Positiivistakin positiivisempi maanantai

Viimeistä viedään Annalta tulleessa positiivisuushaasteessa! Edelliset osat olivat sunnuntai, tiistai, torstai ja lauantai, ja tässä tämän päivän viisi parasta:

Tässä postauksessa ei ole kuvia, mutta postauksen lukemisen ajan voit kuunnella kaunista musiikkia. Taideinstallaatio ripotteli vapaasti soitettavissa olevia pianoja ympäri Luxemburgia, ja tässä yksi yläkaupunkia ja Grundia yhdistävän hissin luota.

1. Töissä oli kiva päivä. Minulle kiva työpäivä tarkoittaa päivää, jolloin on sopivasti kiirettä, ettei ehdi pitkästyä, ja tehtävänä hommia, joista jää jotain konkreettista käteen niin, että tuntuu, että on ollut hyödyksi. Tänään sain vietyä yhtä projektia eteenpäin tulkkaamalla asiakkaalle, mitä meidän tekninen tiimimme oikein yritti sanoa, ja toiselle proggikselle saatiin lyötyä aikataulua kasaan ja sovittua workshoppipäiviä sekä tänne Luxemburgiin että toiseen kaupunkiin, jossa osa porukasta istuu. Lisäksi sain kursittua kasaan ihan hyvän näköisen presentaation, jonka voin hyvillä mielin huomenna näyttää laumalle isoja pomoja, ja sainpa vielä päivän päätteeksi pomolta uuden työtehtävän, jossa voin käyttää – yllätys yllätys – ruotsia!

2. Työntekijäkaupasta löytyi pitkän tauon jälkeen taas Fazerin pakastekarjalanpiirakoita. Lisäksi ostin voita ja kananmunia. Tarjoilut siis kohdallaan, kun huomenna pidetään peli-iltaa kavereiden kanssa!

3. Ensimmäinen lenkki puolimaraton jälkeen sujui kuin unelma. Lenkkeilin myös ensimmäistä kertaa kaverin kanssa ilman, että piti koko ajan haukkoa henkeä. En siis suostunut juoksemaan kertaakaan puolimaratontreenauksen aikana kenenkään muun kanssa siitä pelosta, että juoksuseura olisi väärän nopeuksista.

4. Tämän kannustamana ilmoittauduin triathlonille. Syyskuussa minua kutsuvat hieman erilaiset Oktoberfestit.

5. Laitoin eilen puskaradioita pitkin liikkeelle alivuokralaisilmoituksen asunnostani syksylle, ja sain tänään vuokralaisen. Sattumalta löytyi toinen suomalainen, joka on muuttamassa Luxemburgiin juuri silloin. Hänen sanoin, yksi huoli vähemmän meille molemmille.

Viimeisenä haaste lähtee aNNiKalle.

Postikorttimaisemia

Olin kaivannut jo pitkään juuri tällaista päivää: laiska sunnuntai, hyvä sää, tyhjä kalenteri. Tänään siivoilin kotona, kokkailin rennosti risottoa, nostin jalat kattoon ja katsoin telkkarista sarjoja, joita on pitänyt katsoa jo pitkään. Niin, ja kävin kävelyllä ja toteutin projektin, joka on ollut jo pitkään mielessä.

Löysin jo kuukausia sitten netistä kuvia vanhan ajan postikorteista Luxemburgista, ja päätin, että vielä joku kaunis päivä käyn kuvaamassa nuo samat maisemat ja tiirailemassa, mitä on muuttunut. Ajatuksen vielä kypsyessä löysin museoista lisää mustavalkokuvia, jotka lisäsin projektiin mukaan. Tässä tulos:

Palais de l'Arbed, Luxembourg, then and now
Palais de l’Arbed. Arbed-teräsyhtiö perustettiin Luxemburgissa vuonna 1911 ja se pärjäsi koko 1900-luvun omillaan, mutta tämän vuosituhannen alussa usean fuusion jälkeen tämä talo muuttui ArcelorMittalin pääkonttoriksi. Tällä hetkellä talo on remontissa.

Luxembourg Gare, then and now
Gare eli rautatieasema. Kuten edellisestäkin kuvasta näkyy, Luxemburg hankkiutui jossain vaiheessa eroon ratikoistaan (pöljät), ja nykyään keskustan lävitse kulkee bussiralli, jonka toinen pääkeskuksista on rautatieaseman aukio. Tällä hetkellä ratikoita ollaan tuomassa takaisin satojen miljoonien kustannuksella, koska bussien kapasiteetti ei enää riitä kuljettamaan rautatieasemalta ihmisiä töihin. Kuvassa oleva rautatieasema saatiin rakennettua juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa.

Luxembourg Viaduct, then and now
Viaductin silta on seissyt paikoillaan jo vuodesta 1861. Paikalle, josta joku on 1900-luvun alussa ottanut kuvan, on nyt rakennettu taloja, joten minun piti mennä alas rotkoon kuvaamaan. Rotkossa olleet talot taas on lanattu maan tasalle jossain vaiheessa; joitain taloja purettiin tässä kohtaa silloin, kun tänne muutin, ja siitä, mitä tontille nyt tapahtuu, ei minulla ole tietoa. Jos oikein muistan kaupunginmuseon kuvista, noissa taloissa toimi hansikastehdas.

River Alzette at Grund, then and now
Grund muodostui aikoinaan Luxemburgin rotkon pohjalle vankilaa ympäröiväksi kaupunginosaksi, johon muuttivat vankien perheet. Sillä oli pitkään vähän epämääräinen maine, mutta nykyään se on kokenut gentrifikaation ja vuokrat ovat kohonneet pilviin. Grundissa asunut kaverini tosin totesi, ettei siellä ole talvella kiva asua, koska joka aamu saa herätä sumussa – täällä kun on hyvin sumuinen syksy ja erityisesti rotkossa sumu viipyy vielä pitkään auringon noustua.

View of Grund, past and now
Näkymä toiseen suuntaan Grundissa. Grundin mainetta auttavat useat hyvät terassit, baarit ja ravintolat sekä silta, josta on ehkäpä Luxemburgin kuvauksellisimmat näkymät.

View from Stierchen Bridge, Luxembourg, then and now
Näkymä Stierhenin sillalta. Osa Grundin tämän osan taloista on vanhan kuvan perusteella revitty alas, mutta haute villen eli korkean kaupungin siluetti on säilynyt pitkälti samana.

Luxembourg, then and now
Näkymä Place St. Espritiltä. Tässä kuvassa näkyy hyvin Luxemburgin kaupungin korkeuserot. Se, mitä itse huomasin on, että Place St. Espritiä nykyään ympäröivät talot joka puolelta, joten tämä kuva on otettu vähän eri kohtaa.

Place d'Armes, Luxembourg, then and now
Place d’Armesin puut ovat kasvaneet 70 vuodessa sen verran, ettei kaupungin virastotalo enää näy kunnolla niiden takaa. Place d’Armesilla mainostettavat aatteetkin ovat seitsemässä vuosikymmenessä hieman muuttuneet.

Luxembourg Caisse d'Épargne, past and now
Caisse d’Épargne eli säästöpankki on seissyt samalla paikalla keskustasta katsoen rotkon toisella puolella jo sata vuotta. Tämän nähdessään moni Luxemburgin vieraani on kysynyt, onko kyseessä joku linna? No ei, ihan vaan tavallista ehkä hieman prameampi pankin pääkonttori.

Positiivinen lauantai patikoidessa

Seuraa neljäs osa Tämä matka-blogin Annan positiivisuushaastessa. Eli viisi positiivista juttua tältä päivältä, höystettynä kuvilta tämän päivän patikointireissulla. Aiemmat osat haasteessa olivat sunnuntai, tiistai ja torstai.

Flowers

1. Kävimme patikoimassa porukalla. Erityisen positiivista tässä oli, että tällä porukalla on yritetty sopia patikointireissua jo melkein vuoden verran, ja vihdoin onnistuimme: kukaan ei sairastanut yllättäen, päivä ei ollut sateinen eikä kenellekään tullut yllättäviä ylitöitä tai muuten vaan väsyttänyt. Nyt kun saatiin yksi positiivinen kokemus alle, eiköhän päästä liikkeelle uudestaankin.

Helppo 10 kilometrin reitti, koska mukana oli kokemattomia patikoijia, joita vähän pelotti, jaksaisivatko he. Hyvin jaksoivat.

2. Tänään ei satanut. Säätiedotus oli viime hetkeen asti epävarma – chance of rain – mutta totesimme, että we’ll take our chances. Lopputulos oli, etteivät harmaat pilvet missään vaiheessa muuttuneet sateeksi, ja aurinkokin pilkahteli välillä pilvikaton välistä.

Cows

3. Useldangen keskiaikafestarit yllättivät positiivisesti. Olin bongannut viikko sitten netistä ilmoituksen Useldangen keskiaikafestareista, ja osittain sen takia valitsimme patikointireitin, joka päättyi tämän linnan raunioiden luokse. Festarit olivat laajat ja viihdyttävät, ja hengasimme paikalla kolmisen tuntia ennen takaisin kaupunkiin suuntaamista.

Hiking close to Useldange, Luxembourg

4. Kerroin kavereille olevani syksyn Jenkeissä, ja kaverit pohtivat vakavissaan, pitäisikö tulla käymään. Tuntuu, että vaikka täältä jossain vaiheessa muuttaisin pois pysyvästi, nämä kaverit jäävät elämääni pysyvämmin.

Wheat

5. Varasin lentoliput Madridiin heinäkuuksi. Muistaako joku vielä vuoden takaisen sohvasurffaajani Marían? Päätin vihdoin lähteä moikkaamaan häntä viikonloppureissulle, kun täältä kerran pääsee Madridiin suht nopeasti. Tiedossa siis ensimmäinen reissuni manner-Espanjaan!

Pulling a Glider Up

Spottasimme patikointireissulla purjelentokentän, jossa koneet vedettiin jonkinlaisen maahan yhteydessä olevan narun perässä taivaalle.

Seuraavaksi haastan Kunnon kaipuu -blogin Mintun.

Barley

Positiivinen torstai kesäarjessa

Jatkan taas Tämä matka-blogin Annan positiivisuushaastetta. Eli viisi positiivista juttua tältä päivältä, kuvitettuna tälläkin kertaa maanantain kuvilla. Aiemmat osat haasteessa olivat sunnuntai ja tiistai.

1. Aamulla töihin tullessani ikkunani oli auki. Rakennuksessamme ei ole ilmastointia, ja täällä on helle. Se, että joku oli jaksanut avata ikkunani aamuvarhaisella auttoi huomattavasti iltapäivästä, kun lämpötila alkoi kohota.

Echternach, Luxembourg

2. Työkaveri pyysi mukaan yhden kollegan läksiäisdrinkeille. Täällä aina välillä joku tuo viiniä, juustoja ja leipiä töihin iltapäiväksi, jos on jonkun synttärit tai läksiäiset, ja sana näistä suunnitelmista leviää kai jotenkin epävirallisesti suusta suuhun. Välillä saan maileja, välillä joku tulee kysymään minua mukaan, ja välillä taas huomaan, että jonkun työhuoneen ovi on suljettu ja sen takaa kuuluu naurunremakkaa. Koko osastoa harvemmin kutsutaan, joten olen aina tyytyväinen, jos minut käydään nykimässä mukaan. Saatan olla porukan outolintu, mutta ilmeisesti minusta siitä huolimatta pidetään – jotain mikä ei todellakaan ole aina selvää kieli- ja kulttuurimuurin takaa katsottuna.

Great Hall of Vianden

3. Puistojumpassa oli lihaskuntoharjoituksia, ja ne tuntuivat hyvältä. Käyn nyt kesällä torstaisin Merl-puistossa Friskis&Svettiksen jumpissa, joissa osallistujista merkittävä osa puhuu keskenään pohjoismaisia kieliä, ja vetäjät ovat milloin Göteborgista, milloin Jyväskylästä. Koko kevään kestäneen lihaskuntoharjoittelun laiminlyönnin jälkeen oli tosi jees, että joku pakotti tekemään punnerruksia.

Orangerie of Echternach Abbey

4. Lähibaarissani on ihan kiva terassi, ja kävin sillä ensimmäistä kertaa tänään. Olen reilun vuoden verran kulkenut siitä ohitse matkalla lähikauppaan ja katsellut baaria, jota Suomessa kutsuttaisiin kai räkäläksi: telkkarista tulee urheilua, sisustus on vähän kalsea ja asiakkaat lähinnä vanhempia miehiä. Terassi kuitenkin oli rauhallinen, juomat halpoja, terassikalusteet ihan hyviä, ja seuralaiseni Anna sanoi, että caipirinha oli erinomainen. Lisäksi kukaan ei katso kieroon, jos sinne menee istumaan jumpan jälkeen hikisenä verkkareissa.

Dog

5. Annan kanssa oli rentouttavaa rupatella. Kävimme läpi tulevaisuudentoiveita, purimme ahdistusta, marmatimme ärtymystä ja jaoimme huolemme. Lopulta oli paljon kevyempi olo.

Tällä kertaa haastan My secret shoren Riian!

Seuraavaksi Yellowstone

Olen tämän illan käyttänyt surffaillen nettiä aiheena Yellowstonen kansallispuisto. Olemme suuntaamassa sinne Iiron kanssa parin viikon päästä, kun puisto kerran sijaitsee ajomatkan päässä Coloradosta (siis kahdeksan tunnin ajomatkan…), ja pitäisi selvittää, mitä siellä oikeastaan kannattaa nähdä ja tehdä.

Ilmeisesti vesiputouksia löytyy. Kuva @phaedrasadventures
Kuumia lähteitä tietty, monessa eri muodossa. Kuva @kletterwerks
…kuumia lähteitä, jotka ovat todella omituisen värisiä. Liian kuumia uitavaksi. Kuva @dowlingm95
Biisoneita. Paljon biisoneita. Kuva @mjrice

Olen siis bongaillut Instagramista mielenkiintoisen näköisiä paikkoja ja yrittänyt sijoittaa niitä kartalle, ja lopputulos on, että tämä puistohan on valtava! Eräs puistossa töissä ollut kaverini suosittelikin, että kannattaa yöpyä parissa eri paikkaa, ja niin varmaan teemmekin, etteivät ajomatkat puiston sisällä veny liian pitkiksi. Varasin nyt alustavasti telttapaikan ja mökkimajoituksen – ne voi onneksi peruuttaa vielä viimetingassa jos suunnitelmat hahmottuvat erilaisiksi – eikä niitä ollut kovinkaan runsaasti enää tarjolla.

Sen sijaan kysynkin, jos vaikka joku olisi tuolla käynyt: mihin Yellowstonessa kannattaa mennä? Mitä konkreettisempia vinkkejä, sitä tervetulleempia. Meillä on vajaa viikko aikaa, ja käymme varmaan myös Grand Tetonissa, koska sitä kaverini suositteli.

Seuraavaksi edistän tätä reissua googlailemalla autokorjaamoita. Automme on tällä hetkellä nimittäin Denverin lentokenttäparkissa, ja jäähdytysnesteet auton alla. Tämän pilven hopeareunus on, että mieluummin näin kuin jäähdytysnesteet jossain keskellä Wyomingin preeriaa, kyseessä kun on manner-Yhdysvaltain harvoiten asuttu osavaltio.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

Positiivinen tiistai töissä

Täällä oli maanantai pyhäpäivä toisen helluntaipäivän ansiosta, ja viikonloppuvieraiden kanssa turisteilu jatkui, siitä pari kuvaa tässä postauksessa. Nyt on kuitenkin palattu töihin, vieraat lähetetty jatkamaan matkaansa ja aika jatkaa Annalta saatua positiivisuushaastetta kertomalla tämän päivän viisi positiivista asiaa:

Echternach, Luxembourg

1. Viikonloppuvieraat lähtivät aamujunalla Sveitsiin. On toki kiva, kun käy vieraita, mutta on myös kiva viettää välillä ilta yksin. Jatkuva 24/7-yhdessäolo kavereiden kanssa käy ennen pitkää rasittavaksi oli kyseessä kuinka hyvät kaverit tahansa, etenkin kun majoitus on yksiöni sohvalla ja välissä ei ole ovea, jonka voisi sulkea omiin oloihin rauhoittuakseen. Tämä neljä yötä oli pisin visiitti tähän mennessä keneltäkään kaverilta (jos luxemburgilaiskaveriani Elinaa ei lasketa, hänellä kun riitti omia menoja jolloin sain olla välillä iltoja yksin), ja sen pidempää visiittiä ei sohvalleni varmaan kannatakaan buukata. Tämän illan olen keskittynyt nauttimaan pyhästä yksinäisyydestäni.

Fountain in Echternach, Luxembourg

2. Ji?í brassaili maanantai-iltana kokintaidoillaan taikoen päästään jänispataa, ja sitä jäi ylitse sen verran, että sain nauttia tästä herkusta tänäänkin. Jänis valikoitui raaka-aineeksi siksi, että sitä saa täällä helposti mistä vaan ruokakaupasta sieltä kananrintojen ja possukyljysten välistä, eikä sitä ole hinnalla pilattu.

Vianden Castle, Luxembourg

Keskityimme eilen kiertelemään linnoja, ja ennen pitkää Luxemburgin linnoja kierrellessään päätyy aina Viandeniin.

3. Sain hoidettua jotain ranskaksi puhelimessa, tai ainakin luulen niin. Vesimittarinlukijaäijä nimittäin oli jättänyt lapun tulevansa käymään ensi viikon maanantaina klo 8-17 välisenä aikana, ja soitin hänelle kertokseni, ettei tuollainen ajanmääre kuules nyt työssä käyvälle ihmiselle ole missään muotoa okei. Puhelinkeskustelu meni suunnilleen näin:
Äijä: ”…” (jotain muminaa, joka ilmeisesti oli tyypin sukunimi)
Minä: ”Hello!”
Äijä: ”Moien!”
Minä: ”Do you speak English?”
Äijä: ”No.”

Toisin kuin usein tässä kohtaa vastaavia puhelinkeskusteluja, en lannistunut ja ruvennut puhumaan hyvin yksinkertaista englantia (”kyllä se kuitenkin ymmärtää!”) vaan sen kummemmin miettimättä esittelin itseni ja asiani ranskaksi, noin suurinpiirtein. Seuranneessa keskustelussa äijä toisessa päässä mumisi nopeasti ja paljon, ja taisin joutua kerran sanomaan että Je ne comprends pas!!, mutta lopulta sain sovittua, että äijä tulee tarkistamaan vesimittarini heti kahdeksalta aamulla. Tai sitten kahdeksastoista päivä aamulla. Tämä selvinnee ensi viikolla.

Epp with ice cream

Täällä on viimeiset pari päivää lämpötilat huidelleet +30 asteen paremmalla puolen.

4. Ehdin tänä iltana katsoa uusimman Last Week Tonight with John Oliverin, uuden lemppariajankohtaisohjelmani. Jos joku ei ole vielä tähän törmännyt (onhan tämä pyörinyt jo kuuden jakson verran HBOlla), niin kerrottakoon, että tämä on aivan loistavaa tavaraa, jos on yhtään kiinnostunut maailman menosta ja siihen liitetystä huumorista. Esimerkiksi kaikkien futiksen MM-kisoista kiinnostuneiden kannattaa katsoa tämä:

5. Sovin pomoni kanssa ottavani syksyksi virkavapaata voidakseni lähteä Iiron luokse Jenkkeihin. Vapaa herui erittäin helposti, sillä ranskaa puhuva pomoni ymmärtää romantiikan päälle, eikä hänelle tarvinnut syytä sen kummemmin selitellä, sillä hän tajusi sen itsekin: You’re in love.

Epp at Bourscheid

Bourscheidin linna on kaikista Luxemburgin linnoista upeimmalla paikalla

Seuraavaksi haastan mukaan Satun, joka edellisen postauksen kommenteissa avoimesti myönsi, että tämä haaste tulisi tarpeeseen.

Jenni and Epp at Vianden, Luxembourg

Minä ja Epp. Tykkään mekostani todella paljon, mutta se on niin lyhyt, etten uskalla käyttää sitä ilman shortseja.

Loppuun vielä kysymys teille kaikille ranskaa taitaville: olisiko kenelläkään ranskankielisiä telkkari- tai elokuvasuosituksia? Heikoin osa-alueeni tässä kielessä on selvästi kuullunymmärtäminen, kuten tämän päivän puheluni todisti, ja ajattelin, että joku mielenkiintoinen telkkariohjelma (ehkäpä ranskaksi tekstitettynä) voisi olla pehmeä lasku aiheeseen. Elokuvissa tykkään kaikesta paitsi romanttisista komedioista ja kauhusta, mutta helpoimmin katsottavaksi valikoituu toimintaa, scifiä/fantasiaa ja historiallista draamaa; telkkarin puolella taas ”voisiko tämä olla HBOn tuottama” on mielestäni aika hyvä mittari hyvälle TV-sarjalle, mutta tunnustan katsovani ajoittain myös asiaohjelmia ja realityä.

Positiivinen sunnuntai Ranskassa

Tämä matka -blogin Anna lähetti minulle positiivisuushaasteen, jonka tarkoitus on listata viisi posiitiivista asiaa viitenä eri päivänä (ei pakko olla peräjälkeen) sekä joka päivä haastaa joku uusi ihminen mukaan. Tänä viikonloppuna on ollut helppo olla positiivinen, kun sää on ollut loistava ja ystäväni Epp ja Ji?í ovat täällä käymässä Tallinnasta. Listamuotoon laitettuna tämä oli hyvää sunnuntaissa:

1. On aina mukavaa kun kaverit tulevat käymään. Tämän vierailun aikana olen lisäksi miettinyt, että on ihan mahtavaa, että vaikka yliopistovaihdosta on jo pieni iäisyys, olen yhä yhteydessä useampaan vaihtokaveriin – Epp heidän joukossaan. Jos joku nuori tätä blogia lukee, niin lähde vaihtoon jos vain mitenkään mahdollista!

2. Epp ja Ji?í vuokrasivat jonkun miniauton, mutta Europcar antoi heille sen sijaan tilavan Volkswagen Caddyn, jonka takapenkillä mahtuu pidempien siirtymien aikana ottamaan kunnon torkut.

Taking a photo with Volkswagen Caddy

3. Elän Euroopassa, jossa Saksan ja Ranskan välillä vallitsee luja rauha. Käytiin siis tänään Verdunissa, josta olen kirjoittanut aiemminkin, ja vaikka siinä järjettömyydessä ei ollut itsessään mitään positiivista – Verdunin taisteluissa kuoli tai haavoittui noin miljoona sotilasta, siis miljoona!! – niin ihan pikkuriikkisen tuntui ristimereä katsoessa helpottuneelta, että tuota samaa järjettömyyttä ei toivottavasti enää ikinä käydä läpi näillä main.

Verdun military cemetary

4. Fort de Vauxin audioguide oli todella hyvä, ja ei-niin-mairittelevasti säilynyt linnake heräsi eloon mielenkiintoisen selostuksen ja kuvien ansiosta. Tai eloon ja eloon; saksalaiset yrittivät vallata linnaketta viikon verran ja vihdoin ranskalaiset luovuttivat, koska vesi oli loppu (myös se vesi, joka oli lievästi myrkyllistä), ruoka oli loppu, kirjeenvaihtokyyhkyset olivat loppu ja oikeastaan ilmakin oli loppu, sillä linnakkeen ilmassa sekoittui räjäytettyjen vessojen lemu, sortuneiden kattojen pöly sekä pakokaasut, jotka saksalaiset olivat onnistuneet johtamaan linnakkeen sisälle ujuttamalla putkia kaikista mahdollisista raoista.

View from Fort Vaux, Verdun, France Fort Vaux, Verdun, France

Kalsean sisätilakierroksen jälkeen kiertelimme linnakkeen päällä, josta oli näkymät pitkälle ympäröivää maaseutua

5. Matkalla Verdunista takaisin päin bongasimme tien varresta kyltin uimarannalle, ja koska olimme ”kaiken varalta” ottaneet takakonttiin uimakamppeet, mikäs sen parempi tapa hyödyntää hellepäivää. Rannalla loikoilu ja pulikointi teki kyllä terää.

Base de Loisirs du Col Vert

Positiivisia asioita jakamaan haastan Tea and Totsin Inan.

Kansallislaulun 150-vuotispäivä

Tänään Luxemburgin kansallislaulun ensiesityksestä tuli kuluneeksi 150 vuotta, ja tämän kunniaksi Ettelbrückissä koululaiskuoro esitti sen samalla torilla kuin puolitoista vuosisataa aiemmin:

Kansallislaulun nimi on Ons Hemeecht, Kotimaamme, ja sen sanat kuuluvat näin:

Wou d’Uelzecht durech d’Wisen zéit,
duerch d’Fielsen d’Sauer brécht.
Wou d’Rief laanscht d’Musel dofteg bléit,
den Himmel Wäin ons mécht.
Dat ass onst Land, fir dat mir géif,
heinidden alles won.
Onst Heemechtsland, dat mir sou déif
an onsen Hierzer dron.

O Du do uewen, deem seng Hand
duerch d’Welt d’Natioune leet,
behitt Du d’Lëtzebuerger Land
vru friemem Joch a Leed!
Du hues ons all als Kanner schonn
de fräie Geescht jo ginn.
Looss viru blénken d’Fräiheetssonn,
déi mir sou laang gesinn!
Missä Else virtaa niittyjen läpi,
Sauer murtautuu halki kallioiden,
missä viinirypäleet kukkivat tuoksuen Moselin varsilla,
taivas antaa meille viinin:
Se on maamme, jonka edestä
uskaltaisimme täällä kaikkemme,
kotimaamme, jota kannamme
niin syvällä sydämessämme.

Oi, Sinä taivaassa, jonka käsi
johtaa kansakuntia halki maailman,
varjele Sinä Luxemburgin maata
vieraan ikeestä ja piinasta.
Olethan antanut meille kaikille lapsinasi
vapaan hengen,
anna sen vapauden auringon paistaa edelleen,
jonka olemme jo nähneet niin pitkään.

Luxemburgin kansallispäivä on 23. kesäkuuta eli päällekäin meidän juhannuksemme kanssa. Tänä vuonna juhlallisuuksien odotetaan olevan suuret, sillä Luxemburg juhlii 175. itsenäistä vuottaan, ja juhlallisuudet koostuvat mm. suurista ilotulituksista kaupungin keskustassa. Minulta ne jäävät kuitenkin tänä vuonna väliin, sillä juhlistan juhannusta lentokentillä matkalla Euroopasta Yhdysvaltoihin, jotta pääsen viettämään itsenäisyyspäivää puolitoista viikkoa myöhemmin rapakon toisella puolen.

Kielitaitoa ja -taidottomuutta ensi-illassa

Luxemburgissa pyörii tämän viikon Pohjoismaisen elokuvan festivaalit, ja onnistuin voittamaan Facebookissa pari lippua tiistain näytökseen: Clownwise-elokuvan Luxemburgin ensi-ilta Esch-sur-Alzettessa lähellä Ranskan rajaa. Clownwise kiinnosti minua kahdesta syystä: ensinnäkin se on suomalais-luxemburgilais-tsekkiläistuotanto – kaikki maita, joissa olen asunut – ja toisekseen siinä on Kati Outinen, joka oli tulossa myös paikan päälle ensi-iltaan.

Koko ensi-ilta oli jotenkin niin… luxemburgilainen. Tai ranskalainen, miten sen nyt ottaa. Kaikissa festivaalimainoksissa oli nimittäin oikein mainostettu, että hei, nyt on mahdollisuus nähdä nämä elokuvat englanniksi tekstitettynä! mutta elokuvan alkaessa ranskalainen Didier Flamand puhui pehmeästi soljuvaa ranskaa, sujuvasti ilman minkäänlaisia tekstejä. ”Tää on niin tätä”, kaverini tuhahti vieressäni, ja hän sentään työkseen kääntää dokumentteja ranskasta suomeksi. (”…mutta ne on kirjoitettua kieltä, ja tuo on muminaa, josta ei kuule mitään!” hän toteaisi.) Minä vielä elättelin toiveita, että alku oli vain jotain fiilistelyä, jota ei oltu nähty tarpeelliseksi tekstittää, mutta ne toiveet rapisivat siinä vaiheessa, kun ensimmäinen näyttelijä avasi suunsa tsekiksi, ja teksityksiin valuivat tutut Ç:t ja Que:t. Kukaan muu teatterissa ei hätkähtänytkään tästä asioiden kehityksestä, joten oletettavasti kaikki joko osasivat ranskaa tai olivat tottuneita siihen, että elokuva esitetään vähän millä sattuu tekstityksillä ja aina niitä ei ymmärrä. Niinhän tässä kielisekamelskaisessa maassa kaikki toimii.

Minulle elokuva siis oli lopulta erinomaista treeniä kahden viikon päästä olevaa ranskan loppukoetta varten – think positive! – ja ilokseni ehdin lukea tekstityksen melkein aina loppuun ja yli puolet ajasta jopa ymmärtää, ennen kuin piti ruveta miettimään jo seuraavaa riviä. Onneksi elokuva oli suurimmaksi osaksi tsekiksi, sillä ne puhutut ranskankieliset repliikit olivat aikamoista muminaa. Elokuvassa Ranskaan rautaesiripun aikaan paennut tsekkiklovni palaa kotimaahansa ja tapaa kaksi klovnikaveriaan, tai ”kaveriaan”, sillä porukan kesken on kaikenlaista pientä ja suurta juopaa. Välissä hassutellaan tavalla, joka nauratti aidosti, ja välillä näytetään Kati Outista, joka näyttelee muistisairasta vanhusta elävästi, uskottavasti ja herkästi. Lopulta pysyin kärryillä 90% ajasta ja elokuvasta jäi raskaista teemoista huolimatta hyvä mieli.

Clownwisen ensi-illassa näytöksen jälkeen lavalle kipusivat tuottaja, ohjaaja ja Kati Outinen vastailemaan yleisökysymyksiin.

Elokuvan jälkeisessä kyselytuokiossa paljastui, että kielimuurit olivat olleet läsnä myös elokuvaa tehdessä. Tsekkiläinen elokuvaohjaaja oli kahdeksassa kuukaudessa opetellut sen verran ranskaa, että pystyi ohjaamaan ranskalaisia näyttelijöitä, ja Kati Outisen piti opetella tsekkiä niin, että pystyi sanomaan repliikkinsä kuulostamatta vierasmaalaiselta. Kaksi elokuvassa näytellyttä tsekkiklovnia eivät opetelleet mitään kieliä, joten Outisella ja elokuvassa hänen miestään näytelleellä miehellä oli tasan yksi yhteinen kieli, saksa, ja siitäkin vain pari hassua sanaa, lähinnä kaputt. Näytelmän käsikirjoituksesta oli tehty kolme eri kieliversiota – tsekki, ranska ja englanti – ja osa näyttelijöistä tiesi, missä vaiheessa heidän piti sanoa repliikkinsä, laskemalla vastanäyttelijän käyttämiä tavuja. Todellinen eurooppalainen yhteistyöelokuva siis.

Esityksen jälkeen jäimme hengailemaan paikan päälle viinilasillisille ja onnistuimme nappaamaan Outista hihasta. ”Hei anteeksi, Kati…” aloitin, ja Katin reaktio oli jotakuinkin: ”Haah hääh whaat que hei mä ymmärrän sua hohohoo!!” Ensihämmennyksestään selvittyään hän kertoi meille vielä lisää elokuvantekemisestä: kuinka ohjaus tuli usein kahteen otteeseen eri kielillä, paitsi silloin kun ohjaaja unohti, ettei Kati puhu tsekkiä. ”Mutta se kielitaidottomuus oli oikeastaan mielenkiintoisella tavalla haastavaa”, Kati totesi. ”Kommunikaatio on meri, ja kieli on siitä vain pinnalla olevat aallot. Näyttelijän työ taas on lukea ihmisten sanatonta kommunikaatiota, ja tässä siihen sai keskittyä täysillä.” Tsekinkieliset repliikit Kati sanoi omaksuneensa korvakuulolla ja treenanneensa niitä ohjaajan vaimon kanssa väsymykseen saakka, mutta lopulta aksentti oli osunut kohdilleen.

Bloggaaja pääsi valokuvaan Kati Outisen kanssa

Koska elokuvan rahoitus oli tullut kolmesta eri maasta, myös kuvaukset oli hoidettu kolmessa eri maassa. Ulkokohtaukset oli kuvattu Prahassa, koska elokuva sijoittuu sinne; sisätilat Luxemburgissa, jolloin ikkunoista näkyvät maisemat oli editoitu Prahaksi digitaalisesti; ja sairaalakohtaukset TYKSissä. Elokuvassa yksi päähenkilöistä taistelee syöpää vastaan, ja eräässä kohtauksessa avustajat olivat suomalaisia syöpäsairaita. He eivät ymmärtäneet sanaakaan päähenkilöklovnin kohtauksessa improvisoidusta huumorista, mutta se oli niin iskevää, ettei lopulta koko huone nauroi mukana ja osallistui improvisaatioon. Elokuvan Suomen ensi-ilta oli kuukausi sitten ja järjestettiin hyväntekeväisyysnäytöksenä TYKSin syöpäosaston hyväksi.

image
Praha vuonna 2009. Suurin osa elokuvasta oli kuvattu sisätiloissa kuulema osittain huonon säätuurin takia, mutta mm. Vltava-joki elokuvassa vilahti.

Kati kertoi myös, miten hänet oli bongattu tsekkiläiseen elokuvaan näyttelijäksi: ”Se oli ihan uskomaton sattuma!” Elokuvan tsekkiläinen ohjaaja oli erään kansainvälisen elokuvafestivaalin illallisella istuutunut suomalaisen elokuvaohjaajan viereen, ja kun oli paljastunut, että kyseessä oli suomalainen, hän oli todennut, että hänellä olisi kuin Kati Outiselle luotu rooli tulevassa elokuvassaan, että satutkos tuntemaan? Kyseinen ohjaaja oli todennut, ettei henkilökohtaisesti, mutta että Suomen piirit ovat niin pienet, että kaikki ovat kaverinkavereita, ja hän voi välittää viestin eteenpäin. Niin Kati päätyi projektiin mukaan.

Entä mitä tulevaisuudessa? Kuulema taloustilanne on vaikuttanut elokuvienkin tuotantoon, ja rooleja on tarjolla nihkeästi. Sen sijaan Katilla on suunnitteilla yhteistyöprojekti erään oululaisen muistisairaiden kanssa työtä tekevän järjestön kanssa. Tätä kertoessa kuitenkin tuottaja tuli koputtamaan Katin olalle ja halusi esitellä hänelle jonkun, joten me kiitimme keskustelutuokiosta ja suuntasimme takaisin junalle.

Loppukevennykseksi fiiliksiä klovnibändistä, joka esiintyi ensi-illassa. Tunnistatko pätkän lopun sävelmän?

Clownwise on muuten Suomessa teatterilevityksessä nimellä Koomikot. Ensi-ilta oli jo sen verran monta viikkoa sitten, että elokuva ei välttämättä kovinkaan monessa paikkaa enää pyöri, mutta jos jotakuta kiinnostaa, niin ainakin pääkaupunkiseudulla vielä tulevana viikonloppuna elokuvan ehtii bongata aamunäytöksessä.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

Puolimaraton ja kuinka siinä kävikään

Kerroin täällä blogissa alkuvuodesta treenaavani puolimaratoniin. Tarkoitus oli, että mitä useampi ihminen tietää aikeistani, sitä vaikeampi minun on luistaa treeniohjelmasta ja itse puolimaratonista. Nyt sitten vihdoin lauantaina koitti tuomion päivä ja näin, mihin saakka treeni oli kantanut, kun osallistuin Luxemburgin yömaratoniin, joka myös ING Marathonin nimellä tunnetaan.

ING Night Marathon, Luxembourg

Startissa oli ruuhkaa, kun noin kahdeksantuhatta juoksijaa pinkaisi radalle.

Puolimaratonin lähtö oli seitsemältä illalla samanaikaisesti kokomaratonin kanssa, ja lähdössä oli todella tiivis tunnelma. Koska olin ilmoittanut tavoiteajakseni hyvinkin realistisesti kaksi ja puoli tuntia, lähdin aika takaa, ja kesti peräti seitsemän minuuttia ohittaa lähtöviiva.

ING Night Marathon 2014, Luxembourg

Tämä oli minulle ensimmäinen juoksukisakokemus, jos Naisten kymppejä ei lasketa, ja vähän oli perhosia vatsassa. Totesin Iirolle aamulla, ettei oikeastaan yhtään huvittaisi juosta, nurkuen söin pastat ja epävarmasti talsin lähtöpaikalle. Entä jos penikat alkavat vaivaamaan heti lähdössä? Entä jos laattaan kadulle, tai pyörryn? Riittääkö kuntoni ja onko tässä oikeastaan mitään järkeä?

ING Night Marathon, Luxembourg

Ensimmäisen kilometrin jälkeen pelot alkoivat hellittää. Juoksu rullasi pehmeästi, vaikka viimeinen ateria olikin jäänyt aika myöhäiseen ja vatsa tuntui vielä raskaalta. Löysin omaa vauhtiani juoksevan äijän, jota oli kiva peesata, koska äijän T-paidan selässä luki Never give up. Hymyilin tälle itsekseni, kuuntelin Ultra Brata ja jolkottelin eteenpäin auringonpaisteessa ilman sen kummempia paineita. Pari kilometria myöhemmin totesin, että kai tässä vähän nopeampaakin jaksaa, nostin vauhtia ja jätin äijän taakseni. Avenue Kennedyllä jalka kulki sulavasti lievään alamäkeen.

ING Night Marathon 2014, Luxembourg

Charlotten sillan ylitettyä päästiin Limpertsbergiin ja lievään ylämäkeen, mutta siinä vaiheessa ei tuntunut enää missään, sillä olin TULESSA! Ihmiset hurrasivat, lapset ojensivat käsiään high fiveen, vanhukset olivat tulleet kotiensa pihoille paukuttamaan kattiloita, ja yksikin tyyppi kannatteli plakaattia jossa luki: That voice in your head saying you can’t do it? It’s a LIE! Go and run! Limpertsbergin takakulmassa asukkaat olivat pystyttäneet picnic-pöytiä townhousiensa pihoille ja söivät päivällistä lämpimässä kesäillassa samalla kun kannustivat ohijuoksijoita. Sitten juoksin kympin portin alitse ja totesin, että ensimmäinen puolikas meni niin vauhdilla, että vaikka kävelisin lopun matkaa, ehtisin silti maaliin sallitussa ajassa. Euforinen voittajafiilis ja ”tästähän on jo selvitty” -olo huuhtoi ylitseni. Elämä on ihanaa!

Sitten tajusin, että minulla on vessahätä.

ING Night Marathon 2014, Luxembourg

Huoltojoukot venasivat puistossa napatakseen tämän kuvan. Bongaa hymyilevä bloggaaja!

Koko kierroksen läpi kaupungin keskustan mietin vain, missä välissä pääsisin vessaan. Glaciksen torilla oli vessoja, mutta niissä oli myös jonoa – ja jonossa kaikkia muita paitsi juoksijoita, lähinnä äitejä pienten lasten kanssa. Jaahas. Puistossa edessäni juossut nainen pinkaisi puskaan, mutta minä elättelin vielä toivetta vapaasta huussista. Jätin väliin kahden seuraavan huoltopisteen tarjoilut ja olo alkoi käydä jo aika tukalaksi kunnes vihdoin! Pescatoren bussipysäkeillä oli pari huussia, joista toinen oli vapaa. Sitten vaan toivomaan, että seuraava huoltopiste tulee mahdollisimman pian, sillä tässä alkaa vähän energia loppua.

Winner of ING Night Marathon 2014, Luxembourg

Maratonin voittanut kenialainen ohitti minut paluumatkalla. Minä olin siinä vaiheessa lönkötellyt 17 km samassa ajassa, missä hän oli pinkaissut 37 km.

No eihän niitä huoltopisteitä sitten tietenkään tullut. Charlotten sillan ylitettyä sen sijaan vastaan tuli sama avenue Kennedy, mitä toiseen suuntaan oli niin kiva rullailla rennosti lievään alamäkeen. Tähän suuntaan tiedossa oli pari kilometriä ylämäkeä, ja 17,2 kilometrin kohdalla ensimmäisen kerran rikoin hölkän kävelyksi. Sitten näin tien vieressä istuvan itkevän tytön ambulanssimiesten käsittelyssä, sisuunnuin ja totesin ettei tässä ihan näin huonosti asiat ole, ja jatkoin juoksemista. Ja taas luistin kävelyksi. Edessä olleen paidassa luki Russian running team, muistin viikon takaisen lätkäfinaalin ja sisuunnuin taas hetkeksi, että kyllä minä jaksan, ihan varmasti jaksan nih. Taas kävelyä, heikotusta, vähän sumeat fiilikset. Ohitse hölkötteli joku kirkkaan oranssissa paidassa, tuon perässä pysyn! Puoli kilometriä hölkkää. Kävelyä. Ohitse kiitävä neonkeltainen paita, ja taas peesausta. Kirkkaat värit vetävät. Vihdoin huoltopiste, energiapatukan pala, hyi yök se oli mansikkaa yök ällöttävä maku yök vettä päälle ja patukka mäkeen. Lääh puuh jaksaa jaksaa missä se 20 kilometrin kyltti oikein viipyy?

Spider Man at ING Night Marathon

Spider Man ei ollut selvästikään tekemässä juoksuennätystä

Vihdoin näin 20 kilometrin kyltin ja jostain kumman syövereistä kaivoin energiaa, jota en tiennyt jaloissani olleen. Kilometrin nyt jaksaa juosta ihan kuka vaan, totesin, ja spurttasin. Väsymys unohtui nopeasti, kun tajusin kanssajuoksijoiden tulevan selkä edellä vastaan. Minä juoksen! Ohitan kaikki! Olen ihan paras! Jee tuolla jo maaliviiva siintää, ihmiset hurraavat, musa soi ja sisällä messuhallissa viimeiset sata metriä strobot välkkyvät ja savukone sauhuaa. Maali! MAALI! Jessss!!! Mistä täältä saa kokista?

ING Night Marathon finisher

”Mua heikottaa, oksettaa, väsyttää ja pyörryttää.”

Ahdistavan täydestä hallista ulos selvittyäni Iiro oli odottamassa ovella, tarjoamassa dekstriiniä, taputtamassa selkään ja riemuitsemassa mitalista, josta olin itse vielä vähän liian typertynyt riemuitakseni. Lopullinen aika oli 2:22:25 eli reilusti alle tavoiteajan, ja tänään tarkistin netin tulospalvelusta, että fiiliksistä huolimatta juoksu sujui erittäin onnistuneesti: matkavauhti ei laskenut kovinkaan paljoa loppua kohti ja sijoitukseni juoksijoiden juokossa parantui checkpointilta checkpointille. Nyt katselen tyhjää treenikalenteriani tulevalle kesälle ja mietin, millä täyttäisin sen.

Sellainen lopullinen reitti, miinus nuo kaksi jyrkkää pudotusta; siinä kohtaa oli onneksi silta, jota pitkin pystyi köpöttelemään.

ING Night Marathon 2014, Luxembourg