sponsoroitu -tägi | Globe Called Home

3.10.2016

Kolme parasta asiaa Ruotsin risteilyissä

Oletteko koskaan jutelleet muunmaalaisten kanssa Ruotsin risteilyistä? Siis ei ruotsalaisten tai virolaisten, vaan kauempaa kotoisin olevien kanssa. Eikö olekin vaikea yrittää selittää koko konseptia?

Ruotsin risteilyt ovat maailman mittakaavassa vähän hassu sekamelska autolauttaa ja suuren maailman risteilyaluksia. Risteilyalusten buffetit vetävät vertoja joidenkin Karibian risteilyalusten tarjonnalle, ja Siljan alusten useita kerroksia korkeat promenadit henkivät luksusta. Toisaalta Helsingistä lähtevä kahden yön Tukholman risteily on niin lyhyt, että vastaavaa saa muun maailman risteilytarjonnasta hakea – ja koko konsepti autokannen alapuolisista hyteistä on monessa muussa maailmankolkassa outo, koska muuten risteilyalus ei näytä pätkääkään autolautalta. Olen ollut yön-yli-autolautalla myös Italiassa matkalla Sisiliasta Napoliin, ja sillä laivalla yhdestä kanttiinista sai huonoa pastaa, eikä koko laivassa ollut kaupan kauppaa. Vähän tuli ikävä Itämeren tarjontaa.

Entäs sitten ne puolet, joita ei oikein edes pysty selittämään? Tax free -myymälät ja se, että laivat pysähtyvät keskellä yötä Ahvenanmaalla ihan vaan, jotta voidaan myydä halvempaa viinaa ja kosmetiikkaa. Se, että ylimmän kerroksen yökerhon suosituin ohjelmanumero on karaoke, jossa hoilataan häpeilemättömän epävireisesti iskelmiä. Tai se, kun marraskuisella Itämeren risteilyllä Hunksit meinaavat tanssiesityksen aikana tippua lavalta myrskyaallokon ansiosta, ja kannella sataa vaakasuoraan räntää.

En ole käynyt Ruotsin risteilyllä sitten muutettuani ulkomaille, joten mielikuvani risteilyistä on sekä hitusen vanhentunut että roimasti romantisoitunut (ah, nostalgia!). Ehkäpä seuraavalla Suomi-lomalla voisi pistäytyä taas Itämeren aalloilla? Sitä odotellessa muistin syövereistä kaivettu Ruotsin risteilyjen top-3 parasta asiaa. Sori turkulaiset, nämä on kirjoitettu kotikaupunkini Helsingin näkökulmasta.

1. Saaristo, kummassakin päässä

Helsingistä lähtiessä kesällä kivutaan kannelle huiskuttamaan Suomenlinnan turisteille. Talvella on hyväksyttävää vetäytyä sisätiloihin, mutta merta pitää silti kytätä, kunnes Harmaja jää taakse.

Toisessa päässä, ellei ole aamuvirkku, laiva lipuu herätessä jo keskellä saaristoa. Jos aamupalaa aikoo nauttia laivalla, kannattaa pyrkiä ikkunapöytään ihastelemaan Tukholman saariston mökkejä ja rantahuviloita. Itämeren saaristot ovat yksi maailman kauneimmista näyistä, joten niistä kannattaa todellakin nauttia.

2. Päivä Tukholmassa

Olen käynyt Tukholmassa lukemattomia kertoja, ja silti melkein joka kerta sinne lähtiessä löytää uutta. Opiskeluaikoina joidenkin kavereideni Tukholman risteilyn kohokohta oli vierailu Sergels Torgin Burger Kingissä, ja tämä ärsytti minua niin vietävästi, koska kaupungilla oli vaikka mitä tarjota. Omat Tukholman lempparini ovat:

Hortoilu pitkin Gamla Stanin kujia. Olen tainnut käydä Tukholmassa yleensä muulloin kuin kesällä, ja kylmää viimaa on ihana päästä pakoon johonkin Gamla Stanin lukuisista kotoisista kahviloista.
Tukholman ehkäpä aliarvostetuin nähtävyys on kaupungintalo eli Stadshus, jossa erinomaiset opastetut kierrokset vievät katsomaan saleja, joissa Nobel-palkinnot jaetaan, tukholmalaiset solmivat avioliittoja ja ruotsalainen demokratia on toiminut satoja vuosia. Lisäksi pihamaalta on ehkäpä parhaat näkymät merelliseen Tukholmaan.

Kesäisin Gröna Lund on parasta – ja kauheinta. Vieläkö Gröna Lundissa on kauhutalo, jonka läpi kävellään, ja jossa palkatut näyttelijät säikäyttelevät ihmisiä? Näin Halloweenin alla samanlaisia kauhutaloja nousee ympäri Yhdysvaltoja, mutta sain ruotsalaisversiosta aikoinaan sellaisen sätkyn, etten ole vielä uskaltanut toistaa kokemusta.
Kaikista Tukholman monista erinomaisista museoista lempparini on Vasamuseet. Sen lisäksi, että merestä nostettu laiva itsessään on vaikuttava, museossa saa myös hyvän käsityksen siitä, millaista merenkulku ja merimiesten arki oli satoja vuosia sitten.
Tukholman alueella on kolme UNESCOn maailmanperintökohdetta, ja tähän mennessä olen harmikseni nähnyt niistä vain yhden: Skogskyrkogården on hautausmaa keskellä metsää, jossa voi käydä rauhallisella kävelyllä ja bongata Greta Garbon haudan. Suosittelen lämpimästi kesällä, kun on lämmintä. Itse kävin kävelyllä keskellä talvea, ja oikealla vaatetuksella ja asenteella sekin on ihan mukavaa.

3. Ilta laivalla

Olen risteillyt usemmin Siljalla kuin Vikingillä, ja Siljan laivoilla parasta on pitkän Tukholman päivän jälkeen väsyneiden jalkojen rentouttaminen laivan kylpyläosaston porealtaissa. Omat kylpyläkokemukseni ovat olleet kavereiden kanssa rentoutumista, mutta kuuluupa ystäväpiiriini pariskunta, joka tapasi tuolla ensimmäistä kertaa. Siljan kylpyläosasto on laivan ylimmillä kansilla, ja sieltä käsin voi myös katsella laivan lähtöä.

#matkachat – Tulevaisuuden risteilyt

Tänään illalla järjestetään Twitterissä taas jokaviikkoinen #matkachat klo 20.30, ja tällä kertaa aiheena on Tulevaisuuden risteilyt! Mukana sponsorina on Tallink Silja, ja jokainen chatin osallistuja saa alekoodin syksyn risteilylle, joten kannattaa senkin puolesta osallistua. Jos et tiedä, mistä on kyse, tsekkaa osallistumisohjeet täältä. Tällä kertaa poikkeuksellisesti chatin kysymykset julkaistaan etukäteen, ja ne ovat tässä:

K1: Suomalaisilla on #miljoonatapaaristeillä. Millainen on sinun tapasi, miksi sinä lähdet nykyään risteilylle?
K2: Kun mietit tulevaisuuden risteilyjä, minkälaisia ruoka, viihde- ja ostosmahdollisuuksia toivoisit laivojen tarjoavan?
K3: Mitä täysin uutta toivoisit Itämeren risteilylaivoille tai risteilyiltä tulevaisuudessa muutoin? Anna mielikuvituksesi liitää!
K4: Mistä ja miten haluaisit tulevaisuudessa saada tietoa sekä inspiraatiota risteilyjesi suunnitteluun?
K5: Mitä haluaisit tehdä tulevaisuudessa risteilyjen kohdekaupungeissa?
K6: Onko sinulla toiveita tulevaisuuden teemaristeilyjen aiheiksi ja sisällöiksi?

Nähdään Twitterin puolella!

Yhteistyössä Tallink Silja

24.3.201624.3.2016

Miten Karibian risteilyllä ruokaillaan?

Tiedättekö nuo risteilyiden ruokailut? Ylitsepursuavia buffeteja, katkarapuvuoria, ja halpisviiniä hanasta. Vai sittenkin jotain ihan muuta?

Oli ehkä hyvä, että mielikuvani risteilyiden ruokatarjoiluista olivat auttamatta hakoteillä. Pääsinpä yllättymään erittäin positiivisesti tammikuisella Karibian risteilyllämme.

Kolmen ruokalajin illallinen – joka ilta!

Risteilyillä perustason ruoat kuuluvat hintaan, ja meidän valitsemallamme Celebrity Cruisesilla perustaso oli selvästi aika korkealla. Ensimmäisenä iltana meidät istutettiin samaan pöytään erään vanhemman pariskunnan kanssa, jotka olivat kokeneempia risteilijöitä, ja heidän ohjeensa oli selvä: Order whatever you like, as much as you like.

Tilasimme siis etanoita. Ne olivat niin hyviä, että päädyimme tilaamaan etanoita joka ilta, parina iltana alkuruoan lisäksi myös jälkiruoaksi. Ai miten niin ikävä ranskalaista keittiötä…

Celebrity Equinox: Snails for Dessert — Etanoita ja irkkukahvia jälkiruoaksi.

Pääruokasaliin olisi voinut tehdä pöytävarauksen samaan aikaan joka ilta, mutta me halusimme mieluummin syödä silloin, kun meitä huvitti. (Huom: tässä on varustamokohtaisia eroja. Joillain varustamoilla on pakko syödä samaan aikaan joka ilta, joillain kaikki syövät mihin aikaan haluavat.) Kerran jouduimme odottamaan pöytää 10 minuuttia, kun tulimme paikalle iltashown loputtua pahimpaan ruuhka-aikaan. Muulloin meille risteilyn aikana tutuksi tullut hovimestari ohjasi meidät suoraan pöytään. Kaikkina paitsi yhtenä iltana söimme kahdestaan, mutta olisimme voineet myös pyytää pöytäseuraa muista risteilijöistä, jos olisimme halunneet.

Vaikka ruoka oli korkeatasoista, se ei aina osunut nappiin. Opimme pian, että tarjoilijan kertomia suosituksia kannattaa todellakin kuunnella. En tiedä, mihin suositukset perustuivat, mutta melkeinpä veikkaan, että tarjoilijat olivat maistelleet ruoat läpi ja suosittelivat sitten niitä, jotka maistuivat heidän mielestään parhaimmalta. Menussa oli valinnanvaraa noin 8 eri alkuruokaa ja pääruokaa, joista puolet oli joka ilta tarjolla olevia ”klassikkoja” (esim. jo mainitut etanat), toinen puoli joka ilta vaihtuvia ruokia.

Paras pääruokasalissa syömäni pääruoka oli tämä: ankkaa, joka oli juuri sopivasti paistettu. Meribassi tulee hyvänä kakkosena. [kuva: Celebrity Cruises]

Juomat eivät kuulu risteilyn hintaan, mutta usein risteilyä ostaessa saa kaupan päälle halutessaan jonkinmoisen juomapaketin – tästä lisää joskus toiste. Sommelierit olivat asiantuntevia ja osasivat suositella hyvin toiveidemme perusteella viinejä, jotka kuuluivat juomapakettiimme.

Lisämaksusta erikoisravintoloihin

Laivallamme Celebrity Equinoxilla oli kolme erikoisravintolaa, jonne pääsi ruokailemaan lisämaksun maksamalla. Meille Celebrity tarjosi illalliset näissä, mikä oli mahtavaa, koska tuskin olisimme muuten raaskineet asiasta mitään tietämättä maksaa ylimääräistä ravintoloista – ja toisaalta nyt, kun olemme ne kokeneet, niin ostaisin empimättä seuraavalle risteilylle erikoisillallispaketin. Etenkin, jos risteilyllä on juhlan aihetta ja juhlijat ovat fine diningin perään, kannattaa panostaa näihin spessuravintoloihin.

Yksittäiset ravintolaillalliset näissä ravintoloissa maksavat ravintolasta riippuen $35-$50 ekstraa per henki, mutta hinnoissa säästää, jos ostaa useamman illan erikoisravintolapaketin: kolmelta illalta $99, viideltä illalta $149.

Celebrity Equinox: Silk Harvest Dishes on display — Toisena risteilypäivänä erikoisravintolat olivat näytillä laivan käytävillä. Tässä Silk Harvestin tarjontaa – sekä tarjoilija, joka huomasi minut valokuvaamassa.

Silk Harvest – maukasta sushia ja muita aasialaisia makuja

Sushi kuuluu lempiruokiimme, joten ei ole ihme, että odotukset olivat korkealla Silk Harvestin kohdalla. Sushia saa myös laivan buffetista (siitä lisää alempana), mutta Silk Harvestissa se oli selvästi parempaa: paremmat täytteet, huolellisemmin tehty, ja tietenkin ympäristöllä ja esillepanollakin oli vaikutuksensa.

Sushin lisäksi oma lempparini menusta oli cream cheese wontons eli kermajuustolla täytetyt wontonit marjakastikkeella. Iiro taas tykästyi spicy rock shrimp tempuraan. Moni muukin annos oli suussasulava, ja ainoa pettymys oli pad thai, jonka nuudelit tuntuivat ylikeitetyiltä ja alimaustetuilta.

Celebrity Equinox: Silk Harvest Restaurant — Kermajuustowontonit ja (mustaherukka?)kastiketta, nom nom!

Ravintoloissa ei ole mitään tarvetta jättää tippiä, mutta me saimme Silk Harvestissa niin erinomaista palvelua – meitä ei häiritty, mutta joku oli heti käsillä, kun katseen nosti, ja kuohuviinilasi täyttyi aina puolilleen ehdittyään – että jätimme kuitenkin. Ilmeisesti amerikkalainen tippauskulttuuri alkaa pikkuhiljaa iskeä meihinkin… Jos tippiä välttämättä haluaa jättää, niin sopiva määrä on esim $10 per pariskunta.

Celebrity Equinox: Silk Harvest — Muissa ravintoloissa kukin tilaa omat ruokansa, mutta Silk Harvestin annokset oli tarkoitettu jaettavaksi.

Tuscan Grille – italialainen pihviravintola maailman parhaalla pastalla

”Maailman paras” on superlatiivi, jota kannattaa käyttää varoen, mutta Tuscan Grillen Ravioli ai Funghi Selvatici metsäsienillä ja tryffeliöljyllä on parasta pastaa, jota olen ikinä syönyt, ja siten ainakin minun maailmani parasta.

Celebrity Equinox: Tuscan Grille — Maailman paras pasta katosi parempiin suihin ennen kuin tajusin napata kuvaa, joten tässä sen sijaan hummeripasta Pappardelle Alfredo con Aragosta

Muita suosikkejamme olivat ylläoleva hummeripasta, alkuruoaksi tarjoiltu tartarpihvi, rapukakku ja carpaccio sekä pihvit; ribeye ja mignon olivat erilaisia, mutta emme päässeet yhteisymmärrykseen, kumpi oli parempaa, koska ne olivat kumpikin suussasulavia. Päivällinen oli niin maittava (ja iso), että puolitimme jälkiruoaksi suklaafondantin, joka kruunasi illan.

Pihvin lisukkeet sai valita laajasta valikoimasta, ja oma lempparini oli kuvassakin näkyvä mac & cheese. [kuva: Celebrity Cruises]

Tuscan Grille sijaitsee laivan perässä, ja kahden hengen ikkunapöydästä voi seurata laivan peräaaltoja, jotka katoavat pimeyteen.

Murano – jos laivan ravintolalla voisi olla Michelin-tähti…

…niin Muranolla varmaan sellainen olisi. Risteilyn hienoin gastronominen kokemus oli eittämättä se, kun tarjoilija liekitti meille hummerit pöydän ääressä.

Celebrity Equinox: Murano — Liekityspöytä tuotiin pöytämme viereen vasta, kun sille oli tarvetta.

Eivät hummerit kuitenkaan olleet ainoa Muranon valtti. Kaikki oli mietittyä, amuse-bouchesta jälkiruokaan. Iiron alkuruoka, Smoked Salmon & Peekytoe Crab Parfait, oli erityisen hyvällä tavalla mieleenpainuva, ja juustolautaselle oli tarjolla kymmentä eri juustoa, joista sai valita tarjoilijan opastuksella mieleisensä. Sommelierilla oli viinisuositukset joka ruokalajille, ja tarjoilijamme ei tainnut meidän lisäksi palvella kuin yhtä muuta pöytää.

Smoked salmon & peekytoe crab parfait eli ööh, savulohi- & atlannin kalliotaskurapujäädyke, sisältää kaviaaria. [kuva: Celebrity Cruises] — Smoked salmon & peekytoe crab parfait eli ööh, savulohi- & atlannin kalliotaskurapujäädyke, sisältää mätiä ja avokadoa eli lähestulkoon kaikkea hyvää, mitä maalla tai meressä kasvaa. [kuva: Celebrity Cruises]

Lisämaksusta Muranossa olisi saanut kaviaaria ja blinejä, mutta meidän makuumme illallinen oli jo tällaisenaan unohtumaton kokemus. Periaatteessa Muranon pukukoodi on smart casual, mutta täällä olisi miehenä saattanut tuntea olonsa alipukeutuneeksi ilman pukua, ja meidän smokki ja iltapukumme ei tuntunut tippaakaan liian hienolta.

…ja ne muut ravintolavaihtoehdot

Emme käyneet koskaan varsinaisesti illallisella laivan yläkannella sijaitsevassa Oceanview Caféssa, mutta kävimme parina päivänä aivan alkuillasta hakemassa sieltä edeltämainittua sushia omalle parvekkeelle nautittavaksi, kun halusimme ihailla auringonlaskua. Söimme täällä myös yleensä aamiaisen sekä pari kertaa lounaan, jotka kumpikin olivat hyviä kokemuksia, kunhan vältti pahimpia ruuhkahuippuja. Ruokailemaan pääsi laivan takakannelle, jossa istuimme aina, kun ei tuullut liikaa.

Celebrity Equinox: Sushi & Champagne on Balcony — Oceanview Cafésta haettua sushia, maista tuotua samppanjaa ja auringonlasku hyttimme parvekkeella

Huonepalvelusta tilasimme aamiaisen pari kertaa, kun meillä oli aikaista aamumenoa ja halusimme selviytyä liikkelle mahdollisimman nopeasti. Aamiainen tilataan edellisenä iltana merkkaamalla menuun, mitä haluaa syödä, sekä summittaisen kellonajan. Hyttipalvelija soittaa noin 3 minuuttia ennen varoituksen, että ruoka on valmista, ja tuo sen hyttiin. Kerran tilasimme myös lounaspurilaiset huonepalvelusta, ja ne olivat perushyviä, ei mitään turhan erikoisia mutta eipähän tarvinnut lähteä mihinkään partsilta loikoilemasta. Huonepalvelussa osa asioista kuuluu hintaan, osa on lisämaksullisia. Me emme kokeneet tarvetta maksaa lisämaksua, kun hintaan kuuluvastakin menusta löytyi hyvin vaihtoehtoja.

Tämä ei ole kuva meistä, koska aamiaisaikaan keskityin syömään sitä aamiaista valokuvaamisen sijasta, mutta suunnilleen tältä me näytettiin aamuisin parvekkeella kylpytakeissa. [kuva: Celebrity Cruises] — Tämä ei ole kuva meistä, koska aamiaisaikaan keskityin syömään sitä aamiaista valokuvaamisen sijasta, mutta suunnilleen tältä me näytettiin aamuisin parvekkeella kylpytakeissa. Pöytäliina ei sentään tavallisissa hyteissä kuulunut palveluun. [kuva: Celebrity Cruises]

Muita hintaan kuuluvia ravintoloita Celebrity Equinoxilla olivat AquaSpa Café ja Pool Grill. AquaSpa Café oli näistä se ns. terveellinen vaihtoehto, ja kävimme yhtenä aamuna kurkkimassa aamiaisvalikoimaa – mysliä, hedelmiä ja sen semmoista – mutta koska päivästä oli tulossa pitkä, päädyimme Oceanview Cafén lämpimän aamiaisen ääreen. Pool Grillistä meinasin hakea hodarit yhtenä meripäivänä altaalla makoillessamme, mutta koska oli myöhäinen lounasaika, ne olivat jo ehtineet loppua, ja päädyimme silloinkin Oceanview Caféseen. Lounasta tarjoili myös laivan pääruokasali, jossa söimme pariin otteeseen, kun kaipasimme rauhallista ilmapiiriä ja pöytääntarjoilua.

Allasgrillillä sai syödä ulkoilmassa. [kuva: Celebrity Cruises] — Allasgrillillä sai syödä ulkoilmassa pöytien ääressä, mutta moni haki ruokaa aurinkotuoleille. [kuva: Celebrity Cruises]

Entä mitä kulissien takana tapahtuu?

Yhtenä aamupäivänä laivan ohjelmassa oli kierros pääruokasalin keittiöissä, ja kun kyseessä oli sateinen meripäivä, minä ja parisataa muuta risteilyvierasta tartuimme mahdollisuuteen tutustua lähemmin siihen, miten meitä ruokitaan. Hovimestari kierrätti meitä ympäri kapyysia – jokaisella ravintolalla on omansa, pääruokasalilla kaksi – ja esitteli eri pisteitä, joissa jo valmisteltiin lounasta.

Celebrity Equinox: Kitchens — Muut keittiön osa-alueet toimivat kahdessa vuorossa, paitsi leipomo, jossa paiskitaan töitä vuorokauden ympäri.

Kokit käyvät usein hakemassa satamista raaka-aineita ja inspiraatiota menuiden vaihtuviksi ruokalajeiksi, mutta suurin osa ruoasta täytyy lastata laivaan jo lähtösatamassa. Tässä on esimerkkejä lastin määrästä tavallisella 7 päivän risteilyllä:

1600 kg naudan sisäfilettä
2500 kg kokonaisia kanoja
1500 kg lampaan puolikkaita
700 kg hummeria
1000 kg lohta
28 000 kananmunaa
2000 kg voita
7000 kg perunaa
4000 litraa jäätelöä

Arvostukseni laivan logistiikkaa kohtaan kohosi kierroksen aikana humisten.

Yhteistyössä Celebrity Cruises

29.9.201529.9.2015

Se toinen Grand Canyon – junalla Royal Gorge -rotkossa

Tiedätkö, mitä on eroa rotkolla ja kanjonilla? Kanjoni on leveämpi kuin mitä se on syvä; esimerkiksi Grand Canyon on lähes kaksi kilometriä syvä, mutta leveyttä sillä on jopa kuusi kilometria. Coloradossa sijaitseva Royal Gorge taas on rotko, vaikka sen lempinimi onkin Grand Canyon of the Arkansas – rotkon on kaiveranut Arkansas-joki – ja se on melkein 400 metriä syvä mutta kapeimmillaan vain 15 metriä. On määritelmä mikä vaan, niin upea se on joka tapauksessa!

Royal Gorge Route — Juna saapumassa rotkon kapeimpaan osuuteen

Cañon Cityn lähellä sijaitsevasta rotkosta tekee erikoiseksi se, että sen lävitse kulkee junarata. Nykyään junissa on maisemaikkunat turisteja varten, mutta yli sata vuotta sitten, kun rata rakennettiin, kyse oli jostain aivan muusta: hopeasta. Kalliovuorilla oli käynnissä varsinainen hopeakuume, ja Royal Gorge oli yksi harvoista järkevistä reiteistä vetää rata kaivoksille, joten ei yksi vaan kaksi rautatieyhtiötä tappeli radasta – siis kirjaimellisesti tappeli. Vuonna 1879 Denver & Rio Grande -yhtiön miehet hyökkäsivät kiväärein Santa Fe -yhtiön miesten kimppuun, jotka puolustautuivat kanuunalla, jonka olivat lainanneet armeijalta. Ihme kyllä kukaan ei kuollut, ja vihdoin oikeuslaitoskin heräsi määräämään radan omistajuudesta, ja rata saatiin valmiiksi seuraavana vuonna.

Junarata näki hopealastien lisäksi viime vuosisadan vaihteen turisteja, mutta 50-luvulle tultaessa matkustusvirrat alkoivat hiipua kiitos lentoliikenteen, ja kun lopulta vuonna 1967 Yhdysvaltain postitoimisto sanoi irti kuljetussopimuksensa Royal Gorge Routen kanssa, oli matkustajaliikenteen lakkauttaminen vihdoin edessä. Rataa käytettiin yhä kaivoskuljetuksiin, mutta turisteja se ei kantanut. Tämä ei kuitenkaan pitänyt turisteja poissa rotkosta, sillä vuonna 1929 oli rakennettu jotain korvaavaa…

Royal Gorge Bridge 300 metrin korkeudessa

Royal Gorgen yli oli rakennettu silta, eikä mikä vaan silta, vaan maailman korkein silta! Tätä ennätystä se piti hallussa vuodesta 1929 peräti vuoteen 2001, jolloin kiinalaiset rakensivat vielä korkeamman, mutta se ei Royal Gorgen upeutta himmennä. Eikä hulluutta. Silta ei nimittäin johda yhtään minnekään, ja se rakennettiin aikoinaan pelkästään turisteja houkuttamaan – ja siinä se onnistuikin. Nykyään silta on yksi Coloradon suosituimmista turistinähtävyyksistä, ja sen ympärille on rakennettu huvipuisto.

Syyskuun alussa päivä oli miellyttävän lämmin eikä tummista pilvistä huolimatta edes satanut, mutta me pysyttelimme silti pitkälti sisätiloissa. Matkustimme junan Vista Dome -vaunuissa, joista oli upeat näkymät kaari-ikkunoiden lävitse suoraan rotkon seinämille – ja jotka ovat aikamoinen parannus siihen, mitä junan palvelu oli vuonna 1999, kun matkustajaliikenne aloitettiin uudestaan.

Kuulema ensimmäiset uuden aallon matkailijat Royal Gorgen junareitillä pääsivät kulkemaan rämisevillä vanhoilla matkustajavaunuilla, vain pari kappaletta veturin vetämänä, ja tarjoilu rajoittui siihen, mitä löytyi konduktöörin kylmälaukusta. Nykyään suosion paisuessa junat ovat pidentyneet, vaunut uudistuneet (vaikka suurin osa niistä on yhä vintage-mallia), ja ravintolavaunu se vasta on panostanutkin tarjontaansa.

Me olimme liikkeellä myöhäiseen lounasaikaan, joten Iiro tilasi The Big Boy-voileivän ja minä biisonipurilaisen, tuon amerikkalaisen ruokavalion peruspilarin. Junayhtiön omistaja on kuulema junafanin lisäksi myös lähiruokaintoilija, ja junassa tarjoiltu ruokakin oli lähiruokapainotteista. Selvitin, kuinka hyvin tämä pitää paikkansa, ja sain tietää, että minun biisonipurilaiseni biisonit juoksentelivat ennen lautaselle päätyä Hendersonin preerialaitumilla parin tunnin ajomatkan päässä pohjoiseen eli ihan meidän kotimme naapurissa, kun taas Iiron lautaselta löytyvä Aberdeen-Angus-härkä oli laiduntanut Koillis-Coloradon Sterlingin loputtomilla ruohokentillä sen sijaan, että se olisi kuljetettu paljon kauempaa Teksasista. Oli muuten hyvä lounas!

Food on Royal Gorge Route — Itsetehtyjä perunalastuja coloradolaisista perunoista. Amerikkalainen lounas tarjoillaan usein lautasen sijasta korista, jossa on leivinpaperia pitämässä kori puhtaana.

Royal Gorge Route Dining Car — Vista Dome -vaunu sisältä päin. Jokaisella seurueella oli luonnollisesti oma pöytänsä.

Edestakainen matka Royal Gorgen lävitse kestää pari tuntia, ja jos ei halua, koko aikaa ei todellakaan tarvitse viettää sisällä. Me karkasimme alkumatkasta ulos seisoskelemaan avovaunuihin, joita oli aina parin vaunun välein junan pituudelta, ja jossa tunsi kivasti tuulen tuivertavan hiuksissa. Palvelu pelasi tässäkin: kun ruoat olivat valmiit, tarjoilija tuli erikseen etsimään meidät avovaunusta ja kutsumaan pöytään.

Rafting down Royal Gorge — Koskenlaskijoita matkan varrella

Junamatkan esitteessä käskettiin pitää silmät auki villieläinten varalta. Kuulema Royal Gorgessa voi bongata niin paksusarvilampaita, mustakarhuja kuin puumiakin, mutta me emme junamatkalla nähneet näistä yhtäkään. (Myöhemmin kyllä!) Sen sijaan tiirailimme silmät kovana koskenlaskijoita, koska meillä oli sama seikkailu edessä seuraavana päivänä. Kaikki näkemämme veneet näyttivät selviävän koskista kunnialla, ja näimme myös porukan, joka oli leiriytymässä kanjoniin yöksi.

Kokonaisuutena junamatka oli selvästi rennoin osa meidän pitkää viikonloppuamme! Jos olet liikkeellä samoilla suunnilla, niin ainoa osa, jossa kannattaa hötkyillä, on varata matka ajoissa, koska nytkin päivän kaikki lähdöt taisivat olla loppuunmyytyjä.

Yhteistyössä Royal Gorge Route

10.9.201510.9.2015

Minne sinä haluaisit vaeltamaan?

Muistan kierrelleeni vuoden 2008 matkamessuja keräillen vaellusmatkaesitteitä. Kuunneltiin silloin kaverin kanssa silmät kiiluen erään esittelijän tarinoita Kilimanjarolta, mutta lopulta päädyimme haaveilemaan Annapurnasta. En oikeastaan muista miksi. Pitkä vaellus kantajien kanssa ja telttojen sijaan kylissä nukkuen houkutteli jo silloin.

Rocky Mountain National Park — Tämän kirjoituksen kuvat ovat Kalliovuorten kansallispuistosta, jossa kävin patikoimassa Flattop, Knobtop ja Gabletop -vuorilla viime kuussa.

Ajatukset vaelluksista jäivät muhimaan jonnekin hyyyyvin taka-alalle pariksi vuodeksi, kunnes Georgiassa asuessamme käväisimme läheisessä Red Top Mountainin osavaltiopuistossa, ja puiston lahjatavarakaupassa käyskennellessäni silmäni osuivat kirjaan: 50 Hikes in the North Georgia Mountains*. Ja se olikin sitten menoa se, kun Appalakkien eteläpäädyt veivät mennessään. Tuon vuoden kohokohtia olivat Fort Mountain, jonka aavemaiset pilvimaisemat ovat ikuisesti syöpyneet mieleeni, sekä päiväpatikointi Great Smoky Mountainsin kansallispuistossa, jossa kävelimme tunnettua Appalachian Trailia. Haaveilimme ohimennen Appalachian Trailin kävelystä päästä päähän, mutta hylkäsimme ajatuksen epärealistisena, koska emmehän me ole mitään kovia vaeltajia.

Coloradossa olemmekin sitten kiipeilleet 4km korkeille vuorille, yöpyneet autiotuvissa puurajan tuntumassa ja patikoineet melkein joka viikonloppu naapuruston vuorilla. En silti pidä itseäni vieläkään kokeneena vaeltajana, koska yönylireissuja ei ole kertynyt kuin muutama hassu, ja useamman yön vaelluksella olen ollut vain rippikouluikäisenä Lapissa.

Tästä syystä vaikka Kalliovuoret alkavat tuntua omalta, niin Himalajalle en vielä näillä taidoilla haluaisi lähteä ilman matkanjärjestäjää – ja tämä reissuidea on yhä vuosien jälkeen takaraivossa odottamassa täytäntöönpanoa. Silloin vuosia sitten haaveilimme Annapurnan ympärikävelystä, mutta vuosien mittaa tuntuu, että joku vähemmänkin kunniahimoinen reitti kelpaisi kuin kahden viikon ja parinsadan kilometrin kaikkien Himalajan vaellusten äiti. Nyt ajankäytöllisesti paremmin saattaisi sopia seitsemän päivän Poon Hill -vaellus, jossa kohokohta on auringonnousu kymmenen korkean Himalajan huipun takaa. Eikö kuulostakin aika bucket list -menolta?

Nämäkin yllä linkatut reissut etsin Faralongin matkahausta, joka on todellinen seikkailu- ja vaellusmatkailijan aarreaitta ja unelmien nostattaja. Suomalainen Faralong kokoaa yhteen eri matkanjärjestäjien matkoja ja tuo peliin joukkojen voiman: mitä useampi ostaa matkan, sitä halvemmalla kaikki sen saavat. Matkan voi portaalin kautta tilata pelkästään omalle poppoolle – oma ehdoton valintani, jos kavereita vain lähtisi tarpeeksi mukaan – tai sitten ostaa liput yleiselle retkelle, joka järjestetään, vaikka muita ilmoittautujia ei olisikaan.

Joka tapauksessa homma kuulostaa reilulta: mitä enemmän jengiä eli oppaan huomion jakajia reissulla on itsensä lisäksi, sitä halvemmaksi lopputulos tulee, eivätkä voitot isoista ryhmäkoista valu matkatoimiston taskuun. Faralongin perustajat ovat ennen luotsanneet Mandala Travelia, ja yhtiön mukaan sen kautta myytävät matkat on valittu huolella ja usean vuoden (vuosikymmenen?) vaellusmatkakokemuksella, mitä putiikista varmasti löytyy.

Rocky Mountains National Park — Kuten niin moni aktiviteetti, myös patikointi on parasta hyvässä seurassa.

Jos kiinnostaa tietää tarkemmin, miten homma toimii, niin Faralongin video avaa paremmin kuin minun selitykseni:

Kiinnostaako sinua vaellusmatkat? Entä Nepal?

Twitterissä järjestetään joka maanantai klo 20 #matkachat, matkailuaiheinen keskustelutuokio, ja ensi maanantain (14.9.) aiheena ovat vaellus- ja patikointimatkat sekä Nepal. Jos siis omistat Twitter-tilin, tule ihmeessä kertomaan omia kokemuksiasi vaelluksista ympäri Suomea, Pohjoismaita ja maailmaa ja kuulemaan, millaisia kokemuksia muilla on muilta reiteiltä. Paikalla ovat myös Faralongin Nepal-asiantuntijat kertomassa vinkkejä erityisesti Nepalin reiteistä sekä vastaamassa kysymyksiin. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan graafikko Jari Salon suunnittelema vaellusaiheinen T-paita, joka on muuten hieno!

Nähdään siis Twitterissä! #matkachatin osallistumisohjeet löytyvät täältä.

Yhteistyössä Faralong

23.8.201524.8.2015

Muskeliveneellä Miamissa

Muskeliveneillä toisiaan jahtaavat hyvikset ja pahikset ovat syöpyneet ainakin omiin mielikuviini Miamista. Jos Miamiin sijoittuvassa jännärissä ei ole ainakin yhtä venetakaa-ajokohtausta, niin leffassa on jotain vikaa! Tämä mielessä me suuntasimme kesäkuussa Miamissa käydessämme tunnin muskeliveneajelulle paahtavassa auringonpaisteessa.

Thriller Experience, Miami — Veneen nimi oli Thriller, ja teeman mukaisesti veneen kajareista soi kaasuttaessa mm. Michael Jackson.

US Coast Guard in Miami — Reitti satamasta ulos merelle vei merivartioston tukikohdan ohitse.

Kierros lähti Bayside Marketplacen luona olevasta venesatamasta Miamin keskustan kulmilta, ja kesti hetken ennen kuin pääsimme puikkelehtimaan Miamin sataman vierustaa Miami Beachin rannoille. Miamin alue koostuu siis monesta keinotekoisesta saaresta, jotka ovat syntyneet satama-aluetta ja kanavia ruopattaessa sivutuotteena nousseesta täyttömaasta. Näiden välistä me hurutimme kohti merta, mutta koukkasimme kuitenkin ensin sillan alitse Star ja Hibiscus Islandien suuntaan…

Olennainen osa kierrosta oli julkkisten megalomaanisten huviloiden bongailu. Tämä ei onnistu muuten kuin vesiltä käsin, sillä huviloiden ympärillä on korkeat aidat ja teillä on portit. Opas tuntui tietävän kaiken julkkisten elämästä ja erityisesti heidän talonostosuunnitelmistaan, ja yllätyksekseni minäkin tunnistin suurimman osan julkkiksista. Iso osa amerikkalaisista ”julkkiksista” menee nimittäin ihan ohi korvien, mutta nämä olivat sen verran suuren kaliiberin nimiä, että minäkin olin kuullut heistä. Kelläpä muulla toisaalta on 50 miljoonaa sijoittaa taloon…

Homes of Carmen Electra and Ricky Martin, Hibiscus Island, Miami Beach — Vasemmalla Carmen Electran talo, oikealla residenssiä pitää Ricky Martin. Mikä ihme tuo Martinin talon päällä oleva hökötys on?

Home of Phillip Frost, pharmaceutical billionare — Tämä hulppea huvila kuuluu Phillip Frostille, joka rikastui lääkebisneksessä mm. Viagran ansiosta. Jos on multimiljardööri niin ehkäpä kreikkalaiset pylväät ovat ihan sopiva lisä huvilaan.

Properties of Wayne Holman, Star Island, Miami Beach — Muistelen oppaan kertoneen, että tässä olisi ollut Will Smith sekä ”Will Smithin naapuri”, mutta googlailu jälkikäteen paljasti molempien talojen omistajaksi jonkun newyorkilaisen hedgerahastomiljonäärin. Ihan takuuseen en siis näistä tiedoista voi mennä, ja netin arvosteluissa näitä kyseenalaistettiinkin, mutta toisaalta – ovatko julkkisjuorut sitten yleensä erityisen luotettavia?

New House to be Built on Star Island — Tähän joku parivaljakko oli rakentamassa uutta taloa. Ehkä Brad Pitt ja Angelina Jolie? Vaikka nimet olivat tuttuja, niin eivät nämä silti päähän jääneet.

Pitkällisen arkkitehtuuri- ja julkkisjuorukierroksen jälkeen sujahdimme vihdoin avomerelle. Olin vähän etukäteen jännittänyt tätä osuutta, koska tiedän, kuinka moottoriveneellä voi lentää aika pahastikin aalloista, mutta kokemus oli enemmänkin kuin hauskassa vuoristoradassa. Roiskeilta ei voinut välttyä kukaan, vaikka niitä saikin päällensä sitä vähemmän mitä edempänä istui – ja me istuimme aivan eturivissä.

Miami South Beach — Miami Beachin South Beach, ja pisarat lentävät.

Most Expensive Apartments in Miami — Miami Beachin eteläpuolisen Fisher Islandin taloja. Saarelle pääsee vain lossilla, mutta silti näiden kerrostalojen hinnat liehuvat pilvissä, ja asukkaiden keskivertotulot ovat korkeampia kuin missään muualla Yhdysvalloissa: $240 000 vuodessa eli noin 17 600 euroa kuukaudessa.

Elina, Iiro & Jenni on Thriller Miami — Onks tukka hyvin? No ei ole todellakaan tunnin vauhdikkaan kierroksen loppupäässä. Kuvassa vasemmalta Elina, Iiro ja minä, taustalla Dodge islandin satamatoimintaa.

Suosittelen veneajelua lämpimästi kaikille, jotka ovat suuntaamassa Miamiin ja joita kiinnostaa veneily ja julkkikset, tai edes jompi kumpi. Jos haluat saada käsityksen siitä, millaista vauhdin hurmaa kierroksella koki, sekä kuulla, mitä yhteistä on Al Caponella ja Lenny Kravitzillä, tsekkaa video: (klikkaa CC-nappia niin saat tekstitykset Englanniksi ja Suomeksi)

Yhteistyössä Thriller Miami

16.8.201517.8.2015

Snorklausta Floridan koralliriutoilla

Pulahdus, plumpsahdus, molskahdus lämpimään Karibianmereen. Vesi ei tunnu tippaakaan viileältä ja korkea suolapitoisuus kelluttaa turkoosissa linnunmaidossa. Kurkkaus pinnan alle paljastaa kalaparven puikkelehtivan parin metrin päässä koralliriutan lomassa. Voisin viettää iäisyyden hengitellen putken kautta ja lilluen hitaasti riutan päällä. Tämä on paratiisi.

Vain tuntia aiemmin olimme myöhässä. Parkkipaikan etsiminen Key Westin katamaraanisataman läheltä on helpommin sanottu kuin tehty, ja parempi olisi ollut tulla paikalle kävellen, mutta meillä ollut hetkeäkään hukattavana. Siispä auto parkkiin ökyhintaiseen Hyattin parkkitaloon ja juoksujalkaa Fury Water Adventuresin toimistoon ilmoittautumaan. Astuimme katamaraanille viimeisten joukossa ja löysimme istumapaikat peräpenkiltä.

Merimatka koralliriutalle kesti kolmisen varttia, minä aikana levittelimme aurinkorasvaa ja joimme navan täyteen limua. Juomat kuuluivat reissun hintaan, mutta alkoholitarjoilun kerrottiin alkavan vasta snorklauksen jälkeen, mikä on pelkästään järkevää. Reissun teemana oli Rum & Reggae, ja sitä reggaeta kuitenkin popitettiin alusta asti.

How to not put on a snorkel — Näinkö se snorkkeli puetaan?

Siinä merimatkan aikana avasin paketista uuden muistikortin, jonka olin juuri käynyt ostamassa miamilaisesta ostoskeskuksesta. Myyjä oli suositellut 64GB:n korttia, jotta videolle varmasti riittäisi tilaa, ja kun hintakin oli ollut sopiva, kaupathan siitä tuli. Nyt sain muistutuksen siitä, että näitä muistikortteja on hyvä testata ennen tositilannetta, sillä eihän minun halpis-GoProni tunnistanut näin isoa korttia. Vedenalaisia kuvia tai videota en siis tältä reissulta saanut otettua.

Gopro Hero — ”Please use a 32GB or smaller SD Card.” Saatoin hieman sadatella.

Sand Key Light — Sand Keyllä, jonka vieressä snorklasimme, on ollut majakka jo vuodesta 1827.

Snorkeling in Key West — Elina hyppäsi ensin veteen ilman pelastusliivejä mutta kutsuttiiin ripeästi takaisin. Liivit pitää olla päällä, vaikka niihin ei puhaltaisi yhtään ilmaa.

Fury Catamaran's Staircase to the water — Jos ei halunnut hypätä mereen suoraan laivan kannelta, snorklaamaan pystyi myös laskeutua portaita pitkin.

Pinnan alla Karibianmeressä riittti elämää. Näimme kaiken maailman sateenkaarenväristä vipeltäjää, jotka myöhemmin Wikipedian avulla paljastuivat perhokaloiksi, murisijoiksi ja meriahveniksi. Itse riutta ei häikäissyt väreillään tai muodoillaan, mutta sen elämä häikäisi. Elina, joka on snorklannut koralliriutoilla myös Thaimaassa ja Kolumbiassa, piti tätä ehdottomasti parhaana kokemuksenaan. Huolimatta vieläkin harmittavasta GoPro-kämmistä tässä kuvia, joista näkyy suunnilleen, mitä me tuolla reissulla spottasimme:

School of Blue Striped Grunt (Haemulon sciurus) fish — Murisijat liikkuivat parvissa. [Kuva: Heather Paul]

Banded Butterflyfish — Perhokaloja oli mustavalkoisia mutta myös keltavalkoisia ja muita värikkäämpiä sortteja. [Kuva: Ben]

keys045 — Porkfish on suomeksi röhkijäkala. Röh röh! [Kuva: Matthew Hoelscher]

Kaikkein mieleenpainuvin otus oli minulla kuitenkin pienenpieni pyöreä meduusa, tai ainakin otus, jota luulin meduusaksi. Jälkikäteen arvioituna kyseessä taisi sittenkin olla kampamaneetti, tarkalleen ottaen Itämeressäkin esiintyvä amerikankampamaneettii. Minä vaan bongasin sen sen luonnollisessa elinpiirissä.

Ihan kaikki koheltaminen ei jäänyt tälläkään reissulla maihin: Iiro hyppäsi veteen ja tiputti siinä molskahtaessa snorkkelinsa. Minä reippaana tyttönä reagoin nopeasti ja lähdin sukeltamaan sitä kiinni, ja siinä sitten potkaisin jalalla sen verran reippaasti että räpylä lähti irti. Piti tunnustaa tappio ja pyytää yhtä snorklausoppaista sukeltamaan kummatkin kapistukset pohjasta. Aika pian sen jälkeen totesinkin, että vajaa tunti vedessä alkaa olla tarpeeksi, ja kipusin kannelle loikoilemaan ja siemailemaan sitä luvattua rommidrinkkiä.

Onboard Fury Catamaran, Key West — Blogaaja poseeraa katamaraanin kannella. Onko hattu hyvin?

Paluumatka takaisin Key Westiin kesti vähän yli tunnin, sillä jäimme lillumaan rauhassa saaren edustalle ja ihailemaan auringonlaskua – me ja kymmenet muut veneet, jotka olivat liikkeellä samalla agendalla. Kun aurinko vihdoin plompsahti horisontin taa, kapteeni käänsi kokan kohti satamaa. Kuulema Key Westissä on jotkut auringonlaskukarnevaalitkin, mutta luulen, että meidän katamaraanikarnevaalimme hakkasivat ne mennen tullen.

Kaiken kaikkiaan reissu oli sen verran onnistunut, että intouduin vielä tekemään uuden aluevaltauksen: videon! Tässä siis lyhyt pätkä liikkuvaa kuvaa snorklausreissultamme, palautetta otetaan mieluusti vastaan kommenttiboksin puolelle.

Yhteistyössä Fury Water Adventures

19.7.201512.4.2016

24h Key Westissä – loma kaverien kanssa

Olen kuullut monista Miamin matkaajista, jotka ovat käyneet Key Westissä vain päiväreissulla, mutta usko pois, tämä saari ansaitsee ajastasi vähintään vuorokauden – ja itse olisin mielelläni viipynyt pidempäänkin! Vuokrasimme Miamista auton, jolla huristelimme Iiron ja Elinan kanssa paikalle nauttimaan pikkukaupungin vilinästä paratiisisaarella.

Highway 1 to Key West — Florida Keysien pisin silta, Seven Mile Bridge, johtaa Knight’s Keylta Little Duck Keylle, ja nimestään huolimatta on vain 6,8 mailia (10,9km) pitkä.

11.00 Autolla Key Westiin – varaa aikaa!

Key Westiin kannattaa lähteä jo aikaisin aamusta, mutta meille tämä ei lentoaikataulujen takia ollut mahdollista. Hyvä puoli oli, ettei klo 11 Miamin ulosmenoteillä ollut ruuhkaa sen enempää kuin normaalistikaan, mutta tuntui silti ikuisuudelta ennen kuin pääsimme edes ensimmäiselle saarelle Florida Keysien saariryhmässä, Key Largolle. Tänne päin ei kannata lähteä puolittain katselemaan maisemia, koska parhaat maisemat ovat vasta vähintään neljän tunnin ajomatkan päässä Keysien loppupäässä.

Nälkä yllätti meidät matkalla, ja päädyimme murkinoimaan Marathonin saarella Lu Lu’s Garden Grilleen (7435 Overseas Hwy), jonka lounasleipiä ja terassia voin suositella. Marathonista oli ajomatkaa perille Key Westiin vielä reilu tunti. Yhteensä lyhyen lounastauon kanssa matkaan meni meiltä yli 5 tuntia – suurin syy, miksi en suosittele Key Westiä päiväretkenä.

17.00 Snorklausta Key Westin upealla koralliriutalla

Jos jotain voin ehdottomasti suositella Key Westillä, niin snorklausta. Key Westin lähellä on koralliriutta, joka kuhisee kaloja: perhokaloja, murisijoita, meriahvenia – jopa yksi pienen pieni meduusa! Myös Thaimaassa ja Kolumbiassa snorklannut Elina piti tätä parhaana snorklauskokemuksenaan, ja koralliriuttojen ensikertalaisena minä olin täysin myyty.

Katamaraani ajoi koralliriutalle vajaan tunnin verran, jonka jälkeen snorklausaikaa oli reilu tunti. Vesi oli ihanan lämmintä, kuin linnun maidossa olisi uinut, mutta aurinko paistoi tässä vaiheessa jo sen verran matalalta, että emme pelänneet palamista.

Jos snorklailu Key Westissä kiinnostaa, lue lisää kokemuksesta jutusta Snorklaus Floridan koralliriutoilla.

20.00 Key Westin auringonlasku

Snorklausretki oli samalla auringonlaskuretki, ja takastullessa loikoilimme katamaraanin kannella rommidrinkkejä nauttien ja ihaillen auringonlaskua. Key Westistä länteen on pelkkää merta, ja auringonlasku maaltakin nähtynä on upea. Auringonlaskuaika tietenkin vaihtelee vuodenaikojen mukaan, ja ajantasaisen auringonlaskuajan voi tsekata täältä.

Auringonlasku Key Westissä — Näkymä puoli tuntia auringonlaskun jälkeen. Yleisesti auringonlaskujen parhaat värit tulevat näkyville vasta auringon jo plompsahdettua horisontin taakse, joten ei kannata poistua liian hätäisesti rannalta.

Jos emme olisi ihailleet auringonlaskua katamaraanin kyydistä, olisimme todennäköisesti suunnanneet Marathonilla asuvan tarjoilijan suosittelemaan Sunset Celebrationiin, jokailtaiseen festivaaliin Mallory Square Dockilla, joka pyörähtää käyntiin pari tuntia ennen auringon laskua.

21.00 Illallinen Key Westissä

Key Westissä ei tarvitse pelätä ravintoloiden menevän liian aikaisin kiinni, vaan illallisen voi huoletta jättää auringonlaskun jälkeen. Me suuntasimme Hog’s Breath Salooniin (400 Front St) – emme kenenkään suosituksesta tai opastamana, vaan koska Iiro oli nähnyt paikan mainospaidan kerran Amsterdamin lentokentällä jonkun amerikkalaisen päällä, ja nimi sekä slogan – Hog’s Breath is better than no breath at all! – oli kaikessa absurdiudessaan jäänyt päähän. Onneksemme ruoka oli hyvää – rapuvartaita ja grillattua sikaa – ja hinnat olivat muutenkin kohtuullisia.

Illallisen jälkeen lähdimme vielä oluelle Duval Streetille, Key Westin yöelämän keskukseen, jossa baareja tuntui riittävän joka lähtöön. Tunnetuin niistä on Sloppy Joe’s (201 Duval St), Ernest Hemingwayn kantapaikka, mutta me istahdimme sen sijaan Bull’s Whistle Barin (224 Duval St) ikkunapöytään ihmettelemään ohikulkijoita.

09.00 Aamu Key Westin hotellissa: NYAH

Majoitukseksi olimme valinneet NYAH – Not Your Average Hotelin, eikä valinta olisi voinut mennä enempää nappiin! En suosittelisi tätä hotellia vanhemmille pariskunnille ja lapsiperheiltä hotelli on kokonaan kielletty, mutta nuorehkolle kaveriporukalle hotelli osui kuin nenä päähän: kaikki mahtuvat samaan huoneeseen, huoneet ovat siistejä ja niissä toisin kuin usein hostelleissa on porukalle oma vessa, sängyt ovat mukavia ja niiden jokaisen vieressä on useampi sähköpistoke elektronisten laitteiden lataamiseen yön aikana, pyyhkeitä saa lainata mielin määrin hotellin altailla loikoiluun tai rannalla käytettäväksi, ja tietenkin paikka on lyhyen kävelymatkan päässä Key Westin keskustasta rauhallisella asuinalueella. Yksinkertainen aamiainen (leipää, muffinsseja, mehua) kuului hintaan, ja aloitimme aamun rauhallisesti nauttien aamukahvit yhdellä hotellin monista terasseista.

NYAH - Not Your Average Hotel - Key West — Paikan arkkitehtuuri on Key Westille ominaista pitsihuvilaa. Neljä erillistä taloa jakaa saman kodikkaan keskuspihan palmujen katveessa. ja arkkitehtuurista päätellen yksikään huone ei ole samanlainen. Huoneita on 2-6 hengelle.

Aamun ainoa harmitus uima-altaalla loikoillessa ja kirjaa lukiessa oli, että meillä oli kestänyt tulomatkassa niin kauan, ettemme olleet ehtineet nauttia hotellista jo edellisenä päivänä. Kaiken muun lisäksi hotellissa on jokapäiväinen Happy Hour klo 16.20, joka meiltä jäi tällä kertaa väliin. Sanon tällä kertaa, koska jos joskus palaan Key Westille kaveriporukalla, tulen tänne varmasti uudestaan.

Key West Hotel - Not Your Average Hotel - NYAH — Uima-altaita oli talojen välissä yhteensä neljä, joten tila ei täällä pääse loppumaan kesken!

12.00 Key Westin mielipiteitä jakava turistikeskusta

Loikoilimme hotellilla niin pitkään kuin voimme, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Kun uloskirjautumisen aika tuli, suuntasimme katsastamaan Key Westin keskustaa auringonvalossa – siis paahtavassa auringonpaisteessa!

Huomasimme hyvin pian, että turistikeskusta jakoi porukassamme mielipiteitä: minä tykkäsin ja olisin mielelläni kiertänyt pikkuputiikkeja pidempäänkin, kun taas Elina ja Iiro pitivät keskusta-aluetta liian turistoituneena. Key Westin kuuluisat kauniit pitsihuvilat löytyvätkin pitkälti Simonton Streetistä itään, samalla alueella missä hotellimme oli, kun taas siitä länteen olevat Duval ja Whitehead Streetit ovat täynnä turisteille suunnattuja kahviloita ja ravintoloita sekä kioskeja, joissa myydään jos jonkinmoista kiertoajelua ja retkeä. We have Cold Beer -kylttejä näkyi kaikkialla.

Key Westin keskusta — Keskirivissä vasemmalla Shipwreck Treasures Museumin torni, johon pääsee kiipeämään

Olin saanut ilmaislippuja pariin eri museoon, joten hajaannuimme hetkeksi omille teillemme. Elina kävi tutustumassa Key West Aquariumiin, jota hän ei suosittele kellekään eläinten ystävälle, koska akvaariossa nosteltiin kaloja ulos tankista ja niitä pääsi silittelemään – ei todellakaan miten kaloja pitäisi kohdella. Iiro kävi katsomassa Shipwreck Treasures Museumia, joka vaikutti kiinnostavalta ja sopisi varmaan kaikille, jotka ovat kiinnostuneita Key Westin merirosvohistoriasta. Tälle museolle pitää kuitenkin varata aikaa, koska museota kierretään ohjatusti näyttelijöiden johdatuksella, ja Iiron piti jättää kierros kesken ehtiäkseen sovittuna aikana takaisin.

Entäs minä sitten? Minä kiersin kaupunkia kameran kanssa. Truman’s Little White House eli presidentti Trumanin talviasunto olisi houkuttanut, mutta jäin sen sijaan kuvaamaan katuja, taloja, putiikkeja ja tietenkin merta. Useampi vuosi elämää sisämaassa ja et uskokaan, kuinka merta voi olla ikävä.

13.00 Kiertoajelu trollikalla

Halusimme saada kokonaiskuvan Key Westissä lyhyessä ajassa, joten hyppäsimme Old Town Trolley Toursin kyytiin, joka kiertää koko Key Westin saaren. Opas selosti rauhallisella äänellä nähtävyyksiä ja kertoili väliin juttua Key Westin historiasta. Lipun hinta (noin $30) tuntui vähän kalliilta nyt, mutta täysin hintansa väärti se olisi ollut, jos olisimme menneet trollikka-ajelulle jo ensimmäisenä päivänä niin, että sen jälkeen olisi rutkasti aikaa tutustua lähemmin nähtävyyksiin. Lippu on voimassa kahden päivän ajan ja sillä saa vapaasti kulkea pysäkkien välejä, joten kauempana keskustasta sijaitsevista hotelleista trollikka toimii myös julkisena liikenteenä.

Key West Conch Train — Tämä ei ole trollikka vaan Conch Train – saman firman lyhyempi kiertoajelu pelkästään keskustassa

Conch Republic Seafood Company, Key West — Conch Republic Seafood Company, jonka tiloissa kuvattiin kidutuskohtaus vuoden 1989 leffaan 007 ja lupa tappaa, on nyt tunnettu kalaravintola

Conches in Key West — Alarivissä Key Westin tunnussimpukka ”conch” (lausutaan ’kank’). Key Westin syntyperäisiä asukkaita kutsutaan concheiksi, yli kymmenen vuotta saarella asuneita taas freshwater concheiksi. Key Westin kaupunki julistautui itsenäiseksi Conch Republiciksi vuonna 1982, kun Yhdysvaltojen rajavartiosto perusti Key Westiin johtavalle tielle tiesulun etsiäkseen autoista huumeita ja paperittomia maahantulijoita, mikä hidasti ja vähensi Key Westiin suuntaavaa turismia. Key Westin pormestari tuolloin souti rajavartioston veneelle ja kivuttuaan kyytiin luki ensin itsenäisyysjulistuksen, sen jälkeen julisti Yhdysvalloille sodan, ja minuutin jälkeen antautui ja anoi miljardia dollaria kehitysapua, mikä kokonaisuutena toi tilanteelle tarpeeksi mediahuomiota, että rajavartiosto purki tiesulkunsa. Conch Republicilla on yhä omat passit, merivoimat ja kansallislaulunsa.

Key West Villas — Key Westin huviloita yhdistää vain yksi tekijä: talojen kattojen pitää olla peltiä tulipaloriskiä vähentääkseen. Moni taloista on 1920-luvulta, koska viimeksi hurrikaani iski suoraan Key Westiin vuonna 1919.

Key West Southernmost Point & End of Highway 1 — Vasemmalla Yhdysvaltojen eteläisin piste, joka tietenkin on täyttä kukkua, koska Yhdysvaltojen eteläisin piste on oikeasti Havaijin saarella. Oikealla US Route 1:n päätepiste; toinen päätepiste tällä melkein 4000km pitkällä tiellä on Mainessa.

14.00 Lounas Two Friends Patiolla & Key Lime Pie!

Jouduimme etsimään sopivaa lounasravintolaa hetken jos toisenkin, koska hakusessa oli paikka, joka ei olisi liian turistiravintolan oloinen. Löysimme etsimämme Front Streetin itäpäädystä: Two Friends Patio Restaurant tarjoili kohtuuhintaisia ostereita, suussasulavaa hummeribisqueta ja maukasta uppopaistettua kalaa ja äyriäisiä. Täällä pääsimme myös kysymään tarjoilijalta, miksi Key West on täynnä vapaana kulkevia kukkoja ja kanoja. They just are here. They can’t fly away anywhere, now can they? Omistaako joku ne? No, they just are here until the next hurricane sweeps them away.

Two Friends Patio Restaurant, Key West — Kukko kiekui selkäni takana lounastaessani. Että tällainen kaupunkikeskusta.

Täällä maistoimme myös vihdoin maailmankuulua key lime pieta, paikallisista sitruunoista tehtyä piirakkaa, ja oli muuten sen verran hyvää, että unohdin täysin ottaa kuvan. Tätä ei kannata jättää väliin!

Miami Beach: Joe's Stone Crab - Joe's Original Key Lime Pie — Tältä se kuitenkin näytti. Vähän kuin todella kirpeää juustopiirakkaa, ja kermavaahto kuuluu asiaan! [Kuva: Wally Gobetz]

15.00 Key Westin rannalla: Smathers Beach

Aikamme Key Westissä alkoi tulla kohti loppuaan, koska halusimme ehtiä Miamiin vielä illaksi, mutta kaarsimme vielä rannan kautta.

Olimme trollikkakierroksella spotanneet kohdan Smathers Beachin itäpäästä, josta pääsi kaartamaan autolla rantahiekalle. Ja mehän kaarsimme! Ensi kerralla sitten pyyhkeet ja aurinkovarjot mukaan – ja mieluusti toinenkin yö Key Westissä. Täällä kelpaisi köllötellä pidempäänkin.

Jeep Wrangler on a Beach, Key West — Kun vuokrafirmalla ei ollut tarjolla pyytämäämme Full Size -autoa (”Chevy Impala or similar”) ja tarjosi tilalle Jeeppiä, emme valittaneet.

Yhteistyössä NYAH

16.3.201516.7.2015

Millaiset käsimatkatavarat mukaan matkalle?

Kun vuonna 2012 jätin Suomen taakseni, minulla oli käsimatkatavarana rinkka, joka oli sekä ylikokoinen että ylipainoinen. Checkinissä virkailija halusi laukun punnittavaksi, ja minä anelin armoa ja selitin, kuinka nyt on mukana koko omaisuus – ja ilmeisesti virkailijalla oli hyvä päivä, koska sain Approved Cabin Baggage -lapun rinkkaani.

Sittemin olen pitäytynyt jos en nyt aina kiloissa niin ainakin oikeissa senttimäärissä. Olen joskus lentänyt pelkällä pienellä käsilaukulla, mutta yleensä otan matkustamoon vaihtovaatteet siltä varalta, jos ruumalaukkuni myöhästyy tai katoaa. Käsimatkatavaroiksini onkin vakiintunut yhdistelmä perässä vedettävä pikkulaukku + läppärilaukku, mutta helmikuun alussa tämä yhdistelmä sai väistyä. Sain silloin kokeiltavakseni Gollan AXL Cabin Bag:n, ja sillä olen mennyt nyt viimeiset pari reissua.

Golla AXL Cabin Bag – siis mikä?

Golla on suomalainen yritys, joka valmistaa elektroniikkalaitteiden suojalaukkuja, ja tutuimmat designit lienevät kirkkaanvärikkäät kännykkäkotelot ja läppärilaukut. Itselläni on kirkuvan sininen kameralaukku, joka vilahtelee blogissa usein: sen voi jopa bongata tuolta yläbannerista!

Uusimmissa Gollan mallistoissa ollaan kuitenkin otettu pari askelta rauhallisempaan ja hivenen aikuisempaan suuntaan, ja Road-mallisto on täynnä maanläheisiä värejä, joista tykkäsin kovasti. Malliston AXL Cabin Bag ei ole pelkästään läppärilaukku. Tutun läppäritaskun lisäksi (jossa erikseen myös tilaa tabletille) laukussa on tilaa vaikka mille – esimerkiksi minun neljän päivän laskettelureissun vaihtovaatteilleni. Ihan totta!

Laukku takkatulen ääressä Kalliovuorten laskettelukämpässämme. Toppavaatteet ja laskettelukypärä eivät sentään tähän mahtuneet vaan kulkivat eri kasseissa, ja takassa roihuaa tietenkin kaasu.

Miksi valita AXL Cabin Bag?

Parasta AXL:ssa on tilavuus, joka ulottuu myös läppäritaskun puolelle. Minulla on ollut välillä vaikeuksia löytää tarpeeksi isoa läppärilaukkua laajakuvakannettavalleni, ja aina välillä olen saanut ähkiä ja puhkua turvatarkastuksissa saadakseni läppärin takaisin laukkuun, mutta AXL:iin läppäri sujahti helposti.

Lentokoneessa AXL oli kätevämpi kuin perässävedettävä kabiinilaukku, koska sen sai otettua sisälle kaikkiin koneisiin – esimerkiksi Luxemburgiin lentäessä joutuu melkein aina jättämään perässävedettävät käsimatkatavarat ruumaan – ja lisäksi se mahtui koneessa ylähyllyllä moneen sellaiseen koloon, mihin isommat laukut eivät mahtuneet. Kesken lennon kuulokkeiden tai kirjan esille kaivaminen oli huomattavasti pienempi operaatio kuin matkalaukun kanssa.

Kuten monessa läppärilaukussa, myös AXL:n toisella puolella on hihna, josta sen saa kiinnitettyä isomman matkalaukun vetokahvaan kiinni, mikä helpottaa tavaroiden roudaamista, jos matkalaukun ja AXL:n lisäksi mukana on vielä erillinen olkapäälle heitettävä käsilaukku.

Miksi kannattaa harkita jotain muuta…

Kantaessani AXL:ia Amsterdamin lentokentän päästä päähän alkoi olkapäätä kivistää. Läppäri, muu elektroniikka, yhdet vaihtokengät, useampi kirja ja pari vaatekertaa yhdessä painoivat yhdessä niin paljon, että turvatarkastuksen luota mukaan nappaamani kärryt tulivat tarpeeseen. Jos siis aikoo pakata mukaan yhtä paljon tavaraa ja kävellä pitkiä matkoja, pyörällinen matkalaukku saattaa sittenkin olla parempi valinta.

Valitsin AXL:n mallistosta BUDDY Weekender Bagin sijaan siksi, että se näyttäisi ryhdikkäämältä. Saumat pitävät laukun aika hyvin kuosissa, mutta AXL:kin alkaa näyttää muodottomalta säkiltä, jos sen pakkaa täyteen isoja kuhmuraisia esineitä, ja muodottomuus korostuu olkahihnaa käyttäessä.

Lopullinen tuomio

AXL pysyy käytössä jatkossakin. Jos on paljon painavaa tavaraa, saatan suosia yhä perässävedettävä+läppärilaukku -yhdistelmää, mutta tässä käsimatkatavaratyylissä minut voitti puolelleen helppous niin koneen sisällä kuin turvatarkastuksessakin.

Ja lopuksi arvonta!

Golla ystävällisesti lupasi Road-mallistostaan laukun myös blogin lukijoille. Arvontaan osallistuaksesi tee näin:

Käy valitsemassa Gollan Road Collectionista itseäsi miellyttävä Commuter tai City Bag. Commuter Bageihin mahtuvat isommat läppärit, City Bageihin pienemmät läppärit sekä tabletit, ja kumpaakin on tarjolla useaa mallia.
Kerro kommenttiin, millaisilla käsimatkatavaroilla sinä yleensä olet liikkeellä. Kerro samalla, mikä laukku on mieleesi (myös väri, jos niitä on useampia).
Muista laittaa kommentin yhteyteen sähköpostiosoitteesi, jotta saan voittajaan yhteyden. En käytä osoitteita mihinkään muuhun, enkä anna niitä eteenpäin.

Arvonta päättyy 1.4. klo 13:00 Suomen aikaa. Arpaonnea!

Yhteistyössä Golla

11.3.201519.11.2015

Rento sunnuntai Helsingissä & Hotelli Helka

Viime viikonloppu oli periaatteessa aika kiireinen: perjantaina suoraan töistä lentokentälle, Helsingissä vähän ennen puolta yötä, lauantaiaamuna aikaisin ensin häävalmisteluja, sitten jännäystä, lopulta häät jotka jatkuivat iltaan saakka. Olikin ihanaa, että kerrankin en ollut sopinut sunnuntaille minuuttiaikataulua, vaan saimme Iiron kanssa tehdä juuri sitä mitä huvitti… eli ei oikeastaan yhtään mitään.

Yövyimme viikonlopun hotelli Helkassa, joka sijaitsee Pohjois-Kampissa, siinä Domman kulmassa Baanan varrella, eli lyhyen kävelymatkan päässä ”kaikesta” – vaikka matka Rautatieasemalta tuntuikin piinaavan pitkältä, kun taitoimme sen kylmässä viimassa ja tihkusateessa keskellä yötä juhlatamineissa. En ollut koskaan aiemmin yöpynyt Helkassa, mutta olin kuullut sen lounasravintolasta hyvää, ja tiesin, että hotelli panostaa sisustuksessaan suomalaiseen designiin. Tämä oli helppo huomata sisään astuessa.

Hotelli Helkan aulabaari — Spottaa aulan design: Aalto-jakkaraa, Octo-kattolamppuja, Helmat-jalkalamppuja, Artekin pöytiä ja tuoleja… Helmat-jalkalamppu löytyi myös huoneesta, ja nyt mietin, viitsisinkö maksaa valaisimesta monta sataa euroa; tykkäsin siitä nimittäin tosi paljon.

Sama meininki jatkui myös kerrosten hissiauloissa, joissa oli tilaa istuskella. Seiniä koristivat valokuvat karhuista, metsoista, marjoista ja kaikesta siitä kauniista, mitä tuolta metistä löytyy. Minä pyörin Suomi-nostalian kourissa ympäriinsä siitä huolimatta, etten ole ikinä nähnyt luonnossa sen kummemmin karhua kuin metsoakaan, ja vannoin, että palaan Suomeen seuraavaksi kesällä.

Hotelli Helka aamiainen — Ravintolan tuolit olivat mummolasta tuttuja. Tämä kuva on Helkan pressiarkistosta, koska unohdin ottaa kameran aamiaiselle. Se oli kuitenkin hyvä, laaja buffet, josta löytyi niin leipätarvikkeita, muroja ja myslejä, pekonia ja munia kuin lemppareitani karjalanpiirakoita.

Sunnuntaina köllöttelimme aamiaisen jälkeen huoneessa yli puolille päivin. Olin alunperin elätellyt mielessä ajatusta toiminnantäytteisestä Helsinki-päivästä, jossa kiertäisimme pari museota, kävisimme ryystämässä kahvia jossain ihanan söpössä kahvilassa joita ihastelen aina blogeissa, kävelisimme pitkin keväistä rantaviivaa ja nauttisimme keskustan humusta, mutta masentava sää sekoitettuna pieneen juhlien jälkeiseen väsymykseen sai kaivautumaan syvälle hotellisänkyyn nauttimaan siitä, että ei ollut pakko lähteä minnekään.

Hotel Helkan Premium huone — Sisällä mukava sänky, valoisa huone ja katto, joka saa haaveilemaan lakkahillosta, ehkäpä leipäjuuston päällä…

Näkymä Hotelli Helkasta — …ulkona pilvinen ja tuulinen alkukevään päivä, jossa ihmiset tarpovat märällä asfaltilla kiskoen huivia tiukemmin kaulan ympärille. Kesäaikaan tämä muuten olisi varmaan loistava sijainti, koska hotellilta saa vuokrata pyöriä ja Baana kulkee nenän edestä.

Kun vihdoin päätimme lähteä liikkeelle, suuntasimme ensin hierontaan – Helsingin paras hieroja on Hieronta Kellarin Mika – jossa minun laskettelusta lukkoon menneet reiteni avautuivat ja Iiron olkapäät siirtyivät eri paikkaan, ja sitten kävimme tervehtimässä mummoani. Keskustaan palattuamme päädyimme aikaiselle pizzapäivälliselle Dennisiin, jonka jälkeen palasimme hotellille. Olimme nimittäin huomanneet, että hotellivieraiden käytössä on klo 07-21 sauna!

Hotel Helka kylpyhuone — Pyyhkeet hotellihuoneen kylppäristä mukaan…

Hotel Helka vierassauna — …ja sitten ylimpään kerrokseen saunaa ihmettelemään.

Joku muukin oli keksinyt saunan ihanuuden, ja sekä miesten että naisten saunassa oli lauteilla porukkaa. Naisten puolella sisään tullessa kaksi naista esitteli kilvan vahvan suomalaisaksentin höystämällä englannilla kolmannelle, mitä kaikkea Helsingissä on nähtävää. Toisen suomalaisnaisista poistuessa toinen jäi vielä paikalle valittelemaan ulkosuomalaisen elämän rankkuutta, kun Suomen reissuilla on aina minuuttiaikataulu, että ehtii näkemään kavereita, ja oma fiilis onnistuneesta rentouttavasta sunnuntaista vain parani. Se kolmas saunoja oli saksalaisnainen, joka oli tullut Suomeen moikkaamaan täällä vaihdossa olevaa poikaansa. Miesten puolella Iiro tapasi saksalaisen miehen lisäksi ranskalaiset, belgialaiset ja norjalaiset saunakumppanit. Kunnon saunatyyliin kukaan meistä ei esittäytynyt, vaikka kävimme lauteilla alasti läpi elämäntarinoitamme. Löylyt tuntuivat ihanilta, ja toinen suomalaisnaisista kehui, että kesäiltoina vierassaunan ikkunan voi avata ja katsella näkymää Helsingin kattojen yllä.

Saunan jälkeen korkkasimme vihdoin skumpan, jonka hotelli meille tarjosi, ja katsoimme pitkästä aikaa suomalaista telkkaria. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ihanaa.

Cava at Hotel Helka — Cavan lisäksi Fazerin suklaakarkit päätyivät parempiin suihin.

Hotel Helka Block valaisin — Yöpöytinä toimivat Aalto-jakkarat ja yölamppuina Block-valaisimet

Hotel Helka Chillin' — Tämä. Parasta. Vaikka täytyy sanoa, että suomalainen TV-tarjonta oli vähän hassua. Mikä ihmeen Loirinuotio? Onko Tähdet Tähdet joku kilpailu vai huvikseenko ne lavalla joraavat? Ja pyöriikö telkkarissa oikeasti vieläkin suomalainen versio Selviytyjistä?

Jos joku on suuntaamassa Helsinkiin, niin voin aidosti suositella Hotelli Helkaa yöpymiseen. Me totesimme, että valinta osunnee useamminkin tähän hotelliin. Tuntui, että Helka tarjosi paremman vastineen rahoille kuin lukuisat keskustan ketjuhotellit, ja erityiskiitos täytyy antaa todella ystävälliselle yöpäivystäjälle. Olimme tilanneet maanantaiaamuksi mukaanotettavat aamiaispussukat, koska lentokentälle piti lähteä jo ennen aamuviittä, ja iloinen ja ajankohtaan nähden häkellyttävän reipas vastaanottovirkailija halusi vielä ehdottomasti keittää meille mukaan kahvit siinä taksin soiton yhteydessä.

Hotel Helka's Breakfast to Go — Aamiaiseksi voileipä, jugurttia, mehua, appelsiini… ja pohjalta löytyi suklaata! Näitä mussutin vielä Münchenissakin jatkolentoa odotellessa.

Mutta mites ne lauantain häät? En niistä tänne ajatellut kirjoittaa, mutta en voi vastustaa kiusausta hehkuttaa yhden kuvan verran. Tässä menee mun systeri:

...vierellään uusi lankoni. Ei yhtään haittaa matkustaa Suomeen, kun tiedossa on jotain näin koskettavaa, ihanaa, upeaa ja mahtavaa! — …vierellään uusi lankoni. Ei yhtään haittaa matkustaa Suomeen vain lyhyeksi viikonlopuksi, kun tiedossa on jotain näin koskettavaa, ihanaa, upeaa ja mahtavaa!

Yhteistyössä Hotelli Helka

28.12.20144.10.2016

3 syytä käyttää Hotels.comia

Hotellivaraussivustojen suossa olen jo monta vuotta sitten päätynyt Hotels.comin helmaan. Muillakin sivustoilla on puolensa, ja joskus saattaa olla myös järkevämpää varata huone suoraan hotellilta, mutta tässä minun kolme syytäni pitäytyä valinnassani.

1. Ilmaisia palkintoöitä kanta-asiakasohjelman kautta

Hotels.comin kanta-asiakasohjelma Welcome Rewards on yksinkertaisuudessaan nerokas: varaa sivuston kautta kymmenen hotelliyötä ja saat yhden palkintoyön ilmaiseksi. Käytännössä yö ei ole täysin ilmainen, vaan ilmaisen yön arvo on korkeintaan yöpymiesi öiden keskiarvo, ja tämän jälkeen joudut itse maksamaan ylimenevän osuuden sekä verot, jotka ovat useimmiten noin 10% hotelliyön hinnasta. Welcome Rewardseilla on kuitenkin yksi erinomainen puoli: öitä ei tarvise kerätä joltain tietyltä hotelliketjulta, kuten hotelliketjujen omissa kanta-asiakasohjelmissa täytyy, vaan öitä saa melkein kaikista palvelussa tarjolla olevista hotelleista.

Laskennallisesti Hotels.comin kautta varatessa saa siis hotelliyöstä 10% alennusta, mutta tykkään tästä järjestelmästä melkeinpä enemmän, kuin jos alennuksen saisi heti varaustilanteessa. Me olemme olleet Iiron kanssa mukana kanta-asiakasohjelmassa vähän reilu 2 vuotta, ja olemme yleensä käyttäneet palkintoyöt silloin, kun olemme olleet yhdessä lähdössä erikoisemmalle reissulle tai keskimääräistä kalliimmalle alueelle. On nimittäin paljon helpompi perustella itselleen yöpymistä vähän kalliimmassa hotellissa Manhattanilla tai vähän fiinimmässä rantaresortissa Havaijilla, kun palkintoöiden avulla hotellista jäävän maksuosuuden saa painettua murto-osaan alkuperäisestä hinnasta.

2. Nerokas karttapohjainen hotellihaku

Ehdottomasti paras ominaisuus Hotels.comissa on karttapohjainen hotellihaku, jonka saa esille klikkaamalla Katso kartalla hakutuloksista.

hotelscomkarttahaku — Tuohon kun klikkaa, päätyy karttahakuun, joka näkyy alla.

Minulle sijainti on usein tärkein kriteeri hotellin valinnassa, ja karttahaun avulla sijainti nousee todellakin arvoiseensa asemaan. Usein ”siistin” ensin kartan poistamalla näkyviltä hotellit, jotka eivät täytä antamiani ehtoja tai joissa ei ole kyseiselle päivälle saatavuutta. Sen jälkeen rupean rajaamaan hotellia haun vasemmalla puolella olevilla säätimillä: asetan maksimihinnan, minkä ylitse en halua mennä ja valitsen hotellien yleisestä tasosta ja hintaluosta riippuen asiakasarvioiden minimiksi 3,5 tai 4. Säätimiä löytyisi lisääkin vaikka millä mitalla, ja kartalle saa näkyviin myös pelkästään hotellit, joissa on ilmainen pysäköinti tai esteettömiä huoneita.

hotelscomhyattplace — Hotellit saa näkyviin klikkaamalla kartan palluroita. Me yövyimme Waikikilla Hotels.comin kautta löydetyssä Hyatt Place Waikiki Beachissä*, joka oli lyhyen matkan päässä rannasta, oikean hintainen (noin $200 per yö joulukuun alkupuolella), huoneet olivat hyvätasoisia ja hotelli sisälsi aamupalan.

3. Mahdollisuus käyttää alennuskoodeja

Ostaessa netistä yhtään mitään kannattaa aina haeskella, josko tarjolla olisi alennuskoodeja, ja Hotels.comiin näitä on tarjolla lähes aina. Usein alennuskoodeja käyttäessä Welcome Rewards-yöt eivät kerry, mutta jos ei matkusta erityisen usein, tämä on ihan hyvä vaihtoehto. Välillä myös saatavilla olevat alennuskoodit ovat -10% tai jopa enemmän, jolloin alennuskoodeja kannattaa käyttää joka tapauksessa, ja ihan kaikista hotelleista Hotels.comissa ei edes saa Welcome Rewards-palkintoöitä. Hyvä paikka hakea Hotels.com-alennuskoodeja on CupoNation, josta löytyy alennuskoodeja myös moneen muuhun nettipalveluun.

Yhteistyössä CupoNation