Syyskuun loppupuolella meille saapui lähetys, joka tuotiin sisään oikein punaisella matolla… ja kerrankin lähettimiehillä oli mukana kenkäsuojat!
Kaksi ihanuutta: sohva ja äiti!
Etsintä oli pitkä mutta vihdoin meillä on Maailman Paras Sohva. Tuolloin vierailulla ollut äitinikin antoi sille siunauksensa testi-istunnan jälkeen.
Mikäs sieltä tulee?
Olin katsellut pyörää netistä monta viikkoa kunnes totesin, että paras tapa ostaa pyörä on mennä pyöräliikkeeseen. Läheisen pyöräliikkeen kesäalennusmyynnit olivat sunnuntaina käynnissä viimeistä päivää, ja sieltä takahuoneesta löytyi laatikosta eräs juuri minulle luotu yksilö. Odottelimme pyöräliikkeen viereisen Starbucksin terassilla kolmisen varttia, kun pyörää koottiin, ja lopulta lyhyen testiajon jälkeen kaupat tuli tehtyä.
Pyörä ja sen ylpeä omistaja
Tarkoitus ei ole pahemmin käyttää pyörää kulkuvälineenä, sillä muutenkin täynnä törttöjä olevassa liikenteessä ei ole totuttu pyöriin, eikä kulkeminen autojen vieressä vaikuta erityisen turvalliselta, vaan ensisijaisesti pyörä olisi urheiluväline. Siksi hankin raskaamman ja leveävanteisemman hybridin tai commuter-pyörän sijaan selkesti maantiepyörämäisemmän fitness-pyörän. Kunhan vielä kypärä on hankittu, tällä voi lähteä aamulenkille läheiselle kukkulalle.
Koska huonekaluliikkeen tavarantoimitus oli hervottoman hintainen, päätimme vuokrata pakun ja käydä hakemassa itse huonekalumme keskusvarastosta 40 mailin päästä. Suomalaiseen tyyliin mietimme ensin jotain Paku Ovelle -tyyppisiä palveluita, pickupin vuokraamista Home Depotista, ja olisiko jollakulla lainata peräkärryä… kunnes tajusimme, että autovuokraamosta saa vuokrattua cargo vanin hintaan $60/päivä, vakuutuksineen ja veroineen kaikkineen.
Parkkeerasimme invapaikalle vain tavaroiden purkamisen ajaksi!
Hieman huoletti etukäteen, onko cargo van tarpeeksi pitkä sängyllemme ja mahtuuko siihen myös lipasto, mutta huoli oli aika turha. Sängyn, lipaston ja kokovartalopeilin lisäksi autoon mahtui ei-rullalla-oleva 195cm leveä patja sekä sentään-rullalla-oleva petari, parvekekalusteet (kaksi nojatuolia, yksi kahden istuttava sohva, pöytä) ja autotalliin kaksi isoa hyllyä. Kaikki samanaikaisesti, ja vielä jäi vähän tilaa.
Maanantaina oli juhlan paikka, kun pitkällisen suunnittelun, pohdinnan ja arvonnan jälkeen marssimme huonekaluliikkeeseen ja tilasimme makuuhuoneeseen sängyn ja lipaston.
Juhlatarjoilut: puoli pulloa Avery IPAa ja pari palaa Fazerin sinistä
Kalusteet käymme hakemassa liikkeen jakelukeskuksesta lauantaina, sillä sinne on sen verran pitkä matka, että matka-aika venyisi liikaa arkipäivänä matkustaessa. Atlantassa on ruuhka arkisin lähes koko ajan.
Löysimme toissaviikonloppuna eräästä huonekaluoutletista Woodstockista täydellisen sohvan.
Kuva: Rana Furniture
Sävy oli maltillinen, kangas kivan tuntuinen, sohva hyvä istua, divaanissa kulmasohvamaisesti selkäpalat sivulla, koko juuri täydellinen olohuoneen makuuhuoneen puoleista seinää vasten ja hintakin oli sopiva. Täydellinen siis kaikilla muilla tavoin, paitsi että divaani oli sohvan oikealla puolella. Me tarvitsemme divaanin vasemmalle puolelle.
En luovuttanut vaan laitoin kyselyä valmistajalle, onko sohvaa tehty toisin päin ja mistä sitä saisi. Ei ole tehty toisin päin, vaan valmistaja suositteli muita vaihtoehtoja, jotka kaikki olivat vääränlaisia: päällinen kiiltävää tummaa nahkaa tai rumaa kangasta, sohva todella möhkälemäinen (kuten monet sohvista täällä ovat) tai selkänoja koostui pienistä erillisistä tyynyistä, joiden löhöilymukavuuteen ja paikallaan pysymiseen emme usko.
Kiersimme monta muuta huonekaluliikettä ilman mitään hyviä löytöjä, kunnes eilen Rooms To Gossa spottasin sohvan, josta saisi yhdistelemällä tarvitsevamme muotoisen, ja joka oli todella hyvä istua.
Metropolis Hydra Rooms To Gosta
…haluammallamme konfiguraatiolla alkaen $1399 + shipping + tax. Ja me kun olimme toivoneet alle tonnin sohvaa.
Sohvanmetsästys siis jatkukoon.
”Siis ettekö te tytöt ole vielä käyneet manikyyrissä?? Mennään heti huomenna!” Mona totesi Helenin matkalla, ja perjantaiksi oli jo manipedit varattu kolmelle hengelle minua lähinnä olevaan kynsipaikkaan.
Niina pedikyyrissä, tietenkin hierovassa tuolissa
Yritystä pyöritti vietnamilainen perhe, jossa kaikki lapset olivat tasapuolisesti mukana töissä. Perheen varsinainen kynsivirtuoosi näytti olevan juuri aikuisuuden saavuttanut poika, joka ylpeänä esitteli omia kynsidesignejaan, mielettömän upeita pieniä piirroksia, joissa kukat olivat usein hallitsevana elementtinä. Olin alunperin ajatellut ottavani vain varpaankynnet eri väreissä, mutta kun poika kävi esittelemään kuvia, niin ei niistä oikein voinut kieltäytyäkään.
Pedikyyri meneillään
Manikyyriä minulla vaihtui tekemään perheen äiti, jonka englannin taito oli vajavaista, mutta joka kiinnostui puhumastamme oudosta kielestä ja kyseli taustastamme. Vastavuoroisesti hän esitteli itsensä Aniksi ja kertoi muuttaneensa miehensä ja perheensä kanssa Yhdysvaltoihin vuonna 1992. You so young, you don’ know, in Vietnam, we had war… Kun vakuutin tietäväni Vietnamin sodasta yhtä sun toista, hän innostui kertomaan, että hän oli kotoisin Saigonin lähistöltä, ja hänen miehensä oli sodan aikana upseeri Etelä-Vietnamin puolella. Sodan loputtua he go to jail! ja kaikki oli very bad, very very bad. Ilmeisesti Yhdysvallat oli kuitenkin tarjonnut vankilaan pistetyille entisille sotilaille jonkinlaista pakolaisstatusta, jonka turvin perhe oli päässyt muuttamaan.
An kertoi käyvänsä lomalla vietnamissa parin vuoden välein, mutta in Vietnam so much communists, it is like Russia before 1991, very bad! Kun mainitsin, että mekin olimme käyneet lomamatkalla Saigonissa maaliskuussa ja siellä tutustuneet War Remnants Museumiin, hän totesi ykskantaan yes yes, all lies, all lies ja tuputti hetken aikaa kynsilakkaa ranskalaiseen manikyyriini hieman kiihtyneemmin ottein.
Esimerkiksi tätä War Remnants Museumin näyttelyä nimeltä ”Historic Truths” An ei arvostanut kovinkaan korkealle
Yhdysvaltoihin muutettuaan An oli perheineen paiskinut paljon töitä, mutta much work not bad, we like work koska in Vietnam, you not have good life even if you work much. Hän tiedusteli omia suunnitelmiani, ja kun kerroin, että tarkoitus olisi palata vielä Suomeen, hän naureskeli, että oli heilläkin tarkoitus palata Vietnamiin, mutta aikeeksi jäi, ja että heillä on nykyään täällä oma talo ja perheyritys, joten syitä jäädä on paljon. Saman tien hän kuitenkin epäili, viihtyisinkö täällä sittenkään loppuelämääni, sillä you Europeans, you so lazy ja kertoi Suomessa asuvasta serkustaan, joka get 13 month pay in 12 months! ja vielä pitkät lomat päälle, ja joka on niin pilalle hemmoteltu ettei tahtoisi muuttaa Yhdysvaltoihin vaan jää mieluummin Suomeen, vaikka in Finland so bad weather, no? Siltä varalta, että haluaisin jäädä tänne pysyvästi, hän suositteli hankkimaan amerikkalaisen miehen, sillä sillä tavalla saa nopeasti green cardin ja kansalaisuuden.
Lopulta manikyyrini oli valmis ja erittäin siististi ja ammattimaisen oloisesti viimeistelty. An muistutti, että koska asun ihan lähellä, kannattaa tulla uudestaankin, ja vakuutin, että tulen ehdottomasti. Loppulasku tippeineen kahden tunnin manipedistä oli $45, ja Mona vinkkasi, että hän käy yleensä parin kolmen viikon välein hoidattamassa kynnet kuntoon.
Macy’sillä oli alennusmyynnit käynnissä, joten mikä sen parempi tekosyy hankkia uudet korkkarit. Näytillä oli vain oikean jalan kappaleita, joten kaikki naiset jonottivat eläkeikää lähestyvälle blondille tukevalle miesmyyjälle ja pyysivät häntä hakemaan kenkiä sovitukseen.
Kun tulin paikalle, myyjä leperteli kiinalaistaustaiselle nuorelle äidille ja hänen taaperoikäiselle vauvalleen. Äiti olisi selvästi tarvinnut kahden käden sijasta neljä säätääkseen lompakon, ostostensa ja vauvansa kanssa, joten myyjä toisteli korkealla mutta lempeällä äänellä You’re doing just fine, just fine. Yhtäkkiä äiti lähti vauvansa kanssa juoksemaan pois tiskiltä, ja myyjä hykerteli itsekseen ja meille muille ympärillä seisoville naisille, että Aww, baby’s gotta go to the bathroom, when baby’s gotta go he’s gotta go, ain’t that cute, when he’s gotta go he’s gotta go. Samanlaista hymyilyttävää hykertelyä jatkui meille muille asiakkaille äidin ja vauvan poistuessa paikalta, ja koko ajan olimme kaikki doing just fine, just fine.
Minä ja vieressä istuvani nainen vaihdoimme pari sanaa säästä, jonka yhteydessä mainitsin juuri muuttaneeni tänne Suomesta. Vieressäni istuva nainen ei selkästikään tiennyt, missä Suomi on, sillä hänen reaktionsa oli ”Oh, Finland, okay.” ja keskustelun tyrehtyi siihen. Myyjä sen sijaan kuullessaan tämän innostui: That’s amazing! I’m from Sweden!
Häh, Ruotsista?
Yes, from Mälmou!
Leveä etelävaltiolaisaksentti ja nimikyltissä lukee ”Jay”? Okei, pratar du svenska?
Oh you’re gonna kill me ’cause I really don’t speak it that well, but I love Sweden! I love my country!
Jay kertoi, että hän oli muuttanut Yhdysvaltoihin perheensä kanssa 6-vuotiaana mutta vierailee välillä kaukaisessa kotimaassaan Kristianstadissa asuvien serkkujensa luona. And I can say in Swedish [en saanut selvää] and I know that means hello and also I can say ”täck” and I know that means thanks and I can also say [en saanut tästäkään selvää], and you know we went ice skating and reindeer hunting with my cousins in Kristianstad! I loved it, best vacation I’ve ever had!
Tarinansa päälle Jay hykerteli innostuneesti ja leimasi minulle ylimääräisen -15% kenkäostoksistani pohjoismaisen yhteistyön nimissä. Kiitollisena toivotin oikein hyvää itsenäisyyspäivää.
Söfftin kengät, jotka Jay minulle myi lopulta noin 70% alennuksella
Minulla on vihdoin nettiyhteys kotona. Ei tosin sellaisessa muodossa, kuin olisin sen halunnut, mutta kuitenkin.
Tänään vähän yhdeksän jälkeen aamulla ovellani seisoi pitkä, laiha musta mies Comcastin uniformussa: Yo, you got some problem with the television or something? Ei, vaan tilasin uuden nettiyhteyden. Hetken selvittelyn jälkeen mies oli tilanteen tasalla ja lähti selvittämään, miten itse ostamani langattoman kaapelimodeemin saisi yhdistettyä Comcastin verkkoon. Comcastilta olisi saanut myös vuokrattua modeemin, mutta se olisi vaatinut seurakseen vielä langattoman reitittimen ja olisi maksanut $7 kuussa, joten päädyin ostamaan koko purkin itse.
Asennuksessa vaadittiin soittelua edestakaisin Comcastin keskuksen kanssa ja kaikenlaista odottelua, joten smalltalkille jäi tilaa. Asennusmies Damien aloitti veikkaamalla, että olen Englannista, ja kun kerroin, että Suomesta, hän pohti, onko Suomi maantieteellisesti lähellä Englantia, koska you sound like the same, you know, have the same accent.
Damienin mielestä oli ”wow”, että olimme muuttaneet toiseen maahan, ja hän kertoi, että oli itsekin asunut vuoden Japanissa ollessaan Yhdysvaltain laivastossa perämiehenä. Japani oli ollut wow really cool, those Japanese people really strange ja Tokyo’s got crazy parties, man, it’s just like New York only bigger, you think you’re in America when you’re there. Mieleen olivat painuneet vahvasti nopeat junat which go like whiu whiu whiu and you can’t see them at all like man crazy. Lopulta Damienille oli kuitenkin käynyt selväksi, että hän joutuisi pysymään Japanissa vielä viisi vuotta, jos haluaisi jatkaa laivastouralla, joten I quit, ’cause I didn’t like Japan that much, it like changed me as a person and I didn’t wanna come back so my friends would say, what’s up with Damien ’cause he’s acting all straaange you know? Damien oli hakenut töitä risteilyaluksilta, mutta työnhaussa oli kestänyt niin kauan, että perämiesoikeudet olivat menneet vanhaksi ’cause if you wanna keep them up and going, you gotta know somebody with a boat, and hey man, I’m from like Georgia, who’s I gonna know. Laivastosta oli kuitenkin kertynyt kokemusta myös sähkölaitteista, joten ura internetasentajana oli selvä.
Damienin mielestä asuinaluevalintamme oli todella hyvä, koska Kennesaw on turvallinen nukkumalähiö, jossa kuitenkin on pari hyvää ravintolaa (mm. Damienin mukaan japanilainen ravintola tien toisella puolella, pitää tsekata), ja downtown Atlanta, man, you can like visit once or twice, but there’s nothing there. Erikseen hän varoitteli, että you don’t wanna go clubbing to the city center ’cause there’s all kinds of crazy shit man, all kinds of shootings and stuff, like especially since you not from around here, you better stay here safe and have your own private parties. Tätä hän tehosti tarinoilla, kuinka häntä oli huijattu Japanissa ruokakaupassa vaihtorahan kanssa ja kuinka heillä oli ollut laivaston jäseninä Tokiossa joitain yökerhoja, jonne ei saanut mennä, koska there’s some violent stuff in those clubs and you gonna get in trouble if you go there. Hän kuitenkin suositteli käyntiä Fernbankin planetaariossa, mikä pitänee pistää korvan taakse.
Lopulta emme saaneet modeemiani toimimaan, koska modeemi ei saanut yhteyttä DNS-serveriin (tämä siis minun päätelmäni, Damien ei tiennyt mikä on DNS), joten Damien jätti minulle modeemin, puhelinnumeronsa ja ohjeistuksen käydä hakemassa parempi modeemi ja soittaa hänelle, niin hän tulee nappaamaan Comcastin modeemin pois. Tähän kaikkeen meni noin kaksi tuntia, mutta ei harmita yhtään. Tämän aamun saldo oli siis kaksi tuntia mielenkiintoista keskustelua hyväntuulisen ja erittäin mukavan hepun kanssa.
”Me tarvitaan suihkuverho. Kylppärin lattia lainehtii.” — Iiro
Otetaanko vähän väriä?
Tai eurooppalaista tunnelmaa?
Vaiko kotimaista?
Vai sittenkin yksinkertaisempaa tai graafisempaa?
”Toi Keep Calm and Carry On on ehkä hauskin.”
Okei, tilataan se. Postitus kestää viikon.
”Ajattelin käydä Ikeassa tänään ja harkitsen jos ostaisin sieltä jonkun, sais heti.”
…nimittäin tietoyhteiskunnan kehitysmaahan, jossa minkään sortin tietoliikenneyhteydet eivät kuulu kategoriaan ”halpaa kuin saippua”, vaan lähes kaikista hinnoista meinaa saada slaagin.
Nettiyhteyttä asuntoomme katsellessani kaksi asiaa pisti silmään: korkeat hinnat ja bundlaus TV:n kanssa. Hitain 20MB:n nettiyhteys maksaa $45 kuussa! TV:n puolella taas mainostettiin $27:llä peruskaapelia sloganilla ”All your local programming”. Kävi ilmi, että TV:stä ei maksutta näy yhtikäs mitään, vaan jopa perus-CNN:stä pitää maksaa kaapelimaksu. Pitää vielä miettiä, mihin tässä päädytään. Jos rahaa haluaa säästää, niin toki EarthLinkiltä löytyisi ”Premium Dial-up” vain $20/kk nopeudella 56Kb/s. Back to the ’90s!
Kännykkämaksutkin tulevat nousemaan vähintään kaksinkertaisiksi. Suomessa maksoin puheluista, tekstareista ja netistä yhteensä noin 15 euroa kuussa. Yhdysvalloissa liittymät ylipäätään ovat kalliimman puoleisia, ja jos haluaa liittymän, jonka netinkäytön määrää ei ole rajoitettu, halvin löytämämme vaihtoehto on $45/kk. Luulen, että itse päädyn tuohon ”halvempaan” $30/kk ja sinnittelen 30 megalla kuussa. Jos megat loppuvat kesken, niitä ei ymmärtääkseni saa lisää millään $/MB-maksulla, vaan koko kuukausimaksu pitää maksaa etuajassa ja aloittaa uusi kuukausi.
Korkea hintataso tuli siksikin yllätyksenä, että jotenkin kuvittelisi iPhonen ja kännykkäappsien luvatun maan olevan enemmän nivoutuneena kiinni nettiin. Mutta ehkä onkin, ja kukaan ei vaan osaa kyseenalaistaa hintatasoa, kun siihen on totuttu.
