Globe Called Home -matkablogi

21.5.201520.5.2015

Amerikkalaiset juustot – johdatus cheddariin, colby jackiin ja provoloneen

Jossain vaiheessa tuntui siltä, ettei jutun juurta Suomen ja USAn välisistä kulttuurieroista enää oikein synny, kun on niin tottunut USAn meininkiin. Aika Luxemburgissa teki kuitenkin tehtävänsä tällä saralla, ja nyt olen taas katsellut maailmaa rapakon takana tuorein silmin. Otetaan nyt vaikka nämä juustot…

Amerikkalainen juustovalikoima poikkeaa todella paljon siitä, mihin olen Suomessa tai edes Euroopasssa tottunut. Selvästi suosituin juusto on cheddar, jota löytyy vaikka minkälaisena: light, sharp ja vaikka marble. Sitten on colby, monterey jack, colby jack ja pepper jack, jotka ovat kaikki aika mietoja kovia juustoja, ja jotka tunnistaa parhaiten väristään: colby on oranssia, monterey jack vaaleaa, colby jack näiden kahden yhdistelmänä marmorikuvioitua ja pepper jack on yhtä kuin monterey jack pienillä pippuripisteillä.

Amerikkalaisia juustoja — Juustot myydään yleensä valmiiksi viipaloituina, ja amerikkalaisessa ruokakaupassa on ihan normaalia ilmoittaa hinnaksi ”2/$5”, mikä siis suomeksi tarkoittaa, että tuote maksaa $2,50, vaikka sitä ostaisikin vain yhden kappaleen.

Muita arkipäiväisiä juustoja ovat swiss, joka vastaa emmentalia, muenster joka on aika lähellä perinteisiä belgiluostarijuustoja ja oma lempparini, mozzarella joka on kuivaa, kovaa ja tuoreen mozzarellan ystävän mielestä pahaa, ja provolone, joka on kai ihan samanlaista kuin italialainen provolone, mutta en tiedä, koska en ole koskaan italialaista versiota maistanut. Ainakin tämä amerikkalainen versio maistuu mitäänsanomattomalta kumilta…

Sitten erikseen on vielä american, juustojen juusto, joka on aika lähellä niitä yksittäispakattuja äärimmilleen prosessoituja aamupalajuustoja, mitä Suomessakin myydään. Muitakin makuja näissä yksittäispakatuissa juustoissa löytyy, mutta american on se perinteisin, mistä valmistetaan amerikkalainen perinnevälipala: grilled cheese sandwich. Siis kaksi paahtoleipää, väliin tätä, voidellaan ulkopuolet voilla ja paistetaan pari minuuttia pannulla. Kaikissa TV-sarjoissa (ja ilmeisesti myös oikeassa elämässä) lapset vielä tämän jälkeen vaativat, että ”kuoret” leikataan pois, mikä on ihan käsittämätöntä, koska paikallisissa paahtoleivissä ei suomalaisen mielestä ole kuorta.

Viipaleiden, raasteen ja yksittäispakattujen juustojen lisäksi on vielä neljäs suosittu juustotyyppi: string cheese. Tällä tarkoitetaan juustotikkuja, joista en sen tarkemmin tiedä, mitä juustoa ne yrittävät olla, mutta nimensä ne ovat saaneet siitä, että niistä pystyy vetämään juustoa erilleen pieninä nauhoina. Lapsena nämä olivat mielestäni ihan huippuvälipala, ja tunnustan, että näitä löytyy vieläkin jääkaapistamme, vaikka ovatkin aika luonnottoman oloisia.

Entäs sitten ne eurooppalaiset juustot, tai edes wisconsinilaiset eurooppalaistyyliset juustot? Ne ovat amerikkalaisten mielestä ihan eri asia, ja ne löytyvät yleensä eri paikkaa kuin nämä amerikkalaiset juustot, meidän lähikaupassamme koko kaupan toiselta puolelta. Maun lisäksi ne erottuvat amerikkalaisjuustoista hinnalla: kun juusto maksaa $20 per pauna, eli noin 40 €/kg, ei sitä kovinkaan usein tee mieli ostaa. Ranskalaisten juustojen ystävänä ja Luxemburgin halpoihin juustoihin tottuneena minulle taitavat koittaa taas kovat ajat.

19.5.201519.5.2015

Matka Bulgariaan ja Makedoniaan – äänestä ja voita matkalahjakortti!

Nyt seuraa jotain, josta olen todellakin innoissani, jonka takia olen selaillut matkaoppaita ja internetiä, googlettanut lentoja, majapaikkoja ja maailmanperintökohteita, ja hionut tekstejä yömyöhään kaiken muun lomassa. Siis mitä?

Jonkin aikaa sitten Matkapojat lähestyi minua tarjouksella: suunnittele meille blogisi nimikkomatka. Ja minähän suunnittelin! Selvää oli alusta alkaen, että matka keskittyisi eurooppalaisiin maailmanperintökohteisiin, ja koska halusin sisällyttää matkaan kohteita, joita en ole vielä itse nähnyt – matkan toteutuessa lähtisin sille tietenkin itse mukaan – niin päädyin pitkän pohdinnan jälkeen Kaakkois-Eurooppaan. Tarkemmin: Bulgariaan ja Makedoniaan!

Rilan luostari, Bulgaria — Matkalla yövyttäisiin pyhiinvaeltajamajoituksessa 900-luvulla perustetussa kuvankauniissa Rilan luostarissa, joka on yksi Bulgarian maailmanperintökohteista. [Kuvat: Dennis Jarvis & Filip Stoyanov]

Located about 110 km outside of Sofia, Bulgaria is the Rila Monastery. It was the highlight of my trip to Sofia. — Nomadic Matt

Tikvesin viinitilat — Makedoniassa nautittaisiin Tikvesin viinialueen viineistä. [Kuvat: Macedonia for 91 days]

Each of the wines we tried, from the semi-dry Muscat Ottonel to the intense Vranec Reserve, were excellent. And it was a pleasure to learn about and slowly enjoy them on the restaurant’s terrace, while the sun settled down behind the gorgeous Macedonian hills. — Macedonia for 91 days -blogi

Ohrid, Makedonia — Matka päättyisi Ohrid-järven rannalle. Ohridin kaupunki on maailmanperintökohde hienojen keskiaikaisten rakennuksiensa takia, mutta makedonialaiset saapuvat kaupunkiin rantalomalle. [Kuvat: Xiquinho Silva, Tony Bowden, Dennis Jarvi, Moon_son, Klovovi]

Yhteenvetona Makedoniasta voisi todeta, että siinä missä aina joskus jostain paikasta sanotaan, että se on kuvankaunis, niin Ohridin osalta voisin vaikka sanoa, että tuo piti oikeasti paikkansa – maisemat olivat monessa paikkaa oikeasti kuvankauniit! — Pirkko Meriharakka-blogista

Tarkempi matkaohjelma nähtävissä täällä.

Miltä vaikuttaa, kiinnostaisiko lähteä matkalle? No nyt on sinulla mahdollisuus edesauttaa tämän matkan järjestymistä. Seitsemän muutakin suomalaisbloggaria suunnitteli omat nimikkomatkansa, ja niiden kesken on parhaillaan käynnissä äänestys, joten käypä äänestämässä tämä matka Matkapoikien ohjelmaan! Äänestys on auki 6. kesäkuuta saakka, ja kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan Matkapoikien matkalahjakortti. Äänestämään ei valitettavasti pääse ulkomailta, joten jos et ole Suomessa, kannattaa vinkata tästä arvonnasta suomalaisille kavereille.

Mutta nyt, arvonta pelkästään tämän blogin lukijoille!

Suuremman arvonnan lisäksi yhdellä onnekkaalla on mahdollisuus voittaa Viking Linen risteilylahjakortti, ja tähän arvontaan osallistuaksesi riittää, että jätät kommentin joko tähän postaukseen tai Facebookin puolella kilpailusta kertovaan statukseen. Kommentoimalla molempiin tuplaat mahdollisuutesi, ja minusta olisi kiva kuulla, jos sinulla on kokemuksia Bulgariasta tai Makedoniasta, tai jos ei, miltä tämä matkasuunnitelma vaikuttaisi. Tietenkin arvostan, jos olet käynyt äänestämässä tätä matkaa Matkapoikien kisassa, mutta tämä ei ole edellytys osallistumiselle. Tässäkin arvonnassa vastausaikaa on 6. kesäkuuta asti.

Arvontaonnea! Ja koska matkaan on kivempi lähteä porukalla, kannattaa vinkata tästä arvonnasta mahdolliselle matkaseurallekin! ;)

19.5.2015

Brú na Bóinne – pyramidejakin vanhempi hautakammio Irlannissa

Sade piiskaa vasten kasvoja, pari tuntia aiemmin ostettu sateenvarjo on jo puoliksi hajalla ja tennarini ovat läpimärät. Brú na Bóinnen hauta-alueella on juuri niin sateista kuin Irlannista kuvittelisi. Sisälle Newgrangen hautaan mahtuu vain puolet ryhmästä kerrallaan, ja kun opas kysyy, ketkä haluaisivat mennä sisään ensimmäisessä ryhmässä, reagoin salamaakin nopeammin. Kyllä, pois tästä sateesta!

Brú na Bóinne - Newgrange sisäänkäynti — Newgrangen hautaan piti entisaikaan kiivetä sisään koristellun kiven ylitse, mutta nyt kiveä oli siirretty sen verran, että sen pystyi kiertämään.

Haudan sisällä käytävä kapeni kapenemistaan ja jouduin pian kyyristelemään päästäkseni liikkumaan kivien alla eteenpäin. Minulla on lievä ahtaan paikan kammo, joten jännitin etukäteen tätä osuutta vierailusta, mutta kapea käytävä ei lopulta ollutkaan ahdistava, koska sen yllä kulki toinen kapeampi käytävä, johon katto aukesi vähän väliä, ja jonka merkitys selvisi myöhemmin. Opas oli pyytänyt jo ulkopuolella kaikkia laittamaan kamerat laukkuun, jotta ne eivät kolhisi tuhansia vuosia vanhoja seiniä, ja myös koska Newgrangen sisällä oli kuvaaminen kielletty.

Perillä kammiossa yritimme ahtautua toistemme ohitse tutkimaan kolmea alkovia, jotka yhdessä sisääntulokäytävän kanssa muodostivat ristin. ”Ei mitään tekemistä kristinuskon kanssa”, opas totesi ja selvensi, että risti on ollut käytössä symbolina jo kauan ennen ajanlaskun alkua. Kaikissa kolmessa alkovissa oli seinillä geometrisiä kaiverrettuja kuvioita – parissa myös 1800-luvun turistien jättämiä terveisiä mallia ”John Smith kävi täällä, kesäkuu 1876” – ja yhdessä oli laakea maljan muotoinen kivi. Hautaa kutsutaan haudaksi, koska aiemmin jokaisessa alkovissa oli samanlainen kivi, jonka päältä arkeologit löysivät ihmisten poltettuja jäänteitä. Kuitenkin todennäköisemmin Newgrangea käytettiin monipuolisesti uskonnollisiin riitteihin; kyllähän kirkkoihinkin on haudattu ihmisiä, vaikka niitä käytetään paljon muuhunkin. Newgrangen todellinen käyttötarkoitus jää kuitenkin arvailun asteelle, sillä kirjoitettua perintöä ei tuolloin vielä ollut Irlannissa.

Oli Newgrangen käyttö mikä tahansa, talvipäivänseisauksena täällä varmasti kuhisi. Tuolloin aamuaurinko säteilee haudan sisälle 19 metriä pitkää käytävää pitkin 17 minuutin ajan ja valaisee perimmän alkovin takaseinän kuviot. Huhtikuussa kammioon ei taatusti päässyt pienintäkään valonsädettä, ja opas demonstroi tätä sammuttamalla valot. Ne parikymmentä sekuntia täydellistä pimeyttä tuntuivat tooodeellla pitkiltä… kunnes sitten opas alkoi pikkuhiljaa valaisemaan kammiota nousevan auringon suuntaisesti sijoitetulla lampulla, joka loi kellertävän valonsäteen lattian poikki.

Maagista. Ja vähän aavemaista. Oli ihan kiva päästä ulos.

Brú na Bóinne ulkopuolelta — …vai oliko sittenkään kiva? Sateenvarjo oli yhä rikki ja läpimärät turistit kerääntyivät kyhjöttämään tuulensuojaan kivipaasien taakse.

Brú na Bóinnen alueen haudat rakensivat kivikautiset irlantilaiset noin 5000 vuotta sitten, mikä tekee siitä yhden vanhimmista ihmisen rakentamista yhä pystyssä olevista rakennelmista. Vertailun vuoksi Stonehenge on reilut 4000 vuotta vanha ja Gizan pyramidit noin 4500 vuotta vanhoja – kaikki ihan käsittämättömiä lukuja. Vielä käsittämättömämmäksi Brú na Bóinnen haudat tekee se, miten ne rakennettiin. Kivikaudella ei ollut erityisen kehittyneitä rakennusmetodeita: monta tonnia painavat kivet raahattiin paikalle käsivoimin, ne aseteltiin jollain ilveellä juuri sopivasti vinoon että sadevesi ei koskaan pääsisi hautakammioon, enkä nyt edes aloita siitä, miten valtava hautakammio tai hieman nouseva käytävä oli saatu juuri sopivaan kulmaan talvipäivänseisauksen aamuauringon kanssa.

Brú na Bóinne - Newgrangen kivi — Kuvasta huomaa, että paikalla vähän satoi.

Sillä aikaa kun jälkimmäinen puolikas ryhmästämme vieraili haudassa sisällä, minä kiersin paikan ympäri ihmetellen geometrisiä kuvioita, joita oli kaiverrettu kiviin sinne tänne. Näiden merkitys on hukkunut aikojen saatossa, mutta kivet itsessään olivat hienoja, ja Brú na Bóinnen käytävähaudat ovat eniten koristeltuja koko Länsi-Euroopassa. Kun hauta ”löydettiin” uudestaan 1600-luvulla, kivet eivät olleet näin hienosti aseteltuja, vaan ulkopuolen rakensivat arkeologit 1960-luvulla, jotka löydettyjen kivien perusteella laativat parhaimman arvauksensa siitä, miltä hauta joskus aikoinaan oli näyttänyt.

Brú na Bóinne Newgrange pienoismalli — Ehkäpä tältä Newgrange näytti viisi tuhatta vuotta sitten?

Tämän kokoinen kukkulahan ei mihinkään ikinä kadonnut, mutta aikojen saatossa sen merkitys hautana tai rituaalipaikkana unohtui ja se sai mystisiä, toisenlaisia merkityksiä. Roomalaisten aikoihin ajateltiin, että haudat olivat Irlannin jumalten kotipaikka, ja alueelta on löytynyt roomalaiskolikoita, joita pyhiinvaeltajat ovat tuoneet mukanaan. Koko alue on saanut nimensä irlantilaisen Dagda-jumalan rakastajattaren, Bóinn-jumalan mukaan, joka hallitsi hautojen vierestä soljuvaa Boyne-jokea. Pitkään irlantilaiset pitivät aluetta pyhänä eivätkä halunneet koskea hautoihin, jotta eivät suututtaisi jumalia, mutta vuonna 1699 paikallinen maanomistaja Charles Campbell käski työläistensä kaivamaan haudan sivua, jotta hän saisi siitä kiviä käyttöönsä. Sisäänkäynnin löydyttyä työläiset kaikkosivat, mutta Campbell jatkoi yksin kaivuutöitä, pääsi sisälle kammioon, ja loppu onkin sitten arkeologista historiaa.

Brú na Bóinne museo — Brú na Bóinnen visitor centerin museossa oli laaja ja kiinnostava näyttely. En tiedä, mikä kuvan esine oli, eikä välttämättä tiedä kukaan, mutta kaksimieliset aivoni tietävät kyllä, miltä se näyttää…

Brú na Bóinne - Knowth — Newgrange on Brú na Bóinnen ainoa hauta, johon pääsee sisään, mutta pari muutakin on säilynyt. Tässä kaukana Knowth sekä pari pienempää hautaa.

Newgrangen hautaan sisälle mahtuu kerrallaan vain 10 ihmistä, joten talvipäivänseisauksen valoihmettä ei kovinkaan moni pääse seuraamaan. Joka vuosi kuitenkin 50 onnellista voittaa avec-kutsun, jotka jaetaan 16.-26.12. aamuille, sillä valoilmiö näkyy haaleampana myös viitenä talvipäivänseisausta ympäröivänä päivänä. Jos näkyy. Jos sää on kuten meillä oli, niin sitten ihmetellään parikymmentä minuuttia pilkkopimeää. Loton voittaja voi todellakin tuntea olonsa lottovoittajaksi, koska kutsulottoon osallistuu joka vuosi noin 30 000 ihmistä. Olisin itsekin osallistunut, jos olisin pitänyt mahdollisena matkaa Irlantiin ensi joulukuussa, mutta nyt jäi väliin.

Brú na Bóinne Newgrange talvipäivänseisauksen lotto — Kiinnostaako päästä Newgrangeen talvipäivänseisauksena? Niin kiinnostaa aika monta muutakin…

Miten päästä Brú na Bóinneen?

Hautaan pääsee vain rajoitettu määrä vierailijoita päivässä, joten omalla autolla liikkuessa kannattaa tähdätä visitor centerille mahdollisimman aikaisin. Julkisilla Dublinista paikalle pääsee vain yhdellä hyvin pitkällä yhteydellä, joten itse kävin paikalla Mary Gibbonsin ohjatulla kierroksella, mikä oli ehdottomasti oikea ratkaisu. Kierrosaikataulu oli näin taattu, ja Mary selosti koko matkan ajan Irlannin historiaa tuhansien vuosien ajalta kiinnostavasti ja kuivalla huumorilla höystettynä. Newgrangen lisäksi kierrokseen kuului Taran kukkulat, mistä lisää myöhemmässä postauksessa! Maryn kierrokset täyttyvät kesäisin, joten varaus kannattaa tehdä kuumimpaan turistiaikaan ainakin viikkoa etukäteen.

Rain at Newgrange, Brú na Bóinne — Terkut Irlannista läpimärältä bloggaajalta!

14.5.2015

Olet asunut liian kauan Luxemburgissa kun…

…kannat aina henkilökorttia mukanasi, koska koskaan ei voi tietää, jos sitä vaikka tänään kävisi ulkomailla.
…pystyt keskustelemaan asiantuntevasti Pariisin, Lontoon ja Brysselin eri kaupunginosista. Vähän kuin tamperelaisena puhuisi Helsingistä.
…yllätyt, kun tapaamasi ihminen ei olekaan EU-virkamies tai pankkiiri. ”Siis missä sä sitten olet töissä?”
…jaksat yhä olla innoissasi siitä, että baari-illan jälkeen vaatteet eivät haise tupakalle (tai vaihtoehtoisesti käärmeissäsi, että tupakalle pitää mennä ulos). Vastahan se laki tuli!
…”kahvilla” käyminen tarkoittaa espressojen vetämistä sormustimen kokoisista kupeista, ja siksi sille riittää kymmenenkin minuuttia.
…pitkän viikonlopun lähestyessä et kysy kavereiltasi, ovatko he lähdössä matkoille, vaan kysyt suoraan, minne he ovat lähdössä.
…naapurimaissa matkustaminen tuntuu halvalta.
…kadehdit Brysseliin muuttavia kavereitasi viimeistään siinä vaiheessa, kun saat kuulla, mitä he maksavat tulevasta asunnostaan.
…mielestäsi bemarit ja audit ovat täysin normaaleja autoja. Hienommat automerkit alkavat vasta porscheista.
…kannat aina mukanasi sateenvarjoa säätiedotuksesta riippumatta.
…säästä huolimatta et voisi kuvitellakaan kulkevasi kaupungilla kumisaappaissa, ja vaihtokengät töissä ovat aivan tuntematon käsite.
…aurinkoisen sään sattuessa tuntuu, että on pakko lähteä ulos, ja terassikauden avasit jo tammikuussa.
…talvella kyselet kavereiltasi vinkkejä Alppien hiihtokeskuksista – ja heiltä kaikilta vinkkejä löytyy.
…sinulla on mielipiteitä eri Belgian ja Hollannin rannikkokaupungeista rantakohteina.
…suomalainen kaverisi kertoo kuulleensa jotain puskaradiosta, ja tajuat heti hänen tarkoittavan Luxemburgin suomalaisten Facebook-ryhmää.
…yllätyt aina, kun kaupungilla joku ymmärtää englantia.
…tilaat ravintolassa ranskaksi, vaikka tarjoilija olisikin tervehtinyt englanniksi.
…alat puhua syyskyyn Schueberfouer-markkinoista jo toukokuussa, ja mietit kavereiden kanssa, mitä huvipuistolaitteita paikalle tuodaan tänä vuonna.
…syöt hyvin harvoin muuta leipää kuin patonkia.
…IKEAn siniset kassit eivät ole ilmiö, mutta sinulta kyllä löytyy useampi Auchanin kestokassi.
…et ole uskoa todeksi, että puhelinfirman asiakaspalvelu voi olla auki myös sunnuntaisin. Koska eihän mikään ole ikinä auki sunnuntaisin.

Luxemburgista viimeksi poislähtiessä totesin, että en ole vielä asunut täällä tarpeeksi kauan, että voisin kirjoittaa tällaisen postauksen. Nyt olen. Taannoin Georgiasta pois muuttaessa kerroin oppineeni neljässä kohdassa tavoille; nyt täältä pois muuttaessa listassa on vain kaksi kohtaa, jotka eivät päde minuun. Haluaako joku arvata, mitä ne ovat?

Luxemburgin suurherttua ja suurherttuatar — Näin vihdoin Luxemburgin suurherttuan ja suurherttuattaren livenä viime sunnuntaina Octave-pyhiinvaellusjuhlan päätöskulkueessa.

Alivuokralaisella on jo asuntoni avaimet, pakkaus on käynnissä, ja taksi tulee noutamaan minut alaovelta kentälle 16 tunnin päästä. Äddi & Merci, Luxembourg!

PS. Muistathan käynnissäolevan bloggaajien SPR:n Nepal-keräyksen. Uuden järistysen myötä Nepalissa tarvitaan nyt tukea enemmän kuin koskaan.

8.5.201511.5.2015

Eurooppa-päivä EU-tuomioistuimen avoimissa ovissa

Luxemburg on täynnä erilaisia EU-instituutioita, mutta niihin pääsee valitettavan harvoin vierailulle. Toukokuun alussa Eurooppa-päivänä EU-tuomioistuin kuitenkin avaa ovensa, ja pari vuotta sitten minäkin kävin katsomassa, minkälaisissa tiloissa Euroopan oikeutta käydään.

Pääsalin päällä roikkuu hökötys, jonka on tarkoitus muistuttaa kultaista meduusaa, mutta joka minun silmääni näyttää hyttysverkolta. Hökötyksen samoin kuin koko vuonna 2008 uudistetun tuomioistuinrakennuksen suunnitteli pariisilaisarkkitehti Dominique Perrault.[/caption]

EU-tuomioistuin ratkoo tapauksia, joissa EU-maat eivät ole soveltaneet lainsäädäntöä oikein, EU-toimielimet ovat riidoissa keskenään tai riidoissa maiden kanssa, tai joku yksittäinen ihminen tai yritys on haastanut EU:n oikeuteen. Jokaisesta jäsenvaltiosta on yksi tuomari, joiden lisäksi on nimitetty yhdeksän julkisasiamiestä – joku ranskalaisen tuomioistuimen omituisuus – joista tällä hetkellä yksi on suomalainen. Suomella on siis aika vahva edustus EU-tuomioistuimessa, jonka virallisena työkielenä on vain ja ainoastaan ranska.

EU-tuomioistuimen pienempi sali — Astuimme sisään erääseen käsittelysaliin juuri silloin, kun valkokankaalla pyöri tapaus, jota tuomitsemassa oli suomalainen tuomari Allan Rosas (ei kuvassa). Tuomarin olisi arvannut suomalaiseksi ilmankin oppaamme huomautusta, koska vahvan suomiaksentin kyllä tunnisti ranskaksikin.

Vaikka käsittelyt ovat ranskaksi, ne tulkataan haastajien omalle äidinkielelle. Eli jos vaikka suomalainen yritys haastaa jonkun EU-instituution oikeuteen, tulkit tulkkaavat tapahtumat ja myös oikeusasiakirjat käännetään suomeksi. Tämän takia tuomioistuimella on töissä kokonainen tulkkien ja kääntäjien armeija, ja tuomioistuimen kaksi korkeaa kultaista tornitaloa ovat lähes pelkästään kääntäjien työtiloja.

EU-tuomioistuimen simultaanitulkin koppi — Tulkit istuvat tuomiosalin laidalla kopeissa. Oikeustapausten simultaanitulkkaus on ehkäpä vaikein ammatti, joka äkkiseltään tulee mieleen.

EU-tuomioistuin kattokruunu — Tuomioistuimen tiloissa oli upeita kattokruunuja, hienoa arkkitehtuuria ja paljon taidetta. Mielenkiintoinen vierailukohde, vaikka ei oikeuskäytännöistä niin välittäisi.

Hienojen salien ja ns. julkisten tilojen vastapainoksi varsinaiset työtilat ja tuomareiden kabinettikäytävät olivat huomattavasti maltillisempia. Sieltäkin löytyi purppuranväriset kokolattiamatot – jotain mitä en ihan heti kykenisi kuvittelemaan omalle toimistolleni – mutta toisaalta eräskin Ruotsin tuomarin kabinetissa töissä ollut kaverini oli joutunut tuomioistuimen rempan ajaksi töihin raksaparakeistä kyhättyyn väliaikaisrakennukseen. Työtilojen tasot taitavat olla vähän arpapeliä.

EU-tuomioistuin - tuomareiden kokoushuone — Tuomareiden kokoushuone

Tuomioistuimen tuomarit kokoontuvat välillä keskustelemaan keskenään aurinkoiseen kokoushuoneeseen, jonka pöytä on niin iso, että sen ääreen mahtuvat hyvin kaikki 28 tuomaria ja tarvittaessa julkisasiamiehet päälle. Kokoushuoneessa minua kiinnosti sen yhtä seinää peittävä kirjahylly, josta löytyi opusta toisen perään, kaikki samanlaisia. Niihin oli painettu kaikki EU-tuomioistuimen ratkaisut, käännettynä kaikille EU:n virallisille kielille – ihan hyvä määrä paperia.

Oikeustapauskokoelma — Suomenkieliset oikeustapauskokoelmat oli nidottu kirkkaan sinisiin kansiin.

Monikielisen ja -kulttuurisen tuomioistuimen arkipäivä näkyi muuallakin kuin pelkissä käännöksissä ja tulkkauksissa. Tiedättekö ne brittijuristit, jotka kulkevat ympäriinsä pompööseissä peruukeissa? Ranskalaisilla puolestaan on mustien mekkojensa alla komeat olkatoppaukset, italialaisilla viittoja kultatupsuin, belgit pukeutuvat punaiseen ja portugalilaisilla on kultamitalit kaulojensa ympärillä. Tuntuu, että pohjoismaalaiset juristit ovat ainoita, jotka pukeutuvat normaalisti… mutta eivät täällä! EU-tuomioistuimessa sääntönä on, että tuomarit pukeutuvat punaisiin kaapuihin ja juristit pukeutuvat kotimaansa pukeutumiskulttuurin mukaisesti paitsi jos pukeutumiskulttuuri on normaali puku. Tällöin EU-tuomioistuimella on ylimääräisiä samettikaapuja, jotka puvuttomat juristit joutuvat vetäisemään päällensä.

EU-tuomioistuimen vaatetus — Ihan vaan jotta näytettäisiin kaikki yhtä pelleiltä. Kuolalappu kuuluu asuun.

Jos ei osu paikalle juuri oikeana päivänä, tuomioistuimen tiloihin pääsee myös silloin, kun käynnissä on julkisia kuulemisia, koska ne ovat kaikille avoimia. Kannattaa tarkistaa tilanne Luxemburgissa vieraillessa, jos tuomioistuinten toiminta kiinnostaa!

EU-tuomioistuimessa vierailulla — Minä toinen vasemmalta. Muut kierrokselle osallistuneet kaverit ovat kaikki muuttaneet jo pois Luxemburgista.

Eurooppa-päivää vietetään huomenna 9.5.!

Luxemburgissa EU-tuomioistuimen lisäksi tapahtumaa järjestetään koko päivän ajan keskustan Place d’Armesilla. Kuulema mukana on myös Suomen suurlähetystön muumi, jota pääsee halailemaan.

Brysselissä on samaan aikaan monen EU-instituution avoimet ovet, ja itse viime vuonna kävin Europarlamentin avoimissa ovissa, jotka olivat kanssa ihan hauska kokemus. Sinne siis, jos satut olemaan Belgiassa!

Suomessa juhlitaan Suomen 20-vuotista taivalta EU:ssa. Helsingin rautatieasemalla tarjotaan kakkukahvit klo 10-13, ja muita tapahtumia löytyy täältä.

6.5.20155.5.2015

Coloradoon – miksi ihmeessä??

Pari viikkoa sitten Brysselissä työmatkalla olin sopinut treffit kahden paikallisen matkabloggaajan kanssa terassille. Place Saint-Géry oli täynnä lämpimästä kevätillasta nauttijoita, ja siinä hoegaardeneiden ääressä istuessamme tuli puhetta tulevaisuudesta. Kerroin olevani muuttamassa poikaystävän luokse Coloradoon, johon toinen matkabloggaajista reagoi:

Colorado… yööh.

Epäuskoisena katsoin, kun toinen nyrpisti nenäänsä ja ilmaisi inhoaan. Siis mitä? Yöh?

Yeah, I mean Colorado… what’s there? Like, nothing? alunperin kanadalainen bloggaaja totesi ja pyöritteli silmiään. Siis Coloradossa on kaikkea, totesin, ja kaivoin esille Instagram-kuvani.

Coloradossa voi lasketella, sanoin, ja näytin kuluneen talven laskettelukuvia. I don’t like snow, bloggaaja totesi.

Ei se mitään, totesin, ja vaihdoin taktiikkaa: Kalliovuoret ovat upeita mihin vuodenaikaan tahansa! Näytin kuvia patiointireissuiltamme viime kesältä, mutta vastaanotto oli tyrmäävä: We have the Rocky Mountains in Canada too, and I wasn’t amazed by them there either.

Näytin kuvia Boulderista, jonne muutamme. Katso, nämä vuoret, Boulderin Flatironit, ovat ihan meidän kodin vieressä! You live in the middle of nowhere? Ei kun asutaan kaupungissa, mutta siinä on vuoret silti vieressä, ne näkyy uima-altaalta ja niille voi polkaista pyörällä. Mjaah… bloggaaja vastasi ja ryysti oluttaan. Ei näköjään vakuuttanut.

Jos eivät vuoret kiinnosta, niin mites preeria? Silmän kantamattomiin maissipeltoja, ja preeriakoirakolonnia pääsee ihailemaan luonnossa! Lisäksi Colorado on osavaltio, missä kylän asukasluvun sijaan kyltteihin painetaan kylän korkeus – yleensä parin kilometrin hujakoilla – ja kansallispuistojakin löytyy peräti kolme, esimerkiksi tällaisia upeita dyynejä, ja…

Hey, look, I’m sure it works for you, but I’m just not interested, bloggaaja totesi. It doesn’t even have beaches. Now Rio de Janeiro on the other hand…. ja keskustelu soljui Etelä-Amerikkaan.

Minulta kysytään usein, missä Colorado oikein sijaitsee. Ei ole häpeä, jos ei tätä tiedä – eiväthän amerikkalaisetkaan aina ole perillä Suomen sijainnista – mutta muistin virkistykseksi, se on siinä keskellä kaikkea. Meri siis todellakin puuttuu.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Veera Bianca. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @globecalledhome.

5.5.2015

Uusi ulkoasu!

Ulkoasu-uudistus on painanut mielessäni jo useamman kuukauden, ja nyt, NYT, sain sen vihdoin tehtyä! Uuden ilmeen lisäksi mielestäni navigaatio-ominaisuudet parantuivat tämän muutoksen myötä, mutta mitäs te lukijat olette mieltä? Tämä nimittäin tuskin jää tähän, eli jos jotain korjattavaa löytyy niin laitetaan korjaten.

5.5.20155.5.2015

Parasta elämässä juuri nyt

Teksasissa asuva Emmi esitti minulle blogissaan 11 kysymystä. Bloggaustahti on ollut viimeaikoina aika hidasta, koska kotiin väsyneenä töiden jälkeen raahautuessa ei enää jaksaisi naputella yhtään koneella – keskityn sen sijaan True Detectiven katsomiseen loppuun ennen muuttoa, jotta voin palauttaa DVD:n työkaverille – mutta itsestään jaksaa aina kertoa (tietenkin!). Ensi kerralla lupaan tarinoida joko toissapäiväisestä Frankfurtista, pari viikonloppua sitten katsastetusta Dublinista taikka edes työmatkoista Brysseliin! Kuvituksena pari kuvaa vapusta Helsingissä.

1. Jos nyt saisit päättää yhden paikan, minne lähtisit reissuun niin mikä se olisi?
Vakiovastaukseni tähän kysymykseen on ollut jo parikymmentä vuotta Madagascar. Todenmukaisemmin jos reissuun pitäisi lähteä Luxemburgista pelkästään viikonlopuksi, niin Normandiaan; Coloradosta alle viikoksi Etelä-Dakotaan, yli viikoksi Väli-Amerikkaan tai Alaskaan ja yli kahdeksi viikoksi Australiaan. Nykyään aika tuntuu olevan suurin rajoittava tekijä matkustamisessa.

2. Jos voisit asua missä vaan, niin mikä se maa/kaupunki olisi?
Boulder, Colorado, Yhdysvallat. Enää 10 päivää muuttoon!!

3. Mikä oli eka (kesä)tyosi?
14-kesäisenä siirsin pari viikkoa erään naistenlehden toimituksen asiakaspalvelussa uusien tilaajien tietoja paperilapuilta tietokoneelle. Ensimmäinen pidempi kesäduuni oli Tiedekeskus Heurekan näyttelyesineistä kuvausten kirjoittaminen nettisivuille.

Mantan lakitus 2015 — Mantan lakitusvuorossa oli tänä vuonna oma yliopistoni, ja lakki tuotiin paikalle ilmateitse dronella.

4. Mitä olet opiskellut?
Virallisesti tuotantotaloutta, käytännössä aika paljon kaikkea muutakin tietotekniikasta brändinhallintaan ja visualisoinnista taidehistoriaan.

5. Mitä teet työksesi nyt?
Vedän IT-projekteja.

6. Mikä olisi unelmatyösi?
Kirjoitin juuri äidille postikorttiin Irlannista, että joko on liian myöhäistä vaihtaa alaa ja ryhtyä arkeologiksi? Äiti vastasi, että taitaa olla. Historiaan liittyvät työt ovat aina kiinnostaneet minua, mutta opiskelupaikkaa valitessa päädyin muualle alan epävarman työtilanteen takia.

7. Tekeekö raha onnelliseksi?
Ei, mutta rahahuolet saattavat tehdä onnettomiksi. Raha merkittävästi edesauttaa tyydyttämään Maslow’n tarvehierarkian kahden alimman tason tarpeita (fysiologiset ja turvallisuuden tarpeet), mutta ne kolme ylempää (yhteenkuuluvuus, arvonanto, itsensä toteuttaminen) riippuvat muista asioista ja etenkin jokaisesta itsestään.

Kommunistien vappumarssi 2015 — Vappupäivän aamuna anarkistit marssivat hotellihuoneemme ohitse valmistautuessamme lähtöön, ja kommunistit olivat pysäyttäneet kaupungin keskustan ratikat. Vähän huvitti, kun mukana oli myös mm. *Eiran kommunistien* lippu. Kuinkahan monta kommunistia Helsingin rikkaimmasta kaupunginosasta löytyy?

8. Pidätkö enemmän ranta, kaupunki vai luonto/aktiivilomista?
Kaikista! Viimeaikoina luonto-/aktiivilomat ovat rulettaneet, ja ihan pelkällä rantalomalla en viihtyisi, vaan jotain pitää olla myös rannan lisäksi.

9. Mikä on parasta elämässäsi juuri nyt?
Juuri nyt juuri nyt? Octave-pyhiinvaellusmarkkinat, jotka pyörivät Luxemburgin keskustassa, ja josta saa markkinaruokia kuten gromperekichelcher-perunalättyjä omenasoosilla.

10. Koska aloit haaveilemaan ulkomaille muutosta vai tapahtuiko muutto ”vahingossa”?
Vahingossa: muutin ulkomaille enemmän kiinnostavan työsuhteen kuin ulkomaiden perässä. Ulkomaille muutto ei ollut minulle erityinen haave, koska olin jo asunut ulkomailla pariin otteeseen lapsena perheen ja vähän vanhempana opiskeluiden takia.

Ullanlinnanmäki vappuna 2015 — Ulliksella oli vappupäivänä vilpoista, mutta ei sentään satanut. Ihmisiä oli paikalla ihan riittämiin, ja kaikkia kavereita en edes löytänyt ihmismeren keskeltä.

11. Ja loppuun vielä ihan erilainen kysymys: Mikä on suhtautumisesi muotiin/shoppailetko paljon ja mietitkö pukeutumistasi/tyylia?
Kyllä ja ei. Tykkään seurata muotia, etenkin pienempiä suomalaisia suunnittelijoita, ja tykkään ostaa laadukkaita muotivaatteita. Ja sitten toisaalta esimerkiksi tänään menin töihin hupparissa ja Atlanta Bravesin baseball-paidassa. Tyylini ei siis ole erityisen johdonmukainen, enkä anna sen haitata.

Tämän yhteydessä olisi pitänyt kertoa faktoja itsestään ja kysyä kyssäreitä muilta bloggaajilta, mutta koska sen olen tehnyt jo pariin otteeseen, taidan sen sijaan keittää toisen kupin teetä.

PS. Jos et ole jo lahjoittanut rahaa Nepalin maanjäristyksen uhreille, niin nyt viimeistään on aika tehdä niin!

27.4.20155.5.2015

79-vuotias maailmanmatkaaja Hillary

Oh I travel all the time, vastaa pieni ryppyinen nainen silmät tuikkien, kun kysäisen häneltä, matkustaako hän paljonkin. Olemme istahtaneet vierekkäin irlantilaiseen turistibussiin matkalla tuhansia vuosia vanhoille hautakammioille, ja turistien kesken keskustellessa tuo on luonnollinen toinen kysymys. Siihen ensimmäiseen myöhemmin Hillaryksi esittäytyvä nainen vastasi olevansa Australiasta.

Näkymiä bussin ikkunasta

Matka Dublinin keskustasta kuluu leppoisasti välillä oppaan selostusta kuunnellen, välillä Hillaryn matkoista kysellen. Kun Hillary sanoo matkustavansa paljon, hän todellakin tarkoittaa paljon: pari kolme kuukautta vuodessa. It just wouldn’t make sense to do a shorter trip, Hillary toteaa viitaten pitkään lentomatkaan Australiasta. Joka toinen vuosi hän matkustaa kehittyviin maihin, joka toinen vuosi länsimaihin, to balance it off. Irlantiin hän poikkeaa aina, kun pystyy, moikkaamaan kaukaisia sukulaisiaan, joiden kanssa hänellä on yhteinen esi-isä 1800-luvun alusta. Kirkkojen kirjat ja sukuselvitykset saavat Hillarylta pelkkää kiitosta.

Kuinkas monessa maassa sinä sitten olet käynyt? minä kysyn. Oh I don’t do that sort of counting, Hillary nauraa, mutta myöntää käyneensä kaikilla mantereilla. Nykyisen matkustusrytminsä hän aloitti 80-luvulla, ja ensimmäinen pitkä matka tuolloin oli Kiinaan. Matkustaminen oli vähän erilaista tuolloin, koska matkaoppaita Kiinaan ei pahemmin ollut olemassa, ja matkalle hän valmistautui käymällä puolen vuoden mandariinikiinan kurssin. Maahan päästäkseen hän liittyi ohjatulle seuramatkalle, jolta sitten jatkoi matkaansa itsenäisesti. Kiina ihastutti ja ihmetytti, joten hän palasi samaan maahan vielä pari vuotta myöhemmin, mutta silloin hän tuli maahan itsenäisesti, koska I knew then what I was doing.

Toinen suuri ero matkustamisessa oli yhteydenpito kotiin jääneeseen perheeseen. Joskus taannoin yhteidenpito rajoittui kirjeeseen tai postikorttiin pari kertaa kuukaudessa, mutta puhelinten halventuessa pystyi jo soittamaan kotiin viikottain. Suurin mullistus oli kuitenkin vuonna 1990, kun Hillary törmäsi ensimmäisen kerran sähköpostiin. Tuolloin Etelä-Amerikan matkallaan hän käveli aina hostellilta kaupungille ja takaisin nettikahvilan kautta, ja sähköpostit lensivät Tyynen valtameren ylitse jopa kahdesti päivässä!

Hillarylla oli kokemusta pitkistä matkoista jo nuoruudestaan, kun hän syksyllä 1955 lähti Englantiin – valtamerilaivalla tietenkin, kuinkas muuten. There wasn’t much to speak of in flights those days. Aluksessa oli kolme eri matkustusluokkaa, joista ykkösessä pukeuduttiin parhaimpiin ja syötiin illallista kristallikruunujen tuikkeessa, kun taas kolmosessa vietettiin suurin osa matkasta kannen alla. Hillary oli päässyt matkaan ykkösluokassa, koska matkusti hiljaisen sesongin aikaan – kuka nyt talveksi haluaisi Englantiin? – ja oli lisäksi ostanut samalla paluulipun vuodelle 1957, mikä teki hinnasta erityisen edullisen. Tai siis hänen vanhempansa olivat ostaneet. I was a very lucky girl, Hillary toteaa, sillä harva perhe halusi tuohon aikaan päästää nuorta tytärtään yksin maailman toiselle puolen.

Tuolla nuoruuden matkallaan Hillary oli matkustamisen lisäksi tehnyt töitä, eräänlainen varhainen muoto work & travelista. Briteissä hän oli päätynyt sihteeriksi eräälle Oxfordin yliopiston fysiikan professorille, joka oli ansioitunut toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeenkin Churchillin neuvonantajana. Sanellessaan Hillarylle kirjeitä professori oli ollut innoissaan, että Hillary oli ymmärtänyt kirjeissä käsiteltyä fysiikkaa, olihan hän opiskellut sitä yliopistossa ennen lähtöään ulkomaille.

Hillary kysyy minulta yllättäen, mikä on minun lempipaikkani Euroopassa. Vastaan jotain epämääräistä, mietin paria eri vaihtoehtoa ja esitän kysymyksen takaisin Hillarylle, mutta hän ei osaa sanoa. I don’t know if the places I have seen are still like they were when I saw them, Hillary toteaa ja kertoo esimerkin. Vuonna 1956 Hillaryn vanhemmat tulivat käymään Eurooppaan, ja Hillary matkusti heidän kanssaan Saksan Kölniin, jossa komea tuomiokirkko seisoi yksinäisenä tasaiseksi lanatun kaupungin keskellä: pommitusten tuhot oli vasta ehditty korjata eikä uutta oltu rakennettu. Hillaryn äiti hartaana katolisena halusi messuun aina joka sunnuntai, mutta messu Kölnin tuomiokirkossa osoittautui paljon odotettua kylmemmäksi kokemukseksi, sillä kirkossa ei ollut lämmitystä, ja pakkanen oli jäädyttänyt jopa kirkon vihkivesialtaan, jossa Hillaryn äiti yritti kastaa kätensä kirkkoon tullessaan. I went back some years ago, and there were all these glass buildings, popped up from nowhere! Hillary henkäisee. It just wasn’t the same!

Hillaryn matkustustyyli ei ole paljoa aikojen saatossa muuttunut: hän on aina suosinut hostelleja. If I was in a hotel by myself, I would be talking to the lamp post! Hillary nauraa ja lisää, että hänen hostellimakunsa on kuitenkin vuosien mittaan muuttunut. Nykyään hän lukee hostelliarvostelut etsien hostellia, josta nuoriso valittaa, että se on tylsä, ja sellaisen hän oli nyt Dublinistakin löytänyt vanhasta nunnaluostarista. Lisäksi hän yöpyy ystäviensä luona aina kun voi, ja niitä hänellä on kertynyt maailmaan jo aika liuta. Lapset sentään onneksi asuvat Sydneyssä melkein kävelymatkan päässä.

Lapsista kun on puhe, uskallan kysäistä, onko Hillarylla miestä. Yeah, but he passed. Pahoittelen, mutta Hillary lisää nopeasti, että ero tuli vielä merkittävästi aiemmin. Hillaryn selityksen mukaan mies ei pysynyt hänen perässään, ja eron tultua hän vaihtoi nuorempaan naiseen, joka kokkasi hänelle pelkästään hänen lempiruokiaan – and then he died of a heart attack, Hillary pyörittelee silmiään. Itse hän oli laittanut lähinnä terveysruokia ja jättänyt puddingit sun muut juhlaruoiksi.

Vanhuus ei ole paljon tuonut mukanaan vaivoja, mutta jossain määrin ikä kuitenkin haittaa matkustamista: Hillary valittelee niin matkavakuutusten kohonnutta hintaa – Some people don’t take care of their health and I have to pay! – kuten myös sitä, että yli 75-vuotiaiden on vaikea saada vuokrattua autoa. Enää yksi kansainvälinen firma vuokraa hänelle, ja sekään ei enää ensi vuonna, kun hän täyttää 80. Tämä ei ole ongelma Euroopassa ja Aasiassa, joissa pääsee ympäriinsä julkisilla, mutta esimerkiksi Uuden-Seelannin tutkimista se hankaloittaa merkittävästi.

Mitä muuten olet mieltä Uudesta-Seelannista, Hillary? I don’t know, I’ve never been. I thought I would leave it for when I get old, Hillary virnistää. Vielä nyt hän kiertää kaukomaita nuoruuden innolla.

Hillary irlantilaisessa vesisateessa

21.4.201521.4.2015

Mennään metsään: kevään merkkejä Luxemburgissa

Lämpöaalto iskeytyi Luxemburgiin, ja viikonloppuna olisi ollut suorastaan mahdotonta pysyä poissa luonnosta. Sunnuntaina nappasimme kaverin kanssa bussin kohti Koillis-Luxemburgin Müllerthalia, jota myös ”Pikku-Sveitsiksi” kutsutaan. Bussi oli melkein täynnä, ja monella oli meidän tavoin vaelluskengät jalassa.

Jäimme pois bussista Bersdorfin pikkukylässä ja sukelsimme alas laaksoon hiekkakivimuodostelmien keskelle, joista Müllerthal on tunnettu. Eroosio on muotoillut alueelle lukemattomia luolia ja kallionkoloja, korkeita paaseja, kapeita välejä ja luonnonportaita, joita pitkin patikointireitti puikkelehtii. Myöhemmin reittiä on täydennetty ihmisen tekemillä portaikoilla. En suosittele polvivaivaisille!

Ahtaan paikan kammoisillakaan ei aina ole hauskaa. Taskulamppu tulee välillä tarpeeseen.

Ihmettelimme alusta alkaen rapinaa, jota kuului vähän väliä viimesyksyn lehtien alta. Pian kaverini kirkaisi: hiiriä! Metsä oli täynnä niitä. Hetken meillä oli pieniä erimielisyyksiä toimintatavasta, kun kaverini yritti maata tömisyttämällä pelottaa hiiret tiehensä ja minä zoomailin kameralla saadakseni nuo vikkelät pienet otukset tallentumaan muistikortille. Päädyimme pian siihen, että minä kävelen edeltä.

Näimme kymmeniä metsähiiriä, mutta kuvat ovat aika hääppöisiä, kun nämä pienet otukset puikkelehtivat säikkyen koloihinsa.

Näimme myös sammakon, joka yritti kovasti naamioitua lehdeksi.

Puolivälissä reittiä polku saapui Müllerthalin kylään, joka selvästi eli patikoinnista. Patikoijille tarkoitettuja hotelleja oli enemmän kuin asuintaloja, ja ravintoloiden terassit olivat täynnä vaelluskenkäkansaa. Me ohitimme kylän pysähtyen vain infokeskuksen vessaan.

Saapuminen kylään

Kylän keskellä oli pieni maatila, jossa pihalla tepasteli kanoja ja vuohia.

Luxemburgista löytyy useita söpöjä siltoja ja kauniita vesiputouksia, mutta niistä kuuluisin, Schiessentümpel, osuu tämän reitin varrelle. Emme jääneet vesiputoukselle pyörimään, koska siellä oli liikaa ihmisiä, vaan sen sijaan pysähdyimme lounastamaan vähän myöhemmin.

Kevät oli saapunut myös kukkien muodossa. Minun piti pitkään kaivaa muististani valkovuokkojen suomenkielistä nimitystä, jotta pystyin googlaamaan sen ja kääntämään lajimääritystä miettivälle kaverille sloveniaksi. Koko metsä oli siis täynnä valkovuokkoja täydessä kukkaloistossa.

Nyt varmaan seuraavaksi joku kertoo, etteivät kuvan kasvit ole valkovuokkoja, koska lehdet ovat vääränlaisia. No voin vaikka vannoa, että niitä ihan oikeitakin valkovuokkoja tuolla metsässä oli!

Toisiksi yleisin kukka oli tämä keltainen, jonka lajimääritystä emme tienneet.

Berdorfista Consdorfiin Müllerthalin kakkosreittiä pitkin kesti meillä lyhyen tauon kanssa 3,5 tuntia. Saavuttuamme Consdorfiin oli mahtavaa istahtaa terassille jäätelölle odottelemaan kerran tunnissa kulkevaa bussia kotiin.

Kuinka päästä reitille

Luxemburgin keskustasta bussi 111 kulkee Consdorfiin ja Berdorfiin. Busseissa on pysäkkinäytöt, jotka helpottavat kulkua, ja päivälippu Luxemburgin julkisiin maksaa 4 euroa. Seuraamamme Müllerthal Trail 2 -reitti on viitoitettu hyvin pysäkiltä lähtien, ja siitä löytyy tietoa netistä.