Instagram Travel Thursday -tägi

5.10.20165.10.2016

Amerikkalaisten työmatkat – näin ne toimivat

Kun minulta kysyttiin työhaastattelussa, haittaako, jos työn puolesta joutuu matkustamaan, totesin innokkaasti, että ei haittaa! Mielessä oli jo New Yorkin pilvenpiirtäjät, Los Angelesin palmut ja ne vajaa kymmenen osavaltiota, jotka minulta vielä puuttuvat – vaikka tottahan toki tiesin, että todennäköisesti minut lähetettäisiin johonkin keskisuureen puolituttuun amerikkalaiseen kaupunkiin, joka ei paljoa kiinnostaisi.

Tieto ei ole onneksi luulon väärti, Työn kautta olen päässyt jo niin New Yorkiin kuin uuteen osavaltioon (hello Idaho!), ja Los Angeles on jo suunnitemissa. Innostunutta asennetta toki auttaa, etten heti keksi amerikkalaista kaupunkia, joka ei kiinnostaisi jollain tavalla. Ilman työmatkaa tuskin olisin päätynyt keskelle Catskillsien vuoristoa, ja voi pojat olin tyytyväinen, että sinne päädyin.

Mutta se siitä fiilistelystä. Tämän postauksen tarkoitus on jakaa tietoa siitä, miten amerikkalaiset työmatkat eroavat suomalaisista – ainakin minun rajoittuneella kokemuksellani.

Työmatkalla kohti Idahoa lensin Grand Canyonin yli.

Päiväraha – mikä päiväraha?

Suomessa oletus taitaa olla, että työmatkoista saa päivärahaa, jonka suuruuden verottaja määrää. Täällä päivärahan (per diem) konsepti on kyllä tuttu, mutta usein silti kulut korvataan varsinaisen kulutuksen eli kuittien mukaan. Minulla tuo per diem on ohjeellinen kattosumma, jonka voin käyttää ruokaan päivässä, ja kaikki muut matkakulut korvataan kuittien perusteella: metroliput, tietullit, ja se hammastahna, jonka unohdin ottaa mukaan.

Kuittisirkus ärsytti aluksi valtavasti, mutta pian pääsin kiinni rutiiniin: heti maksamisen jälkeen napsaan kännykällä kuvan kuitista ja lataan sen kännykkäappiin, joka kerää koko matkalaskun yhteen PDF:ään. Kotiin tultua lähetän PDF:n eteenpäin kirjanpitoon ja saan rahat tilille.

Kun suomalaiset lähtevät työmatkalle, moni kitsastelee kulujen kanssa, jotta päivärahoista jäisi mahdollisimman paljon säästöön. Amerikkalaiset työmatkalaiset sen sijaan käyvät syömässä juuri sitä mitä huvittaa ja nauttivat lasin viiniä illallisen kanssa, jos siltä tuntuu, koska laskun maksaa työpaikka. Tällainen meno tuntuisi hassulta, elleivät tavalliset amerikkalaiset muutenkin söisi ulkona monta kertaa viikossa.

Connecticut-joki, jonka varrella kävin iltalenkillä töiden jälkeen.

Mitä lentopisteitä sä keräät?

Työt aloittaessa hyvää tarkoittava työkaveri piti minulle pitkän puheen siitä, miten lentoyhtiöiden kanta-asiakastasot toimivat. Kun pian kävi ilmi, että minulla oli korkeampi taso kuin hänellä (kiitos pitkien Eurooppa-lentojen), keskustelu siirtyi neuvomisesta kokemusten vertailuun. Täällä kun ei ole mitään sääntöjä siitä, ettei työmatkojen lentopisteitä saisi kerätä yksityishenkilönä, vaan siihen suorastaan kannustetaan.

Kun tiedossa oli, että lentomaileja tulee kertymään, otin eräältä amerikkalaisyhtiöltä status challengen, jossa lyhyehkön ajan sisään tietyn määrän lentämällä pääsee suoraan hyvälle kanta-asiakastasolle. Näin amerikkalaisyhtiöt yrittävät kilvan houkutella niitä parhaimpia asiakkaita, paljon työkseen matkustavia, jotka arvostavat matkakokemusta sujuvoittavia turvatarkastusten ja checkinin ohituskaistoja ja maksavat helpommin vähän korkeampiakin hintoja lipuista. Useinhan korkeamman hinnan maksamiselle ei ole vaihtoehtoja, kun työmatkasta tulee tieto viikon tai kahden varoitusajalla.

Kanta-asiakastasolla ei Yhdysvalloissa lähtökohtaisesti pääse lentokenttäloungeen, joten työnantaja maksaa minulle yhden lentoyhtiön loungen vuosijäsenyyden. Tällä kannustetaan siihen, että lentokentältäkin käsin voi tehdä töitä.

Arizonassa oli päivällä pahimmillaan 40 astetta hellettä, joten lenkillä piti käydä aikaisin aamulla ennen töitä.

Mitä hotellipisteitä sä keräät?

Moni työkaverini ilmeisesti rakastaa Mariotteja, koska sain aluksi useammankin suosituksen alkaa keräämään ketjun pisteitä. Turha siis kuvitella, että pistejärjestelmät rajoittuisivat pelkkiin lentopisteisiin! Päädyin itse varaamaan omat matkani Hotels.comin kautta, jotta en ole rajoitettu yhden ketjun hotelleihin etuja käyttäessäni, mutta ymmärrän, miksi työkaverini ovat niin jonkun tietyn hotelliketjun perään. Kun olimme kaikki Marriottissa konferenssissa, Marriott-pisteitä ja -tasoja keränneet työkaverini saivat kaikki huoneluokan korotukset sviitteihin, kun minä sain huoneen pohjakerroksesta.

Hotellipisteiden lisäksi kerätään tietenkin autonvuokrauspisteitä, ja matkat maksetaan luottokortteilla, joista saa lisää pisteitä. Kaikkein huvittavin pisteidenkeruujärjestelmä, johon olen törmännyt, on kuitenkin Denverin lentokenttäparkin pisteet. Hetken kaiken maailman pisteille naureskeltuani liityin itsekin parkkipaikan jäseneksi.

Töiden jälkeen lähdimme työkaverin kanssa katsastamaan Catskillsien vuorimaisemia ja päädyimme idyllisen järven rannalle. Catskillsit sijaitsevat New Yorkin osavaltiossa.

Matkustaminen – työaikaa vai vapaa-aikaa?

Kuukausipalkkaisten työntekijöiden tunteja ei Yhdysvalloissa lasketa, joten kysymys siitä, onko matkustaminen työaikaa vai vapaa-aikaa, on oikeastaan vähän hassu. Ei, en saa viikonloppuna matkustamisesta ylityökorvauksia tai edes tunteja työaikapankkiin, mutta eipä koko pankkia edes ole olemassa.

Matkustussäännöt sanovat, että keskellä yötä ei ole pakko matkustaa, vaan voi jäädä kohteeseen hotelliin ja tulla kotiin vasta seuraavana päivänä. Moni perheellinen työkaveri lentää silti mieluummin kotiin perjantaina kuin jää maailmalle yhdeksi ylimääräiseksi yöksi. Päätös on jokaisen oma.

Parin päivän päästä lähden taas työmatkalle kohti New Yorkia, tällä kertaa ihan Manhattanin ytimeen. Jos kiinnostaa seurata, missä suhaan, niin parhaiten perillä pysyy Instagramin tai Snapchatin kautta. Kummassakin käyttäjätunnukseni on @globecalledhome.

Kaikki kirjoituksen kuvat on julkaistu aiemmin Instagramissa, ja tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA, Travellover ja Muru Mou.

31.8.201631.8.2016

Hotelliaamiainen USAssa – ja mitä tehdä kun sitä ei ole?

Muistan joskus kuulleeni, että kun eri kansallisuuksien painotuksia hotelliarvosteluissa analysoitiin, amerikkalaiset painottivat eniten huoneen kokoa, ranskalaiset sijaintia – ja suomalaiset aamiaista. Tämä on helppo uskoa. Vielä joitain vuosia sitten saatoin hylätä hotellin, jos siihen ei kuulunut aamiaista, ja jos aamiaisettomaan hotelliin päädyin, murehdin hyvissä ajoin ennen matkaa, saisinko jostain ruokaa.

En murehdi enää, en ainakaan Yhdysvalloissa matkustaessani. Aamuni lähtevät yhäkin käyntiin aamiaisella, mutta hotellia siihen ei tarvita.

Hyatt Place Waikikin aamiainen oli amerikkalaisia hotelliaamiaisia sieltä parhaimmasta päästä - ja ainoa kerta, kun olen nähnyt misokeittoa aamiaispöydässä. — Hyatt Place Waikikin aamiainen oli amerikkalaisia hotelliaamiaisia sieltä parhaimmasta päästä – ja ainoa kerta, kun olen nähnyt misokeittoa aamiaispöydässä.

Harvassa amerikkalaisessa hotellissa aamiainen kuuluu hintaan. Jotkut ketjut ovat tehneet ilmaisesta aamiaisesta myyntivalttinsa (esim Hyatt Place, Holiday Inn Express), mutta useimmissa hotelleissa aamiainen maksaa ylimääräistä, ja osassa sitä ei ole tarjolla ollenkaan. Silloinkin, kun se kuuluu hintaan, en välttämättä hihku riemusta: halvahkot hotelliaamiaiset on aina samasta muotista väännetty, sokerimuroja taikka bageleita ilman kunnollisia leivänpäällisiä styroksilautasilta kertakäyttöaterimilla.

Jos aamiainen maksaa ylimääräistä, on tasokin yleensä paljon parempi. Hotelliaamainen maksaa yleensä $12-$22 per henki, mutta sillä saakin jo pannukakkuja taikka pekonia. Itse päädyn maksamaan hotelliaamiaisesta todella harvoin, oikeastaan vain jos olen työmatkalla tai jos hotelli vaikuttaa ainoalta paikalta kaupungissa, josta saa hyvän aamiaisen. Yleensä näin ei ole.

Vaikka toisin voisi hotellien perusteella päätellä, USA on varsinainen aamiaisvaltio.

Vaikka hotellin hintaan ei kuuluisi aamiaista, yleensä kahvia ja teetä pystyy keittämään. Tämän kupin teetä nautin Buena Vistan Surf Chateaun pihalla hotellihuoneemme edessä samalla, kun odottelin, että muu matkaseura olisi valmis lähtemään aamiaiselle.

Kun lähden kavereiden kanssa aamiaiselle, on täysin normaalia jonottaa pöytää tunti. USAssa on monia pelkästään aamiaiseen keskittyviä ravintoloita, ja niistä parhaimpiin on jonot koko aukioloajan verran (yleensä klo 06-14). Olen käynyt kysäisemässä vähän yhden jälkeen iltapäivällä eräästäkin suositusta aamiaisraflasta, löytyisikö pöytää. Sain kuulla, että asiakkaita otetaan jonoon aina viralliseen sulkemisaikaan eli kahteen saakka ja juuri nyt, jos jäisin jonoon, saisin pöydän todennäköisesti neljän maissa. En jäänyt, mutta moni muu jäi, ja ravintolan ulkopuolella odotteli kymmeniä ihmisiä vuoroaan.

Tästä huolimatta aamiaistarjontaa kyllä löytyy jonottamattakin, jos ei halua siihen kaupungin trendikkäimpään mestaan. IHOP ja Waffle House ovat hyviä maanlaajuisia aamiaispaikkaketjuja, ja moni vähemmän trendikäs diner tarjoilee erinomaista aamiaista – usein paljon huokeammalla hinnalla kuin mitä hotelli siitä laskuttaisi.

Yksi Boulderin hyvistä aamaispaikoista on Dushanbe Tea House, jonka tadžikistanin pääkaupunki lahjoitti ystävyyskaupungilleen. Upean arkkitehtuurin lisäksi Boulderin paras teelista sekä hyvin epäamerikkalaisia aamiaisvaihtoehtoja.

Jos taas aika tai vatsan venyvyys ei riitä tuhannen kalorin täydelle aamiaiselle, halvemmalla ja kevyemmälläkin selviää. Bagel and cream cheesen saa napattua mukaan mistä tahansa kulmakahvilasta tai -delistä, aamiaissmoothien voi käydä hakemassa Jamba Juicesta tai Whole Foodsista, ja laajempi valikoima jokaisen mieleen löytyy esimerkiksi Panera Breadista.

Moni aamiaista tarjoava ketjupaikka avaa ovensa viimeistään seitsemältä, koska monella työssäkäyvällä amerikkalaisella on tapana ainakin välillä ostaa aamiainen mukaan työmatkan varrelta sen sijaan, että tekisi sen kotona. Jos ei hakisikaan täyttä aamiaista, niin kahvia ei ainakaan jakseta kotona keitellä, ja monella onkin aamulla toimistolla mukana Dunkin’ Donutin tai vastaavan paikan litran pahvikahvikuppi.

A video posted by dunkindonuts (@dunkindonuts) on Jun 6, 2016 at 8:27am PDT

Mikä sitten on oma lempparini amerikkalaisessa aamiaistarjonnassa? Nopealle linjalle lähtiessä ei ole bagelin voittanutta. Yksinkertaisessa kulmakuppilassa käydessä sisustaksi riittää pelkkä cream cheese, mutta bageleihin erikoistuneissa paikoissa (esim Einstein Bros Bagels) tilaan bagelini ehdottomasti kylmäsavulohella.

Pidemmän kaavan mukaan istuessa arvon yleensä kahden klassikon välillä: eggs benedict vaiko huevos rancheros? Ensimmäinen on varmaan kaikille tuttu uppomuna- ja pekonileipä hollandaise-kastikkeella, joka kehitettiin New Yorkin Waldorf-Astoria Hotellissa. Jälkimmäinen aamiainen taas on meksikolaista alkuperää: paistettuja kananmunia tortillalätyillä avokadon ja muussattujen papujen kanssa. Täällä Coloradossa huevos upotetaan vihreään tomatillochilikastikkeeseen ja päälle sulatetaan kunnon määrä juustoa.

A photo posted by Adriana Z. (@msadoszka) on Aug 31, 2016 at 1:04am PDT

4.8.20164.8.2016

Onnistuneen Suomi-loman ainekset

Ulkosuomalaisen Suomi-loma on ilmiö, jonka kunnolla ymmärtää vain toinen ulkosuomalainen. Yleensä ulkomaailman lomakausien sanelema lyhyt viikon tai kahden loma (verrattuna suomalaisiin neljän viikon kesälomiin – huhheijakkaa!), johon on ladattu paljon odotuksia (Suomen kesä! Kai siellä paistaa aina aurinko?) ja jonka aikana pitäisi ehtiä nähdä kaikkia mahdollisia sukulaisia, kavereita ja tuttuja, joita ei taas sitten ehdi näkemään moneen kuukauteen (tai vuoteen). Kuulostaako tutulta?

Me kävimme Iiron kanssa viikon lomalla Suomessa heinäkuun alussa. Koska olin juuri aloittanut uudet työt, koko loman onnistuminen oli epävarmaa, mutta onneksi työnantaja oli suopea ja pääsin minäkin matkaan. Lopulta lomasta tuli yksi parhaiten onnistuneista Suomi-lomista ikinä, kiitos näiden neljän vuoden aikana kantapään kautta opittujen niksien:

1. Älä ahda lomaa liian täyteen. Niitä tulee myöhemminkin.

Suomalaisia matkablogeja aktiivisesti lukevana kärsin varmaan tavallista enemmän inspiraatioähkystä Suomi-loman kanssa, kun tuntuu, että pitäisi päästä yhden viikon aikana sekä purjehtimaan Saaristomerelle, kiertämään vanhaa Raumaa, vaeltamaan Lappiin että pyöräilemään Ahvenanmaalle. Suomi-nostalgia iskee sitä vahvemmin, mitä kauempana asuu: miksi en tajunnut Nuuksion ihanuutta jo Suomessa asuessa?

Piti kuitenkin hyväksyä, ettei viikko riitä kaikkeen, joten valitsin pari Suomi-lomajuttua, jotka oli sekä helppo toteuttaa että mahdollista yhdistää ystävien ja suvun näkemiseen: Helsingin fiilistely mm. Hotelli Tornin kattobaarista käsin, Turussa päivän paistattelu jokilaivan kannella ja mökkeily kauniissa saaristossa. Jälkikäteen arvioituna ne riittivät vallan mainiosti, ja ainahan voi käydä siellä Raumalla sitten ensi vuonna.

2. Perusta itsellesi tukikohta ja pyydä ystäviä matkustamaan luoksesi.

Jotta koko loma ei olisi kulunut eri kulkuvälineissä istumiseen, perustimme parin päivän maakunta- ja mummokierroksen jälkeen tukikohdan mökille, jonne kutsuimme ystäviä ja sukua kylään aina päiväksi tai pariksi kerrallaan. Joskus ulkosuomalaiset valittavat, että kun itse tulee 8000 kilometrin päästä paikalle niin kaverit eivät jaksa liikahtaa edes 8km sinua tapaamaan, mutta meillä ei ollut tietoakaan tästä ongelmasta. Päinvastoin, mökkikutsut otettiin vastaan ilolla.

Viisi päivää saaristossa hurahti kuin siivillä, ja pidempään yhdessä aikaa viettäessä sai myös vaihdettua kuulumiset syvemmällä tasolla – sekä ihan vaan rentouduttua, kuten lomalla kuuluukin. Vaikka loman mökkeilyosioon kuului myös ei-niin-rentouttavia vastoinkäymisiä, niistäkin selvittiin ystävien avustuksella.

3. Mieti etukäteen, mitä ehdottomasti haluat lomalla syödä.

Kaipaan aina ulkomailla asuessa karjalanpiirakoita. En jaksa leipoa niitä itse. Kun Turussa hotellin aamiaisella oli karjalanpiirakoita, olin ratketa onnesta. Jos taas olisin palannut Yhdysvaltoihin ilman karjalanpiirakkakokemusta, varmaan harmittaisi, koska karjalanpiirakkahimo on iskenyt taas.

Suomi-lomalla tulee syötyä lähinnä ravintoloissa tai sukulaisten pöydissä, koska omaa keittiötä harvemmin on käytettävissä, joten monesti joku muu päättää puolestasi, mitä syödään. Kukaan muu ei kuitenkaan voi tietää, mitä juuri sinä kaipaat Suomesta, joten toiveita kannattaa esittää. Ääneen huutelemalla sain syödäkseni myös näitä kaipaamiani herkkuja:

Uusia perunoita ja silliä. Tai ihan vaan uusia perunoita. En muistanutkaan, kuinka hyviltä vasta maasta nostetut perunat maistuvat.
Mustikkapiirakkaa ja vaniljakastiketta. Taivaallista, eikä täältä saa suomalaisia mustikoita.
Raparperipiirakkaa. Tiedän, että raparperi on tuttu juttu täälläkin, mutta en ole vielä onnistunut sitä kaupasta löytymään.
Poroa ja hirveä. Makuero ei ehkä ole valtava wapitiin, mutta on kuitenkin.
Halloumia. Ostin kerran pienen palan täältä lähikaupasta, ja se maksoi $12. Vastedes säästän tämän grilliherkun Suomeen.
Piimäjuustoa. Tätä tosin huutelin vain mielessäni, joten onneksi Iiron isoäiti on jonkin tasoinen ajatustenlukija.
Ruisleipää aamupalaksi ihan joka ikinen aamu, ja päälle oltermannia.

Seuraavaan Suomi-lomaan jäivät odottamaan maksalaatikko ja hernekeitto. Kyllä, niitäkin voi kaivata.

Helsinki's best toilet with a view — Helsingin parhaat näkymät vessan ikkunasta on Hotelli Tornin Ateljé Baarin naisten vessasta.

4. Varaa aikaa myös itsellesi.

Yksi loman tärkeimmistä hetkistä oli mökkipäivä, jonka vietimme Iiron kanssa ihan kahdestaan. Edes sateinen päivä ei haitannut, kun poltimme takkaa, ratkoimme ristikoita ja mietimme saunan lämmittämistä. Ehkä joku jaksaa viettää koko loman muiden ihmisten kanssa, mutta minä kaipaan edes hetken omaa rauhaa, jotta jaksan taas seurata sitä tärkeintä niksiä, joka tulee viimeisenä.

5. Keskity olennaiseen.

Niihin loman parhaisiin kohtiin, joiden takia tulit juuri Suomeen etkä minnekään muualle. Minulle ne eivät kaikesta fiilistelystä huolimatta olleet yöttömät yöt, Helsinki, saaristo tai edes karjalanpiirakat, vaan jotain aivan muuta.

Syvälliset keskustelut ystävien kanssa hämyisässä saunassa.
Se, kun sukulaispoika sai virvelillä kalan.
Brunssi viimeisillään raskaana olevan hyvän ystävän kanssa, joka pyysi lapsensa kummiksi.
Tiukka Scrabble-ottelu vanhempien kanssa.
Se, kun ystävä, jota en uskonut ehtiväni tapaamaan, lähti tunnin varoitusajalla treffaamaan minua toiseen kaupunkiin.
Sukulaislasten perässä juokseminen Heurekassa ja sen kaiken innon ja energian seuraaminen.
Lounaat ja päivälliset mökin kuistilla mitä parhaimmassa seurassa.

Näistä asioista riittää taas muisteltavaa ennen seuraavan kesän reissua.

2.6.2016

Utah: kun viikonloppureissulle tarvitsee nelivedon

Viime viikonloppu oli Yhdysvalloissa Memorial Dayn ansiosta kolmen päivän vapaa, ja amerikkalaiset lähtivät sankoin joukoin reissuun. Koska olimme minun työtilanteeni epävarmuuden takia lykänneet reissusuunnitelmia viimeiseen asti, jouduimme tekemään suunnitelmat lopulta pitkälti sen mukaan, missä vielä voisi kuvitella olevan tilaa. Vastaukseksi löytyi Capitol Reef National Park, se vähemmän tunnettu Utahin kansallispuisto julkkis-Zionin, Brycen ja Archesin vierellä. Kuvaavaa oli, että kertoessani suunnitelmista tutuille moni jenkkikin totesi Capitol Reefistä: What’s that?

Vuoden takaista perinnettä seuraten tässä vähän yhteenvetoa, mitä neljään päivään mahtui…

…1500 ajokilometriä. Näistä viitisenkymmentä sellaisia teitä pitkin, että ilman nelivetoa niille ei olisi ollut asiaa. Osa Capitol Reefin hienoimmista nähtävyyksistä on kuoppaisen taipaleen takana.

…yksi uusi kansallispuisto. Kai. Tämä pitää vielä tarkistaa äidin 90-luvulla pitämästä matkapäiväkirjasta.

…kaksi yötä teltassa. Toinen keskellä ei mitään: kansallispuiston leirintäalue oli täyttynyt jo aamupäivästä, mutta puistonvartija vinkkasi, että puiston ulkopuolella valtion mailla saa telttailla vapaasti. Vaikka täysin valosaasteeton yö keskellä kitukasvuisia utahinkatajia oli ikimuistoinen, kaipasimme kuitenkin juoksevaa vettä astioiden pesemiseen sen verran paljon, että karautimme heti seuraavana aamuna leirintäalueelle paikkaa varaamaan.

…yksi tähdenlento. Olen hirveän huono bongaamaan näitä, mutta näin valosaasteettomalla alueella pitäisi olla jo todellinen puusilmä, ettei näitä näkisi.

…neljä hampurilaispihviä. Nuotiolla. Tässä olisi jo saumaa kehuskella eräjormailutaidoilla, ellei olisi samalla polttanut karrelle jälkiruoaksi aiottuja suklaabanaaneita.

…nolla puumaa. Ainakin kolme ”oliko tuo puuma!!!”-säikähdystä. Kiitos vaan muulipeurat, murmelit ja jokapuolella yksin liikkumisesta varoittelevat kyltit.

…yksi kalkkarokäärme. Kuollut. Niistä säikähdyksistä taas voi kiittää pikkulintuja.

…10 km avo-Jeepin takapenkillä. Vartin liftaus yhdensuuntaisen patikointireitin loppupisteestä alkupisteeseen tuotti tulosta, kun denveriläisperhe veti U-käännöksen ja palasi noukkimaan meidät kyytiin.

…16 km jalan. Luikertelevassa kanjonissa katoaa suuntavaisto täysin, ja 14km:n kohdalla oli pakko tarkistaa GPS:n avulla, että olimme varmasti oikealla reitillä.

…kaksi muuta patikoijaa. Tämän verran näimme ihmisiä vajaan viiden tunnin aikana kanjonissa. Muissa Utahin puistoissa pitkänä viikonloppuna tällaisesta rauhasta voi vain haaveilla.

…kuusi maailman kesyintä muulipeuraa. Puiston leirintäalueen peuralauma on sen verran tottunut ihmisiin, että Iiro heräsi aamuvarhaisella siihen, että ”joku” liikkui ihan teltan ulkopuolella ja maiskutti. Leirintäalueen ruohikko tuskin tarvitsee ruohonleikkuria.

…kaksi vuorokautta ilman kännykkäkuuluvuutta. Kännykkä nappasi takaisin kiinni verkkoon vasta melkein Coloradossa. Toisaalta eipähän tarvinnut ladata myöskään kännykän akkua koko viikonloppuna.

…melkein 2 koppaa viiniä. Paluumatkalla pysähdyimme yöksi Palisaden viinialueelle Länsi-Coloradoon ja ihastuimme; tiesimme viinit jo ennestään hyviksi, mutta kerrankin niitä sai myös kohtuuhintaan. Helteisellä ja aurinkoisella päivällä sekä upeilla maisemilla saattoi olla vaikutuksensa siihen, miksi tuliaisten osto tässä määrin tuntui kerrassaan loistavalta idealta.

…kolme viinitilaa. Yhdelle päädyimme, koska se oli hotellimme vieressä, toiselle koska tilan päärakennus oli söpö. Kolmatta lähdimme varta vasten etsimään, kun näimme tilan tuottaman pullon gewurztramineria paikallisessa viinakaupassa.

Pidemmät selostukset tulevat blogiin sitten myöhemmin ajan kanssa.

6.4.20167.4.2016

Mitä maksaa laskettelu Coloradossa?

Laskettelukausi täällä Coloradossa lähenee loppuaan, ja ensimmäiset keskukset alkavat sulkemaan oviaan. Lumitilanne on kuitenkin ollut ilmeisen hyvä, koska mm. Vail tiedotti jatkavansa kautta vielä viikolla suunnitellusta, ja me lähdemme nyt viikonlopuksi Breckenridgeen toiveikkaana laskemaan. Toiveikkaana siksi, että viime yönä siellä tuli 17cm uutta lunta; toiveikkaana siitä huolimatta, että viikonlopuksi sinne on luvattu +10C ja sadetta.

IMG_20160329_110505 — Iiro vasemmalla, minä oikealla. North Facen laskettelutakkini on ehkäpä paras talvivaateostos ikinä.

IMG_20160224_091654 — Minun lempparihuippuni Breckenridgessä: Peak 6.

Hankimme viime vuonna kausiliput täksi talveksi läheisiin isoihin hiihtokeskuksiin. Iiro osti omansa heti huhtikuussa, kun ne ovat halvimmillaan, ja minä tilasin omani syyskuussa, kun hinta oli noussut pari kymppiä. Itse maksoin lipustani $599, mikä kuulostaa kalliilta. Oliko se? Tässä yhteenveto, miten paljon lipulle on tullut tähän mennessä käyttöä:

14 päivää rinteessä (5 x Breckenridge, 3 x Vail, 3 x Keystone, 2 x Beaver Creek, 1 x Arapahoe Basin)
62km vertikaalista laskua. Hiihtohissien RFID-tunnistimet toimivat sen verran satunnaisesti, että oikea määrä lienee noin 70km.
2 kaatumista. Kummallakin kertaa toinen laskettelija laski päälle.
Paljon enemmän mustia rinteitä kuin kauden alussa olisin veikannut. Yksi tuplamusta, joka oli kamala ja jonka päähän piti kiivetä jalan, mutta josta näkymät olivat kaiken sen arvoisia.

IMG_20160306_234911 — Tässä meidän porukka kiipeää Breckenridgessä sinne korkeimmalle huipulle. 4km:n korkeudessa olisi jo muutenkin tarpeeksi vaikeaa kiivetä, ellei lisäksi olisi monoja jalassa ja suksia kannossa.

IMG_20160221_203311 — …ja tässä näkymiä sieltä 4km:stä. Luonnollisesti jenkkilippu liehuu!

14 päivää kuulostaa ensialkuun paljolta, mutta ei se oikeasti ole. Olemme erinäisten flunssien takia jättäneet viimehetkellä väliin jo 4 lasketteluviikonloppua, joten ilman poikkeuksellisen huono-onnista pöpötilannetta olisimme viettäneet rinteessä varmaan viitisen päivää enemmän.

Meillä on vielä kolme lukkoonlyötyä laskettelupäivää Breckenridgessä, ennen kuin keskus sulkeutuu, ja todennäköisesti käymme vielä kerran tai pari Arapahoe Basinissa, jossa rinteet ovat auki kesäkuulle. Yhden rinnepäivän hinnaksi tullee siis kausilipulla noin $35, kun yksittäisliput ovat luokkaa $120-170 ajankohdasta ja keskuksesta riippuen. Tämä oli sen verran hyvä diili, että kliksuttelin juuri tänään itselleni kausilipun myös ensi talveksi. Kun ostin lipun jo nyt huhtikuussa, saan lisäksi oikeuden ostaa kavereille rajoitetun määrän päivälippuja alennettuun hintaan. Tervetuloa vaan tutut kylään!

IMG_20160228_233105 — Hiihtolomalle tullut kummipoika veteli kumpareita paljon sujuvammin kuin Iiro. Minä en edes yrittänyt.

IMG_20160215_114536 — Australiasta tänne lautailemaan tullut Klasu manasi jostain meille lumipyryn. Näkyvyys nolla, mutta lumitilanne rinteissä mahtava. Ja taas jenkkilippu liehuu, totta kai!

Laskennallisesti kausilippu kannattaa jo noin 7 laskettelupäivän kohdalla, ja kaikki tästä eteenpäin on plussaa. Meidän kausilippuversiomme on itseasiassa saman hintainen kuin 7 päivän lippupaketti: Epic Local -kausilippu, jonka voivat ostaa muutkin kuin lokaalit asukit, kattaa muuten samat laskettelukeskukset Coloradossa (sekä Kaliforniassa, Utahissa, Michiganissa, Minnesotassa ja Wisconsinissa) kuin mitä täysihintainen Epic Pass, mutta suosituimpiin laskettelukeskuksiin ei pääse joulun välipäivinä eikä amerikkalaisina juhlapyhinä.

Kausilippujen ja seitsemän päivän lippupakettien lisäksi myynnissä on myös neljän päivän lippupaketteja, jotka maksavat nyt ostettuna $399. Koska päiväliput ovat käytännössä aina yli $100 per päivä, seitsemän päivän lippupaketti tai Epic Local (jos ei ole loma-aikaan liikenteessä) kannattaa jo kuudella laskupäivällä.

Jos suunnittelee laskettelureissua Coloradoon tai vaikka Kaliforniaan näihin meidän kausilipun keskuksiin, niin liput kannattaa ostaa elokuun loppuun mennessä. Siitä eteenpäin hinnat alkavat hitaasti nousta sekä kausilipuissa että neljän ja seitsemän päivän lippupaketeissa. Lippuja Vail Resortsin keskuksiin myy Snow.com.

IMG_20160227_085509 — Vailin ”Back Bowls”, jossa rinteet ovat koko vuorenseinämän levyisiä.

IMG_20160226_091353 — Beaver Creekin alppihiihdon MM-laskumäki.

Coloradossa on myös halvempia laskettelukeskuksia kuin Vail Resortsin keskukset, mutta Vailin keskukset (etenkin Vail ja Breckenridge) ovat isoimmat ja laskettelunäkökulmasta mielestäni myös hienoimmat. Vähän halvemmalla pääsee, kun suuntaa Rocky Mountain Super Pass Plus -kausilipun alaisiin keskuksiin, joista Copperissa on paljon hyviä mäkiä ja Steamboatissa tosi kiva kylä, ja yksittäiset pikkukeskukset ovat vielä näitä halvempia. Kalliimmallakin pääsee: Coloradon kallein hiihtokeskus on yhä Hollywood-julkkisten suosiossa oleva Aspen, jossa me emme ole vielä käyneet.

IMG_20160303_222445 — Temppurinteissä minä jätin hyppelyt muulle seurueelle ja linnoittauduin pokkarin kanssa laukaisuvalmiuteen.

Rahanmeno ei minulla taida rajoittua pelkkään lippuun. Hetken mielijohteesta vuokrasin viime skimbareissulle kokoa pienemmät monot, ja tajusin, että olen laskenut jo kaksi kautta vähän liian isoissa monoissa.

Kirjoituksen kuvat on poimittu Instagram-tililtäni. Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA, Travellover ja Muru Mou. Minua voi seurata Instagramissa käyttäjätunnuksella @globecalledhome.

4.3.20164.3.2016

Coloradon kansallispuistot: neljä matkan arvoista paikkaa

Olen tässä viime aikoina tapellut Yhdysvaltain ja ehkäpä koko maailman karseimman ja huonoimman valtion viraston kanssa sen verran paljon, etten viitsi siitä juuri nyt kirjoittaa yhtään mitään. Sen sijaan kerron teille siitä toisesta ääripäästä: Yhdysvaltain ja ehkäpä koko maailman parhaasta valtion virastosta, jonka toimintaa ihailen ja jonka ansiosta nautin elämästäni enemmän.

Puhun tietenkin kansallispuistojärjestelmää ylläpitävästä National Park Servicestä, joka täyttää tänä vuonna 100 vuotta. NPS:n hallinnassa on paljon muutakin kuin kansallispuistoja, mutta ne ovat eittämättä viraston kruununjalokivet, arvokkaimmat ja hienoimmat paikat, ja niitä on Coloradossa neljä. Tässä ne ovat:

Valtavia hiekkadyynejä: Great Sand Dunesin kansallispuisto

Kun kiersimme perheen kanssa 90-luvulla Coloradoa, Great Sand Dunes ei vielä ollut kansallispuisto, mutta se ei estänyt vanhempiani lisäämästä paikkaa roadtrip-reitillemme. Muistan kiivenneeni hiekkadyynille, laskeneeni sen laitaa alas ja ihmetelleeni tulikuumaa hiekkaa, joka tuntui kuumalta lenkkareidenkin läpi.

Pari vuotta sitten telttailimme Iiron kanssa yön hiekkadyynien vieressä ja heräsimme yhdessä auringon kanssa kiipeämään dyynien korkeimmalle huipulle. Valtavat dyynit ovat käsittämätön ilmestys suurten vuorten keskellä, ja niistä nauttiminen onnistuu parhaiten aamuisin, kun aurinko ei ole vielä ehtinyt lämmittää hiekkaa paahtavan kuumaksi.

Jylhiä vuorimaisemia: Kalliovuorten kansallispuisto

Meidän lähikansallispuistollamme tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni, kiitos viime syyskuun, kun sanoimme siellä toisillemme Tahdon. (Tai emme varsinaisesti sanoneet, mutta allekirjoitimme pari paperilappua, joka ajoi saman asian.) Kalliovuorten kansallispuisto, Rocky Mountain National Park, on patikoijan unelma ja täynnä toinen toistaan upeampia polkuja, mutta hienoista vuorimaisemista pääsee osaksi vaikkei astuisi polulta metriäkään. Siitä huolehtii Trail Ridge Road, autotie, joka kulkee puiston läpi melkein neljän kilometrin korkeudessa.

Kansallispuisto on mielestäni upeimmillaan syyskuussa, kun puut alkavat saada väriä ja vapitiurokset kalistelevat sarviaan, mutta puisto on vierailun arvoinen mihin vuodenaikaan tahansa. Talvella hienointa on lumikenkäily poluilla, jotka kesän ruuhkiin verrattuna vaikuttavat melkein autioilta.

Tuhatvuotista intiaanikulttuuria: Mesa Verden kansallispuisto

Yhdysvalloissa on tasan yksi kansallispuisto, joka on perustettu suojelemaan ensisijaisesti ihmisen kulttuuriperintöä. Kyseessä on Mesa Verden kansallispuisto Coloradon lounaiskolkassa, jossa pienellä alueella muinaiset pueblo-intiaanit ovat rakentaneet kanjonien seinämiin taloja, naapurustoja ja kokonaisia kaupunkeja.

Mesa Verde on alueena sen verran iso, että jo pintaraapaisuun tarvitaan pari tuntia. Me vietimme alueella kokonaisen vuorokauden tutkien intiaanien asumuksia ja miettien, mihin ihmeeseen kokonainen sivilisaatio oli voinut kadota reilu 700 vuotta sitten.

Pimeä rotko: Black Canyon of the Gunnisonin kansallispuisto

Black Canyon on nimetty vähän hassusti, sillä se ei ole kanjoni ollenkaan vaan rotko, gorge. Kanjonit kun tuppaavat olemaan leveämpiä kuin syviä – tyyliin Grand Canyon, kilometrin syvä mutta kymmenen kilometriä leveä – kun taas rotkot kilpailevat syvyydessä, ja Black Canyon on näistä kaikista rotkomaisin: syvimmillään se on yli 800 metriä syvä ja vain 350 metriä leveä. Nimensä rotko on saanut siitä, että aurinko paistaa pohjalle vain puoli tuntia päivässä.

Kun vierailimme rotkolla, harkitsimme aluksi patikointia rotkon pohjalle ja takaisin ylös. Totesimme kuitenkin pian, että ehkä parempi jättää suunnitelma johonkin toiseen kertaan, kun olisimme varmempia jaksamisestamme. Vuorelta kun voi alas vaikka kieriä, jos väsähtää, mutta rotkosta on pakko nousta ylös.

3.2.201616.11.2016

Häämatka Karibialla: paras loma ikinä!

Suunnilleen puolivälissä risteilyä se kävi ensimmäistä kertaa mielessä, ja loppuviikosta olin jo varma asiasta: häämatka Karibialla oli paras loma, jolla olen koskaan ollut. Tietenkin seura oli ylitse kaiken, mutta koska samassa seurassa on tullut reissattua jo kymmenisen vuotta, piti syitä miettiä muualtakin. Tässä ne ovat:

Häämatka Karibialle: Saint Kitts — Brimstonen linnake Saint Kittsillä – yksi kahdesta maailmanperintökohteesta, jossa vierailimme

Kulttuuria – joka Karibian saarella omansa

Ennen tätä matkaa mielikuvani Karibian saarista eivät eronneet muuta kuin nimeltä: samoja hiekkarantoja varmaan kaikkialla. Väärin! Tämä kävi selväksi viimeistään toisena saaripäivänä, kun saavuimme havaijimaisilta Yhdysvaltain Neitsytsaarilta huomattavasti köyhemmälle Saint Kittsille, jossa meno muistutti välillä Afrikkaa.

Kovasti laivalla mainostetun shoppailun ja rantojen sijaan keskityimme Saint Kittsillä ja Barbadoksella historiaan, ja sitä riitti. Alkuasukkaat, siirtomaa-aika, orjakauppa ja sokeriruokotalous tulivat tutuiksi, kun kiertelimme linnakkeita ja plantaaseja. Barbadoksella parhaiten mieleen jäi kulttuurista rommi, jota pääsimme maistelemaan vanhalla sokeriruokotilalla, jossa rommia yhä valmistetaan perinteisin menetelmin. Bridgetownin kaupunki taas yllätti sillä, miten kaupungilta se vaikutti turistikeskuksen sijaan – ja sitähän se olikin.

Saint-Martinilla palasimme sitten nykypäivään ja ihmettelimme, miten Barbadoksen ”Pikku-Englanti”-fiiliksen jälkeen voitiin olla niin Ranskassa. Kittsillä ja Barbadoksella puhuttu karibianenglanti vaihtui kieleen, jonka juuri ja juuri tunnistin ranskaksi, ja liikenne vaihtui tutulle puolelle tietä. Saint-Martinin saari on jaettu kahtia Ranskan ja Hollannin välillä, ja jo kahden saaripuoliskon välillä ero oli huimaava: siinä missä hollantilainen Sint Maarten oli turismin tasoltaan melkeinpä Kanariaan verrattavissa, Saint-Martinista tuli mieleen Ranskan pikkukylät jossain Montpellierin ja Marseilles’n välimaastossa.

Häämatka Karibialle: Barbados — 350 vuotta vanha sokeriplantaasi Barbadoksella

A photo posted by Jenni (@globecalledhome) on Jan 27, 2016 at 5:08am PST

Kiireettömyys – Karibialla sitä riittää

Matkalla saatan välillä juosta pää kolmantena jalkana nähtävyydestä toiseen, ja lopulta kotiin tullessa tuntuu, että tarvitsisin pari ylimääräistä vapaapäivää pelkkään leipäilyyn. Sen sijaan tämä loma tuntui oikealta lomalta, ja palasin takaisin kotiin varmasti levänneenä. Suuri kiitos tästä menee risteilyn useammalle meripäivälle, joiden aikana ei ollut kiire minnekään.

Kiireettömyys ei tässä tapauksessa tarkoita tylsistymistä. Tekemistä laivoilla riitti, mutta se oli kaikki luonteeltaan kiireetöntä. Uima-altaan laidalla makoilua ja porealtaassa lekottelua. Huonepalvelusta tilatun aamupalan nauttimista parvekkeella kylpytakit päällä. Luento Karibian historiasta (jonka aikana tosin nuokuin, koska proffa oli keskimääräistäkin akateemikkoa kuivempi). Päivän jumppakiintiön täyttö kannella ohjatun tanssitunnin tahdissa. Miettiminen, kumpaa illan standup-, taikuri- tai tanssinäytöksistä sitä menisi katsomaan. Hiusten leikkauttaminen laivan spa:ssa isoista ikkunoista merta ihaillen. Adrenaliinia nostattavin osuus risteilystä oli kasinon pokeriturnaus (jonka voitin!), joka jäi reissun ainoaksi, koska seuraavan turnauksen aikoihin olin liian ”kiireinen” kirjoittaessani postikortteja laivan loungen jazzbändiä kuunnellen.

Toisaalta saarillakin elämä meni omaa vauhtiaan, ja saarten pieni koko takasi sen, että joka saarella tuntui lähtiessä, että olimme nähneet tarpeeksi. Ei siis tarpeeksi, että tänne ei ikinä tarvitse tulla uudestaan, vaan tarpeeksi, että voimme hyvillä mielin jatkaa eteenpäin. Etenkin kun se hyvillä mielin jatkaminen sisälsi lasilliset samppanjaa ja loittonevan rantaviivan tarkkailun laivalta käsin.

Häämatka - Karibia - auringonlasku — Laivan perässä kahden kannen välissä oli pieni tasanne, joka oli yksityisyytensä ansiosta oma lempparipaikkani meren ihailuun

Loistavaa palvelua, loistavaa ruokaa

Meillä ei ollut aiempaa kokemusta pitkistä risteilyistä tai varustamoista, joten laivamme Celebrity Equinox onnistui ylittämään odotukset kaikilla tasoilla. En ole koskaan aiemmin päässyt nauttimaan noin tasalaatuisen hyvästä palvelusta yhtä pitkäkestoisesti. Jätimme parissa välissä ylimääräistä tippiä hyvästä palvelusta, ja yllätykseksemme tämä ei tuntunut vaikuttavan palvelun tasoon, koska se oli jo valmiiksi juuri sillä tasolla kuin pitikin. Ravintolahenkilökunta oli miellyttävää, hyttipalvelu loistavaa, hyttisiivous juuri niin huomaamatonta kuin voi olla, ja ylipäänsä henkilökunta todella mukavaa.

Niin, ne ravintolat. Niitä oli monta, ja ne olivat kaikki hyviä. Ruotsinlaivatyylinen buffet löytyi sellaista haluaville, mutta itse tykkäsimme enemmän valkoisista pöytäliinoista. Risteilyn perushintaan kuului illallinen hyvätasoisessa ravintolassa (jossa muuten söimme joka ilta etanoita – nyt on niiden kiintiö vähäksi aikaa täynnä), mutta sen lisäksi laivalta löytyi useampi erikoisravintola, joita kaikkia kokeilimme. Todellisia fine dining -kokemuksia olivat ravintola, jossa hummeri liekitettiin pöydässä, ja toinen, jonka tryffeliravioli on parasta pastaa, jota olen ikinä syönyt. On suorastaan ihme, ettemme palanneet reissusta kuin pari kiloa painavempina.

Häämatka - Karibia - Celebrity Equinox — Celebrity Equinoxilla ylimmällä kannella on nurmikko, jossa ainoana satamailtana bändi soitti ja joitain kymmeniä vieraita oli kerääntynyt ihailemaan Sint Maartenin tähtitaivasta.

Toinen toistaan upeampia rantoja

Emme käyneet rannalla kuin kahdella saarella, joten ne eivät olleet yhtä isossa osassa reissussa kuin ehkä etukäteen olisi voinut kuvitella. Kaikki näkemämme rannat olivat kuitenkin upeita, ja niistä kaksi nousi ylitse muiden.

Neitsytsaarten kansallispuisto Saint Johnilla oli sitä Karibiaa, johon voisi kuvitella eurooppalaisten satoja vuosia sitten törmänneen ja ihastuneen. Kansallispuistostatuksensa takia rannat olivat pitkälti rakentamattomia ja meri uskomattoman turkoosia. Kovan tuulen takia emme päässeet snorklaamaan, mutta sen sijaan patikoimme läpi metsän Honeymoon Baylle, jossa levitimme pyyhkeet kapealle rantahiekalle. Emme olleet rannan ainoat lomailijat, kaukana siitä, mutta juuri tällä hiekkakaistaleella olimme ainoat.

Toinen ranta, joka jäi mieleen, oli Maho Beach Sint-Maartenilla. Vietimme täällä kolme tuntia, jonka aikana otimme aurinkoa ja uimme, mutta syy rannalle saapumiseen oli ehkä kuitenkin sen sijainti lentokentän kiitoradan päässä. Tsekkaa allaoleva kuva, niin ymmärrät miksi.

Häämatka Karibialla & Maho Beach — KLM:n Jumbo laskeutumassa Sint Maartenin Maho Beachille. Tämä oli ehkäpä makein rantakokemus loman aikana.

Häämatka - Karibia - Neitsytsaaret — Neitsytsaarten kansallispuiston rannat olivat vertaansa vailla. Upeita hiekkarantoja luonnontilassa!

Lähtisinkö uudestaan? Todellakin! En samalle reitille, enkä välttämättä samalle laivallekaan: saaret olivat mainioita ja Celebrity Equinox aivan upea, mutta saattaisin harkita muulle kuin häämatkalle halvempaa laivaa tai lyhyempää reittiä. Karibialla kuitenkin tarjontaa riittää, ja me aloimme jo miettiä, milloin pääsisimme lähtemään seuraavan kerran. Vähän hymyilin ennen risteilyfaneille, mutta minusta taisi itse tulla sellainen.

Yhteistyössä Celebrity Cruises

Kirjoituksen kuvat ovat parhaita matkakuviani viime vuodelta Instagramista. Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA, Travellover ja Muru Mou. Minua voi seurata instagramissa käyttäjätunnuksella @globecalledhome.

6.1.20167.1.2016

Tilinpäätös – tällainen oli vuosi 2015

2015 oli vuotena täynnä isoja muutoksia ja kokonaisuutena kuin vuoristorata. Vuosi alkoi suurella surulla, väliin mahtui hyviä ja huonoja hetkiä, ja loppu olikin onnellisuuden ilotulitusta – hyvä näin päin. Siinä välissä poukkoiltiin milloin missäkin, ja kvantitatiivisesti vuosi näytti tältä:

1 uusi maa, 3 uutta osavaltiota, 3 uutta USAn kansallispuistoa, 7½ uutta maailmanperintökohdetta (koska lasketaanko Everglades, jos sen yli lentää pienkoneella?)
36 yötä hotellissa, 3 yötä motellissa, 2 yötä hostellissa, 3 yötä Airbnb:ssä, 8 yötä hiihtomökissä, 1 yö autiotuvassa, 5 yötä teltassa, 1 yö sohvasurffaten, 29 yötä kavereiden ja sukulaisten nurkissa, 5 yötä lentokoneessa – yhteensä 93 yötä poissa omasta sängystä
49 lentokoneen nousua, 9 mannertenvälistä lentoa, 4 TGV-junamatkaa, noin 15 Luxemburg-Bryssel-junamatkaa, 2 BlaBlaCar-kyytiä
14 päivää laskettelurinteessä, 2 kiivettyä nelitonnista vuorta, yli 200 kilometria patikointia

Elämän tutkimiseen taitaa kuitenkin sopia paremmin sanat ja tunteet kuin numerot, joten kvalitatiivinen tilinpäätös on tässä:

Kiitos nuotiontuoksuiselle retkimimmille Nellalle ideasta ja tästä kysymyspatterista.

Everglades, Florida — Everglades pienkoneesta nähtynä

1. Mitä sellaista teit kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?

Menin naimisiin.

2. Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutenavuotena tekemäsi lupaukset?

En tainnut tehdä mitään lupauksia. Viime uutenavuotena itseasiassa nukahdin jo klo 23, vaikka kovasti yritin sinnitellä valveilla puoleen yöhön. Olimme syöneet sen verran hyvän illallisen Iiron ja vanhempieni kanssa, ja kirpeä vuoriston pakkasilma ja päivän laskettelu vaativat veronsa.

Copper Mountain, Colorado — Copper Mountain, Kalliovuoret, Colorado

3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?

Kyllä, paljon! Sain uusia ystäviä Coloradosta ja pääsin vihdoin tapaamaan kasvotusten monta pitkään seuraamaani bloggaajaa, jotka kaikki osoittautuivat vähintään yhtä mukaviksi kuin mitä kirjoitustensa perusteella olisi voinut luulla.

Wynwood, Miami — Graffiteja Wynwoodissa, Miamissa

4. Missä maissa vierailit?

Luxemburgin, Yhdysvaltojen ja Suomen lisäksi kävin Ranskassa, Saksassa, Belgiassa, Hollannissa ja uutena valtiona Irlannissa.

Yhdysvaltain osavaltioista vierailin Coloradon lisäksi Floridassa, New Yorkissa, Wyomingissa, Etelä-Dakotassa, Nebraskassa ja Teksasissa. Näistä kolmessa viimeisimmässä en ollut käynyt aiemmin.

Badlands, Etelä-Dakota — Badlandsien kansallispuisto Etelä-Dakotassa

5. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et kuluneen vuoden aikana saanut?

Aika vaikea sanoa mitään, kun tuntuu, että sain kaiken, mitä halusin. Siivooja, joka kävisi kerran viikossa meillä kotona, olisi kyllä pop.

Auringonnousu Floridassa — Fort Lauderdale, Florida

6. Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä nimenomaisesta kaudesta?

Syyskuun 19.

7. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?

Järjestää elämäni sille mallille kuin halusin. Olin vuoden alussa tyytymätön eri mantereilla asumiseen, ja vuoden aikana korjasin tilanteen. Iso kiitos tästä menee Iirolle, mutta kai minulla oli itsekin näppini pelissä.

Auringonlasku, Key West, Florida — Key West, Florida

8. Mikä oli suurin pettymyksesi?

Etten lopulta saanut aikaiseksi kaikkea sitä, mitä olin suunnitellut.

9. Mikä oli paras ostoksesi?

Jokainen juna-, bussi- ja lentolippu sekä bensat pienkoneeseen Key Westiin.

Royal Gorge junamatka — Junassa läpi Royal Gorgen, Colorado

10. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?

Töissä erään asiakkaan, jonka flirtti ensin lähenteli seksuaalista häirintää ja joka sen jälkeen siirtyi ”huudetaan palaverissa pää punaisena herjoja ja poistutaan ovet paukkuen”-linjalle. Ilmeisesti oli ensimmäinen kerta, kun nuorempi nainen kertoi hänelle, ettei hän saa tahtoaan läpi.

Luxemburgissa jokapäiväiseltä työmatkaltani avautui tällaiset näkymät

11. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Matkustamiseen tietenkin.

Eurosetelien sillat, Rotterdam — Luulitko, että eurosetelien sillat olivat mielikuvituksen tuotetta? Niinhän ne olivatkin, kunnes ne rakennettiin Rotterdamiin.

12. Mistä ihan todella, todella innostuit?

Laskettelusta ja telttailusta.

Arapahoe Basin, Colorado — Arapahoe Basin lähes 4km korkeudessa, Colorado

13. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?

John Denverin Rocky Mountain High, Coloradon osavaltiolaulu.

14. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Kiivenneeni Kalliovuorille. Kesä tuntui loppuvan täysin ennenaikojaan.

15. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

Katsoneeni telkkarista tuubaa.

Perseidit — Perseidien meteorisade elokuussa

16. Miten vietit joulua? Entä juhannusta?

Joulua vietin sukulaisten luona Turussa, ja kävin katsomassa joulurauhan julistuksen. Juhannuksena uin, pyöräilin ja juoksin Lookout Mountainin triathlonissa, jonka jälkeen vietimme iltapäivän grillaten uima-altaalla.

17. Rakastuitko kauden aikana?

Aina uudelleen.

Place des Vosges, Pariisi — Place des Vosgesia kiertävät käytävät Pariisissa

18. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?

John Oliver. Yritimme myös ohjelman kuvauksiin New Yorkissa, mutta saavuimme jonottamaan liian myöhään, kun sormuksia shoppaillessa meni arvioitua pidempään.

19. Vihaatko mitään tai ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?

Vihasin vuosi sitten paria henkilöä tai asiaa, joista olen sittemmin päässyt yli. Viha kuluttaa enemmän kuin antaa.

Alesia, Burgundi, Ranska — Alesian kylä, Burgundi, Ranska

20. Mikä oli paras lukemasi kirja?

Finlandia-voittaja He eivät tiedä mitä tekevät oli kerrassaan loistava.

21. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

Olen sen verran epämusiikillinen, etten keksi tähän mitään. Onneksi häissämme DJ osasi asiansa ilman minkäänlaista ohjeistusta.

22. Mitä halusit ja sait?

Sormukset sormeen.

23. Mitä halusit, mutta et saanut?

Pari työpaikkaa, jotka menivät sivu suun, jäivät harmittamaan.

24. Mikä oli vuoden paras elokuva?

Interstellar teki suurimman vaikutuksen juonellaan, ja Wild rokkasi maisemillaan, mutta ehkäpä kuitenkin The Good Lie, jossa ainoa miinus oli, että katsoin sen lentokoneessa ja lentoemäntä tuli tarjoamaan juotavaa juuri, kun itkin valtoimenaan.

25. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?

Osallistuimme Iiron kanssa Pariisin rauhanmarssille miljoonan muun kanssa. Täytin 30.

26. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi selvästi paremman ja onnellisemman?

Että olisin nähnyt ukkiani vielä kerran.

27. Kuinka määrittelisit tyylisi kuluneen vuoden aikana?

Euroopassa amerikkalainen, Yhdysvalloissa eurooppalainen.

28. Mikä piti sinut järjissäsi?

Coloradon aurinko.

Uppopaistetut suolakurkut — Uppopaistettuja suolakurkkuja Colorado State Fairilla

29. Ketä kaipasit?

Ukkia.

ig6 — 4401 metriä korkean Mount Elbertin huipulla, Kalliovuorten korkeimmalla vuorella

30. Kuka oli paras tapaamasi ihminen?

Heli, Timo, Joonas ja Ellu, eli Coloradossa asuvien suomalaisten ”nuorisojengi”. Ei pysty eikä pidäkään valita vain yhtä.

31. Mikä tai kuka yllätti sinut kuluneena vuonna?

Iiro yllätti täysin viedessään New Yorkiin – ja minulta jalat alta.

32. Mitkä viisi asiaa asetat itsellesi tavoitteiksi ensi vuodelle? Nämä eivät ole uudenvuodenlupauksia vaan henkilökohtaisia tavoitteita.

Kiipeän ainakin kahdelle nelitonniselle, annan aikaani vapaaehtoistyöhön, puran matkalaukut nopeammin kuin nyt, parannan lihaskuntoani ja olen ensi vuonna yhtä onnellinen kuin nyt.

3.12.2015

5 syytä lähteä laskettelemaan Coloradoon

Marraskuussa ei ollut viikonloppua, jota emme olisi viettäneet mäissä. Kun maailmanluokan rinteet sijaitsevat vain parin tunnin ajomatkan päässä kotoa, olisi synti jättää mahdollisuus niihin käyttämättä. Ei tosiaan, me olemme jo luuhanneet mäissä kausilipun edestä, eikä kausi ole kunnolla päässyt edes alkamaan. Monena aamuna auringonnousun aikaan olemme roudanneet suksipussin autoon, karauttaneet vuorille ja nauttineet auringosta, joka on paistanut lähes siniseltä taivaalta – joka ikinen kerta!

Coloradon laskettelurinteisiin kannattaa kuitenkin lähteä kauempaakin kuin parin tunnin ajomatkan päästä. Tässä viisi hyvää syytä, miksi niin.

1. Coloradon lumi on puuteria.

Hatarat muistikuvat Lapista olivat, että lumi oli usein märkää tönkköä ja laskeminen puurtamista. Täällä en ole eritysesti kiinnittänyt huomiota lumeen, koska se on yleensä ollut erinomaista. Puuterilunta. Coloradon ja Utahin lumisateita pidetään laskettelun kannalta Yhdysvaltojen optimaalisimpina, koska lumi täällä on lähes aina kuivaa puuteria.

2. Yli 20 laskettelukeskuksessa on varaa mistä valita.

Haluatko laskea samoja rinteitä mitä MM-alppihiihtäjät? Lähde Beaver Creekiin. Haluatko valtavaan resorttiin, jonka läpikoluamiseen ei riitä edes viikonloppu? Vail kutsuu. Haluatko bongata rinteestä Hollywood-julkkiksia? Aspenin tuntevat kaikki. Perheet, hiihtopummit ja snoukkaajat löytävät kaikki omat mekkansa.

3. Laskettelukausi jatkuu lokakuusta kesäkuulle.

Arapahoe Basin on Yhdysvaltain korkein laskettelukeskus, jonka ylimmät hissit vievät pari metriä vajaa neljään kilometriin. Ohuen ilman miinuspuoli on mahdolliset hengitysvaikeudet – minua alkoi oksettaa pari viikkoa sitten huipulla ja oli pakko siirtyä alempiin rinteisiin – mutta toisaalta korkealla vuorilla lumi tulee aikaisin, ja A-Basin avaa hissinsä aina ennen Halloweenia. Sulkeutumispäivä on ollut säästä riippuen yleensä kesäkuun puolivälissä, mutta onpa keskus joskus sulkenut ovensa vasta heinäkuussa July 4thina.

4. Tekemistä riittää rinteiden ulkopuolellakin.

Esimerkiksi Breckenridgen hiihtokeskus on rakennettu yli sata vuotta vanhan kaivoskaupungin yhteyteen, ja vanha keskusta on charmikas ja eloisa. Steamboat Springsissä voi iltaisin (ja miksei päivisinkin) lillua kuumissa lähteissä, vaikka minä en kahden käynnin jälkeen ole vielä päässyt lähteisiin saakka, kun pitkän laskupäivän jälkeen hiihtokämpän poreallas on ollut kutsuvampi. Monessa paikkaa järjestetään rekiretkiä ja moottorikelkka-ajeluita vuorilla, ja useampikin hiihtokeskus mainostaa olevansa se paras hiihtokeskus shoppailijalle.

5. Coloradon laskettelukeskukset ovat kaikesta huolimatta hintansa väärtejä.

Okei, eihän nämä hiihtoliput halpoja ole. Jos Vailiin erehtyy marssimaan lippuluukulle aamulla, saa päivälipusta pulittaa noin $170. Amerikkalaiset hissiliput ovat keskimäärin kalliimpia kuin eurooppalaiset kaimansa, ja Yhdysvaltojen kalleimmat hiihtokeskukset löytyvät Coloradosta. Mutta miksipä ei. Ovathan ne Yhdysvaltojen (ja ehkäpä maailman) parhaimmat.

Eri hiihtokeskuksista Coloradossa sekä käytännön ohjeistuksia lasketteluloman varaamiseen löytyy aiemmasta kirjoituksesta: Laskettelu Coloradossa. Vaikka hissiliput ovat kalliita ja majoituskin maksaa, niin sentään lentoliput Euroopasta ovat kohtuulliset, jos tänne mielii. Usein helmikuussa parhaimpaan lasketteluaikaan tänne lennähtää Suomesta noin 500 eurolla.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu,Kaukokaipuun Nella ja Veera Bianca. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @globecalledhome.

4.11.2015

Kaunein auringonnousu ja muita Etelä-Floridan helmiä

Reilu viikko sitten tuntui jo valmiiksi siltä, että olin saapunut paratiisiin, mutta kun laukunkantaja talutti minut huoneeseeni ja tajusin parvekkeen avautuvan suoraan itään, hihkuin innoissani. Auringonlaskut ovat kauniita, mutta vielä kauniimpia ovat auringonnousut, ja parasta on, jos sitä voi ihailla suoraan sängystä – ja ehkä vetäistä vielä pienet tirsat ennen aamiaista.

Auringonnousu Hollywood Beachilta — Just tällainen näkymä mulle kiitos! Huoneen merinäköalalla tarjosi Margaritaville Resort – tosin tässä hotellissa joka huone on näköalahuone.

IMG_20151026_075426 — Kannattiko nousta vähän seiskan jälkeen? No kannattiko? Purjeveneilijän mielestä varmaan kannatti.

Ei sillä, että olisin tullut jostakin Euroopan loskakylmäloukusta Floridan lämpöön. Coloradossakin oli ihan hyvä sää ja elohopea kiikkui helteen rajoilla. Silti se kuuma kosteus, joka löi vasten kasvoja kävellessäni ulos Miamin lentokentältä ja tilatessani taksia kohti Fort Lauderdalea oli jotain aivan muuta. Vietin Etelä-Floridassa yhdeksän päivää, ja näiden aikana parasta oli:

Hollywoodin rantabulevardi. Sunnuntai-iltanakin bändi soitti bändilavalla ja suoraan lentokoneesta tulleena oli ihana työntää varpaat hiekkaan.
Fort Lauderdalen ranta ja meri, joka oli vielä marraskuussa mukavan lämmin. Yöllä täällä olisi voinut bongata munivia merikilpikonnia.
John U Lloyd State Parkin ranta, jossa me olimme ainoita ihmisiä. Jos Floridan rannat ovat mielestäsi liian turistoituneet, tule tänne.

IMG_20151025_142922 — Hollywoodin rantaa ihan Margaritaville-hotellin ulkopuolella

IMG_20151027_123056 — John U Lloyd State Park – rantaa samassa jamassa kuin vuosisata sitten, kun postinkantajat kävelivät näitä rantoja pitkin monta päivää putkeen viemään postia Fort Lauderdaleen.

175 askelta, jotka johtavat Hilllsboro Inletin majakkaan. Majakan museo on pieni eikä linssiä pääse ihmettelemään, mutta voi pojat niitä näkymiä!
Ne maagiset pari minuuttia, kun hiffasin, miten lentolauta toimii. Olivat muuten ihan täysin niiden noin kymmenen epätoivoisen räpiköimisminuutin arvoisia.

Neljä alligaattoria, jotka bongasin kiitäessämme suokiiturilla läpi öisten Evergladesien.
Yksi alligaattori, jonka bongasimme Iiron kanssa ajaessamme ”vaihtoehtoista tullitonta reittiä” kohti Seminole-intiaanireservaattia. Tämä vaihtoehtoinen reitti oli erittäin huonokuntoinen hiekkatie pitkin suon reunaa, ja alla oli Toyota Prius…
Pari kilometria korotettuja kävelyteitä soiden yläpuolella Ah-Tah-Thi-Ki-seminoleintiaanimuseon yhteydessä. Älä astu pois boardwalkilta, paikan päällä varoitettiin. Joo ei tulisi mieleenkään.
Tasan yksi suomönkijä, jonka ainoat kyyditettävät me Iiron kanssa olimme. This might be a little more bumpy than usual, kuski totesi ja rymisteli suoraan keskelle suota.

IMG_20151102_185136 — Ilman korotettua kävelytietä ei rämpimisestä soilla olisi tullut yhtään mitään.

Everglades transportation — Oikealla suokiituri, vasemmalla ”buggy” eli varmaankin sitten suomönkijä?

240 kilometriä Key Westiin, jotka taitoimme auton sijaan pienlentokoneella. Tällä lennolla vihdoin tajusi, kuinka jättimäisen valtavat Evergladesien suot oikein ovat.
Ne 100 000 muuta juhlijaa, jotka olivat saapuneet Key Westin Fantasy Festiin. Kaverit hehkuttivat, että ”hullimpi kuin New Orleansin Mardi Gras”, ja vaikka en ole Mardi Grassa käynyt, niin ei ole vaikea uskoa…

IMG_20151101_123242 — Everglades pienkoneen kyydistä nähtynä. Upea!

Kymmenet uudet matkabloggaajatutut TBEX-blogikonferenssissa.
Kaksi ”vanhaa” blogikaveria, joihin pääsi vihdoin tutustumaan kunnolla. Tsau, Sanna ja Ulla!
150cm leveä testivoittaja-ilmapatja, jonka Fort Lauderdaleen muuttanut ystävämme Henri oli hankkinut vieraspatjaksi. Tämä nyt ihan oikeasti ilman ironiaa.

Osa tämän kirjoituksen kuvista ja tapahtumista on Greater Fort Lauderdalen järjestämältä pressimatkalta.