Kategoria: Kulttuurieroja

Tiedän kyllä, että iltapäivälehdissä asioita on tapana kärjistää ja karrikoida lukijoita kalastellessa, ja ainakin toivon, että enemmistö suomalaisista osaa lukea niitä kriittisesti. Silti en voi olla kommentoimatta, kun eilen Iltalehti paljasti karun totuuden elämästä jenkkikaupungissa.

Maailman ystävällisimmät ihmiset, upea luonto ja hehkeä arki Hollywood-tähtien tapaan? Elämä tyypillisessä amerikkalaisessa kaupungissa on kaikkea muuta kuin jenkkileffojen luomat mielikuvat.

…ja siinä se eniten korvaan särähtävä kohta onkin: tyypillinen amerikkalainen kaupunki. Onko sellaista? Yhdysvallat on suuri maa, jonka sisällä on selviä kulttuurieroja, joten yhtä hyvin voisi etsiä tyypillistä eurooppalaista kaupunkia. Kuvittelepa ajatusleikkinä, että amerikkalainen toimittaja lähtisi puoleksi vuodeksi Saksaan opiskelemaan ja kirjoittaisi sen perusteella jutun elämästä eurooppalaisessa kaupungissa ja siitä, kuinka se ei vastaakaan mielikuvaa, jonka hän oli saanut ranskalaisista elokuvista, eikä luontokaan ollut yhtä hienoa kuin Pohjoismaissa. Varmasti siitä saisi hyvän jutun Buzzfeediin, mutta siis…

Kiinnostavaa kyllä, Muncien pikkukaupunkia Indianassa on pidetty esimerkkinä tyypillisestä amerikkalaiskaupungista… 1920-luvulla. Silloin sosiologit tutkivat sitä Middletown-tutkimuksissa, joita myöhemmin on kritisoitu siitä, että Muncie ei silloinkaan vastannut täysin tyypillistä amerikkalaiskaupunkia vaan tyypillistä valkoista amerikkalaiskaupunkia. Tutkijat jopa jättivät täysin huomiotta Muncien pienen mustan vähemmistön, eikä Munciessa nykyäänkään asu kovinkaan monta rotuvähemmistön edustajaa. Jo 1960-luvulla julkaistiin artikkeleita, joissa pohdittiin, vastaako Muncie yhä amerikkalaista keskivertoa, ja usein jo tuolloin todettiin, että ajat ovat muuttuneet.

Ehkäpä Muncieta voisi pitää sen sijaan tyypillisenä pohjoisten osavaltioiden yliopistokaupunkina: noin neljäsosa Muncien asukkaista on yliopisto-opiskelijoita. Laajassa maassa kannattaa kuitenkin varoa tekemästä minkään sortin yleistyksiä, koska saattaa olla, että se, mitä väittää ”amerikkalaiseksi” onkin todellisuudessa vain ”indianalaista” tai ”muncielaista”. Tämä mielessä pitäen oma (rajoittunut) mielipiteeni väitteistä:

1. Maailman ystävällisimmät ihmiset – Todellisuus: Et voi luottaa mihinkään, mitä sinulle sanotaan

Tämä kuulostaa kulttuurishokilta, jonka varmaan kaikki Yhdysvaltoihin muuttavat suomalaiset kokevat jossain vaiheessa, ja josta jutun kirjoittaja ei ole tainnut puolessa vuodessa päästä ylitse. Kohteliaisuuksia lauotaan täällä huomattavasti enemmän kuin mitä Suomessa, ja usein niitä oikeasti tarkoitetaankin, vaikka suomalaisen korvaan ne saattavat kuulostaa ylipirteiltä. Vaatekaupoissa niihin ei tarvitse suhtautua kovinkaan vakavasti – monessa kaupassa myyjiä on ohjeistettu aina kehumaan kassalla asiakkaan ostoksia – mutta kuten aiemmin kirjoitin, muuten ero johtuu eniten siitä, että kehuminen on amerikkalaisessa kulttuurissa helppoa ja vaivatonta.

Jutun kirjoittanut toimittaja kertoo esimerkkinä tapauksen, jossa hänen opiskelukaverinsa ovat ensin kehuneet hänen reppuaan ja sitten haukkuneet sitä selän takana. Tähän ei voi sanoa muuta kuin että kusipäitä on aina olemassa, ja koulukiusaaminen on harvinaisen samanlaista kaikkialla maailmassa.

2. Näppärästi metrolla paikasta toiseen – Todellisuus: Ilman omaa autoa olet pulassa

En voi käsittää, mistä jotkut eurooppalaiset saavat päähänsä, että Yhdysvalloissa pääsisi näppärästi metrolla paikasta toiseen. Ihanko oikeasti ihmiset eivät katso telkkarista muuta kuin Sinkkuelämiä? Ja siinäkin suhattiin jatkuvasti taksilla!

Olen nimittäin minäkin törmännyt tähän harhaluuloon valittaessani julkisen liikenteen puutteellisuudesta. ”Mutta kyllä minä New Yorkissa ainakin pääsin ihan kätevästi kulkemaan metrolla”, saattaa eurooppalainen tuttuni siihen vastata. Haloo! Manhattan on ehkäpä ainoa paikka, jossa julkiset oikeasti toimivat, ja siihen tarvitaan Yhdysvaltojen mittakaavassa kaupunki, joka on niin tiivis, että autojen sinne samaan syssyyn ahtaminen olisi tilastollinen mahdottomuus. Jo Los Angelesissa kaupunkirakenteen hajoaminen eli urban sprawl on niin pitkälle kehittynyttä, että auto on ehdottomasti paras tapa liikkua kaupungissa.

Kerrataan siis vielä nyt tässä, että ei, Yhdysvalloissa ei pääse näppärästi metrolla paikasta toiseen missään muualla kuin parissa hassussa suurkaupungissa, ja vaikka pääsisi, niin valkoisella keskiluokalla on keskimäärin aika kovat antipatiat julkista liikennettä kohtaan, joten enemmistö heistä kulkee silti autolla, ja Greyhoundin busseissa valkoisena on helposti vähemmistössä. Tässä siis ihmeellistä alkuoletusta lukuunottamatta juttu on täyttä asiaa.

3. Luonto on kuin Niagaran putoukset – Todellisuus: Luonto tarkoittaa likaista jokea

Tässä tullan aiheeseen, jossa osavaltiot saattavat erota toisistaan kuin yö ja päivä, ja jos jutun kirjoittajan kokemuksia on uskominen, niin Indiana lienee sieltä vaisummasta päästä luontokokemuksia. Minä en nimittäin tunnista tästä yhtäkään asuinosavaltiotani.

Georgiassa asuessamme kuntosalin juoksumatot olivat suosittuja pitkälti siksi, että ulkona oli suuren osan vuodesta liian kuumaa ja kosteaa, että lenkille olisi jaksanut lähteä. Tämän lisäksi jalkakäytävät asuinalueellamme olivat joko huonokuntoisia tai olemattomia, mutta tämä ei itsessään estänyt ulkona lenkkeilyä: lenkille vaan piti lähteä autolla. Esimerkiksi läheisen Kennesaw Mountainin parkkipaikka oli usein aivan tupaten täynnä lenkkeilijöitä, jotka juoksivat ylös 200 metriä korkeaa nyppylää, ja jos jaksoi ajaa pidemmälle, niin Silver Comet Trail oli todella suosittu pyöräilijöiden keskuudessa, Chattahoochie-joen varrella taas näki hanhien sijaan peuroja ja Red Top Mountain State Parkissa sai halutessaan käyttöönsä oman liuskekivisen hiekkarannan lämpimän Allatoona-järven rannalta.

Georgiassakin siis luontoa ja lenkkeilymahdollisuuksia riitti ihan hyvin, ja kaupungit olivat laittaneet rahaa lenkkipolkujen ylläpitoon. Entäs sitten nykyinen asuinkaupunkini Boulder? Ehkä on vähän epäreilua verrata kuntoiluun hurahtanutta Boulderia, joka tunnetaan myös polkujuoksijoiden ja maastopyöräilijöiden mekkana ja jossa asuu parikin triathlonin Ironman-matkan maailmanmestaria, yhtään mihinkään, mutta sanotaan vaikka näin, että olen täällä aika monta kertaa lähtenyt juoksu- tai pyöräilylenkille oman kotitalon pihasta, enkä ole vieläkään kolunnut läpi kaikkia lähialueen lenkkeilyreittejä. Meistä parin kilometrin päässä alkaa lisäksi Chautauqua-puisto, jonka rinnalla Suomen metsien lenkkipolut eivät enää tunnu kovinkaan ainutlaatuisilta:

Ihmiset tykkäävät eri asioista ja se heille suotakoon, mutta itse olen rehellisesti sitä mieltä, että luonto on Yhdysvaltojen paras puoli.

4. Jenkeissä kaikki sujuu niin täydellisesti – Todellisuus: asioista sopiminen ja aikatauluissa pysyminen on mahdotonta

Jenkeissä on 320 miljoonaa asukasta, joiden joukkoon mahtuu niin säntillisiä pohjoisen kulttuurin edustajia kuin vähän toista maata olevia latinoitakin – ja totta kai kaikkiin kansanosiin mahtuu vielä kumpiakin ääripäitä. Yksi asia kuitenkin on totta: We should get together sometime on ennen kaikkea kohteliaisuus, joka ei ilman erillistä sopimista tarkoita mitään. Kuitenkin jopa osavaltiosta toiseen muuttavilla amerikkalaisilla saattaa olla ongelmia erottaa, milloin vastapuoli haluaa oikeasti nähdä ja milloin vain ollaan kohteliaita, mitä sivutaan vähän tässä jutussa.

Kun kulttuuriin kuuluvan tapaamiskoodiston on oppinut, asioista sopiminen ja aikataulussa pysyminen on ollut omien kokemuksieni mukaan Yhdysvalloissa helpompaa kuin Euroopassa kansainvälisessä porukassa.

5. Opiskelijaelämä on rentoja kotibileitä – Todellisuus: yläluokkaankin kuuluvat jenkit tekevät ympäripyöreää päivää ja maksavat opiskelulainat keski-iässä

En ole ollut Yhdysvalloissa opiskelijana, mutta kotibileet ja ympäripyöreät päivät eivät ole toisiaan poissulkeva asia, ja kuten kirjoittaja myöntää, kumpaakin esiintyy. Hyvät yliopistot ovat kalliita – varsinkin kun vertaa Suomen ilmaiseen koulutukseen – ja kuten jutussa kerrotaan, opintolainojen takaisinmaksuun voi mennä vuosikymmeniä. Tässä kohtaa moni amerikkalainenkin myöntää, että koulutusjärjestelmä ei toimi enää niin kuin pitäisi tilanteessa, jossa opintolainan yhteismäärä on kolminkertaistunut viimeisen vuosikymmenen aikana. Jos asia kiinnostaa, niin John Oliver kertoo tästä lisää:

Koska opinnot ovat kalliita, opiskelijat opiskelevat täysillä saadakseen opintonsa mahdollisimman nopeasti päätökseen. Suomessa korkealle arvostettu laaja-alainen sivistys sekä opintojen aikainen alan työkokemus saattaavat jäädä vähemmälle, mutta kolikon toisena puolena yliopisto-opetuksen resurssointi parhaimmissa yliopistoissa on aivan muuta kuin Suomen massaluentoja. Lisäksi jos pääsee arvostetuimpiin yliopistoihin rahakkaimmille linjoille – esimerkiksi vaikka oikeustieteelliseen – isotkin opintolainat maksaa nopeasti pois huimilla alkupalkoilla. Se, kumpi järjestelmä on omasta mielestä parempi, riippuu pitkälti siitä, mitä itse arvostaa, mutta hyvin erilaisia nämä järjestelmät ainakin ovat.

Siis yhteenvetona yksi ”täysin eri mieltä”, kaksi ”jokseenkin eri mieltä”, yksi ”tavallaan mutta” ja yksi ”ehdottomasti, mutta miten ihmeessä kukaan luulee muuta”. Näistä kommenteista huolimatta, kuten alussa sanoin, jutun kirjoittajalla voi hyvinkin olla näissä pointtinsa. Minähän en koskaan ole asunut Indianassa – käynytkin vain nopeasti Kentuckysta rajan ylitse – enkä ollut kuullutkaan Munciesta ennen tätä aamua.