Globe Called Home -matkablogi

28.12.20144.10.2016

3 syytä käyttää Hotels.comia

Hotellivaraussivustojen suossa olen jo monta vuotta sitten päätynyt Hotels.comin helmaan. Muillakin sivustoilla on puolensa, ja joskus saattaa olla myös järkevämpää varata huone suoraan hotellilta, mutta tässä minun kolme syytäni pitäytyä valinnassani.

1. Ilmaisia palkintoöitä kanta-asiakasohjelman kautta

Hotels.comin kanta-asiakasohjelma Welcome Rewards on yksinkertaisuudessaan nerokas: varaa sivuston kautta kymmenen hotelliyötä ja saat yhden palkintoyön ilmaiseksi. Käytännössä yö ei ole täysin ilmainen, vaan ilmaisen yön arvo on korkeintaan yöpymiesi öiden keskiarvo, ja tämän jälkeen joudut itse maksamaan ylimenevän osuuden sekä verot, jotka ovat useimmiten noin 10% hotelliyön hinnasta. Welcome Rewardseilla on kuitenkin yksi erinomainen puoli: öitä ei tarvise kerätä joltain tietyltä hotelliketjulta, kuten hotelliketjujen omissa kanta-asiakasohjelmissa täytyy, vaan öitä saa melkein kaikista palvelussa tarjolla olevista hotelleista.

Laskennallisesti Hotels.comin kautta varatessa saa siis hotelliyöstä 10% alennusta, mutta tykkään tästä järjestelmästä melkeinpä enemmän, kuin jos alennuksen saisi heti varaustilanteessa. Me olemme olleet Iiron kanssa mukana kanta-asiakasohjelmassa vähän reilu 2 vuotta, ja olemme yleensä käyttäneet palkintoyöt silloin, kun olemme olleet yhdessä lähdössä erikoisemmalle reissulle tai keskimääräistä kalliimmalle alueelle. On nimittäin paljon helpompi perustella itselleen yöpymistä vähän kalliimmassa hotellissa Manhattanilla tai vähän fiinimmässä rantaresortissa Havaijilla, kun palkintoöiden avulla hotellista jäävän maksuosuuden saa painettua murto-osaan alkuperäisestä hinnasta.

2. Nerokas karttapohjainen hotellihaku

Ehdottomasti paras ominaisuus Hotels.comissa on karttapohjainen hotellihaku, jonka saa esille klikkaamalla Katso kartalla hakutuloksista.

hotelscomkarttahaku — Tuohon kun klikkaa, päätyy karttahakuun, joka näkyy alla.

Minulle sijainti on usein tärkein kriteeri hotellin valinnassa, ja karttahaun avulla sijainti nousee todellakin arvoiseensa asemaan. Usein ”siistin” ensin kartan poistamalla näkyviltä hotellit, jotka eivät täytä antamiani ehtoja tai joissa ei ole kyseiselle päivälle saatavuutta. Sen jälkeen rupean rajaamaan hotellia haun vasemmalla puolella olevilla säätimillä: asetan maksimihinnan, minkä ylitse en halua mennä ja valitsen hotellien yleisestä tasosta ja hintaluosta riippuen asiakasarvioiden minimiksi 3,5 tai 4. Säätimiä löytyisi lisääkin vaikka millä mitalla, ja kartalle saa näkyviin myös pelkästään hotellit, joissa on ilmainen pysäköinti tai esteettömiä huoneita.

hotelscomhyattplace — Hotellit saa näkyviin klikkaamalla kartan palluroita. Me yövyimme Waikikilla Hotels.comin kautta löydetyssä Hyatt Place Waikiki Beachissä*, joka oli lyhyen matkan päässä rannasta, oikean hintainen (noin $200 per yö joulukuun alkupuolella), huoneet olivat hyvätasoisia ja hotelli sisälsi aamupalan.

3. Mahdollisuus käyttää alennuskoodeja

Ostaessa netistä yhtään mitään kannattaa aina haeskella, josko tarjolla olisi alennuskoodeja, ja Hotels.comiin näitä on tarjolla lähes aina. Usein alennuskoodeja käyttäessä Welcome Rewards-yöt eivät kerry, mutta jos ei matkusta erityisen usein, tämä on ihan hyvä vaihtoehto. Välillä myös saatavilla olevat alennuskoodit ovat -10% tai jopa enemmän, jolloin alennuskoodeja kannattaa käyttää joka tapauksessa, ja ihan kaikista hotelleista Hotels.comissa ei edes saa Welcome Rewards-palkintoöitä. Hyvä paikka hakea Hotels.com-alennuskoodeja on CupoNation, josta löytyy alennuskoodeja myös moneen muuhun nettipalveluun.

Yhteistyössä CupoNation

27.12.201428.12.2014

Pearl Harbor: taistelulaiva pinnan alla

Joulu Coloradossa kahdestaan Iiron kanssa sujui erittäin hyvin. Laitoimme pelkästään jouluruokia, joista pidimme, ja painotimme juuri niitä asioita, jotka tuntuivat hyvältä. Yksi näistä oli lautapelit, joten korkkasimme vastaostetun Axis & Allies 1941 -pelin, ja kahlattuamme 25-sivuisen sääntökirjan lävitse pääsimme tositoimiin. Minä edustin toiseen maailmansotaan pohjautuvassa pelissä akselivaltoja, ja minun Japanini silmäili Iiron Havaijia suurella mielenkiinnolla – mutta turhaan, sillä Iiron laivasto piti huolen siitä, etteivät joulukuun 1941 tapahtumat päässeet toistumaan pelissä.

Ihan hyvä peli, mutta varoituksen sanana, että ensimmäiseen pelikertaan meni meiltä viisi tuntia…

Vajaa kuukausi sitten reissatessamme Havaijilla meillä oli Oahulla vain yksi nähtävyys, johon ehdottomasti halusimme käymään: Pearl Harbor. Tämä TV:stä ja leffoista tuttu satama on yhäkin sotilaskäytössä ja sijaitsee sen verran kaukana Waikikista, että päätimme vuokrata päiväksi auton, mikä kannatti, sillä samalla pääsimme katsomaan merikilpikonnia.

Pearl Harborin nykyistä laivakalustoa

Paikalle alueelle kannattaa tulla aikaisin, koska lippuja eniten näkemisen arvoiseen (ja ainoaan ilmaiseen) kohteeseen, USS Arizona Memorialille, on saatavilla vain rajoitettu määrä, ja häviävän pienen nettivarausmäärän lisäksi nämä jaetaan kävijöille saapumisjärjestyksessä aamuseitsemästä alkaen. Meillä oli onnea, sillä vaikka saavuimme paikalle vasta vähän yhdeksän jälkeen, saimme liput ensimmäiseen mahdolliseen lähtöön, ja lyhyehkön videoesityksen jälkeen olimme jo laivassa matkalla muistomerkille.

Tällaista siellä muistomerkillä sitten oli:

USS Arizonan tykkitornin juuri

Öljyä, jota vuotaa USS Arizonasta useampia litroja päivässä vielä ainakin seuraavat 100 vuotta

Koralliriutta, joka on muodostunut taistelulaivan päälle

USS Arizona oli yksi taistelulaivoista, jotka japanilaiset hävittäjät ja pommikoneet upottivat 7. joulukuuta 1941 Pearl Harborissa. Yhteensä taistelulaivoja oli yhdeksän, ja näistä viisi upposi, yhden kapteeni ajoi matalikolle jotta laiva ei uppoaisi, kaksi kärsi lievempiä vaurioita ja yksi oli hyökkäyshetkellä kuivatelakalla, jossa siihen osui pommi. Japanilaisten hyökkäystä ei huomattu, ennen kuin oli liian myöhäistä, koska lentotukialukset olivat koukanneet pohjoisen kautta, ja tutkamiehet sekoittivat hyökkäävät viholliskoneet vähän myöhemmin samana päivänä saapuviin amerikkalaisiin B-17-pommikoneisiin.

Valkoinen paasi merkkaa taistelulaivan uppoamiskohtaa. Edessä Arizonan komentosillan jämät, taustalla USS Missouri, samaa kokoluokkaa oleva taistelulaiva.

USS Arizonan muistomerkki oli meren päälle rakennettu ”laituri”, josta pystyi katselemaan laivaa pinnalta käsin.

Koska Pearl Harborin hyökkäyksen seurauksena Yhdysvallat liittyi sotaan, suurin osa taistelulaivoista nostettiin ylös ja korjattiin, mutta ei Arizonaa: se oli liian pahoin tuhoutunut, joten se jäi meren pohjaan ikuiseksi muistomerkiksi ja hautapaadeksi sotilaille ja merimiehille, jotka olivat kuolleet hyökkäyksessä tai hukkuneet laivan upotessa, ja näitä oli paljon…

…yli tuhat nimeä, mukaanlukien 23 veljesparia ja yksi isä-poika-pari.

USS Arizonan muistomerkki keskittyi Pearl Harborin tapahtumien muistelemiseen ja siihen, että kyseessä oli tuhoisin taistelu Yhdysvaltain maaperällä sitten sisällissodan… tai oikeastaan ainoa taistelu Yhdysvaltain maaperällä sitten sisällissodan. Ei siis mikään ihme, että amerikkalaisten silmissä Pearl Harborilla on yhäkin todella suuri rooli 1900-luvun historiassa: liput lasketaan 7. joulukuuta puolitankoon, Remember Pearl Harbor toimii yhäkin iskulauseena, ja jotkut idiootit internetissä olivat jopa iloisia Japanin tuhoisasta tsunamista pari vuotta sitten, koska: Do I feel bad for japan? Two words….pearl harbor. Olen itse tutkinut toisen maailmansodan pommitusjälkiä katukuvassa siitä asti kuin muistan, joten joidenkin amerikkalaisten Pearl Harborin painottaminen tuntuu välillä hassulta, mutta toisaalta olihan se aika ainutlaatuinen tapahtuma sotahistoriassa: elleivät Pearl Haborin lentotukialukset olisi juuri tuolloin olleet merellä, toisen maailmansodan lopputulos olisi voinut olla eri.

USS Arizonan muistomerkki

Muistomerkillä vierailun jälkeen pohdimme hetken, mitä muuta tekisimme Pearl Harborissa. Vaihtoehtoja oli sukellusvenemuseo, lentokonemuseo ja kierros taistelulaiva USS Missourilla. Aikaa ei ollut kuin yhdelle, ja lentokoneita ja sukellusveneitä olimme nähneet tarpeeksi aiemminkin, joten päädyimme USS Missourille, jossa eläkeikää lähestyvä opas rupatteli meille mukavia ja ei-niin-mukavia taistelulaivan historiasta.

USS Missourin valtavaa kokoluokkaa ihmetellessä oli vaikea uskoa, että ihan vieressä lepäsi samankokoinen möhkäle pinnan alla. Sisältä taistelulaivat eivät paljoa ero toisistaan, joten jos sisätilat kiinnostavat, blogista löytyy kuvia vastaavasta taistelulaiva USS Alabamasta. Tässä kuitenkin yksi kuva taistelulaivojen mittasuhteista:

Uponneen USS Arizonan ankkuri

USS Missouria ei oltu vielä rakennettu Pearl Harborin taistelun aikaan, vaan se saatiin valmiiksi pari vuotta myöhemmin. Toisen maailmansodan jälkeen se ehti palvella myös Korean sodassa, ja 80-luvulla se tuotiin takaisin palvelukseen ja lähetettiin lopulta Persian lahden sotaan, jonka jälkeen se vihdoin poistettiin lopullisesti käytöstä. Sen kannella astelessa oli aikaa mittailla laivan pituutta (270 metriä), ihmetellä laivassa olleiden nukkumapaikkojen määrää (noin 2700 henkeä) ja tiirailla metallilaattaa, jonka päällä oli sodan loppuessa allekirjoitettu paperi nimeltä Instrument of Surrender – eli asiakirja, jolla Japani antautui liittoutuneille.

Metallilaatta näytti olevan japanilaisturisteille pakollinen valokuvauspaikka

Japanilaisia näkyi Pearl Haborissa enemmän kuin Waikikissa keskimäärin. Suurin vierailijaryhmä oli ehdottomasti amerikkalaiset, mutta japanilaiset tulivat hyvänä kakkosena, ja jäin miettimään, mitenköhän he kokevat vierailun. Nationalistista uhoa oli näyttelyissä todella vähän, ja asioita lähestyttiin kiitettävän paljon faktojen kautta, mutta jos japanilaisten sijaan Pearl Harboriin olisivat hyökänneet suomalaiset, en ole varma, haluaisinko paikan päälle kiertämään.

Japanilainen koululuokka matkalla USS Missourille

Sellainen Pearl Harbor. Mutta entäs se peli, se missä Pearl Harboriin ei hyökätty? Siinä Saksa menetti koko itä-Euroopan hyvin nopeassa tahdissa, ja vaikka Normandian maihinnousua ei ikinä tapahtunut, neuvostoliittolaiset valtasivat Berliinin samalla kun britit ja amerikkalaiset hyökkäsivät Karjalaan. Tyynellä merellä taas Japani haistatti pitkät Havaijille ja hyökkäsi sen sijaan Alaskaan (öljyä!), jonka jälkeen se valtasi Filippiinit ja jatkoi valloitustaan läpi Kaakkois-Aasian. Vasta lopulta Australian pommikonearmada laittoi valloituksen aisoihin tuhoamalla Japanin merivoimat, jonka jälkeen Japani antautui, koska oli jo korkea aika mennä nukkumaan.

24.12.2014

Hyviä riisipuuroja!

Riisipuuro on täällä Coloradossa nyt keitetty, ja siitä tuli kuin tulikin hyvää, vaikka ajoittain meinasi usko loppua. Olen täällä tainnut joskus valittaa siitä, kuinka täällä jauhoja myydään käyttötarkoituksen, ei ominaisuuksien mukaan – esim ”leipäjauhoja”, ”kakkujauhoja”, ”patonkijauhoja”, ”browniejauhoja”. Nyt haksahdimme itse samaan ongelmaan: mitä tehdä, kun kaupasta ei löydykään puuroriisiä? Pitkän pohdinnan jälkeen saimme rajattua vaihtoehdot japanilaiseen sushiriisiin ja makeaan lyhytjyväiseen täysjyväriisiin, joista lopulta kattilaan päätyi jälkimmäistä. Lopputulos oli ihan hyvä, vaikka Iiron sanoin, ei tämä ehkä lapsiin uppoaisi. Täysjyväjoulupuuro aikuiseen makuun siis!

Seuraavaksi jatkamme sienisalaatin ihmettelyä. Suolasienet näyttävät olevan täällä vähän tuntematon käsite, joten melkein ostimme balsamicomaustettuja metsäsieniä, mutta päädyimme kuitenkin portobello-herkkusieni-säilykesekoitukseen. Smetanaa korvaamaan löytyi kaupasta European-style sour cream, jossa rasvaprosentti on suunnilleen oikea, toivottavasti myös koostumus.

Rauhallista joulua kaikille! Tässä viimeiset kolme joulukalenterikuvaa:

22. luukku: Kalliovuoret

23. luukku: Grand Tetonin kansallispuisto

24. luukku: Kölnin joulumarkkinat ja tuomiokirkko

22.12.2014

Luxemburgin joulumarkkinoilla

Voiko ihminen juoda liikaa glögiä? En usko, ei ainakaan ennen joulua. Kävin kuluneen viikon aikana joulumarkkinoilla yhteensä kolmasti treffaamassa kavereita, ja glühweiniahan me enimmäkseen joimme, mutta yhdellä ständillä oli tarjolla juomaa nimeltä Glögg (Nordisch Glühwein), jonka ranskankielinen käännös näillä kaksikielisillä markkinoilla oli Aurore boréale – revontulijuomaa! En ole vieläkään ihan täysin varma, miten glögi ja glühwein eroavat toisistaan, mutta käsittääkseni suurin ero on, että glögi on mehupohjaista kun taas glühwein tehdään viiniin. Vielä erikseen on tarjolla vin chaud eli kuuma viini, joten ota näistä sitten selvää. Minulle tärkeintä on, että kavereiden kanssa on mukava turista sateensuojan alla viileässä säässä lämmin juomakuppi kädessä jouluisen musiikin soidessa (tai vähemmän jouluisen – viimeksi oli Ricky Martin -coverbändi).

Luxemburgin kolmista joulumarkkinoista mielestäni se kivoin sijaitsee Place de la Constitutionilla kultaisen Gëlle Fra-patsaan kupeessa

Shoppailumahdollisuudet Luxemburgin markkinoilla eivät vedä alkuunkaan vertoja Kölnin joulumarkkinoille, mutta ruokatarjoilut ovat kattavat. Kermaviilipizza flammeküchenin lisäksi olen popsinut perunalätty gromperekichelchereitä, sulaa juustoa perunoiden päällä eli raclettea sekä kananmunapasta spätzleä, ja houkutus on kova piipahtaa paikan päälle vielä kerran fonduelle. Paistaako tästä lävitse, että mikä vaan, missä on juustoa, uppoaa kyllä minuun?

Myötäpäivään vasemmasta ylänurkasta: raclettea [kuva: K.B.R.], flammeküchenia [kuva: Lothar Lee], spätzleä [kuva: Elke Sisco] ja gromperekichelchereitä omenakompotilla

Alunperin minun piti matkustaa Coloradoon Iiron luokse jouluaattona, mutta yllättäen viime torstaina töissä tuli ilmoitus, että ikään kuin ”vuosibonuksena” kaikille annetaan 23. päivä vapaaksi. Useimpien elämää tämä ei paljon hetkauttanut – moni oli joka tapauksessa ottanut alkuviikon vapaaksi – mutta minä vietin seuraavan tunnin puhelimessa lentoyhtiön kanssa, ja lopulta sain kuin sainkin vaihdettua lennot niin, että pääsin matkaan jo päivää aiemmin. Joulunviettosuunnitelmat menivät siis uusiksi ja pelkästään hyvällä tavalla: nyt minäkin pääsen keittelemään aattoaamuna riisipuuroa! Ja kun kerran olen jo keittämässä satsin riisipuuroa, harkitsen myös vakavasti karjalanpiirakoiden vääntämistä. Ulkosuomalaisten kanssa keskustellessa moni on todennut, että karjalanpiirakoista on tullut heille jouluruokaa, kun niitä ei saa ellei itse tee, eikä piirakkapuuhiin oikein jaksa muuten kuin jouluna.

Yhdysvalloissa monessa paikkaa jouluaatto on työpäivä, mutta Iirolla alkaa jo 24. päivä toimiston pakkolomakausi, jonka ansiosta ei tarvinnut miettiä, pitäisikö joulun välipäivinä käydä töissä vai ei. Hyvä niin, sillä vanhempani tulevat Coloradoon pian joulun jälkeen, ja yhdessä lähdemme vuorille laskettelemaan.

Pidemmittä puheitta, tässä kuluneen viikon joulukalenterikuvat:

15. luukku: Näkymä Luxemburgin kaupungista

16. luukku: Fort Mountain Georgian Appalakeilla

17. luukku: Bourscheidin linna Luxemburgissa

18. luukku: Lumivuohi Coloradon Kalliovuorilla

19. luukku: Death Valleyn kansallispuisto

20. luukku: Taos Pueblo New Mexicossa

21. luukku: Great Smoky Mountainsin kansallispuisto Tennesseen Appalakeilla

Iskikö joku mietelause muita enemmän? Vai olitko jonkun kanssa eri mieltä?

21.12.20146.5.2015

Liemikilpikonnia Havaijilla

Oli Havaijin-lomamme viimeinen päivä, ja minulla oli yksi tavoite: nähdä liemikilpikonna. Tuo uhanalainen kilpikonnalaji tunnetaan Havaijilla nimellä honu, ja paikallisessa mytologiassa se lähetettiin milloin viestinviejäksi, milloin hyökkäämään vihollisten kimppuun, ja sanotaanpa myös joidenkin pienempien saarten kelluvan suuren honun selässä. Suomenkielinen nimi taas tulee siitä, että monessa paikkaa nämä kilpikonnat päätyivät sananmukaisesti liemeen – ja yhäkin saattavat päätyä. Havaijilla liemikilpikonnia kuitenkin suojellaan nykyään aktiivisesti, ja kun aiemmin saarella asunut Veera vinkkasi, että Oahun pohjoisrannalta Lanaikeasta niitä löytyisi, otimme sen saarikierrospäivämme pääkohteeksi.

Honu - Havaijin liemikilpikonna — …emmekä saapuneet paikalle turhaan!

Parkkeerasimme auton tien viereen ja käppäilimme lyhyen matkan rannalle rantapyyhkeet kainalossa. Iiro ehti jo avata suunsa sanoakseen pari poikkipuoleista sanaa hiekkarannan kapeudesta ja vaatimattomuudesta – ei mikään paras auringonottoranta – kunnes näimme ne: kaksi valtavaa kilpikonnaa köllöttelemässä hiekalla! Kumpikin oli noin metrin pituinen jötkäle, varmaankin reilusti toista sataa kiloa, eikä niitä näyttänyt paljoa kiinnostavan parin metrin päässä parveilevat ihailijat.

Honu - kilpikonna Havaijilla - Kuhina — Kuhina, havaijiksi ”lähettiläs”

Kilpikonnavapaaehtoinen oli vetänyt kilpparien valtaaman alueen ympärille punaista narua, joka signaloi sopivaa tarkkailuetäisyyttä, ja pystyttänyt konnien lähelle kyltit, joissa kerrottiin niiden nimet ja taustaa. Konnista suurempi, Kuhina, oli uros, suurin kaikista Lanaikelle köllöttelemään tulevista uroksista, ja sen kerrottiin ottavan rannalla aurinkoa noin neljästi kuukaudessa. Loput aikaa se hyörii rantavedessä merilevää mutustellen. Ilmeisesti rankkaa puuhaa, tai sitten Kuhinalla on vain oikea elämänasenne, sillä rannalla se näytti relaavan taju kankaalla.

Honu - Havaijin liemikilpikonna - Ipo (sydänkäpy) — Ipo, havaijiksi ”sydänkäpy”

Toinen rannan kilpikonnista oli Ipo, naaraskilpikonna, joka viettää rannalla jopa kolmasosan ajastaan. Ipo on ilmeisesti jo vanha rouva, sillä se kävi viimeksi munimassa luoteisilla Havaijisaarila 800 kilometrin päässä vuonna 2004. Ipolla kesti 35 päivää uida perille, ja vietettyään kesän atolleilla, se palasi takaisin Oahulle kissanpäiviä viettämään. Ipon reitistä on tarkka tieto siihen liitetyn paikantimen ansiosta, ja muutenkin kaikilla Lanaikealla köllöttelevillä kilpikonnilla on tunnistimet, joista ne erottaa. Kilpikonnavapaaehtoinen kuitenkin kertoi, että hän tunnistaa suurimman osan kilpikonnista ulkonäöstä.

Honut elävät jopa 70-vuotiaiksi, mutta ne saavuttavat sukukypsyyden vasta noin 30 vuoden iässä, ja vaikka ne munivat monta munaa kerralla, vain murto-osasta kilpikonnanpoikanen selviytyy veteen saakka – ja noin 1% saavuttaa sukukypsyyden. Vaikka honuja metsästetään, muut ihmisten aiheuttamat uhkat ovat suurempi ongelma: kalaverkot, rantojen täyteen rakentaminen ja saasteet, jotka aiheuttavat kasvaimia ja sekoittavat kilpikonnanpoikasten päät.

Havaijilla kilpikonnilla on kuitenkin hyvä olla, ja paikallinen kilpikonnapopulaatio on kasvanut 50 prosentilla 25 vuodessa. Me ihailimme liemikilpikonnia aikamme ja jatkoimme sitten saarikierrosta auringonlaskun loistaessa horisontissa.

Auringonlasku, Havaiji, Oahu — **Mele kalikimaka**! Eli hyvää joulua!

19.12.201419.12.2014

Eurooppalainen juomakulttuuri

Olen ollut takaisin täällä Luxemburgin loppumattomassa sateessa ja pimeässä maanantai-illasta saakka. Kaikki ei ole ollut juhlaa ja useampi asia painaa tässä muutoksessa, mutta olen yrittänyt keskittyä positiiviseen. Jouluvalot lohkovat pimeyttä ympäri kaupunkia, ja joulumarkkinoilla on elämää, glühweinia ja monenmoista herkkua, joista olen jo iloisena pistellyt poskeeni flammeküchenia, paikallista kermaviilipizzaa. Askelmittarissa kertyy helposti tavoitteet täyteen, kun elämää kulkee jalan ja julkisilla, mutta lähinnä keskusta-asuntoni ansiosta jalan, eikä ole tarvinnut märehtiä flunssan jälkeistä liikuntataukoa. Moni työkaveri on ollut aidosti iloinen nähdessäni minut taas, ja olen solahtanut sujuvasti takaisin työyhteisön päivittäiseen hyörintään.

Ja sitten yksi, minkä tärkeyttä en aiemmin ollut edes tajunnut: paikallinen ranskankielinen ilmaisjakelulehti. Nappasin sen innoissani työkaverin pöydältä, ja työkaveri nauraen kommentoi, että You seem like you’ve really missed L’essentiel! No niinhän minä olin, enkä pelkästään päivittäisen kielitaitotreenin takia vaan niiden uutisten, joista suloisesti paistaa lävitse paikallinen kulttuuri.

Eilisen etusivun uutiset koskivat Jeb Bushin presidenttiehdokkuutta sekä ravintoloissa ja baareissa myytävien alkoholijuomien ALV:n nousua, ja näistä jälkimmäinen huvitti minua luxemburgilaisuudellaan melkoisesti. Aiemmin alkoholin ravintolamyynnin ALV on ollut 3%, eli sama kuin esimerkiksi ruoalla, kirjoilla, lastenvaatteilla, lääkkeillä ja monella erilaisella palvelulla. Nyt se siirretään yleiseen ALV-luokkaan, ja samalla yleinen ALV-kanta nousee 15 prosentista 17 prosenttiin – suuri korotus, mutta yhä EU:n pienin ALV. Suomessahan vastaava ALV on 24%, ja lisäksi Suomessa alkoholista maksetaan Luxemburgin lainsäädännöstä puuttuvaa alkoholiveroa, joten omaan korvaani vero ei kuulostanut kovinkaan kummoiselta.

Entäpä luxemburgilaiseen korvaan? Täyskatastrofi! Sisäsivun otsikko kuuluu:

Une bière à 2,50 euros coûtera alors 3 euros!

…eli ”2,50 euron olut maksaa tulevaisuudessa 3 euroa!” Tässä kohtaa hörähdin uudemman kerran. Kyllä, täältä on monessa paikkaa saanut oluen 2,50 euron hintaan, mutta eipä se 3 euroakaan tunnu erityisen korkealta, kun viimeksi Helsingissä käydessäni maksoin oluesta 7-8 euroa – ja luxemburgilaisethan ovat keskimäärin korkeammin palkattuja kuin suomalaiset.

Paikallisen olutpanimo Bofferdingin markkinointijohtaja Thierry Krombach on kuitenkin eri mieltä ja kauhistelee erityisesti, että tämä veronmuutos koskee pelkästään alkoholituotteita, ei esimerkiksi kahvia tai limsaa. Alueen suurimman viinitilan Vinsmosellen toimitusjohtaja Henri Streng komppaa artikkelissa tätä ja ennustaa, että tämä saattaisi merkitä muutosta ihmisten kulutustottumuksiin! Että jos vaikka tulevaisuudessa ravintolassa vesi olisikin viiniä halvempaa – toisin kuin nyt – tai kahvin saisi samaan hintaan kuin oluen – kun se nyt on usein kalliimpaa – niin ehkäpä ihmiset alkaisivat suosimaan enemmän alkoholittomia vaihtoehtoja, ja mitä siitäkään seuraisi?

Ravintola-alan työntekijöiden liitto Horescan pääsihteeri François Koepp kyllä tietää, mitä siitä seuraisi: un sacré coup au moral des professionels. Eli helvetinmoinen moraalinlasku työntekijöiden keskuudessa.

17.12.20143.2.2015

Helikopterilla Havaijin laavakentillä

Jo kauan ennen parin viikon takaista Havaijin matkaa koko reissuporukallamme oli mielessä yksi asia, mitä ehdottomasti tekisimme Havaijin saarella: helikopteriajelu laavakenttien yllä. Lopulta viikkoa ennen reissua varasimme vajaan tunnin pörräyksen Blue Hawaiianilta, ja Kiitospäiväviikonlopun sunnuntaina kaarroimme saaren itäpuolella sijaitsevan Hilon lentokentän pihaan.

Vasemmalla check-in-tiski, oikealla turvallisuusohjeiden briiffausta

Check-inissä meidät kaikki punnittiin – istumapaikkaan ilmeisesti vaikutti paino – ja hetken odottelun jälkeen meidät ohjattiin takahuoneeseen turvallisuusohjeistukseen. Seinällä oli paljon vaikka mitä ohjeituksia, mutta tärkeimmät olivat, että älä yritä avata kopterin ovea vauhdissa, älä kävele kopterin takaroottorin lähelle, ja hätälaskun sattuessa mereen avaa pelastusliivi vasta koneen ulkopuolella. Simppeliä.

Lentokentän työntekijät tulivat sitomaan meidät kiinni kopterin penkkeihin, me neljä taakse, etupenkillä Oahulta kotoisin oleva äiti ja lapsi. Ja sitten matkaan!

Hilon kaupungin lähellä kasvatettiin australianpähkinää (engl. macadamia nut) korkeampien puiden rajaamilla neliön muotoisilla pensaspelloilla.

Havaijilla ilmasto vaihtelee todella paljon riippuen alueesta, ja pelkästään Havaijin saarella esiintyy kymmenen kolmestatoista Köppenin ilmastoluokasta: on tundraa, tropiikkia, aavikkoa ja mannerilmastoa. Saaren länsipuolella Konassa, missä meidän hotellimme sijaitsi, on subtrooppista aroa, jossa sataa hyvin vähän, kun taas saaren itäpuolinen Hilo on yksi Yhdysvaltain sateisimmista kaupungeista keskellä trooppista sademetsää. Näin ollen olisi pitänyt arvata, että saaren itäpuoleinen helikopteriajelumme osuisi sateiselle päivälle, jolloin pilvet olivat matalalla, ja aluksi vähän huoletti, kuinka paljon niiden pilvien keskeltä näkisi mitään. Huoli oli onneksi turha.

Yllä pilviä, mutta mitäs nuo savuvanat oikein ovat?

Laavavirtahan siinä savustaa metsää.

Pörräsimme hyvän hetken alueen yllä samalla kun lentäjä selosti meille laavavirroista kuulokkeiden kautta.

Havaijin viidestä tulivuoresta Kīlauea on aktiivisin, ja sen voimaa mekin pääsimme tässä todistamaan. Toisin kuin viereiset Maunea Kea ja Mauna Loa, joiden huiput yltävät yli neljään kilometriin, Kīlauean huippu ei ole kuin reilussa kilometrissä, ja kilpitulivuorena se purkautuu vähän mistä sattuu. Puʻu ʻŌʻōn purkaus, jota me ihmettelimme, alkoi jo vuonna 1983, ja loppua ei ole näkyvissä kun tulivuorijumalatar Pele nakkaa yhä enemmän laavaa saarensa päälle ja laajentaa Havaijin saarta: purkauksen aikana saaren pinta-ala on kasvanut parilla neliökilometrillä.

Tummien laavakenttien välissä näkyy metsäplänttejä ja pihatilkkuja.

Joku saattaa muistaa kesältä uutisissa olleen Pāhoan kylän, jonka tuhatta asukasta laavavirta uhkasi. Kylä oli onnekas ja lopulta laavavirran alle jäi vain pari taloa, pari tietä ja hautausmaa, mutta yhä asukkaat ovat evakossa Hilossa tai muualla sukulaisilla, kaikki irtaimisto raahattuna säilytykseen muualle samalla kun he odottavat laavavirtojen kääntymistä. Kylän lähistö on lentokiellossa, jotta turisteja ei tuotaisi pällistelemään tavallisten ihmisten ahdinkoa, sillä ahdingossa he todellakin ovat: monessa paikkaa Havaijilla myydään ”laavavirtavakuutuksia”, jotka kattavat talosi, jos se sattuu jäämään virran alle, mutta ei tällä alueella, sillä tulivuoren aktiviteetti on yksinkertaisesti liian kovaa. Silti moni päättää asua alueella, koska maa siellä on pilkkahintaista. (Ihme ja kumma, miksiköhän…)

Jos menettäisit talosi tulivuoren purkauksessa, rakentaisitko sen takaisin samalle paikalle? Kalapanan kylän asukkaat rakensivat sen jälkeen kun purkaus vuonna 1986 tuhosi kylän täysin. Uudemmat purkaukset ovat tuhonneet tiet yhä uudestaan, joten kylän 35 perhekuntaa käyttävät nelivetoja päästäkseen kotiin ja sieltä pois.

Suurimman vaikutuksen helikopteriajelulla teki laavakenttien massiivisuus. Siinä vaiheessa, kun tuijottaa horisonttiin eikä missään näy muuta kuin mustaa laavaa, kunnioitus tulivuoren luonnonvoimia kohtaan kasvaa humisten. Monta luonnonvoimaa vastaan ihminen voi jotenkin suojautua ja mahdollisesti sitä ohjatakin, mutta tulivuorelle ei mahda kukaan yhtään mitään. Ihminen ei niiden vierellä voi kuin tarkkailla ja yrittää arvioida, milloin on parempi ottaa jalat alle.

Kalapanan kylästä eteenpäin kohti loppumatonta laavakenttää oli joskus aikoinaan sijainnut Royal Gardensin naapurusto. Vuonna 1983 laavavirrat ensimmäisen kerran vyöryivät naapuruston ylitse, tuhoten milloin minkäkin talon. Vuonna 2008 naapuruston taru näytti tulevan loppuun, kun laava hautasi kaikki paitsi yhden talon: jo 30 vuotta paikalla asuneen Jack Thompsonin talo jäi pystyyn pienelle vihreälle pläntille, jollaisia havaijilaiset kutsuvat nimellä kipuka. Jack ei luovuttanut vaan rakensi majoitustilaa ja rupesi pyörittämään majataloa laavakenttien keskellä, ja kolmen vuoden ajan hän asui ilman sähköä, juoksevaa vettä tai yhtäkään naapuria keskellä hävitystä, kunnes laavavirta vihdoin hautasi hänenkin talonsa.

Royal Gardensin naapuruston tie kulkee laavasta laavaan.

Helikopterikuljettajamme kaartoi kopterin kohti tällä hetkellä aktiivisinta laavavirtaa, jossa hän oli spotannut aiemmin reiän, josta magman punaista hohkaa pystyi näkemään. Laavaspottaajan kannalta tilanne oli kuitenkin parantunut merkittävästi sitten hänen aiemman kierroksensa.

Oikea maanpäällinen laavavirta! Näitä kuulema ei ihan joka päivä näe, sillä yleensä laava pysyttelee maanalaisissa laavatunneleissa.

Ilmeemme, kun olimme onnistuneet näkemään sulaa laavaa.

Aikamme alueella pörrättyämme kuljettaja ehdotti, että käytäisiin vielä katsomassa vesiputouksia. Olivathan ne putoukset hienoja, mutta täytyy myöntää, että laavakenttien jälkeen ne eivät tehneet meihin kummoisempaa vaikutusta. Milloin vaan muulloin olisin varmaan ihastellut näitä innoissani, mutta tulivuorikokemusten jälkeen vesiputoukset näyttivät kovin kesyiltä.

Nämä vesiputoukset sijaitsevat yksityisellä maalla ja siten niitä voi ihastella vain ilmasta.

Lennon jälkeiset poseeraukset porukalla, ja kuskikin näyttää thumbs-upia. Kopteriyhtiö antoi Iirolle mustan T-paidan, jotta hänen valkoinen paitansa ei heijastaisi kopterin ikkunalasista ja pilaisi valokuvia.

Suosittelen kopteriajelua lämpimästi kaikille saarelle lähteville. Eihän se mitään halpaa hupia ollut, mutta kokemuksena aika mieletön.

15.12.2014

Mistä joulukinkku Yhdysvalloissa?

Vuosi sitten viettäessämme ensimmäistä joulua Yhdysvalloissa törmäsimme yllättävään ongelmaan: perinteistä joulukinkkua ei löytynyt mistään. Suomessa joulua viettäessä kinkun on korvannut milloin poro, milloin lammas tai lohi, mutta ulkomaille muutettua suomalaiset traditiot ovat nousseet aiempaa tärkeämmiksi juhlapyhien vietossa. Viime jouluna Whole Foodsista löytyi valmiiksi savustettua kypsää kinkkua, mutta maku – vaikkakin hyvä – ei kuitenkaan ollut ihan haettu. Tänä vuonna päätimme, että kyllähän nyt hemmetti kinkkua on pakko jostain löytyä.

Ja löytyihän sitä. Mistä? Tietenkin Ikeasta.

Arvostukseni Ikeaa kohtaan on kasvanut humisten ulkomailla asuessa.

Ikean kinkku on itseasiassa kinkkurulla, suoraan Floridasta, ja myyntinimike on Swedish Christmas ham. Kuulema aika moni USAssa asuva ulkosuomalainen ostaa kinkkunsa suoraan teurastajalta ja suolaa itse, mutta se operaatio saa jäädä johonkin toiseen vuoteen. Tänä vuonna me herkuttelemme tällä, sekä leivomme pipareita Ikean piparkakkutaikinasta, laitamme kalapöytään Ikean kylmäsavustettua lohta, silliä ja mätiä, ja juomme Ikean glögiä. Oi Ikea!

Ei elukoita, ei tupakointia, ei aseita. Hā dō vaan kaikille!

Kinkkurulla ei kuitenkaan ollut pääsyy siihen, miksi ajoimme puolentoista tunnin matkan metropolialueen toiselle puolelle Ikeaan. Pääsyyllinen oli kirjahylly, joka oli edellisellä Ikea-keikalla jäänyt ostamatta, koska silloin kuljetusvälineenä oli uskollinen PT Cruiserimme, jonka lastaus sujui näin:

Avoauton lastaus käy helpoiten katto auki, mutta kirjahyllyt jäivät silti hyllyyn... — Avoauton lastaus käy helpoiten katto auki, mutta kirjahyllyt jäivät silti hyllyyn…

Pari viikkoa sitten Iiro osti uuden auton (ja sinisestä avoautosta tuli virallisesti MUN auto!), ja tällä uudella autolla kävimme sitten hakemassa ne kirjahyllyt sekä shoppailemassa jouluruokia – ja toki mukaan tarttui kaikkea pikkusälää, kuten aina Ikeassa. Hieman oli lastaus helpompaa tällä kertaa:

Uuden auton hienoimpia ominaisuuksia on takaluukku, joka sulkeutuu itsestään nappia painamalla.

Postauksen päätteeksi ja maanantain kunniaksi kuluneen viikon joulukalenteripläjäys Facebookin puolelta tulee tässä:

8. joulukuuta, kuvassa tie keskellä Wyomingia

9. joulukuuta, kuvassa Brysselin Grand-Place

10. joulukuuta, kuvassa Etowahin intiaanikukkulat Georgiassa

11. joulukuuta, kuvassa Kalliovuorten Trail Ridge Road

12. joulukuuta, kuvassa Colmarin kaupunki Alsacessa

13. joulukuuta, kuvassa auringonlasku Berliinissä

14. joulukuuta, kuva Boulderin Flatirons-vuorilta

P.S. Terkut Amsterdamin lentokentältä! Vietän täällä pitkää vaihtoa ennen kuin saavun perille Luxemburgiin. Vaikka palaan jouluksi Coloradoon, virkavapaani töistä loppui tältä erää tähän.

11.12.2014

Loco moco, mättöruokaa Havaijin tyyliin

Nenäliinoja. Paljon nenäliinoja. Kuljen ympäri asuntoa iso kuutionmallinen nenäliinapakkaus mukanani. Suurimman osan ajasta en tosin kulje vaan rötkötän sohvalla.

Olen siis flunssassa. Lentokonematkustamisen varjopuolia on selvästi lisääntynyt riski sairastua, ja tällä kertaa oli minun vuoroni saada flunssa koneesta. Pari päivää meni vielä ihan hyvin ja tiistaiaamuna kävin jopa joogassa, mutta seisovan koiran sijaan hengailin lähinnä lapsiasennossa. Keskiviikkona vietin sitten koko päivän pyjamassa.

Konetta ei ole tehnyt paljon mieli avata, joten Havaijin kuvien läpikäynti jää johonkin myöhempään ajankohtaan. Yhden kokemuksen ajattelin teidän kanssanne kuitenkin jakaa ja se tulee tässä:

Havaijin yksi tunnetuimmista paikallisruoista on loco moco, joka on perinteisesti ollut kasa riisiä, jonka päällä jauhelihapihvi, jonka päällä pari paistettua munaa, ja koko homma upotettu ruskeaan kastikkeeseen. Minä tilasin oman annokseni jauhelihapihvin sijaan porsaankyljyksellä ja ravuilla, ja aterimeksi keittiö antoi minulle lusikan.

Loco moco on syntynyt vuonna 1949 siihen tarpeeseen, kun urheilun ja surffin rasittamat havaijilaisnuoret tulevat syömään lähikapakkaan ja haluavat jotain halpaa ja nopeaa, joka ei olisi ainainen voileipä. Loco oli erään Hilon kaupungin teinin lempinimi, ja moco rimmaa locon kanssa. Tarvitseeko tähän mitään erikoisempaa syytä?

Minä maiston loco mocoa Konan Big Island Grillissä, jota voin lämpimästi suositella lounaspaikaksi kaikille Havaijin saarelle suuntaaville. Konstailematonta havaijilaista kotiruokaa, mukava palvelu ja erittäin kohtuulliset hinnat.

Nyt paranemisiin. Havaijiksi toivotus kuuluu E ola.

8.12.2014

Joulupuu – suoraan Appalakeilta!

Palasimme kotiin Havaijilta eilen puolilta päivin, sekaisin huonosti nukutusta ja lyhyestä yölennosta sekä neljän tunnin vaihdosta Salt Lake Cityssä. Parin tunnin koomauksen jälkeen päätimme hoitaa aikaeroa vanhalla hyväksi havaitulla lääkkeellä: ulkoilulla valoisan aikaan. Kävelylenkki johdatti meidät Whole Foodsin pihaan, ja mitäs sieltä tarttuikaan mukaan?

Pöytämallinen joulukuusi, table-top tree, sai yllensä kaikki mahdolliset joulukoristeet, joita minulla on vuosien varrella tarttunut matkaan, mukaanlukien pränikkä Pearl Harbor -joulupallo. Suomessa aina välillä napistaan tanskalaisista kuusista, mutta meidän kuusemme on tehnyt vielä pidemmän matkan: se on peräisin Pohjois-Karolinan Appalakeilta, noin 2500 kilometrin päästä. Vaikka kuusi on tuore, sen luvattiin kestävän uuden vuoden ylitse, eikä se ole ainakaan vielä alkanut varistamaan neulasia. Saa nähdä, miten kuusen ja erityisesti sen hoidon kanssa lopulta käy, sillä tämä on ensimmäinen, jonka olemme kotiin hankkineet. Yksi vanhenemisen merkki tämäkin?

Partiolaisten joulukalenteri on vauhdittanut täällä joulun odotusta. Facebookin puolella taas on pyörinyt blogin joulukalenteri, josta ensimmäisen viikon luukut tässä: