmäiselle lähdin katsomalla Google Mapsista, missä olisi lähin viheralue. Virhe! En nimittäin huomannut katsoa korkeuskäyriä, joten lenkkeilymaastoksi valikoitui Parc de Forest, joka toimii konserttipuistona sen luontaisen ”auditoriomaisuuden” ansiosta, sekä viereinen Parc Duden, jonka metsäpoluilla on parhaimmillaan kolmisenkymmentä metriä korkeuseroa. Puistossa ei myöskään ollut valaistusta, mikä oli vähän harmi, sillä aurinko oli juuri laskemassa lähtiessäni lenkille töiden jälkeen, ja loppulenkin juoksin ympäri puistoa valaistua jalkakäytävää pitkin.

lenkkibryssel1 — Bois de La Cambren puistossa

Seuraavaa lenkkiä varten kysyin paikalliselta työkaverilta neuvoja lenkkeilymaastoista, ja hän neuvoi minut Bois de La Cambren puistoon, jonne pääsi mukavasti Ixellesin lävitse, mitä nyt matkalla pari autoa yritti ajaa päälle; Brysselin liikenne on suoraan sanottuna ihan kaistapäistä, eikä jalankulkijaa paljon kunnioiteta, edes jalkakäytävällä. Itse puisto oli kaunis, sää suosi, ja olin liikkeellä sen verran ajoissa että auringonvaloakin riitti. GPS sen sijaan temppuili, joten minulla ei ole jakaa reittiä.

lenkkiselfie — Tyytyväinen johdottunut lenkkeilijä Ixellesin lampien luona

Kolmas lenkki osui aamuun, ja olin jo suuntaamassa ulos kun tajusin, että siellä oli tihkusateinen nollakeli, mikä ei ihan sopinut yhteen lenkkeilyvarustukseni kanssa. Tällaisia tilanteita varten hotelleilla on kuntosalit ja niissä juoksumatot.

12.4.2014

Pariisi ilman paineita

Tiedättekö sen tunteen, että nyt kun on tänne maailman ääriin tultu, niin on pakko nähdä kaikki, koska todennäköisesti tänne ei ikinä eksy uudestaan? Minä tiedän, sillä tuo fiilis on minulla hyvin yleinen matkakumppani. Parhaimmillaan se saa tutustumaan paikkaan kunnolla, mutta pahimmillaan (ja yleisemmin) se aiheuttaa stressin tunnetta ja kärttyisyyttä, jos jokin asia ei sujukaan ihan suunnitelmien mukaan.

Pariisissa ei tätä fiilistä ole.

View of Eiffel Tower from Hotel Eber Mars

Hotellimme sijaitsi Eiffeltornin puiston vieressä ja ikkunasta oli näkymä tornille

Viimeviikonloppuinen Pariisin reissuni – kolmas vuoden sisään – oli rentouden multihuipentuma. Kaikki isot ja pakolliset nähtävyydet olin jo nähnyt, ja olin myös oivaltanut, että kaupungissa olennaisinta on lopultakin fiilis: se, kun istuu Seinen varrella tai Maraisin katukahvilassa aurinkolasit nenällä ja kir-lasillinen kädessä. Matkakumppanini V ja J (joka myös ÄitiQ:na tunnetaan, pikkulasten vanhemmille blogivinkki!) olivat kumpikin kaupungissa ensikertalaisia, mutta heillä on selvästi minua paremmin hanskassa tuo rauhassa ottamisen jalo taito.

J ja V sekä croissant ja banaani Père-Lachaisen hautuumaalla

Tänne on haudattu monta kuuluisuutta, mutta lopulta ne tavallisten ihmisten haudat olivat kaikkein kiinnostavimpia

Seine virtaa Pariisin läpi ja jakaa sen pohjoiseen ja etelään – tai kuten pariisilaiset sanovat, oikeaan ja vasempaan puoleen jokea. Oikea on pohjoinen, vasen etelä.

Viikonloppuun kuului meillä usean hyvän ravintolan ja parin rennon kahvilahetken lisäksi kävely Père-Lachaisen hautausmaalla kauniiden paasien ja ”hautamökkien” välissä sekä maleksinta pitkin Passage Jouffroyn katettua ostoskujaa, josta J löysi kesähatun ja tuliaisia lapsille, V kauniin violetin kaulakorun ja minä värikkään kesämekon ja ranskankielisiä sarjakuvia. Sarjakuvakauppias vaihtoi englanniksi heti, kun kuuli ranskassani ulkomaisen korostuksen – hyvin yleistä Pariisissa – ja tiedusteltuaan kotimaani kehui, kuinka Suomi on ihana matkailumaa, because I like snow, dark, cold and everything. And because you speak so good English.

Tästä laarista minulle tarttui mukaan pari Tinttiä ja Asterixia

Doll house accessories at Passage Jouffroy

Myynnissä oli mm. nukketalon osia (vasemmalla) ja kävelykeppejä (oikealla).

Passage Jouffroy sijaitsee Seinen pohjoispuolella lähellä Grands Boulevardsin metroasemaa, 2. ja 9. arrondissementien rajalla

Sarjakuvakauppias suositteli minulle bussien käyttöä metrojen sijaan, sillä busseista näkee kaupunkia, kun taas metrot ”haisevat”. Näkemys tuokin, mutta busseihin ei enää meidän kärsivällisyytemme riittänyt, sillä ne ovat ruuhkien ja pikkukujien takia auttamattomasti hitaampi kulkuväline kuin helppokäyttöiset, nopeat ja tiheällä vuorovälillä varustetut (vaikkakin vanhat ja rämisevät) metrot. Vinkki muuten julkisiin liittyen: Pariisin kulkuvälineisiin saa päivälippuja (1 päivä 12 euroa, 2 päivää 19,40 euroa), mutta en suosittele niiden ostamista kenellekään, ellei oikeasti halua viettää koko valveillaoloaikaansa metrossa. Halvemmaksi tulee ostaa 10 lipun carnet, joka maksaa reilu 13 euroa ja on yhtä kuin kymmenen kertalippua, jotka voi jakaa seurueen kesken. Minulla oli edelliseltä reissulta kertalippuja mukana; J ja V taas ostivat yhden carnetin puoliksi, ja se riitti koko viikonlopuksi, vaikka loppuajasta julkistenkäyttökynnyksemme oli vihoittelevien jalkojen takia aika matala.

Kuuluisa Notre-Damen katedraali, jossa asuneesta kuvitteellisesta kellonsoittajasta tehtyä musikaalia kävin vastikään katsomassa ja jota lämpimästi suosittelen kaikille musikaalien ystäville

12.11.2013

Pariisilaiselämää

Viime lauantaina herätys oli aamukuudelta, ja neljäkymmentä minuuttia myöhemmin istuin junassa matkalla kohti Ranskaa. Matkalla tuli kuulutuksia, joista ensimmäisen kuulin unen läpi: juna on puolisen tuntia myöhässä sähkötöiden takia. Herätessä ihmettelin, olinko oikeasti ymmärtänyt kuulutusta vai vain kuvitellut ymmärtäväni, koska seuraavasta sain selville mjömsmjönjösngraagraah trente minutes mjösgrösgröö Merci pour votre compréhension. Että jotain jotain puoli tuntia ja kiitos ymmärryksestä. No puoli tuntia myöhässä joka tapauksessa oltiin, ja jotain sähkötöiden tapaisia siinä oli tekeillä.

Orsayn taidemuseo, jossa piipahdimme sunnuntaina ja jonne ystäväni onnistui puhumaan meidät sisään puoleen hintaan, on joskus ollut juna-asema sekin.

Ystäväni tuli hakemaan minut asemalta ja suuntasimme hänen ja hänen poikaystävänsä kotiin syömään aamiaista. Matka taittui autolla, ja meinasimme vain kerran jäädä kiinni liikenneruuhkaan – siis yhdeksältä lauantaiaamuna. Itse asunto oli mukavahkon oloinen yksiö, vähän pienempi kuin minulla Luxemburgissa ja ilman kunnollista uunia keittiössä, mutta koko asunnon sivustaa pitkin kulkee parveke, jota olen tässä viime vuosituhannelle jämähtäneen ”baareissa saa tupakoida” -lainsäädännön maassa kaivannut. Vuokrakin on suunnilleen sama, heillä vain satasen minun vuokraani kalliimpi. Se suurin ero? Hän asuu Pariisin ulkopuolella Boulognessa, kymmenen minuutin kävelymatkan päässä metroasemasta, puolen tunnin metromatkan päässä suurimmasta osasta keskustaa. Minä asun keskustassa kymmenen minuutin kävelymatkan päässä keskustorilta. Ja minä kun luulin omaa asuntoani kalliiksi, kun maksan tästä parisataa enemmän kuin joitain vuosia sitten Helsingin kantakaupungissa…

Metroasemat tulivat parin päivän aikana tutuiksi.

Ystäväni päätti viedä minut shoppailemaan, ja pyörimme vähän aikaa Le Bon Marchén tavaratalossa, jossa sukkahousut lähtivät 20 eurosta ja joulukuusiosastolla yksi joulupallo maksoi 30 euroa, kunnes keksin, että minulta puuttuvat maltillisen korkoiset Luxemburgin sadekautta kestävät töihin sekä housujen että hameen kanssa sopivat nahkakengät. Kuulema Rue du Fourin juutalaisista kenkäkaupoista löytyvät parhaat diilit – Oletan, että ovat juutalaisia, sillä ne ovat auki aina katolisten mutta kiinni juutalaisten juhlapyhinä, ystäväni selvensi – joten kiersimme läpi pikkuliikkeitä ja ihmettelimme, mikä länkkäribuumi on taas vallannut talvikenkämallistot. Vihdoin löysin sähkönsiniset mokkanahkaiset nilkkurit viiden sentin koroilla, joiden täyden sadeoptimaalisuuden vajavuutta paikkasi niiden -50% hintalappu, ja lähdimme kaatosateessa tarpomaan kohti bistron ankanrintasalaattia.

Paluu kaupungilta ei sujunutkaan yhtä optimaalisesti. Olin lähtenyt kaupungille paria tuntia ennen ystävääni, ja hän oli perääni kiirehtiessään jättänyt autonsa Porte de Saint-Clauden metroasemalta lähtevälle tielle. Joku paremmin Pariisia tunteva saattaisi tässä kohtaa todeta o-ou, sillä liikenneympyrästä, jonka alla asema sijaitsee, lähtee ei sen enempää kuin seitsemän tietä – eikä ystäväni enää muistanut, minkä niistä varrella auto oli. Niinpä tässä vaiheessa jäätäväksi rankkasateeksi yltyneessä säässä tarvoimme ympäri katuja yrittäen tihrustaa pimeillä ja kaksi-autoa-vierekkäin-parkkeeratuilla kaduilla sitä oikeaa harmaata Renault Clioa (ehkä Pariisin yleisin automalli), jonka rekisterinumeroa ystäväni ei muistanut.

Sää Pariisissa oli ajoittain melkein yhtä huono kuin koko kuluneen viikon Luxemburgissa – jossa kuitenkin lähdimme perjantaina patikoimaan uhmaten sadetta, joka luonnollisesti alkoi junan saapuessa perille. Normaalisti tässä avautuisi näkymä vuoristoon, nyt oli hyvä kun erotti Bourscheidin linnan pilvien keskeltä. Kaiken lisäksi aiottu vaellusreittimme oli suljettu metsästyksen takia, joten päädyimme maaseutuhotellin aulaan glögille.

Parinkymmenen minuutin tarpomisen jälkeen otimme alle taksin, jonka kyydistä vielä tarkistimme aluetta, mutta lopulta luovutimme ja pyysimme taksia viemään kotiin. Siinä vaiheessa ystävä kertoi, että koska autopaikkoja ei ollut parkkeeraustilanteessa puolen tunnin etsinnällä löytynyt, hän oli jättänyt auton livraison-paikalle eli toimituspaikalle, mutta se oli kelloliikkeen edessä, eikä sellaisiin tule mitään toimituksia lauantai-iltana! Tähän kaverin pariisilainen poikaystävä huomautti, että Pariisissa autojen poishinaus on hyvinkin tuottoisaa bisnestä…

Näkymä Orsayn museon suuren kellon takaa. Kaksi kerrosta alempana on Akseli Gallen-Kallelan ryijy levitettynä lattialle matoksi.

Lähdimme kauppaan ostamaan ystävälle USB-piuhaa, minulle alakoululaisille kesälomien ajaksi tarkoitettua tehtävävihkoa ranskan sanastosta ja kieliopista, sekä meille molemmille racletteaineksia. Matkalla kaupasta istahdimme lasillisille Sancerren alueen valkkaria (trés bon!) ihmettelemään maailman menoa ja lapsia, joita rynni kaikkialla kaduilla ympärillämme. Tämä on rikkaamman väen aluetta, ja katoliseen elämänmenoon kuuluu, että rahaa näytetään korkealla lapsiluvulla, totesi ystäväni ja yritti piilottaa kumpparinsa tuolinsa alle, jotta tarjoilijat eivät nyrpistäisi nokkaansa huonolle pukeutumiselle ja lopettaisi palvelua. Päivä oli kulunut ilman yhtäkään nähtävyyttä, julkisissa istuessa tai useammin ihmispaljouden takia seistessä, shoppaillessa, syödessä, sadetta väistellessä ja niin sitä autoa etsiessä, joka lopulta poliisille soiton jälkeen vahvistui poishinatuksi. Vaihteeksi näin.

Juuri nyt tuntuu siltä, etten ikinä halua asua Pariisissa – ja haluan kuitenkin.

”Raclettea voi syödä esimerkiksi kalan kanssa”, totesi ystäväni, johon hänen poikaystävänsä totesi, että oikeastaan heidän lisäkseen näin tekevät vain andorralaiset.

28.9.2013

Montmartren tuulimyllyt

Kuukausi sitten Pariisissa löysimme opaskirjasta ohjatun taidekävelyn Montmartrella. Seurasimme summittaisesti reittiä, jonka varrelle oli ripoteltu meille pitkälti tuntemattomien taiteilijoiden asuintaloja höystettynä katutaiteella ja parilla tuulimyllyllä. Parasta kävelyreitissä oli kuitenkin, että se antoi askelille suunnan sekalaisen hortoilun sijaan ja vei kattavasti ympäri kaupunginosan katuja. Samaan lopputulokseen olisi varmaan päässyt piirtämällä kartalle sisiliskon muotoisen reitin ja seuraamalla sitä, mutta ei anneta tämän latistaa opaskirjan kävelyreitin saavutuksia.

Montmartren kukkulan lähellä Rue Livingstonella on useita kangaskauppoja, joiden tuotteet leviävät kaduille

Joku oli ripotellut taloista työntyviä kasvoja vähän joka kadunkulmaan

Funikulaarin sijaan kipusimme ylös portaita…

…ja niitähän riitti

Katusoittajien lisäksi kadulla rahaa tienasivat katutangotanssijat

Montmartressa sata vuotta sitten asuneet picassot ovat vaihtuneet Place du Tertren taiteilijoiksi, jotka myyvät katukuvaa ja Pariisin kattoja kuvaavia maalauksiaan tai tarjoutuvat sopivaa korvausta vastaan ikuistamaan turistin. Hanna bongasi taiteilijoiden joukosta nuoren tytön, joka oli määritellyt sopivaksi korvaukseksi euron ja lupasi mainoskyltissä olevansa erittäin nopea piirtäjä.

Hanna taiteilijan ikuistettavana

Taiteilija keskittyy työhönsä

Lopputulos, ehdottomasti näköinen

Sacré-Curin basilika kohosi torin vieressä

Montmartresta muodostui suosittu illanviettopaikka ja kabareiden koti 1800-luvulla, koska se sijaitsi Pariisin ja näin ollen kaupungin verotuksen ulkopuolella. Iloa lisäsivät paikalliset nunnat, jotka valmistivat viiniä kukkulalla kasvavista rypäleistä.

Näkymä Pariisin kattojen ylle basilikan kukkulalta

Paula löysi mieleisensä näkymän vastakkaiseen suuntaan

Sivukujien seiniä hallitsivat köynnökset

Entäs ne tuulimyllyt? Näimme niitäkin pysähdettyämme ensin kirille ja jälkiruoalle katukahvilaan. Kuuluisan Moulin Rougen lisäksi Montmartressa on ihan oikeita tuulimyllyjä, jotka ovat 1600-luvulta lähtien jauhaneet paikallisten jauhot.

[kuva: Mike Ault]

9.9.2013

Viikonloppupyrähdys Pariisiin

Notre Damen pääsiäismessussa joskus vuonna kuokka ja kivi väistin ranskalaisten poskisuudelmia, kun katolinen poskisuukotteluperinne tuli puun takaa

Luxemburgista ei kestä Pariisiin junalla kuin kaksi tuntia, ja kun liput ostaa pari kuukautta etuajassa, edestakaisen reissun saa 70 eurolla. Kun vielä päälle päätteeksi kolme ystävää osti lentoliput Suomesta kaupunkiin viikonlopuksi, ei tarvinnut paljon miettiä omia viikonloppusuunnitelmia.

Maalarit, nuo Pariisin katukuvan vakioasukkaat

Reissuviikonloppu osui elo-syyskuun vaihteeseen, ja säät hellivät meitä viimeisillä kesän helteillä. Koska porukasta kaksi oli Pariisissa ensimmäistä kertaa ja minäkin olin käynyt kaupungissa aiemmin vain kerran, viikonloppu meni maleksien, tunnelmasta nauttien, katukahviloissa istuskellen ja rentoutuen. Valmis ohjelma oli pidetty minimissä.

Louvren kohdalla oleva silta kimmelteli auringossa tuhansista lukoista, joita ihmiset olivat siihen iskeneet kiinni rakkaudenosoituksena

Seinen varrella riitti lämpimänä päivänä istuskelijoita

Eivätkö Pariisin katulamput olekin ihania?

Teimme me jotain vähän enemmän ohjelmoituakin, mutta koska napsin kuvia kahden muistikortillisen verran, jätän tarkemmat selostukset johonkin myöhemmäs. Tässä postauksessa siis pelkästään tunnelmia, pelkästään perjantailta.

Olen nähnyt vähemmänkin prameita kaupungintaloja

Jos jalat väsyvät kävelystä, voi vaikka istahtaa terassille kirille

Pariisin vanhin seinäkello on 1500-luvulta, ja kellon mekaniikka on sen jälkeen tarvinnut huoltoa peräti kahdesti

Hotellin olimme varanneet Latinalaiskorttelin välittömästä läheisyydestä, ja voimme sitä suositella toimivana ja halpana perushotellina. Kyseessä siis Hotel California St-Germain, josta varasimme neljän hengen huoneen. Olimme etukäteen päättäneet tarkan alueen, jolta hotelleja poimimme arvioitavaksi, ja vaihtoehtoja tarkastellessa yksi ystävä ihmetteli, miten Pariisissa on niin paljon saksalaisia hotelleja. Liikenteellisesti Saint-Germainin alue oli mainio.

Saint-Michelin aukion suihkulähde muodostui nopeasti maamerkiksemme matkalla hotellille

Mekin menimme näillä paateilla Seineä pitkin, mutta päiväsaikaan

Illalla matkasimme piknikille Eiffel-tornin juurelle, jossa ihailimme vilkkuvaa tornia – ja väistelimme turhankin tuttavallisia kaupustelijoita, jotka yrittivät kaikki myydä täsmälleen samanlaisia eiffeltorniavaimenperiä. Emme olleet ainoat, jotka olivat idean piknikistä saaneet, ja kaveri olikin vinkannut piknikiä saatesanoin, ”vähän niinkuin Kaivopuisto vapunpäivänä”.

Kimallusta tiedossa tasatunnein