Köpiksestä Istanbuliin ja Pariisista Varsovaan #matkachat

Eilen oli taas Twitterissä vilskettä ja vilinää, kun #matkachatissa juteltiin kaupunkilomista Euroopassa. Tuttuun tapaan alussa kuultiin, mistä kaikkialta oli osallistujia.

…ja sitten päästiinkin itse asiaan.

K1: Kolme eurooppalaista kaupunkia, joihin haluaisit matkustaa juuri nyt?

Ensimmäisen kysymyksen vastauksissa ei tainnut jäädä kovinkaan montaa eurooppalaista suurkaupunkia mainitsematta.

K2: Missä olet viettänyt parhaimman eurooppalaisen kaupunkilomasi? Jaa meille kuva matkalta!

…ja niitä kuviahan piisasi. Lempparikysymykseni chatissa!

K3: Mikä kaupunkikohde on ylittänyt tai alittanut odotuksesi ja miksi?

Kolmanteen kysymykseen tuli paljon mielipiteitä suuntaan tai toiseen. Joitain suosikkeja oli erotettavissa…

…kuten Pariisi:

Myös Istanbul oli yllättänyt positiivisesti.

Puolan kaupungit herättivät keskustelua – ja pelkästään positiivisessa sävyssä!

Rooman ihanuus tuskin yllätti ketään.

Myös toinen italialainen kaupunki, Verona, esiintyi keskusteluissa.

Tosin lähinnä ajatuksia vaihdettiin kaupungin oopperasta!

Bryssel jakoi tunteet…

…eikä Berliinistäkään oltu yhtä mieltä.

Bukarest ei saanut kuin huonoa palautetta.

…mutta positiiviseksi ylsi Wien!

K4: Mitkä ovat kriteereitä valitessasi kaupunkikohdetta Euroopassa?

Lennothan ne kaikkein tärkein juttu näytti olevan.

K5: Mikä on ideaali kesto kaupunkilomalle Euroopassa?

Tähän vastaukset vaihtelivat viikonlopusta viikkoon…

…tosin moni taisi olla samaa mieltä Meriharakan kanssa: Niin paljon kun on lomaa!

Keskustelu kävi taas ihanan aktiivisena, mutta Twitteriin tuli myös muistutuksia, että on sitä elämää ruudun ulkopuolellakin etenkin näin kesäaikaan.

Ensi kerralla chatissa jutellaan majoituksista – luksushotelleista hostelleihin ja resort-lomista sohvasurffaukseen – joten mukaan vaan maanantaina klo 20 Suomen aikaa! Jos #matkachatin idea on vieläkin vähän epäselvä, niin Meriharakka-blogista löytyy hyvä opas vasta-alkajalle.

Miksi ranskalainen keittiö rulettaa ja muita tarinoita ruokamatkailusta

Minulla ei ole lempiruokalajia. On monta suosikkia – hyvät burgerit, osterit, etanat, ravut, raaka kala, tartarpihvit, ja mitä tahansa missä on juustoa, munakoisoa tai avocadoa, ja tämä lista ei ole kattava – mutta ehdoton ykkönen vaihtelee päivän mukaan. Juuri nyt se voisi olla poronkäristys puolukkahillolla.

Crêpejä Ranskassa, burgeri Las Vegasissa, juustoaamiainen Pariisissa ja spätzleä Luxemburgissa
Crêpejä Ranskassa, burgeri Las Vegasissa, juustoaamiainen Pariisissa ja spätzleä Luxemburgissa

Matkalla tykkään syödä ravintoloissa, jossa on pöytiintarjoilu. Kotona tulee kokattua niin paljon, että matkoilla lähden sille linjalle vain, jos käytössä on kunnon keittiö, syömässä kavereita tai perhettä ja voimme viettää iltaa hauskasti keskenämme kämpillä. Lounas voi hyvin olla pikaruokaa tai street foodia, mutta illallisen syöminen paikallisessa ravintolassa on osa matkustuskokemusta. Buffeteista en perusta, koska arvostan ravintolaruoassa myös annosten asettelua.

Fish&chips Lontoossa
Fish&chips Lontoossa

En muista koskaan pettyneeni matkalla maan ruokakulttuuriin. Joskus se on ollut aika yksinkertaista, ja viikon Turkin purjehduksella saattavat kebapit tulla korvista ulos, mutta karvaimmat pettymykseni olen kokenut matkan päällä: lentokoneruoassa tulee yhä välillä vastaan syömäkelvottomia tapauksia, ja miksi ihmeessä Deltan Atlantin ylittävien koneiden lihaton vaihtoehto on aina samaa tomaattipastaa?

Bisnesluokan lentokoneruoissa paras osuus on alkupalat.
Bisnesluokan lentokoneruoissa paras osuus on alkupalat.

Rakastan alkupaloja, ja buffeteissa yleensä syön itseni kylläiseksi alkupalapöydästä. Tästä syystä myös ravintolassa usein haluan tilata alkupalan, vaikka ei olisi erityisen nälkä. Yhdysvalloissa kätevästi alkupalat on yleensä tarkoitettu jaettavaksi ja pääruoankaan jakamista ei katsota kieroon, mikä helpottaa, kun haluaisi maistaa kaikkea.

Osterit eivät oikeastaan maistu miltään, ja silti niihin tulee himo.
Osterit eivät oikeastaan maistu miltään, ja silti niihin tulee himo.

Lempparipizzani on boulderilaisen Backcountry Pizzan The Works, johon tulee chorizoa, jauhelihaa, sieniä, fetaa, banana peppereitä ja oliiveja. Perusamerikkalaispizzeriassa käännyn yleensä pepperonipizzan puoleen. Lapsena amerikkalaisessa koulussa kouluruokalassa oli muuten aina perjantaisin tarjolla pizzaa – makuvaihtoehtoina ”juusto” tai ”pepperoni” – ja pepperonipizza muistuttaa minua kierolla tavalla lapsuudesta.

Lounas Los Angelesin rantahiekalla
Pepperonipizzaa ja jääteetä Los Angelesin rantahiekalla

Olen käynyt pariin otteeseen lomalla ruoanlaittokurssilla – kerran Unkarissa, kerran Vietnamissa – ja se on ollut aina hauska kokemus. Erityisesti arvostan ruoanlaittokursseissa sitä, että opetetaan erilaisia tekniikoita, koska ruoka-ainelistaukset voin lukea kotonakin keittokirjasta. Esimerkiksi Unkarissa opetettiin kädestä pitäen, missä vaiheessa kurpitsafőzelék on kypsää, kun taas Vietnamissa käytiin läpi kesärullien oikeaoppista rullausta sekä sitä, miten tomaatista saa leikattua ruusun.

Luxemburgin yritysten avoimien ovien päivänä minä tietenkin suuntasin juustotehtaaseen.
Luxemburgin yritysten avoimien ovien päivänä minä tietenkin suuntasin juustotehtaaseen.

Vielä pari vuotta sitten olisin vannonut intialaisen keittiön nimeen, mutta aika Keski-Euroopassa teki tehtävänsä: parhaimmat safkat löytyvät Ranskasta. Ranskalainen keittiö on uskomattoman laaja ja oikeastaan koostuu 22 eri keittiöstä, jokaisella alueella omansa. Siihen mahtuvat sopusoinnussa niin normandialaiset galettet (suolaiset tattariletut), alsacelainen ”hapankaali lisukkeilla” (eli noin kymmenellä erityyppisellä lihalla) kuin burgundilaiset etanat, yksi lempparialkupaloistani.

Ranskalaista keittiötä parhaimmillaan: etanoita, macaronseja, fondueta ja ankkaa.
Ranskalaista keittiötä parhaimmillaan: etanoita, macaronseja, fondueta ja ankkaa.

Juomapuolella olen tykästynyt amerikkalaisiin oluisiin: niitä on miljoonaa eri sorttia, ne on tehty rakkaudella ja intohimolla pienpanimoissa ja ne ovat Atlantin tällä puolen hyvin kohtuuhintaisia. Erityisesti IPAt ja Pale Alet ovat mieleeni. Ainoa, mikä puuttuu, on gueuze, belgialainen kirpeä olut, joka on lemppariolutlaatuni – mutta senkin lähipanimomme Upslope otti juuri kausioluekseen.

Coloradolaisen viinitilan "glögiä" ainesosineen, italialaistyylinen apero, belgialainen olutvalikoima ja olutta madridilaisittain kylkiäispaellan kanssa
Coloradolaista ”glögiä” ainesosineen, italialaistyylinen apero, belgialainen olutvalikoima ja olutta madridilaisittain kylkiäispaellan kanssa

Kotona syömme aika kansainvälisesti kiitos keittokirjainnostukseni. Tykkään laittaa uusia reseptejä, ja keittokirjoja valikoituu monipuolisesti ympäri maailman. Kestosuosikki on Iiron vuosia sitten Malesiasta tuliaisena tuoma The Asian Kitchen, josta viimeksi kokkasin indonesialaista. Aktiivisimmin tällä hetkellä käytössä on Pariisista ostettu Recettes de brasserie, josta treenaan ruoanlaiton lisäksi ranskankielistä ruokasanastoa. Lisäksi aina kun on aurinkoinen ilta, testaamme grillissä lähikaupan laajaa BBQ-kastikevalikoimaa.

Kaksi yleistä kotiruokaa: sushia ja BBQ:ta.
Kaksi yleistä kotiruokaa: sushia ja BBQ:ta.

En ota eväitä matkalle muuta kuin korkeintaan ensimmäiseen kulkuvälineeseen. Pitkille junamatkoille Luxemburgista nappasin yleensä asemalta patongin tai aamuisin croissantin. Coloradossa taas lataamme auton täyteen vettä ja limsaa, ja vuorille suunnatessa otamme hätävaraksi mukaan myslipatukoita.

Ostoskorini sisältö päivittäin, jos saisin valita.
Tällaisia eväitä voisinkin ottaa mukaan, mutta yleensä nämä menevät enemmän siihen tuliaiskategoriaan…

Tuliaisiksi kannan yleensä kotiin jotain paikallista ja hyvin säilyvää: Burgundista toin dijon-sinappia eri mauissa ja paikallisia aniskarkkeja, Waterloosta toin paikallisen panimon Napoleon-olutta, jollaista kuulema Napoleonin joukot litkivät 200 vuotta sitten, ja Irlannista mukaan tarttui viskimaustettuja kinuskikaramelleja. Parhaat tuliaiset ovat kuitenkin Suomesta: turkinpippureita, liitulakuja, UFO-karkkeja, Fazerin sinistä, dippimaustepusseja (erityisesti American-dippimiksi, jota ei todellakaan saa Amerikasta) ja ruisleipää.

Koti-ikävän yllättäessä maailmalla aina voi mennä syömään IKEAan.
Koti-ikävän yllättäessä maailmalla aina voi mennä syömään IKEAan.

Kirjoituksen pohjana on käytetty ruokahaastetta, jonka bongasin blogeista London & beyond ja Pää pilvissä. Haastan samalla Soilen, Lauran, Anskun ja Emmin kertomaan blogeissaan omista ruokatottumuksistaan matkoilla – ja kaikki Twitterissä hengaavat tulemaan keskustelemaan aiheesta ensi maanantain #matkachatiin klo 20 Suomen aikaa!


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu,Kaukokaipuun Nella ja Veera Bianca. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @globecalledhome.

Karu totuus ”tyypillisestä” amerikkalaisesta kaupungista

Tiedän kyllä, että iltapäivälehdissä asioita on tapana kärjistää ja karrikoida lukijoita kalastellessa, ja ainakin toivon, että enemmistö suomalaisista osaa lukea niitä kriittisesti. Silti en voi olla kommentoimatta, kun eilen Iltalehti paljasti karun totuuden elämästä jenkkikaupungissa.

Maailman ystävällisimmät ihmiset, upea luonto ja hehkeä arki Hollywood-tähtien tapaan? Elämä tyypillisessä amerikkalaisessa kaupungissa on kaikkea muuta kuin jenkkileffojen luomat mielikuvat.

…ja siinä se eniten korvaan särähtävä kohta onkin: tyypillinen amerikkalainen kaupunki. Onko sellaista? Yhdysvallat on suuri maa, jonka sisällä on selviä kulttuurieroja, joten yhtä hyvin voisi etsiä tyypillistä eurooppalaista kaupunkia. Kuvittelepa ajatusleikkinä, että amerikkalainen toimittaja lähtisi puoleksi vuodeksi Saksaan opiskelemaan ja kirjoittaisi sen perusteella jutun elämästä eurooppalaisessa kaupungissa ja siitä, kuinka se ei vastaakaan mielikuvaa, jonka hän oli saanut ranskalaisista elokuvista, eikä luontokaan ollut yhtä hienoa kuin Pohjoismaissa. Varmasti siitä saisi hyvän jutun Buzzfeediin, mutta siis…

Ihanko totta?
Ihanko totta?

Kiinnostavaa kyllä, Muncien pikkukaupunkia Indianassa on pidetty esimerkkinä tyypillisestä amerikkalaiskaupungista… 1920-luvulla. Silloin sosiologit tutkivat sitä Middletown-tutkimuksissa, joita myöhemmin on kritisoitu siitä, että Muncie ei silloinkaan vastannut täysin tyypillistä amerikkalaiskaupunkia vaan tyypillistä valkoista amerikkalaiskaupunkia. Tutkijat jopa jättivät täysin huomiotta Muncien pienen mustan vähemmistön, eikä Munciessa nykyäänkään asu kovinkaan monta rotuvähemmistön edustajaa. Jo 1960-luvulla julkaistiin artikkeleita, joissa pohdittiin, vastaako Muncie yhä amerikkalaista keskivertoa, ja usein jo tuolloin todettiin, että ajat ovat muuttuneet.

Ehkäpä Muncieta voisi pitää sen sijaan tyypillisenä pohjoisten osavaltioiden yliopistokaupunkina: noin neljäsosa Muncien asukkaista on yliopisto-opiskelijoita. Laajassa maassa kannattaa kuitenkin varoa tekemästä minkään sortin yleistyksiä, koska saattaa olla, että se, mitä väittää ”amerikkalaiseksi” onkin todellisuudessa vain ”indianalaista” tai ”muncielaista”. Tämä mielessä pitäen oma (rajoittunut) mielipiteeni väitteistä:

1. Maailman ystävällisimmät ihmiset – Todellisuus: Et voi luottaa mihinkään, mitä sinulle sanotaan

Tämä kuulostaa kulttuurishokilta, jonka varmaan kaikki Yhdysvaltoihin muuttavat suomalaiset kokevat jossain vaiheessa, ja josta jutun kirjoittaja ei ole tainnut puolessa vuodessa päästä ylitse. Kohteliaisuuksia lauotaan täällä huomattavasti enemmän kuin mitä Suomessa, ja usein niitä oikeasti tarkoitetaankin, vaikka suomalaisen korvaan ne saattavat kuulostaa ylipirteiltä. Vaatekaupoissa niihin ei tarvitse suhtautua kovinkaan vakavasti – monessa kaupassa myyjiä on ohjeistettu aina kehumaan kassalla asiakkaan ostoksia – mutta kuten aiemmin kirjoitin, muuten ero johtuu eniten siitä, että kehuminen on amerikkalaisessa kulttuurissa helppoa ja vaivatonta.

Jutun kirjoittanut toimittaja kertoo esimerkkinä tapauksen, jossa hänen opiskelukaverinsa ovat ensin kehuneet hänen reppuaan ja sitten haukkuneet sitä selän takana. Tähän ei voi sanoa muuta kuin että kusipäitä on aina olemassa, ja koulukiusaaminen on harvinaisen samanlaista kaikkialla maailmassa.

2. Näppärästi metrolla paikasta toiseen – Todellisuus: Ilman omaa autoa olet pulassa

En voi käsittää, mistä jotkut eurooppalaiset saavat päähänsä, että Yhdysvalloissa pääsisi näppärästi metrolla paikasta toiseen. Ihanko oikeasti ihmiset eivät katso telkkarista muuta kuin Sinkkuelämiä? Ja siinäkin suhattiin jatkuvasti taksilla!

Olen nimittäin minäkin törmännyt tähän harhaluuloon valittaessani julkisen liikenteen puutteellisuudesta. ”Mutta kyllä minä New Yorkissa ainakin pääsin ihan kätevästi kulkemaan metrolla”, saattaa eurooppalainen tuttuni siihen vastata. Haloo! Manhattan on ehkäpä ainoa paikka, jossa julkiset oikeasti toimivat, ja siihen tarvitaan Yhdysvaltojen mittakaavassa kaupunki, joka on niin tiivis, että autojen sinne samaan syssyyn ahtaminen olisi tilastollinen mahdottomuus. Jo Los Angelesissa kaupunkirakenteen hajoaminen eli urban sprawl on niin pitkälle kehittynyttä, että auto on ehdottomasti paras tapa liikkua kaupungissa.

Kerrataan siis vielä nyt tässä, että ei, Yhdysvalloissa ei pääse näppärästi metrolla paikasta toiseen missään muualla kuin parissa hassussa suurkaupungissa, ja vaikka pääsisi, niin valkoisella keskiluokalla on keskimäärin aika kovat antipatiat julkista liikennettä kohtaan, joten enemmistö heistä kulkee silti autolla, ja Greyhoundin busseissa valkoisena on helposti vähemmistössä. Tässä siis ihmeellistä alkuoletusta lukuunottamatta juttu on täyttä asiaa.

3. Luonto on kuin Niagaran putoukset – Todellisuus: Luonto tarkoittaa likaista jokea

Tässä tullan aiheeseen, jossa osavaltiot saattavat erota toisistaan kuin yö ja päivä, ja jos jutun kirjoittajan kokemuksia on uskominen, niin Indiana lienee sieltä vaisummasta päästä luontokokemuksia. Minä en nimittäin tunnista tästä yhtäkään asuinosavaltiotani.

Georgiassa asuessamme kuntosalin juoksumatot olivat suosittuja pitkälti siksi, että ulkona oli suuren osan vuodesta liian kuumaa ja kosteaa, että lenkille olisi jaksanut lähteä. Tämän lisäksi jalkakäytävät asuinalueellamme olivat joko huonokuntoisia tai olemattomia, mutta tämä ei itsessään estänyt ulkona lenkkeilyä: lenkille vaan piti lähteä autolla. Esimerkiksi läheisen Kennesaw Mountainin parkkipaikka oli usein aivan tupaten täynnä lenkkeilijöitä, jotka juoksivat ylös 200 metriä korkeaa nyppylää, ja jos jaksoi ajaa pidemmälle, niin Silver Comet Trail oli todella suosittu pyöräilijöiden keskuudessa, Chattahoochie-joen varrella taas näki hanhien sijaan peuroja ja Red Top Mountain State Parkissa sai halutessaan käyttöönsä oman liuskekivisen hiekkarannan lämpimän Allatoona-järven rannalta.

Silver Comet Trail
Silver Comet Trail on asfaltoitu pyörätie, joka on rakennettu vanhan junaradan reitille ja puikkelehtii keskellä metsämaisemaa. [Kuva: Cynthia Phillips]
Allatoona-järvi
Red Top Mountain oli saanut nimensä punaisesta maaperästä, ja vietimme siellä päivän kävellen pitkin metsäpolkuja, joilta välillä pilkahteli järvimaisema.

Georgiassakin siis luontoa ja lenkkeilymahdollisuuksia riitti ihan hyvin, ja kaupungit olivat laittaneet rahaa lenkkipolkujen ylläpitoon. Entäs sitten nykyinen asuinkaupunkini Boulder? Ehkä on vähän epäreilua verrata kuntoiluun hurahtanutta Boulderia, joka tunnetaan myös polkujuoksijoiden ja maastopyöräilijöiden mekkana ja jossa asuu parikin triathlonin Ironman-matkan maailmanmestaria, yhtään mihinkään, mutta sanotaan vaikka näin, että olen täällä aika monta kertaa lähtenyt juoksu- tai pyöräilylenkille oman kotitalon pihasta, enkä ole vieläkään kolunnut läpi kaikkia lähialueen lenkkeilyreittejä. Meistä parin kilometrin päässä alkaa lisäksi Chautauqua-puisto, jonka rinnalla Suomen metsien lenkkipolut eivät enää tunnu kovinkaan ainutlaatuisilta:

Chautauqua Park, Boulder, CO
Boulderissa on käytössä vajaan prosentin liikevaihtovero, jonka tuotot käytetään pelkästään puistoihin: maan ostoon, hoitoon lenkkipolkujen ylläpitoon.
Chautauqua Park in October
Aurinkoisena ja helteisenä lokakuun päivänä lenkkipolut ovat tupaten täynnä.
View from Boulder Flatirons towards Golden
”Open Space and Mountain Parks” -liikevaihtovero on säädetty kansanäänestyksellä, ja sitä on nostettu niinikään kansanäänestyksellä useaan otteeseen. Asukkaat siis ymmärtävät maisemien arvon.

Ihmiset tykkäävät eri asioista ja se heille suotakoon, mutta itse olen rehellisesti sitä mieltä, että luonto on Yhdysvaltojen paras puoli.

4. Jenkeissä kaikki sujuu niin täydellisesti – Todellisuus: asioista sopiminen ja aikatauluissa pysyminen on mahdotonta

Jenkeissä on 320 miljoonaa asukasta, joiden joukkoon mahtuu niin säntillisiä pohjoisen kulttuurin edustajia kuin vähän toista maata olevia latinoitakin – ja totta kai kaikkiin kansanosiin mahtuu vielä kumpiakin ääripäitä. Yksi asia kuitenkin on totta: We should get together sometime on ennen kaikkea kohteliaisuus, joka ei ilman erillistä sopimista tarkoita mitään. Kuitenkin jopa osavaltiosta toiseen muuttavilla amerikkalaisilla saattaa olla ongelmia erottaa, milloin vastapuoli haluaa oikeasti nähdä ja milloin vain ollaan kohteliaita, mitä sivutaan vähän tässä jutussa.

Kun kulttuuriin kuuluvan tapaamiskoodiston on oppinut, asioista sopiminen ja aikataulussa pysyminen on ollut omien kokemuksieni mukaan Yhdysvalloissa helpompaa kuin Euroopassa kansainvälisessä porukassa.

5. Opiskelijaelämä on rentoja kotibileitä – Todellisuus: yläluokkaankin kuuluvat jenkit tekevät ympäripyöreää päivää ja maksavat opiskelulainat keski-iässä

En ole ollut Yhdysvalloissa opiskelijana, mutta kotibileet ja ympäripyöreät päivät eivät ole toisiaan poissulkeva asia, ja kuten kirjoittaja myöntää, kumpaakin esiintyy. Hyvät yliopistot ovat kalliita – varsinkin kun vertaa Suomen ilmaiseen koulutukseen – ja kuten jutussa kerrotaan, opintolainojen takaisinmaksuun voi mennä vuosikymmeniä. Tässä kohtaa moni amerikkalainenkin myöntää, että koulutusjärjestelmä ei toimi enää niin kuin pitäisi tilanteessa, jossa opintolainan yhteismäärä on kolminkertaistunut viimeisen vuosikymmenen aikana. Jos asia kiinnostaa, niin John Oliver kertoo tästä lisää:

Koska opinnot ovat kalliita, opiskelijat opiskelevat täysillä saadakseen opintonsa mahdollisimman nopeasti päätökseen. Suomessa korkealle arvostettu laaja-alainen sivistys sekä opintojen aikainen alan työkokemus saattaavat jäädä vähemmälle, mutta kolikon toisena puolena yliopisto-opetuksen resurssointi parhaimmissa yliopistoissa on aivan muuta kuin Suomen massaluentoja. Lisäksi jos pääsee arvostetuimpiin yliopistoihin rahakkaimmille linjoille – esimerkiksi vaikka oikeustieteelliseen – isotkin opintolainat maksaa nopeasti pois huimilla alkupalkoilla. Se, kumpi järjestelmä on omasta mielestä parempi, riippuu pitkälti siitä, mitä itse arvostaa, mutta hyvin erilaisia nämä järjestelmät ainakin ovat.

Siis yhteenvetona yksi ”täysin eri mieltä”, kaksi ”jokseenkin eri mieltä”, yksi ”tavallaan mutta” ja yksi ”ehdottomasti, mutta miten ihmeessä kukaan luulee muuta”. Näistä kommenteista huolimatta, kuten alussa sanoin, jutun kirjoittajalla voi hyvinkin olla näissä pointtinsa. Minähän en koskaan ole asunut Indianassa – käynytkin vain nopeasti Kentuckysta rajan ylitse – enkä ollut kuullutkaan Munciesta ennen tätä aamua.

Kielipuolena maailmalla – miltä tuntuu elää vieraan kielen keskellä?

Eräänä iltana Helsingissä suomea osaamattoman kaverini lähdettyä kotiin toinen kaverini huokaisi: olipa rankkaa puhua koko ilta englantia! Ja pitääpä nostaa sinulle hattua, kun jaksat siellä ulkomailla puhua vieraita kieliä koko ajan! Toppuuttelin, että eipä tuo mitään, olenhan minä Suomessa asuessanikin tehnyt töitä englanniksi, ei tunnu missään.

Nyt pari vuotta myöhemmin olen valmis myöntämään: olin väärässä. Se on välillä ihan hel-ve-tin rankkaa. On täysin eri asia tehdä töitä pari tai jopa kahdeksan tuntia päivässä vieraalla kielellä ja sitten käydä kaupassa, jossa kaupan kassa tervehtii omalla äidinkielelläsi, kuin elää vieraskielistä todellisuutta joka päivä 24/7.

Eikä tämä edes riipu vahvasti kielitaidon tasosta. Kas näin:

Mount Sanitas, Boulder
Tämän kirjoituksen kuvat ovat Boulderin Mount Sanitakselta, jossa kävimme patikoimassa viikko sitten.

Taso 0: Kielitaito? Mikä kielitaito?

Saavuin vaihtoon Tsekkeihin eräänä kylmänä helmikuun alun päivänä monta vuotta sitten ja kohtasin tyrmäävän kielimuurin. Jo matka bussiasemalta yliopistokampukselle tuntui ylitsepääsemättömältä, koska minulta puuttui yhteinen kieli lähes kaikkien kohtaamieni ihmisten kanssa, enkä lopulta löytänyt etsimääni bussia vaan nappasin alle taksin. Vuokrasopimukseni kanssa oli ongelma, en tiennyt mistä hakea avaimet, ja asuntolani alakerran respan täti ei puhunut muuta kuin tsekkiä. Kun vihdoin pääsin huoneeseeni, törmäsin kämppikseeni, jota lähestulkoon halasin onnessani, että jes, vihdoin joku nuori opiskelija, joka varmasti osaa englantia! Tämän hänelle kerrottuani hän katsoi minua kummeksuen, osoitti itseään, ja sanoi: ”Mongolia. No English.”

Totaalinen kielitaidottomuuden fiilis ei paljoa helpottanut vaihtourani aikana. Vaihtarit kyllä puhuivat englantia, ja ennen pitkää opin selviytymiseen tarvittavan määrän tsekkiä, mutta yhtä paljon piti muokata omia tarpeitaan: tilasin ruokalistalta sitä mitä ymmärsin – tai mitä en ymmärtänyt, ja varauduin siihen, että syön aivan kaikkea, myös kananmunia pinaattikastikkeessa tai lihaa, josta ei tiennyt, mitä eläintä se on. Kaupassa en yleensä ostanut mitään tiskin takaa vaan pelkästään asioita, jotka sai poimia itse. Kun olin kerran lankakaupassa ostamassa lankaa, joita oli tarjolla vain siellä tiskin takana, tyydyin siihen, mitä minulle ensimmäisenä tarjottiin. Entäpä se kerta, kun sain selville monen mutkan kautta, että voidakseni tulostaa jotain koulun koneilta minun tarvitsisi maksaa siitä etukäteen eräälle sihteeri Dupaloválle? Tässä ote taannoisesta vaihtariblogistani:

Dupalován luokse pääsi vain soittamalla kelloa, jonka seurauksena rouva huuteli minulle ovipuhelimesta jotain tsekiksi. Menin lukkoon enkä osannut sanoa mitään, jolloin ohikulkija päästi sisään käytävälle ja ohjasi oikeaan huoneeseen. Täällä kerroin asiani englanniksi rouvalle, jonka jälkeen hän selitti minulle jotain sujuvasti tsekiksi, josta sain poimittua sanan ”login”, joten tiesin mitä kirjoittaa post-it-lapulle, jota hän minulle tarjosi. Seuraavaksi hän kirjoitti tietokoneelleen jotain ja kysyi ”Kolik jotain jotain jotain?”, missä kolik on ”kuinka paljon”. Osasin vastata ”sto” ja kaivaa sadan korunan setelin esille, jonka jälkeen hän selitti minulle taas jotain tsekiksi ja sanoi ”na shledanou” – näkemiin. Vastasin děkují (kiitos) ja poistuin hölmistyneenä.

Pärjääminen ympäristössä, jossa on käytännössä täysin kielitaidoton, vaati ennen kaikkea sopeutumista kaikkeen, mitä tulee vastaan. Omia toiveita tai pyyntöjä ei paljoa osannut tai pystynyt esittää. Puolen vuoden vaihtokokemuksena tuo meni eksoottisena seikkailuna, mutta pidempään en olisi tuohon tilanteeseen halunnut jäädä – enkä tietenkään olisi jäänytkään. Olisinhan vähintään oppinut kieltä tarpeeksi päästäkseni tasolle 1.

Flowers on Mount Sanitas, Boulder

Taso 1: Minä olen Jenni. Minä olen Suomesta.

Luxemburgissa alku meni melkein Tsekki-kokemukseeni verrattavissa olevissa tunnelmissa, mutta hyvin pian ranskan kurssit tuottivat tulosta, ja aloin ymmärtämään menoa ympärilläni. Ymmärtämään, mutta en välttämättä kykeneväisenä niihin vaikuttamaan. Kun sitten vähän myöhemmin olisin jo osannutkin esittää toiveita, usein päällimmäinen fiilis pitkän työpäivän jälkeen oli: ei jaksa. Ranskan puhuminen tuntui välillä niin suurelta ponnistelulta, että menin mieluummin sieltä, missä aita oli matalin, ja tilasin terassilla vaikkapa valkkaria, vaikka olisi tehnyt mieli jotain drinkkiä, koska en jaksanut ruveta kyselemään drinkkivalikoimasta mitään. Patonkia tiskiltä tilatessa en yleensä jaksanut tiedustella eri patonkien eroavaisuuksista – jotain mitä Suomessa suomeksi tekisin ihan huomaamatta ja automaattisesti – vaan tilasin ensimmäisen vaihtoehdon, jonka tunnistin. Juna-asemalla teetä mukaan pyytäessä saatoin muuttaa mieleni, että juonkin sen paikan päällä, mutta ei puhettakaan, että olisin huikannut tästä tarjoilijan perään; mieluummin join teeni pahvimukista kuin lähdin sönkkäämään excuse-moita.

Sanalla sanoen, muutuin Luxemburgissa epäsosiaaliseksi. Kun kielitaito on vielä sillä tasolla, että lauseiden muodostusta pitää miettiä, sen yleensä jättää tekemättä, ellei ole pakko. Tietenkin oli päiviä, jolloin olin reippaampi, kyselin ja vastailin vierastakin vieraammalla kielellä ja kävin jopa keskustelua, mutta etenkin loppuvaiheessa, kun kielitaitoni oli parhaimmillaan mutta motivaationi huonoimmillaan, oikein kaipasin suomalaisten kavereitteni seuraan. Se ainoa hetki päivässä, kun puhuminen oli helppoa!

Ehkä tämä jaksamisen puute ja väsyminen liittyy jotenkin vanhenemiseen? Olen nimittäin kerran aiemminkin ollut yhtä kielipuolisena ulkomailla, kun perheeni muutti 90-luvulla Yhdysvaltoihin. Kielitaitoni kehittyi tuolloin humisten ja en muista kertaakaan, että olisin kokenut samanlaista väsymystä; monta muuta tunnetta sen sijaan palaa elävästi mieleen. Esimerkiksi häpeää, kun opettaja kysyy minulta jotain, enkä ymmärrä. Taikka ärsytystä, kun rinnakkaisluokkalainen tulee puhumaan minulle, mutta luokkatoverini hätistävät hänet pois sanoen, että she doesn’t speak English, vaikka ymmärsin keskustelunalun ihan hyvin ja olisin jopa kyennyt vastaamaan. Tai sitten suoranaista raivoa, kun otan kuvisluokassa käteeni skalpellin ja luokkakaverini rientää kertomaan minulle kuin pikkulapselle, että watch out, it is sharp. Suomeksi olisin suoltanut aikamoisen vuodatuksen aiheesta ”pidätkö minua tyhmänä”, mutta tuolloin englanniksi se typistyi kahteen sanaan: I know.

Kaikesta vaikeudestaan huolimatta olen tyytyväinen kummastakin kokemuksesta: sekä siitä, että opin ylipäätään ranskaa – jotain mitä pidin lähes mahdottomuutena vielä jokin aika sitten – sekä erityisesti siitä, että lapsuuden kokemuksieni ansiosta englantini kehittyi lähes äidinkielen tasoiseksi, mistä se vuosikymmenten Suomessa asumisen jälkeen laskeutui hiljalleen tasolle 2.

Chipmunk on Mount Sanitas, Boulder

Taso 2: Se pieni ero natiivin ja ”erittäin hyvän” välillä…

Suomalaisia ansioluetteloita lukiessa olen pistänyt merkille, että moni listaa englannin ”äidinkielen veroisena”. Ehkä tämä on ihan ymmärrettävä tapa erottua maailmassa, jossa ranskalaisten ”good English” voi olla oikeasti kaikkea muuta, mutta en luota hetkeäkään yhdenkään sellaisen ihmisen lausuntoon aiheesta, joka ei ole asunut pidempiä aikoja englanninkielisessä maassa. Ei siksi, että äidinkielen veroisen englannin voisi oppia vain asumalla natiivien keskellä (vaikka sekin lienee totta), vaan siksi, että eron ”erittäin hyvän” ja äidinkielen veroisen välillä huomaa vasta silloin.

Keski-Euroopassa kavereiden kanssa välillä tuntui, että juttu luistaa yhtä hyvin kuin äidinkielellä, mutta harha syntyi siitä, ettei kukaan meistä puhunut englantia äidinkielenä: kaikki käytimme standardienglantia, puhuimme hiuksenhienosti natiivia hitaammin ja etenkin olimme tottuneet toistemme aksentteihin. Kieltä on helpointa puhua silloin, kun on keskustelukumppanin kanssa kielitaidossa samalla tasolla.

Amerikkalaisten keskuudessa ongelmat tulevat esille valikoidusti. Kahden kesken en tule paljoa asiaa ajatelleeksi, mutta auta armias, kun päästään meluisaan ravintolaan isolla porukalla, jossa on itse ainoa ei-natiivi. Suomeksi pystyy meluisassa ympäristössä puolesta sanasta täydentämään toisen puolen, mutta englanniksi saa usein ihmetellä huuli pyöreänä, mitä tuo toinen oikeastaan tarkoitti, ja kun ei kehtaa koko ajan olla kyselemässä excusemetä, päätyy vain nyökyttelemään ja toivomaan, että lause ei ollut kysymys. Jenkkilauman innostunutta keskustelua on työ ja tuska seurata – taas joku viittaus johonkin julkkikseen, urheilujoukkueeseen tai muuhun, josta ei ole mitään havaintoa! – ja kun ilmaan heitetty sanaleikki vihdoin sytyttää hehkulampun päässäsi, on jo liian myöhäistä nauraa.

Usein hehkutettu small talk saattaa hyytyä, vaikka ymmärryksen kanssa ei olisi mitään ongelmaa. Kun tuntematon tai puolituttu lohkaisee vitsin, voi vain nauraa ja hymyillä ystävällisesti. Suomessa samassa tilanteessa heittäisin tietysti jonkun jatkojutun, hauskan sutkautuksen, josta keskustelu lähtisi pyörimään, mutta englanniksi ei vaan tule mitään mieleen. Silloin, kun tulee, sutkaus saattoi kuulostaa vielä hyvältä omassa päässäni, mutta ääneen sanottuna alkaa toivoa, että sen voisi vetää takaisin, kun vastapuoli ei ymmärräkään vitsiä heti toivotulla tavalla. Ja silloin, silloin kun on vajonnut tämän seurauksena syvään ulkopuolisuuden tunteeseen, silloin kun on taas koko päivän tuntenut olonsa tuppisuuksi vaikka olisi halunnut puhua pälpättää muiden mukana, silloin suomenkielisissä illalliskeskusteluissa Iiron kanssa nousee esille ajatus, että olisi siinä Suomessa asumisessakin omat puolensa.

Flatirons viewed from Mount Sanitas, Boulder

Taso 3: Onko sitä?

Olen joskus miettinyt, että pakkohan on olla vielä ylempi taso, jolla vieras kieli oikeasti muuttuu äidinkielen veroiseksi, puhe soljuu kuin vettä vain eikä sanottaviaan tarvitse ikinä missään tilanteessa miettiä. Ehkä sen tason ovat saavuttaneet ne ulkosuomalaiset, joiden anglismeja täynnä vilisevä suomi takeltelee kuin viimeistä päivää, välillä kokonaisia lauseita on helpompi sanoa englanniksi ja auta armias sitä kirjoitettua ilmaisua, jolla ei läpäisisi edes ala-asteen äidinkielen koetta. (Saatoin ehkä itse olla tällä tasolla lapsena juuri ennen perheeni paluumuuttoa Suomeen, ja muistikuvani omasta suomenkielen tasostani ovat jokseenkin karmaisevia.) Tai sitten oma kielipääni ei vain ole riittävän hyvä pitämään sisällään useampaa kuin yhtä äidinkielen tasoista kieltä, ja monelle muulle tämä ei ole ongelma eikä mikään? Tai ehkä juuri se, että roikun suomessa kiinni kynsin ja hampain, pidän tärkeänä äidinkieltäni ja puhun sitä Iiron kanssa joka päivä estää muiden kielten kehittymisen? Ehkä ne amerikkalaiset, jotka kyselevät ulkomaalaisilta pariskunnilta, puhuvatko he keskenään englantia vai äidinkieltään, eivät olekaan ihan pönttöjä? Oli niin tai näin, ei olla vaihtamassa Iiron kanssa kotikieltä englanniksi.

Flowers on Mount Sanitas, Boulder

Kuulisin mielelläni myös muiden kokemuksia, joten miten on? Miten sinä olet kokenut vieraalla kielellä kommunikoinnin? Entä oletko saavuttanut tasoa 3?

Kesäkesäkesä! eli 7 parasta kesätekemistä

Kirjoitin kuukausi sitten, että auringonpaisteesta nauttiminen on yksi hyvä syy muuttaa Coloradoon: Kalliovuorten itäpuoleinen preeria kun on vähäsateista aluetta, ja minä olin jo lopen kylläsynyt Luxemburgin säihin. Toukokuun puolivälissä pakkasin kimpsuni innosta hihkuen, ja…

…no tietäähän sen miten siinä kävi. Jo puolivälissä toukokuuta uutisoitiin, että meneillään on sateisin toukokuu 20 vuoteen. Loppukuusta läheisestä Colorado Springsistä uutisoitiin, että toukokuu oli sateisin kuukausi 121 vuoteen, siis siitä lähtien kun mitään mittauksia on tehty. Boulderissakin oli satanut toukokuussa 20 senttiä, eli noin kolme kertaa niin paljon kuin yleensä Helsingissä marraskuussa.

Paikalliset vitsailivat jo muuttavansa pois. Minä hautauduin sohvalle takkatulen ääreen ja katselin rakeiden piiskaavan kivetystä ulkona, keitin uuden kupillisen teetä ja ihmettelin säätiedotuksia, jotka lupasivat lunta. Kai tämän on jossain vaiheessa pakko loppua???

Ja loppuihan se, viime viikonloppuna. Kävimme silloin laskemassa koskea, joka kuohui sateiden ansiosta ennätyslukemissa (siitä pian lisää juttua!), ja nyt tällä viikolla olen nauttinut helteisistä iltapäivistä uima-altaan äärellä. Ilmastointikin on vihdoin naksautettu päälle.

Alkaneen kesän ja Instagram Travel Thursdayn kunniaksi seitsemän parasta kesätekemistä Instagram-kuvilla höystettynä:

Loikoilu Uima-altaalla
Yhdysvalloissa useilla taloyhtiöillä on asukkaille uima-allas

1. Loikoilu

En ole rantalomien ylin ystävä, mutta välillä on kiva maata auringossa rannalla, altaan reunalla tai puistossa – ja lukea! Tilasin kesää vasten pari uutta aikakauslehteä (Backpacker, Travel+Leisure ja Real Simple) jo olemassaolevien tilausten lisäksi (Time ja paikallislehti 5280), mutta viimeiset pari päivää olen uppoutunut altaalla kirjaan. Tykkäsin elokuvastakin, mutta Wild toimii kirjana vielä tuhat kertaa paremmin. Iso peukku ja suositus tälle vaelluskirjalle!

Terassilla Haagissa
Alankomaiden Haagissa terassikelit alkoivat jo maaliskuussa

2. Terassit

Vaikka ne parhaat terassit löytyvätkin mielestäni Euroopasta, on täällä Atlantin toisellakin puolella hyviä vaihtoehtoja, kun vaan tietää mistä hakee. Tiistaina nautimme jääteetä saksalaisen naapurini kanssa Ozo Coffee Companyn terassilla, ja ajattelimme kesän aikana käydä läpi kaupungin kaikki kahvilat, joten kysykää minulta vinkkejä sitten elokuussa, jos olette Boulderiin suuntaamassa!

Patikointi Kalliovuorilla
Katse kohti mantereen läpi kulkevaa vedenjakajaa

3. Patikointi

Vuorilla on vielä lunta ja Fourteenereille ei ole asiaa ilman lumikenkiä ennen heinäkuuta, mutta matalammat vuoret alkavat olla jo kesäpatikointikunnossa. Avasimme patikointikauden viime lauantaina kiipeämällä Hanging Lakelle, mielettömän upealle vesiputoukselle, ja ellei ensi viikonlopulle ennustettu ukkonen äidy pahaksi, jatkoa on tiedossa jo ylihuomenna.

Purjehdus Havaijilla
Tämä purjevene ihasteli auringonlaskua Havaijilla

4. Purjehdus

Suomessa purjehdus on kuulunut olennaisena osana kesään siitä lähtien, kun isäni päätti parin vuosikymmenen haikailun jälkeen ostaa purjeveneen. Täällä on lähimmän meren rantaan reilu 1300 kilometriä, mutta vuorilta löytyy Yhdysvaltojen korkeimmalla sijaitseva purjehduskerho (2748m), ja kuulema sieltä saisi myös vuokrattua veneitä.

Mökkeily
Sipoon saaristo <3

5. Mökkeily

Jos päädymme kesällä Suomeen – suunnitelmamme tämän suhteen ovat vielä auki – niin tämä on ehdottomasti listalla. Nauttikaa te kaikki Suomessa asuvat mökkikulttuurista!

Telttailu Great Sand Dunesin kansallispuistossa
Aamu valkenee Great Sand Dunesien kansallispuistossa

6. Telttailu

Se fiilis, kun heräät aamulla upeissa maisemissa tukkina nukutun yön jälkeen, kömmit ulos makuupussistasi ja alat keitellä teetä lintujen laulaessa ja parin peuran mussuttaessa läheistä puskaa… Telttailukauden avasimme jo toukokuun sateiden keskellä, ja kesäsuunnitelmiimme kuuluu ainakin pari telttayötä Etelä-Dakotassa. Jos jollakulla on vinkkejä vaelluksesta ja telttailusta Badlandseillä, niin niitä otetaan vastaan.

Jäätelöä Trierissä
Trierin katedraali ja saksalaista jäätelöä tasan vuosi sitten

7. Jäätelö

Jäätelö on parasta silloin, kun on kuuma, ja parasta jäätelöä on Ben&Jerrysin Chocolate Chip Cookie Dough – $3 per puolen litran purkki lähikaupasta.

Mitä sinun kesääsi kuuluu?


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu,Kaukokaipuun Nella ja Veera Bianca. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @globecalledhome.

Muutto ulkomaille – mutta entäs ne kaverit?

Mietin pitkään, viitsinkö kirjoittaa tästä aiheesta, koska moni ystävä ja sukulainen lukee blogiani. Loukkaantuvatko he nyt tästä, mitä seuraavaksi aion kirjoittaa? Toivottavasti eivät – tätä ei sitten ole kirjoitettu kukaan yksittäinen ihminen mielessä! Tämä kirjoitus perustuu kokemuksiin ja keskusteluihin usean ulkosuomalaisen kanssa, ja eniten tämä olkoon muistutus niille, jotka ajattelivat ulkomaille lähteä, ettei kaikki ole aina ruusuilla tanssimista.

Sitä nimittäin muuttaa ulkomaille sillä ajatuksella, että eipä tuo välimatka varmaan niin paljoa paina: kyllähän sitä tulee Suomessa kuitenkin välillä käytyä, eikä aikuisten ihmisten ole pakko nähdä toisiaan viikottain, että pysyttäisiin ystävinä. Ensimmäisenä vuotena käyt Suomessa pari kertaa, varaat kalenterin täyteen kahvitteluita ja tapaamisia ja pidät tärkeänä kaikkien näkemistä. Moni ystävä kyselee kiinnostuneena uudesta asuinmaasta, ja sinä kerrot innoissasi elämästäsi ja kutsut kylään. Tulkaa kaikki, ihan milloin vaan, olisi niin upeaa! Suurin osa lupailee tulevansa, pari tuleekin. Mutta miten muiden kanssa käy?

Kirjoituksessa esiintyvät lainaukset poimittu keskusteluista ulkosuomalaisten FB-ryhmästä.

Synchronic Kite flying demonstration in Kites in the Park of Fort Collins

Mun kaverit Suomessa on lupautuneet tulemaan tänne ennen kuin täytetään 30. Kohta ollaan 40, eikä ketään ole näkynyt.

Osa mun perheestä meinaa, että asun ”kaukana” ja ei ole varaa, mutta odotetaan, että minä menisin jokaiseen kissanristiäistilaisuuteen. Eipä näillä USA:n lomilla paljon käydä. Olen 20 vuotta täällä ollut, ja luulen, että perheeni ei kovasti ikävöi.

Niinhän se on, etteivät ystäväsi ja sukulaisesi Suomessa ole voineet vaikuttaa muuttoosi ulkomaille, sinä muutit sinne ihan itse. Näin ollen oletus on, että sinä huolehdit tapaamisista käymällä Suomessa tarpeeksi usein. Aluksi tämä on ihan okei, mutta pidemmän päälle alkaa tuntua, että olisihan se kiva, jos sinun ei tarvitsisi aina olla se, joka istuu lentokoneessa. Laatuaikaakin jäisi paremmin, jos voisit viettää useamman päivän jonkun yksittäisen läheisen kanssa sen sijaan, että yrittäisit mahduttaa koko Suomen lähipiirisi lyhyeen lomaasi.

Kaikki on kiinni rahasta – vai onko?

Yksi lapsuuden ystävistäni, jota aina tapaan Suomen reissulla sanoi, ettei voi tulla Amerikkaan vastavierailulle, koska heillä on vielä asuntolainaa maksamatta. Ilmeisesti n. 20 vuoden päästä sopii odottaa vierailulle… Ovat ihan keskituloisia, joten ei ehkä kuitenkaan täysin PA asuntolainasta huolimatta.

Mä olen tainnut luovuttaa jo kaverien suhteen. Kyllä ne kauhistelee hinnalla, ja sitten on juuri niitä muita matkoja aina tulossa.

Useimmat kaverit ovat vakitöissä pitkillä lomilla varustettuna, mutta ”aika” eikä ”raha” riitä. Riittää kyllä tosiaan Thaimaan matkaan… Suomessa käydessä ollaan nokka nyrpyllään, jos en ehdi nähdä. Mä nykyään vaan vastaan, että lentää ne koneet tännekin suuntaan.

Rahat ovat harvalla suomalaisella niin tiukalla, ettei sitä pystyisi yhtään säästämään välttämättömyyksien jälkeen, ja useimmiten kyse ei olekaan rahojen absoluuttisesta määrästä vaan niiden priorisoinnista. Jokainen on vapaa priorisoimaan rahansa miten tykkää, mutta sinä kyllä huomaat jäädessäsi joidenkin ystävien prioriteettilistalla jatkuvasti ö-luokkaan.

Mikset asu Thaimaassa tai Floridassa?

Kaveri: Voi kun ikävä teitä, ois niin ihana nähdä. Minä: no tule tänne, ilmainen asuminen ja lennot nyt edullisia. Kaveri: No kun oon jo siellä Chicagossa käynyt, mut jos muutatte johonkin muualle niin sit voisin tulla.

Suoraan on sanottu, ettei tulla tänne ihan periaatteesta, kun Amerikka ”on mitä on”. Siis herrajestas! Eikö käy mielessä, että saattaisi loukata minua, jolla 3/4 perheestä on amerikkalaisia.

Kaverit ja sisarukset käy Thaimaassa, kun sinne on niin helppo mennä Helsingistä. Onhan se hieno paika, en voi valehdella, mutta ei sinne kyllä yhtään helpompaa tai halvempaa ole mennä kuin tulla tänne.

Keskusteluissa ainoat amerikansuomalaiset, jotka kertovat läheisiensä käyvän heillä kylässä mukavan usein, tuppaavat asumaan Floridassa. Jos sinä asutkin pikkukaupungissa Iowassa, on turha odottaa käymään muita kuin aivan läheisimpiä ystäviä. Monet Suomessa asuvat tuntuvat miettivän ensisijaisesti matkakohteita, ja kaverin luona sitten käydään, jos sellainen sattuu osumaan oikeaan kaupunkiin. Vaikka ymmärrät sen, koska matkaan panostetaan niin paljon rahaa ja aikaa, tämä saattaa alkaa jossain vaiheessa häiritsemään, koska siellä iowalaisessa pikkukaupungissa on kuitenkin jotain, mitä ei muualta löydy: sinä! Ethän sinä Turussa asuvalle kaverillekaan sanoisi, ettet nyt viitsi tulla viikonlopuksi, koska olet jo nähnyt Turun linnan.

Tiger Kite in the Sky

Välillä tuntuu pahalta…

Harmittaa kyllä joskus oikein tosissaan. Mulla on kaunis koti ja tykään emännöidä. Olen ylpeä elämästäni täällä ja haluaisin esitellä sitä ystäville. Joskus tuntuu, että ihan kuin passiivisagressiivisesti rangaistaisiin siitä, että muutin pois.

Parhaita kavereita ei ole näkynyt täällä, keiden kanssa aina tavataan, kun minä menen Suomeen. Olen kyllä aika hyvä kokki, tykkään emännöidä jne. En tiedä miksi eivät vaan tule vierailulle, kutsuttu on monta kertaa.

…ja välillä vituttaa kaikki.

Kaikki kyllä tosiaan matkustaa muualla maailmalla, joten kai se seura täällä sitten tosiaan on niin perseestä, etteivät halua tänne tulla.

Kyllä mua loukkaa varsinkin se, että omat vanhemmat eivät ole tulleet käymään, ja olen ollut täällä kymmenen vuotta. Nolottaa kun ajattelen, että mitä mieheni perhe siitä ajattelee. Aina on kaikenlaista kiirettä, vaikka ovat eläkkeellä, mutta joka talvi he kuitenkin käyvät jossain lämpöisessä lomalla.

Loukkaantumisen tunne on jotain, mikä toistuu ulkosuomalaisten keskusteluissa hämmentävän usein puhuttaessa Suomessa asuvista läheisistä. Monella ei olisi käynyt ennen muuttoa mielessäkään, että näin voisi käydä.

Mutta kun se tuntuu niin epäreilulta!

”Kun lasten kanssa on niin vaivalloista matkustaa ja matka on niin pitkä.” Kommentti minulle, joka on lentänyt vuosittain kahden alle 3-v kanssa. Mut jep, onhan se matka tännepäin luonnollisesti pidempi.

Ja sitten syyllistävästi: te ette KOSKAAN käy täällä.

Oispa ihana tosissaan joskus mennä vaan oikeasti jonnekin muualle lomalle! Aina lomat ja rahat palaa Suomen reissuun!

Itse käymme Suomessa joka toinen kesä ja onneksi ollaan pystytty näkemään monia, mutta yleinen mielipide tosiaan tuntuu olevan, että se on meille paljon helpompaa tai edullisempaa. Viisihenkinen perhehän mahtuu hyvin Suomen pikku koteihin ja sohville nukkumaan…

”Liian pitkä ja vaihdollinen lento”, ”ei oo varaa” ja ”koneita tippuu jatkuvasti” kuullaan meilläkin. Ilmeisesti meillä on rahaa ja aikaa, ja meidän henkikulta ei ole yhtä kallis.

Jos haluat käydä pitkillä lomilla Thaimaassa, älä muuta ulkomaille – ellet sitten muuta Thaimaaseen. Suomessa asuessa pystyit miettimään lomien kohdalla, minnes sitä oikein lähtisi, mutta ulkomailla asuessa aina ensimmäinen ajatus on, pitäisikö mennä Suomeen. Jos päätät olla menemättä, jossain takaraivossa saattaa kaikesta huolimatta kolkuttaa huono omatunto, kun et lähtenyt katsomaan huonokuntoisia vanhempiasi, jälkikasvua saaneita ystäviäsi tai nopeasti kasvavia sukulaislapsiasi – joita kaikkia sinulla on tietenkin hirveä ikävä.

Jos sitten menetkin Suomeen, niin älä oleta, että läheisesi siellä välttämättä tajuaisivat, että olet reissannut mantereen tai maailman toiselle puolelle ihan vaan heitä varten. Monen heistä mielestä kun sinun Suomeen tulemisesi on itsestäänselvyys.

Kites

Ja sitten kun sinne Suomeen menee…

Mua huvitti viime kesänä, kun oltiin sovittu kuuden tyttöporukalla ulosmenosta ja rafla varattu, niin yksi sanoi päivää ennen, ettei viitsikään lähteä niin pitkälle – 15 km, yhdellä bussilla… oli pakko sanoa, että niin, mulla oli 7700 kilsaa takana.

Kaikki kinuaa Suomeen, ja sitten kun menet, kaikilla on niin kiire, etteivät ehdi nähdä, vaikka tietävät, että olet Suomessa vain lyhyen ajan, ja tuo aika on tiedossa viikkoja tai kuukausia etukäteen.

Mulla kävi kerran Suomen-lomalla niin, että olin liikahtanut kotipaikkakunnalta yhdeksi ainoaksi illaksi Kuopioon, jossa asuu useampi kaveri. Oli tarkoitus nähdä porukalla keskustassa. Yksi ei sitten lopulta saapunut paikalle, kun oli syönyt liikaa jäätelöä.

Ennen mulla oli aina kova paine, että kaikkia pitää Suomessa käydessä nähdä, mutta nyt sitten vuokrattiin mökki Ahvenanmaalta viikoksi. Kerroin kaikille, että vastaanotto on joka päivä, ruokaa löytyy ja sauna on lämmin. Kustaviin voi jättää auton parkkiin lauttarannassa, ja lautalla pääsee ilmaiseksi yli, ja tulen sitten vastarannalta hakemaan. Ainoastaan yksi henkilö tuli käymään.

On kova kolaus, kun tajuaa, ettei kaikilla läheisillä ehkä ollutkaan yhtä kova ikävä sinua kuin mitä sinulla heitä. Kavereiden tekosyyt sille, miksei jakseta nähdä, tuntuvat naurettavilta ja turhauttavilta etenkin silloin, kun itse olet valmis raahautumaan paikalle jetlagisena mihin vuorokaudenaikaan tahansa, jotta päästäisiin näkemään edes pari tuntia kerran vuodessa. Osa kavereista on valmis näkemään vaivaa ja raivaamaan kalenteriinsa aikaa sinun takiasi, mutta osalla elämä selvästi rullaa eteenpäin paremmin ilman ulkomailla asuvia häiriötekijöitä.

Ennen pitkää vedät omat johtopäätöksesi.

Aluksi se loukkasi, mutta nyt en enää viitsi antaa sen vaikuttaa. Pidän hauskaa niiden ihmisten kanssa, joilla on minulle aikaa. Ystävyys on kaksisuuntainen katu.

Jossain vaiheessa laskin, että olen käynyt yhden ja saman kaverin seitsemissä tupareissa viimeisen viiden vuoden aikana. Montakos mun asuntoa kyseinen pariskunta on nähnyt viimeisten vuosien aikana? Ehh… No eivät ole tulleet käymään, kun mieluummin mennään Meksikoon, Italiaan tai Pariisiin viidettä kertaa. Kaikilla on tottakai oikeus mennä minne huvittaa, mutta tulipahan huomattua, että tämä on hyvin yksisuuntainen tie, jota ei pahemmin kiinnosta enää ravata.

Kyllä täytyy sanoa, että niin se on, että kaikki ne aluksi sanoivat tulevansa, mutta ainoastaan yksi ystävä on käynyt. Mutta kun minä menen Suomeen pariksi viikoksi, niin ystävät olettaa, että juoksen ympäriinsä kyläilemässä. Ensin sitä tuli niin tehtyäkin, mutta nyt en enää moiseen ruljanssiin ala. Ihan ok, jollei halua tulla – siinä se tosiystävyys mitataan.

Suomessa sinulla oli hyvän päivän tuttuja, vähän parempia tuttuja, kavereita joita nähtiin porukalla, kavereita joita nähtiin kahden kesken, ystäviä ja tosiystäviä. Kun tarpeeksi pitkään asuu ulkomailla, on enää hyvän päivän tuttuja ja tosiystäviä. Ajan myötä ystävät jakaantuvat kahteen kastiin – niihin, jotka panostavat ystävyyteen, ja niihin jotka eivät – ja vaikka Suomessa olisitkin saattanut aina olla se, joka soittaa pyytääkseen kaupungille tai istuu bussissa käydäkseen kylässä, ulkomailla ei enää riitä jaksaminen panostaa niihin ystäviin, jotka eivät panosta takaisin.

Narinan vastapainoksi

Yksi ystävä lensi New Yorkiin ja tuli sieltä Greyhoundilla Nebraskaan. Kesti varmaan yli 30h tulla vaihtojen kanssa busseilla, mutta lentolippu perille oli liian kallis. Jos tuollaisen matkan on valmis tekemään tullakseen moikkaamaan meikäläistä, niin tietää, että kyseessä on tosiystävä.

Jos jotkut kaverit vaipuvatkin pois elämästäsi ja koet kylmiä kolauksia ihmissuhteissasi, niin jotkut ystävät osoittautuvat kultaakin kalliimmiksi. Mitä vaivalloisempi matka, sitä kiitollisempi olet, kun joku tulee käymään.

Kites in the Park, Fort Collins, Colorado
Tämän kirjoituksen kuvat on otettu viime sunnuntaina Fort Collinsin kaupungin järjestämästä Kites in the Park -leijapäivästä. Coloradossa on ollut poikkeuksellisen sateista ja kylmää viimeiset pari viikkoa, mutta sunnuntaina aurinko paistoi.

Neuvoja ystävyyden säilyttämiseen

Miksi muuten kirjoitin tämän jutun sinä-passiivissa enkä yksikön ensimmäisessä persoonassa? Siksi, että moni Suomessa asuva ystäväni ja lähisukulaiseni on tullut katsomaan minua joko Luxemburgiin (tai lähimaastoon) taikka sitten Atlantin toiselle puolelle, ja luulen, että minulla on ollut keskimääräistä vähemmän ahdistusta aiheen tiimoilta. Tästä asiantuntija-asemasta käsin jaan muutamia neuvoja, joita osaa olen seurannut itse, osa taas on kantapään kautta opittua.

Ulkomaille muuttavalle:

  • Suomessa käydessä älä yritä tavata kaikkia kerralla. Illanvietto parin läheisen kanssa on antoisampi kuin hätäisesti nautittu kahvikuppi tai isomman lössin kokoontuminen, jossa ehdit vaihtaa hädin tuskin pari sanaa jokaisen kanssa. Kun ystäviä tapaa harvemmin, usein menee hetki aikaa päästä pintapuolisesta kuulumisten vaihtamisesta syvempiin aiheisiin.
  • Ulkomaille muutettua alkuaika menee säätöön ja uuden näkemiseen, mutta muista pitää yhteyttä Suomeen sillä tavalla kuin sinulle on luontevaa. Jos ennen puhuitte puhelimessa, ehdota Skype-tapaamista; jos ennen lähettelitte tekstareita, lataa Whatsapp; ja aina, kun näet jonkun Facebookin chatissa, on hyvä hetki kysyä kuulumisia. Jos et pidä itse yhteyttä, tuskin kaverisikaan pitävät sinuun.
  • Älä oleta, että kaverisi tai edes sukulaisesi tulisivat tapaamaan sinua, vaikka he niin sanoisivat. Älä kuitenkaan lannistu, vaan kutsu uudestaan. Jos se tuntuu sinusta hyvältä, voit myös ehdottaa yhteistä matkaa jonnekin, jonne he pääsisivät helpommin tai halvemmalla.
  • Välillä kannattaa tulla kissanristiäisiin pitkänkin matkan päästä, vaikka se olisikin kallista eikä sovi kunnolla aikatauluihisi. Ne tilaisuudet kun eivät välttämättä tunnu kissanristiäisiltä kavereistasi vaan ovat heille tärkeitä. Tähän liittyen, muistuta kavereitasi kertomaan sinulle tärkeiden juhlien päivämäärät heti, kun ne ovat tiedossa, jotta sinulla on mahdollisuus suunnitella lomasi niiden mukaan.

Ulkomaille muuttavan ystävälle:

  • Kun saat tietää ystäväsi tulevan Suomeen, ehdota oma-aloitteisesti tapaamista, jotta ystäväsi ei olisi aina se, joka järjestää tapaamiset. Varsinkin jos ystäväsi loma Suomessa on lyhyt, yritä konkretisoida suunnitelmat ajoissa, jotta ne varmasti toteutuvat; aikataulumuutokset ovat vaikeita, kun aika on rajallinen. Jos asut kaukana ystäväsi Suomen majapaikasta, mieti, olisiko mahdollista käydä moikkaamassa häntä siellä, ettei hänellä mene kallisarvoista Suomen-aikaa kulkuvälineissä istumiseen.
  • Tätä ei voi painottaa tarpeeksi: jos vain suinkaan mahdollista, käy moikkaamassa ystävääsi ulkomailla. Tämän suhteen ei kuitenkaan tarvitse pitää kiirettä, sillä yleinen kokemus on, että vasta ensimmäisen vuoden tai kahden jälkeen vierailut Suomesta hiipuvat, ja sen jälkeen vierailijoita todella arvostaa.
  • Jos et käy moikkaamassa ystävääsi vuosienkaan jälkeen, älä kerro hänelle tekosyitä rahapulasta, ellet oikeasti elä kädestä suuhun ilman mitään mukavuuksia. On ihan ok priorisoida elämässään muuta kuin ystäväsi näkemistä, mutta tekosyyt eivät tunnu hyvältä.
  • Älä myöskään valittele matkan pituutta tai vaikeutta – ystäväsi kyllä on tietoinen siitä käydessään Suomessa – äläkä missään nimessä hauku paikkaa, johon ystäväsi on muuttanut. Vaikka hän olisi itse valittanut siitä, kukaan ei halua kuulla muilta valitusta asuinpaikastaan.

Lisättävää? Omia kokemuksia? Jätä kommentti!

Amerikkalaiset juustot – johdatus cheddariin, colby jackiin ja provoloneen

Jossain vaiheessa tuntui siltä, ettei jutun juurta Suomen ja USAn välisistä kulttuurieroista enää oikein synny, kun on niin tottunut USAn meininkiin. Aika Luxemburgissa teki kuitenkin tehtävänsä tällä saralla, ja nyt olen taas katsellut maailmaa rapakon takana tuorein silmin. Otetaan nyt vaikka nämä juustot…

Amerikkalainen juustovalikoima poikkeaa todella paljon siitä, mihin olen Suomessa tai edes Euroopasssa tottunut. Selvästi suosituin juusto on cheddar, jota löytyy vaikka minkälaisena: light, sharp ja vaikka marble. Sitten on colby, monterey jack, colby jack ja pepper jack, jotka ovat kaikki aika mietoja kovia juustoja, ja jotka tunnistaa parhaiten väristään: colby on oranssia, monterey jack vaaleaa, colby jack näiden kahden yhdistelmänä marmorikuvioitua ja pepper jack on yhtä kuin monterey jack pienillä pippuripisteillä.

Amerikkalaisia juustoja
Juustot myydään yleensä valmiiksi viipaloituina, ja amerikkalaisessa ruokakaupassa on ihan normaalia ilmoittaa hinnaksi ”2/$5”, mikä siis suomeksi tarkoittaa, että tuote maksaa $2,50, vaikka sitä ostaisikin vain yhden kappaleen.

Muita arkipäiväisiä juustoja ovat swiss, joka vastaa emmentalia, muenster joka on aika lähellä perinteisiä belgiluostarijuustoja ja oma lempparini, mozzarella joka on kuivaa, kovaa ja tuoreen mozzarellan ystävän mielestä pahaa, ja provolone, joka on kai ihan samanlaista kuin italialainen provolone, mutta en tiedä, koska en ole koskaan italialaista versiota maistanut. Ainakin tämä amerikkalainen versio maistuu mitäänsanomattomalta kumilta…

Sitten erikseen on vielä american, juustojen juusto, joka on aika lähellä niitä yksittäispakattuja äärimmilleen prosessoituja aamupalajuustoja, mitä Suomessakin myydään. Muitakin makuja näissä yksittäispakatuissa juustoissa löytyy, mutta american on se perinteisin, mistä valmistetaan amerikkalainen perinnevälipala: grilled cheese sandwich. Siis kaksi paahtoleipää, väliin tätä, voidellaan ulkopuolet voilla ja paistetaan pari minuuttia pannulla. Kaikissa TV-sarjoissa (ja ilmeisesti myös oikeassa elämässä) lapset vielä tämän jälkeen vaativat, että ”kuoret” leikataan pois, mikä on ihan käsittämätöntä, koska paikallisissa paahtoleivissä ei suomalaisen mielestä ole kuorta.

20150518_130225

Viipaleiden, raasteen ja yksittäispakattujen juustojen lisäksi on vielä neljäs suosittu juustotyyppi: string cheese. Tällä tarkoitetaan juustotikkuja, joista en sen tarkemmin tiedä, mitä juustoa ne yrittävät olla, mutta nimensä ne ovat saaneet siitä, että niistä pystyy vetämään juustoa erilleen pieninä nauhoina. Lapsena nämä olivat mielestäni ihan huippuvälipala, ja tunnustan, että näitä löytyy vieläkin jääkaapistamme, vaikka ovatkin aika luonnottoman oloisia.

String Cheese
Jos ei pelkkä String Cheese tee välipalana vaikutusta, niin tarjolla on myös tikkuja, jossa samaan yksittäispakattuun tikkuun on yhdistetty sekä cheddaria että kuivalihaa.

Entäs sitten ne eurooppalaiset juustot, tai edes wisconsinilaiset eurooppalaistyyliset juustot? Ne ovat amerikkalaisten mielestä ihan eri asia, ja ne löytyvät yleensä eri paikkaa kuin nämä amerikkalaiset juustot, meidän lähikaupassamme koko kaupan toiselta puolelta. Maun lisäksi ne erottuvat amerikkalaisjuustoista hinnalla: kun juusto maksaa $20 per pauna, eli noin 40 €/kg, ei sitä kovinkaan usein tee mieli ostaa. Ranskalaisten juustojen ystävänä ja Luxemburgin halpoihin juustoihin tottuneena minulle taitavat koittaa taas kovat ajat.

Olet asunut liian kauan Luxemburgissa kun…

  • …kannat aina henkilökorttia mukanasi, koska koskaan ei voi tietää, jos sitä vaikka tänään kävisi ulkomailla.
  • …pystyt keskustelemaan asiantuntevasti Pariisin, Lontoon ja Brysselin eri kaupunginosista. Vähän kuin tamperelaisena puhuisi Helsingistä.
  • …yllätyt, kun tapaamasi ihminen ei olekaan EU-virkamies tai pankkiiri. ”Siis missä sä sitten olet töissä?”
  • …jaksat yhä olla innoissasi siitä, että baari-illan jälkeen vaatteet eivät haise tupakalle (tai vaihtoehtoisesti käärmeissäsi, että tupakalle pitää mennä ulos). Vastahan se laki tuli!
  • …”kahvilla” käyminen tarkoittaa espressojen vetämistä sormustimen kokoisista kupeista, ja siksi sille riittää kymmenenkin minuuttia.
  • …pitkän viikonlopun lähestyessä et kysy kavereiltasi, ovatko he lähdössä matkoille, vaan kysyt suoraan, minne he ovat lähdössä.
  • …naapurimaissa matkustaminen tuntuu halvalta.
  • …kadehdit Brysseliin muuttavia kavereitasi viimeistään siinä vaiheessa, kun saat kuulla, mitä he maksavat tulevasta asunnostaan.
  • …mielestäsi bemarit ja audit ovat täysin normaaleja autoja. Hienommat automerkit alkavat vasta porscheista.
  • …kannat aina mukanasi sateenvarjoa säätiedotuksesta riippumatta.
  • …säästä huolimatta et voisi kuvitellakaan kulkevasi kaupungilla kumisaappaissa, ja vaihtokengät töissä ovat aivan tuntematon käsite.
  • …aurinkoisen sään sattuessa tuntuu, että on pakko lähteä ulos, ja terassikauden avasit jo tammikuussa.
  • …talvella kyselet kavereiltasi vinkkejä Alppien hiihtokeskuksista – ja heiltä kaikilta vinkkejä löytyy.
  • …sinulla on mielipiteitä eri Belgian ja Hollannin rannikkokaupungeista rantakohteina.
  • …suomalainen kaverisi kertoo kuulleensa jotain puskaradiosta, ja tajuat heti hänen tarkoittavan Luxemburgin suomalaisten Facebook-ryhmää.
  • …yllätyt aina, kun kaupungilla joku ymmärtää englantia.
  • …tilaat ravintolassa ranskaksi, vaikka tarjoilija olisikin tervehtinyt englanniksi.
  • …alat puhua syyskyyn Schueberfouer-markkinoista jo toukokuussa, ja mietit kavereiden kanssa, mitä huvipuistolaitteita paikalle tuodaan tänä vuonna.
  • …syöt hyvin harvoin muuta leipää kuin patonkia.
  • …IKEAn siniset kassit eivät ole ilmiö, mutta sinulta kyllä löytyy useampi Auchanin kestokassi.
  • …et ole uskoa todeksi, että puhelinfirman asiakaspalvelu voi olla auki myös sunnuntaisin. Koska eihän mikään ole ikinä auki sunnuntaisin.

Luxemburgista viimeksi poislähtiessä totesin, että en ole vielä asunut täällä tarpeeksi kauan, että voisin kirjoittaa tällaisen postauksen. Nyt olen. Taannoin Georgiasta pois muuttaessa kerroin oppineeni neljässä kohdassa tavoille; nyt täältä pois muuttaessa listassa on vain kaksi kohtaa, jotka eivät päde minuun. Haluaako joku arvata, mitä ne ovat?

Luxemburgin suurherttua ja suurherttuatar
Näin vihdoin Luxemburgin suurherttuan ja suurherttuattaren livenä viime sunnuntaina Octave-pyhiinvaellusjuhlan päätöskulkueessa.

Alivuokralaisella on jo asuntoni avaimet, pakkaus on käynnissä, ja taksi tulee noutamaan minut alaovelta kentälle 16 tunnin päästä. Äddi & Merci, Luxembourg!

PS. Muistathan käynnissäolevan bloggaajien SPR:n Nepal-keräyksen. Uuden järistysen myötä Nepalissa tarvitaan nyt tukea enemmän kuin koskaan.

Minä haluaisin… 12 asiaa tästä hetkestä

1. Nauttia auringonpaisteesta. Tänään sitä on Luxemburgissa riittänyt, mutta alkuvuosi oli todella rassaava. Kaikki, jotka väittävät, että Lontoossa sataa paljon, eivät ole näköjään tietoisia Beneluxin olemassaolosta.

2. Pyöräillä. Paljon. Mieluusti ympäristössä, jossa pyöräilijöihin on totuttu, ja jossa ei ole ammottavia rotkoja kaupunginosien välillä.

Luxembourg altitude differences
Kohdan 2 ehdot eivät todellakaan täyty Luxemburgissa.

3. Mennä vappuna jonnekin. Tässä ”jonnekin” alkaa yhä vahvemmin näyttää Helsingiltä, mutta lomapäivät ja lennot aiheuttavat vielä epävarmuutta.

4. Kiivetä vuorille. Ajomatkalla laskettelukeskuksiin ihastelin korkeita vuorenhuippuja ja haaveilin jo heinäkuusta, kun korkeimmille nelitonnisille voisi alkaa kiivetä ilman talvivarusteita.

5. Nauttia auringonpaisteesta. Poltin nenäni ja leukani Coloradon laskettelurinteissä aurinkovoiteista huolimatta, mutta mitä siitä, kun saatu valohoito sai minut hykertelemään onnesta.

20150405_125038

6. Nauttia kesäisestä kaupungista. Olen joskus leikitellyt idealla maalle muuttamisesta, mutta taidan silti olla kaupunkilainen henkeen ja vereen. Mikään ei voita kesäisiä kaupunkien terasseja.

7. Käydä mökillä. Olen nykyään ylpeä suomalaisen kesämökin (pienenpienen siivun) omistaja. Suomi, et pääse minusta ikinä eroon!

8. Purjehtia. Mieluummin matkapurjehdusta, mutta jo pelkkä jollan purjeiden reivaus pienehköllä vuoristojärvellä riittäisi pahimpaan purjehduskaipuuseen.

Suomenlahti

9. Pitää vain yhtä kotia. Tätä etäsuhdetta ja maasta toiseen hyppimistä alkaa nyt olla mitta täynnä.

10. Lenkkeillä preeriakoirien keskellä. Kävin moikkaamassa noita söpöläisiä taas viime tiistaina (samalla matkalla kun veimme autoni huoltoon, kun huomasimme sen päästäneen jäähdytysnesteet teehuoneen parkkipaikalle). Kohta niillä on taas poikasia, ja pienen pienet söpöt preeriahauvat törppöilevät ympäriinsä pyöräteillä.

Preeriakoirat Boulderissa

11. Istua leirinuotion äärellä ja kuunnella vapitien mölinää pimenevässä illassa Iiron ja ehkäpä parin kaverin kanssa.

12. Muuttaa Coloradoon. Paria kohtaa lukuunottamatta tämä olisi kaikkien haluamisteni täyttymys, ja olen sen tässä viime aikoina vihdoin tajunnut…

Colorado Kiss

…nimittäin tänään kiirehdin täällä Luxemburgissa kotiin ranskantunnilta tiskaamaan ja pikasiistimään kotia, avaamaan ranskalaisen parvekkeen ovet ja päästämään kirkkaan kevätauringon sisälle. Vierailulle saapui eräs keski-ikäinen suomalainen mies.

Minä: Tässä tää nyt olis…

Mies: Juu ihan siisti. Onko ollut paljon kyselijöitä?

Minä: Ei… vielä! Viimeksi oli monta, ja onhan tässä vielä aikaa. Toi pesukone ei normaalisti pidä noin omituista ääntä, siellä on nyt kengät pesussa, ja nää ikkunat eristää melua tosi hyvin, ei muuten kuulu laskeutuvien lentokoneiden äänet. Parkkipaikkoja löytyy kuulema ihan hyvin alueelta, kun vaan hankkii asukaspysäköintitunnuksen, mutta tästähän on vaan lyhyt kävely keskustaan, ja…

Mies: No mä otan tän.

Minä: Ai? Jes! Kättä päälle!

Nyt on siis asunto vuokrattu toukokuun puolivälistä eteenpäin, töistä anottu virkavapaata loppuvuodeksi ja yhdensuuntaiset lentoliput taskussa. Asumisen kestosta tai muuton pysyvyydestä en sano taaskaan mitään – olen oppinut, ettei sen suhteen ikinä kannata lupailla – mutta suuntana on tuo ihana vuoriston ja preerian täyttämä rento ja positiivinen Colorado, jossa aurinko paistaa korkealta taivaalta 300 päivää vuodesta.

Home
Tällainen koti oli vielä eilen vuokrattavissa – mutta eipä ole enää! (Tähän kohtaan tuuletukset!)

Tähän listausharjoitukseen minut haastoi ihanasta Etelä-Ranskasta käsin bloggaava sananiekka Héléna, jonka blogia suosittelen kaikille täysin rinnoin. Heitän haasteen eteenpäin Maaritille Lappiin ja Emmi H:lle Teksasiin – kaksi niin erilaista asuinympäristöä kuin vain voi kuvitella. Mitä te haluaisitte?

Vaaliuurnilla ulkomailla – suurlähetystöjä ja omakotitaloja

Jotkut äänestävät naapurikoulussa, joillakuilla muilla matkanteko äänestyspaikalle saattaa vaatia vähän enemmän. Meillä ulkomaan ennakkoäänestyspaikka löytyi sentään samasta osavaltiosta, mutta matkata piti silti iltapäiväruuhkassa puolitoista tuntia metropolialueen toiselle puolelle keskelle nukkumalähiötä.

Äänestys Coloradossa eduskuntavaaleissa
Tässä jossain sen kunniakonsulaatin piti olla…
Äänestys Coloradossa eduskuntavaaleissa
Löytyi!
Äänestys Coloradossa eduskuntavaaleissa
Äänestyshuoneella ei ollut ruuhkaa. Äänestäneitä oli ennen meidän porukkaamme yhteensä kolme.
Äänestys Coloradossa eduskuntavaaleissa
Äänestyskoppina toimi kunniakonsulin työhuone.
Äänestys Coloradossa eduskuntavaaleissa
Äänestyksen jälkeen siirryimme keittiön puolelle kahvittelemaan, missä ne kolme meitä ennen äänestänyttä kanssa istuskelivat. Rupattelimme lopulta lohivoileipien ja pullan äärellä toista tuntia, kun nyt kerrankin osui paljon suomalaisia samaan tilaan.

Äänestys Coloradossa eduskuntavaaleissa

Ulkomailla asuvana näitä kouluista ja työväentaloista poikkeavia ennakkoäänestyspaikkoja on tullut kierrettyä ennenkin: europarlamenttivaaleissa kipaisin kotini lähellä olevaan kerrostaloon Luxemburgin suurlähetystöön, kunnallisvaaleissa kävin vaalikahveilla Washington DC:n suurlähetystössä. Ulkomailla äänestyspaikat eivät kuitenkaan läheskään aina ole suurlähetystössä. Listalta löytyy mm:

Portland, OR
Ennakkoäänestyspaikka: Finlandia Sauna Products Inc.
Osoite: 14010-B SW72nd Avenue Portland, OR 97224-8289

Honolulu, HI
Ennakkoäänestyspaikka: Suomen kunniakonsulaatti
Osoite: Chateau Waikiki, 411 Hobron Lane, 5th Floor party room ovikoodi 352, Honolulu, HI 96815

Kieltämättä vähän harmittaa, ettei päässyt itse äänestämään party roomiin! Ja vieläpä Chateau Waikikiin, joka kuulostaa astetta päheämmältä paikalta sekin.

Ulkomailla äänestäessä harmillisin juttu on, että ei ole mahdollisuutta lykätä äänestyspäätöstä, vaan äänestämään pitää marssia ensimmäisten joukossa. Sopivaa ehdokasta monesta hyvästä vaihtoehdosta piti pohtia vielä tänäaamuna, ja olisin mieluusti ottanut valintaani viikon lisäaikaa varsinaiseen vaalipäivään asti. Tärkeintä on kuitenkin käydä äänestämässä, sillä äänestämättä jättäminen on käytännössä ääni inhokkipuolueellesi.

aanesta

Nyt viikonlopuksi laskettelemaan Steamboat Springsiin!