Globe Called Home

Luxemburgissa pyörii tämän viikon Pohjoismaisen elokuvan festivaalit, ja onnistuin voittamaan Facebookissa pari lippua tiistain näytökseen: Clownwise-elokuvan Luxemburgin ensi-ilta Esch-sur-Alzettessa lähellä Ranskan rajaa. Clownwise kiinnosti minua kahdesta syystä: ensinnäkin se on suomalais-luxemburgilais-tsekkiläistuotanto – kaikki maita, joissa olen asunut – ja toisekseen siinä on Kati Outinen, joka oli tulossa myös paikan päälle ensi-iltaan.

Koko ensi-ilta oli jotenkin niin… luxemburgilainen. Tai ranskalainen, miten sen nyt ottaa. Kaikissa festivaalimainoksissa oli nimittäin oikein mainostettu, että hei, nyt on mahdollisuus nähdä nämä elokuvat englanniksi tekstitettynä! mutta elokuvan alkaessa ranskalainen Didier Flamand puhui pehmeästi soljuvaa ranskaa, sujuvasti ilman minkäänlaisia tekstejä. ”Tää on niin tätä”, kaverini tuhahti vieressäni, ja hän sentään työkseen kääntää dokumentteja ranskasta suomeksi. (”…mutta ne on kirjoitettua kieltä, ja tuo on muminaa, josta ei kuule mitään!” hän toteaisi.) Minä vielä elättelin toiveita, että alku oli vain jotain fiilistelyä, jota ei oltu nähty tarpeelliseksi tekstittää, mutta ne toiveet rapisivat siinä vaiheessa, kun ensimmäinen näyttelijä avasi suunsa tsekiksi, ja teksityksiin valuivat tutut Ç:t ja Que:t. Kukaan muu teatterissa ei hätkähtänytkään tästä asioiden kehityksestä, joten oletettavasti kaikki joko osasivat ranskaa tai olivat tottuneita siihen, että elokuva esitetään vähän millä sattuu tekstityksillä ja aina niitä ei ymmärrä. Niinhän tässä kielisekamelskaisessa maassa kaikki toimii.

Minulle elokuva siis oli lopulta erinomaista treeniä kahden viikon päästä olevaa ranskan loppukoetta varten – think positive! – ja ilokseni ehdin lukea tekstityksen melkein aina loppuun ja yli puolet ajasta jopa ymmärtää, ennen kuin piti ruveta miettimään jo seuraavaa riviä. Onneksi elokuva oli suurimmaksi osaksi tsekiksi, sillä ne puhutut ranskankieliset repliikit olivat aikamoista muminaa. Elokuvassa Ranskaan rautaesiripun aikaan paennut tsekkiklovni palaa kotimaahansa ja tapaa kaksi klovnikaveriaan, tai ”kaveriaan”, sillä porukan kesken on kaikenlaista pientä ja suurta juopaa. Välissä hassutellaan tavalla, joka nauratti aidosti, ja välillä näytetään Kati Outista, joka näyttelee muistisairasta vanhusta elävästi, uskottavasti ja herkästi. Lopulta pysyin kärryillä 90% ajasta ja elokuvasta jäi raskaista teemoista huolimatta hyvä mieli.

Elokuvan jälkeisessä kyselytuokiossa paljastui, että kielimuurit olivat olleet läsnä myös elokuvaa tehdessä. Tsekkiläinen elokuvaohjaaja oli kahdeksassa kuukaudessa opetellut sen verran ranskaa, että pystyi ohjaamaan ranskalaisia näyttelijöitä, ja Kati Outisen piti opetella tsekkiä niin, että pystyi sanomaan repliikkinsä kuulostamatta vierasmaalaiselta. Kaksi elokuvassa näytellyttä tsekkiklovnia eivät opetelleet mitään kieliä, joten Outisella ja elokuvassa hänen miestään näytelleellä miehellä oli tasan yksi yhteinen kieli, saksa, ja siitäkin vain pari hassua sanaa, lähinnä kaputt. Näytelmän käsikirjoituksesta oli tehty kolme eri kieliversiota – tsekki, ranska ja englanti – ja osa näyttelijöistä tiesi, missä vaiheessa heidän piti sanoa repliikkinsä, laskemalla vastanäyttelijän käyttämiä tavuja. Todellinen eurooppalainen yhteistyöelokuva siis.

Esityksen jälkeen jäimme hengailemaan paikan päälle viinilasillisille ja onnistuimme nappaamaan Outista hihasta. ”Hei anteeksi, Kati…” aloitin, ja Katin reaktio oli jotakuinkin: ”Haah hääh whaat que hei mä ymmärrän sua hohohoo!!” Ensihämmennyksestään selvittyään hän kertoi meille vielä lisää elokuvantekemisestä: kuinka ohjaus tuli usein kahteen otteeseen eri kielillä, paitsi silloin kun ohjaaja unohti, ettei Kati puhu tsekkiä. ”Mutta se kielitaidottomuus oli oikeastaan mielenkiintoisella tavalla haastavaa”, Kati totesi. ”Kommunikaatio on meri, ja kieli on siitä vain pinnalla olevat aallot. Näyttelijän työ taas on lukea ihmisten sanatonta kommunikaatiota, ja tässä siihen sai keskittyä täysillä.” Tsekinkieliset repliikit Kati sanoi omaksuneensa korvakuulolla ja treenanneensa niitä ohjaajan vaimon kanssa väsymykseen saakka, mutta lopulta aksentti oli osunut kohdilleen.

Koska elokuvan rahoitus oli tullut kolmesta eri maasta, myös kuvaukset oli hoidettu kolmessa eri maassa. Ulkokohtaukset oli kuvattu Prahassa, koska elokuva sijoittuu sinne; sisätilat Luxemburgissa, jolloin ikkunoista näkyvät maisemat oli editoitu Prahaksi digitaalisesti; ja sairaalakohtaukset TYKSissä. Elokuvassa yksi päähenkilöistä taistelee syöpää vastaan, ja eräässä kohtauksessa avustajat olivat suomalaisia syöpäsairaita. He eivät ymmärtäneet sanaakaan päähenkilöklovnin kohtauksessa improvisoidusta huumorista, mutta se oli niin iskevää, ettei lopulta koko huone nauroi mukana ja osallistui improvisaatioon. Elokuvan Suomen ensi-ilta oli kuukausi sitten ja järjestettiin hyväntekeväisyysnäytöksenä TYKSin syöpäosaston hyväksi.

Kati kertoi myös, miten hänet oli bongattu tsekkiläiseen elokuvaan näyttelijäksi: ”Se oli ihan uskomaton sattuma!” Elokuvan tsekkiläinen ohjaaja oli erään kansainvälisen elokuvafestivaalin illallisella istuutunut suomalaisen elokuvaohjaajan viereen, ja kun oli paljastunut, että kyseessä oli suomalainen, hän oli todennut, että hänellä olisi kuin Kati Outiselle luotu rooli tulevassa elokuvassaan, että satutkos tuntemaan? Kyseinen ohjaaja oli todennut, ettei henkilökohtaisesti, mutta että Suomen piirit ovat niin pienet, että kaikki ovat kaverinkavereita, ja hän voi välittää viestin eteenpäin. Niin Kati päätyi projektiin mukaan.

Entä mitä tulevaisuudessa? Kuulema taloustilanne on vaikuttanut elokuvienkin tuotantoon, ja rooleja on tarjolla nihkeästi. Sen sijaan Katilla on suunnitteilla yhteistyöprojekti erään oululaisen muistisairaiden kanssa työtä tekevän järjestön kanssa. Tätä kertoessa kuitenkin tuottaja tuli koputtamaan Katin olalle ja halusi esitellä hänelle jonkun, joten me kiitimme keskustelutuokiosta ja suuntasimme takaisin junalle.

Loppukevennykseksi fiiliksiä klovnibändistä, joka esiintyi ensi-illassa. Tunnistatko pätkän lopun sävelmän?

Clownwise on muuten Suomessa teatterilevityksessä nimellä Koomikot. Ensi-ilta oli jo sen verran monta viikkoa sitten, että elokuva ei välttämättä kovinkaan monessa paikkaa enää pyöri, mutta jos jotakuta kiinnostaa, niin ainakin pääkaupunkiseudulla vielä tulevana viikonloppuna elokuvan ehtii bongata aamunäytöksessä.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.