Kalliovuoret -tägi | Globe Called Home

6.4.20167.4.2016

Mitä maksaa laskettelu Coloradossa?

Laskettelukausi täällä Coloradossa lähenee loppuaan, ja ensimmäiset keskukset alkavat sulkemaan oviaan. Lumitilanne on kuitenkin ollut ilmeisen hyvä, koska mm. Vail tiedotti jatkavansa kautta vielä viikolla suunnitellusta, ja me lähdemme nyt viikonlopuksi Breckenridgeen toiveikkaana laskemaan. Toiveikkaana siksi, että viime yönä siellä tuli 17cm uutta lunta; toiveikkaana siitä huolimatta, että viikonlopuksi sinne on luvattu +10C ja sadetta.

IMG_20160329_110505 — Iiro vasemmalla, minä oikealla. North Facen laskettelutakkini on ehkäpä paras talvivaateostos ikinä.

IMG_20160224_091654 — Minun lempparihuippuni Breckenridgessä: Peak 6.

Hankimme viime vuonna kausiliput täksi talveksi läheisiin isoihin hiihtokeskuksiin. Iiro osti omansa heti huhtikuussa, kun ne ovat halvimmillaan, ja minä tilasin omani syyskuussa, kun hinta oli noussut pari kymppiä. Itse maksoin lipustani $599, mikä kuulostaa kalliilta. Oliko se? Tässä yhteenveto, miten paljon lipulle on tullut tähän mennessä käyttöä:

14 päivää rinteessä (5 x Breckenridge, 3 x Vail, 3 x Keystone, 2 x Beaver Creek, 1 x Arapahoe Basin)
62km vertikaalista laskua. Hiihtohissien RFID-tunnistimet toimivat sen verran satunnaisesti, että oikea määrä lienee noin 70km.
2 kaatumista. Kummallakin kertaa toinen laskettelija laski päälle.
Paljon enemmän mustia rinteitä kuin kauden alussa olisin veikannut. Yksi tuplamusta, joka oli kamala ja jonka päähän piti kiivetä jalan, mutta josta näkymät olivat kaiken sen arvoisia.

IMG_20160306_234911 — Tässä meidän porukka kiipeää Breckenridgessä sinne korkeimmalle huipulle. 4km:n korkeudessa olisi jo muutenkin tarpeeksi vaikeaa kiivetä, ellei lisäksi olisi monoja jalassa ja suksia kannossa.

IMG_20160221_203311 — …ja tässä näkymiä sieltä 4km:stä. Luonnollisesti jenkkilippu liehuu!

14 päivää kuulostaa ensialkuun paljolta, mutta ei se oikeasti ole. Olemme erinäisten flunssien takia jättäneet viimehetkellä väliin jo 4 lasketteluviikonloppua, joten ilman poikkeuksellisen huono-onnista pöpötilannetta olisimme viettäneet rinteessä varmaan viitisen päivää enemmän.

Meillä on vielä kolme lukkoonlyötyä laskettelupäivää Breckenridgessä, ennen kuin keskus sulkeutuu, ja todennäköisesti käymme vielä kerran tai pari Arapahoe Basinissa, jossa rinteet ovat auki kesäkuulle. Yhden rinnepäivän hinnaksi tullee siis kausilipulla noin $35, kun yksittäisliput ovat luokkaa $120-170 ajankohdasta ja keskuksesta riippuen. Tämä oli sen verran hyvä diili, että kliksuttelin juuri tänään itselleni kausilipun myös ensi talveksi. Kun ostin lipun jo nyt huhtikuussa, saan lisäksi oikeuden ostaa kavereille rajoitetun määrän päivälippuja alennettuun hintaan. Tervetuloa vaan tutut kylään!

IMG_20160228_233105 — Hiihtolomalle tullut kummipoika veteli kumpareita paljon sujuvammin kuin Iiro. Minä en edes yrittänyt.

IMG_20160215_114536 — Australiasta tänne lautailemaan tullut Klasu manasi jostain meille lumipyryn. Näkyvyys nolla, mutta lumitilanne rinteissä mahtava. Ja taas jenkkilippu liehuu, totta kai!

Laskennallisesti kausilippu kannattaa jo noin 7 laskettelupäivän kohdalla, ja kaikki tästä eteenpäin on plussaa. Meidän kausilippuversiomme on itseasiassa saman hintainen kuin 7 päivän lippupaketti: Epic Local -kausilippu, jonka voivat ostaa muutkin kuin lokaalit asukit, kattaa muuten samat laskettelukeskukset Coloradossa (sekä Kaliforniassa, Utahissa, Michiganissa, Minnesotassa ja Wisconsinissa) kuin mitä täysihintainen Epic Pass, mutta suosituimpiin laskettelukeskuksiin ei pääse joulun välipäivinä eikä amerikkalaisina juhlapyhinä.

Kausilippujen ja seitsemän päivän lippupakettien lisäksi myynnissä on myös neljän päivän lippupaketteja, jotka maksavat nyt ostettuna $399. Koska päiväliput ovat käytännössä aina yli $100 per päivä, seitsemän päivän lippupaketti tai Epic Local (jos ei ole loma-aikaan liikenteessä) kannattaa jo kuudella laskupäivällä.

Jos suunnittelee laskettelureissua Coloradoon tai vaikka Kaliforniaan näihin meidän kausilipun keskuksiin, niin liput kannattaa ostaa elokuun loppuun mennessä. Siitä eteenpäin hinnat alkavat hitaasti nousta sekä kausilipuissa että neljän ja seitsemän päivän lippupaketeissa. Lippuja Vail Resortsin keskuksiin myy Snow.com.

IMG_20160227_085509 — Vailin ”Back Bowls”, jossa rinteet ovat koko vuorenseinämän levyisiä.

IMG_20160226_091353 — Beaver Creekin alppihiihdon MM-laskumäki.

Coloradossa on myös halvempia laskettelukeskuksia kuin Vail Resortsin keskukset, mutta Vailin keskukset (etenkin Vail ja Breckenridge) ovat isoimmat ja laskettelunäkökulmasta mielestäni myös hienoimmat. Vähän halvemmalla pääsee, kun suuntaa Rocky Mountain Super Pass Plus -kausilipun alaisiin keskuksiin, joista Copperissa on paljon hyviä mäkiä ja Steamboatissa tosi kiva kylä, ja yksittäiset pikkukeskukset ovat vielä näitä halvempia. Kalliimmallakin pääsee: Coloradon kallein hiihtokeskus on yhä Hollywood-julkkisten suosiossa oleva Aspen, jossa me emme ole vielä käyneet.

IMG_20160303_222445 — Temppurinteissä minä jätin hyppelyt muulle seurueelle ja linnoittauduin pokkarin kanssa laukaisuvalmiuteen.

Rahanmeno ei minulla taida rajoittua pelkkään lippuun. Hetken mielijohteesta vuokrasin viime skimbareissulle kokoa pienemmät monot, ja tajusin, että olen laskenut jo kaksi kautta vähän liian isoissa monoissa.

Kirjoituksen kuvat on poimittu Instagram-tililtäni. Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA, Travellover ja Muru Mou. Minua voi seurata Instagramissa käyttäjätunnuksella @globecalledhome.

2.9.20152.9.2015

Kalliovuorten 5 söpöintä eläintä

Coloradon Kalliovuorten eläinkunta on vähän erilainen kuin mitä Suomessa. Tässä viisi söpöintä summittaisessa järjestyksessä. Mikä on sinun lempparisi?

Paksusarvilammas

engl. big horn sheep

Paksusarvilampaat laiduntavat pienissä laumoissa. Kesäisin ne vaeltavat Kalliovuorten korkeuksissa, mutta talvisin ne laskeutuvat sinne, missä on helpommin syötävää. Naaraiden sarvet ovat suorahkoja ja lyhyitä, mutta uroilla ne voivat kääntyä käyräksi koko pään ympäri kuin Prinsessa Leian kampaus. Sarvista voi päätellä lampaan iän.

Me olemme nähneet paksusarvilampaita Kalliovuorten, Yellowstonen ja Badlandsien kansallispuistoissa.

Murmeli

engl. marmot

Kalliovuorten keltavatsamurmelit ovat suurempia kuin eurooppalaiset serkkunsa alppimurmelit, enkä osaa sanoa miksi, koska Kalliovuorilla ei paljoa syötävää ole. Naapurimme arveli syyksi turisteja, jotka ruokkivat täkäläisiä murmeleita pähkinöillä, mikä tuskin pitää paikkaansa. Jos murmeli syö liikaa ihmisten antamaa sille sopimatonta ruokaa (esim juuri pähkinöitä), sen vartalon rasvakoostumus muodostuu vääränlaiseksi, mikä voi olla kohtalokasta talvihorroksessa. Murmelit nimittäin vaipuvat koko pitkäksi talveksi syvään horrokseen, jossa ruumiinlämpö laskee alle 5 asteen ja sydän lyö vain pari kertaa minuutissa, ja horroksesta herätäkseen ne tarvitsevat oikeanlaista rasvaa herättääkseen kehonsa taas henkiin.

Murmeleita näkee Kalliovuorilla lähes aina puurajan yläpuolelle kiivettäessä.

Lumivuohi

engl. mountain goat

Lumivuohet on helppo tunnistaa niiden valtavasta turkista; kuvassa olevalla lumivuohella on päällä kesäturkki, joka vielä kaksinkertaistuu pituudessa ja tuuheudessa talvea varten. Lumivuohet ovat isompia ja rotevampia kuin tavalliset vuohet, ja poikasiaan puolustaessaan ne saattavat olla jopa pelottavia. Ne elävät korkealla puurajan yläpuolella päivät mutta laskeutuvat iltahämärällä laaksoon syömään. Lumivuohet ovat paksusarvilampaiden lisäksi uskomattoman hyviä kiipeilijöitä, ja ne kisailevat osittain samasta elintilasta.

Lumivuohia olemme nähneet vain kerran, Quandary Peakille kiivetessämme.

Pika eli piiskujänis

engl. pika

Piiskujäniksen eli pikan kuulee helpommin kuin näkee: kimittävä ”hip hip” ääni raikuu puurajan yläpuolella tundralla, mutta pikkuiset hamsterin kokoiset eläimet vipeltävät salamana kivenkoloissa niin, että niitä nähdäkseen pitää olla haukan katse. Nimestä mukaisesti pikat ovat läheisempää sukua jäniksille kuin hamstereille, vaikka ulkonäöstä sitä ei voisi päätellä, ja huhun mukaan ne ovat myös toimineet esikuvana eräälle toiselle salaman lailla liikuvalle otukselle – Pokémon-hahmo Pikachulle.

Pikoja näkyy vain korkeimmilla vuorilla, kaukana puurajasta.

Vapiti eli kanadanhirvi

engl. elk

Vapiti on nimenä cree-intiaanikieltä ja tarkoittaa ”valkoista paistia”. Tämä vain vähän suomalaista hirveä pienempi hirvilaji vaeltaa suurina laumoina Kalliovuorilla ja laskeutuu talvisin asutuskeskuksiin möllöttämään. Juuri nyt syyskuussa on paras hetki nähdä vapiteja Kalliovuorten kansallispuistossa, koska silloin niillä on kiima, ja tienvarret täyttyvät turisteista, jotka ihailevat niityillä sarviaan kalistelevia vapitiuroksia. Vapiti on tämän listan eläimistä ainoa, jota yleisesti metsästetään ruoaksi, ja jota saa monista alueen ravintoloista.

Vapiteihin törmäsimme ensimmäistä kertaa Kalliovuorille ajaessamme, ja siitä lähtien ne ovat olleet yleinen näky Estes Parkin ja Kalliovuorten kansallispuiston tietämillä.

PS. Kuudes söpö eläin olisi karhu, joita elää Kalliovuorilla niin paljon, että niitä näkee usein myös kaupunkialueella. Tsekkaa blogin Facebookista kuvia karhuista ”pomppimassa trampoliinilla”, ja seuraa Facebookissa niin saat uutisvirtaasi lisää näitä pikkujuttuja Coloradosta!

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu,Kaukokaipuun Nella ja Veera Bianca. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @globecalledhome.

31.8.201531.8.2015

Saunassa 3539 metrissä – Coloradon upea autiotupaverkosto

Tykkään saunoa. Tykkään siitä hetkestä, kun vesi sihahtaa kiukaalla, pehmeä löyly leviää lauteille ja suojaan kasvojani kuumalta höyryltä. Tykkään hikoilla kunnolla ja sen jälkeen käväistä ulkona jäähdyttelemässä, pulahtamassa mereen, istuskelemassa kuistilla kylmä olut kädessä. Tykkään palata takaisin hämyisään saunaan rauhoittumaan, relaamaan ja toistamaan kaiken uudelleen.

Edellisestä saunakerrasta on vierähtänyt noin puoli vuotta, joten jo oli aikakin päästä saunaan. Erityisen eetvarttia se teki pitkän patikoinnin jälkeen, kun oli ensin hilannut itsensä ja rinkkansa 3,5 kilometrin korkeuteen.

Coloradossa 10th Mountain Division Hut Association pyörittää mökkiverkostoa, josta suurin osa on tiettömien taipaleiden takana. Kesäisin tuville patikoidaan, talvisin hiihdetään tai lumikenkäillään, ja kaikki tarpeellinen pitää roudata paikalle itse. Mökkien varustelutaso vaihtelee, mutta lähtökohtaisesti se on matalahkoa suomalaista mökkitasoa: kaasuliesi löytyi ja valaistus toimi aurinkosähköllä, mutta juoksevan veden filtteröimme läheisestä purosta.

Water UV Purification — Vesi oli kirkasta ja hyvän makuista suoraan purosta, mutta varmuuden vuoksi steriloimme sen vielä Steripen Adventure Opti* UV-filtterillä. Käyttö oli helppoa, joten voin lämpimästi suositella, jos lähtee patikoimaan alueilla, jossa vesi on kirkasta muttei kuitenkaan täysin turvallista juoda.

Me olimme valinneet viikonlopun mökkikohteeksi Janet’s Cabinin minkäs muun kuin saunan takia; moinen luksus löytyi hyvin harvasta paikallisesta mökistä. Odotuksemme eivät olleet korkealla – jenkkisaunoissa on yleensä kaikenlaisia ihmevirityksiä kokolattiamatoista löylynheittokieltoihin – mutta todellisuus yllätti positiivisesti: vesipata puuttui, mutta muuten sauna olisi voinut olla missä tahansa suomalaisella mökillä, mitä nyt järveen ei vuorien keskellä puurajan tuntumassa päässyt pulahtamaan. Iiro korvasi sen steppailemalla jäätiköiden sulamisvesistä koostuvassa purossa, minä tyydyin vilvottelemaan kirpeässä vuoristoilmassa ja juomaan vaivalla paikalle raahattua ja purossa viilennettyä olutta.

Kitchen at Janet's Cabin — Mikäs tässä tiskatessa kun näkymät ovat näin upeat…

10th Mountain Hutit toimivat hostellityylisesti niin, että yhtä aikaa mökissä on yleensä useita porukoita, ja esimerkiksi Janet’s Cabinissä on 16 petipaikkaa kerrossängyissä neljässä eri makuuhuoneessa. Viikonloppuisin mökit ovat lähes aina täysiä, ja olin etukäteen lukenut, että käyttäjäkunta on vaihtelevaa, vauvasta vaariin ja yksittäisistä vaeltajista turistiryhmiin. Meidän neljän hengen suomalais-saksalaisen porukkamme lisäksi mökillä oli kuitenkin tällä kertaa 12 eläkeläistä, jotka illalla kokoontuivat tekemään palapelejä takkatulen ääreen ja viis veisasivat saunomismahdollisuudesta. Mikäs siinä, me saunoimme heidänkin edestä.

Mökkien vuokraus maksaa $40 per henki per yö, mikä ei ole enää erityisen halpaa huvia. Hinta selittyy pitkälti mökkien sijainnilla: lähimmälle autotielle oli Janet’s Cabinilta 10 kilometrin matka Continental Divide Trailia pitkin. Vaikka osa mökkien huollosta hoidetaan varmasti aasikuljetuksilla, niin valtavat kaasusäiliöt ja talven polttopuut on pakko tuoda paikalle toisella tavalla…

Ilmojen halki käy lentäjän tie… [kolme helikopterikuvaa: Paul]

Aamulla mökiltä herätessä ilmassa oli päänsärkyä, joka tuskin oli pelkästään parin saunakaljan aiheuttama. 3,5 kilometrissä ilma on jo sen verran ohutta, että pidempi oleskelu ottaa kaaliin, vaikka asumme itsekin aika korkealla. Merenpinnan tasolta tullessa suosittelisin ehdottomasti tasaamaan oloa pari päivää jossain matalammalla. Itsellä oli myös pohkeet jumissa edellispäivän kapuamisesta, mutta ei auttanut muu kuin suunnata takaisin sivistyksen pariin.

Janet’s Cabin on yksi Mountain Hut Associationin mökeistä, joka sijaitsee Continental Divide Trailin (CDT) varrella, siis sen reitin, joka jatkuu New Mexicosta 5000 kilometriä aina Idahon ja Kanadan rajalle. CDT on sekä vähemmän tunnettu kuin Wildin tunnetuksi tekemä Pacific Crest Trail että vaativampi, ja sen on tiettävästi patikoinut läpi alle 100 urheaa sielua. Me kävelimme sitä vain 10 kilometriä suuntaansa kohdassa, jossa se kulkee samaa reittiä paljon lyhyemmän Colorado Trailin (CT) kanssa. CDT vaatii aikamoista sisua, mutta CT on mahdollista vaeltaa 4-6 viikossa, ja Mountain Hut Associationin ansiosta kaikkia öitä ei tarvitse nukkua teltassa.

Mountain Hut Associationin mökit ovat suosittuja vuoden ympäri, mutta erityisen suosittuja ne ovat talviviikonloppuisin, jolloin suunnitelmia kannattaa alkaa tekemään jo edellisenä keväänä. Janet’s Cabinin lisäksi saunoja on samoissa korkeuksissa sijaitsevissa Francie’s Cabinissa sekä Shrine Mtn Innissä. Kaikissa voi saunomisen lomassa nauttia (sananmukaisesti) henkeäsalpaavista vuoristonäkymistä!

5.8.20156.8.2015

Neuvoja vuorelta

Kesä on mennä hujahtanut jo elokuulle, mutta minusta tuntuu kuin se olisi vasta aluillaan. Eihän siitä ole kuin kuukausi, kun hanget alkoivat sulaa vuorilta sen verran, että patikointi ei ollut enää ähkimistä ja puuhkimista lumessa! Ja jos viime vuoden merkit pitävät paikkansa, korkeimmille vuorille on asiaa vielä syyskuussa ilman kummempia talvivarusteita.

Olemme kivunneet Kalliovuorten korkeimmille huipuille, fourteenereille, kahdesti: ensin kesäkuussa Mount Bierstadtille (4287m) lumen läpi puskien ja sitten pari viikkoa sitten Mount Elbertille (4401m) upeassa kesäsäässä. Siinä välissä olemme kolunneet matalampia nyppylöitä, polkuja ja pusikoita. Näin vihdoin Kalliovuorten kansallispuistossa villikalkkunoita, ja häntiään vispaavat murmelit ovat nousseet todellisiksi toteemieläimiksi, joita nähdessä jaksaa taas kavuta. Olen laskenut paniikissa pyllymäkeä alas vuorelta ukkosta karkuun ja kehittänyt lievän brontofobian, mikä on kai tervettä, koska en halua päätyä tilastoksi. (Coloradossa salama tappaa keskimäärin pari patikoijaa vuodessa.) Olen napsinut niin monta kuvaa, että kovalevytila on moneen otteeseen loppunut koneelta, ja olen mussuttanut useamman Clif Barin kuin pystyn laskemaan. Parin viikon välein olen käynyt hakemassa REIstä taas uuden korkeuskäyräkartan, mille tullee pian loppu, koska omistan kohta ne kaikki.

Tarkoitus on kirjoittaa vielä useasta vaelluksesta tarkempi kuvaus, mutta sitä odotellessa saatte nauttia Coloradon vuorimaisemista, joita Instagramin puolelta on voinut tirkistellä jo pitkin kesää. Neuvot ovat Ilan Shamirin runosta Advice from a Mountain, käännökset allekirjoittaneen.

Tavoittele uusia korkeuksia.

Nauti elämän huippukohdista.

Näe kauneutta silmänkantamattomiin.

Pidä mieliala korkealla.

Nouse asioiden yläpuolelle.

Rakenna lujalle pohjalle.

Malttia, malttia, malttia.

Elämässä on ylä- ja alamäkiä.

Anna huoltesi hävitä kuin tuhka tuuleen.

6.5.20155.5.2015

Coloradoon – miksi ihmeessä??

Pari viikkoa sitten Brysselissä työmatkalla olin sopinut treffit kahden paikallisen matkabloggaajan kanssa terassille. Place Saint-Géry oli täynnä lämpimästä kevätillasta nauttijoita, ja siinä hoegaardeneiden ääressä istuessamme tuli puhetta tulevaisuudesta. Kerroin olevani muuttamassa poikaystävän luokse Coloradoon, johon toinen matkabloggaajista reagoi:

Colorado… yööh.

Epäuskoisena katsoin, kun toinen nyrpisti nenäänsä ja ilmaisi inhoaan. Siis mitä? Yöh?

Yeah, I mean Colorado… what’s there? Like, nothing? alunperin kanadalainen bloggaaja totesi ja pyöritteli silmiään. Siis Coloradossa on kaikkea, totesin, ja kaivoin esille Instagram-kuvani.

Coloradossa voi lasketella, sanoin, ja näytin kuluneen talven laskettelukuvia. I don’t like snow, bloggaaja totesi.

Ei se mitään, totesin, ja vaihdoin taktiikkaa: Kalliovuoret ovat upeita mihin vuodenaikaan tahansa! Näytin kuvia patiointireissuiltamme viime kesältä, mutta vastaanotto oli tyrmäävä: We have the Rocky Mountains in Canada too, and I wasn’t amazed by them there either.

Näytin kuvia Boulderista, jonne muutamme. Katso, nämä vuoret, Boulderin Flatironit, ovat ihan meidän kodin vieressä! You live in the middle of nowhere? Ei kun asutaan kaupungissa, mutta siinä on vuoret silti vieressä, ne näkyy uima-altaalta ja niille voi polkaista pyörällä. Mjaah… bloggaaja vastasi ja ryysti oluttaan. Ei näköjään vakuuttanut.

Jos eivät vuoret kiinnosta, niin mites preeria? Silmän kantamattomiin maissipeltoja, ja preeriakoirakolonnia pääsee ihailemaan luonnossa! Lisäksi Colorado on osavaltio, missä kylän asukasluvun sijaan kyltteihin painetaan kylän korkeus – yleensä parin kilometrin hujakoilla – ja kansallispuistojakin löytyy peräti kolme, esimerkiksi tällaisia upeita dyynejä, ja…

Hey, look, I’m sure it works for you, but I’m just not interested, bloggaaja totesi. It doesn’t even have beaches. Now Rio de Janeiro on the other hand…. ja keskustelu soljui Etelä-Amerikkaan.

Minulta kysytään usein, missä Colorado oikein sijaitsee. Ei ole häpeä, jos ei tätä tiedä – eiväthän amerikkalaisetkaan aina ole perillä Suomen sijainnista – mutta muistin virkistykseksi, se on siinä keskellä kaikkea. Meri siis todellakin puuttuu.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Veera Bianca. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @globecalledhome.

8.4.20155.5.2015

Yhdysvaltojen parhaita puolia

Pääsiäinen kului Coloradon Kalliovuorilla. Winter Parkin laskettelukeskuksessa riitti lunta.

Lauantaina osallistuimme paikallisen pienpanimon järjestämään scavenger huntiin – tosin voiko panimoa kutsua pienpanimoksi, kun se on kooltaan suurempi kuin suomalainen Olvi? – ja kisan jälkeen palkinnot jaettiin auringonpaisteessa musiikin soidessa. Me emme voittaneet mitään, koska vaikka löysimme rinteestä jäniksen, jolta saimme munan, emme löytäneet mm. haisunäätää ja remonttireiskaa.

Alarinteissä jotkut laskettelivat pelkässä pitkähihaisessa, mutta ylhäällä huipuilla 3,7 kilometrin korkeudessa tuuli sen verran, että tuulenpitävä toppatakki tuli tarpeeeseen.

Winter Parkin laakson pohjalla ei enää ollut lunta, mutta kaukana häämöttävät Kalliovuorten Indian Peaksit pitävät lumipeitteensä ympärivuotisesti.

Maanantaina laskettelimme vain aamupäivän, jotta ehtisimme iltapäiväksi kotiin pari kilometriä alemmas nauttimaan auringonpaisteesta.

Perjantai-iltana, kun olimme vasta lähdössä vuorille, kävimme tankkaamassa läheisellä huoltiksella; bensa täällä preerialla on merkittävästi halvempaa kuin ylhäällä vuorilla. Koska meillä oli menoa perjantai-iltana, pääsimme lähtemään vasta kymmenen maissa illalla. Iiron tankatessa minä kävin sisällä huoltiksella hakemassa matkalle juotavaa.

Kävellessäni ostosteni kanssa tiskille vähän päälle parikymppinen punkkarilta näyttävä jätkä käveli minua vastaan ja huikkasi: I really like your dress! Kiitin, väläytimme toisillemme hymyt ja jatkoimme kumpikin matkaa.

Siis myöhään perjantai-iltana, joku satunnainen jätkä, ilman mitään taka-ajatuksia tai kummallisuuksia.

Kehuminen tuntuu tulevan amerikkalaisilta selkärangasta, ja sitä kuulee paljon. Näet kauniin mekon, kerrot siitä. Huomaat, että joku on panostanut kampaukseensa, ja sanot sen ääneen. Hassusti englantia puhuvalle voi huikata, I like your accent. Homma ei mene omituiseksi, kun pysyttäydytään ominaisuuksissa, joihin voi vaikuttaa, eikä lähdetä suoraan huutelemaan tuntemattomille Hello beautifulia.

Koska kehumisen kohteeksi päätyminen tuntuu itsestä kivalta, olen yrittänyt tässä ottaa oppia paikallisilta. Kivat kengät sulla, sun kraka sopii hyvin yhteen sun paidan kanssa, onpa hauskat korvikset! Bravuurini on kehua kaupan kassojen manikyyrejä, mikä aiheuttaa aina ihastuneen reaktion, että joku huomasi, ja välillä ajan salliessa pidemmän keskustelun eri kynsilakoista ja manikyyripaikoista.

Ja koska hyvä kannattaa laittaa kiertämään, jatkan samaa menoa myös Suomessa käydessäni. Olen joskus kuullut valitusta, että suomalaiset eivät osaisi ottaa kehuja vastaan, mutta se on ihan puppua se. Jotkut hämmentyvät kehuja kuullessaan, mutta hämmennyksestä selvittyään hekin yleensä päätyvät hymyilemään. Uskon myös vakaasti siihen, että mitä enemmän kuulee kehuja, sitä helpommin itse lähtee kehumaan muita, ja näin on positiivinen kierre valmis.

Mitä jos kaikki pistettäisiin vähän liikettä tähän positiiviseen kierteeseen?

23.2.201515.10.2015

Lumikenkäilyä Kalliovuorten kansallispuistossa

Vinkki kaikille Yhdysvaltojen kansallispuistoihin suuntaaville: tarkistakaa puistonvartijoiden vetämien ohjelmien aikataulut, mielellään jo etukäteen kansallispuistojen nettisivuilta. Me olemme aiemmin käyneet kuuntelemassa luentoja, osuneet ohjatuille kierroksille, ja nyt kerrankin osallistuimme ohjelmaan, jota varten piti soitella varausta Skypen kautta jo viikko etukäteen. Kävimme nimittäin lumikenkäilemässä!

Lumikengät vuokrasimme etukäteen boulderilaisesta suksivuokraamosta noin $10:n maksua vastaan, mutta itse puistonvartijan vetämä ohjelma oli ilmainen, kuten myös puiston sisäänpääsy President’s Dayn kunniaksi. Ajoimme puolilta päivin Bear Laken parkkipaikalle, jossa toistakymmentä ihmistä jo sitoi lumikenkiä jalkaan. Koska ohjelma oli tarkoitettu vasta-alkajille, aluksi puistonvartija Chelsea tarkisti, että kaikkien kengät oli sidottu kunnolla jalkaan, jonka jälkeen kaikki esittäydyimme ja valitsimme itsellemme puistossa esiintyvän tunnuseläimen. Minä olin pika, Iiro keltavatsamurmeli, ja Iiron siskonpoika ja lanko olivat hiirihaukkoja, jollaisen olimme nähneet aiemmin päivällä liitelevän taivaalla.

Iiro, minä ja siskonpoika Kasper ihmettelemme, minne seuraavaksi. Kaikilla muilla oli kävelyllä mukana sauvat, me olimme jättäneet ne kotiin, mutta hyvin selvittiin.

Opastuksessa Chelsea puhui lähinnä luonnosta, ympäristöstä ja elämän kiertokulusta Kalliovuorilla. Välillä jaettiin vinkkejä lumikenkäilyyn, mutta se oli niin helppoa, ettei vinkkejä paljoa tarvittu. Vaikeinta oli hallita hengitystä, kun yli kolmen kilometerin korkeudella ohuessa vuoristoilmassa ylämäkeen kävelykin pisti puuskuttamaan.

Lumikenkäily Bear Lake, Rocky Mountain National Park — Ennen järven jäälle menoa puistonvartija kannusti kaikkia, ettei se ole ollenkaan vaarallista ja kyllä jää ihan varmasti kantaa. No ei tosiaan hirvittänyt kun kuuli, että jäätä oli 30cm.

Mutta siitä luonnosta: ero alempana sijaitsevan vuoristometsän ja ylempänä sijaitsevan subalpiinisen metsän välillä oli häkellyttävä. Vuoristometsässä moni puu oli kelottunut vuoristomäntykovakuoriaisten tuhojen takia, mutta subalpiinisessa metsässä nämä tuholaiset eivät enää pärjänneet, ja puut loistivat vihreinä keskellä talvea. Opimme myös, miten erottaa toisistaan spruce ja fir, suomeksi kuusi ja kuusi, mutta jälkimmäinen tunnetaan välillä myös pihtana. Muistisääntö on, että sprucen neulaset ovat spiky ja square – pyöreähkö läpileikkaus, jonka ansiosta niitä on helpppo pyöritellä sormien välissä – kun taas firin neulaset ovat flat ja friendly, niin pehmeitä etteivät ne pistele ohi mennessä.

Bear Lakella puistonvartijan opastusten simultaanitulkkausta porukan pienimmälle suomalaiselle. Vuoristometsien ja subalpiinisten metsin erot tulivat tutuiksi. — Bear Lakella puistonvartijan opastusten simultaanitulkkausta porukan pienimmälle suomalaiselle.

Lännenharmaaorava, Rocky Mountain National Park, Colorado — Lännenharmaaorava istui läheisessä puussa kun kävelimme ohitse.

Jos puistossa lähtisi itsenäisesti lumikenkäilemään pidemmälle, kannattaa tarkistaa lumivyöryvaara, jonka tasosta tiedottaa Colorado Avalance Information Center. Kun riski on korkea, turvavarusteeksi kannattaa ottaa mukaan ”pelastusliivit”, jotka voi täyttää ilmalla lumivyöryn sattuessa, ja jotka toivottavasti kannattelevat vyöryn keskelle joutunutta ihmistä ja estävät tätä hautautumasta lumeen. Isommassa porukassa liikkuessa jokaisella on hyvä olla pieni radiolähetin, jotta lumivyöryn jälkeen pystytään etsimään porukan kadonneet jäsenet, ennen kuin on liian myöhäistä. Chelsea ei ollut itse ollut koskaan lumivyöryssä, mutta kertoi kylmäävästi tarinoita, joita oli kuullut lumiyöryn kokeneilta kollegoiltaan: lunta nenässä, lunta suussa, eikä tietoa, mihin suuntaan pitää kaivaa päästäkseen pois.

Kävely kesti pari tuntia, ja lopulta päädyimme Nymph Lakelle. Siitä olisimme voineet vielä jatkaa kävelyä pidemmälle kuunnellen juttua lumikenkäjäniksistä ja ihmetellen lintuja, mutta meillä oli jo kiire takaisin, jotta ehtisimme käydä suihkussa ennen illan NHL-peliä. Kiitos ja hei hei!

Päivän haastavin osuus: reitin löytäminen takaisin autolle. Hei hei! — Päivän haastavin osuus: reitin löytäminen takaisin autolle.

19.2.2015

Mardi Gras: amerikkalainen laskiaistiistai

1700-luvulla Ranskan Louisianassa alettiin juhlia vanhaa katolilaista karnevaalijuhlaa, rasvatiistaita – Mardi Gras – joka meillä Suomessa tunnetaan laskiaistiistaina. Nyt 300 vuotta myöhemmin juhla on levinnyt Louisianasta ympäri Yhdysvaltoja ja sen katoliset juuret ovat pitkälti unohtuneet, mutta karnevaali on jäänyt.

Breckenridgen hiihtokylän Mardi Gras-juhlahumua, taustalla Quandary Peak jolle syksyllä kiipesimme

Me pidimme eilen Iiron kanssa taukoa mäestä – jalat olivat aika tohjoina parin päivän laskujen jälkeen – ja käväisimme läheisessä Breckenridgen kylässä katsomassa paikallista juhlahumua. Breckenridge on vanha kaivoskylä yli 3km korkeudella Kalliovuorten keskellä, laskettelurinteiden kupeessa, ja on sivumennen sanoen yksi idyllisimmistä laskettelukylistä koko Kalliovuorilla, jos minulta kysytään. Vanha Main Street täynnä pikkukauppoja ja -ravintoloita! Kuulema eräs neworleansilainenkin porukka oli tykästynyt paikkaan ja tuonut 90-luvulla skimbalomalle tullessaan Mardi Gras-perinteet mukanaan.

Mardi Grasin juju ovat helmikaulanauhat, joita juhlahumussa melkein jokaisella näkyi kaulassa. New Orleansissa helmikaulanauhoja annetaan perinteisesti naisille palkkioksi rintojen paljastelusta, mutta vähän epäilen, että tämä osa perinteestä ei ollut siirtynyt Kalliovuorille. Ihmisten hengitys höyrysi kirpeässä pakkasessa, ja minun näppini jäätyivät valokuvatessa.

Perinteisesti Mardi Gras-paraatia johtaa Rex, karnevaalien kuningas, jota seuraa kuningatar ja teinitytöistä koostuva hovi. Breckenridgessä ei oltu järjestetty paraatia, mutta valtavia kuninkaan kruunuja näkyi koristeena. Useampi juhlija oli pukeutunut narriksi, tai ainakin narrinhattuun ja värikkääseen toppa-asuun, ja monella oli karnevaalinaamiot kasvoilla.

Bändi soitti letkeää rokkia ja ihmisillä näytti olevan hauskaa kylmästä säästä huolimatta, mutta me aika nopeasti totesimme pakkaskestävyytemme loppuvan ja suuntasimme kohti ruokakauppaa. Laskiaisviikko jatkui tänään ja jatkuu vielä huomenna rinteessä!

Breckenridgen gondolihissillä pääsee katsomaan maisemia korkealta, vaikka ei laskettelisikaan.

Eivät ne maisemat huonoja ole katutasostakaan katsottuna.

Tämän vuoren nimi on Buffalo Mountain. Näyttääkö vähän biisonilta?

13.2.201513.2.2015

Hiihtoloma – nyt se alkaa!

Se olis sitten hiihtolomaviikko, eli terkut Amsterdamin kentältä! Hiihtoloma menee meillä Kalliovuorilla, ja mukaan liittyy Iiron kummipoika isänsä kanssa. Ja mitäs me oikein ollaan suunniteltu tulevalle viikolle…?

Käymme ainakin Kalliovuorten kansallispuistossa! [Kuva: Travis Swan]

Puistonvartijat vetävät aloittelijakoulutuksia lumikenkäilyyn. Varasin meille paikat lauantaiksi. [Kuva: Samantha Schwartz]

Meillä on myös liput viikonlopulle paikallisen NHL-joukkue Colorado Avalanchen peliin. Vastassa on Dallas Stars, joten pidetään peukkuja, että Kari Lehtonen pelaa maalissa! [Kuva: clyde]

Viikonloppuna ei vuorille vielä kannata lähteä, koska yhdistetty ystävänpäivä ja maanantainen President’s Day -vapaapäivä takaavat sesonkiviikonlopun. Pakataan siis auto vasta maanantaina ja suunnataa Interstate 70 -motaria pitkin korkeuksiin! [Kuva: Prizmatic]

Kohteena meillä on Copper Mountain, isohko hiihtokeskus keskellä Summit Countya. [Kuva: reid.neureiter]

[Kuva: W.G. Dayton]

Kolmen kilometrin korkeudessa lunta pitäisi riittää. [Kuva: Zach Dischner]

Jos ehdimme kyllästyä Copper Mountainin rinteisiin, alle puolen tunnin ajomatkan päässä on Vail, yksi Yhdysvaltojen suurimpia laskettelukeskuksia ja tuttu mm. alppihiihdon MM-kilpailuista, jotka pyörivät tuolla sunnuntaihin asti. [Kuva: Miguel Vieira]

[Kuva: Zach Dischner]

Viikon päästä toivottavasti on omia kuvia jaettavana! Siihen liittyen: onko kellään kokemusta GoProsta laskettelurinteissä? Olen nimittäin miettinyt jo pitkään kyseisen vempeleen hommaamista. Vai onko tämä trendi mennyt jo ohitse?

Hiihtoloman aikana kuulumisia pääsee seuraamaan kätevimmin tykkäämällä blogin Facebook-sivuista.

26.1.20153.2.2015

Onnea 100-vuotiaalle Kalliovuorten kansallispuistolle!

Tasan sata vuotta sitten Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson allekirjoitti lain, joka rajasi reilu tuhat neliökilometriä Coloradon Kalliovuoria kansallispuistoksi.

”In years to come when I am asleep beneath the pines, thousands of families will find rest and hope in this park.”

— Enos Mills

Yhtä ihmistä on kiittäminen ylitse muiden Kalliovuorten kansallispuistosta: Enos Mills, coloradolainen uudisraivaaja, homesteadaaja ja luonnonsuojelija, joka lobbasi ajatusta kansallispuistosta poliitikoille 1900-luvun alkuvuosina. Mills oli rakentanut itselleen mökin Longs Peakin vuoren juurelle ja sieltä käsin johti patikointiretkiä alueella aina tämän yli 4km korkean vuoren huipulle saakka (yhteensä reilu 300 kertaa elämänsä aikana). Jossain vaiheessa hän perusti mökkinsä vierelle pienen majatalon, jossa ryyppäys, tupakointi ja kortinpeluu olivat kiellettyjä: vieraiden oletettiin osallistuvan luonnosta kertoville luennoille ja kävelyille.

“The forests are the flags of nature. They appeal to all and awaken inspiring universal feelings. Enter the forest and the boundaries of nations are forgotten. It may be that sometime an immortal pine will be the flag of a united peaceful world.”

— Enos Mills

Muulipeuroja Kalliovuorten kansallispuistossa

Mills oli tavannut tunnetun amerikkalaisen luonnonsuojelijan John Muirin telttaillessaan Kaliforniassa vuonna 1889. Tuolloin Muir oli esitellyt Millsille ideaa kansallispuistoista ja myöhemmin vienyt hänet telttailemaan Yellowstonen kansallispuistoon, joka on Yhdysvaltain vanhin kansallispuisto. Tästä innostuneena Mills alkoi kirjoittamaan sanomalehtiin Kalliovuorten kauneudesta sekä tarpeesta kansallispuistolle, joka suojelisi tätä kauneutta maanviljelyltä ja kaivostoiminnalta. Mills myös kirjoitti kirjoja, piti luentoja ja kirjelmöi päättäjille.

”No nation has ever fallen through having too many parks. We may have too many soldiers, too many indoor functions, too many exclusive social sets, but the United States Government, or any other, will never fall for having too many national parks.”

— Enos Mills

Kalliovuorten sinitöyhtönärhi

Nyt 100 vuotta myöhemmin kaikki, jotka käyvät Coloradossa, saavat nauttia Millsin työn tuloksista. Nämä kuvat ovat eräältä patikointireissulta viime lokakuulta. Tiedossa keväälle on ainakin pari reissua Coloradoon, ja veri vetää takaisin näihin maisemiin.

Aikaisempia kirjoituksia Kalliovuorten kansallispuistosta: