Matkaopas: Luxemburg | Page 3 of 8

15.6.2014

Postikorttimaisemia

Olin kaivannut jo pitkään juuri tällaista päivää: laiska sunnuntai, hyvä sää, tyhjä kalenteri. Tänään siivoilin kotona, kokkailin rennosti risottoa, nostin jalat kattoon ja katsoin telkkarista sarjoja, joita on pitänyt katsoa jo pitkään. Niin, ja kävin kävelyllä ja toteutin projektin, joka on ollut jo pitkään mielessä.

Löysin jo kuukausia sitten netistä kuvia vanhan ajan postikorteista Luxemburgista, ja päätin, että vielä joku kaunis päivä käyn kuvaamassa nuo samat maisemat ja tiirailemassa, mitä on muuttunut. Ajatuksen vielä kypsyessä löysin museoista lisää mustavalkokuvia, jotka lisäsin projektiin mukaan. Tässä tulos:

Palais de l’Arbed. Arbed-teräsyhtiö perustettiin Luxemburgissa vuonna 1911 ja se pärjäsi koko 1900-luvun omillaan, mutta tämän vuosituhannen alussa usean fuusion jälkeen tämä talo muuttui ArcelorMittalin pääkonttoriksi. Tällä hetkellä talo on remontissa.

Gare eli rautatieasema. Kuten edellisestäkin kuvasta näkyy, Luxemburg hankkiutui jossain vaiheessa eroon ratikoistaan (pöljät), ja nykyään keskustan lävitse kulkee bussiralli, jonka toinen pääkeskuksista on rautatieaseman aukio. Tällä hetkellä ratikoita ollaan tuomassa takaisin satojen miljoonien kustannuksella, koska bussien kapasiteetti ei enää riitä kuljettamaan rautatieasemalta ihmisiä töihin. Kuvassa oleva rautatieasema saatiin rakennettua juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa.

Viaductin silta on seissyt paikoillaan jo vuodesta 1861. Paikalle, josta joku on 1900-luvun alussa ottanut kuvan, on nyt rakennettu taloja, joten minun piti mennä alas rotkoon kuvaamaan. Rotkossa olleet talot taas on lanattu maan tasalle jossain vaiheessa; joitain taloja purettiin tässä kohtaa silloin, kun tänne muutin, ja siitä, mitä tontille nyt tapahtuu, ei minulla ole tietoa. Jos oikein muistan kaupunginmuseon kuvista, noissa taloissa toimi hansikastehdas.

Grund muodostui aikoinaan Luxemburgin rotkon pohjalle vankilaa ympäröiväksi kaupunginosaksi, johon muuttivat vankien perheet. Sillä oli pitkään vähän epämääräinen maine, mutta nykyään se on kokenut gentrifikaation ja vuokrat ovat kohonneet pilviin. Grundissa asunut kaverini tosin totesi, ettei siellä ole talvella kiva asua, koska joka aamu saa herätä sumussa – täällä kun on hyvin sumuinen syksy ja erityisesti rotkossa sumu viipyy vielä pitkään auringon noustua.

Näkymä toiseen suuntaan Grundissa. Grundin mainetta auttavat useat hyvät terassit, baarit ja ravintolat sekä silta, josta on ehkäpä Luxemburgin kuvauksellisimmat näkymät.

Näkymä Stierhenin sillalta. Osa Grundin tämän osan taloista on vanhan kuvan perusteella revitty alas, mutta haute villen eli korkean kaupungin siluetti on säilynyt pitkälti samana.

Näkymä Place St. Espritiltä. Tässä kuvassa näkyy hyvin Luxemburgin kaupungin korkeuserot. Se, mitä itse huomasin on, että Place St. Espritiä nykyään ympäröivät talot joka puolelta, joten tämä kuva on otettu vähän eri kohtaa.

Place d’Armesin puut ovat kasvaneet 70 vuodessa sen verran, ettei kaupungin virastotalo enää näy kunnolla niiden takaa. Place d’Armesilla mainostettavat aatteetkin ovat seitsemässä vuosikymmenessä hieman muuttuneet.

Caisse d’Épargne eli säästöpankki on seissyt samalla paikalla keskustasta katsoen rotkon toisella puolella jo sata vuotta. Tämän nähdessään moni Luxemburgin vieraani on kysynyt, onko kyseessä joku linna? No ei, ihan vaan tavallista ehkä hieman prameampi pankin pääkonttori.

14.6.2014

Positiivinen lauantai patikoidessa

Seuraa neljäs osa Tämä matka-blogin Annan positiivisuushaastessa. Eli viisi positiivista juttua tältä päivältä, höystettynä kuvilta tämän päivän patikointireissulla. Aiemmat osat haasteessa olivat sunnuntai, tiistai ja torstai.

1. Kävimme patikoimassa porukalla. Erityisen positiivista tässä oli, että tällä porukalla on yritetty sopia patikointireissua jo melkein vuoden verran, ja vihdoin onnistuimme: kukaan ei sairastanut yllättäen, päivä ei ollut sateinen eikä kenellekään tullut yllättäviä ylitöitä tai muuten vaan väsyttänyt. Nyt kun saatiin yksi positiivinen kokemus alle, eiköhän päästä liikkeelle uudestaankin.

Helppo 10 kilometrin reitti, koska mukana oli kokemattomia patikoijia, joita vähän pelotti, jaksaisivatko he. Hyvin jaksoivat.

2. Tänään ei satanut. Säätiedotus oli viime hetkeen asti epävarma – chance of rain – mutta totesimme, että we’ll take our chances. Lopputulos oli, etteivät harmaat pilvet missään vaiheessa muuttuneet sateeksi, ja aurinkokin pilkahteli välillä pilvikaton välistä.

3. Useldangen keskiaikafestarit yllättivät positiivisesti. Olin bongannut viikko sitten netistä ilmoituksen Useldangen keskiaikafestareista, ja osittain sen takia valitsimme patikointireitin, joka päättyi tämän linnan raunioiden luokse. Festarit olivat laajat ja viihdyttävät, ja hengasimme paikalla kolmisen tuntia ennen takaisin kaupunkiin suuntaamista.

4. Kerroin kavereille olevani syksyn Jenkeissä, ja kaverit pohtivat vakavissaan, pitäisikö tulla käymään. Tuntuu, että vaikka täältä jossain vaiheessa muuttaisin pois pysyvästi, nämä kaverit jäävät elämääni pysyvämmin.

5. Varasin lentoliput Madridiin heinäkuuksi. Muistaako joku vielä vuoden takaisen sohvasurffaajani Marían? Päätin vihdoin lähteä moikkaamaan häntä viikonloppureissulle, kun täältä kerran pääsee Madridiin suht nopeasti. Tiedossa siis ensimmäinen reissuni manner-Espanjaan!

Spottasimme patikointireissulla purjelentokentän, jossa koneet vedettiin jonkinlaisen maahan yhteydessä olevan narun perässä taivaalle.

Seuraavaksi haastan Kunnon kaipuu -blogin Mintun.

10.6.2014

Positiivinen tiistai töissä

Täällä oli maanantai pyhäpäivä toisen helluntaipäivän ansiosta, ja viikonloppuvieraiden kanssa turisteilu jatkui, siitä pari kuvaa tässä postauksessa. Nyt on kuitenkin palattu töihin, vieraat lähetetty jatkamaan matkaansa ja aika jatkaa Annalta saatua positiivisuushaastetta kertomalla tämän päivän viisi positiivista asiaa:

1. Viikonloppuvieraat lähtivät aamujunalla Sveitsiin. On toki kiva, kun käy vieraita, mutta on myös kiva viettää välillä ilta yksin. Jatkuva 24/7-yhdessäolo kavereiden kanssa käy ennen pitkää rasittavaksi oli kyseessä kuinka hyvät kaverit tahansa, etenkin kun majoitus on yksiöni sohvalla ja välissä ei ole ovea, jonka voisi sulkea omiin oloihin rauhoittuakseen. Tämä neljä yötä oli pisin visiitti tähän mennessä keneltäkään kaverilta (jos luxemburgilaiskaveriani Elinaa ei lasketa, hänellä kun riitti omia menoja jolloin sain olla välillä iltoja yksin), ja sen pidempää visiittiä ei sohvalleni varmaan kannatakaan buukata. Tämän illan olen keskittynyt nauttimaan pyhästä yksinäisyydestäni.

2. Ji?í brassaili maanantai-iltana kokintaidoillaan taikoen päästään jänispataa, ja sitä jäi ylitse sen verran, että sain nauttia tästä herkusta tänäänkin. Jänis valikoitui raaka-aineeksi siksi, että sitä saa täällä helposti mistä vaan ruokakaupasta sieltä kananrintojen ja possukyljysten välistä, eikä sitä ole hinnalla pilattu.

Keskityimme eilen kiertelemään linnoja, ja ennen pitkää Luxemburgin linnoja kierrellessään päätyy aina Viandeniin.

3. Sain hoidettua jotain ranskaksi puhelimessa, tai ainakin luulen niin. Vesimittarinlukijaäijä nimittäin oli jättänyt lapun tulevansa käymään ensi viikon maanantaina klo 8-17 välisenä aikana, ja soitin hänelle kertokseni, ettei tuollainen ajanmääre kuules nyt työssä käyvälle ihmiselle ole missään muotoa okei. Puhelinkeskustelu meni suunnilleen näin:
Äijä: ”…” (jotain muminaa, joka ilmeisesti oli tyypin sukunimi)
Minä: ”Hello!”
Äijä: ”Moien!”
Minä: ”Do you speak English?”
Äijä: ”No.”
Toisin kuin usein tässä kohtaa vastaavia puhelinkeskusteluja, en lannistunut ja ruvennut puhumaan hyvin yksinkertaista englantia (”kyllä se kuitenkin ymmärtää!”) vaan sen kummemmin miettimättä esittelin itseni ja asiani ranskaksi, noin suurinpiirtein. Seuranneessa keskustelussa äijä toisessa päässä mumisi nopeasti ja paljon, ja taisin joutua kerran sanomaan että Je ne comprends pas!!, mutta lopulta sain sovittua, että äijä tulee tarkistamaan vesimittarini heti kahdeksalta aamulla. Tai sitten kahdeksastoista päivä aamulla. Tämä selvinnee ensi viikolla.

Täällä on viimeiset pari päivää lämpötilat huidelleet +30 asteen paremmalla puolen.

4. Ehdin tänä iltana katsoa uusimman Last Week Tonight with John Oliverin, uuden lemppariajankohtaisohjelmani. Jos joku ei ole vielä tähän törmännyt (onhan tämä pyörinyt jo kuuden jakson verran HBOlla), niin kerrottakoon, että tämä on aivan loistavaa tavaraa, jos on yhtään kiinnostunut maailman menosta ja siihen liitetystä huumorista. Esimerkiksi kaikkien futiksen MM-kisoista kiinnostuneiden kannattaa katsoa tämä:

5. Sovin pomoni kanssa ottavani syksyksi virkavapaata voidakseni lähteä Iiron luokse Jenkkeihin. Vapaa herui erittäin helposti, sillä ranskaa puhuva pomoni ymmärtää romantiikan päälle, eikä hänelle tarvinnut syytä sen kummemmin selitellä, sillä hän tajusi sen itsekin: You’re in love.

Bourscheidin linna on kaikista Luxemburgin linnoista upeimmalla paikalla

Seuraavaksi haastan mukaan Satun, joka edellisen postauksen kommenteissa avoimesti myönsi, että tämä haaste tulisi tarpeeseen.

Minä ja Epp. Tykkään mekostani todella paljon, mutta se on niin lyhyt, etten uskalla käyttää sitä ilman shortseja.

Loppuun vielä kysymys teille kaikille ranskaa taitaville: olisiko kenelläkään ranskankielisiä telkkari- tai elokuvasuosituksia? Heikoin osa-alueeni tässä kielessä on selvästi kuullunymmärtäminen, kuten tämän päivän puheluni todisti, ja ajattelin, että joku mielenkiintoinen telkkariohjelma (ehkäpä ranskaksi tekstitettynä) voisi olla pehmeä lasku aiheeseen. Elokuvissa tykkään kaikesta paitsi romanttisista komedioista ja kauhusta, mutta helpoimmin katsottavaksi valikoituu toimintaa, scifiä/fantasiaa ja historiallista draamaa; telkkarin puolella taas ”voisiko tämä olla HBOn tuottama” on mielestäni aika hyvä mittari hyvälle TV-sarjalle, mutta tunnustan katsovani ajoittain myös asiaohjelmia ja realityä.

5.6.2014

Kansallislaulun 150-vuotispäivä

Tänään Luxemburgin kansallislaulun ensiesityksestä tuli kuluneeksi 150 vuotta, ja tämän kunniaksi Ettelbrückissä koululaiskuoro esitti sen samalla torilla kuin puolitoista vuosisataa aiemmin:

Kansallislaulun nimi on Ons Hemeecht, Kotimaamme, ja sen sanat kuuluvat näin:

Wou d’Uelzecht durech d’Wisen zéit,
duerch d’Fielsen d’Sauer brécht.
Wou d’Rief laanscht d’Musel dofteg bléit,
den Himmel Wäin ons mécht.
Dat ass onst Land, fir dat mir géif,
heinidden alles won.
Onst Heemechtsland, dat mir sou déif
an onsen Hierzer dron.

O Du do uewen, deem seng Hand
duerch d’Welt d’Natioune leet,
behitt Du d’Lëtzebuerger Land
vru friemem Joch a Leed!
Du hues ons all als Kanner schonn
de fräie Geescht jo ginn.
Looss viru blénken d’Fräiheetssonn,
déi mir sou laang gesinn!

Missä Else virtaa niittyjen läpi,
Sauer murtautuu halki kallioiden,
missä viinirypäleet kukkivat tuoksuen Moselin varsilla,
taivas antaa meille viinin:
Se on maamme, jonka edestä
uskaltaisimme täällä kaikkemme,
kotimaamme, jota kannamme
niin syvällä sydämessämme.

Oi, Sinä taivaassa, jonka käsi
johtaa kansakuntia halki maailman,
varjele Sinä Luxemburgin maata
vieraan ikeestä ja piinasta.
Olethan antanut meille kaikille lapsinasi
vapaan hengen,
anna sen vapauden auringon paistaa edelleen,
jonka olemme jo nähneet niin pitkään.

Luxemburgin kansallispäivä on 23. kesäkuuta eli päällekäin meidän juhannuksemme kanssa. Tänä vuonna juhlallisuuksien odotetaan olevan suuret, sillä Luxemburg juhlii 175. itsenäistä vuottaan, ja juhlallisuudet koostuvat mm. suurista ilotulituksista kaupungin keskustassa. Minulta ne jäävät kuitenkin tänä vuonna väliin, sillä juhlistan juhannusta lentokentillä matkalla Euroopasta Yhdysvaltoihin, jotta pääsen viettämään itsenäisyyspäivää puolitoista viikkoa myöhemmin rapakon toisella puolen.

1.6.20143.2.2015

Puolimaraton ja kuinka siinä kävikään

Kerroin täällä blogissa alkuvuodesta treenaavani puolimaratoniin. Tarkoitus oli, että mitä useampi ihminen tietää aikeistani, sitä vaikeampi minun on luistaa treeniohjelmasta ja itse puolimaratonista. Nyt sitten vihdoin lauantaina koitti tuomion päivä ja näin, mihin saakka treeni oli kantanut, kun osallistuin Luxemburgin yömaratoniin, joka myös ING Marathonin nimellä tunnetaan.

Startissa oli ruuhkaa, kun noin kahdeksantuhatta juoksijaa pinkaisi radalle.

Puolimaratonin lähtö oli seitsemältä illalla samanaikaisesti kokomaratonin kanssa, ja lähdössä oli todella tiivis tunnelma. Koska olin ilmoittanut tavoiteajakseni hyvinkin realistisesti kaksi ja puoli tuntia, lähdin aika takaa, ja kesti peräti seitsemän minuuttia ohittaa lähtöviiva.

Tämä oli minulle ensimmäinen juoksukisakokemus, jos Naisten kymppejä ei lasketa, ja vähän oli perhosia vatsassa. Totesin Iirolle aamulla, ettei oikeastaan yhtään huvittaisi juosta, nurkuen söin pastat ja epävarmasti talsin lähtöpaikalle. Entä jos penikat alkavat vaivaamaan heti lähdössä? Entä jos laattaan kadulle, tai pyörryn? Riittääkö kuntoni ja onko tässä oikeastaan mitään järkeä?

Ensimmäisen kilometrin jälkeen pelot alkoivat hellittää. Juoksu rullasi pehmeästi, vaikka viimeinen ateria olikin jäänyt aika myöhäiseen ja vatsa tuntui vielä raskaalta. Löysin omaa vauhtiani juoksevan äijän, jota oli kiva peesata, koska äijän T-paidan selässä luki Never give up. Hymyilin tälle itsekseni, kuuntelin Ultra Brata ja jolkottelin eteenpäin auringonpaisteessa ilman sen kummempia paineita. Pari kilometria myöhemmin totesin, että kai tässä vähän nopeampaakin jaksaa, nostin vauhtia ja jätin äijän taakseni. Avenue Kennedyllä jalka kulki sulavasti lievään alamäkeen.

Charlotten sillan ylitettyä päästiin Limpertsbergiin ja lievään ylämäkeen, mutta siinä vaiheessa ei tuntunut enää missään, sillä olin TULESSA! Ihmiset hurrasivat, lapset ojensivat käsiään high fiveen, vanhukset olivat tulleet kotiensa pihoille paukuttamaan kattiloita, ja yksikin tyyppi kannatteli plakaattia jossa luki: That voice in your head saying you can’t do it? It’s a LIE! Go and run! Limpertsbergin takakulmassa asukkaat olivat pystyttäneet picnic-pöytiä townhousiensa pihoille ja söivät päivällistä lämpimässä kesäillassa samalla kun kannustivat ohijuoksijoita. Sitten juoksin kympin portin alitse ja totesin, että ensimmäinen puolikas meni niin vauhdilla, että vaikka kävelisin lopun matkaa, ehtisin silti maaliin sallitussa ajassa. Euforinen voittajafiilis ja ”tästähän on jo selvitty” -olo huuhtoi ylitseni. Elämä on ihanaa!

Sitten tajusin, että minulla on vessahätä.

Huoltojoukot venasivat puistossa napatakseen tämän kuvan. Bongaa hymyilevä bloggaaja!

Koko kierroksen läpi kaupungin keskustan mietin vain, missä välissä pääsisin vessaan. Glaciksen torilla oli vessoja, mutta niissä oli myös jonoa – ja jonossa kaikkia muita paitsi juoksijoita, lähinnä äitejä pienten lasten kanssa. Jaahas. Puistossa edessäni juossut nainen pinkaisi puskaan, mutta minä elättelin vielä toivetta vapaasta huussista. Jätin väliin kahden seuraavan huoltopisteen tarjoilut ja olo alkoi käydä jo aika tukalaksi kunnes vihdoin! Pescatoren bussipysäkeillä oli pari huussia, joista toinen oli vapaa. Sitten vaan toivomaan, että seuraava huoltopiste tulee mahdollisimman pian, sillä tässä alkaa vähän energia loppua.

Winner of ING Night Marathon 2014, Luxembourg

Maratonin voittanut kenialainen ohitti minut paluumatkalla. Minä olin siinä vaiheessa lönkötellyt 17 km samassa ajassa, missä hän oli pinkaissut 37 km.

No eihän niitä huoltopisteitä sitten tietenkään tullut. Charlotten sillan ylitettyä sen sijaan vastaan tuli sama avenue Kennedy, mitä toiseen suuntaan oli niin kiva rullailla rennosti lievään alamäkeen. Tähän suuntaan tiedossa oli pari kilometriä ylämäkeä, ja 17,2 kilometrin kohdalla ensimmäisen kerran rikoin hölkän kävelyksi. Sitten näin tien vieressä istuvan itkevän tytön ambulanssimiesten käsittelyssä, sisuunnuin ja totesin ettei tässä ihan näin huonosti asiat ole, ja jatkoin juoksemista. Ja taas luistin kävelyksi. Edessä olleen paidassa luki Russian running team, muistin viikon takaisen lätkäfinaalin ja sisuunnuin taas hetkeksi, että kyllä minä jaksan, ihan varmasti jaksan nih. Taas kävelyä, heikotusta, vähän sumeat fiilikset. Ohitse hölkötteli joku kirkkaan oranssissa paidassa, tuon perässä pysyn! Puoli kilometriä hölkkää. Kävelyä. Ohitse kiitävä neonkeltainen paita, ja taas peesausta. Kirkkaat värit vetävät. Vihdoin huoltopiste, energiapatukan pala, hyi yök se oli mansikkaa yök ällöttävä maku yök vettä päälle ja patukka mäkeen. Lääh puuh jaksaa jaksaa missä se 20 kilometrin kyltti oikein viipyy?

Spider Man ei ollut selvästikään tekemässä juoksuennätystä

Vihdoin näin 20 kilometrin kyltin ja jostain kumman syövereistä kaivoin energiaa, jota en tiennyt jaloissani olleen. Kilometrin nyt jaksaa juosta ihan kuka vaan, totesin, ja spurttasin. Väsymys unohtui nopeasti, kun tajusin kanssajuoksijoiden tulevan selkä edellä vastaan. Minä juoksen! Ohitan kaikki! Olen ihan paras! Jee tuolla jo maaliviiva siintää, ihmiset hurraavat, musa soi ja sisällä messuhallissa viimeiset sata metriä strobot välkkyvät ja savukone sauhuaa. Maali! MAALI! Jessss!!! Mistä täältä saa kokista?

”Mua heikottaa, oksettaa, väsyttää ja pyörryttää.”

Ahdistavan täydestä hallista ulos selvittyäni Iiro oli odottamassa ovella, tarjoamassa dekstriiniä, taputtamassa selkään ja riemuitsemassa mitalista, josta olin itse vielä vähän liian typertynyt riemuitakseni. Lopullinen aika oli 2:22:25 eli reilusti alle tavoiteajan, ja tänään tarkistin netin tulospalvelusta, että fiiliksistä huolimatta juoksu sujui erittäin onnistuneesti: matkavauhti ei laskenut kovinkaan paljoa loppua kohti ja sijoitukseni juoksijoiden juokossa parantui checkpointilta checkpointille. Nyt katselen tyhjää treenikalenteriani tulevalle kesälle ja mietin, millä täyttäisin sen.

Sellainen lopullinen reitti, miinus nuo kaksi jyrkkää pudotusta; siinä kohtaa oli onneksi silta, jota pitkin pystyi köpöttelemään.

27.5.201427.4.2015

Luontoa ja raja-aitaa

Täällä Luxemburgissa on tällä viikolla vaivuttu kylmään synkkyyteen, mutta onneksi uutiset Suomen räntäsateesta tuovat pientä lohtua, että huonomminkin voisivat asiat olla – täällä siis sentään +17 ja tihkusadetta. Vielä viime viikonloppu oli sään puolesta täyttä nannaa, ja käytimme tilaisuuden hyväksi lähtemällä patikoimaan Etelä-Luxemburgiin Haard-Hesselbierg-Staebiergin luonnonsuojelualueelle aivan Ranskan rajalle.

Iiron (oik.) ja minun patikointiseuraksemme saapui Ranskasta vanha kaverimme Jawad (vas.)

Reissumme kärsi alussa pienistä käynnistymisvaikeuksista, kun ainoana herätyskellonamme toimineesta kännykästäni oli loppunut yön aikana akku ja myöhästyimme bussista. Sunnuntaisin Luxemburgin julkinen liikenne hiljenee, ja seuraava olisi mennyt vasta kahden tunnin päästä, joten päädyimme seikkailemaan Dudelangeen vaihdollisella junayhteydellä, jota edelleen hidasti tänä viikonloppuna etelässä tehtävät raidetyöt. Siinä bussia odottaessa onneksi ehti juoda kupit teetä ja vaihtaa kuulumiset: missä nykyään ollaan töissä, milloin ollaan viimeksi kukin käyty Suomessa, missä asutaan ja missä haluttaisiin asua. Emme olleet nähneet Jawadia aikoihin, ja hän oli sinä aikana hankkinut uuden koulutuksen, työpaikan, parisuhteen ja jopa kansalaisuuden, mutta juttu luisti yhtä hyvin kuin ennenkin.

Kymmenisen metriä korkea pystysuora seinämä, jonka kivestä alue on saanut nimensä Red Rock Region

Luxemburgin ja Ranskan rajoilla on harjoitettu kaivostoimintaan 1850-luvulta lähtien, ja 1900-luvun puolivälissä siirryttiin yhä suuremmissa määrin suurin avolouhoksiin. Kaivostoiminta ajautui kuitenkin 1960-luvulla kriisiin, jonka jälkeen toiminta lopetettiin. Nykyään metsä on vallannut omansa takaisin ja alueella patikoidessa törmää valtaviin pystysuoriin seinämiin ja monttuihin, jotka eivät aivan näytä ihmisen muovaamilta. Kivi ja polut ovat punaisia raudasta.

Haardin avorautalouhoksen reunalla oli varmaan kymmenen metriä korkeutta

Vanhan louhoksen pohjalla kasvoi nykyään puita

Ei ehkä kannata mennä liian lähelle, ettei louhoksen reuna sorru

Metsät olivat täynnä kivilohkarerykelmiä

Tällä kertaa patikointi oli poikkeuksellisen eläimellinen, sillä pysähdyimme kuvaamaan monia elukoita, joista esimerkiksi tätä näin ensimmäistä kertaa ikinä:

Käärme!!!

…nojoo, siis luultiin, että kyseessä oli käärme ja saatiin pieni sätky, kun huomattiin se luikertelemassa jaloissamme, mutta kun tuo noin 30cm pitkä viipeltäjä ei vaikuttanut kovinkaan vaaralliselta (tai vikkelältä), jäätiin kuvaamaan, ja myöhempi lajimääritys netin avulla paljasti kyseessä olevan vaskitsan. Ei siis käärme ollenkaan, vaan raajaton lisko, joka ilmeisesti syö mm. näitä:

Punasiroetana!

Luulimme yllä olevaa yksilöä kuolleeksi, koska se oli hiljaa paikallaan ja sillä oli reikä päässä, mutta sitten huomasimme reiän pienentyvän ja suurentuvan. Taas Wikipedia kertoi jälkeenpäin, että tällaisilla isoilla etanoilla on pään oikealla puolella pneumostomiksi kutsuttu reikä, jota kautta se hengittää. Luonto on ihmeellinen.

Perhosia mainostettiin monessa opastaulussa, ja niitä myös lenteli paljon ympärillämme, lähinnä alla olevaa sinistä sorttia. Jonkun opastaulun kohdalla jäimme tutkimaan perhosten lajinimiä saksaksi ja ranskaksi, ja Iiro kertoi Jawadille grand porte-queuen suomenkielisen nimen olevan ritariperhonen. Jawad siihen totesi, että yöperhoset eivät yleensä ole noin värikkäitä… K-night!

Tämä perhonen lajimäärittäytyi myöhemmin internetin avulla hohtosinisiiveksi

Hervoton muurahaiskeko

Kaupunkilaistytölle yksi siisteimmistä eläinkokemuksista reissulla oli kuitenkin tämä:

Valtava lammaslauma tukki polun

Bääkonsertti! Näitä jahtasi paimen ja pari lammaskoiraa.

Karitsatkin oli otettu mukaan. Mielettömän söpöjä!

Karitsat patikoijat havaitessaan yrittivät tunkea lähemmäs lauman keskipistettä

Jos joskus muutan maalle, hankin pihalle lampaita. Sen sijaan kaupungissakin voisi keskittyä kukkiin, mutta ne eivät ole minua ikinä erityisesti kiinnostaneet. Tämän sentään tunnistin:

Kukkaloistosta tunnistettavimpia olivat unikot

Unikkojen lisäksi huomasin metsämansikoita. Lisäksi alueella oli mainostettu olevan useita satoja erilaisia orkideoja, mutta niitä emme huomanneet. Ehkä nyt ei ollut vielä orkidea-aika.

Kääpiä löytyy aina

Patikointireitti kulki usean kilometrin verran Luxemburgin ja Ranskan rajaa pitkin, ja yllätykseksemme raja oli kuin olikin merkattu. No, jossain määrin merkattu. Oli siellä sellainen ruosteinen hajalla oleva aita, jonka päättelimme rajaksi.

Vanhaa raja-aitaa Luxemburgin ja Ranskan välissä

Iiro Ranskan puolella köyttä – ja ilman passia! Kohta tulee sakot laittomasta rajanylityksestä!

En oikeastaan tiedä, milloin viimeksi tällä rajalla on ollut kenellekään minkäänlaista merkitystä. Milloin tätä on vartioitu? Milloin rajanylityksiä on valvottu? Onko tätä koskaan jouduttu puolustamaan kumpaankaan suuntaan? Jonkinlaisia juoksuhaudan näköisiä rajalla oli, mutta ne olivat suurimmaksi osaksi sortuneet vuosikymmeniä sitten. Ja hyvä niin.

Jokunen vuosi on vierähtänyt siitä, kun joku on vetänyt rajavaijerin, kun kerran puutkin olivat ehtineet kasvaa niiden ympärille

Danger: Crevasses eli varokaa juoksuhautoja

Saavuttuamme reissun päätepisteeseen Rumelangeen meinasimme vielä käväistä kaivosmuseossa, mutta kierros kaivoksessa olisi kestänyt noin kaksi tuntia ja viimeinen bussimme takaisin kaupunkiin lähti tasan kahden tunnin päästä. Ensi kerralla siis. Nyt jalkojen lepuuttaminen terassilla ei tuntunut yhtään huonolta idealta.

23.5.2014

Luxemburgilaista populismia

Eurovaalit ovat ylihuomenna, ja Luxemburgin kadunvarret ovat täynnä vaalimainoksia. Yksittäisien ehdokkaiden mainoksia ei paljoa näy, sillä täällä äänestetään ensisijaisesti listoja. Tämän lisäksi voi antaa ääniä listan sisällä – listalla on kuusi ehdokasta, ja näiden kesken saa jakaa kuusi ääntä niin, että yksi ehdokas saa korkeintaan kaksi – ja nämä kai sitten jotenkin vaikuttavat äänestystulokseen jonkin korkeamman matematiikan kautta, mutta ilmeisesti suurin osa kansasta tyytyy äänestämään pelkästään listaa eikä puolueen päättämä listan sisäinen järjestys paljoa vaaleista hetkahda. Äänestäminenhän on täällä pakollista kaikille rekisteröityneille äänestäjille, ja äänestämättä jättämisestä voi saada sakkoja.

Kuten kaikissa EU-maissa, täälläkin on oikeistopopulistinen puolue nostanut kannatustaan viime vuosina, ja populistipuolue ADR:n vaalimainokset tuntuvat olevan kaikkein näkyvimpiä katukuvassa. Minua kiinnosti, mitä oikeistopopulistit oikeastaan ajavat maassa, jossa noin puolet asukkaista on maahanmuuttajia, joka on EU:ssa selvästi hyötyjien joukossa kiitos EU-instituutioiden toimistojen, ja jossa Schengenin sopimus alunperin allekirjoitettiin jokilaivalla Schengenin linnan kohdalla. Siispä selvitin ja jaan teidänkin kanssanne ADR:n telkkarivaalimainosten pääsanomat:

Lëtzebuergesch = offiziell EU-Sprooch

Luxemburgin kielestä virallinen EU-kieli
ADR:ää pännii, että malta ja iiri ovat EU:n virallisia kieliä, mutta luxemburg ei. Joku voisi tähän todeta, että miksi luxemburgilla pitäisi olla virallista asemaa EU-lainsäädännössä, kun sillä ei ole virallista asemaa Luxemburgin valtion lainsäädännössä, joka pyörii täysin ranskaksi. Luxemburgin kieli on ollut yksi Luxemburgin valtion kolmesta virallisesta kielestä vasta 80-luvulta asti.

Fir den Euro = géint eng Scholdenunioun

Euron puolesta, velkaunionia vastaan
ADR kannattaa euroa ja siinä pysymistä mutta toivoo, että esimerkiksi Kreikka erotettaisiin eurosta. Erottamisen jälkeenkin ADR:n mielestä Kreikkaa pitäisi tukea, mutta jollain muulla mekanismilla kuin mitä tällä hetkellä: nykymallilla nimittäin luxemburgilaiset maksavat väestömäärään suhteutettuna eniten Kreikan velkoja.

Neie Memberstaat = Referendum

Kansanäänestys uusista EU-jäsenvaltioista
Syynä kansanäänestysten vaatimiselle on, että ADR ei missään nimessä halua Turkkia osaksi EU:ta, milloinkaan, ikinä. Sen sijaan Balkanin EU:n ulkopuolisten valtioiden kanssa ADR mielellään jatkaa jäsenyysneuvotteluja ja toivottaa heidät mukaan heidän ollessaan siihen valmis.

Sozial Mindestnormen = gerecht Europa

Sosaaliset miniminormit = reilu Eurooppa
ADR vaatii EU:n laajuisia sosiaalipoliittisia normeja, esimerkiksi keskipalkkaan sidoksissa olevaa minimipalkkaa ja pakollisia terveys- ja työttömyysvakuutuksia, ja haluaa, että nämä laadittaisiin yksilöiden kannalta parhaimman EU-maan normien mukaan – kilpailu, missä Luxemburg monessa kategoriassa vie voiton. ADR sanoo ymmärtävänsä, etteivät köyhemmät EU-maat kykene saman tasoiseen sosiaaliturvaan kuin mitä Luxemburg, mutta että tähän pitäisi pitkällä tähtäimellä pyrkiä ja elämisen tasoa kasvattaa läpi Euroopan. Syyksi tähän ADR sanoo huolen Espanjan ja Kreikan nuorisosta ja köyhistä, mutta ihan yhtä hyvin motiivina saattaa olla, että parempi sosiaaliturva kotimaassa vähentää ihmisten haluja lähteä sosiaaliturvan perässä Luxemburgiin. ADR myös haluaa, että Luxemburgin minimipalkka ulotettaisiin koskemaan myös Luxemburgissa pimeästi töissä olevia, mikä vaatimuksena on vähintään mielenkiintoinen.

Näiden lisäksi ADR kannattaa mm. EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, laajempaa luxemburgilaista osallistumista EU-asioihin, Erasmus-ohjelman ja korkeakoulujen välisen yhteistyön kasvattamista ja sisärajojen auki pitämistä kaikille ”rehellisille kansalaisille”, sekä vastustaa sosiaaliturvashoppailua, EU:n puuttumista valtioiden perhelainsäädäntöön ja Parlamentin päätöslauselmia ”poliittisesti korrekteista” aiheista, jolla varmaan viitataan seksuaalivähemmistöihin ja uskontoon. Jos ADR saa paikkoja Europarlamenttiin, he istuvat todennäköisesti samassa ryhmässä perussuomalaisten kanssa, joiden kanssa varmaan löytävät sekä yhteneväisyyksiä että eroavaisuuksia mielipiteissä.

Jos et ole jo käynyt äänestämässä ja olet Suomessa, niin muistapa käydä sunnuntaina! Ja muista tutustua ennen äänestämistä myös siihen, missä eurooppalaisessa seurassa äänestämäsi puolue EU:ssa istuu.

16.5.2014

Ei mainoksia, ei selvännäkijämainoksia

Suomessa asuessa ovessamme luki ”Ei mainoksia, ei pizzamainoksia, ei vaalimainoksia”. Pelkkä mainoskielto ei nimittäin näyttänyt kahteen jälkimmäiseen ryhmään tehoavan, mutta lisämaininnalla postiluukku jäi mainosvapaaksi. Luxemburgissa vaalien alla tulee ”infolehtisiä” mutta ei varsinaisia mainoksia, koska listavaalimaassa henkilömainontaan ei käytetä rahaa. Pizzamainoksia tulee silloin tällöin, mutta varsinainen riesa ovat selvännäkijämainokset, joita tulee joka viikko.

”Professori” Sadaby, suuri selvännäkijämeedio 100% onnistumisprosentilla, on valmiina auttamaan sinua vaikkapa palauttamalla immédiat rakkaasi luoksesi, tuomalla sinulle onnea rahapeleissä tai rakkaudessa, poistamalla seksuaalista impotenssia, parantamalla tuntemattomia sairauksia tai vapauttamalla sinut alkoholismista tai tupakkariippuvuudesta. Sadaby lupaa toimintansa olevan laadukasta ja nopeaa – tuloksia saa jo kolmessa päivässä – ja tarjoaa kotikäyntejä tai hoitoa kirjeitse.

”Professori” Karo on vielä Sadabya nopeampi, sillä tuloksia saa jo 24 tunnin sisään, ja maksua ei tarvitse suorittaa kuin vasta tulosten jälkeen. Ehkä tämä johtuu siitä, että tällä noitatohtorilla on jo 30 vuoden vankka kokemus alalta. Karo lupaa turvaa huonolta kohtalolta, parantaa yrityksesi tuottavuutta sekä toki parannuksia perusongelmiin kuten impotenssiin, menetettyihin ihastuksiin tai veikkausonneen. Karolla on puhelinpäivystys klo 07-22 seitsemänä päivänä viikossa.

Jos joku nyt kiinnostui näistä, niin tiedoksi sitten, että Luxemburgin suuntanumero on +352! Onnea ja hyvää kohtaloa tulevalle viikonlopulle!

16.4.201428.8.2014

Parlez-vous français?

Ei tuota otsikon lausetta täällä kovinkaan usein kuule, koska oletus on, että totta kai kaikki puhuvat ranskaa. Niinpä minäkin olen takonut kieltä päähäni jo vuoden päivät.

”Miksi kävin suihkussa?” taivutettuna kaikille persoonapronomineille

Koulussa en pitänyt itseäni kieli-ihmisenä. Kun ala-asteella aloitin englanninlukemisen, ensimmäisestä kokeesta tuli numeroksi 5. Siis 5! Miten lapsille edes voidaan antaa noin huonoja numeroita? (Varmaan koska en tehnyt kotitehtäviä enkä osannut mitään, siksi.) Minun kansainvälistymiseni pelasti vain ja ainoastaan muutto pian tuon tapahtuman jälkeen Yhdysvaltoihin, missä parin vuoden aikana englanti taianomaisesti valui päähäni. Siis taikaa ja aika paljon hampaidenkiristelyä ja itkunvääntämistä, kun en tajunnut mitä muut lapset puhuivat – tai tajusin, että puhuivat kuin päässäni olisi muutakin vajavaista kuin kielitaito – sekä sisua ja erinomainen yksityisenglanninopettaja. Kiitos, vanhemmat, että veitte minut sen rääkin läpi! Pienempi rääkki se kuitenkin oli kuin yrittää räpiköidä läpi elämästä ilman kunnollista kielitaitoa.

Ei tainnut edes pitää paikkansa, etten olisi kieli-ihminen, sillä kielioppi on ollut aina helppoa. Olen vain tajuttoman laiska opettelemaan itsekseni sanastoa. Tämä takia Suomesta käsin en ole oppinut yhtäkään vierasta kieltä. Olen käyttänyt ihan kohtuuttoman paljon tunteja ruotsinopiskeluun jotta osaisin ostaa sillä junalipun Tukholmaan ja sittenkin vaihtaa englanniksi heti, kun myyjä esittää jatkokysymyksen. Sen sijaan puolen vuoden Tsekeissä asumisen jäljiltä olisin kyennyt käymään saman keskustelun tsekiksi ilman englantiin vaihtamista, missä varmaan auttoi, ettei Tsekeissä yleensä englantiin vaihtamisesta ollut mitään hyötyä.

Aivovuoto – la fuite des cerveaux. Vesivuoto – une fuite d’eau. Käytän näitä sanoja varmaan hetkenä minä hyvänsä.

Tästä tullaankin tämän postauksen pointtiin, joka minulla on sama kuin taannoin Hesarin kolumnissa: Kielten opiskelu on ajanhukkaa. On poikkeuksia, jotka pystyvät omaksumaan uuden kielen pelkästään tunneilla istuen ja imevät muutenkin sanoja itseensä kuin mikäkin sieni, mutta meihin muihin pätee kolumnin lause: Koulussa kelpaa oppia kielen teoriaa, mutta lopulta on pyrittävä kielialueelle vaikka työntekijäksi tai vaihto-oppilaaksi.

En minä nytkään opettele ranskaa istumalla kotona nenä kiinni kirjassa. (Paitsi kurssin kotitehtävien verran tai kokeita edellisenä iltana, mutta onko mitään tylsempää!) Minun ranskan oppimiseni pähkinänkuoressa:

Ilmaisjakelulehti L’Essentialin nappaaminen aamulla bussiin mukaan. Joka sivulta luen ainakin yhden artikkelin. Kännykkäsanakirjan käyttö on vähentynyt huomattavasti vuoden aikana ja nykyään ymmärrän jopa sarjakuvia! Myös uudesta kotimaastaan nauttii ihan eri tavalla, kun pystyy lukemaan paikallisuutisia. (Ilmaisjakelulehden kieli on muuten huomattavasti yksinkertaisempaa kuin Le Mondessa, se tuli huomattua lentokoneessa.)
Ensimmäisen kerran käytin ranskaa arjessa eräänä kesäiltana kysyessäni terassilla tarjoilijalta, mitä eroa oli listan kahdella kirillä. En ihan ymmärtänyt vastausta, mutta se, että kykenin muodostamaan kysymyksen, jonka tarjoilija selvästi ymmärsi, oli suorastaan euforinen kokemus. Tämän jälkeen en enää pelännyt avata suutani ranskaksi.
Minulle saa lähettää töissä sähköpostia ranskaksi. Alussa tuskastelin ja saatoin huijata Google Translatella, nykyään katson yksittäisiä sanoja nettisanakirjasta, jos katson. Tekninen dokumentaatio on vielä helpompaa ymmärtää, koska moni ”monimutkaisempi” sana on käytännössä englantia.
Italialaiset turistit kysyivät minulta tietä Pariisin metrossa. Eivät puhuneet englantia. Neuvoin siis ranskaksi. Nous sommes ici et nous prenons une metro…
Kun työkaverini lipsuvat höpöttämään ympärilläni ranskaa, pidän korvat auki. Ensimmäisenä aloin ymmärtää muita ulkomaalaisia, sen jälkeen belgikollegoita. Nykyään osa ranskalaisista on ymmärrettäviä, mutta esimerkiksi rokkarigraafikkomme käyttää liikaa slangia, eteläranskalainen projektipäällikkö mumisee liikaa ja menen aina ihan lukkoon, jos pomoni esittää minulle suoria kysymyksiä ranskaksi. Mutta kyllä tämä tästä.
Nykyään ravintoloissa keskustelut sujuvat lähtökohtaisesti ranskaksi. Viime sunnuntaina Metzissä eräässä fonduepaikassa sain selittää smalltalkkaavalle tarjoilijalle, että Suomessa fondue ei ole yleistä mutta kuitenkin ihan tunnettua, vanhemmillani on fonduepata ja ei, me emme tee fondueta poronmaitojuustosta.
Yhdessä kaveriporukassani oleva espanjalainen Gema ei puhu englantia. Minulla kesti hetki tajuta tämä: olin tavannut Geman ranskantunnilla, ja luulin aluksi, että hän vain halusi harjoitella ranskaa, kun ei suostunut puhumaan kanssani englanniksi. Nykyään vaihdamme aina tavatessamme kuulumiset ranskaksi, ja tarvittaessa espanjaa ja englantia (muttei ranskaa) puhuva slovenialaiskaverimme tulkkaa.
…ja toki käyn kerran viikossa ranskantunneilla, neljä tuntia kerrallaan. Kieliopin kannalta tunnit ovat tarpeellisia, ja kun toissa viikolla opettelimme vihdoin futuurin, taas pari palaa loksahti paikoilleen: siis tätä se serait tarkoittaa, mikä lehtiuutisissa jatkuvasti toistuu.

Kannustan siis kaikkia jos ei nyt muuttamaan niin ainakin matkustamaan alueelle, jonka kieltä on opiskellut, ja unohtamaan samalla, että osaa jotain vahvempaa kieltä (esim. englantia). Ehkäpä minäkin vielä joskus sinne Ruotsiin…

Ranskantunnit ovat olleet alusta asti täysin ranskaksi ilman sanaakaan muuta kieltä. Raapustan papereihin suomeksi, miten olen opettajan selitykset ymmärtänyt.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

4.4.2014

Tiedät olevasi luxemburgilainen kun… (3/3)

Kirjoitussarjasta myös ensimmäinen ja toinen osa. Lista kopioitu netistä, kommentit omiani.

You know the police officer who arrests you and the judge who judges you.
You always meet somebody you know when you go out.

Luxemburgissa asuu 300 000 maan kansalaista. Eivätkös kaikki turkulaisetkin tunne toisensa?

More than 70% of your friends study economics or law.

Maan suurimmat yksityiset sektorit ovat pankki- ja finanssiala, joten kauppatieteet ja laki ovat luonnollisia opiskelusuuntia.

You think it is normal that 50% of the cars on the streets have foreign country code plates.

Päivittäin maan rajojen ulkopuolelta saapuu toista sataatuhatta työntekijää maahan, ja suurin osa autoilla. Liikenneruuhkat ovat sen mukaisia.

You think Bin Laden is a schoolboy as opposed to the Bommeleeër.

Luxemburgia järkytti 1980-luvulla pommi-iskujen sarja, jonka tekijä tai tekijät jäivät hämärän peittoon isosta poliisitutkimuksesta huolimatta. Helmikuussa 2013 asia kaivettiin uudestaan naftaliinista ja yritettiin vetää jonkinlaista yhteyttä korkean tason poliitikkojen ja pommi-iskujen välille. Tämän koko sotkun ymmärtääkseen pitäisi varmaan olla asunut täällä vähän kauemmin…

You say Im going to the city and everyone knows exactly which city youre talking about.

Niin, Luxemburgin pääkaupunki Luxemburgiahan sillä tarkoitetaan.

You know that the Luxembourgish flag is soooo different from the Dutch.

Tosiaan, eikö ero teidänkin mielestänne ole huomattava?

Vasemmalla Luxemburgin lippu, oikealla Hollannin

Koska yhdennäköisyys on häiritsevän suuri, luxemburgilaiset käyttävät rinnakkain myös valtionlippuna toimivaa leijonalippua. Jossain vaiheessa käytiin keskustelua siitä, pitäisikö leijonalipusta tehdä virallinen kansallinen lippu, mutta tuo Hollannin lipun kopio jäi voimaan.

You dont drink tea after all, youre not ill, are you? So there you go. Coffee, please.

Itseäni tämä teenjuojana häiritsee, sillä teetietämys ravintoloissa on todella surullisella tasolla. Kun pyytää mustaa teetä, saa yleensä aina lopputulemana Liptonin perusmustaa kuraa. Kerran tarjoilija sanoi, että valitettavasti musta tee on loppu, on vain darjeelingia… mikä siis on vähän parempaa mustaa teetä. Siitä lähtien olen yrittänyt kysyä vaihtoehtoja pelkän mustan tilaamisen sijaan.

You can ride all the buses and trains in your country for 50 a year.

Kertalippu on 2 euroa, päivälippu 4 euroa, ja nämä kattavat koko valtion, jonka päästä päähän junalla kestää kuitenkin toista tuntia. Julkisilla liikkuminen on täällä poskettoman halpaa.

Junalla päärautatieasemalta pohjoiseen lähtiessä kannattaa pitää silmät auki

Youre in favour of monopolies: one company selling electricity, one selling gas, one selling telecommunications, one post office. You dont get this whole shopping for utilities thing.

Täällä ei tosiaan ole paljon vaihtoehtoja: sähköyhtiöitä vain yksi, puhelinyhtiöitä sentään jopa kolme. Sähköyhtiön toiminta on ollut tähän mennessä vähän epäilyttävää, sillä he muistivat lähettää ensimmäisen sähkölaskun minulle vasta vuosi sen jälkeen, kun tein sopimuksen. Laskutusväli on kuitenkin kolme kuukautta.

You get offended when North-Americans dont know where/what Luxembourg is, yet at the same time, you wouldnt know where Virginia or Manitoba is.

Sama pätenee moniin suomalaisiin.

Theres only one phone book for the whole country.

Pärjäähän se Turkukin yhdellä puhelinluettelolla.