Avainsana: haaste

Tiistain (matka)trivia

Tiistain kunniaksi hieman triviaa, poimittu Logic Treestä ja käännetty suomeksi Veeran matkablogissa.

Kuinka monessa maassa olet matkustanut?

44:ssä: Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Viro, Latvia, Liettua, Saksa, Alankomaat, Belgia, Luxemburg, Englanti, Ranska, Monaco, Espanja, Portugal, Sveitsi, Liechenstein, Itävalta, Italia, San Marino, Vatikaani, Kroatia, Tsekki, Slovakia, Puola, Unkari, Ukraina, Romania, Venäjä, Kreikka, Turkki, Egypti, Marokko, Gambia, Senegal, Intia, Thaimaa, Kambodza, Vietnam, Kiina, Yhdysvallat, Kanada ja Meksiko.

Karttamuodossa:

visited 44 states (19.5%)
Create your own visited map of The World

…ja koska tässä välissä kaikki amerikkalaiset aina haluavat painottaa matkustaneensa monessa osavaltiossa, niin kerron vielä, että oma saldoni on tällä hetkellä 34/50:

visited 34 states (68%)
Create your own visited map of The United States

…tosin Indianassa myönnän käyneeni vain nopeasti rajan toisella puolella Kentuckysta käsin kahvilla, jotta saisin yhden osavaltion lisää listaani.

Kuinka monessa maassa olet asunut?
Neljässä: Suomi, Yhdysvallat (1985-86, 1995-98, 2012-13), Tsekki (2009) ja nyt Luxemburg (2013-).

Town Hall Tower

Brno, kotikaupunkini kevään 2009

Mitä ilman en matkusta?
Meinasin vastata että passia, mutta viime perjantainakin muistin vasta bussissa matkalla Saarbrückeniin, että passi jäi kotiin. Onneksi lompakosta löytyy henkilökortti. Ehkäpä oikea vastaus onkin, että huumoria ja ennakkoluulottomuutta.

Miksi aloitit matkustamaan?
Vanhemmat matkustivat paljon perheen kanssa, kun olin lapsi, ja siitä tarttui mukaan loputon kiinnostus vieraita kulttuureita, historiaa, nähtävyyksiä ja kokemuksia kohtaan.

Siskon kanssa Tanskassa Rømøn rannalla perheen Keski-Euroopan automatkan yhteydessä

Miksi matkustat yksin? Mitä positiivisia ja negatiivisia puoli on yksin matkustamisessa?
Pyrin välttämään yksin matkustamista, koska kaipaan sitä, että voin jakaa kokemukseni jonkun toisen kanssa. Inhoan myös yksin ravintolassa syömistä, ja yksin reissun päällä ollessa syönkin lähinnä pikaruokaa tai kaupan leipiä.

Hyvänä puolena saa itse päättää, kuinka pitkään viihtyy jossakin museossa (yleensä muiden mielestä liian pitkään). Minulle sopivaa yksinmatkustamista onkin hengata yksin joku yksittäinen päivä ja tavata illalla kavereita.

Miten matkustaminen on muuttanut elämäsi?
En tiedä, olisinko päätynyt niin helposti asumaan ulkomaille ilman matkustamisessa kertynyttä tunnetta siitä, että pärjään (melkein) missä vaan.

Mikä on oudoin ruoka, jota olet matkalla maistanut?
Pekingin yömarkkinoilla söin grillattuja heinäsirkkoja, ja ne ehkä kiilaavat tähän ykköseksi, vaikka parempia ne silti olivat kuin tsekkiläinen keitetty leipä knedlíky, joka yli yksi ensimmäisistä oppimistani tsekin sanoista, jotta osaisin välttää niiden tilaamista ravintolassa.

grilled crickets and larvae

Grillattuja ötököitä. Maistuu kanalle. [kuva: Sazali M

Onko sinua koskaan pelottanut matkoillasi?
Vähemmän kuin olisi pitänyt. Vaaralliset tilanteet tulevat minulle aina vähän puun takaa, ja tajuan vasta jälkeenpäin, että olisi ehkä kannattanut pelätä. Vaarallisinta taisi olla, kun Pietarissa pimeän taksin kuljettaja suuttui tinkimisestämme ja vetäisi takakontistaan esille kirveen, ja Iiro sai repiä minut kauemmas, kun en itse tajunnut siinä hötäkässä pelästyä. Ensireaktioni oli hyökätä kiinni ruokakauppakasseihimme, ettei kirvesmies vaan pöllisi niitä.

Onko olemassa jokin maa, johon aina palaat?
Täältä maailmalta katsottuna se on Suomi. Adolf Ehrnrooth sanoi: Suomi on hyvä maa. Se on paras meille suomalaisille. Kaikki eivät tunnu olevan samaa mieltä, mutta itse olen yhä maailmaa nähneenä tässä uskossa.

Onko sinulla pakkausrituaaleja?
Nuorena pakkasin laukkuni mallilla ”kolmet alaosat, seitsemät yläosat, kahdet kengät”, mutta nyt aikuisena olen ruvennut hahmottelemaan matkapäiville asukokonaisuuksia, mikä onnistuu välillä paremmin, välillä huonommin.

Mikä on kaunein ranta, jonka olet ikinä nähnyt?
En ole varsinaisesti rantaihminen, vaikka kirjan lukeminen hiekkarannalla onkin pieninä annoksina ihan kivaa. Vastaan siis, että Massachusettsin Cape Cod, jossa hiekan lisäksi bonuksena oli jylhiä kallioita.

Marconi Beach

Cape Codin rantaa [kuva: Timothy Valentine]

Mikä oli ensimmäinen ulkomaanmatkasi?
Oletan, että lähdin ensimmäistä kertaa ulkomaille, kun vanhempani muuttivat Floridaan minun ollessani vauva. Ensimmäinen ulkomaanmatka ilman vanhempia oli, kun kävin 16-vuotiaana moikkaamassa ruotsalaista nettikaveriani, jonka jälkeen yhdessä junailimme Saksaan toisen nettikaverin luokse. Ja jos risteilyt jätetään pois laskuista, ensimmäinen itse maksamani matka oli opiskelija-ainejärjestön bussimatka taaskin Ruotsiin ja Saksaan paikallisiin yrityksiin tutustumaan.

Mainitse 5 asiaa bucketlistaltasi?
Madagascarille matkustaminen on oikeastaan ainoa, koska sain sen päähäni joskus 6-vuotiaana eläinkirjoja tutkiessa. Otan keskimäärin asiat vastaan sellaisina kuin ne tulevat.

Ring-tailed lemurs

Eläinkirjassa kerrottiin näistä otuksista. [kuva: Woodlouse]

Onko olemassa paikkaa, johon et halua matkustaa?
Tuon yllä mainitun vaaratilanteiden hiffaamattomuuteni takia lienee parasta, että en lähde mihinkään kriisipesäkkeisiin.

Mitä kaipaat Suomesta kun matkustat pitkään?
Perheen ja ystävien lisäksi kaipaan kesämökkiä, purjehdusreissuja, helppoja kaupassakäyntejä ja ihan vaan sitä, että saa viestinsä läpi asiakaspalvelutilanteissa täydellisesti oman äidinkielen ansiosta.

Vastatuuleen kryssiessä tulee usein kylmä

Uskotko, että joskus asetut vielä jonnekkin, ja jos niin minne?
Uskon. Jälkimmäinen kysymys onkin sitten vaikeampi.

Mikä on suosikki lentokenttäsi ja lentoyhtiösi?
Tykkään Amsterdamin Schipholista, koska siellä kaikki vaan toimii, ja vaikka lentokenttä on iso, ei tarvitse sukkuloida terminaalien välillä millään raideratkaisuilla. Sen sijaan jos turva- ja passintarkastuksessa ei ole jonoa (mitä yleensä ei ole), niin non-Schengenin kauimmaiselta portilta pääsee juosten alle 20 minuutissa Schengen-alueen kauimpaan nurkkaan. Suosikkilentoyhtiö oli ennen KLM uudehkon kaluston ja lentokoneruoaksi erinomaisten aterioiden ansiosta, mutta paljon lentäessä tulee pakostakin kokemuksia (lähinnä myöhästymisiä ja niiden jälkipyykkiä), jotka pilaavat fiiliksen.

Schiphol Airport

Valmiina lennolle Schipholista

Mikä on suosikkikaupunkisi?
Venetsia. Tykkään veneistä, rakastan merta ja en niin välitä autoista, joten turistimassat ja lievä kanaalien lemu eivät saa minua kääntämään tämän suhteen päätäni.

Untitled

Hiljainen kanaali Venetsiassa

Mites muut? Luen mielelläni vastauksia näihin kysymyksiin joko kommenttiboksissa tai omassa blogissasi.

Värit

Vihreä

Saniaisia, Müllerthalin metsä kesäkuussa

Sininen

Baseballia Cocoa Beachillä iltahämärässä, Florida heinäkuussa

Ruskea

Tippuneita lehtiä Picket Millin osavaltiopuistossa, Georgia tammikuussa

Keltainen

Eiffeltornin iltavalaistus, Pariisi elokuussa

Oranssi

Auringonlasku mökillä, Suomessa heinäkuussa

Punainen

Orangen taidemuseon pysyvä näyttely, Pariisi elokuussa

Pinkki

Kukkivat kirsikkapuut, Ettelbruck toukokuussa

Valkoinen

Näkymä Sundialin pilvenpiirtäjän huipun ravintolasta päivänä, kun pilvet olivat matalalla; Atlanta elokuussa

Harmaa

Durbuyn pikkukylän kiviset kadut, Belgia huhtikuussa

Musta

Orsayn taidemuseon kellotaulun takana, Pariisi marraskuussa

Haaste poimittu Riialta. Kuvat viimeisen vuoden ajalta

Mitä tänään syötäisiin?

Tämä on minun vastaukseni 3. ainekirjoitushaasteeseen.

Lihaton lokakuu. Jos joku ei ole vielä tästä kuullut, niin Luonto-Liitosta tuttu Leo Stranius haastoi Madventuresista tutun Riku Rantalan viettämään lihatuotteista vapaata lokakuuta, ja Facebookissa mukaan liittyi noin 30 000 suomalaista – minä mukaan lukien – tarkoituksenaan joko lopettaa lihansyönti tai vähentää sitä merkittävästi lokakuun ajaksi.

Suomessa asuessa käytin välillä ruokavaliostani nimitystä fleksitariaani, eli vain vähän lihaa syövä. Kuuluisat sikalakuvat aiheuttivat minussa pahoinvointia, broilereiden lyhyt ja tuskaisa elämä säälitti ja koin maailmantuskaa lihan hiilijalanjäljestä, mutta ehdottomuus ei kuulu repertuaariini. Erityisesti vapaana ennen kuolemaansa juosseet elukat saivat hyväksyntäni, WWF:n kalaoppaan vihreä valo oli myös minulle vihreä, ja vieraana ollessani söin lähtökohtaisesti sitä mitä tarjottiin. Joskus perustelut olivat aika laveita: jos buffetin tai työpaikkaruokalan kasvisvaihtoehdossa proteiinia leikki porkkana tai mausteet oli unohdettu, olin hyvä perustelemaan, miksi juuri nyt oli hyvä hetki syödä liharuokaa, johon osaamaton tai asennevammainen kokki oli selkeästi panostanut enemmän. Lopputuloksena taisin kuitenkin syödä kuussa reippaasti vähemmän lihaa kuin sen 6,5 kg, mitä suomalaiset keskimäärin pötsiinsä ahtavat – joka on muuten yli tuplasti suolistosyöpien riskirajan.

Sitten muutin ulkomaille ja pakka levähti.

Yhdysvalloissa kesti pitkään, ennen kuin pitkittyneellä matkalla olon tunne vaihtui kotitunteeseen. Ravintolassa tuli valittua paikallisia erikoisuuksia – hampurilaisia, tacoja, hampurilaisia, pizzaa ja hampurilaisia – koska pitäähän näitä nyt kokeilla kun kerran täällä ollaan, ja kotona jatkoin samalla linjalla kokkaamalla paikallisia perinneruokia, jotka sisälsivät lähes poikkeuksetta lihaa. Raaka-aineet tuli ostettua Walmartista, vaikka olen hyvin tietoinen siitä, että Yhdysvalloissa tuotettu liha ei ole yleensä terveellistä kenellekään, eikä siitä suurin osa läpäisisi EU:ssa lihaturvallisuussäädöksiä mm. liian suurten antibioottimäärien takia. Luomua oli saatavilla harvoin – jos oli, suosin kyllä sitä niin eettisistä kuin omaan hyvinvointiini liittyvistä syistä – sillä luomuruoan (kalliiseen) mekkaan Whole Foodsiin oli liian pitkä matka, että siellä olisi voinut tehdä ostoksia päivittäin tai edes viikottain. Kaikesta osakseen saamastaan parjauksestaan huolimatta suomalainen duopolikauppa on pärjännyt hyvin luomuvalikoimarintamalla, sillä Suomessa moniin resepteihin liharaaka-aineet löytyivät myös luomuna, ja pystyin kuvittelemaan lehmät, jotka pääsivät ulos, ja siat, jotka mahtuivat kääntymään karsinoissaan.

Juuri, kun olin ehtinyt asettautua aloilleni Yhdysvaltoihin, muutin tänne Luxemburgiin, jossa sama olen matkalla ja nyt pitäisi saada uusia kokemuksia-fiilis on taas jatkunut. Toisin kuin Yhdysvalloissa, jossa monet (ketju)ravintolat ovat ymmärtäneet kasvissyöjien olemassaolon, täällä lihattoman vaihtoehdon tilaaminen ravintolassa voi olla mahdottomuus. Paikallinen kasvissyöjäkaverini totesi minulle kerran, että vaikka periaatteessa tykkää chevrestä, on ehtinyt jo moneen otteeseen kyllästyä chevresalaatteihin, jotka eivät nekään ole aina lihattomia, koska totta kai kyseiseen ruokalajiin kuuluu olennaisena osana pekoni. Välillä tulee ikävä Suomeen, jossa kasvissyöjien olemassaoloa ei olla pelkästään tajuttu, vaan osa kokeista on jopa sisäistänyt sen, että lihaton ruoka voi olla hyvää. Enkä nyt puhu pelkästään koulun pinaattiletuista vaan myös siitä ihanasta suppilovahverounelmasta, jonka eräässäkin työpaikan illanistujaisissa sain eteeni, kun muut hakivat buffetista sieluttoman ja sitkeän näköistä burgundinpataa.

Siispä ryhtiliike ruokavalion suhteen on paikallaan, ja olosuhteet eli myös laiskuuteni ja uusien ruokakokemusten haluni huomioonottaen kuukausi on tähän mennessä mennyt ihan hyvin. Kauppojen laaja ja herkullinen juustovalikoima auttaa pitkälle, eikä leivän päälle punakittijuuston tai brien seuraksi kaipaa kinkkua. Viime viikonlopun perjantaina söin lounaaksi sianniskaa – kansallisruokaa, eikä listalla yhtään kasvisvaihtoehtoa ollutkaan – ja illallisen meribassi ei jälkikäteen tarkistettuna ollut kalaoppaassa vihreää nähnytkään, mutta lauantaina Modernin taiteen museossa ensituttavuuteni quornin kanssa oli erittäin miellyttävä – sieniproteiinista tehdyt cordon bleut dijon-sinapilla, oijoi! – ja myöhäisillan Kaupunginmuseon snägäriständin ”kanasuikalekäärö” oli parasta soijasuikalemättöä, mitä olen ikinä syönyt. Kuluneella viikolla jääkaapissa on pitänyt valtaa pinaattifetacanellonivuoka, ja kun kotona iskee laiskuus, pasta pestokastikkeella on aina hyvää. Odotan jo innolla ensi viikon työpaikkaruokalan menuta: meksikolaisia paputortilloja! Linssivindaloota! Munsterjuustotorttua!

Taannoin Suomessa pidin onnistuneen kasvisruoan merkkinä sitä, ettei siitä ensimmäisenä tullut mieleen sana kasvisruoka vaan ihan vaan hyvä ruoka. Tänään siis aion syödä maistuvaa ja maittavaa hyvää ruokaa, josta jää parempi mieli, ja toivottavasti sen rohkaisemana jaksan jatkaa samalla hieman hankalammalla mutta iloisemmalla ja hyvinvoivammalla tiellä vielä ensi kuussakin.

Mikä meitä yhdistää

Tämä kirjoitus on minun vastaukseni toiseen ainekirjoitushaasteeseen.

Meitä erottaa tällä hetkellä 2292 kilometriä: noin 2200 kilometriä junalla Tallinnan satamaan ja siitä vielä lautalla kotiin. Niin paljon välimatkaa on minun ja valtaosan ystävistäni välillä. Se on noin 170 kertaa suomalaisen työmatkan pituus, siis yli neljän kuukauden työmatkat. Se on yhtä kuin Ruuhka-Suomesta Lappiin ja vielä takaisin. Se on melkein yhtä pitkä matka kuin maapallon ytimeen, ja kuten Jules Verneltä olemme oppineet, se on hurja matka.

Joillekin ystävyyssuhteille välimatka on liikaa. Yhteydenpito hiipuu pariksi sähköisesti vaihdetuksi lauseeksi, ja kumpikaan osapuoli ei jaksa huolehtia siitä, että nähtäisiin edes joskus. Kun käyn Suomessa, nämä ystävät tulevat mieleeni vasta siinä vaiheessa, kun heillä on jo minulle sopiville päivämäärille reissua, häitä, hautajaisia, kissanristiäisiä tai väsy. Varsinkin pitkäkestoisempien ystävyyksien kohdalla tämä harmittaa, mutta toisaalta en taida olla ainoa ulkosuomalainen, jonka kotimaan reissut ovat pää kolmantena jalkana paikasta toiseen juoksemista. Silloin haluaa kokea Suomen kesän tai talven naistenlehdistä tuttuna unelmana kaikkine kantatarellipaistoksineen, saunailtoineen meren äärellä, mummolavisiitteineen, mökkeilyineen, rauhallisine aamiaisineen terassilla, valkoisine piparikoristeltuine ja kuusentuoksuisine jouluineen sekä oman perheen kanssa että miehen sukulaisten luona – ja kaikkialla pitää ehtiä viipyä monta päivää! – ja kaiken tämän jälkeen pitäisi ehdottomasti ehtiä nähdä kaikkia kavereita, kun ketään ei ole nähnyt pitkään aikaan ja meillä on niin paljon puhuttavaa.

Kaikkea ei ehdi, eikä jaksakaan. Viime jouluna sain Suomeen päin tullessa lentokoneesta flunssan, ja pyydän anteeksi kaikilta niiltä ystäviltä, joiden kanssa olin sopinut aikaisen aamiaisen kaupungilla, kun ei mikään muu hetki päivästäni ollut vapaana, ja tulin huonosti nukutun yön jälkeen paikalle niiskuttamaan ärtyneenä. Siispä yhteydenpidon hiipuminen osaan ystävistä lienee luonnollinen seuraus välimatkasta, ja toivon vain, että jos joskus vielä asumme samalla paikkakunnalla, voimme poimia ystävyyden palaset suunnilleen siitä, mihin ne aikoinaan jätimme.

Sitten on niitä ystäviä, joihin yhdistävät siteet ovat niin vahvat, että ne voittavat välimatkan. He ovat usein niitä, joiden kanssa on ennenkin saatettu olla näkemättä vähään aikaan, eikä kertyneestä tauosta ole koskaan tarvinnut tehdä numeroa. Niitä, joille voi lähettää yksittäisen tekstarin sekalaisesta aiheesta, vaikkei oltaisi vaihdettu muuten kuulumisia puoleen vuoteen. Niitä, joille saatan viestiä Suomen päivämääräni välittömästi lentoliput varattuani, ja jotka toisaalta saattavat ottaa töistä vapaata tai raahautua lastenvaunujen kanssa toiselle puolelle kaupunkia minun takiani. Niitä, jotka laittavat minulle kutsun juhliinsa, vaikka en Suomessa olisikaan silloin, ja joiden innoittamana saatan ostaa lennot juuri siksi viikonlopuksi. Niitä, joiden kanssa jaksaa rupatella tunnin Skypessä ilman, että kummaltakaan loppuu sanottava, mutta joiden kanssa voi tavatessa vain istua hiljaa vierekkäin ja nauttia elämästä. Niihin ystäviin minua ei yhdistä yksittäinen tapahtuma, tausta tai välttämättä ystävyyden pituuskaan vaan vahva tahto kuunnella toisiamme ja välittää, mitä toiselle kuuluu.

Parasta on, kun ystävät tulevat vierailulle tänne minua katsomaan, ja pääsen esittelemään heille näennäisesti pikkuasioita: yksittäistä siltaa, työpaikan aulaa, näkymää kotini ikkunasta, tai sitä tapaa, millä moikkaan lähikaupan kassaa. Kun sitten joskus Suomessa selitän, että silloin siinä aukiolla, siinä bussissa, siinä ravintolassa tapahtui jotain minulle merkityksellistä, niin he tietävät mistä puhun ja voivat nyökytellä: niin, työpaikkasi vahtimestarin englannintaito oli tosiaan aika heikkoa, ja kyllä, sen kotiasi vastapäätä olevan toimistotalon torni oli ihan hieno. Silloin meitä yhdistää vielä yksi asia lisää: he tietävät.

Minusta tulee isona

Tämä kirjoitus on minun vastaukseni ensimmäiseen ainekirjoitushaasteeseen.

Kuusivuotiaana halusin isona arkeologiksi, jotta voisin kaivaa dinosaurusten luita Mongolian aroilta. Dinosaurukset olivat muutenkin tulloin pop: osasin nimetä ulkonäöltä toistakymmentä dinosauruslajia ja painajaisissani seikkaili tyrannosaurus rex. Dinosaurusvaiheesta siirryin sujuvasti lehtimiesvaiheeseen, ja jonkin aikaa pidin selvänä, että minusta tulee isona taittaja, joka ehkä joskus kirjoittaa myös juttuja, tuurailee päätoimittajaa ja toimii myös kustantajana. Sitten vuorossa olivat haaveilut astronomin urasta – jonkin aikaa sanoin haluavani isona astrologiksi, kunnes äiti selitti eron – ja lopulta palasin lähtöruutuun arkeologihaaveitteni luokse, tällä kertaa varustettuna tietämyksellä siitä, että en kaivelisi dinosaurusten luita.

Olen kuullut huhua, etteivät lapsuuden toiveammatit aina lopulta ole niin hehkeitä, vaikkei sateessa maan kuopsuttaminen niin vastenmieliseltä kuulostakaan. [kuva: Lovegrove]

Päivääkään en ole tehnyt mitään konkreettista näiden haaveiden eteen, ja päivääkään en ole tehnyt työtä, josta olisin haaveillut lapsena edes ohimennen. Kuka lapsi haluaa projektipäälliköksi, konsultiksi tai konseptoijaksi? Päätyminen nykyiselle uralleni on ollut joukko yhteensattumia, ajautumisia ja päähänpistoja. Ensin ajauduin teknilliseen yliopistoon, koska ”sillä koulutuksella saa töitä”. Yliopiston sisällä koulutussuunnaksi valikoitui se kaikkein abstrakteimmalta kuulostavin, koska ”sitten ei tarvitse vielä päättää, miksi haluaa isona”. Nykyisen alani kursseja päädyin opiskelemaan, koska avaruustekniikan perustietona toimivat sähkötekniikan kurssit olivat kuin ruosteisen piikkilangan nielemistä, ja sattumalta siinä sivussa käymäni tietotekniikan kurssi oli taas sujuvaa kuin voin sulattaminen, joten sivuaine päätyi vaihtoon. Luxemburgiin päädyin, koska sattumalta saikkupäivänä luin Hesarista muunkin kuin kannen ja huomasin hakuilmoituksen, ja CV oli helppo lähettää lotolla menemään.

Lopputulos on, että olen hyvä työssäni – enhän tänne muuten olisi ajautunut – mutta salaa kadehdin kaikkia, jotka tuntevat vahvaa tunteen paloa työtänsä kohtaan. Kuten esimerkiksi siskoani, joka lukee ammattikirjallisuutta vapaa-aikanaan, tai niitä taannoisia kollegoja, jotka pikkujouluissa parin glögilasillisen jälkeen ajautuivat pohtimaan ratkaisuja päivänpolttaviin tutkimuskysymyksiin alallaan sekä heittämään vaikeaselkoista läppää punamustien puiden ja quicksortin soveltamisesta arkielämässä. Muistan niissä pikkujouluissa ahtaneeni puuroa vatsaani lievästi ahdistuneena, kun tiedostin oman kontribuutioni keskusteluun olevan täysi nolla.

Samalla tunnen kuitenkin tiettyä keveyttä. Minä en kuulu niihin, jotka raatavat ylipitkiä päiviä, palavat loppuun tai pystyvät puhumaan vain työstään, koska muuta elämää ei ole, ja jos joskus minulle jotain jälkikasvua ilmantuu, muistanen heidän lapsuudestaan muutakin kuin tarhan portit. Jos projekti on myöhässä tai työt kaatuvat päälle, minulle riittää, kun olen tehnyt parhaani, enkä kehitä vatsahaavaa, sillä jos parhaansa tekeminen ei riitä, syy on työnantajan huonossa resursoinnissa. Poikkeuksena tähän lienee, jos joskus lähtisin yksityisyrittäjäksi, jolloin varmaan lipsahtaisin tekemään töitä kellon ympäri, koska olisin itse perimmäisessä vastuussa – näin pienenä vinkkinä kavereille ja tutuille hyvillä liikeideoilla varustettuna, ottakaas yhteyttä! – mutta niin kauan, kun pysyn jonkun toisen renkinä, taidan olla stereotyyppinen Y-sukupolven edustaja.

Ei näin! [kuva: Savage Chickens]

Tutkimusten mukaan Y-sukupolvi eli noin 80-90-luvuilla syntyneet panostaa vapaa-aikaansa ja työn ja vapaa-ajan yhteensovittamiseen enemmän kuin aiemmat sukupolvet. Jos töissä viettää koko valveillaoloajan, niin sitten varmaan työ on koko elämä, mutta itse olen valveilla viikossa noin 120 tuntia ja niistä töissä menee noin 40 – siis vain kolmasosa. Siltä kantilta on kieroutunutta todeta, että minusta tulee isona jonkun ammattiryhmän edustaja. Sen sijaan voisin sanoa, että minusta on tullut isona kokeileva ruoanlaittaja, sisukas käsitöiden tekijä ja innostunut patikoija. Ehkäpä minusta on tullut myös sujuva lentokonematkustaja, vieraisiin kaupunkeihin sopeutuja ja lapsenomaisen uteliaisuuden säilyttänyt aikuinen. Näköjään minusta kaiken muun ohessa on tullut myös bloggari.

Siitä ammatista en vielä osaa sanoa. Vaikka pysyisin samalla työnantajalla loppuelämäni – mitä niinikään Y-sukupolven edustajan pidän epätodennäköisenä – tuskin pysyisin nykyisessä työnkuvassani koko aikaa, en välttämättä edes tiukasti samalla alalla. Jos taas vaihdan työpaikkaa, todennäköisesti hakeutuisin vaihtelun vuoksi vähän eri suuntaan. Tai sitten ryhdyn yksityisyrittäjäksi. Ehkäpä perustan vihdoin sen matkatoimiston, josta taisin ohimennen kymmenenvuotiaana haaveilla. Tuleeko yllätyksenä, että tutkimusten mukaan Y-sukupolven edustajat haluavat pitää tulevaisuuden vaihtoehtonsa avoimena?

Nykyisessä elämäntilanteessani olen pariin otteeseen toistellut Tove Janssonin Taikatalvesta tuttua lainausta: ”Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.” Minusta tulkoon isona seikkailija.

Omakohtainen aloitus, ripaus kevyttä tutkimustietoa, viittaus kaunokirjallisuuteen ja lopuksi paluu otsikkoon. Irtoaisikohan tällä Eximia, vai korkeintaan Magna huonon käsialan vuoksi?

Kysymyksiä ja vastauksia

Lissabonissa asuva Riia heitti minua taannoin haasteella, jonka ohjeet menevät näin:

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Tämä haaste on täällä jo käynyt, mutta koska haasteet ovat bloggaajalle aina hauskoja ja kysymyksiin on kiva vastata, otan haasteen mieluusti uudestaan vastaan. 11 asiaa itsestäni tulee …and that’s who I am-kuvien avittamana.

1. Mihin hyväntekeväisyyteen lahjoittaisit mieluiten?
Olen WWF:n kuukausilahjoittaja, tarkempana lahjoituskohteena Itämeri. Jos en tukisi tuota maailman rakkainta (ja melkeinpä myös saastuneinta) merta, saattaisin suunnata tukeni ilmastotyöhön.


2. Paras ulkomaanreissusi?
Tätä piti miettiä pitkään, mutta sanon, että reissu Gambiaan ja Senegaliin. Matkaohjelmassa oli hauskassa määrin spontaaniutta ja löhöilyä, ja matkaseura oli täydellinen. Jos joku lähtee sinne päin, niin suosittelen vähintään kahta yötä Keur Bamboungin ekokylässä kännykkäverkkojen ja kaupunginvalon saavuttamattomissa. Toubakoutan kylän puupatsaanmyyjä Baku voi opastaa paikalle, jos on vielä samoissa hommissa.


3. Mitä haluat ainakin tehdä ennen kuolemaasi?
Asioita, joista voin sitten juuri ennen kuolemaani olla ylpeä. Tarkka lista puuttuu.

...ja tykkään myös kävellä ympäri kirjakauppaa haaveillen kirjojen lukemisesta.

4. Säästätkö tällä hetkellä rahaa jotain tiettyä asiaa varten?
Ikuisuusprojektina minulla on säästäminen asuntoa varten, vaikka vielä ei ole havaintoa mistä tai milloin sellaisen ostaisin.


5. Miten vietät kaikkein mieluiten vapaapäiväsi?
Ystävien kanssa. Jos sää on hyvä, yritän raahata ihmisiä patikoimaan, missä auttaa ”71 luxemburgilaista patikointireittiä juna-asemalta juna-asemalle”-kirja.

...mutta sentään tässä olen kehittymässä siistimmäksi, sillä nykyään yksiöni näyttää vain hieman sekaiselta, kun teininä huoneeni oli pommin jäljiltä. Tiskaaminen erityisesti ilman kuivauskaappia on kompastuskiveni.

6. Mitä toivot tulevalta vuodelta?
Uusia kokemuksia, ja niitä onkin tullut jo aika runsaasti. Uusia ystäviä, ja niitäkin tuntuu kertyneen jo pari.


7. Lemppari tv-ohjelmasi tällä hetkellä?
Game of Thrones.


8. Mikä on mielestäsi kaunein paikka maailmassa?
Suomen saaristo aurinkoisena kesäpäivänä purjeveneestä nähtynä.


9. Mitä suunnitelet tekeväsi tulevana kesänä?
Käyn kahdesti pistäytymässä Atlantin toisella puolen, heinäkuun puolivälissä piipahdan lyhyesti Suomessa ja elokuun lopussa suuntaan viikonlopuksi Pariisiin. Heinä-elokuussa olen kuukauden intensiiviranskankurssilla.


10. Maa, joss olet käynyt, ja jota suosittelisit ystävillesi matkakohteeksi?
Kambodza. Angkor watin upeat temppelit sekä raaka ja totiseksi vetävä lähihistoria yhdistettynä kohteliaisiin paikallisiin, jotka eivät tunnu jatkuvasti haluavan viilata turistia linssiin. Erityisesti Battambang on hauska paikka junaratoineen, joita pitkin kuljetaan bambulavoilla, ja akseleita pyörittää autonmoottori.

...ja se onkin oikeastaan ainoa asia, josta lentämisessä tykkään

11. Mitä asioita kaipaat tällä hetkellä?
Iiroa.

...erityisesti siksi, koska julkisissa minulla on aikaa lukea kirjaa.

Minun 11 kysymystäni ovat:

  1. Onko sinulla juhannussuunnitelmia? (Tai jos vastaaminen venyy juhannuksen jälkeen, mitä teit?)
  2. Mikä on parasta kesässä?
  3. Entä odotatko jotain tulevalta syksyltä?
  4. Mikä on seuraava reissusi ja minne se suuntautuu?
  5. Mikä on paras kesäreissukohde asuinmaassasi?
  6. Entä paras talvireissukohde?
  7. Mikä on mieleenpanunein retki tai matka lapsuudestasi?
  8. Mikä on ensimmäinen lapsuusmuistosi?
  9. Mikä oli paras joulu- tai synttärilahja, ja kuinka vanha olit silloin?
  10. Mikä oli lapsuutesi toiveammatti, ja miksi et päätynyt sille alalle (vai päädyitkö)?
  11. Mikä haave tai tavoite elämässäsi on tällä hetkellä lähimpänä toteutumista?

Haaste lähtee Leidille, joka yrittää selvitä sveitsiläisestä työelämästä ja jonka kohtaamiin ongelmiin osittain samaistun; Karlikselle, joka taitaa vielä toipua umpisuolentulehduksesta kotonaan Hollannissa; niin ikään Hollantiin Sannalle, jonka arjen pohdintoja on kiva lukea; Kaliforniassa kotia pystyssä pitävälle Saralle, jonka mies seilaa jenkkilaivastossa jossain päin maailmaa; Chicagossa kotia pystyssä pitävälle Sannalle, jonka blogissa seikkailee myös söpö mäyräkoira; kirjoista ja teestä sekä elämästä Australiassa kirjoittavalle Sannalle (jo kolmas Sanna!); intialaisesta arjesta riemastuttavasti kirjoittavalle Satulle; kohtapuoliin Lähi-Itään sairaanhoitajaksi lähtevälle Soilelle; Mintulle, jonka sporttisuus inspiroi ja kisakertomukset naurattavat; Liinalle, joka bloginsa perusteella voisi helposti täyttää Anu Silfverbergin saappaat NYT-liitteen Mitä ajattelin tänään -kolumnistina; sekä ÄitiQ:lle, jonka blogia suosittelen lämpimästi kaikille vastalisääntyneille tai lisääntymistä vakavasti harkitseville (en tunnusta kuuluvani joukkoon, minä luen tutun vauvan takia). Moni muukin tullee haastetuksi nyt jo toista tai kolmatta kertaa samalla haasteella, joten en pane pahakseni, jos vastailu jää väliin.

Parin tunnin päästä minulla lähtee bussi+juna Champagneen. Hyvää viikonloppua kaikille!

Salviaomenakanaa ja palsternakkaa

Viimeisenä mahdollisena päivänä osallistun maaliskuun ruokahaasteeseen, jonka aiheena on omena. Ruoan valmistin jo viime viikolla, mutta aikaa blogata se löytyi vasta nyt ensimmäisenä uuden työn jälkeisenä vapaapäivänä. Ainesosiltaan hain inspiraatiota Painonvartijoiden uunikanareseptistä, mutta minun kanani eivät menneet uuniin.

Chicken thighs and vegetables

Salviaomenakanaa ja palsternakkaa

8 luutonta kananreittä
suolaa, pippuria, öljyä
0,33 litraa omenasiideriä
1,5 dl kanalientä
1 rkl omenaviinietikkaa
1 tl valkosipulijauhetta
3 rkl vehnäjauhoja
2 omenaa
3 palsternakkaa
1 punasipuli
timjamia
2 rkl balsamicoa
tuoretta salviaa

1. Kuori omena, palsternakat ja punasipuli. Leikkaa palsternakka suikaleiksi ja lohko omena ja punasipuli. Laita kulhoon, kaada päälle balsamico ja ripottele joukkoon timjami, ja sekoita. Anna marinoitua vartti. Lämmitä uuni 225 asteeseen.
2. Levitä kasvikset uunipellille, pirskottele hieman öljyä päälle, ja laita uuniin puoleksi tunniksi. Puolivälissä kasviksia kannattaa vähän käännellä. Valmista tällä välin kana ja kastike.

Vegetables in the oven
3. Mausta kana suolalla ja pippurilla ja paista öljyssä keskilämmöllä noin 4 minuuttia per puoli.

Chicken Thighs
4. Kaada pannulle puolet omenasiideristä, kanaliemi ja omenaviinietikka. Anna porista 5-10 minuuttia. Sekoita tällä välin toisessa kulhossa loppuun omenasiideriin valkosipulijauhe ja vehnäjauho.
5. Nouki kanat pois pannulta ja kaada loppu omenasiideri pannulle hitaasti jatkuvasti sekoittaen kunnes kastike on sakeaa. Kaikkea loppua omenasiideriä ei tarvitse käyttää. Sekoita vielä joukkoon noin 2 rkl silputtua tuoretta salviaa.
6. Koristele valmis annos salvialla.

Chicken Thighs and Vegetables

 

PS. Australiassa asuvalla Sannalla on bloginsa 1-vuotisjuhlien kunniaksi käynnissä arvonta. Käykääs vilkaisemassa!

Haaste: Viikon Menu

Soile lähetti minulle pari viikkoa sitten haasteen jakaa blogissa viikon ruoat. Tuumasta toimeen. Haasteen säännöt olivat seuraavat:

– kuvaa viikon ajan kaikki tekemäsi ruoka (jos et muista kuvata niin mainitse päivän kohdalla mitä teit)
– jos ruoka on tosi herkku ja haluat jakaa reseptin niin hyvä juttu :-)
– 7 ruokaa siis ja lisäksi vinkki johonkin helppoon jälkkäriin ”Viikon vinkki”
– kerro keneltä haasteen sait ja jaa haaste vapaasti ainakin viidelle blogiystävällesi.
– laita postauksen otsikoksi: Haaste: viikon menu

Hieman epäloogisuutta näissä säännöissä, sillä ”kaikki tekemäsi ruoka” on tässä taloudessa reilusti yli 7 ruokaa, koska syön päivässä sekä lounaan että päivällisen ja nykyään yleensä molemmat kotona. Lounaaksi kuitenkin aika usein on vuorossa jotain edellisen illan tähteistä modattua tai sitten yksinkertaisia salaatteja, joten silmänruoaksi tarjoan viime viikon päivällisemme.

Sriracha-marinated Tuna

Maanantai: Sriracha-marinoitua tonnikalaa

Ostin taannoin pullon sriracha-kastiketta jotain wokkia varten, ja Iiro tykästyi tuliseen makuun siinä määrin että lisäilee nykyään ruokaan kuin ruokaan ”thaiketsuppia”. Viikkoa aiemmin kaupasta oli tarttunut mukaan keittokirja, jossa teemana oli sriracha-kastikkeen käyttö eri ruoissa, joten ensimmäisenä kokeiluna kirjasta tein sriracha-marinoita tonnikalaa, jonka lisukkeena oli srirachamajoneesia, srirachamarinoituja kurkkusiipaleita ja jääkaapista löytynyttä kimchiä.

Sriracha-marinated Tuna

Tähän kohtaan hippitiedote: isoista tonnikalalajeista tulevien tonnikalapihvien syönti ei ole vahvan ylikalastuksen takia kovinkaan eettistä puuhaa – osa lajeista on uhanalaisia ja loputkin silmälläpidettäviä – ja en suosittele sitä kenellekään. Itse totesin, että sisäinen hippini antaa minulle luvan syödä epäeettistä ruokaa pari kertaa vuodessa, ja fiilistä lisäsi se, että kaupasta löytynyt tonnnikala oli kalastettu Surinamesta – siis Atlantin valtamerestä, missä kannan tilanne on huomattavasti parempi kuin Intian tai Tyynessä valtameressä. Jos siis aikoo tonnikalaa ostaa, kannattaa edes tutustua sen alkuperään ja jos mahdollista myös käytettyyn kalastusmenetelmään.

Enchiladas

Tiistai: Enchiladat

Kaupassa oli joskus ollut ”osta kolme texmex-tuotetta kahden hinnalla”-tarjous, ja olin napannut mukaan pari purkkia enchiladakastiketta. Tiistaina siis sulatin pakastimesta blogissa jo esiintynyttä brisket-tacotäytettä sekä valmisguacamolea (joka täällä on oikeasti avokadoista, toisin kuin Suomessa) ja tein niistä ja tuoreesta tomaatista enchiladoja.

Enchiladas

Vaikka puhunkin tässä ruoanvalmistuksesta yksikössä, kyllä Iirokin auttaa keittiössä, jos ei suoraan ruoanlaitossa niin tyhjentämällä ja täyttämällä tiskikonetta ja kattamalla pöydän.

Sticky Marinated Chicken Thighs

Keskiviikko: Marinoidut kanankoivet ja perunamuusi

Täälläkin on paikallislehdessä torstaisin Ruoka-liite, ja edellisellä viikolla lehdessä oli kerrottu marinadiohje possukyljyksille. Sattumalta meiltä löytyi kaikki ainekset marinadiin jo valmiina kaapista, joten tämä meni kokkausjonoon. Possukyljysten sijaan käytin tosin luuttomia kanankoipia, joita saa täältä kaupasta. Ovat loistokeksintö, sillä pysyvät helpommin mehukkaina uunissa. Lisukkeena syötiin salaatin lisäksi perunamuusia, jota olin joskus taannoin tehnyt valtavan kattilallisen vanhaksi menevistä perunoista ja pakastanut annoksittain muovipusseissa.

Sticky Marinated Chicken Thighs

Tahmamarinadi kanalle tai porsaalle
1 dl punaviiniä
1 dl soijakastiketta
0,5 dl miriniä
0,5 dl ruokokidesokeria
2 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl rypsiöljyä
1 tl tulista kastiketta, esim Tabasco
0,5 tl savuaromikastiketta (”liquid smoke”)
1 tl inkiväärijauhetta
1 tl valkosipulijauhetta

Marinadista riittää noin kilolle luuttomia kanankoipia. Kun kanankoivet on nostettu marinadista, marinadia ei kannata heittää pois vaan sitä voi keittää vartin verran kasaan liedellä kastikkeeksi.

Falafels and tomatos

Torstai: Falafelit

Falafelit ovat ehdottomasti lempiruokani Lähi-Idän keittiöstä, joten kun kaupasta löytyi falafel-mixiä, ei muuta kuin tuumasta toimeen.

Falafel Mix

Falafeltaikina muhimassa

Falafels and tomatos with tzatziki

Lisukkeena uunissa paistettuja camparitomaatteja, salaattia tahinikastikkeella ja tzatzikia. Namnam, ehkäpä parasta tällä viikolla.

Hamburgers and green beans

Perjantai: Hampurilainen ja vihreitä papuja

”Meillä ei sitten ole mitään ruokaa jääkaapissa. On ihan pakko käydä kaupassa, jos ei haluta syödä ulkona”, totesin perjantain Iirolle puhelimessa. Iiro ei uskonut, joten tehtiin sitten jotain, mitä kaapista löytyi, ja yllättäen sieltä kuitenkin löytyi jotain. En ole maailman paras pitämään inventaariota jääkaapin ja pakastimen sisällöstä.

Hamburger and green beans

Jääkaapista ylijäänyttä tacobrisketiä tiistailta, kananmunia, tomaatti, punasipuli ja jalapenodippiä. Pakastimesta hampurilaissämpylöitä. Säilykepurkista vihreitä papuja lisukkeeksi.

Mu Lan restaurant

Lauantai: Illallinen Ravintola Mu Lanissa

Lauantaina kävimme treffeillä Atlantan Midtownissa kiinalaiseen mereneläväsapuskan erikoistuneessa ravintola Mu Lanissa, joka sijaitsi viktoriaanisessa omakotitalossa samassa korttelissa pilvenpiirtäjien kanssa (ei näy kuvassa, mutta näin oikeasti oli). Ravintola oli puolityhjä, mutta ovi kyllä kävi ahkerasti, kun kaupunkilaiset kävivät hakemassa ruokaa mukaan.

Fried calamari with marinara sauce

Alkupalaksi hyviä kevätkääryleitä vielä paremmilla sooseilla sekä friteerattuja mustekalarenkaita marinara-kastikkeessa, joka ei sopinut mustekalan kanssa alkuunkaan. Pääruoaksi otimme molemmat merenelävälautasen ravun- ja katkaravunpyrstöillä ja kampasimpukoilla, minä valkosipulikastikkeessa ja Iiro mustapapukastikkeessa.

Prawn and Scallops in Garlic sauce

Pääruoka oli Iirolla todella onnistunutta ja minäkin tykkäsin muuten, mutta ravunpyrstö oli vähän kuiva. Jälkkäriksi napsimme mitäänsanomattomia ja vähän raa’alta maistuvia friteerattuja banaanipalloja, jotka olisi kyllä voinut jättää väliin.

Jenni at Mu Lan Restaurant

Plateful of sushi

Sunnuntai: Lohisushia

Lauantaina eräässä ostoskeskuksessa food courtin ohi kävellessämme sushipaikan poika tarjosi maistiaisia, ja karmea sushinhimohan siitä seurasi. Sunnuntaina sitten väkersimme kukkuralliset lautaselliset tuota sulaa hyvyyttä, täytteinä alaskalaista lohta, avokadoa ja Philadelphia-juustoa.

Sushi maki & nigiri

Meillä sushinvalmistuksessa on kehittynyt rutiini: Iiro leikkaa lohen, minä pilkon muut lisukkeet, Iiro näprää makit, minä pyörittelen nigirit. Yhteistyöllä sushi syntyy todella nopeasti ja vaikka ulkonäkö ei välttämättä ole ravintolatasoa, tuoreus takaa että lopputulos maistuu.

…ja lopuksi viikon vinkki.

French 75 cocktail

Viikon aikana ei tullut kertaakaan tehtyä jälkkäriä, joten vinkkinä tarjoan sen sijaan cocktailkirjasta näpistetyn drinkkiohjeen:

French 75
60 ml giniä
1 dl tuoretta sitruunamehua
3 rkl cocktailsiirappia (samassa suhteessa vettä ja sokeria, keitä levyllä kunnes muuttuu siirapiksi)
2 dl kuivaa kuohuviiniä

Lisää gini, sitruunamehu ja cocktailsiirappi shakeriin, täytä jäillä ja ravista. Kaada sekoitus kahteen kuohuviinilasiin ja täytä lasit kuohuviinillä.

French 75 -drinkki on saanut nimensä Ensimmäisen maailmansodan ranskalaisista 75mm-tykeistä, joita kotiinpalaavat amerikkalaissotilaat kehuivat maasta taivaisiin. Alunperin drinkki kehiteltiin pariisilaisessa Harry’s New York Barissa sotavuonna 1915, ja pari vuotta sodan päätyttyä kyseinen drinkki löytyi jo New Orleansin Ranskalaiskorttelin baarien listoilta.

Haasteeseen saa tarttua kuka vaan, mutta toivoisin, että ainakin Anna, Minttu, Sanna, toinen Sanna ja Riina jakaisivat viikon menunsa.